Tämä 70 palsta on muodostunut monien vakipalstaksi, jossa kirjoitetaan arjen ajatuksia ja mietteitä. Hyvistä avauksista on saatu hyvinkin laadukkaita keskusteluja.
Nyt nimimerkki Pilmari, yrittää ottaa haltuunsa tämän palstan loputtomine apunikkeineen.
Yhtään asiallista avausta ei em. harmihenkilö ole koskaan avannut, ei myöskään osallistunut asiallisesti osallistuen muiden avauksiin.
Tätä murheita ja tuskaista viestitystä on käyty "yhden ehdoilla" n. 15 vuotta.
Toivon, että uusi aika, jossa kirjotetaan järki mukana, samoin asiallisuus, tieto ja taito. Osaaminen ja inhimillisyskin on tällaisessa yhteydessä mainittava.
Näillä voidan mennä jos halutaan. Vastaisessa tapauksessa kahvipöytä kaatuu, monen suruksi.
Mitä tehdä tälle palstalle
20
71
Vastaukset
- grhöm
Totta, näin on pilmari toiminut
Tällä palstalla sentään jotain eloa on, kahdeksankymppisistä ovat kaikki lähteneet. Jos yleensä ovat sinne löytäneetkään.
Tästäkin ryhmästä varmasti muutama voisi osallistua myös niihin keskusteluihin.- ala.ikäinen
Eiköhän Makriina itse ole kaikkein vanhin kirjoittaja? Silti en pidä välttämättömänä niin tarkkoja rajoja. 6-7 hyvää kirjoittajaa uskon olevan tällä saitilla.
- loiyetrys
Kaikilla palstoilla on häirikkönsä. Niin myös 60 palstalla. Mistä niitä sikiää?
- Oikealta
Laittakaa häirikön määritelmä kun minä en osaa härikköä määritellä.
- voi.voi
Palstaa hajottaa just nuo jaottelut hyvät/huonot. Hyvikset/häiriköt. Kahvipirtti/ muu palsta.
Mitäpä muuta kuin kirjoitetaan.
Olisi mielenkiintoista tietää mikä on se kaava, jonka mukaan kirjoittamalla ehkä teksti kelpaa lukijalle kuin lukijalle.
- ruunevaan
Ei ole kaavaa! Tietänet, että Pilmari ym. väittää olevansa kuin palstapyhimys. Sinäkin Venlastiina kanaksi nimitetty n. 15 vuotta sitten.
Palstalla pitäisi voida kirjoittaa mieleisistään asioista!
- mikseikelpaa
Kerro itse ensin, miksi tavallinen palsta ei kelpaa kahvipirtin eliitille?
- reppuriika
Ikäni puolesta kuulun 60-palstalle, mutta saatan vierailla nuorempien ja iäkkäämpienkin palstoilla. Jos aloituksesta näkee, että häirikkö on asialla, niin ei kannata lukea, puhumattakaan, että vastaan moiseen.
- erilaisuus-ok
Joitakin häiritsee vähänkin erilaiset ihmiset ja häirikön leima huitaistaan otsaan. Koko häirikkö sana on ihan typerä.
Eipä tuota ikäänsä kannata kuuluttaa. Vanhoja ukkoja ja akkoja ollaan kaikki. - isoäiti_se_vanha
Minä = vanha akka, suvakki, mamu, evakko, kukkahattu ym. kannan kaikki leimaukset kunnialla, enkä pahastu häiriköstäkään.
Katsokaa välillä paraolympialaisia Riosta niin pienet murheet loksahtavat paikoilleen. - paralympialaiset
Olenko häirikkö kun huomautan, että ne on paralympialaiset eikä paraolympialaiset.
Paralympialaiksi olen minäkin huomannut näitä kisoja nimitettävän. Mistä sana muodostuu? Miksei (para)olympialaiset ole oikein?
Ei ole kreikan kieli hallussa.
- Pöljä_häiriköi
Turhia ketjuja on vaikka kuinka. Tässä on yksi niistä.
- reppuriika
Pöljä_häiriköi, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Sen kuin kirjoitetaan vain.
Jonkinlainen tambuurimajuri ei olisi pahitteeksi siltä varalta, että tänne toisinaan eksyy turhan törkyisiä kirjoituksia.- rastiseinään
Mitenkäs sieltä savupirtistä on eksytty ulos, pitää laittaa rasti seinään.
- tutkiva_pöljä
On tämäkin tyhjänpäiväinen ketju.
Olisi mukava saada tänne uusi muksansa tempaava ketju.
Kokemus on osoittanut, että vain määrätyn aihepiirin ketjuissa päästään yli 200 kirjoituksen. Tätä aihepiiriä ei edellytä vain yksi ketjujen sarja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719497- 756482
- 286126
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni985925Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435779Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1005668- 625093
- 434777
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604134- 493745