Auttakaa mut tästä eteenpäin

Mikä hitto mua vaivaa, kun en saa tuota ukkoa pois mielestäni. Olenko läheisriippuvainen vai millä tämän selittää, että haluan tuon kusipään takaisin joka toinen päivä. Vai olenko vielä jossakin shokkitilassa tämän kaiken jälkeen. Tämä rakas ex- puolisoni on järjestänyt minulle sellaisen perhehelvetin tässä reilun vuoden aikana, etten usko tätä todeksi. Toukokuusta 2015 lähtien kuningas alkoholi on tehnyt tuosta ihan kunnollisesta perheenisästä meille täysin vieraan ihmisen. Tästä tarinasta tulisi loputtoman pitkä jos kaiken kertoisin mitä vuoden aikana on tapahtunut. Mutta tässä muutama esim. ulkomaanmatkoja perheen rahoilla naisystävän kanssa, henkistä ja fyysistä väkivaltaa minua kohtaan, uhkaillut vanhinta lasta väkivallalla, vähintään viikon katoamisia joka kuukausi, hakenut vanhalla vaivalla sairaslomaa koko kesän eikä ole vieläkään töissä, tuli ilmi myös toinen suhde joka alkanut jo 5 vuotta sitten, autoilee humalassa, patologista valehtelua, rankkaa juomista ja sen mukaista käytöstä, lapsista tehtiin lastensuojeluilmoitus isän törttöilyt takia jne. Nyt tilanne se, että olen ostanut hänet ulos yhteisestä kodistamme ja hän on muuttanut naisystävänsä luokse asumaan. Ei olisi lähtenyt, mutta minä pakotin lähtemään. Mies ei ole kertonut lapsille missä asuu ja kenen kanssa. Ei mitenkään selitä tekojaan lapsille tai minulle. Olemme kaikki vieläkin turtana ja ymmällään, että mikä helvetti tuohon ukkoon meni. Ei sitä tunnista samaksi mieheksi enää ollenkaan. Sain juuri lasten yksinhuoltajuuden. Lapset haluavat tavata isäänsä, mutta vain täällä omassa kodissaan, joka oli sossunkin mielestä paras vaihtoehto tällä hetkellä kun isällä kaikki asiat levällään. Tulee esim.tapaamisiin humalassa tai ei sitten tule ollenkaan. Elatusmaksuja en ole vieläkään saanut. Lapset käyvät perheneuvolassa ja minä psykoterapeutille puhumassa. Takana siis yli 20 vuotta yhteistä elämää sekä kaksi ylä-asteikäistä lasta ja 19 vuotias nuori. Vuoroin vihaan häntä ja toisena hetkenä ikävöin. En usko millään todeksi, että saattoi tämän meille tehdä.
Miksi siis vieläkin kaiken paskan jälkeen kuvittelen että entä jos kaikki palaisi ennalleen?
Loppuuko tämä tuska ikinä? Kauanko teillä kesti toipua vaikeasta erosta?
Teenkö julmasti lapsia kohtaan jos katkaisen välit häneen kokonaan? Silloin hän ei näkisi lapsiakaan. Ei hänestä tällä hetkellä kyllä miehen malliksi edes ole. En pääse ollenkaan toipumisen alkuun kun tapaamiset ovat täällä ja lapset eivät halua muualla häntä tavata.
Mitä tekisit samassa tilanteessa? Välit poikki kokonaan vai tapaamiset täällä jolloin kaikki vanha palaa mieleen?