Omanarvontunne vs uhriutuminen

Niin jossain luin että joku oli sitä mieltä, että uhriutumisestakin olisi hyvä keskustella, mutta vielä ei ainakaan kukaan ole aiheeseen tarttunut.

Joten tekee mieli laittaa aloituksen lisäksi pari linkkiä, josko sillä tavoin aihe avautuisi ja aiheuttasi jonkinlaista pohdintaa, joko hiljaa omassa mielessä tai niin halutessaan tuoden esiin omia näkökulmia.

Valitsin ny tähän tuon Pepi Reinikaisen ajatuksia, ja lainaus on hänen kirjansa esittelytekstistä

"Elämä on annettu meille elettäväksi. Joskus kuitenkin jämähdämme paikoillemme ja käperrymme kärsimiimme vääryyksiin. Tunnemme katkeruutta ja etsimme syyllisiä - uhriudumme ja tunnemme, että elämä on meille velkaa.On lopulta itsestämme kiinni, miten raivaamme elämälle tietä. Elämässämme on monenlaisia uhriutumisen paikkoja, niin eri ikävaiheissa kuin arjessa, parisuhteessa ja työssä. Oma uhriutumisalttius on hyvä tunnistaa, ja siksi on rohkeasti syvennyttävä omaan elämänkaareen ja omiin juuriin. Menneisyyden tutkiminen antaa ymmärrystä ja opettaa armollisuutta. Uhriutumisesta irrottautuminen vaatii vastuun ottamista mutta palkitsee vapauttamalla luottamusta ja rohkeutta - myös toisille jaettavaksi. "

http://www.adlibris.com/fi/kirja/elamassa-eteenpain-9789522881137

Hän on myös esitellyt keinon, millä tavalla sitä omaa uhritumistaankin voi lähteä purkamaan ja mahdollisesti päästää siitä irti...

Pari linkkiä vielä lisäksi, josko aihe aukenisi ja keskustelua syntyisi. Hyvä aihehan tämä on, kuten joku jo totesikin.

http://www.sydan.fi/terveys-ja-hyvinvointi/irti-menneisyyden-taakoista

http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/elamankaarikirjoitus-irti-katkeruudesta-ja-uhriutumisesta

Hienoja linkkejä ja asiaa.

Narsistisissa, symbioottisissa, suhteissa usein molemmin puolin osa animasta/animuksesta, omanarvontunnetta kannattelevista psyykeen puolista, ikään kuin luovutetaan toisen käyttöön. Se on mielestäni jonkinlaista kaupankäyntiä tyyliin, jos minä käyttäydyn näin, voin olettaa, että sinä käyttäydyt noin. Joka tottakai toimii aikansa, mutta jossain vaiheessa toinen symbioottisen suhteen osapuolista lakkaa käyttäytymästä sanattomien sääntöjen mukaisesti, mikä johtaa vääjäämättömään pettymykseen - puolin ja toisin. Silloin ihminen on taipuvainen kysymään itseltään: olenko minä minkään arvoinen?