Toisen puheissa exä joka päivä

Miksi alottaa uusi jos vanhasta ei ole päässyt irti.
Moni ei kauaa jaksa kuunnella jos kokoajan on menneessä kiinni, eikä pysty katsomaan tulevaisuuteen yhdessä.
Asian voi kyllä käsitellä yhdessä, mutta ei sitä vanhaa tarvii yhdessä uuden kanssa elää. Toisaalta voi olla ettei arvosta uutta vaan ainoastaan vanhaa.

Hyvä kirjoitus, joka ilmaisee sinun olevan poikkeuksellisen syvällisesti ajatteleva persoona. Omaani ajatusmaailmaan kylläkin turhan terapeuttinen asennoituminen, joka voi hidastaakin kumppanin irtautumista exästään.

Syitä toimia niin tai näin on monia. Miehelläsi omansa ja sinulla omasi. Minä koen, että hajoaisin, jos exät roikkuisivat haamuina, kaipauksen kohteina, saati totaalisesti elämässäni, tai puolisoni elämässä.

Kiitos vastauksista. Tänään en oikein tiedä, mitä tästä asiasta ajatella. Mieheni selvästikin haluaa olla yhteydessä exäänsä ja onkin. Olen sanonut miehelleni, että heidän pitää nyt tavata. Tämän olen sanonut siksi, koska jos se tapaaminen toisi jotain muutosta tilanteeseen. He aikovatkin tavata jossain vaiheessa. Se on keskusteltu. Jos minulta kysytään, niin mielipiteeni on, että miksi ihmeessä pitää yllä tuota suhdetta? Ja varsinkin, kun hänkin on huomannut, että se on minua vaivauttavaa. Itse saan sitten helposti mustasukkaisuussyytteen tuosta päälleni. En tosin halua, että mieheni jättää yhteydenpidon minun vuokseni, vaan jos jättää, niin sen vuoksi, koska siihen ei hänellä ole mitään halua itsestä lähtöisin.

Se vain taitaa olla tosiasia, että mies jollain tavoin roikkuu menneessä, koska käyttäytyy näin. Ymmärrän kyllä sen, että joihinkin ihmisiin on ylipäätään kiva pitää yhteyttä ja jos exä on jäänyt kivaksi kaveriksi, niin miksipä ei. Toisaalta itse ajattelen, että miksi pitää exiä kaveripiirissä, kun on niin paljon muitakin ihmisiä kavereiksi ja kavereina. Ratkaisevaa tietysti tässäkin on se, kun huomaa toisen jutuista, kuinka paljon se exä on mielessä. Nyt näyttäisi olevan miltei päivittäin, eli kyllä siinä ihmisessä roikutaan. Olisi oikeastaan hyvin mielenkiintoista nähdä heidät yhdessä. Hiukan epäilen, että tämä exä myös roikottaa. Olen kokenut miehelläni olevan munaa, mutta onko hänellä sitä suhteessa exäänsä, on kysymysmerkki ja epäilyttävää.

Kirjoituksesta ei ilmene minkä ikäinen olet, mutta kovin järkevästi pyrit asiaan suhtautumaan. Mitä tuon järkevyyden takana on, panee miettimään. Tarkoitan sitä, että otatko omat tunteesi vakavasti ja uskallatko kertoa niistä kumppanillesi vai onko niin, että vain hänen rehelliset ja aidot kaipauksentunteensa tai muut vastaavat sinulle kiusalliset saavat olla olemassa. Olet ikään kuin terapeuttina tai ymmärtäväisenä äitinä kumppanillesi, mutta panet omat tunteesi syrjään olemalla muka järkevä.

En usko että löytyy montaakaan naista tai miestä, jota tuollainen käytös ei loukkaisi tai aiheuttaisi mustasukkaisuutta. Kehottaisin sinua itseäsi miettimään mikä saa sinut toimimaan näin itsesi sivuun laittaen. Onko sinulla jokin ihanne siitä ettei saisi olla mustasukkainen ja pitäisi aina olla järjevä tai sinut hylätään. Miksi sinun täytyy itsesi tuoda esille tyttöystävän pääsiäiskoristeita ja muuta vastaavaa ja näin lietsoa tätä asiaa, joka selvästikin on sinulle ongelma.

Kumppanisi on ilmeisesti kehittänyt jonkinlaisen haavekuvan entisestä suhteestaan. Kun yhdessä pidätte sitä yllä niin hän voi ihan luvallisesti ihailla entistä tyttöystäväänsä ja verrata tätä sinuun. Minulle tulee tästä mieleen että kyse on siitä ettet arvosta riittävästi itseäsi. Kumppanisi käyttäytyminen ei ole hienotunteista eikä hän osoita sinua kohtaan arvostusta toimimalla näin. Miksi haluat kannustaa häntä toimimaan tälla tavalla, siinä on kyse sinusta eikä hänestä.

Mustasukkaisuus on ihan luonnollinen tunne parisuhteessa. Mitä mieltä muuten on olla yhdessä jos kaipaa jotakin toista ja ihailee häntä jopa kumppanin kuullen. Itse en kuuntelisi tuollaista, vaan ottaisin suhteeseen hiukan taukoa. Jokaisella on joskus ajatuksia entisistä ja haaveita joistain muista ihmisistä, mutta jo hyviin tapoihin kuuluu, ettei siitä kerrota kumppanille, vaan haaveet ovat haaveita eikä toista tarkoituksellisesti loukata. Haluaako kumppanisi sinun olevan epävarma ja loukata sinua. Vai onko tälläinen tapa tullut suhteeseen sinun aloitteestasi, kun et ole rohjennut sanoa, että entisestä puhuminen loukkaa sinua ja tuottaa pahaa mieltä.

Olen ottanut asian puheeksi pariin kertaan ja kertonut melko tarkkaan tuntemukseni. Olen kertonut omat periaatteeni ja sen, miten itse toteutan juttuja. Esim, etten koe tarvetta pitää yhteyttä exääni, vaikka erosinkin rakastuneena. Mies ja hänen exänsä eivät siis vietä yhteistä aikaa, mutta ovat toisinaan yhteyksissä. Olen myös kysynyt, että roikkuuko hän menneessä. Hän tuntuu olevan iloisen varma itsestään. Ei kuulema haikaile entiseen, eikä alkaisi tuohon suhteeseen enää koskaan.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että vain vapaus tuo lähelle. Siksi en halua hirveästi toista sitoa. Jos vaadin ja tilttaan toisen häkkiin, siitä seuraa vain vapautumisen haaveilua ja lopulta kun pääsee vapaaksi, on piru irti. Toki omia raamejaan pitää voida toteuttaa kuitenkin, siksi tässä vaikeroin, mutta jos mieheni sitoisi minut liekaan, ei siitä seuraisi mitään hyvää. En usko sellaiseen. Haluan kuitenkin hänen ymmärtävän ja näkevän tämän asian.

Tuo "pääsiäiskoristeasia" on pohdintani tulos ja liittyy tähän liekasidontaan. Jos revin kaikki hänen exänsä tekemät hienot(oikeasti rumat) koristeet ja laitan omani tilalle, en usko, että se tukee meidän suhdetta. (tämä on nyt ylipäätään vain yksi esimerkki näistä jutuista, mitkä herättävät ajatuksia ja tunteita)Tuskin se tosiaan tukee meidän suhdetta, vie vain arvovaltani ja toisen kunnioituksen minua kohtaan.Tosin ajattelin laittaa toki omat hienot ja upeat jutut esiin! Mutta kuitenkin minusta on ok, jos siellä on hänelle rakkaita asioita myös esillä. Eli en halua siis tallata hänen hyviä muistojaan. Uskon itseasiassa, että niistä exän koristeista voi sitten pikkuhiljaa luopua huomaamattomasti lopulta kokonaan. Tai tietysti jos siellä nyt joku kiva juttu minunkin mielestäni on, niin voihan se olla esillä. Onhan noita muitakin hänen exän kanssa hankkimiaan juttuja esillä, kuten esim. huonekaluja yms. Ei menneisyyttään tarvitse kieltää, vaikka jokin suhde olisi loppunut. Siinä on voinut olla paljon hyvää ja usein onkin.

Uskon siihenkin, että kun tietylle jutulle, esim. suremiselle on tilaa, niin se häipyy lopulta pois. Olen itse sen kokenut. En tosin tiedä, pitäisikö hänen vielä surra tms. tai mikä olisi hyvä. Nyt ei vain minusta tunnu kovin hyvälle tuo asia, vaikka muuten olenkin todella onnellinen ja nautin tästä suhteesta todella paljon. Aikoinaan kun erosin, vaikka rakastin, annoin itseni olla tuossa tunteessa, pitää kiinni tunnetasolla exästä, rakastaa sydämessäni, se kaikki lopulta helpotti ja hiipui ja tänään en haikaile exää, vaan hän on menneen talven lumia. Sen suhteen jälkeen tämä tuntuu taivaalle, koska meillä ei ollut juuri mitään yhteistä tuossa edellisessä.

Olet kuitenkin varmaan oikeassa siinä "en-ymmärrämiksi", että voisin olla spontaanimpi tuntemuksieni näyttämisessä. En vain viitsisi millään tuoda arkeen sitä mäkätystä, mökötystä, saarnaa ja muuta negaa, mitä tuollaisesta voisi. Olen väsynyt sellaiseen. Olen miltei vakuuttunut, että on järkevämpiä tapoja hoitaa asioita. Olen varmaan kuitenkin aina tottunut olemaan järkevä. Ehkä ongelma on sikäli kuitenkin omani. Se tietyllä tavalla luo paineita minulle. Ei kai minun tarvitsisi niin usein olla järkevä.

Tässä tuleekin mieleeni kerran käymämme keskustelu tuosta exäaiheesta, kun sanoin, mille se kaikki tuntuu. Hän kyllä myönsi olleensa ehkä liikaakin yhteyksissä tähän exäänsä ja tuntui ajatelleen tuota asiaa. Olin hämmästynyt, kuinka hän otti asian ajattelun alle.(Se taisi olla sen jälkeen, kun kirjoitin tämän aloituksen.) En ole tottunut sellaiseen miesten tiimoilta. Aikaisemmissa suhteissa miehet ovat lähinnä vähätelleet, jos on ollut jokin mieltä vaivaava juttu. Viimeksi sanoin miehelle, että exä näyttää olevan hänellä mielessä joka päivä. Hän sanoi, ettei se pidä paikkaansa. Sanoin myös, etten tykkää siitä, että saan nyt tästä aiheesta mustasukkaisen leiman. Aikaisemmin myös tein pienen reviirinnäytön, joka tuli hänen exänsä silmille. Ärsytti niin paljon koko asia. Mieheni arvasi, mistä oli kysymys ja sanoinkin hänelle suoraan, mitä ajoin takaa. Olen siis ollut avoin ja olemme keskustelleet paljonkin ja olen jotain tehnytkin.

Minulla on yleensä tapana tehdä tietynlaisia konkreettisia vetoja, jos jokin asia on vaivana. Teen niin mieluummin, kuin haukun ja huudan tai riehun ja mökötän päättömästi. Sillä kun ei yleensä ole mitään muuta tehoa, kuin vastakkainen vaikutus. Ja sitten joskus, kun huudan, niin se on kuulkaas melko tehokasta! Yleensä nuo minun vetoni ovat aika vaikuttavia.(esim. lasten kanssa joskus oli tilanne, että eivät laiskuuttaan kattaneet pöytää, vaikka pyysin. Olin siinä lopulta yksin laittamassa ruokaa. Kaadoin sitten kastikkeet jokaisen kohdalle pöydälle ja kysyin, että syövätkö he mieluummin näin. Ihan rauhallisesti tämä kaikki. Sen jälkeen ovat aika hyvin aina kattaneet pöydän. Ymmärrätte nyt tässä, mitä tyyliä tällä tarkoitan.) Joskus tietenkin sitten on hankalaa keksiä, mikä olisi vaikuttavin veto.

Ehkä kuitenkin..kokeilisin, sitä riehuntaa ja päättömänä oloa...tiedä mitä se toisi...

En tiedä. Tästä kaikesta tulee kuitenkin minulle paha olo. Yritän kovasti, mutta en osaa. En osaa tehdä oikein tai hyvin, vaikka niin kovasti yritän. Ja mikä on oikein ja hyvä? En halua ottaa etäisyyttä tässä suhteessa. En ehkä pystyisi, koska rakastan niin paljon ja ikävä on aina kova, kun emme näe. Olen kuitenkin tottunut olemaan yksinkin, että siitä ei ole kyse, ettenkö sitä osaisi.

En tiedä. En voi tuoda niitä kaikkia epäilyksiäkään toisen silmille, mitä omassa mielessä liikkuu. Ainut tie taitaisi olla se luja luottamus itseen, omiin näkemyksiin ja tunteisiinsa, sen lisääminen.

Tässä taitaa olla vähän sama asia kuin ylikilteillä ihmisillä eli se, että heille vihaisuus tarkoittaa silmitöntä riehumista ja haukkumista. Jos heiltä kysyy, oletko vihainen, he vastaavat, että he eivät halua riehua ja haukkua ja huutaa kenellekään. Vihaisuus on kuitenkin sen osoittamista, että nyt riittää, varmuutta siitä, että pystyy pitämään puoliaan eikä siihen välttämättä sisälly yhtään huutamista eikä riehumista.

Kuulostaa siltä, että mustasukkaisuus on sinulle kielletty tunne. Et salli itsesi tuntevan ja osoittavan sitä, vaikka kyseessä on aivan normaali tunne. Olisi epänormaalia olla olematta mustasukkainen, jos kumppani kehuu ja muistelee taajaan entistä kumppaniaan. Mustasukkaisuuden ilmaiseminen ei tarkoita sitä että laittaa ketään häkkiin ja kieltää häntä tekemästä asioita. Sellainen mustasukkaisuus on harvinaista ja sairaalloista. Sen sijaan normaali mustasukkaisuus voi olla ja usein onkin sitä, että tunnistaa ja hyväksyy tilanteen, joka omassa mielessä ja todellisuudessa on. Mustasukkaisuus on vaarasta varoittava tunne kuten vihakin: voin tulla loukatuksi. Rakastettuaan ei halua jakaa muiden kanssa ja aiheuttaa tuskaa, jos hän asettaa toisen itsen edelle, tunnekin siitä aiheuttaa tuskaa. Menneisyys on meillä jokaisella, miksi sitä asettaa jalustalle suhteessanne niin että se aiheuttaa pahaa mieltä sinulle ehkä aivan turhaan. Se minkä kieltää, vahvistuu eli se, että sinä kiellät itseltäsi mustasukkaisuuden, joten asia vaivaa sinua enemmän.

Ehkä itsessäsi on jokin avaamista vaativa solmu tämän asian tiimoilta.

Hmm. Mielenkiintoisia ja osuvia avaat itse. Tuo on niin totta tuokin, että minkä itseltään kieltää..Tässä kohtaa sanon, etten kyllä halua kokea mustasukkaisuutta, koska tunne on niin vahva ja inhottava. On kuitenkin tilanteita, joissa olen miehelleni sanonut, että tunnen mustasukkaisuutta. Pelkään kuitenkin sitä, että hän leimaa minut siitä tunteesta, vaikka hän tuossa viimeksi sanoi, etten hänen mielestään ole mitenkään hirveän mustis. Hän on itselleen ja muille hyvin salliva. Sanoo itsekin kokevansa joskus mustasukkaisuutta. Tämän miehen kanssa olen ensimmäistä kertaa uskaltanut myöntää näitä omia tuntemuksia ja puhua asioista suoraan.

Kypsää ja ymmärrettävää. Tiedän juuri mistä puhut ja itse olen vastaavassa tilanteessa vailla linjaa. Ihailen tuota haluttomuutta riitelyyn ja miehesi kykyä keskustella asiasta riitelemättä. Johtunee siitä, että sinä kykenet olemaan ei-mustasukkainen. Haluaisin itsekin samaan zen-rauhaan. Et halua leimautua mustasukkaiseksi ja se voikin olla iso taakka suhteessa. Minun mieheni tapailee exäänsä, mutta ei kerro niistä minulle. Ovat paljon yhteydessä, paljon enemmän kuin minä, etäsuhde kun on. Itse olen välillä päättänyt päättää suhteen, väliin roikkua, loputtomiin selittää miksi koen näin. Minulle ei kerrota tapaamisista exän kanssa, koska niihin ei liity sellaista tunnetta. Minua hän herrasmiesmäisesti "tukee" suhteessa omaa exääni. Itselläni on monesti tullut halua ja yritystäkin tehdä toinen puolestaan mustankipeäksi. Exääni en siihen käytä. Hän ei suostuisi ja minä pidän ihmisiä arvossa, en välineinä. Pidän sellaista vehkeilyä myös kuluttavana. En jaksa, pysty ja kykene. En haluaisi hänen salailevan, mutta kun kerran salailee, en minäkään kerro enää elämästäni hänelle. Suhteen loppu on käsillä. Tuleeko sinulle mieleen "kostaa", saada toinen tuntemaan samoin?