sijaishuollon asiakas suunnitelmasta

ensisijaisesti lapsen tapaamisia biovanhempien kanssa on tuettava. Joissakin tapauksissa tarvitaan valvottuja tapaamisia tms rajoitetta. Kun luet uudelleen Lastensuojelulain, ymmärrät, että sos. tt toimii lain mukaan. Itse asennoidun niin taaperon suhteen, että tavataan niin usein kuin vain mahdollista niin turvsllisesti mutta kodinomaisesti kuin vain on mahdollista.

Murrosikäisen viikonloppulomat biovanhemmillaan sitten saattavat jo tuntua lomalta itsellekin, usko pois.Olen joskus sellaisessakin tilanteessa ollut.Siis rennompaa otetta ja omiakin mielipiteitä voi tarkastella uudelleen. On ollut monenlaisia vanhempia, raittiita, alkoholisteja, skitsofreenikkoa jne Kaikkien kanssa voi yrittää.

Ensisijaisesti on, mutta siitä tulee lupua jos on selvästi lapsen edun vastaista. Sijaisvanhemman ehkä hankalampi ymmärtää, kun ei tiedä taustoja niinkuin me sukulais sijaisvanhemmat. Me tiedämme taustat, mihin biologiset vanhemmat kykeneenjne.., ja tiedämme kaiken kamalan jo raskausajalta, minkä lapsi kokenut. Olemme saaneet pelätä lapsen hengen ja terveyden puolesta jo raskausaikana. Sosiaalityöntekijä meidän kohdalla asettunut täysin väkivaltaisen biologisen vanhemman puolelle, jopa yrittämällä kääntää omaa tytärtäni minua vastaan, onnistumatta tässä.
He vähättelevät väkivalta kokemuksia, eivätkä tunnu edes ymmärtävän vauva ajan traumoista mitään, eikä väkivallan vaikutuksista.
Meidän tapauksessa esim. pelkotilat haitanneet neuvolassa käyntejä, ja neuvolatäti oli kiukkuinen kuka tuollaisia tapaamisia määrää. Sosiaalityöntekijälle sanottu, muttei ottanut kuuleviin korviin, ei kysynyt neuvolasta. Nämä traumat mitkä laukeavat neuvolassa, jäivät tapaamispaikan pakkotapaamisista joita toteutettiin yli 2v lapsen peloista ja ahdistuksesta huolimatta. Ohjaaja joka pakotti pientä traumatisoitunutta lasta leikkimään vanhempansa kanssa jota lapsi pelkäsi, ja olisi vaan halunnut olla minun sylissä ja halusi kotia, mutta ei annettu olla, eikä annettu meidän lähtä pois. Ei lapsi koe tällaista ohjaajaa turvalliseksi aikuiseksi joka pakottaa pelottavaan tilanteeseen, vaan psyyke kärsii. Ensin oli traumamuistot vauva ajalta, ja nyt vielä lisänä tapaamispaikan pakkotapaamisista.
Olen lukenut, mutta myös lapsen oikeudet, ja niissä sanotaan, että oikeus tavata vanhempaansa, ellei se ole lapsen edun vastaista. Sosiaaliasiamies sanoi että tapaamisten pitää tukea lapsen suotuisaa kasvua ja kehitystä, muuten ne ei ole lapsen edun mukaisia. Hänestä meidän tapauksessa ne ei tue.
Olen kysynyt asiasta jopa perhehoidon oman koulutuksen huostaanotettujen lasten traumoihin erikoistuneelta naiselta, joka meidän kohdalla sanoi, että tuollaisissa tapauksissa tapaamisia ei toteuteta. Yleisin syy miksi ne lopetetaan kokonaan. Eniten merkitsee se, miten lapsi oireilee ennen ja jälkeen tapaamisten. Tapaamiset on lapsen oikeus ei vanhemman. lakia tulee noudattaa. Hän oli sanoissaan ehdoton.
Tämän kuuli n.50 sukulais- ja sijaisvanhempaa. Sosiaalityöntekijöitä ei kiinnostanut mitä traumoihin erikoistunut nainen oli mieltä, koska he päättää.
Tottakai pitää tukea lapsen ja biologisen vanhemman suhdetta silloin kun lapsi kaipaa vanhempaansa ja haluaa tavata, mutta ei tapaamiset saa pilata lapsen mielenterveyttä. Mutta lähinnä kysyin, joutuvatko he kirjaamaan eriävät mielipiteet jos me halutaan. Meillä tietty hyvät perusteet, miksi tapaamiset vaarantaa lapsen suotuisaa kasvua ja kehitystä, ja on hoidon ja kehityksen kannalta välttämätöntä. Minulla itsellä kolme aikuista lasta ja kolme ala ikäistä, joista yhdellä vaikka jo aikuinen, ja lapsena kieltäytyi tapaamasta eron jälkeen biologista isäänsä kun oli 9v, ja nyt aikuisena nähnyt jonkun kerran, niin edelleen ahdistuu jos käy biologisella isällään veljensä kanssa, eikä kuulemma pystyisi käymään siellä yksin, lapsuuden kokemuksien takia. On keskustellut näistä aikoinaan perheneuvolassa psykologin kanssa, ilman mitään hyötyä. Ei ole kohdistanut fyysistä väkivaltaa tyttöön, mutta meillä oli henkistä väkivaltaa biologisen isän puolelta, ja siitä tämä johtuu. Tytöllä laukesi paniikkihäiriö kohtaukset biologisen isänsä takia, joten on kyllä kokemusta myös mitä biologinen isä voi lapselle aiheuttaa, ja niistä hankala toipua . lapsella vaikka biologista äitiä nähnyt välillä tosi harvoin, äidin oman voinnin takia, niin aina silti lapsella se joku kiinnostus biologista äitiä kohtaan, mutta biologisen isän nimi, jo saa lapsen pelästymään. lapsen hyvinvointi ja etuhan pitää olla tärkein.

Lastensuojelussa on paljon parantamisen varaa. Tiedän myös tuon ongelman. Huostaanotettujen lapsen elämästä päättää sosiaalityöntekijä, joka ei koskaan opi tuntemaan lasta kunnolla, ei lapsen arkea, ei ketkä lapselle tärkeitä ihmisiä, jne..
Sosiaalityöntekijät ovat tottuneet sijoittamaan lapset sinne, tänne ja tuonne. Heille lapset ovat kuin tavara, jota voidaan siirtää miten he haluavat.
Sijaisvanhemmat saa oireilujen perusteella korkeampaa palkkiota, joten jos raha heitä kiinnostaa, niin katsovat vaan silloin kun lapsi kärsii, ja rahaa tulee. Ne jotka eivät halua katsoa, niin lapsi pois, eri sijoituspaikkaan ja uusi tilalle.
Nämä jokainen sijoituksen katkeaminen on trauma lapselle, ja haittaa lapsen suotuisaa kasvua ja kehitystä. Taas uudet sijaisvanhemmat, ja tuuri peliä, millaiset he ovat.
Myöskin sosiaalityöntekijät pitäisi erottaa oireilu joka liittyy että lapsi kaipaa biologista vanhempaansa, ja milloin biolginen vanhempi tehnyt jotain sellaista, että lapsen pitää saada toipua traumoista rauhassa, ja tukea sillä aikaa suhteita muihin läheisiin. Kun lapsi kaipaa vanhempaansa, silloin pitää tukea että lapsi saa mahdollisimman paljon tavata tätä vanhempaa.
Sukulais sijaisvanhempi jolla aito tunneside lapseen, ei voi sellaista katsoa ja hyväksyä kun lapsen kärsimystä, ja mielenterveydellä leikkimistä, siinä missä ei halua biologinenkaan vanhempi, joka aidosti rakastaa lastaan.
Tämä on sosiaalityöntekijöille uutta, ettei sukulais sijaisvanhempia voi ostaa olemaan hiljaa, ja olemaan samaa mieltä kun he.
Sosiaalityöntekijä ei ikinä opi tuntemaan lasta, ja näyttää ettei kiinnostakkaan. Heille meille rakas lapsi on vain yksi muiden joukossa. Muut sijaisvanhemmat voivat lopettaa ja antaa lapset pois, jos sosiaalityöntekijän kanssa ei synkkaa. Meillä ei ole samaa vaihtoehtoa. Se olisi kamala trauma lapselle. Tätä tunnesidettä lapseen sosiaalityöntekijät käyttävät hyväksi. Meidän sukulais sijaisvanhempien ja lapsen elämää he voivat kiusata ja vaikeuttaa miten haluavat, kun tietävät, kuinka lapsi on rakas. Muuthan sijaisvanhemmat eivät ikinä tähän samaan suostuisi, kun miten meitä kohdellaan.

Ymmärään mistä kirjoitat. Meillä oli ongelma näistä tapaamisista, mutta ei ole enää. Biologinen vanhempi, joka ei ollut mitenkään lapsen elämässä hänen ensimäisinä viitenä vuotena, halusi lapsen itselleen joka toinen viikonloppu. Tähän en suostunut, koska lapsi ei ollut vanhemaansa nähnytkään. St ei tapaamisiin puuttunut, mutta lastenvalvoja ajoi biologisen vanhemman asiaa. Siinä ei ollut kyse lapsen edusta, vaan vanhemman haluista. Asia meni kärjäoikeuteen, ja viikonloppuja biovanhemmalle ei myönnetty. Lyhyet valvotut tapaamiset muutaman kerran vuodessa, itse saan olla lapsen mukana tapaamisissa.
Lapsen etu ei aina ole se, että häntä riepotellaan tapaamaan biovanhempaa, joka ei kykene vastaamaan lapsen turvallisuudesta tapaamisten ajan.