Metsästäjä-lehti?

Uusimmassa metsästäjä-lehdessä oli kuva jossa 5 nauravaa metsästäjää poseerasi hanhisaaliinsa kanssa.

Heidän edessään oli maassa ammuttuja hanhia ainakin 30 ja käsissä roikkui lisää.

Onko tuollaisessa metsästyksessä mitään järkeä nykypäivänä, koska nykyään ei enää ruuasta ole pulaa.

Onko tässäkin tapauksessa tyhmyys tiivistynyt porukassa ja ammuttu niin paljon kuin mahdollista ja yksi lisä syy se että saadaan poseerata mahdollisimman suuren saaliin kanssa?

Todella tyhmää touhua.
16674
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Samaa mieltä, vaikka kyseistä kuvaa en ole nähnytkän, mutta nähnyt olen vastaavia muita ja tunnen enemmänkin myötähäpeää näitä metsästäjiä kohtaan.

2Äänestä

Tuo kuva ilmeisesti on Ruukin Maaseutuopiston Riistalinjan koulutusmainoskuva ja veikkaisin että ko. kurssilla on enemmän oppilaita kuin nuo kuvassa olevat viisi. Eli saalis jakautuu varmaan koko kurssin porukan kesken eikä metsästäjää kohden jää kovinkaan suureksi. Tietysti kun kokonaissaaliin laittaa kuvaan niin näyttäähän se silloin paljolta. Mutta jos menee tuonne keskieurooppaan fasaanijahtiin, niin siellä isommalla köörillä poltetaan taivaalta useita kymmeniä ellei satakin lintua.Eli ei mitenkään tavaton asia. Ammutaanhan joka syksy seuroissa isot määrät hirviäkin. Se on vähän mistä vinkkelistä katsoo asiaa.

Äänestä

Hanhikannan kestävää saalistusta, lisäksi tuokin tuotantopäästötön lihamäärä on tehotuotannosta poissa, vähentämässä lihantuotannon kokonaispäästöjä.
Ympäristöteko!!

Äänestä
  • Ei taida metsästys ihan päästötöntä olla? Aseteollisuus ei varmaankaan ole päästötöntä? Autoilla ajetaan metsästysmaille, monesti pitkiäkin matkoja ja metsästysautona on monilla joku isopäästöinen maasturi tai joku muu vastaava vanha isopäästöinen lava-auto jne ? Paljonko metsästäjät ampuvat lyijyä luontoon vuosittain? Puhutaan sadoista tuhansista kiloista? Joten metsästys harrastuksena ei ole ympäristöteko, vaikka kuinka liha olisikin "luomua". Kompensoivatko nämä sitten toisiaan, harrastus isopäästöistä, liha pienipäästöistä, tuskin?

    1Äänestä

  • ajatellaanasiaa kirjoitti:

    Ei taida metsästys ihan päästötöntä olla? Aseteollisuus ei varmaankaan ole päästötöntä? Autoilla ajetaan metsästysmaille, monesti pitkiäkin matkoja ja metsästysautona on monilla joku isopäästöinen maasturi tai joku muu vastaava vanha isopäästöinen lava-auto jne ? Paljonko metsästäjät ampuvat lyijyä luontoon vuosittain? Puhutaan sadoista tuhansista kiloista? Joten metsästys harrastuksena ei ole ympäristöteko, vaikka kuinka liha olisikin "luomua". Kompensoivatko nämä sitten toisiaan, harrastus isopäästöistä, liha pienipäästöistä, tuskin?

    Lyijy on luonnosta. Onhan se hyvin vanha akkuteollisuuden raaka-aine jne.
    En nyt heti syyttäisi metsästäjiä tietämättömänä.
    Miten paljon lyijyä käytettiin polttoaineissa kautta maailman?
    Jopa suomalaisessa liikenteessä, vaikutusta ihmisiin ja eläimiin, missä sen aikainen
    tutkimustieto, voisitko kertoa luvut?
    Päästäisiin jonkunlaisiin tuloksiin miten suuri vaikutus luonnolle se oli tai sitten tämä mikä on metsästäjien vaikutus näinä aikoina. Luonnolle.
    Toisaalta uskon enemmän eläinkantojen esim. lintujen kantojen vähentymisen olevan enemmän tautien aikaan saannoksia niin että taudit hävittävät liian suuret populaatiot ja kannan kasvu alkaa luonnollisesti sen jälkeen.

    Äänestä

  • Ei pidä täysin paikkaansa, sitä enemmän perheissä syödään lihaa kun sitä myös saaliiksi saadaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lyijy on luonnosta. Onhan se hyvin vanha akkuteollisuuden raaka-aine jne.
    En nyt heti syyttäisi metsästäjiä tietämättömänä.
    Miten paljon lyijyä käytettiin polttoaineissa kautta maailman?
    Jopa suomalaisessa liikenteessä, vaikutusta ihmisiin ja eläimiin, missä sen aikainen
    tutkimustieto, voisitko kertoa luvut?
    Päästäisiin jonkunlaisiin tuloksiin miten suuri vaikutus luonnolle se oli tai sitten tämä mikä on metsästäjien vaikutus näinä aikoina. Luonnolle.
    Toisaalta uskon enemmän eläinkantojen esim. lintujen kantojen vähentymisen olevan enemmän tautien aikaan saannoksia niin että taudit hävittävät liian suuret populaatiot ja kannan kasvu alkaa luonnollisesti sen jälkeen.

    Jyijy luonnosta. Onhan se, mutta luonnossa se on erilaisessa muodossa kuin mitä se on hauleissa ja luodeissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei pidä täysin paikkaansa, sitä enemmän perheissä syödään lihaa kun sitä myös saaliiksi saadaan.

    No jos ei muuta pöydässä ole. Paitsi kerniliina.

    1Äänestä

Tottahan toki aseteollisuudella on päästönsä siinä missä napin, vetoketjun tai tennarin tuotannossakin, ase on kestohyödyke, ollen elinkaareltaan yli 50 vuotta.

Vegaani totesi metsästyksen päästöistä:
Jos metsästäjä käyttää pelkästään metsästettyä lihaa ja autoilee Hummerilla, ovat hänen päästönsä vähäisemmät, kuin kaupan tuotantolihaa käyttävän *Micralla autoilevan kuluttajan päästöt.

Jo tuotantoeläin aiheuttaa suuret metaanipäästöt, lisänä tuotannossa mittavat tonnikilometrit, alkaen siitä, kun sonni ruikkaa lastinsa pukilla ja pakastespermaa ajellaan ympäri pitäjiä. Tuotantopanosten kuljetteluun ja sadon tuottamiseen lisää tonnistokilometrejä, kuljetukset, lihanjalostusketjun tonnikolometrit alkaen työntekijöiden kulkemisesta ym. ym. ketjun kylmyysvaatimukset, mitä näitä onkaan, päästöjä ja saastuntaa kertyy.

Lyijy on melkoisen niukkaliukoinen maaperässä, hanhien pyyntiinhän lyijyhauleja ei nykyisin edes käytetä. Itse käytän lyijyhauleja vain ja korkeintaan jäniksien pyynnissä, wolfram, kupari, rauta ym. on lyijyn monessa paikkaa korvannut.

Luomu on tuotantoon sovelias termi, riistalihan keräilyssä luomulla ei ole mitään jakoa, sillä riistalihan keräily suoritetaan runsaasti eettisemmissä sfääreissä kuin mikään tuotanto.
Riistaa ei tuoteta mitenkään.

Äänestä

Metsästäjä -lehti. Mitä se on? Seura, yhdistys ja liitto, siinä kolme tosi ystävää!

1Äänestä

Törkeimmät "metsästäjät" ampuu teeriä tai sorsia tai jotain muita riistalintuja ja heittävät ammutut linnut ojaan.
Sama on kalastuksen kanssa. Suorastaan ryöstökalastusta, eräs kalastaja valitteli minulle kun viime talvena oli kalastanut niin paljon ettei enää kenellekään kalat kelvanneet. Metsään oli pitänyt heittää. Onko tuossakaan mitään järkeä?

2Äänestä
  • Kaikki kyllä, niin ojaan heitetyt linnut kuin ylimääräiset kalat käyvät luonnon eläimille ravinnoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kaikki kyllä, niin ojaan heitetyt linnut kuin ylimääräiset kalat käyvät luonnon eläimille ravinnoksi.

    Luonnon eläimet osaa itse saalistaa, ei niille tarvitse käydä saalista ihmisen ampumassa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Luonnon eläimet osaa itse saalistaa, ei niille tarvitse käydä saalista ihmisen ampumassa.

    😆😆😆😆😆

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Luonnon eläimet osaa itse saalistaa, ei niille tarvitse käydä saalista ihmisen ampumassa.

    Sori. Hömpsähtänyt vaarini siellä taas ruokkii metsän eläimiä. Vaarana onkin että lopulta liikuntakyvytön vaari tyhjentää vielä pakastimet ja heittelee ne ikkunasta mäelle.

    3Äänestä


Kommentoi aloitusta


jarkihoi.com kirjoitti:

Uusimmassa metsästäjä-lehdessä oli kuva jossa 5 nauravaa metsästäjää poseerasi hanhisaaliinsa kanssa.

Heidän edessään oli maassa ammuttuja hanhia ainakin 30 ja käsissä roikkui lisää.

Onko tuollaisessa metsästyksessä mitään järkeä nykypäivänä, koska nykyään ei enää ruuasta ole pulaa.

Onko tässäkin tapauksessa tyhmyys tiivistynyt porukassa ja ammuttu niin paljon kuin mahdollista ja yksi lisä syy se että saadaan poseerata mahdollisimman suuren saaliin kanssa?

Todella tyhmää touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu