Joensuun jengiytyminen?

Kesänlapsi1950

Olen asunut joensuusaa 50 vuotta, seurannut jengiytymistä eri vuosikymmeniltä. 70 Luvulla oli mäntylänjengi joka harrasti alkoholia ja liotinaineita. Suurinosa heistä on mennyt parempaanpaikkaan. 80 luvun alussa syntyi Rantsikanssa eli ne. Eetsun jengi joka harrasti kaiken maailman päihteitä, varastelua, väärennöksiä (mm.ässä arpojen) ja erilaisia väkivalta rikoksia.nykyään heistäkin suurinta kuollut tai muuten vaan vakavassa päihdekoukussa.1990luvuniin taitteessa syntyi taas karsikonjengi joka taisteli verissäpäin Eetsun poikien kanssa Joensuun ykkös jengin tittelistä. Veriset kohtaukset kesti tuonne 90 luvun loppupuolelle jolloin eetsun ja karsikonjenginyt oli yhdistettävä voimansa skinejä vastaan. Ja jokainenhan tietää miten siinä kävi, sinitiainen joutuivat luovuttamaan joensuun koska ei heillä ollut mitään mahdollisuutta taistella yhdistynyttä jengiä vastaan. Kuhan jaksan niin pistän lisää tekstiä tulemaan.

48

9522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bioneeribokseri

      Ystäväni mikä kävi luonani ilosaarirock aikaan. Tuumasi ettei edes itä-Helsingissä ole näin turvatonta liikkua kun kävimme karsikon uimarannala. Kk jengi oli vallannut rannan ja musiikki pauhasi, alkoholi virtasi, ja kauhea mökin ja seksin harrastaminen julkisesti. Kuulema alkaa meno näyttää jo aika pahalta?

      • uewroiew8

        Mikäs tää KK-jengi on? En enää asu Joensuussa, niin en ole asioista perillä. Siis jossain Karsikossa vaikuttava porukka? Minkä ikäistä tämän jengin tyypit on ja millaisia rötöksiä tekevät? Huumeita, pahoinpitelyitä? Käyvätkö satunnaisesti kenen tahansa päälle vai onko heillä jokin tietty "vihollinen"?


    • Poiseuio

      Eikös Joensuuhun rantautunut joku vuosi sitten MC Mongolse? Samoin Enossa piti majaansa vanhaliitto? Darkside eikö ollu myös sen outokummun tytön ja Pennasen viritelmä. Tällä hetkellä noin. Katujengejä taitaa olla otinit, KK, Black copra ja piikkipuiston L.V . Mikä alue opinnoilla on nykyään, onko ne siellä kontioniemessä? Entä Black copra?

      • werhoiewr7

        Mikä on piikkipuisto ja L.V.?


    • veltsu74

      Joensuun katu jengikulttuuri poikkeaa monesta muusta katu jengikulttuurista jo siinä suhteessa , jos vertaa esim. stadiin. stadissa jengit ovat etnisen taustan mukaan , mutta joensuussa jengit ovat sekametelisoppaa. näin on ollut aina, mm. 78 ja 80 luvuila ei ollut mamuja niin jengeihin pääsi mm. romanit. mm. jns skineissäoli jo 90 luvun lopulla erillaisia etnisiä alkuperän omaavia kavereita. tosin jns katuulttuuri poikkeaa siinäkin monesta koska täälä katujengit ovat erittäin agessiivisia ja liipasinherkkiä. Toisaalta esim. KKla on todella pätevät johtajat ja kenraalit. onhan ne elämää nähneitä vanhanliiton velmuja. jos vertaa nykyhetkeä ja 80/90 luvun vaihdetta jossa karsikko ja rantsikka taisteli vallasta. ex.nyrkkeiijäkin otti lukua karsikon discossa ku saha-make menetti hermonsa, samoin tiklalta taisi päästä onnat pöksyyn saha-maken käsittelyssä.ennen asiat osattiin hoitaa

      • jepjep3

        Ex-nyrkkeilijä= Torniainen? Johan nyt vitsin kerroit, kun vitsi oli hänen ottelunsakin aikoinaan.


    • pyövex

      Tyhmiä juttuja tapella kyllä me mahdutaan samaan kaupunkiin.kun tulee ikää ei kiinnosta koko touhut.tuntuu tosi tyhmältä tapella.voita et mitään.

    • paskasäkkijoendsuu

      Höpö höpö koko jengi touhu

    • latui

      Ketkäs kuului eetsun-jengiin?

    • hkahhrr

      No juu..olin kesällä 82 Joensuussa ja odotimme Liperissä hakkasi yhden tyypin ja kosto eli
      No siihen sekoitti Pekka ja Pauli Hammaslahti jengiä kanssaan keraamaan ja sit olikin kaikki toistensa kimpussa
      Oli Ruutupaidat ja aseina ketjut ja moray.

    • Kkokokok

      Mikä ihmeen kk jengi?

      • Kellolöikuuz

        Kk=Karsikon Killers. Jengin perustajat ne. OG.t on vanhanliitonmiehiä. Pahamaineinen karsikon jengin alkuperäis ukkoja. Karsikon jengi toimi 1980/1990 luvulla. Jengi koostuu nykyään eri kansallisuuksista. Samoin osastoja on eri puolilla Suomea. Nykyään KK hallitsee n. 80% joensuun kaduista. Virkavallan ennuste on seuraava: kk tulee hallitsemaan tulevaisuudessa 70% suomen kaduiSta. Kk johtaa pahamaineinen kaksikko P.V JA M.T. JENGISITÄ ON MYÖS EK VANKEJA.


      • qwerty1111
        Kellolöikuuz kirjoitti:

        Kk=Karsikon Killers. Jengin perustajat ne. OG.t on vanhanliitonmiehiä. Pahamaineinen karsikon jengin alkuperäis ukkoja. Karsikon jengi toimi 1980/1990 luvulla. Jengi koostuu nykyään eri kansallisuuksista. Samoin osastoja on eri puolilla Suomea. Nykyään KK hallitsee n. 80% joensuun kaduista. Virkavallan ennuste on seuraava: kk tulee hallitsemaan tulevaisuudessa 70% suomen kaduiSta. Kk johtaa pahamaineinen kaksikko P.V JA M.T. JENGISITÄ ON MYÖS EK VANKEJA.

        ahhaha mitä pelletouhua


    • eetsunjengi

      kuito ja mooses

    • SupportKK

      Kuiro otti aikoinaan lukua karsikon diskossa. Mähki tipytti kuiron yhdellä lyönnillä ja lanssi kävi kuiron hakemassa. 4polisipartiota joutu mähkin raudottamaan. Sellainen oli eetsun jengi

    • Ex-Koura

      Voi niitä aikoja kun pamauttelin niin natsit,mamut ja romanit kenttään. Ei tullut poliisit kyselemään mikä mahtaa olla miehen meininki. Olivat vaan onnessaan jotta saivat nyhveröt sairaalaan tai muuten vaan vittuun sieltä missä olivat häiriköimässä. Ei ole tulevaisuutta näillä pojilla. Onneksi ei tarvitse itse enää tapella kun muijan kanssa ja sekin suusanallista.

    • Rattniitti

      Eipä kk tarvitse juuri tapella myöskään, pelkkä huivin näyttäminen laukaisee tilanteen. Tosinkuin otinin porsaat emme piileskele .

      • opwe8rjwe

        onko näillä kk-jengiläisillä siis jokin mummojen pitämä huivi päässä? Mä en usko et Joensuussa on skinien jälkeen ollut yhtään jengiä, en ole ainakaan nähnyt. Joku naurettava mopojengi saattaa olla, muttei niitäkään juuri missään näy. Onko tää karsikon rannan jengi siis joku homosteluporukka joka kutee keskenään siellä karsikon rannikoilla ja puskat suhisee?? Räkäset naurut nauran jos moista jengiä on tosiaan olemassa ja pellet kävelee vastaan :D


      • KKmasi

        KKn tunnusväri on vihreä, jote heillä on useimiten mukanaan vihreä huivi. Vihreä on dollarin väri, joten siitä johtuu KKn väri! Turhaa suoli palstalla keskustelette KKsta, tulkaa vaikka Kk.N support ryhmään fb.kiin. siellä on kuvia jäsenistä, kerho kuvia ym. Sekä KKn internet vastaava Masi vastaa teidän kysymyksiin. KKn FB sivuilla voitte kuunnella KK-gangsta rappia. Tervetuloa myös piipahtamaan kerhotalollamme karsikossa. T: netti vastaava MasI


      • Anonyymi
        KKmasi kirjoitti:

        KKn tunnusväri on vihreä, jote heillä on useimiten mukanaan vihreä huivi. Vihreä on dollarin väri, joten siitä johtuu KKn väri! Turhaa suoli palstalla keskustelette KKsta, tulkaa vaikka Kk.N support ryhmään fb.kiin. siellä on kuvia jäsenistä, kerho kuvia ym. Sekä KKn internet vastaava Masi vastaa teidän kysymyksiin. KKn FB sivuilla voitte kuunnella KK-gangsta rappia. Tervetuloa myös piipahtamaan kerhotalollamme karsikossa. T: netti vastaava MasI

        nyt ahistaa! en uskalla enää mennä asunnosta ulos, asun täällä Karsikossa! kenen vastuu?


    • Tähtisilmäkö

      Onko KKssa ketään rantsikkalaisia?niitä eetsun sankareita

    • Ketäkiinnostaa

      Mitään KK ei ole kenellä riittää mielenkiinto keksiä tälläisiä legendoja :'D

    • Anonyymi

      Vieläkö on Karsikon kalluilla kikulit kovana ? 80260 ei ole vain postinumero, 80260 on KarsikkoKallut!

    • Anonyymi

      Itsehän tuota jaksat kyrpä kovana kirjoitella ylilautaa myöten saa hävetä noita pikkumunaisten pentujen uhoamisia.

    • Anonyymi

      Joensuun jengiläiset ovat nykyään lähinnä itsekastelevia kasveja, pelkkiä piripäitä jotka ihan itse huolehtivat siitä etteivät elä liian kauan, saati ole liikaa vapaalla jalalla.

    • Anonyymi

      KK presidentti nähty tapaamassa muita alamaailman johtohahmoja Karsikossa.

    • Anonyymi

      Martat jengiytyneet torille ja pitävät suvereenisti hallussaan piirakkabisnestä.

    • Anonyymi

      Mikä tää ICG ja Noljakan mafia juttu on? KK tiesin ja nähnytkin tyyppejä. Eikös Tito kuulunut KK ja olanin markku oli joku torpeedo enne linnan lähtöä?

    • Anonyymi

      Heh, vai jengit? Mitään ole, kattokaas Italian mafiaa, siinä on pelkoa herättäviä jannuja. Menkääs kattoon vaikka Calabriaan tai Palermoon, siellä on paahtava helle ja mafia. Ruumiita tulee joka viikko.

      Asuin Rantakylässä 1986-1998 ja koskaan en yölläkään törmännyt ostarillakaan tai muualla vaarallisiin tilanteisiin. Pystybaarissa sai myös juoda rauhassa (Beer stop), tosin joskus jotkut tappeli vähän siellä keskenään ja portsari Jukka heitti ne ulos. Kuulin kauhutarinoita että Pursitiellä ei vieraiden autotkaan saaneet muka olla rauhassa vaan pyörät varastettiin alta. No en tuotakaan kokenut vaikka autoni seisoi reunaparkkipaikalla taloyhtiön maalla. Ainoa paska juttu oli asuntoni yläpuolinen asunto, vankien ensikoti vapautumisen jälkeen. Siinä asui kusipääsakkia jotka soitti yöllä musaa ja rikkoivat usein alakerran oven lasit. Osa oli skinejä ja osa muita taulapäitä. Nuokin sai aina häädön.

      Mutta että jengejä, pah.

      • Anonyymi

        Sinä taidat olla itse sellainen kaveri, joka pelkää niin paljon jengejä että kiellät niiden olemassaolon. Varo, ettei KK jengi tule vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taidat olla itse sellainen kaveri, joka pelkää niin paljon jengejä että kiellät niiden olemassaolon. Varo, ettei KK jengi tule vastaan.

        Ei KK enää ole,yhdistyi NM JA ON NYT ICG IBTERNATIONAL CRIME GANGSTA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä taidat olla itse sellainen kaveri, joka pelkää niin paljon jengejä että kiellät niiden olemassaolon. Varo, ettei KK jengi tule vastaan.

        Kuules, olen liikkunut kaduilla sekä Joensuussa, Helsingissä, Pariisissa, Roomassa, Kairossa, ja niin edelleen. Kertaakaan en ole pelännyt.

        Taidat olla aika pelkuri.


      • Anonyymi

        Nyt on 2022


    • Anonyymi

      Miun mielestä karjakkojenki on aikas paha. Hyö haasteloo meijän murteella ni et siun on pakko antaatua ja pyyjettävä armoon.

    • Anonyymi

      Pikkurottia porukka täynnä, subu/pirinarkkeja ...

      • Anonyymi

        Puhutko jostain tietystä sakista vai yleisesti?


      • Anonyymi

        nistit on onneks helppo tunnistaa, ruokaa ei oo nähty moneen päivään. harvinaisen ohut runko ja kunto hoippuva ellei oo just vetäny jotain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nistit on onneks helppo tunnistaa, ruokaa ei oo nähty moneen päivään. harvinaisen ohut runko ja kunto hoippuva ellei oo just vetäny jotain.

        Näin on


    • Anonyymi

      vieläkö se herra o joka tykkää hakata naisia kuljeskelee? hienosti sen ympäriltä ainakin porukkaa linnaan on lähteny jostain syystä. oliskohan itsekin jo

      • Anonyymi

        Kuka herra o?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka herra o?

        Oi....n


    • Anonyymi

      Perse

    • Anonyymi

      Onko karsikko killers / länsi-karsikon mafia vielä aktiivinen? En ole uskaltanut karsikon kaupunginosaan kymmeneen vuoteen

      • Anonyymi

        Karsikko Killersillä täysin Joensuun bumikauppa hallussa, myrkkyä pyttyyn sähkötsygän masseilla.


    • Anonyymi

      MC urpo turbo pitää karsikossa valtaa.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      235
      3279
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      358
      2941
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1957
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1642
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1493
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1456
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      467
      1370
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      0
      1370
    Aihe