Miksi näytän "ihan eriltä" valokuvissa?

kameraapakoileva

Miksi näytän oikeasti paljon paremmalta peilistä katsottuna kuin valokuvissa?
Esimerkiksi kasvopuoliskojen eriparisuus, silmien kokoero ja muut korostuvat valokuvissa ja näytän vähemmän herttaiselta ja muutenkin todella erilaiselta kuin peilissä.
Ja peilikin vääristää.
Olisi kiva tietää miltä todellisuudessa tarkalleen näytän, mutta sitä kai mahdotonta tietää, kun ei pääse katsomaan itseään toisen silmien kautta.
Vaikka laittaisin itseni viimeisen päälle niin hyvin kuin osaan, en näytä hyviltä valokuvissa, vaan oudolta. Peilissä näytän ihan hyvältä mielestäni luonnollisempanakin.

18

4885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuuuukkeli

      Kai kaikki riippuu valaistuksesta. Kun katsot peilistä silmä sopeutuu valaistuseroihin, jos otat valokuvan samasta tilanteesta, siitä tulee paljon jyrkempi.

    • peili-valehtelee

      Valokuvasta näet itsesi sillä tavalla kuin toiset sinut näkevät.
      Peilistä näet itsesi vertikaalisessa suunnassa nurinpäin.

      • ei.niinkään

        Tosiasiassa valokuvakin kyllä vääristää, eikä näytä ihmistä ihan sellaisena, jona muut hänet näkevät.
        Valokuva "lätistää", eikä näytä ihmistä niin moniulotteisena miten silmien kautta hänet näemme.
        Valokuvissa usein myöskin mm. valotukset erit mitä luonnossa, jonka vuoksi esim. ihon virheet saattavat korostua.


      • ei.niinkään kirjoitti:

        Tosiasiassa valokuvakin kyllä vääristää, eikä näytä ihmistä ihan sellaisena, jona muut hänet näkevät.
        Valokuva "lätistää", eikä näytä ihmistä niin moniulotteisena miten silmien kautta hänet näemme.
        Valokuvissa usein myöskin mm. valotukset erit mitä luonnossa, jonka vuoksi esim. ihon virheet saattavat korostua.

        Myös kameran kuvakulma vaikuttaa varsinkin jos se on liian laaja ja kuvataan läheltä. Silloin nenä kasvaa ja kuvassa olet "lusikkaan" katsoneen näköinen.

        Muotokuvaan pitäisi aina käyttää normaali optiikan eli täyskennokameran noin 100 - 150 mm optista pituutta. Kropilla se sanoo noin 70 - 100 mm pituutta. Silloin kasvojen suhteet tulevat lähelle todellista.

        Joskus, muistaakseni -60 luvulla ostin silloiseen Pentax ME runkooni 130mm F4 optiikan henkilökuvauksiin. Sitä silloin suositeltiin yleisesti tuohon hommaan.


      • 27311
        nikon_d90 kirjoitti:

        Myös kameran kuvakulma vaikuttaa varsinkin jos se on liian laaja ja kuvataan läheltä. Silloin nenä kasvaa ja kuvassa olet "lusikkaan" katsoneen näköinen.

        Muotokuvaan pitäisi aina käyttää normaali optiikan eli täyskennokameran noin 100 - 150 mm optista pituutta. Kropilla se sanoo noin 70 - 100 mm pituutta. Silloin kasvojen suhteet tulevat lähelle todellista.

        Joskus, muistaakseni -60 luvulla ostin silloiseen Pentax ME runkooni 130mm F4 optiikan henkilökuvauksiin. Sitä silloin suositeltiin yleisesti tuohon hommaan.

        Tavallisimmin kyllä käytetään muotokuvauksessa n. 85-135mm. polttovälejä ns. täyskennoisissa.


      • 27311 kirjoitti:

        Tavallisimmin kyllä käytetään muotokuvauksessa n. 85-135mm. polttovälejä ns. täyskennoisissa.

        Varsin samoilla jäljillähän te noiden millien suhteen olitte. Itse olen suunnilleen samaa mieltä.


      • pers_pektiivi

        Kysehän ei oikeasti ole milleistä, vaan metreistä!

        Tuollaisella 80 mm objektiivilla kun kuvaa, niin etäisyyden kuvattavaan pitää olla muutama metri. Ellei tarkoitus ollut ottaa kuvaa pelkistä nenäkarvoista. Perspektiivi on luonnollinen, koska meillä pohjoismaalaisilla ei ole tapana tervehtiä tuntemattomia eikä tuttujakaan ihan neniä vastakkain hieroen.

        Peilikuvakin näyttää fiksulta, kun harvemmin seistään nenä kiinni peilissä. Jos seisot käsivarren mitan (0,7 m) päässä peilistä, peilikuvassa näkyvä oma naama näyttää samalta kuin toisen ihmisen silmin 1,4 m etäisyydeltä.

        Että jotta tässä taitaa nyt olla ongelmana selfiet.... ole ne omakuvat otetaan omassa kädessä pidettävällä kameralla -> kuvausetäisyys on vain reilu puoli metriä ja perspektiivi sen mukainen; lähimpänä olevat kohteet (nenä co) näyttävät suhteettoman suurilta.


    • peili-valehtelee kirjoitti niinkuin asia on.

      ja nikon _d90 kirjoitti muotokuvauksesta niinkuin asia on.

      ps. nikon_d90 sinulla taitaa olla jo viimeinen väri tukassa niinkuin minulla :) 70v tulee kohta täyteen :D
      päättelin vaan tuosta joskus 60 luvulla jne :)

      • Näin on harrastelijakirurgi, kun sitä tukkaa vain joskus sattuu hieman löytymään. Minulla tuo 70v on jo puhki.


    • silleen

      Ihmisten kasvot ovat tavallisesti jonkin verran epäsymmetriset. Olemme tottuneet näkemään itsemme peilistä ja samalla tottuneet peilikuvaamme, joka ei näytä mitenkään vinolta. Kun samaa naamaa katselee valokuvasta, pärstä näyttää tuplasti epäsymmetrisemmältä kuin se todellisuudessa onkaan, kun sen näkee siitä oikein päin vinona.

    • kamalaakatsottavaa

      Totta. Itselläni näyttää valokuvissa silmät aina pieniltä tihruilta, vaikka normaalisti eivät ole pienet silmät. En mene helpolla kuviin.

      En tajua mistä se taas johtuu, että kun otan itse kännykkäkameralla kuvan, niin näytän hirveältä, mutta kun joku muu ottaa minusta kuvan, niin näytän paremmalta.

      • Kuuuukkeli

    • peilikuvasta

      Kokeile kääntää valokuvasi peilikuvaksi (vasen/oikea), muuttuuko tilanne toivomallasi tavalla?
      Tai katso valokuvaasi peilistä, näyttääkö tutulta?

    • 102030405060

      Kokeile peilata valokuvasi vaaktasossa toisinpäin ja katso miltä se näyttää.

      Peilihän näyttää kuvasi "väärinpäin" vaaktasossa, joten jos olet tottunut siihen peilin näyttämään kuvaan, valokuva voi tuntua oudolta.

      Valokuvassa lisäksi vaikuttaa se, minkälaiselta etäisyydeltä ja millä asetuksella kuvaat. Se vaikuttaa merkittävästi eri kohtien mittasuhteisiin, kuvaatko kaukaa ja zoomaten vai läheltä jne.

    • toisinpäin

      ”Kokeile peilata valokuvasi vaaktasossa toisinpäin ja katso miltä se näyttää”
      # Vaakatasossa toisinpäin käännettynä se näyttää valkoiselta paperilta, myös peilissä.

    • Kun katsot itseäsi peilistä ilmeesi muuttuu hieman kaiken aikaan ja näytät elävältä, kuvassa olet kuin pökkelö.

    • eetvarttina

      Olen nähnyt valokuvia missä kuvattu on kyllä luonnossa parempi kuin kuvissa. Eli ei se valokuva todellakaan aina kerro totuutta. Hyviä syitä täällä onkin jo muut kertoneet.

    • NikonD300s-ex

      "Miksi näytän oikeasti paljon paremmalta peilistä katsottuna kuin valokuvissa?"


      1. Peilikuva siihen nähden mitä itse näet peilissä

      2. Kuvakenno toistaa värit ("värilämpötila") valaistuksesta riippuen eri tavalla kuin ihmissilmä.

      3. Kennon jyrkkyys ja dynamiikka on erilainen ja "huonompi" kuin ihmissilmällä

      4. Peiline laatu. Nuoruudessani 40-vuotta sitten peilit olivat varsin paljon laadukkaampia kuin nykyään ja kykenivät esittämään kohteensa oleellisesti nykypeilejä paremmin. kohdallani

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1840
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1489
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1265
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1262
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1180
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      270
      979
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      942
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      895
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      836
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe