Kokkolaan Krematorio

KokkolanTOSIrealisti

Taas kirjoitukseni, eli aloitteeni Keskipohjanmaa- lehdessä on kantanut hedelmää. Vastasin 4.3. 2016 olleeseen kirjoitukseen mm seuraavasti: "Naurattavat nuo maltaita maksavat, lahoavat ja tammipuiset "aarrearkut", ja maan päällä "lepäävät" kalliit, kylmänkalseat ja kammottavat kivipaadet. Jokainen ihmisruumis on poltettava... Kokkolaan on rakennettava jo käytössä olevan eläintuhkaamon lisäksi myös ihmistuhkaamo, krematorio."
Kirjoitukseni julkaistiin Keskipohjanmaa- lehdessä, jonka seurauksena sain välittömästi myönteistä palautetta mm VesiVeijarissa.

126

1383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Görmy

      Joo, mutta kauaksi kaupungista, vaikka sen eläinpolttolan viereen. Samalla voisi kaivaa nuo pohjavedessä kelluvat pois pilaamasta juomavettä.

      • KokkolanTOSIrealisti

        Siinähän on krematorio jo valmiina, torin laidan valkoinen laatikko, entinen kalahalli. Hajukin olisi valmiina, ja Suntti vieressä. Tuhka valuisi suoraan putkea pitkin tulevaan Kokkojokeen, hah!...

    • KokkolanTOSlrealisti

      Mikäli myös tekojärven rakentaminen onnistuu voidaan Suntin virtausta käyttää kuten intiassa. Poltetaan ruumiit ja tuhkat sirotellaan pyhään Sunttiin. Mailmassa on yli miljardi hindua.

      • synergiaa

        Ruumiit voidaan myös pestä ennen polttamista suntin lähistöllä kusi veijarissa!

      • KokkolanTOSIrealisti

        Kas kas hullu-hinttiä. Luuletko sinä vähä-älyinen, että poltettu eläin, kuten ihminen olisi joku jätekasa, ja sinun kiusa, hah. Kuten olen aiemmin kirjoittanut.
        Tuhkani - 0,01 g, voidaan sirottaa Kaitajärven rantaveteen, Perhonjoen alkulatvalle. Kuka ja ketkä sen tekevät on eri asia. Ei välttämättä vaimoni tai lähisukuni, sillä uskon jo edesmenneen veljeni exvaimoa: "Nykyvanhemmat ja isovanhemmat joutuvat hautaamaan lapsensa, ja jopa lapsenlapsensa"... JA TÄMÄ ON TOTTA...

    • KokkolanTOSlrealisti

      Vävyni Muhametti on kyllä luvannut levittää tuhkani Halsuanjokeen mikäli minusta aika jättää ennen häntä. Samalla hän laulaa Apulannan kappalee " ravistettava ennen käyttöä" mikä sopii hyvin kyseiseen tapahtumaan.

      • KokkolanTOSIrealisti

        Hullu mikä hullu - Valetosirealisti. Mahtaa saada orkut kirjoitelmistaan hah!....

      • hae-hoitoa
        KokkolanTOSIrealisti kirjoitti:

        Hullu mikä hullu - Valetosirealisti. Mahtaa saada orkut kirjoitelmistaan hah!....

        Parempi tuo vale on kun sinä!sinä sikiä hoilotat samaa paskaa!jamitä helevettiä se sulle vähäälyselle kuuluu miten jotku haluaa haudata vainaansa!jos eläessä on toivonnut uunia niin sittenhän se on selvä.mutta sun KÄSKYSTÄ mitään ei lopeteta eikä aloiteta!hah hah haaa usko jo saatanan jätekasa!

      • KokkolanTOSIrealisti

        No ei kai kukaan halua kuoltuaan tulla kastematojen, raatokärpästen, torakoitten ym ötököitten kaluamaksi, hyi saa..na, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        KokkolanTOSIrealisti kirjoitti:

        No ei kai kukaan halua kuoltuaan tulla kastematojen, raatokärpästen, torakoitten ym ötököitten kaluamaksi, hyi saa..na, hah hah haaa!!!...

        Niin juhlallisempaahan on tulla poltetuksi ja ne osat jotoka ei pala eli osa luista jauhetaan sitten puveriksi jossain myllyssä. Kaunista ja runollista.

    • narsisti-kaappiin-takas

      narsisti taas OIKEESSA voi saatanan!lue jostain mikä on narsisti!niin se oot sinä.

    • marianiita

      Nurmelan Kale ko sulle anto myönteistä palautetta kirjotuksistas ja eiko sulla ole ikuinen porttikielto vesi-veijariin?

    • Pöhölö

      Ootko sie realisti vähä pöhölö ja tuukko nää kahville pohjois- pohjanmaalle..

    • KokkolanTOSIrealisti

      No ei kai niin kauaksi kahville lähdetä, hah!...

      • Ldlddl

        Hullujenhuoneelta voisit löytää ystävän joka jaksaa sönkötykses..

    • KokkolanTOSIrealisti

      Tosirealistin esitykset ja kuntalaisaloitteet ovat toteutuneet ennemmin tai myöhemmin ja tulevat toteutumaan. Enää kukaan ei voi niitä varastaa, omia itselleen, sillä näyttöä on mustaa valkoisella päivämäärineen ja kellonaikoineen.
      Työelämässä nuorukaisena erehdyin kertomaan suunnitelmistani mm kahvipöydässä. Sitä virhettä en ole tehnyt enää vuosikymmeniin, sillä esimieheni ja jopa työkaverini varastivat ideani esitellen ne muka omina keksintöinään, hah!...

      • Heh_heh_

        No miten niitä "omia" esityksiäsi saat hyväksesi hyödynnettyä?

      • Tosikatkeraressukka

        Sieltäkö se ressukan katkeruus kumpuaa? Ja siksi teet pakkomielteen omaisesti noita "esityksiäsi"? Voi kyynel, ihan säälittää (vaikka ei pitäisi)....

    • KokkolanTOSIrealisti

      Olen saanut lukuisia aloitepalkkioita, rahaa, diplomeja, kunniakirjoja, levykkeitä, mitaleja, esinepalkkioita, lahjoja, ja etenkin kunniaa ja mainetta...jne, hah!...

      • KokkolanTOSIrealisti

        Yhdeksi viimeaikaisista saamistani oikeasti hyödyllisistä merkittävistä palkkioista mainittakoon porttikielto Vesiveijariin. Nyt en pääse sinne sikailemaan ja sönköttämään ihmisten kiusaksi. Hah!....

      • plussa2

        Että ihan "levykkeitä" ??? No kyllä kannatti...

      • Anonyymi

        Kaikkeapa olet saanut.Harmi ettet ollut paikalla kun älyä ja järkeä oli jaossa.

    • kaakaonjuojalta

      Seurakuntayhtymän kiinteistöjohtokunta teki muutama vuosi sitten tutustumismatkan Tampereelle, jossa tutustuttiin mm. krematorioon. Reissu teki selväksi sen, ettei Kokkolaan kannata rakentaa krematoriota. Siitä ei saa ikinä taloudellisesti kannattavaa näin vähäisillä tuhkausmäärillä. Sinänsä hyvä idea.

    • KokkolanTOSIrealisti

      No voi saa..na. Ei krematorio ole mikään voittoa tuottava yhtiö. Onhan noita kirkkoja ja seurakuntasaleja pienissä kylissäkin, joissa "tönöissä" ei kukaan edes käy.
      Ykspihlajan kirkkokin voitaisiin muuttaa - restauroida kouluksi. Kaikki olisi valmiina ja hyvällä paikalla keskellä kylää. Olen tätä esittänyt aiemminkin. Varmaan muistatte...
      Tauno oli myös aivan oikeassa (KP 9.10. mp), muttei Koivuhakaan mitään Ykspihlajan koulua, vaan Ykspihlajan muutama lapsukainen käyköön edelleen koulua Koivuhaan koulussa. Kouluhan sijaitsee vain "tien" toisella puolella, jonne matka on turvallinen.
      Tyttäremme ja naapurin tyttö kävivät koulua Kiviniityssä jonne matkaa kotoamme on yli 4 kilometriä, eikä ollut mitään ongelmia. Joten lopettakaa joutava kitinä muka pitkistä matkoista, hah!...
      Itse kävin keskikoulun 5:n kilometrin ja lukion 40 km:n päässä ja töissä liki 8 vuotta 125 km:n päässä Vaasassa (ajomatkaa 250 km/päivä/yht 4 tuntia), hah!...

      • Halkokarinääliölle

        Niin vanhalla Opel resulla matka kestää kauan, kunnon autoilla 1,5 tuntia sivu.

      • fghdfs

        Lisäksi itse "työssä" ja iltasella kotisohvalla istuminen, niin eipä ihmekään....

      • KokkolanTOSIrealisti
        Halkokarinääliölle kirjoitti:

        Niin vanhalla Opel resulla matka kestää kauan, kunnon autoilla 1,5 tuntia sivu.

        Haistakaa paska. Aiheena ei ole autot ja "iltasella istuminen", vaan krematorio Kokkolaan, hah! Olette te saatanan hulluja kateellisia paskiaisia.
        Sitä paitsi ostin tuliterän Opel Vectra Dieselin ja vaihdoin sen lähes uuteen vastaavaan, kun mittariin tuli 5:ssä vuodessa 350 000 kilometriä. Ilmoittamani 4 tuntia oli keskimääräinen ajoaika. Toki ajan Vaasaan tunnissa, jos ajan reilua ylinopeutta, eli 150 km tunnissa. Mutta silloin tiellä ei saa olla poliiseja, 100 rekkaa, lumituiskua, kaatosadetta, loikkivia hirviä, 50 kilometriä tunnissa keskiviivan päällä körötteleviä tummuja satasen alueella jne jne, hah hah haaaaa - hullut ja hörhöt, turvat kiinni, onko selvä, kiäh kiäh!!!...
        Jk Lisäksi vaimolle piti ostaa oma autonsa, hah hah haaa!!!...

      • halkokarinääliölle

        Ha hah haa, ikäloppu Peugeot ei voi autoksi sanoa, ps. ranskalaiset ostetaan grililtä hah hah haa.

      • Anonyymi

        ykspihlajan kirkko on homeessa ,että sinne koulu

    • KokkolanTOSIrealisti

      Haista sinä tupakoiva hampaaton paskiainen ja kuselle lemuava lessukka suuri homeesi, hah hah haaa!!!...

    • LohtajanPäivlkki

      Muistelen vieläkin niitä ihania yhteisiä öitämme Vattajan hiekoilla. Hiekka tunkeutui joka paikkaan ja sinä tanssit meren rannalla alasti rynnäkkökiväärin kanssa. Olisipa silloin ollut viagraa niin ei sinullakaan olisi ollut niitä ongelmia.

    • KokkolanTOSlrealisti

      Pysytään aiheessa joka on krematorio Kokkolaan eikä minun henkilökohtaiset erektio ongelmat onko selvä? Onhan. Selvä kiitos!!

    • LohtajanPäivlkki

      Olit kuitenkin monesti aika tavalla humalassa viettäessämme aikaa Lohtajan hiekoilla. Muistan aina ne sitomisleikit ja sen miten poika alkoi toimia vasta luvattuani sille "kakkosta" . Olisi kiva vielä joskus tavata. Olen käynyt myöhemmin sukupuolenvaihdosleikkauksessa ja nyt minulla on myös rinnat.

    • KokkolanTOSIrealisti

      Hullu mikä hullu, hah!...

    • KokkolanTOSlrealisti

      Aika kultaa muistot poika Päivini,mutta älä niitä kerro kaikille. Miesten ja poikien väliset leikit oli vielä silloin rikoslainalaista toimintaa. Käyn vieläkin Lohtajalla marjastamassa tavataanko? hah hah haa!!!..

    • KokkolanTOSIrealisti

      Hullu mikä hullu on valetosirealisti, ja sen kaikki ovat jo huomanneet. Ehtaa ja aitoa TOSIrealistia ei kukaan kykene kopioimaan, hah hah haaa!!!...

    • KokkolanTOSlrealisti

      Valetosirealisti yrittää vanhoilla jutuilla mustamaalata minua Kokkolan ainutta tosirealistia. Kyseisistä miestenkeskisistä jutuista on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta ja olen sen jälkeen elänyt täysin hetero suhteessa vaimoni kanssa. Haista paska valetosirealisti onko selvä? Kiitos !! hah hah haaa!!...

    • KokkolanTOSlrealisti

      Eli en ole ollut miesten enkä eläinten kanssa tekemisissä pitkään aikaan yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Tuliko selväksi tulihan ei muuta kiitos!!.. hah hah haa...

    • KokkolanTOSIrealisti

      Voisin tullakin, mutta kun lähden Perhoon keräämään suppilovahveroja, orakkaita ja hallavahakkaita. Ehkä löytyy vielä keltavahveroja, ja takuulla karpaloita, hah!...

      • Höpöpöpöpö

        Vattajalla saat miestäkin, että kyllä sinne varmasti menet.

    • KokkolanTOSlrealisti

      Hah! Olen lähes yksin luonnut nykyisen Suomen ilmapuolutusjärjestelmän. Olin neuvottelemassa ja sopimassa Moskovassa miljoona kaupoista ostaessamme maalleemme BUK-ilmatorjuntaohjus kaluston. Koulutin kaikki käyttöhenkilöstön ja useita varusmies ikäluokkia ohjusten käyttöön. Neuvotteluissa tarvittiin minun kaltaistani älykästä,kielitaitoista ja seurallista upseeria,joka hallitsi kansainvälisen kaupan salat. Aina jouluna tulee vieläkin venäjänmaalta lahjaksi kaviaaria ja kuohujuomaa. hah hah kateelliset!!!..

      • Entäs sitten vaikka olet elämässä joskus jotain tehnyt? Nykyinen käytöksesi, narsismi,itserakkaus, ilkeily ja typeryys.. Tekee sen ettei kukaan arvosta sinua, ja et todellakaan tule vaaleissa valituksi. Arvosta muita ihmisiä, opi tavoille ja hae hoitoa!

      • KokkolanTOSIrealisti

        Tule kehään, ja paljain nyrkein, niin katsotaan minne "varjo katoaa", hah hah haaa!!!...

      • Tapanani ei ole pahoinpidellä puolustuskyvyttömiä vanhoja seniilejä äijiä.

    • KokkolanTOSIrealisti

      Hah hah haa. Jopa Olli Mäki puhaltaa sinut kumoon, tupakoiva, paskalle haiseva, hampaaton, huumeveikko, punapersepaviaani, hah hah haaa!!!...

    • ChickieDick

      On sinullakin näköjään vähän järkeä vielä päässä. Krematorioon haluaa läheiseni, että itse - kun kuolo korjaa. Jos kokevat, että sisuskaluista on hyötyä jollekin, niin ne saa vapaasti antaa uutta elintä kaipaavalle sairaalle.

      Suomi vaan nyt on tämmöinen Ev.Luttien "ihmemaa", jossa Päivi Räsäset sun muut pyörtyilevät ehdotuksille krematorioistakin. Eutanasia näille on maailmanloppu...

      Luulin, että olet pelkoinesi joku herätysliikkeen katkera pappa, joka on löytänyt jostakin internetin ja tietokoneen äärelle.

    • TOSIrealistiKokkolan

      Kiitos! Tämä oli ensimmäinen positiivinen palaute jonka sain kirjoituksistani lukuunottamatta niitä joita olen itse kirjoittanut toisella nimimerkillä. Olen kyllä "vanha pappa" mutta fyysisesti ja henkisesti vielä teräskunnossa. Herätysliikkeistä olen kyllä saanut vaikutteita synnyinseudultani Perhosta lähinnä lestadiuslais taustaisesta suvustani. Vielä kerran nöyrä kiitos!!..

    • TosirealistiKokkolan

      Huomatkaa lukijat, että aito Tosirealisti ei käytä enää TOSI- alkua, vaan sen tekee nimimerkkini varastanut kura-paska-punapersepaviaani. Joten lukekaa aina otsikko tarkkaan, jotta tunnistatte aidon. Olen jo pitkään olut "TosirealistiKokkolan".
      Mutta aiheeseen: Kokkola-lehden kirjoitus "Paluuposti" 23.11.2016, Aimo Maijala noudattelee tarkkaan tämän aloittamani keskustelun sekä jatkokeskustelun linjoja. Pelkkä Aimon kirjoittama otsikko kertoo sen minkä avauksessani kirjoitin:
      Aimo Maijala kirjoittaa: "Krematorio palvelee myös maakuntaa". Omani: Kokkolaan Krematorio, hah! Näin sitä varastetaan toisten ideoita hieman tekstiä muunnellen, hah hah haaa!!!...
      Jk Lukekaa myös viime maaliskuussa kirjoittamani mielipide Keskipohjanmaa- lehdestä, hah!...

    • TosirealistiKokkolan

      Tosirealisti kirjoittaa vain asiaa. Kateelliset ja kynnettömät odottavat noin puoli vuotta ja ottavat sitten idean omakseen aivan kuin se olisi heidän juttunsa. Näin tekivät myös esimieheni aikanaan työssä ollessani, kuten muistatte useista esimerkeistäni aiemmin. Itselläni on kaikki mustaa valkoisella, ja tarkkaan arkistoituna. Soitan Aimolle ja sanon ukolle suorat sanat, hah!...
      Onneksi "KANSA TIETÄÄ ja MUISTAA! HAH HAH HAAA!!!...
      Tosirealistia on aivan turha yrittää hämätä, saati alkaa vittuilla, hah hah haaa!!!...

    • TosirealistiKokkolan

      Kiitos Kamu...

    • TosirealistiKokkolan

      Nyt on aika alkaa rakentaa krematoriota Kokkolaan. Nykyiset ja tosi kamalat hautausmaat ovat kivikautista aikaa. Ainuttakaan kirkkoa (esim Ylivieskaan) ja hautausmaita ei saa enää perustaa. Kaikki elollisena ollut ja kuollut ihmisraato(kin) pitää polttaa krematoriossa, eikä peittää maahan miljoonien maanmatosten syötäväksi, järsimäksi arkkuineen päineen, hah hah haaa!!!...
      Kaivoin kerran hautausmaalta kasiaisia onkikilpailua varten, niin arvaatteko kuinka mahtavan lihavia lieroja löysin. Sijoituin onkikisassa aivan kärkipäähän, hah hah haaa!!!...

    • TosirealistiKokkolan

      Osan lieroista laitoin tehosekoittimellä jauhelihakastikkeen sekaan ja tein lihapullia. Olivat vaimoni mielestä aivan loistavan maukkaita ja sopivan suolaisia, hah hah haaa!!!...

    • TosirealistiKokkolan

      Kokkolaan ihmiskrematorio ja heti, hah!...

    • TosirealistiKokkolan

      Hah, olen tehnyt lukuisia alotteita ja kasvatan ihania kukkia. Olen miesten mies enkä mikään takatuuppari homppeli, hah hah haaa!!!...

    • TosirealistiKokkolan

      Korpelan voimalta saatavat eurot on käytettävä krematorion rakentamiseen, ja Kokkojärven kaivamiseen. Siitä aukeaa uusi sivu Kokkolan kulttuuriin, kehittämiseen, hah hah haaa!!!...

    • AitoTOSIrealistiKokkola

      Nyt alkaa vihdoin kuulua "järjen ääntä", eli kirkkovaltuustoehdokkaat ovat lähes kaikki krematorion kannalla. Onkin merkillistä, että jouduin tässäkin asiassa tekemään työtä lähes 30 vuotta, ennen kuin esitykseni ja aloitteeni tuli ymmärretyksi. Toisin sanoen, olin taas kaukaa viisas, hah hah haaa!!!...

    • Minun_mielipiteeni

      Polttaminen ei ole Raamatun mukainen hautaustapa ja sen vuoksi Kokkolassa ei tarvita krematoria.
      Antakaa ihmisten odottaa rauhassa ylösnousemusta, älkää hävittäkö häntä.

    • TosiRessun_kaveri

      Ressu Kokkolan kaupunginjohtajaksi, johan alkaa tapahtua.

    • AitoTOSIrealistiKokkola

      Tulihan se päätös lopultakin, jota esitin ensimmäisen kerran jo noin 30 vuotta sitten. Kokkolaan rakennetaan krematorio, tai paremminkin jo valmis rakennus, keskussairaalan tarpeettomaksi käynyt lämpökeskus saneerataan krematorioksi. Ajatelkaa hyvät ihmiset, millainen suurkaupunki, ja missä "kunnossa" Kokkola olisikaan nyt, jos olisin ryhtynyt "politikoimaan" muuttaessamme Kokkolaan 1987, eli olisin lähtenyt kaupunginvaltuustoon, ja siitä yhä "korkeammalle", mutta kun tämä "upseerinvala" velvoittaa aivan muuta, hah hah haaa!!!...

      • naapurinakka

        Yritithän sinä mutta sait vain parikymmentä ääntä ja se ei riittänyt edes varasijoille. Halkokariltakin sait vain yhden äänen eli omasi. Vaimosikaan ei siis äänestänyt sinua.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Hah, vaimoni äänesti kyllä minua. Oman ääneni annoin tietenkin Nurmelan Kaleville. Hänellä on työ ja elämän kokemusta enemmän kuin minulla, hah hah haaa!!!...

    • AitoTOSIrealistiKokkola

      Ennakkoon voi ja saa äänestää ulkomailla(kin). Tätä mahdollisuutta olen käyttänyt ennenkin. "Senttiäkään" en panostanut vaalityöhön. Lähdin mukaan vain hyvää hyvyyttäni, kun niin moni sitä pyysi. Entiset sadat työkaverini ja siten potentiaaliset "äänestäjäni olivat lentäneet" yltympäri Suomea ja jopa ulkomaille viimeistään v1995. Muuten, onko KN se "lentojätkä - saa..nan sosialistit, fasistit, verenimijät, roistot, köyhien kyykyttäjät, radiofriikki...", jota niin monet halveksivat, ja kuulemma jopa vihasivat "kummulla". Näin olen kuullut mm VesiVeijarissa, hah hah haaa!!!...

      • alkossaTaasNähty

        Kas kas, luuseristi lähti vaalitaistoon vain luovuttaakseen. Tulos kuitenkin puhuu puolestaan ja selitykset ovat pelkkiä jälkikäteen keksittyjä valheita...

      • AitoTOSIrealistiKokkola
        alkossaTaasNähty kirjoitti:

        Kas kas, luuseristi lähti vaalitaistoon vain luovuttaakseen. Tulos kuitenkin puhuu puolestaan ja selitykset ovat pelkkiä jälkikäteen keksittyjä valheita...

        "No hyvä on Väinö." Nyt saavat tummut ja tuharit; vammaiset ja vaivaiset hakea ostoksensa itse, kaupoista ja pitkäripasista: Taksikyyti mennen tullen ja palatessa maksaa 90 euroa, "kauppakassi" 60 20 euroa ja pullo konjakkia 20 10 euroa. Vapaaehtoistyöntekijä on "ilmainen". Pelkkä "Laupias Kokkolalainen".
        Miettikää sitä, ja alkakaa taas "vitttuilla"...

      • Beetlehemintyttö

        Mannetkin kuskaa joskus näitä vähäosaisia ja sekään ei ole halpaa. Urkitaan tunnusluvut ja tyrmäystippojakin käytetään. Laupias Kokkolalainen tekee sen siisimmin.

    • Oikea_päätös

      Tänään oli Keparissa krematorion paikkaa vastustava juttu, jossa sitä ei haluttu asutuksen keskelle vaan hautausmaan lähelle. Eikö nämä hautausmaat ole juuri asutuksen keskellä, pitäisikö sinne vielä krematorio viedä? Eipä taida onnistua, koska nämä hautausmaat ovat pohjavesialueella. Keskusta on hyvä paikka, ei kaikki tarvitse olla sivukylillä sellaiset joista voi tulla jotakin saastetta. Nythän me olemme hyötynä loppuun saakka kun lämmitämme sairaalakompleksia viimeisenä tekonamme.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Kirjoitat asiaa. On se kumma, kun kaikki pitäisi keskittää Kokkolan keskustaan, mutta kun on kyse krematoriosta, niin se pitäisi viedä jonnekin "hevon kuuseen". Paikkahan on erinomainen, ja jopa valmis rakennus pienin saneerauksin. Olen käynyt pari kertaa "nuuskimassa" eläintuhkaamon alueella Topparinmäessä, enkä ole haistanut mitään, en nähnyt savua ja en edes ole löytänyt "pihalle", kun on niin puutteelliset opastukset.
        Tälle Keparin valittajalle. Tuskin olet tietoinen kun sinua tuhkataan, tapahtuu se sitten keskellä kaupunkia, tai vaikkapa Lohtajan Maijanreiässä, hah hah haaa!!!...

      • Kpvvalioliigassa

        Vaasassa on toimiva krematorio ja matkaa vaivaiset sata kilometriä. Lyhyt matka näille kokkolalaisille viimeiseksi matkaksi ja uurnan voi lähettää vaikka postissa omaisille. Kaikki ylimääräinen raha käytetään tulevina vuosina jalkapallon olosuhteiden parantamiseen kaupungissamme.

      • AitoTOSIrealistiKokkola

        Kuka hullu nyt lähettäisi omaistaan Vaasaan tuhkattavaksi. Ei ole vastenmielisempää kaupunkia kuin Vaasa. Minä, jos joku sen tiedän, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        AitoTOSIrealistiKokkola kirjoitti:

        Kuka hullu nyt lähettäisi omaistaan Vaasaan tuhkattavaksi. Ei ole vastenmielisempää kaupunkia kuin Vaasa. Minä, jos joku sen tiedän, hah hah haaa!!!...

        Non nih... Taas yksi aloitteeni vuosien takaa toteutuu vihdoinkin. Krematorio Kokkolaan. Se valmistuu keskussairaalan tarpeettomaan lämpökeskukseen. Ensimmäiset raadot ovat tuhkattavissa vuonna 2021. Haluan olla katselemassa ensimmäisen sällin polttohautausta, vaikka voisihan se olla jopa "itse minä" - Kokkolan KINGSI, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Hah, latapa ne "tuhannet" nimet esille. Minun nimeni ja esitykseni löyttyy lehtien sivustoilta, hah hah haaa!!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Non nih... Taas yksi aloitteeni vuosien takaa toteutuu vihdoinkin. Krematorio Kokkolaan. Se valmistuu keskussairaalan tarpeettomaan lämpökeskukseen. Ensimmäiset raadot ovat tuhkattavissa vuonna 2021. Haluan olla katselemassa ensimmäisen sällin polttohautausta, vaikka voisihan se olla jopa "itse minä" - Kokkolan KINGSI, hah hah haaa!!!...

        Turhaa meitä on ainakin arkkuun panna ja sitten polttaa.....jätesäkki riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa meitä on ainakin arkkuun panna ja sitten polttaa.....jätesäkki riittää.

        Tosirealisti oli kaukaa viisas. Hänen aloitteensa toteutuu jälleen, vaikka kymmenien vuosien viiveellä. Kokkolan tosirealisti on Kokkolan viisain mies. TOSI KINGSI, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosirealisti oli kaukaa viisas. Hänen aloitteensa toteutuu jälleen, vaikka kymmenien vuosien viiveellä. Kokkolan tosirealisti on Kokkolan viisain mies. TOSI KINGSI, hah hah haaa!!!...

        Nöyrä kiitos. Kas kun kaikki on todistettavissa. Viisauksiani ei enää varasteta, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nöyrä kiitos. Kas kun kaikki on todistettavissa. Viisauksiani ei enää varasteta, hah hah haaa!!!...

        Näin se vain on. Ressun yksi monista aloitteista on toteutumassa. Hyvä ressu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se vain on. Ressun yksi monista aloitteista on toteutumassa. Hyvä ressu.

        Nöyrin kiitoksin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se vain on. Ressun yksi monista aloitteista on toteutumassa. Hyvä ressu.

        Kiitosta vaan Börje!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitosta vaan Börje!

        Nyt se toteutuu - vihdoinkin. Esittämäni krematorio Kokkolaan. Tein tästä aloitteen ensimmäisen kerran jo lähes 30 vuotta sitten. Näin ne esitykseni ja kuntalaisaloitteeni hiljalleen toteutuvat. Krematorion ohella rakennetaan Kokkojoen latvoille - Tervaholmaan saostusallas, ja "vesihiisi" päätyy Kaustariin - ihanaan Kokkojärveen, hah hah haaa!!!...

        Tuleeko toimittajat pian tekemään juttuja eri tiedotusvälineisiin tästä ideoiden isästä? Heh!..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko toimittajat pian tekemään juttuja eri tiedotusvälineisiin tästä ideoiden isästä? Heh!..

        "Tulee tulee - tulen ja tulen" huokailivat sadat tyttökaverini, vaimostani puhumattakaan. Koskaan ja milloinkaan ei ole kukaan jäänyt "tulematta", hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Krematorio Kokkolaan on TOSIrealistin aikaansaannosta, hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Eipä tänne muuta tarvitakkaan kun krematorio, kohta on "kaupunkimme" tyhjä muutenkin... aavekeupunki...

      • Anonyymi

        Krematorion ansiosta Kokkolan asukasluku jatkaa kasvuaan räjähdysmäisesti. Näkeehän sen jo nyt. Taloja nousee kuin sieniä sateella: Keliber, Kokkojärvi ja Krematorio. Siinä kolme Kokkolaa kehittävää koota. Kuin Kokkolan Kivenkova Kingsi, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Todisteissa löytyy; aloitteeni, lehtikirjoitukseni, keskusteluni satojen kavereitten kanssa yms, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todisteissa löytyy; aloitteeni, lehtikirjoitukseni, keskusteluni satojen kavereitten kanssa yms, hah hah haaa!!!...

        Merkillistä, että asiallinen viestini on taas poistettu (tallessa on, mm facebook`ssa).
        Lyhyesti: Esitin Kokkolaan krematoriota jo kolme vuosikymmentä sitten. Viimeisen kirjoitukseni jälkeen, yli 3 vuotta sitten, eli tämä avaukseni sai niin suuren kannatuksen, että Kokkolan seurakunnat olivat pakotettuja rakentamaan krematorio. Nyt se toteutuu, ja turha on enää lehdissä kirjoitella "suunnitelmista", jotka eivät johtaneet minnekään. Vain minun lukuisten kirjoitusteni ansiosta, oli pakko alkaa toteuttaa esitystäni, aloitettani: Krematorio Kokkolaan. Vieläkö pitää vääntää rautalangasta malli, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Aloitteeni löytyy mm Keskipohjanmaa- lehden sivuilta. Olen esittänyt krematoriota Kokkolaan jo ajat sitten. Kukaan muu ei ole siitä puhunut ja kirjoitellut, ennen minun esitystäni, joka nyt vihdoin toteutuu, kun vastustajat (pieni "lessuvähemmistö") eivät muuta voi, hah hah haaa!!!...

        Harhakäsitys. Helposti jää asiat seuraamaatta kun on noin täynnä itseään. Maailman napa on sokea muille asioille...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhakäsitys. Helposti jää asiat seuraamaatta kun on noin täynnä itseään. Maailman napa on sokea muille asioille...

        Näin on. Ressu on Kokkolan napa ja täynnä viisautta. Miestä itseään ei voi harhauttaa eikä käsitellä seuraamatta sokeasti muita asioita, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Ressu on Kokkolan napa ja täynnä viisautta. Miestä itseään ei voi harhauttaa eikä käsitellä seuraamatta sokeasti muita asioita, hah hah haaa!!!...

        Totta. Ressu on Kokkolan Kingsi. Hän sai aikaan aloitteellaan noin 30 vuotta sitten, sekä useilla kirjoituksillaan paikallislehtiin sen, että Kokkolaan oli "pakko" rakentaa krematorio.
        No, nythän se toteutuu ja sitä vastustaneet "lessukat ymt hihhulit" saivat kylmää vettä niskaansa, ja räkäiset naurut päin pärstää. Mahtaa olla mukavaa niellä ylpeytensä ja jatkaa elämää katkeroituneena epäjumalanpalvojana, kumartamalla olematonta harhaa: riihitonttuja, maahisia, menninkäisiä, enkeleitä yms paskaa, hah hah haaa!!!...

        Lopeta jo pään seinään hakkaaminen. Aivan turhaa yrittää omia tätäkään nimiinsä. Onhan tästäkin asiasta monet kirjoitelleet jo vuosikymmeniä sitten. Nyt toive toteutuu ja turpa tukkoon. Mitään kunniaa ei erityisemmin kellekkään heru, eli sönkötys seis!

        Laitahan hyvä ystävä ne kirjoitukset tänne "näytille", niin vasta sitten uskomme uhittelusi. Ja tämä on upseerin käsky. Onko selvä. No hyvä. Kiitoos! Hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Kas kas. Todistettu totuus on monille raskasta. Taas on asiallinen viestini poistettu, mutta väliäkö sillä. Se nimittäin lähti facebook`ìin ja kaikkiin mahdollisiin linkkeihin, ja on tallessa itselläni monin varmistuksin. Joten naurattaa tuo "ylläpidon" lapsellinen toiminta...
        Viestissäni ei ole mitään sääntöjenvastaista, mutta näköjään rehellinen ja suorasanainen ilmaisuni ei miellyttänyt "arvon rouvia", tai mitä lie olettekaan. Mahtaa ylläpito nyt olla tyytyväinen ja "tyydytetty", hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Mitä sönkkäät. Tietysti on poltettu vaikka mitä, mutta kukaan muu ei ole esittänyt krematoriota Kokkolaan ennen kuin tein siitä aloitteen. Vasta parin vuosikymmenen jälkeen ilmestyi hyeenalauma, sällit, jotka olivat sitä aiemmin vastustaneet. Yrittivät omia aloitettani, kun tiesivät, että krematorio Kokkolaan tulee ja pysyy. Onhan tämäkin nyt päivän selvä asia. Krematorio Kokkolaan on allekirjoittaneen, Kokkolan Kingsin, Kokkolan Tosirealistin aikaansaannosta. Jos joku muuta väittää, niin siitä vain "todisteita pöytään", hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kas kas. Todistettu totuus on monille raskasta. Taas on asiallinen viestini poistettu, mutta väliäkö sillä. Se nimittäin lähti facebook`ìin ja kaikkiin mahdollisiin linkkeihin, ja on tallessa itselläni monin varmistuksin. Joten naurattaa tuo "ylläpidon" lapsellinen toiminta...
        Viestissäni ei ole mitään sääntöjenvastaista, mutta näköjään rehellinen ja suorasanainen ilmaisuni ei miellyttänyt "arvon rouvia", tai mitä lie olettekaan. Mahtaa ylläpito nyt olla tyytyväinen ja "tyydytetty", hah hah haaa!!!...

        Jotain kunniaako se yrittää tässäkin asiassa varastaa! Lopeta jo höperehtiminen ja olisit kiitollinen että asia toteutuu. Ei siis tarvitse aiheesta enää sönköttää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotain kunniaako se yrittää tässäkin asiassa varastaa! Lopeta jo höperehtiminen ja olisit kiitollinen että asia toteutuu. Ei siis tarvitse aiheesta enää sönköttää!

        Ajankohtainen aihe. Nimittäin esittämäni krematorio saattaa olla valmis jo kuluvan vuoden elokuussa, ja se ei naurata!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajankohtainen aihe. Nimittäin esittämäni krematorio saattaa olla valmis jo kuluvan vuoden elokuussa, ja se ei naurata!!!...

        Ellen olisi ryhtynyt järeisiin toimenpiteisiin, niin krematoriohankkeesta riideltäisiin vieläkin. Samoin Kokkojoen puhdistamisesta, sekä kymmenistä muista ideoistani, että sellainen "riidanpesä" on tämä Kokkola. Suurin syy riitoihin on tuo pirullinen ruotsinmurrepakko. Onneksemme - kaupungin ja kaikkien Kokkolalaisten onneksi ideani toteutuvat ennemmin tai myöhemmin, hah hah haaa!!!...
        JK Tänään julkaistiin vuoden 2020 valtakunnallinen ympäristöteko. Esittämäni Tervaholman Tervalampi sai kunniamaininnan, että silleen...

      • Anonyymi

        Krematoriosta on vuosikymmenien aikana ollut satoja kirjoituksia. Siinä kunniamaininnat kokisivat inflaation jos niitä joka pieraisusta alettaisiin jaksan.

      • Anonyymi

        Kunniamainintaa ei tullut yksittäiselle henkilölle ja eihän sellaista henkilöä Kirkkolehdon kosteikon "takana" olekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Krematoriosta on vuosikymmenien aikana ollut satoja kirjoituksia. Siinä kunniamaininnat kokisivat inflaation jos niitä joka pieraisusta alettaisiin jaksan.

        Lue tarkemmin. Tervalampi ei ole krematorio, vaikka kumpikin on ressun esitys, idea ja rakennettavaksi suunnitelja. Tervalampi sai kunniamaininnan, ja krematorion vuoro tulee aikanaan, hah hah haaa!!!...-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tarkemmin. Tervalampi ei ole krematorio, vaikka kumpikin on ressun esitys, idea ja rakennettavaksi suunnitelja. Tervalampi sai kunniamaininnan, ja krematorion vuoro tulee aikanaan, hah hah haaa!!!...-

        Lue ite tarkemmin! Ylempänä höliset kosteikosta!

      • Anonyymi

        Realisti on oikeassa. Kokkola tarvitsee ihmiskrematorion. Onhan täällä ollut eläinraatojen polttouuni jo vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Realisti on oikeassa. Kokkola tarvitsee ihmiskrematorion. Onhan täällä ollut eläinraatojen polttouuni jo vuosia.

        Nöyrä kiitos, olen otettu. Ja nyt ei naureta!!!!...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nöyrä kiitos, olen otettu. Ja nyt ei naureta!!!!...

        Joku varasti tämänkin keskustelun, muuttaen vain otsikon sanajärjestyksen. Naurettavaa pelleilyä, kun avaukseni oli täysin riittävä, ja "avattu" jo vuonna 2016...
        Mutta lapset (hölmöt) leikkiköön, sillä senhän kaikki tietävät. Joku totesi kommentissaan, että "kumma kun krematoriohanketta ei torpattu, Vanhoilliset".
        No hyvänen aika. Sitähän ne juuri yrittivätkin tehdä, ja tekivät - kymmeniä vuosia, kunnes oli kansan painostuksesta, mm useiden lehtikirjoitusteni ansiosta vihdoin tyydyttävä kohtaloonsa, ja hyväksyä yleinen toive.
        Mutta maatkoon nuo "Vanhoilliset" (osa taatusti jo makaakin) aikanaan "turpeessa" tammiarkuissaan matojen ja raatokuoriaisten kalvamina, kunnes "sielu taivaaseen vilahtaa". Aikanaan, kun hautausmaat suljetaan, ja kaivetaan "ylös", tullaan ihmettelemään, että minne sukuhautojen 20 000:n euron arvoiset, sadat tuhannet "lahoamattoma"t tammiarkut ovat kadonneet..., hah hah haaa!!!...

        Taas ressulta loistavia kommentteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas ressulta loistavia kommentteja.

        Naurettava turhake kuvittelee vaikka mitä höpöjä yksinäisyydessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurettava turhake kuvittelee vaikka mitä höpöjä yksinäisyydessään.

        Realisti sai vaatimuksillaan aikaan krematorion Kokkolaan, vaikka sitä kaikki vastusti. Realisti sai aikaan myös saostusaltaan, Tervalammen Tervaholmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Realisti sai vaatimuksillaan aikaan krematorion Kokkolaan, vaikka sitä kaikki vastusti. Realisti sai aikaan myös saostusaltaan, Tervalammen Tervaholmaan.

        Taas valhe. Tervalampia on Suomessa tusinoittain. Kokkolassa ei ole yhtäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas valhe. Tervalampia on Suomessa tusinoittain. Kokkolassa ei ole yhtäkään.

        Seuraavaksi valmistuu Kokkojärvi Kaustariin.

    • Anonyymi

      Luti höyläsi keuruulla liian syvälle hanuriin ja aivot lakkasi toimimasta ja nyt keksii vain uusia nimejä ennen vanhainkotiin siirtoa.

    • Anonyymi

      Luutnantti Paleniuksen kanssa ei aivan yksipuolista kuulemma kanssakäyminen ollut kertoi samaan aikaan Keuruulla palvellyt perholainen Koivukoski.

    • Anonyymi

      Ressu käy joka päivä, aamusta iltaan kahden tunnin välein päivystämässä, kuinka krematorion rakentaminen edistyy.
      Ressu pitää yövartiota, ettei kukaan käy yöllä sabotoimassa tulevaa krematoriota.
      Ressu vierailee krematoriossa avajaispäivänä ja Ressun eläkepäivien iloksi muodostuu jokapäiväinen kuntolenkki, johon sisältyy reitti krematorion ympäri.
      Krematorio on Ressun sydämen asia.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa. Ressu käy usein ihailemassa kättensä työn jälkiä kuten saostusallas Tervalampea, Kukkulaa (ent roskaruka), Kahakkasiltaa, Kokkojärveä, Ykspihlajan Pottia, POTKURI- koulua. risuraivauksia ym.

        Kyllä krematorio tulee olemaan Ressulle tärkein kohde, jonne Ressun askeleet suuntautuvat krematorion valmistuttua.
        Ressu seuraa silmä tarkkana, kun krematorion piipusta alkaa savu nousemaan ja Ressu todennäköisesti kirjaa jokaisen tuhkauksen, kun piipusta savu nousee.

        Eipä mene enää kauaa kun piipusta tulee ressun viimeiset päästöt savun muodossa ja tuhkat jätetään johonkin kuppaseen kippoon.

      • Anonyymi

        Hyvä ressu, hyvin sanottu. Sai tyyppi sopivan näpäytyksen kynsilleen.

    • Anonyymi

      Kivelän esitykset on aina hatusta vedettyjä hän omii kaiken mikä on irrallaa.

      Krematorio on suunniteltu jo viime vuosituhannella.
      Krematoriotyöryhmän puheenjohtaja Sakari Sykäräinen.
      Hanketta on puuhattu 80 -luvulta saakka ja siinä on ollut monia mutkia.

      29.3.2011Päivitetty 20.4.2012 05:29
      Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa on yhä erimielisyyttä krematorion rakentamisesta. Kirkkovaltuuston esityslistan mukaan tiistai-illan kokouksessa koeäänestetään siitä, kuinka asiaa ylipäätään jatkossa käsitellään. Krematoriota on suunniteltu Kokkolaan jo useiden vuosien ajan.

      • Anonyymi

        "Suunniteltu ja suunniteltu". Saatana kyllä minä sen tiedän, ja suunniteltaisiin vieläkin toiset 30 vuotta, ellen olisi alkanut kirjoituksillani painostaa, ja sainkin puolelleni satoja kannattajia hetkessä. Kirjoitukseni 2016 oli pitkään yleisin keskusteluaihe mm VesiVeijarissa. Moni kävi kiittämässä sanoen, että hyvä kun olet kirjoitellut, vasta nyt alkaa tapahtua.
        Joten, hah hah haaa taas kaikille paskiaisille, kateellisille ja katkeroituneille lahkolaisille ym, jotka olivat, ja ovat edelleen krematorion rakentamista vastaan. Haudatkoon ruumiinsa vaikka riihitontun oikealle puolelle taivaaseen, mutta pitäkööt turpansa kiinni omista uskomuksistaan, hah hah haaa!!!...
        JK Ja saatana, turvat kiinni joistain "hatusta vetämisistä"!!!...

    • Anonyymi

      Polttohautaus ei ole raamatullinen hautaustapa.

      • Anonyymi

        Ettekö te perkeleen pennut jo usko. Raamattu on satukirja, eikä mikään tietoteos. Kaikki on pelkkää fiktiota, satuja kuin lastenkirjoissa, enkeleistä ja riihitontuista yms paskasta...
        Voi hellvetti. Voiko vielä olla aikuisia ihmisiä, jotka uskovat lapsen lailla satuihin. Näitä raamatun satuja ei saa lapsille, koululaisille enää pakkosyöttää. Raamattu, ja sana "uskonto" pitää kieltää, ja kaikki raamatut pitää hävittää polttamalla...
        Uskontotuntien tilalle on otettava TULEVAISUUSOPPI, täydentäen PUHE- ja KESKUSTELUTAIDOLLA. Historian opetus pitää rajata käsittämään vain Suomen historiaa, ja sana "politiikka" pitää kouluissa kieltää, hah hah haaa!!!...

        Ressulta loistava kommentti. Kannatetaan.

    • Anonyymi

      Kuinka poltettu voi nousta ylös viimeisenä päivänä? Mikä on poltetun ylösnousemus?

      • Anonyymi

        Mikä saatanan viimeinen päivä, ja mikä perkeleen ylösnousemus. Jos pääsisit katsomaan muutaman vuoden arkussa maannutta uskonkumppaniasi, niin toteaisit, että jäljellä on vain matojen, raatokuoriaisten ym ötököitten jättämä paskakasa; ja tiettävästi paska ei ylös nouse, vaikka sanotaankin, että tästä en ylös nouse ennen kuin paska nostaa, hah hah haaa!!!...

    Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      150
      3206
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      53
      1026
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      224
      907
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      41
      853
    5. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      67
      834
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      43
      830
    7. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      63
      780
    8. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      45
      770
    9. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      249
      767
    10. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      49
      746
    Aihe