Väistämisestä...

Väiteltiin joku aika sitten hiukan Joakimin kanssa ohittajan määritelmästä luovivan veneen tapauksessa. Sitä esimerkkiä pidän edelleenkin täysin selvänä, mutta silti ei ole minusta ihan selvää aina se, milloin väistöliikkeitä edellyttävän kohtaamis/ohitustilanteen katsotaan alkavan ja päättyvän.
Käytännön esimerkki, jossa rupesin asiaa miettimään, joskaan siinä nyt ei tullut suoranaista väistötarvetta, koska tilaa oli molemmilla kulkea samaan suuntaan rinnakkaisia "ajolinjoja" pitkin: toinen vene kulki virallista väylää pitkin, minä kuljin väylän sivulla ja oikaisin muutaman luodon toiselta puolen "sisäkaarteessa". Alunperin olin varmasti ohittajan asemassa eli toisen perävalosektorissa joskin melko kaukana (satoja metrejä). Oikaisun vuoksi olin kuitenkin tulossa oikealta kaveriin nähden siinä vaiheessa, kun veneemme tulivat lähelle toisiaan. Molemmat veneet olivat käytännössä koko ajan toistensa näköpiirissä.

Kuten sanottu, varsinaista väistötarvetta ei kummallekaan tullut, koska minunkaan ei tarvinnut ajaa ihan "väyläviivalle"(jota toinen ilmeisesti seurasi ihan metrilleen) asti. Mutta sääntöjen kannalta asia jäi mietityttämään, sillä kulkusääntöjen mukaan väistäjän ja väistettävän keskinäisen aseman ei pitäisi muuttua tilanteen aikana.
10442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Liian innokas sääntöjen tulkinta johtaa helposti mahdottomiin tilanteisiin.

Jos tulkitaan ohittamistilanteen olevan käynnissä väylillä pitkään, miten käy säännön 17 a) 1: "Milloin toinen kahdesta aluksesta on velvollinen väistämään, on toisen pidettävä suuntansa ja nopeutensa." Siis on pakko jatkaa matkavauhdilla suoraan, vaikka edessä on saari? Ehkä tämä selittää ne muutamat laivan rantaanajot saaristossa?

Äänestä
  • Vastaavalla tavalla Joakimin ajatusta jatkaen voidaan tulkita sääntöä, jos välillä käydään saaren takana näkymättömissä ja palataan risteävälle kurssille sen 10-14:n ajatuksen mukaisena ohittavana aluksena. Tai isommalla merellä häivytään illalla ja tullaan sieltä aamulla. Itse sääntöhän ei anna mitään viitteitä näihin tulkintoihin. Minä tulkitsisin säännön lähemmäs ajatusta, että suuntaa ei voi tarkoituksellisesti muuttaa niin, että väistämisjärjestys vaihtuisi. Ei todellakaan pitäisi sääntöjä ylitulkita.

    Äänestä

Eiköhän tuo aloituksessa mainittu tilanne ollut melko lailla normaali kohtaaminen eikä nimenomaoisesti ohitukseksi luokiteltava. Jos tullaan luotojen eri puolilta ja kulkulinjat leikkaavat, noudatetaan normaaleja väistämissääntöjä. Vai kuinka?

Äänestä

Sillä uhallakin, että nostan myrskyn vesilasiin, niin totean, että juuri tällaisia tilanteita varten on ahtaan väylän säännöt.

Ne on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun ei olla ulapalla, jossa kurssita vain risteävät ja joissa on helppo todeta kuka tulee mistäkin.

Äänestä
  • Taas kerran: Ahtaan väylän säännöt ovat niitä tilanteita varten, jolloin alus ei mahdu väistämään pysyen turvallisen syvässä vedessä. Virallisen väylän olemassaolo tai puuttuminen ko. paikassa ei muuta tätä pätkääkään.

    Äänestä

  • adghjg kirjoitti:

    Taas kerran: Ahtaan väylän säännöt ovat niitä tilanteita varten, jolloin alus ei mahdu väistämään pysyen turvallisen syvässä vedessä. Virallisen väylän olemassaolo tai puuttuminen ko. paikassa ei muuta tätä pätkääkään.

    :D

    Äänestä

  • Jospa ensin kerrot, mikä sääntö koskee kahta toisiaan leikkaavaa ahdasta kulkuväylää. Jatketaan sen jälkeen.

    Äänestä

  • adghjg kirjoitti:

    Taas kerran: Ahtaan väylän säännöt ovat niitä tilanteita varten, jolloin alus ei mahdu väistämään pysyen turvallisen syvässä vedessä. Virallisen väylän olemassaolo tai puuttuminen ko. paikassa ei muuta tätä pätkääkään.

    Melkein, mutta kyllä ahtaan väylän sääntö koskee niitäkin tilanteita joissa :
    17 a) 1: "Milloin toinen kahdesta aluksesta on velvollinen väistämään, on toisen pidettävä suuntansa ja nopeutensa."
    ei voi noudattaa ajamatta saarta päin tai karille, vaikka väistämisvelvollinen pystyisikin väistämään syvässä vedessä osumatta mihinkään.

    Äänestä

Mielenkiintoista muuten, että edellisessä elämässään toisella nimimerkillä ja moottoriveneilijänä 10-14 kieltäytyi ehdottomasti poikkeamasta viralliselta väylältä väistääkseen purjevenettä. Siellähän saattoi olla merkitsemättömiä kiviä ropeleita vaanimassa.

Äänestä
  • Edellisessä elämässä ja vielä nykyisinkin poikkean mieluummin väylältä köliveneellä kun sisäperämoottorilla. Potkuria, vaikka olisi akselivetoisessa, varoo hyvin mielellään. Meillä kiven kohtaaminen oli yleensä markoissa parikymmentä tuhatta, vaikka ei ollut duopropia. Aina ei voinut trimmata vetolaitetta ylös ja ajella uppoamanopeutta.

    Maailma on toki muuttunut noista ajoista ja eri foorumeista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10-14 kirjoitti:

Väiteltiin joku aika sitten hiukan Joakimin kanssa ohittajan määritelmästä luovivan veneen tapauksessa. Sitä esimerkkiä pidän edelleenkin täysin selvänä, mutta silti ei ole minusta ihan selvää aina se, milloin väistöliikkeitä edellyttävän kohtaamis/ohitustilanteen katsotaan alkavan ja päättyvän.
Käytännön esimerkki, jossa rupesin asiaa miettimään, joskaan siinä nyt ei tullut suoranaista väistötarvetta, koska tilaa oli molemmilla kulkea samaan suuntaan rinnakkaisia "ajolinjoja" pitkin: toinen vene kulki virallista väylää pitkin, minä kuljin väylän sivulla ja oikaisin muutaman luodon toiselta puolen "sisäkaarteessa". Alunperin olin varmasti ohittajan asemassa eli toisen perävalosektorissa joskin melko kaukana (satoja metrejä). Oikaisun vuoksi olin kuitenkin tulossa oikealta kaveriin nähden siinä vaiheessa, kun veneemme tulivat lähelle toisiaan. Molemmat veneet olivat käytännössä koko ajan toistensa näköpiirissä.

Kuten sanottu, varsinaista väistötarvetta ei kummallekaan tullut, koska minunkaan ei tarvinnut ajaa ihan "väyläviivalle"(jota toinen ilmeisesti seurasi ihan metrilleen) asti. Mutta sääntöjen kannalta asia jäi mietityttämään, sillä kulkusääntöjen mukaan väistäjän ja väistettävän keskinäisen aseman ei pitäisi muuttua tilanteen aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu