Erään skeptikon kommentti:

"Perimmäinen ero on siis siinä, että puoskari valehtelee ja tavoittelee tällä omaa taloudellista etuaan."
Huomionarvoista faktaa:
-Lääkärit eivät siis koskaan valehtele!!!
-Miksi pyritään lääkikseen???
-Siksi, että valmistuisi rahakkaaseen ammattiin!!!
-Ei lääkikseen pyrkimisen motiivina ole puhdassydäminen auttaminen, vaan yksinkertaisesti tienata paljon rahaa!!!
-Miksi lääkärillä on kunnallinen virka ja sen lisäksi vielä yksityisvastaanotto???
-Siksi, että lääkäri on niin tavattoman ahne!!!
15191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minkä tutkimuksen tulosta tuossa esittelet, että vain puoskarit valehtelee?
- Mutta tarkemmin ajateltuna, onhan niitä puoskareita lääkärienkin joukossa. Potilaat eivät saa heiltä tarvitsemaansa tietoa ja apua vaivoihinsa. Vain määräykset pillerien ostoon!

Äänestä
  • Kaikki lääkärit ovat enemmän tai vähemmän puoskareita kukin omalla tavallaan.

    Äänestä

Et nyt oikein ymmärtänyt. Toki lääkäri voi potilaalleen periaatteessa valehdellakin, mutta taloudellista hyötyä hän ei siitä saa. Jos lääkäri vaikkapa tietoisesti määrää turhia lääkkeitä, ei hän siitä mitään ylimääräistä rahaa saa. Päinvastoin. Voi vaikka menettää työnsä.

Jos taas vaikkapa homeopaatti olisi asiakkaallee rehellinen, niin koko bisnes loppuisi. Jos hän avoimesti kertoisi, että määräämänsä "lääkkeet" ovat puhdasta taloussokeria eikä niillä ole koskaan havaittu mitään tehoa minkään sairauden hoidossa, niin ei olisi enää asiakkaita.

Koko vaihtoehtobisnes siis perustuu siihen, että asiakkaalle valehdellaan ja väitetään, että jokin toimimaton huuhaahoito toimii. Näin saadaan maksavia asiakkaita. Eli sellaista ammattiryhmää kuin "vaihtoehtohoitajat" ei olisi olemassakaan, jos ei valehdeltaisi.

Äänestä
  • Et näköjään tiedä mitään! Lääkäreillä on suurin osa lääketehtaiden osakkeista, koska lääketehtaiden osakkeet tuottavat kaikkein parhaiten!
    Miksiköhän tuottavat parhaiten?
    Ryöstetään rahat potilailta!
    Tottakai määrätään oman lääketehtaan lääkkeitä.
    Oletko mahdollisesti hieman yksinkertainen?

    Äänestä

  • Osakkeenomistaja kirjoitti:

    Et näköjään tiedä mitään! Lääkäreillä on suurin osa lääketehtaiden osakkeista, koska lääketehtaiden osakkeet tuottavat kaikkein parhaiten!
    Miksiköhän tuottavat parhaiten?
    Ryöstetään rahat potilailta!
    Tottakai määrätään oman lääketehtaan lääkkeitä.
    Oletko mahdollisesti hieman yksinkertainen?

    Höpönlöpö.
    Esimerkiksi Orionin osakkeita suomalaisista lääkäreistä omistaa vain 10 %. Ensisijainen syy omistajuuteen on se, että he haluavat tukea lääkekehitystä. 7000 euron kuukausituloilla ei tarvitse mitään nappikauppaa tehdä. Apteekissa asiakas voi vapaasti päättää, minkä valmistajan tuotteen hän ostaa. Resepti ei määrää ostamaan tietyn valmistajan tuotetta (jos korvaavia on tarjolla).

    Suurin lääkebisnes on sairaaloiden ja terveyskeskusten lääkehankinnat, ei apteekkien vähittäiskauppa. Lääkäri, joka omistaa osakkeita, on jäävi päättämään sairaaloiden tarvikehankinnoista, joten se siitä.

    Osta sinä niitä osakkeita, jos se tietää niin armotonta rahantuloa.

    Äänestä

  • jarppinator kirjoitti:

    Armotonta rahantuloa.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/yhdysvallat-laakeyhtio-jarjesti-valekoulutuksia-sai-laakarit-maaraamaan-sydanlaakkeita-6535918

    Äänestä

  • No niin Vanellus ! Kerrohan nyt taas se rikollisia puolustava kommenttisi!
    Olet ilmeisesti puolustusasianajaja, kun aina puolustat rikollista toimintaa!

    Äänestä

  • IhmettelenKovasti kirjoitti:

    No niin Vanellus ! Kerrohan nyt taas se rikollisia puolustava kommenttisi!
    Olet ilmeisesti puolustusasianajaja, kun aina puolustat rikollista toimintaa!

    Kerrohan Vanelius tästäkin aiheesta, kun sinulla on tarkempaa tietoa niistä "oikeista" hoidoista ja tapahtumista siellä!

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14253008/myrkyn-lykkas!

    Äänestä

  • Vanellukselta loppui kommentit, kun tuli tieteellistä faktaa, jonka yli ei vanellus voi kävellä!
    Tieteellinen fakta:THL;n hoidoista vain 13% toimii!

    Äänestä

  • vain13prossaatoimii kirjoitti:

    Vanellukselta loppui kommentit, kun tuli tieteellistä faktaa, jonka yli ei vanellus voi kävellä!
    Tieteellinen fakta:THL;n hoidoista vain 13% toimii!

    Laitapa linkki siihen vertaisarvioituun julkaisuun, jossa näin todetaan, niin tutustun asiaan.

    Äänestä

  • Voi jessus, et siis enää osaa lukea tai guuglettaa, vaikka olet yläasteen opettaja!!!!

    Äänestä

Toihan on vanelluksen kommentti.
Joka palstalle se sika ehtiikin kirjoitella.
Mut siit ei tarvii välittää, sillä se on ihan typerä yläasteen maikka, joka leikkii kovista.

Äänestä
  • Hei koulupudokas
    ei ole väliä onko joku 'maikka' tai ei
    mielipiteitä saa lausua
    mutta koulutus antaa tieteessä auktoriteettia
    oletko kuullut 'vertaisarvioinneista'
    puoskari kun arvioi puoskaria
    niin ei se tieteeksi muutu
    eikä puoskarirohdos paranna

    Äänestä

  • Sulla mitää auktoriteettii oo. Oot vaan iha tavalline palstan sikailija ja wwittuilija. Luulet olevas maailman napa ku oot ope. Oot tylsämielinen vanha ukonrähjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tosielämää kirjoitti:

"Perimmäinen ero on siis siinä, että puoskari valehtelee ja tavoittelee tällä omaa taloudellista etuaan."
Huomionarvoista faktaa:
-Lääkärit eivät siis koskaan valehtele!!!
-Miksi pyritään lääkikseen???
-Siksi, että valmistuisi rahakkaaseen ammattiin!!!
-Ei lääkikseen pyrkimisen motiivina ole puhdassydäminen auttaminen, vaan yksinkertaisesti tienata paljon rahaa!!!
-Miksi lääkärillä on kunnallinen virka ja sen lisäksi vielä yksityisvastaanotto???
-Siksi, että lääkäri on niin tavattoman ahne!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu