Suomea ensin palasina ja kun se ei riitä, myy koko Suomen. Nyt voidaankin jo ruveta arvuuttelemaan, kenelle Sipilä Suomen myy.
Onko Sipilällä oikeus myydä Suomea noin vain. Eikö edes presidentti voi pistää hanttiin?
Kun monella ulkomaalla on omistusoikeus Suomesta, luuleeko Sipilä, että he tekevät kaikkensa Suomen hyväksi. Luulenpa, että moni ulkomaa nauraa partaansa Sipilän toimille.
Sipilä myy
3
74
Vastaukset
"hyvänmaansaavat"
Sipilä myy niillä oikeuksilla jotka edus-kunnan äänestäneet ovat antaneet.
Ts. Suomalaisten enemmistö.
-
Suomella ei ole enää veron-maksajia tarpeeksi.
Homma menee kuin omistuksia omaavalla työttömällä.
Tai vain pikkuisen tienanneella eläkeläisellä.
Jotain on pantava myyntiin.
H.Ja sinulle nauraa hyvinkin monta, koska et ole esittänyt vaihtoehtoa, kuinka valtion veloista päästään?
Saaperin hunksz! Miksi olet jo nyt hereilä tyrmäämässä minun "hienon " kirjotukseni Sipilän puolesta?
Ei minulla ole oikeutta äänestää häntä, kuten ei Paavo Väyrystäkään, ...koska, muutan mieltäni kuin kameljontti!
Täällä on vain "intohimoinen" politiikan tuntija, joka mielipiteillään teilaa kaikki toiset ja uskoo itsekkin, että meidän ikäisten mielipiteet voisi muuttua hänen "huutelullaan", siis kirjoituksillaan.- Ostin-VR-viirin
Mutta mutta mutta. Meillä jokaisella on etuosto-oikeus osallistua palojen hankkimiseen.
Ennakkovaraukset:
Sippilä OY___________________€uroa
Toimi heti. Parhaat paikat ja palat menevät kuin kuumille kiskoille.
Itsellä on kiikarissa Pöntilän juna-aseman vanha ulkohuussi. Tontteineen 4 m2
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve343154Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U722229Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172060Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1822055SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1252014Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä341700Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1121643- 1021345
Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2231304- 221183