Lapsuudenkodin kirjat

Vähän kirjoja.

Noh, piplia, katekismus, virsikirja, Kyösti Kallion elämänkerta. Ehkä jotain muuta. Luettiin kyllä paljon. Oli kirjasto ja lainailtiin naapureilta. Kirjat oli arvokkaita, ei niitä kovin paljoa ollut kenelläkään

Kun olin kakara, isosisko alkoi ostamaan kirjoja, jossain vaiheessa liittyi kirjakerhoon. Kirjat oli halpuneet, niitä painettiin ja myytiin paljon. Yhtäkkiä meillä olikin kirjahylly. Missä ei ollut lasivaaseja tai muistoesineitä, siinä oli kirjoja.

Kun opin lukemaan, luin kaiken mahdollisen. Hankala sanoa, mikä erityisesti ois jäänyt mieleen, kaikella merkityksensä. Jotenkin muistikuva, luin paljon lehtiä. Kaikenlaista, meille tuli paljon lehtiä: Elokuva-aitta, Seura, Apu, Suosikki, tietenkin Pellervo, Maaseudun tulevaisuus, Rauhan tervehdys, Kaleva, Käytännön maamies.... Ja tietenkin Aku Ankka :DDD

Koska kotona ei aluksi ollut paljoa kirjoja, kaiketi luin jotain Pekka Töpöhäntää ja sen sellaista. Sitten suoraan aikuisten kirjoihin, Hah, Anttalan sissiromskut tais olla lukemistona kansakouluikäisenä.

Pipliat jne tuli tietenkin kahlattua, kun muuta ei sattunut olemaan ja niitä tuputettiin. Toisaalta luin samaan aikaan Tuhannen ja yhden yön satuja, mikä oli paljon paremmin kirjoitettu, sisällöllisesti parempi, selkeä ja kaikkinensa paljon kiinnostavampi kirja. Ja tota, tais tulla luettua kaikenmaailman venäläiset klassikotkin kakarana. Mä siis ahmin kirjoja, kaiken mahdollisen.

Jaaritteluni lopputulos kai sitten on, että Tuhannen ja yhden yön sadut on jäänyt mieleen lapsena lukemistani kirjoista parhaiten.

=DW=

Lapsuuden kotini kirjahyllyn kirjat siirtyivät muutamia vuosia sitten suurelta osin omaan hyllyyni. Osa niistä on löytänyt sittemmin tiensä johonkin divariin tai hyväntekeväisyyskirpputorille.

Nopeasti muistellen mieleeni tulee hyllyssä olleista kirjoista seuraavat: Iso lääkärikirja, Kalevala, Perheraamattu, mm. Viktor Hugon, Eino Leinon, J.L. Runebergin, Juhani Ahon, Aleksis Kiven teoksia, Veikko Huovisen, Paavo Rintalan, Aapelin, Arvo Turtiaisen, Arto Paasilinnan, Edith Södergranin ja Hella Vuolijoen teoksia.
Jokaisen naisen niksikirja, Äidin maailma, Edefeltin ja muutamien muiden kuvataiteilijoiden teoksia esitteleviä kirjoja, muutamia keittokirjoja, sanakirjoja, muutamia matkakirjoja sekä politiikkaa käsitteleviä teoksia. Suomen kielen Sivistyssanakirja, Akvaariokirja, Eläinten maailma -sarja, muutamia kartastokirjoja, V.A. Koskenniemen runoja.
Vaaskiven Yksinvaltias, Veijo Meren, Teuvo Pakkalan ja Haanpään kirjoja.

Muutamien nahkaselkäisten kirjojen nimiä en millään saa yhtäkkiä mieleeni, vaikka näen kauniit kirjat mielessäni.

Oma lempikirjani lapsena oli, lentävä lohikäärme. Valitettavasti aikaa sitten hukkunut jonnekin.
Isällä oli paljon kirjoja, poliittisia ja lakia käsitteleviä kirjoja.
Mieleeni on jäänyt iso Marksin pääoma, Anna Karenina, Tuntematon sotilas, monta osaa, Sota ja rauha. Osan vei antikvariaatin pitäjä, osa on maalla puisessa vanhanaikaisessa kirjahyllyssä.
Sisareni jännittävin kirja, jota salaa luin, oli Tuhannen ja yhden yön tarinat, suuri sinikantinen.

Lapsuuskotini hyllyssä oli enimmäkseen tietokirjallisuutta; puutarhakirjoja, nuottikirjoja, hengellistä kirjallisuutta... silloin, kun olin pieni. Sitten tuli meidän läksykirjat lisäksi kouluun mentyä.
Lastenkirjoista muistan "Kodin pienet ahertajat" (vai rakentajat), "Onnen Päiviä" kirjasarja, missä oli kaikissa joku opetus lapsille. Menikö ne opetukset meikäläiselle perille, hyvin kyseenalaista.
Kaunokirjallisuutta oli hyvin vähän muuten kuin lainassa. Äiti oli innokas kirjaston käyttäjä (niin mekin tosin) heti, kun meidän kylälle tuli kirjasto mikäli hän nyt jouti lukemaan huushollin, karjan ja neljän lapsen, kesällä puutarhan hoidosta.
Hyllyssä pysyvästi oli "Sammatin sisarukset". Elias Lönnrotin lapsuuskodista ja sisaruksista kertova. Luin sen kai montakin kertaa, mutta ei siitä paljon muuta tainnut jäädä mieleen kuin hänen pienen sisarensa Marian kuolema. Se sai kyyneleeni virtaamaan vuolaina. Etenkin siitä syystä, kun samaistin itseni siihen Mariaan ja kuvittelin kuinka hirveästi minua kaivattaisiin, jos kuolisin.

Äiti luki paljon - oikeastaan aina kun hänellä oli pienikin hetki vapaata.
Niinpä meidänkin kirjahyllyssä oli kirjoja - ei veljien urheilupokaaleja..))
Eihän kirjoja nyt paljon ollut, pari hyllymetrillistä, mutta sekin määrä oli suuri ihmetyksen aihe vieraille.
Äiti oli kiinnostunut historiasta. Maamme kirja, Kartanoromaaneja (en muista nimiä), Topeliuksen Välskärin kertomukset, Linnaisten kartanon vihreä kamari - ne muistan ja Anni Swanin sadut...
Kun Tuntematon sotilas ilmestyi, se oli niin suuri sensaatio, että isäkin, joka ei ollut lukimiehiä, siihen tarttui. Täällä Pohjan tähden alla-trilogia oli kirja, jonka äiti luki ties miten monta kertaa.
Meidän kunnankirjaston hoitaja asui meidän naapurissa ja sitä kautta saimme tietoomme, mitä kirjoja oli tarjolla ja saimme ne myös helposti lainaksi, ei niitä lainaajia nyt niin paljon ollut, jos ei kirjojakaan...

Kirjahyllyjä ja kirjoja oli paljon.

Muistan oikein hyvin kymmenien kirjojen selät; nimet ja kirjojen sijainnit hyllyissä, mutta en tietenkään kaikkia.
Luin jo lapsena aika paljon muitakin kuin lasten tai nuorten kirjoja. Yksi ensimmäisistä taisi olla kaksiosainen "Hattukauppias ja hänen linnansa". Jostain syystä siitä jäi erityisesti mieleen kuvailu "hänen hengityksensä tuoksui lämpimältä maidolta". Vaaskiven "Yksinvaltias" oli paikoin aivan liian raakaa ja julmaa tekstiä lapsen luettavaksi, mutta tulipa luettua sekin.

Tuossa noita lapsuudenkodeistani ja äitini myöhemmistä kodeista lähtöisin olevia kirjoja vielä on hyllyssäni. Mm. Johan Ludvig Runebergin teokset, joista yhden nappasin esille: "Uusi suomennos jonka ovat toimittaneet Juhani Aho, Paavo Cajander, Arvi Jännes, Eino Leino, O. Manninen ja Alpo Noponen III nidos Porvoossa 1906 Werner Söderström Osakeyhtiön kirjapainossa. Jossain vaiheessa nämäkin hävitän, tokko tätäkään kirjaa kukaan tulee tämän koommin avaamaan.
Joitakin tulen säästämään; muutama kiinnostava on ikään kuin 'pahan päivän varalle' ja vielä useampi on niitä, jotka olen päättänyt lukea vaikka väkisin ettei olisi niin isoja aukkoja sivistyksessä.

Kirjoja ilmestyi sittemmin huusholliin, mutta niiden hankinnasta huolehdimme pääasiassa me lapset. Olin itse todellinen kirjojen suurkuluttaja jo varhaislapsuudessa ja kun aloitin kansakoulun niin olin varmaan jo lukenut suurimman osan kirjoista joita koulusta lainattiin (isoveljeni lainasivat minulle).

Kirjojen vähäisyyden alkuvuosina oletin johtuneen siitä että kun lähdettiin evakkoon niin kirjoja ei katsottu tarpeellisiksi rahdattaviksi.

Kesällä vanhassa lapsuunkodissa käydessäni silmäilen aina kirjahyllyä: ne vähätkin kirjat ovat löytäneet tiensä parempiin osoitteisiin. Suurin osa kirjoista onkin ollut meidän lasten hankkimia ja jokainen on vienyt sieltä omansa. Kirjojen paikan hyllyssä ovat vallanneet valokuvat lapsista, lapsenlapsista ja kaikenlainen matkamuistokrääsä.

Lähisukulaiseni oli oikolukijana HS:ssa ja sai sitä kautta ilmeisesti alennusta kirjoista ja lehdistä. Luulen että osa perheemme kirjoista tuli sieltä joululahjoina, ei valtaosa kuitenkaan. Mutta esimerkiksi Sivistyssanakirja ja Valitut Palat tuli.
Laulujoutsen ja Ne tulevat takaisin -kirjat muistan hyvin lapsuudesta. Joutsen oli vielä 50-luvulla suuri illuusio ja ihmetyksen aihe. Nyt laulujoutsenia on Suomi pullollaan, tuossa lahdellakin asustaa yksi pariskunta. Tuntematon sotilas oli myös, mutta Täällä Pohjantähden alla -kirjat tulivat meidän kirjahyllyyn vasta isännän perintönä.
Kodin kirjahyllyssä oli Seitsemän veljestä, Pessi ja Illusia, Steinbeckia, Tolstoita, ja paljon jostain väliltä. Kirjastosta haimme viikottain kirjoja myös äidille, kirjastonhoitajatäti aina etsi sopivan.
Hauskana yksittäisenä teoksena muistan yhden (epäilemättä lahjaksi saadun) kirjan. Paula Purje: Pääasia kuitenkin on, mitä mies ajattelee. Aika 'avartava' kirja tiedonhaluiselle varhaisteinille...! Onko joku muukin lukenut sen ;-D)) ?
Joskus 60-luvulla kävimme sukuloimassa Helsingissä äitini serkun luona. Heillä oli omakotitalo jossain nykyisen Kehä I:n varrella. Ihmettelin että olohuoneessa oli iso kirjahylly, mutta se oli täynnä joitakin koriste-esineitä sun muuta krääsää - ei kirjan kirjaa! Sekin kokemus oli aika avartava...
Nykyisin kirjat joutuvat näköjään 90-prosenttisesti poltettaviksi, kannet ja sivut pitää tietysti repiä ensin erilleen. Eikä nykyajan asunnoissa ole enää kirjahyllyjäkään! Kehitys menee päin prinkkalaa tässä kohdin - turhaa kamaa on toki huushollit pullollaan mutta kirjojen kohdalla voisi vähän miettiä.
Luulen että kirjojen arvostus nousee vielä arvoon arvaamattomaan. Siis tiettyjen kirjojen. Rakkaus- ja intohimopokkareiden sun muiden lässyn-lässyn-kirjojen perään tuskin kukaan itkee...

Ei meillä ollut edes erikoista hyllyä kirjoille. Jossain piirongin laatikossa oli Maija keittää -keittokirja, isän ja äidin vihki-Raamattu, virsikirjoja, joku Pelto-Pirkan kalenteri. Saattoi olla joskus joitain kirjoja lainassa, joita isä enimmäkseen luki. Sitten tietenkin lasten koulukirjat ja lainattiinhan sitä koulukirjastosta.

Lapsuuden kirjahyllyssä oli PAAAALJON kirjoja. Mutta en piitannut niistä:)
Ihan pienestä tyttösestä lähtien oli tärkein asia Piirtäminen. Paperit ja kynät. Se oli siinä. Myöhemmin 8-v tuli pianon plimputtelut piirtämisen lisäksi, että ei silloinkaan ollut kiinnostusta ottaa kirjaa kouraan.
Hanhiemon satuaarre. Se oli satukirja, jota minulle luettiin. Äitini oli elävä satukirja, joka joka päivä kertoi minulle itse keksittyjä satuja. Keksin pieniä kertomuksia itsekin. Kirjoitin juttuja ja piirsin juttuun liittyviä kuvia. Se oli kivaa.
En muista kirjahyllyssä olevia kirjoja, paitsi lääkärikirjan, jonka kuvia oli kauhistuttava katsella. Näppysiä ihoja ja muita lapsen silmälle pelottavia kuvia.
Tietosanakirjat muistan. Pitkä rivi sinertäviä kirjoja.
Aku Ankka tuli viikottain ja sitä tottahan toki lueskelin paljon.
Vaikka nykyisin ( aikuisiässä) luenkin tosi paljon kirjoja, niin lapsena oli aivan muuta tekemistä kasapäin. Ja murrosiässäkään en lukenut, kun silloin oli ajatukset nuorissa miehissä:) Joo ja muotivaatteissa, ripsiväreissä ja mitä laittaa seuraavana lauantaina tansseihin päällensä. Perättäisinä lauantaina ei tietenkään Keh-dan-nut laittaa samoja kuteita niskaansa.
Eli lyhyesti: Vino pino kirjoja, mutten yhtikäs ollenkaan tiedä mitä kirjoja ne oli.