OSA 1
Paavo Ruotsalaisen ja körttiopin arviointia
Paavo Ruotsalainen (1777-1852) oli yksi Suomen kirkkohistorian merkittävimpiä henkilöitä. Paavo johti herännäisyyttä Savossa samaan aikaan kun Pohjanmaan herännäisyyden johdossa oli Malmbergien pappissukua, mutta Paavolla lienee kiistatta ollut suurin vaikutus ylipäätään siihen miten körttiläinen opinmuodostus ja mielenmaisema on kehittynyt.
Paavo koki myös suitsia herännäisyyden alkuaikoina ilmentynyttä hurmoksellisuutta, mikä osoitti häneltä tervettä harkintakykyä. Paavolla oli omintakeinen, ajalle tyypillinen karkea puhetapa, mutta hän ei myöskään kumarrellut kuvia eikä orjaillut ketään silloin kun hänen omatuntonsa vaati asioihin puuttumista. Paavon oma voimakas kääntymiskokemus, ”Kristuksen sisällinen tunteminen”, oli oleva johtava punainen lanka koko hänen elämäntyössään herännäis julistajana.
Kuten tiedetään, herännäisyys pietistisenä ja katumuskilvoittelua korostavana liikkeenä alkoi saada ankaruudessaan niin äärimmäisiä piirteitä, että evankeliumin armosanoma uhkasi peittyä vaatimuksien ja Paavon puhtaaksiviljelemän autuudenjärjestyksen alle, joka ankaran pietistisen itsensä kieltämisen, katumustaistelun sekä ulkoapäin vaaditun nk. alatien nöyryyden noudattamisen kautta johti sieluja epätoivoon ja hävitti heidän silmiensä edestä kuvan Kristuksesta ristiinnaulittuna syntiuhrina. Tästä epäkohdasta seurasi kohtalokas repeämä herännäisyydessä, ja näin sai mm. Evankelinen liike alkunsa, suuren määrän papistoa erkaantuessa körttiläisyydestä vapaampaan, evankeliumin ilosanomaa, luterilaista tunnustusta ja armoa korostavaan uskoon.
Nämä 1840 –luvun repeämät ja herännäisyyden hajoaminen saivat Paavon entisestään koventamaan linjaansa. Paavo pitikin evankelisuutta ”liian keveänä” uskona koska siinä opetettiin että ihminen tulee vanhurskaaksi uskomalla Kristukseen, ilman lain tekoja, ilman katumuskamppailua tai muita hengellisiä valmistustöitä. Paavo vaati ankaraa ja tunnetasolla koettavaa synnin kanssa taistelemista, sisällisiä tuntemuksia omasta raadollisuudesta jonka jälkeen VASTA ihmisestä tuli arvollinen vastaanottamaan Jumalan armoa. Siinä missä evankeliset korostivat että jokainen saa uskoa ”heti”, siltä paikaltaan Jeesuksen ristinuhrin turvin olevansa Jumalalle rakas ja sovitettu, Paavon mielestä tämä oli liian helppoa uskomista.
Herättäjä-yhdistys r.y. on julkaissut 1985 kirjasen nimeltä Paavo Ruotsalaisen kirjeet (Pieksämäki 1985, Sisälähetysseuran kirjapaino, Raamattutalo). Siteeraan ko. kirjaa valottaakseni Paavon ajattelua, joka on muodostanut pohjan körttiläisyyden nk. alatie-, ja nöyryysajattelulle jotta voitaisiin arvioida millainen oppi tuo ulkonaisesti viattomalta ja hyveelliseltä vaikuttava korostus omasta nöyryydestä oikeasti on.
Paavo vaatii valmistamaan syntiin heränneen ihmisen sydäntä ”sisällisten murheitten ja kilvoituksen” kautta vastaanottamaan Jumalan armon. On siis paiskittava totisessa uskossa töitä, lähestyäkseen Jumalaa. Raamattu ei kuitenkaan käske tekemään mitään valmistuksia, eikä ihminen sellaiseen luterilaisen opin mukaan edes kykenekään, vaan Kristuksen työn saa jokainen ihminen, eroittamatta, uskoa heti ja vapaasti ilman lain töitä. Paavon oppi puhtaaksiviljeltynä on vaarallinen koska se ajaa sieluja lain orjuuteen.
Paavon kirjeet, s. 9:
”Se joka tahtoo Jumalaa rukoilla oikiassa järjestyksessä, hänen pitää ensisti sisällisen parannuksen kautta tulla Kristuksen tykö ja saada Hänen Henki ja elämä, voima ja valkeus. Siinä voimassa vasta hän on sovelias lankeemaan Herran eteen. Sitte vasta hän taitaa ilman synnitä polvillaan pitää rukouksia Herran edessä ja ne rukoukset ovat vasta Hänellen otolliset”
>>>Luherin Vähä-katekismus opettaa: ”Minä uskon etten minä voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Jeesukseen Kristukseen, vaan Pyhä Henki on kutsunut minua evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillaan, pyhittänyt ja varjellut minua oikeassa uskossa.”
Ei ole siis syntiinlangenneen, perisyntisen ihmisen vallassa että hän voisi tulla ”soveliaaksi” Jumalaa rukoilemaan sisällisen parannuksen kautta, vaan jokaisen on tultava Kristuksen luo syntisenä, sellaisena kuin on, tunnustamaan syntinsä. Näin Jumalan armo ei ole ehdollinen vaan ehdoton. Se on olemassa jo valmiina uskomista varten ennen kuin olemme sitä pyytäneetkään. Se on lahja. Armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme (parannuksemme) kautta. Jokainen on sovelias syntisenä olleessaan rukoilemaan Jumalaa.
JATKUU...
Paavo Ruotsalainen ja körttiläisyyden sydänäänet
18
1669
Vastaukset
- Bibeln
OSA 2
Edelleen Paavo kirjoittaa (s.11):
”Ja jos nyt sinun mieles tekee vasta polvilles lankeemaan ja rukouksia pitämään Herran edessä, niin ajattele ensin tällä tavalla: ” minä olen suuri syntinen, Kaikkinäkevä Vapahtaja, tokko minä olen mahdollinen lankeemaan sinun etees; ja jos siitä saat Herralta siihen halun ja kehoituksen niin lankee sitte.
Mutta sitä vastaan taas, jos sun sydämesi ja sielusi on tuntematon tästä kanssapuheesta Vapahtajan kanssa, ja jos sinä polvillasi olisit ilman sitä yöt ja päivät –sillä se pitää olla muutettu sydän sisällisten ahdistusten ja murhetten kautta, joka vasta on sovelias polvillaan herraa palvelemaan.”
>>>Paavon ehdoton vaatimus oli että ihmisen ei tule käydä edes rukoilemaan armoa Vapahtajalta sellasenaan, syntinsä tuntevana, vaan lisäksi tuli kokea tämä ”sisäinen kanssapuhe ja kehoitus” Vapahtajalta. Tällainen oppi on hyvin kova ja armoton ihmiselle joka ei voi löytää itsestään mitään hyvää jonka turvin lähestyä Jumalaa, eikä voi tunnetasolla kokea vaadittua ”sisällistä kehoitusta”. Paavon mukaan ilman tätä kaikki rukoukset ovat turhia, vaikka rukoiltaisiin yöt ja päivät, -ei Jumala kuule syntisen avunhuutoa. Tämä on Paavon ”autuuden järjestys” (s.11)
Körttiläiseen ”autuuden järjestykseen” kuuluu olennaisesti että löytämisen riemu, iloitseminen ja uskominen syntien anteeksisaamiseen oli liian optimistista, jopa ylimielistä. Niinpä Paavo kuvailee (s.20, kirje Julius Berghille) ”pelkkää uskomista” suruttomuudeksi ja hempeämielisyydeksi”. Paavon mukaan ei tule tyytyä kevytmielisesti Jumalan antamaan lahjaan ja unohtaa ”jumalista murhetta epäuskoksi ja kärsimättömyydeksi”.
Tärkeää Paavon opissa on jatkuvasti pysyä etsijänä muttei tule löytää mitään. Löytäminen (=uskominen evankeliumin armoon ilman omia töitä) oli Körttiläisyyden syvimmän olemuksen mukaan pelkkää ylpeyttä ja puolinaista kristillisyyttä. Se joka oikein kovasti pinnisteli ja saavutti autuuden järjestyksessä ylemmän tason, sai Paavon mukaan kokea ”armon vilauksia”, hetkittäisiä tunnekuohuja, taivashetkiä, mutta tähän iloon ja luottamukseen jääminen oli ylpeyttä sillä oikea usko on körttien mukaan ankaraa työntekoa ja sisäistä kilvoittelua sekä itsensä kieltämistä. Ilman tällaista nöyryyttä ei voi tulla otolliseksi Jumalalle.
F.G.Hedberg oli evankelisen liikkeen alkuun kantava ja kokoava voima joka korosti että jokaisella oli Kristuksen armotyön ja kasteensa perusteella oikeus uskoa armo kohdalleen heti, jo nyt, ilman mitään sisäisiä valmistuksia. Hedberg korosti voimakkaasti armoa ja ihmisen mahdottomuutta kelvata omien valmistuksien avulla Jumalalle. Paavo kirjoittaa Hedbergille osoitetussa kirjeessään, pilkaten pappiskoulutuksen saanutta Hedbergiä filosofiksi (s. 30, 10.4.1844) mm. seuraavia sanoja:
” Paljon terveisiä herra kunnioitettava magisteri Hedberg, philosophi!
Te olitte sinä aikana niin kuin heikko lammas, ja uskoen silloin, että Christus tekee vanhurskaaksi ilman lain töitä, minua narrasit silloin suurella kavaluudellasi…
… Vaan sinä herra philosophi, joka luulet vaunuilla ajavasi taivaasen ja Christuksen yhteyteen ”ulkona järjestystä”, tiedä se että lamppu sinulla on vaan ei öljyä…”
>>> järjestyksellä Paavo viittaa kehittämäänsä autuuden järjestykseen. Paavo jatkaa sapekkaaseen tyyliinsä:
”Sinä herra philosophi, saat uskon ilman oikeeta kilvoitusta ja ulkona oikeeta autuuden järjestystä ja turhaan tuo sinun philosophias menisikiin, jos ei toki yksi philosophi pääsisi yhdellä aivun uskolla etemmäksi.”
>>> Paavon opin mukaan siis on mahdotonta saada edes uskoa ”ilman lain töitä”. Paavo kirjoittaa kirjeessään Eric Tuoviselle: ”Lepo Christuksesa pitä kilvotella ristin alla!” Ei ole siis körttiläisen opin mukaan soveliasta saada lepoa Kristuksen verihaavoissa syntisenä, sellaisenaan, ansaitsemattoman armon perusteella vaan tämä lepo tulee ansaita ja kilvoitella.
Tämä on syvimmältään sitä körttiläisyydessä nykyäänkin korostettua ”etsivää, ikävöivää uskoa”, jossa tosin on se ainoa hyvä puoli että ihminen nähdään pienenä ja kurjana, mutta kuitenkin salakavalasti tällaisen ”murhe-uskon” viattomalta näyttävään kaapuun kätkeytyy kauhea epätoivon ja lakihenkisyyden henki joka kieltää iloitsemasta syntien anteeksisaamisesta, kieltää löytämisen ja uskon riemun. Se sanoo pelastusvarmuutta ylimielisyydeksi. Armoa tulee kaiva ”tikulla lattianraoista” ja hankkia armon vilauksia sisäisen kilvoittelun ja tuntemisten kautta. Muu on aivo-uskoa.
JATKUU...- Bibeln
OSA 3
Loppujen lopuksi Paavo itsekin kamppaili elämässään tämän toivottoman synkän lakiouskon kourissa ja tajusi hämärästi jotain myös omavanhurskaudesta, jota hän vastusti menemällä niin äärimmäisyyksiin että hänen kerrotaan alkaneen käyttää alkoholia tahallisesti ja provosoivasti juopumustarkoituksessa. Tämä körttiläisten keskuudessa kansallisestikin mainetta niittänyt asia, alkoholinkäyttö juopumukseen, herätti aikalaisissa pahennusta aina Lapinmaassa asti jossa mm. rovasti Laestadius paheksui körttien viinanjuontia.
Körttiläisyyden sydänhaava on saanut tänä päivänä hieman erilaisia muotoja, mutta se ei ole parantunut. Nykykörttiydessä ei enää vaadita ”sisällisiä tuntemuksia” eikä Paavon tapaan mittailla uskovien pyhityksen astetta vertaamalla ”autuuden järjestykseen”. Enää ei kysellä ”onko passi kunnossa?”
Kuitenkin kaikkein synkimmät ja surullisimmat osat autuuden järjestyksestä ovat siirtyneet Paavon perintönä myös jälkipolville, nimittäin vieläkään körtin ei ole sopivaa kokea löytämisen riemua. Yhä vieläkin liikkeessä ihannoidaan uskoa joka jää ikuisesti etsiväksi, muttei koskaan pääse löytäjäksi asti. Kristuksen armoon ei ole soveliasta uskoa täydellä sydämellä! Yhä vielä sama kuoleman löyhkä lemuaa seuratuvissa kun riistetään ihmisiltä mahdollisuus iloita Kristuksen hankkimasta varmuudesta että synnit on anteeksi, huonolle ja heikollekin. Yhä vielä seuratuvissa etsitään armoa ”lattianraoista” mutta ei suotaisi löytävänsä. Paavon henki elää ja voi hyvin! - ei-körttiläinen
Toisaalta tässä on saattanut olla kyse huono-osaisen ja hyväosaisen uskon eroista. Hyväosainen on aina muutenkin iloisempi kuin huono-osaisempi. Oliko Hedberg muuten ruotsinkielinen vai muuten vain ruotsinkielinen nimi kuten siihen aikaan oli tapana. Paavon kaltaiset elivät tosi huono-osaisesti siihen aikaan ja elämä ankaraa (jopa ylemmilläkin luokillakin toki, mutta näissä oli silti eroa, aivan kuten nytkin). Ja oliko tuolla Paavolla alkoholiongelma? Olen ymmärtänyt, että hän oli kyllä vähän viinaan menevä. Siihen aikaan ei tiedetty alkoholismi-sairaudesta ja näkisin että tämä ikävöinti saattaisi olla myös sen seurausta.
Toki tuossa analyysissa varmaan perääkin on.
Itse aloin kuitenkin miettiä, onko synkeys tullut körttiläisyydestä luterilaisuuteen. - ei-körttiläinen
Tarkoitan siis sellaista synkeätä paikallaan polkemista. Jankutetaan ja lyödään rintaan, että olen suuri syntinen, mutta ei sitten tosiaan valonpilkahdusta näy missään.
- Bibeln
ei-körttiläinen kirjoitti:
Toisaalta tässä on saattanut olla kyse huono-osaisen ja hyväosaisen uskon eroista. Hyväosainen on aina muutenkin iloisempi kuin huono-osaisempi. Oliko Hedberg muuten ruotsinkielinen vai muuten vain ruotsinkielinen nimi kuten siihen aikaan oli tapana. Paavon kaltaiset elivät tosi huono-osaisesti siihen aikaan ja elämä ankaraa (jopa ylemmilläkin luokillakin toki, mutta näissä oli silti eroa, aivan kuten nytkin). Ja oliko tuolla Paavolla alkoholiongelma? Olen ymmärtänyt, että hän oli kyllä vähän viinaan menevä. Siihen aikaan ei tiedetty alkoholismi-sairaudesta ja näkisin että tämä ikävöinti saattaisi olla myös sen seurausta.
Toki tuossa analyysissa varmaan perääkin on.
Itse aloin kuitenkin miettiä, onko synkeys tullut körttiläisyydestä luterilaisuuteen."Itse aloin kuitenkin miettiä, onko synkeys tullut körttiläisyydestä luterilaisuuteen."
>>> Erittäin hyvä kysymys!
Ehkä osittain on. Kyllä körttiläisyydellä on kirkossamme ollut suuri vaikutus, mm. virsirunouteen. Uskoisin kuitenkin että körttiläisyys synkistelykorostuksineen on vain yksi juonne luterilaisuudelle muuten vieraassa synkistely-perinteessä sillä Martti Luther oli iloinen ja valoisa mies ja luterilaisuus oikein ymmärrettynä on iloista, omistavaa ja vapaata armoon keskittyvää uskontoa!
Siis silloin kun ymmärretään oikein. Toki luterilaisuus on myös vakavaa, eli siitä puuttuu tietty joillekin lahkoille ominainen helppoheikkimäisyys. - ei-körttiläinen
Juu ei se ole helppoheikkimäistä. Itsekin lueskelin jotain Lutherin tekstejä ja jokin sisäinen pakko sai minut lukemaan saman tien Mooseksen lain....Kaikki viisi Mooseksen kirjaa, mitä en ole tehnyt aikoihin. Vaikka hän on iloinen, hän on myös erittäin ryhdikäs kaveri, ja melkein jo luulin, että Luther itse rajan tuolta puolen patisti itseni lukemaan Mooseksen kirjat.
Sitten aloinkin ihmettelemään tätä lällänlää-luterilaisuutta mitä nykyään tarjotaan luterilaisuutena. Mietin toki, onko se myös saksalaista ryhdikkyyttä. Kulttuuritkin paljon vaikuttavat aina kristinuskon muotoihin. Seurallisina kansoina esimerkiksi katolilaiset ovat halunneet jättää kunnon arsenaalin pyhimyksiä ja muita seurakseen. Ne ovat lisäksi vanhempaa yhteisöllisempää perua, jolloin koko perhekin on paikalla ja suvut laajoja ja yhteisöllisyys on itsestään selvää. Luterilaisuus on ensimmäinen individualistisen uskon ilmentymä, vaikkakin vielä apostolisessa perinteessä kiinni. Näin siis sanon, vaikka olen itse luterilainen. - Bibeln
ei-körttiläinen kirjoitti:
Juu ei se ole helppoheikkimäistä. Itsekin lueskelin jotain Lutherin tekstejä ja jokin sisäinen pakko sai minut lukemaan saman tien Mooseksen lain....Kaikki viisi Mooseksen kirjaa, mitä en ole tehnyt aikoihin. Vaikka hän on iloinen, hän on myös erittäin ryhdikäs kaveri, ja melkein jo luulin, että Luther itse rajan tuolta puolen patisti itseni lukemaan Mooseksen kirjat.
Sitten aloinkin ihmettelemään tätä lällänlää-luterilaisuutta mitä nykyään tarjotaan luterilaisuutena. Mietin toki, onko se myös saksalaista ryhdikkyyttä. Kulttuuritkin paljon vaikuttavat aina kristinuskon muotoihin. Seurallisina kansoina esimerkiksi katolilaiset ovat halunneet jättää kunnon arsenaalin pyhimyksiä ja muita seurakseen. Ne ovat lisäksi vanhempaa yhteisöllisempää perua, jolloin koko perhekin on paikalla ja suvut laajoja ja yhteisöllisyys on itsestään selvää. Luterilaisuus on ensimmäinen individualistisen uskon ilmentymä, vaikkakin vielä apostolisessa perinteessä kiinni. Näin siis sanon, vaikka olen itse luterilainen.Teet tarkkanäköisiä havaintoja! Kyllähän se on aivan totta että luterilaisuutta voidaan kuvata jossain merkityksessä "individualistisemmaksi", ainakin siinä mielessä että luterilaisuutta ja katolisuutta/ortodoksisuutta erottaa se tärkeä pääperiaate että luterilaisuudessa Pyhä Raamattu yksin on uskon ja opin ylin ohjenuora, kun taas katolisuudessa ja ortodoksisuudessa Jumalan ilmoitus on sekä sanassa että traditiossa hyvin suurella painolla, jopa Raamatua suuremmalla.
Kun esim. Paavi lausuu jotain ex cathedra, voi hän esittääuuttakin Jumalan ilmoitusta, jopa Raamatusta poikkevaa. Itse en tietenkään tuota pidä oikeana apostolien ja Kristuksen perintönä sillä siihen sisltyy ajatus kirkon erehtymättömyydestä.
Jos Jumalan sana ei yksin ole ohjenuorana, ollaan alttiina mielivallalle. - Pastori.Uuno.Synkeys
Bibeln kirjoitti:
"Itse aloin kuitenkin miettiä, onko synkeys tullut körttiläisyydestä luterilaisuuteen."
>>> Erittäin hyvä kysymys!
Ehkä osittain on. Kyllä körttiläisyydellä on kirkossamme ollut suuri vaikutus, mm. virsirunouteen. Uskoisin kuitenkin että körttiläisyys synkistelykorostuksineen on vain yksi juonne luterilaisuudelle muuten vieraassa synkistely-perinteessä sillä Martti Luther oli iloinen ja valoisa mies ja luterilaisuus oikein ymmärrettynä on iloista, omistavaa ja vapaata armoon keskittyvää uskontoa!
Siis silloin kun ymmärretään oikein. Toki luterilaisuus on myös vakavaa, eli siitä puuttuu tietty joillekin lahkoille ominainen helppoheikkimäisyys.Synkeys Suomen kirkkoon tuli 1800-luvulla kansakoulun perustajan myötä. Kansakoulun perusti Suomeen pastori Uuno Synkeys.
- ilkeitä.huhuja
Pastori.Uuno.Synkeys kirjoitti:
Synkeys Suomen kirkkoon tuli 1800-luvulla kansakoulun perustajan myötä. Kansakoulun perusti Suomeen pastori Uuno Synkeys.
Kuva, joka koululaitoksen perustajasta oli useissa kirjoissa ja oppikartanoissa, ei kerro Uunosta kovin paljon. Tosin mahtipontinen ja synkeä on.
Sillä oli kestämättömiä naisjuttuja, jotka siihen aikaan kuului piilottaa huolellisesti. Uuno joutui pakenemaan vallan Alaskaan asti, kunnes tilanne rauhoittui.
Eihän näistä hellanteltuille kerrottu.
- saviseutulainen
Bibeln,
eikö Paavo siis oppinut Jyväskylän reissullaan yhtään mitään, vaan muuttui entistä ankarammaksi VAIN ARMOSTA JA USKOSTA - opin vastustajaksi!?
Mikä mies ja minkä sortin uskova oli seppä Högman?
Oliko hän vielä ankarampi tekojen ja töiden kautta kilvoittelija kuin Paavo Jyväskylään mennessään?
Vai menikö hänen oikea opetuksensa Kristuksen sisäisestä tuntemisesta Paavolta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos?
Olen ymmälläni.
Muuten, selvyyden vuoksi, jos en ole maininnut, en ole itse körtti enkä mikään muukaan nörtti ( toivottavasti en!:)
Herännäisyyteen olen tutustunut pääasiassa Olavi Kareksen kirjallisen tuotannon kautta.- Bibeln
Ei minusta ole mitään syytä epäillä etteikö Paavo olisi ollut uskossaan vilpitön ja etsinyt totuutta. Samoin voin senkin myöntää (kritiikistäni huolimatta) että körttiläisyyden kautta on suomen kansaan tehty sellainen syväkylvö joka on nostattanut kansanherätyksen ja tuhannet ovat löytäneet myöskin armon Kristuksessa. Körttiläisyyden parhaita puolia nämä ovat olleetkin, kyllä siinä pakljon näkyy Jumalan työtä.
Valitettavaa on että körttiläisyydessä kuitenkin, nimenomaan pietismin perintönä tuli jo Seppä Högmanilta tämä "sisällisen tunnon" vaatiminen joka Pavon opin kypsyessä lopulta sai autuuden järjestyksen normatiivisen luonteen.
Pietismissä ei ole alun alkaenkaan ymmärretty koskaan oppia yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta!
Paavo oli aikansa lapsi, mutta häntä ja hänen perintöään tulee voida arvioida objektiivisesti ja pitää ainoastaan se mikä oli hyvää. Tämä alustukseni voi antaa sen kuvan ettei ollut mitään hyvää, mutta se ei ole tarkoitukseni. Näissä puitteissa ei ole ylipäätään mahdollista tuoda esille kaikkea mahdollista. Tällä kertaa halusin raotaa tällaista näkökulmaa ja uskon sen olevan erittäin hyödyllistäkin. - sivustaseurailija
Muuten bibelnille tiedoksi, saviseutulainen ei ole dogmatikos. Täällä oli eräs ketju, jossa hän vastasi siihen tyyliin, että dogmatikos liberaalikristittynä ei ikinä sanoisi niin. (Oli kyse luopumuksesta ja kirjoitusten toteutumisesta.)
- sivustaseurailija
Ihan vain tiedoksi siis, että sellainenkin lib.kristitty, joka uskoo sovitustyöhön, ei koskaan ole huomannut luopumusta eikä usko mihinkään kirjoitusten toteutumiseen. He eivät siis ole perilllä missä kohtaa kirjoituksia mennään. (Eivät siis hauskasti huomaa sellaista, minkä tavallinen pulliainenkin huomaa. Luther sanoisi tässä kohtaa, että lapsikin näkisi...)
- Bibeln
sivustaseurailija kirjoitti:
Ihan vain tiedoksi siis, että sellainenkin lib.kristitty, joka uskoo sovitustyöhön, ei koskaan ole huomannut luopumusta eikä usko mihinkään kirjoitusten toteutumiseen. He eivät siis ole perilllä missä kohtaa kirjoituksia mennään. (Eivät siis hauskasti huomaa sellaista, minkä tavallinen pulliainenkin huomaa. Luther sanoisi tässä kohtaa, että lapsikin näkisi...)
;-)
- sivustaseurailija
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14414170/miksi-kirkko-on-sortunut-liberaaliteologiaan
Tässä muuten linkki, jossa saviseutulainen toteaa molemmat kaksi luopumusta ja kirjoitusten toteutumisen. - saviseutulainen
Bibeln kirjoitti:
Ei minusta ole mitään syytä epäillä etteikö Paavo olisi ollut uskossaan vilpitön ja etsinyt totuutta. Samoin voin senkin myöntää (kritiikistäni huolimatta) että körttiläisyyden kautta on suomen kansaan tehty sellainen syväkylvö joka on nostattanut kansanherätyksen ja tuhannet ovat löytäneet myöskin armon Kristuksessa. Körttiläisyyden parhaita puolia nämä ovat olleetkin, kyllä siinä pakljon näkyy Jumalan työtä.
Valitettavaa on että körttiläisyydessä kuitenkin, nimenomaan pietismin perintönä tuli jo Seppä Högmanilta tämä "sisällisen tunnon" vaatiminen joka Pavon opin kypsyessä lopulta sai autuuden järjestyksen normatiivisen luonteen.
Pietismissä ei ole alun alkaenkaan ymmärretty koskaan oppia yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, yksin uskon kautta!
Paavo oli aikansa lapsi, mutta häntä ja hänen perintöään tulee voida arvioida objektiivisesti ja pitää ainoastaan se mikä oli hyvää. Tämä alustukseni voi antaa sen kuvan ettei ollut mitään hyvää, mutta se ei ole tarkoitukseni. Näissä puitteissa ei ole ylipäätään mahdollista tuoda esille kaikkea mahdollista. Tällä kertaa halusin raotaa tällaista näkökulmaa ja uskon sen olevan erittäin hyödyllistäkin.Kiitos vastauksesta!
Ehkä Olavi Kares "paavoarvioitsijana" ei ollut aivan sieltä objektiivisemmasta päästä. Jos kohta hän ei mitenkään ummistanut silmiään Paavo Ruotsalaisen "puutteista", hän vain näki tämän ristiriitaisen persoonan kaikkinensa rakkaudellinen tuike silmissään.
Kareksen tietomäärä mitä suomalaiseen herännäisyysliikkeeseen tulee, lienee mittavimpia. - Bibeln
saviseutulainen kirjoitti:
Kiitos vastauksesta!
Ehkä Olavi Kares "paavoarvioitsijana" ei ollut aivan sieltä objektiivisemmasta päästä. Jos kohta hän ei mitenkään ummistanut silmiään Paavo Ruotsalaisen "puutteista", hän vain näki tämän ristiriitaisen persoonan kaikkinensa rakkaudellinen tuike silmissään.
Kareksen tietomäärä mitä suomalaiseen herännäisyysliikkeeseen tulee, lienee mittavimpia.Omastakin hyllystäni löytyy Kareksen Heränneen kansan vaellus (ainakin joitain osia). Ihan mielenkiintoista luettavaa, varsinkin kun Kares kirjoittaa melkein liiankin perusteellisesti herännäisyyden historiasta. En tiedä voiko enää sanoa olevan kyseessä mikään yleisteos asiasta vaan pikemminkin suurta intoa vaativa lähes mikrobitasolle uppoutuva herännäisyyden historian kuvaus. Kiinnostavan siitä tekee se, että körttihistoria kyjeytyy myös oleellisesti Renqvistin kautta Rukoilevaisuuteen ja LÄnsi-Suomen hyppyherätyskeen sekä tietenkin Evankelisuuden historiaan. Körttiläisyyden historia onkin suomalaista kansanhistoriaa parhaimmillaan.
Kareksen tekstistä tosiaan näkee syvän rakkauden herännäisyyttä kohtaan.
- Körttipeliäkö.tämä
Nyky"körtit" ovat rokkia rämpyttäviä ja huonompata romina"musiikkia" kuuntelevia vihervassarihippihomottaja-agnostikkoja. = Lipilaareja.
Eletään kuin siat vatukossa ja tehhään Roamatusta sama selevä kuin porsas pottuhalameesta...!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961167Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 90850
- 53841
- 46829
- 53758