Pentu jonka ostin, on nyt reilun puolivuotias puhdasrotuinen uros. Rotumääritelmän mukaan ja rodun tuntevat ihmiset (kasvattaja, muut omistajat jne) valmistivat että rotu on haastava, vieraille epäluuloinen ja omapäinen sekä rohkea. Otin tarkoituksella vielä uroksen, sillä ajattelin että aina paremmin vastaa sitä mitä etsin, luotettavaa itsenäistä pihavahtia. Pentu olikin kasvattajan mukaan rohkein ja uteliain koko pentueesta, ensimmäiset viikotkin sujui hyvin. Sisäsiistiksi oppi uskomattoman nopeaa, oppi pärjäämään itsekseen todella vähällä totuttelulla. Nyt myöhemmin olen kuitenkin huomannut että se omapäisyys,epäluuloisuus vieraita kohtaan, rohkeus ja "omilla aivoilla ajattelu" sekä itsenäisyys uupuu tästä koirasta kokonaan. Pentu menee vastaan pihalla ihan vieraitakin häntä heiluen. Ikinä ei hauku tai välitä vaikka ovesta tulisi joku taloon tai auto saapuisi pihaan. Jos komennan hiemankaan topakammin tai korotan ääntä, pentu juoksee sängyn tai pöydänalle piiloon. Parhaimmillaan kun hihnassa kulkemista opiskeltiin ja istutin viereen eikä onnistunut, madalsin ääntä ja toruin hitaasti "eeei" , pentu heitti maate ja pissasi alleen... Kotona en voi siirtyä huoneesta toiseen ettei pentu seuraisi, kiehnäisi ja vaatisi rapsutuksia. (Juuri päinvastoin siis mitä annettiin ymmärtää) Miten voi olla mahdollista että pentu onkin nyt aivan erilainen kuin minulle annettiin ymmärtää? Kuinka paljon rotumääritelmät voi heittää vai onko nyt minun kasvatuksessa joku vika? Koira on minulle tärkeä, enkä todellakaan siitä aio luopua, mutta täytyykö nyt hankkia toinen koira täyttämään pihavahdin paikka kun tämä ennemmin löhöää sisällä ja kerjää ruokaa ja rapsutuksia...? Miten koira "kasvattaa munat ja miehistyy"?
kun koira ei vastaa rotumääritelmää.
4
55
Vastaukset
- 3019
Puoli vuotias on vielä aivan lapsi. Vastaa ihnisen leikki-ikäistä lasya. Anna sille vähän armoa ja aikaa kehittyä.
- Roipeli
Kuten sanottu niin tuohan on vielä ihan vauva! Meiän sakemannilla rupes tulemaan sitä vahtimista vasta vuoden paikkeilla, ennen sitä kaikki otettiin ilolla vastaan ja näin poispäin. Vuoden vanhana sit pikkuhiljaa ei vieraat enää kiinnostaneetkaan ja pihalle tulijoista ilmoitettiin eikä vieraat saaneet tulla pihalle ellen ollut ottamassa vastaan.
Sen minkä kasvis voi tehdä, niin kertoa rodusta realistisesti ja käyttää rotumääritelmän mukaisia koiria. Loppu on sitten "luojan huomassa"...
Ja kun kasvatuksessa ei voi kloonata, niin koskaan ei tiedä mitä taustoista tulee ja miten vanhempien geenit sopii yhteen ym. Toisinsanoen yhteen pentueeseen voi tulla hyvinkin erilaisia, myös luonteeltaan. Ja myöskin täysin rotumääritelmästä poikkeavaa. Varsinkin jos on ulkosiitos kokonaan, niin voi vielä enemmän olla hyvinkin eriävää.
Ei kasvattaja pysty sanomaan satavarmaksi millaiseksi pentu tulee. Oletusarvot on (vanhempien luonteet, taustat), mutta ei nekään aina täsmää. Hän voi myöskin kertoa millainen pentu on hänellä ollut. Hyvä kasvattaja niitä seuraa ja touhuaa niiden kanssa :) Jotkut pennut voi hyvinkin iän myötä myös muuttua. Myös omistaja ym. muut tekijät vaikuttaa.
Sitä en osaa sanoa, mikä on kysyjän osuus asiassa, kun ei tunne ihmistä.
Karkeasti sanottuna, pentu vaikuttaa aika "pehmeältä". Ja hyvin mahdollista, että saattaapi jäädäkkin, JOS kokoajan on tuollainen ollut. Mutta voi kuitenkin muuttua paljonkin. Jotkut rodut kun aikuistuvat myöhään, ja saattaa muuttua paljonkin.
Usein haasteellisemmat tosin näyttää luonnettaan jo pikkuisena.
Se kannattaa muistaa, että vahtivietti/puolustus tulee viimoisina juttuina yleensäkin.
Hitaasti kehittyvillä roduilla voi tulla hyvinkin myöhempään.
se sitten, jos koira on avoin ja sosiaalinen, ei suinkaan tyrmää, että ei potentiaalia ole vahtimiseen tai puolustamiseen, jos tarve vaatii.
Minulla esim. on tuollaisia ollut ja vaikka myös niitä kannustan "avoimuuteen" osaltaan. Pääsee helpommalla, kuin koiralla on malttia...Pelkkä ulkonäkö kun useinmiten jo itsessään riittää...
Kannattaa myös muistaa, että koira joka on hyvin täpäkkä noissa asioissa, on todellakin haasteellinen ja vastuu omistajalla on suuri. Loppujen lopuksi sellaisia paikkoja /olosuhteita on Suomessa vähän, jossa riskittä voi antaa koiran pitää marssijärjestystä.
Laumanvartijat, tosin hieman eri juttu, on oma lukunsa. Nekin oikeissa olosuhteissa.- kehittymätänkoiraon
Itsellä ollut laumanvartija, 1,5 vuotiaana vasta tuli merkkejä epäluuloisuudesta vieraita kohtaan.Kaksivuotiaana olikin jo kovinkin vahtiviettinen.Joten, turhaa hätäilet.Ehkä se parivuotiaana haukahtaa,kun pihaan tulee joku,se on ihan riittävää.Parempi,ettei ole liian vahtiviettinen.Omistajahan on vastuussa aina koirasta,ja sen tekosista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1071692Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701113Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721077- 155880
- 82782
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54749Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39680- 35675
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118646Ihan yleisesti
Mitä kautta sun pöksyihin pääsee? Pitääkö luvata kuut taivaalta vai riittääkö jokin muu arkisempi asia?42640