Laatikoita ja ääniä ilmassa

outotekniikka

Isäni kertoi, että Orimattilassa tai olikohan Hämeenlinnassa oli vuonna 1949 näkynyt taivaalla kolme keltaista laatikkoa ja niistä oli lähtenyt aivan hirmuinen ääni. Koska laatikot seilasivat useamman tunnin lähistöllä isäni otti sen aikaisella laatikkokameralla useita kuvia, jotka ovat vieläkin hyvin selkeitä.
Ainoa haitta niissä on se, että ne ovat mustavalkoisia. Mutta yksityiskohdat ovat hämmästyttäviä ja selkeitä. Olisi mielenkiintoista kuulla osaisiko joku selvittää asiaa tarkemmin kuvien perusteella.

4

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 68r68r6

      Laita kuvat nettiin tai niitä ei ole.

    • outotekniikka

      Annoin kuvat tutkittavaksi erään kaverini tutulle joka on ilmavoimissa. Saadaan ainakin luotettavampaa tietoa kuin täältä tai joiltakin ufopalstoilta.
      Korjauksena sen verran, että kuvien ottaja olikin isoisäni eikä isäni, joka ei ollut edes synytynyt -49. Suvussa on aikoinaan ihmetelty kuvia kovasti ja johonkin lehteen olivat tehneet jutunkin asiasta. Kuvat löytyivät äskettäin uudelleen muuton yhteydessä.

      • suollasontaa

        Mikä lehti, mikä numero? Isät ja isoisät sekaisin. Mielikuvituskaveri ilmavoimissa jne jne. Paskanpuhuja olet.


    • Teokseeni " Outoja kohteita Suomen taivaalla" olen kerännyt ja analysoinut kaikki tietooni tulleet kotimaiset ufokuvat ja-videot. Teos on SUT ry:n tutkijoiden käytössä kuvapankkina ja sisältää nykyisin 227 eri tapausta, vanhin vuodelta 1952.
      Jos sinulla todellakin on tuollaisia kuvia vuodelta 1949 niin kyllä olisi kiva nähdä ne.(b.borg(at)kolumbus.fi.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      93
      11912
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9030
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      114
      4938
    4. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      101
      4158
    5. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4145
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3924
    7. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      70
      3730
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3709
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      39
      3587
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      29
      3551
    Aihe