Hei ! Mies totesi yllättäen , ettei "pidä aikuisina naisina/miehinä Sellaisia henkilöitä , jotka eivät epäitsekkäästi kanna vastuutaan jostakin toisesta ihmisestä kuten omasta lapsesta tai mummosta". Tämän jälkeen hän sanoi " säkään et siis ole mulle aikuinen nainen vaikka nainen olet kyllä". Taustalla ei ollut riitaa eikä keskustelua "naisten ja miesten rooleista".
Mitå ajatuksia herättää teissä ? En kirjoita omiani vaikka hänelle ne kyllä kerroin , mutta haluaisin ns peilata että miten te muut tämän asian näette / miltä kuulostaa. Kysyin häneltä mikä pointti tämän asian esille ottamisessa oli mutta ei kuulemma "muista miksi alkoi asiasta puhua".
Mies sanoo ,etten ole aikuinen nainen ?
Merylan
31
260
Vastaukset
- rajatonmies
Hmm. Olen itse monella tapaa hyvin epäaikuinen vaikka pidänkin huolta omista vanhemmistani.
Hankala tietää miehesi puolesta mitä tarkoittaa. Ehkä hän näkee sinussa joitakin lapsellisia piirteitä tai pelkästään halusi käydä keskustelua arvoistaan kanssasi. Periaatteessahan tuo on paikkaansa pitävä ajatus, toisesta huolen pitäminen ja vastuun ottaminen kasvattaa osaltaan ihmisenä. Jos asia jää sinua vaivaamaan ja koet itsesi puutteelliseksi, niin on paljon vapaaehtoistöitä ja toimia, joissa voit vaikkapa pitää huolta toisista. - En.osaa.S
Mitä tuohon nyt osais sanoa ....
- KansakunnanOmatunto
Ehkä vähän tökerö kommentti, mutta on siinä totuuttakin. Nykyaikana yleensä voi valita "loputtoman nuoruuden" eli elämäntavan, jossa ei ole vastuussa mistään, tai aikuisuuden.
Vastuun ottaminen toisesta kasvattaa ja pakottaa miettimään omia valintojaan tarkemmin. Jos pystyy kasvamaan vastuunottajaksi, kasvaa usein samalla myös ihmisenä. - tottahantuoon
Totta tuo mitä miehesi sanoo. Aikuinen ihminen osaa ja uskaltaa ottaa vastuuta myös muista ihmisistä kuin itsestään. Oletko sä sellainen?
- poskpokws
No siinä mielessä ymmärrän miestä, että vasta epäitsekäs vastuunkantaminen opettaa ihmiselle sen, että ei itse olekaan maailman napa, sekä muita aikuisuuteen kuuluvia asioita. Siinä mielessä lapsettomat tai muut jotka eivät ole vastaavaa vastuuta joutuneet/saaneet kantaa, jäävät väkisinkin aina hieman pihalle muutamista elämän realiteeteista. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa, koska tämä ei tarkoita sitä, että olisivat pahoja ihmisiä! On vain olemassa asioita, joita ei voi opettaa, vaan ne täytyy elää.
Se on sitten asia erikseen, että miten aikuisuus määritellään. Itse kuitenkin koen, että aikuinen aivan aidosti voi olla, kunhan pystyy kantamaan vastuun ainakin itsestään ja omista teoistaan. Se riittää siihen, että ihminen on aikuinen nainen/mies.
Mutta jokainen muuttuu esimerkiksi vanhemmuuden myötä täysin. On kuitenkin eri asia olla aikuinen nainen/mies, kuin olla äiti/isä. Mielestäni puolisosi hieman sotkee näitä asioita.
Sinun ei kannata provosoitua, koska tässähän puhutaan vain käsite-eroista. Tuskin sinäkään väität, että uudentason vastuunkanto ei ihmistä muuttaisi? Älkää siis hyvät ihmiset alkako tappelemaan siitä, että mitä termiä käytätte. Kuitenkin asiasta itsessään olette luultavasti enemmän saa meitä, kuin mitä nyt mahdollisesti riidan keskellä ajattelette.- kdkdkkdkd
Minusta taas varsinkin parisuhteessa elävät ihmiset usein kantavat elämässä vastuuta hyvin rajallisesti. Esimerkiksi sukupuoleen perustuva työnjako on voimissaan ja pariskunnat kantavat toinen toisiaan. Sinkut kantavat vastuuta muista ihmisistä ilman, että heitä samoin kannatellaan.
- tähtähtäh
Kenestä sinkut ovat vastuussa, paitsi itsestään? Minä olen itse sinkku. Isä on kuollut ja äiti ihan terve ja työikäinenkin vielä.
Rehellisesti sanoen elämäni on todella yksinkertaista. Töitä teen 30h viikko, maksan laskuni ja asuntolainani. Harrastan paljon ja tapaan kavereita. Minä haaveilen kyllä kovasti perheestä ja lapsista, mutta en ole sopivaa miestä vielä löytänyt. Useimmilla kavereillani on lapsia, ja näen kyllä parhaista ystävistäni läheltä, kuinka huiman paljon suurempi vastuu heillä on kuin minulla. Koska mulla on mittarissa jo 35v, niin olen jopa pohtinut, että pystyisinkö enää moiseen? Tottuisinko siihen, että joku olisikin 24h minusta riippuvainen? Jos vielä perheen saan, niin tuleehan se olemaan shokki. Lapsia on hauska käydä välillä hoitamassa, ja tulla sitten kotiin lepäämään, ilman vastuuta.;) - kdkdkkdkdoi
No mulla on iäkäs isä, joka sairastelee. Hyvä ystäväni on myös vakavasti sairas sinkku ilman lähiomaisia. Kaksi vuotta sitten meni vakituinen työpaikka ja sen jälkeen olen tehnyt pätkätöitä eri puolilla Suomea. Asun viikot eri paikkakunnalla kuin läheiseni ja viikonloppuisin autan heitä kauppa- ym. asioissa. Kun tuossa tällä viikolla ensi lumen sataessa kuuli työkaverin valittavan, miten mies ei ollut vaihtanut talvirenkaita ja kaiken kauheuden lisäksi jättänyt lumityötkin hänelle, nauratti... itse vaihdoin renkaat perjantai-iltana ennen kuin lähdin ajelemaan viikonlopunviettoon kotiin ja lumityöt, ruuanlaitto, kauppa-asiat ym. edessä, osa niistä kolmessa eri paikassa. :)
- hanskalla
Käytkö tapaamassa isovanhempisi tai sukulaisia. Johonkin noihin luulisi viittaavan.
- Merylan
Näistä kommenteista niin itse en juurikaan sukulaisiani tapaa , ja myös välillä itselläni on lapsellisia juttuja. Olemme molemmat 30v hujakoilla.
Jotenkin vaan itse ihmettelin kun emme olleet keskustelleet "aikuisuudesta" tai "naisten ja miesten rooleista" tms. Johon tämä ajatus olisi voinut liittyä. Hän ei myöskään kertonut , miksi otti asian puheeksi vaan sanoi ettei enää muista syytä (ja tunnustan että lähdin sit analysoimaan tätä ja olisko se aiheuttanu hämmennystä hänessä tai jotain)
Kysyin myös , tuleeko hänellä mieleen ihmisiä jotka sitten "ovat aikuisia" (itsestäänselvä vastaus toki , mutta jäin miettimään mistä yhteydestä tää keskustelu nousee).
Ja myös tuo "käsite-ero" minkä joku nosti esille oli hyvä näkökulma.on tullut useasti hänen kanssaan jutellessa sellainen olo , että toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä :D
Olen siitå maininnutkin ja ehkä.meidän olis hyvä tässä kommunikaatiossa petrata. - möllöttää
Jos ei ole omaa lasta tai mummoa, on aika vaikeaa "kantaa epäitsekkäästi vastuuta omasta lapsesta tai mummosta". Tai mummo voi olla jopa niin hyvässä kunnossa, ettei (vielä) kaipaa toisia huolehtimaan itsestään. Pakottaako huolehtimista välttävä mummo siis näin lapsensa tai lapsenlapsensa "olemaan lapsia"?
Minusta vastuunkanto toisesta ihmisestä ei tarkoita, että olisi "aikuinen". Aikuinen voi olla niin monella tapaa. Esimerkiksi eläimestä huolehtiminen kasvattaa vastuuta, koska sekään ei ilman hoitoa ja huolenpitoa pärjää omillaan (ihmisen sille rakentamassa elämässä). Lapset ja eläimet ovat tiettyyn ikävaiheeseen asti aivan samalla tasolla avuttomuuksineen ja "ilmaisuvaikeuksineen", ero on vain se, että lapsi kasvaa ajanmyötä paitsi ilmaisemaan itseään selkeämmin, myös ymmärtämään laajemmin ja lopulta ottamaan itsekin vastuuta itsestään eli selviytymään aluksi joitain aikoja itsekseen, sitten myöhemmin vähän pitempiäkin aikoja.
Siksi esimerkiksi lemmikkejä tai pienempiä sisaruksia omanneet lapset kasvavat ehkä hitusen vastuullisemmiksi, ainakin oletusarvoisesti, koska ovat tottuneet huolehtimaan jostakin. Tosin ei tämäkään tapahdu kaikille.
Aikuismaisuutta "mittaa" mielestäni parhaiten se, miten hoitaa päivittäisiä asioitaan: luonnistuuko rahan vastuullinen käyttö ja elämän budjetointi (ettei vain tuhlaile sinne tänne kaikkeen sinänsä turhaan ja jätä samalla oikeasti tärkeitä asioita maksamatta ja hankkimatta, kuten ruokaa, laskut...), osallistuuko mahdollisiin asumiskustannuksiin vai olettaako suoriltaan, että kumppani hoitaa kaiken (ja sitten vielä kiukuttelee, jos kumppani "vaatii" eli pyytää osallistumaan), osaako myöntää mokanneensa vai pakoileeko vastuuta omista päätöksistään ja tekosistaan ja yrittää vierittää aina syytä jonkun toisen niskaan....
Esimerkiksi isäni (=ikänsä puolesta aikuinen) on periaatteessa bisnesmies, eli voisi olettaa hänen olevan "oikeasti aikuinen", mutta kaikki hänet tuntevat tietävät, että hän on jämähtänyt lapsen tasolle: jos joka ikinen asia tässä elämässä ei mene täsmälleen hänen haluamallaan tavalla, hän kitisee, huutaa ja hyppii tasajalkaa (siis ihan oikeasti, ei liioitellusti kielikuvana!) kuin pahainen uhmaikäinen ja valittaa suureen ääneen: "MINÄ en halunnut sen menevän näin, tämä oli MINULLE sitä-ja-tätä, te muut pilasitte tämän MINUN juttuni!!!" vaikka se olisi ollut ihan hän itse, joka sen pilasi. Hän on sellainen vastuunpakoilija ja aina vierittämässä syytä omista teoistaan kaikkien muiden niskaan, omat raha-asiat eivät ole hallinnassa lainkaan (ostelee kaikkea "kivaa" itselleen, eikä hallitse niitä oikeasti tärkeitä kustannuksia, joita elämässä nyt vain tulee) ja kaikki mahdollinen täytyy kaikkien muiden tehdä, käydä kaupassa hänelle, laittaa ruoka eteen lautasella, silittää vaatteet, lämmittää koti, pedata sänky, koska hän ei osaa hoitaa näitä asioita. Sellainen ihminen on lapsi aikuisen nahoissa.
Jos nyt ei ole omaa lasta, lemmikkiä tai mummoa huollettavaksi, mutta selviytyy silti arjen asioista, eikä odota että kaikki tulee kuin manulle illallinen, niin etköhän ole ihan oikeasti aikuinen. Ja kyllä sitä lapsenmielisyyttäkin tarvitaan vielä aikuisenakin, sitä tietynlaista heittäytymistä ja puhdasta iloa.- lkdfjgls
Ja onko se vastuunkanto muista ihmisistä aina niin epäitsekästä? Itse hoidin kyllä tunnollisesti äitiäni sairastumisesta kuolemaan saakka, mutta vain siksi, ettei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Äitiä hoitamalla sain loppuiäkseni suht hyvä omantunnon, hoitamatta jättäminen oli jäänyt kaivertamaan. (Emme siis olleet koskaan erityisen läheisiä, ja äiti ehti heittää mut perheestä ulos muutaman ihan tavanomaisen elämänvalintani takia jopa pariin otteeseen. Ajattelin, että lähestyvä kuolema kyllä kuittaa tuollaiset asiat.)
- hirmuliskonpää
lkdfjgls kirjoitti:
Ja onko se vastuunkanto muista ihmisistä aina niin epäitsekästä? Itse hoidin kyllä tunnollisesti äitiäni sairastumisesta kuolemaan saakka, mutta vain siksi, ettei muutakaan vaihtoehtoa ollut. Äitiä hoitamalla sain loppuiäkseni suht hyvä omantunnon, hoitamatta jättäminen oli jäänyt kaivertamaan. (Emme siis olleet koskaan erityisen läheisiä, ja äiti ehti heittää mut perheestä ulos muutaman ihan tavanomaisen elämänvalintani takia jopa pariin otteeseen. Ajattelin, että lähestyvä kuolema kyllä kuittaa tuollaiset asiat.)
Tässä oli molemmissa vastauksissa monta hyvää pointtia. Tartun nyt tähän ikdfjgls:n juttuun, koska se herätti itsessäni ajatuksia paljon.
Just tuo, että onko se vastuunkanto sitten aina niin epäitsekästä. Kyllähän vastuuta ja huolehtimista voi suorittaa velvollisuudentunnostakin, vaikkei oikeasti niin haluaisikaan. Esimerkiksi kaikki vanhemmat eivät ylläpidä lastaan "epäitsekkäästi", vaan koska on pakko, kun se mukula on siihen tullut väännettyä. Näyttää itse paremmalta muiden silmissä, jos kantaa vastuunsa lapsesta (tai mistä tahansa asiasta, josta nyt oletetaan kantavan vastuuta). Ja jos motiivina on velvollisuus ja/tai oman itsensä saaminen näyttämään kunnolliselta, kyse ei ole epäitsekkyydestä.
Minulla on tosi huonot välit toiseen vanhemmistani, ollut vähän aina. Nyt hän vielä on täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, mutta mietinpä kyllä tuota, että mitä jos hän sitten joskus ei olekaan, täytyykö minun siis alkaa omaishoitaa häntä tai kustantaa hänen hoitonsa jollain muulla tapaa, vaikkei hän mielestäni ansaitse minulta mitään, niin paskasti hän on minua kohdellut suunnilleen aina. Eli hypoteettisesti, jos hän tarvitsisi minua jollain tapaa vanhuudessaan, jättäisinkö huolehtimatta koska ei hän ansaitse sitä (ja kärsisin sitten ehkä huonosta omatunnosta hänen kuoltuaan), vai huolehtisinko näyttääkseni itse paremmalta ja poistaakseni mahdollista huonoa omatuntoa (ja kärsisin sitten siitä, että joudun VIELÄKIN sietämään hänen pompottelujaan ja kiittämättömyyttään).
Lasta ei onneksi ole, mutta lemmikistä olen aina kantanut täyden vastuun, niiden hoitoa en edes oleta puolisolta tai keltään muultakaan.
Aloittajan viestistä ei selviä, onko heillä lapsia tai mummoja, mutta jos EI ole, niin aika outoa siipalta väittää, ettei toinen ole "kunnolla aikuinen, koska ei huolehdi lapsesta tai mummosta". Mistäs sen tietää, huolehtiiko se, jos sillä ei ole sellaisia huolehdittavanaan? Ja jos ei nyt ole, ei se tarkoita, etteikö sitten huolehtisi, jos olisi. - Fooool
En nyt muutoin kirjoitustasi kommentoi, mukana oli hyviä pointteja. Mutta... vain lapseton ihminen vertaa lemmikistä vastuunkantoa lapsesta vastuunkantoon. Oikeasti. Minulla oli useampikin koira teini-iästä saakka aikuiseksi. Touhua ja vastuuta kyllä. Mutta lapset saatuani voin taata, että jos sitä vastuuta vertaa vanhemman vastuuseen lapsestaan, on sama kuin vertaisi muurahaista norsuun. Voihan niissä jotain samaa olla... mutta toisiinsa ei voi sotkea. Pidetään siis nämä asiat eri tasoilla, kuten kuuluu.
- möllöttää
Fooool kirjoitti:
En nyt muutoin kirjoitustasi kommentoi, mukana oli hyviä pointteja. Mutta... vain lapseton ihminen vertaa lemmikistä vastuunkantoa lapsesta vastuunkantoon. Oikeasti. Minulla oli useampikin koira teini-iästä saakka aikuiseksi. Touhua ja vastuuta kyllä. Mutta lapset saatuani voin taata, että jos sitä vastuuta vertaa vanhemman vastuuseen lapsestaan, on sama kuin vertaisi muurahaista norsuun. Voihan niissä jotain samaa olla... mutta toisiinsa ei voi sotkea. Pidetään siis nämä asiat eri tasoilla, kuten kuuluu.
Tarkoitin, että lemmikistä huolehtiminen (etenkin siis nuorempana, kun ei edes voi olla vielä omia muksuja) kasvattaa sitä vastuunkantokykyä, ainakin oletusarvoisesti. Lemmikki voi olla "lapsen lapsi", näin sanoakseni.
En mielestäni väittänytkään, että lapsi olisi jotenkin "kevyempi vastuu" kuin mitä se on. Sitä vain, että jos on itse pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta eläimestä, varmaankin oppii siinä vähän paremmin huolehtimaan edes _jostakin_ elävästä ja se sitten kasvattaa sitä vastuuntuntoa.
Sitä paitsi lapsen etu siihen lemmikkiin verrattuna on siinä, että se lapsi sentään kasvaa ja oppii huolehtimaan itsestään. Se elukkahan on ikuisesti jämähtäneenä siihen tiettyyn järki- ja ymmärrystasoon. - 7idtitg
möllöttää kirjoitti:
Tarkoitin, että lemmikistä huolehtiminen (etenkin siis nuorempana, kun ei edes voi olla vielä omia muksuja) kasvattaa sitä vastuunkantokykyä, ainakin oletusarvoisesti. Lemmikki voi olla "lapsen lapsi", näin sanoakseni.
En mielestäni väittänytkään, että lapsi olisi jotenkin "kevyempi vastuu" kuin mitä se on. Sitä vain, että jos on itse pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta eläimestä, varmaankin oppii siinä vähän paremmin huolehtimaan edes _jostakin_ elävästä ja se sitten kasvattaa sitä vastuuntuntoa.
Sitä paitsi lapsen etu siihen lemmikkiin verrattuna on siinä, että se lapsi sentään kasvaa ja oppii huolehtimaan itsestään. Se elukkahan on ikuisesti jämähtäneenä siihen tiettyyn järki- ja ymmärrystasoon.Lemmikeistä ja lapsista.
Joskus vaikuttaa siltä, että monesta kissasta ja koirasta pidetään huomattavasti parempaankin huolta kuin lapsesta. Toisinaan lemmikkejä myös palvotaan. Mutta läheisimmistäkään ihmisistä ei olla millään tavoin kiinnostuneita. Joten ihmiset aivan ilmiselvästi valikoivat ja valitsevat hyvin tarkastikin sen mistä haluavat olla vastuussa ja miten paljon, meneekö jopa överiksi. Ja etenkin kun menee överiksi, oli se sitten lemmikkien fanittaminen tai mikä tahansa - niin en yhdistäisi sitä mitenkään vastuullisuuteen ja aikuisuuteen, vaan pikemminkin riippuvuuteen tms. - kldfjglsdf
Mutta jos nyt puhutaan vain ihan normaalista lemmikinpidosta. Ja toisaalta voihan se lapsesta huolehtiminenkin mennä joillain tavalla tai toisella överiksi, eikä sekään ole mikään vastuullisuuden merkki. Esim. oman lapsen "fanittaminen" niin, ettei mitään voi kieltää tai rajoittaa.
- 7idtitg
Fooool kirjoitti:
En nyt muutoin kirjoitustasi kommentoi, mukana oli hyviä pointteja. Mutta... vain lapseton ihminen vertaa lemmikistä vastuunkantoa lapsesta vastuunkantoon. Oikeasti. Minulla oli useampikin koira teini-iästä saakka aikuiseksi. Touhua ja vastuuta kyllä. Mutta lapset saatuani voin taata, että jos sitä vastuuta vertaa vanhemman vastuuseen lapsestaan, on sama kuin vertaisi muurahaista norsuun. Voihan niissä jotain samaa olla... mutta toisiinsa ei voi sotkea. Pidetään siis nämä asiat eri tasoilla, kuten kuuluu.
Pikkaisen erimieltä. Minullakin oli koira 10-vuotiaasta parikymppiseksi. Sen hoitaminen oli hellyyden jakamista :), hoitamista ja harrastus, toki myös vastuullista, vaikken sitä niin ajatellut.
20 sain kolme lasta. Tottakai olin ja halusin olla heistä vastuussa. Itseasiassa olin yksinhuoltajan asemassa, koska lasten isä oli yrittäjä, harvemmin kotosalla. Töissä lähes kaikki viikonloputkin. En sano lasten kasvatusta helpoksi jutuksi, mutta koska tunsin sen olevan "minun juttu", niin en osannut ajatella sitä mitenkään ihmeen "vastuulliseksi". Tokihan se sitä oli, mutta ei tuntunut missään. Jokusen kerran ajattelin, että lasten ja koirien kasvatus on aikalailla samanlaista.
Kun lapseni olivat jo vähän vanhempia, menin työelämään ja ystävystyin minua nuoremman naisihmisen kanssa. Hän oli juuri ottanut miehensä kanssa koiran. Kerran hän sanoi, että älä nyt suutu, mutta hän pitää koiran kasvatusta melko samanlaisena kuin lapsen. Vaikka tietysti lapsi on ihminen. Vajaa kahden vuoden päästä koirasta ystävä sai lapsen. Sitten toisen. Eikä hänkään luopunut ajatuksestaan "lasten ja koirien kasvatus on aikalailla samanlaista". Eiköhän se ole niin ihmissuhteissa kuin suhteessa muihin eläviin, ettei ihan hirmu paljon muuta tarvita kuin jämäkkyyttä ja rakkautta? - överivanhemmuutta
kldfjglsdf kirjoitti:
Mutta jos nyt puhutaan vain ihan normaalista lemmikinpidosta. Ja toisaalta voihan se lapsesta huolehtiminenkin mennä joillain tavalla tai toisella överiksi, eikä sekään ole mikään vastuullisuuden merkki. Esim. oman lapsen "fanittaminen" niin, ettei mitään voi kieltää tai rajoittaa.
Minä tiiän pari tosi raivostuttavaa vanhempaa, jotka fanittavat penskojaan. Tässä puhutaan siis oikeasti tavasta, joka on täysöveri ja kaukana normaalista vanhemmuudesta. Siinä sitä "lapsen etua" ajatellaan jopa niin intensiivisesti, että lapselle ostetaan ihan kaikki mahdollinen, mitä muillakin on, ja mielellään siis parempana versiona kuin muilla, jotta näytettäisiin just joltain superäidiltä ja -isältä. Sitten se tapa, millä nämä puhuvat niistä kersoistaan: "minun lapsi on PARAS, kukaan muu tässä maailmassa ei ole parempi kuin hän YHTÄÄN MISSÄÄN!" Siis okeih juuh, tiedän kyllä että lasta pitää kannustaa ja kehua ja tietenkin oma lapsi on se "paras", mutta eikö ole vähän harhaanjohtavaa nostaa lasta jalustalle IHAN KAIKESSA, niin että siitä tulee ylimielinen paskapää, joka ylenkatsoo muita, koska on oppinut siihen, että hän on paras, vaikkei oikeasti edes olisi? Siis esimerkiksi jos oma mukula piirtää tikku-ukkoja ja sen kaveri jotain tosi hienoa, niin kyllä se minusta on väärin väittää sille omalle pennulle siitä huolimatta, että "joo kyllä sinä oot way too much better kuin toi kaveris piirtämisessä!" ja kun väitetään, että on tyyliin "maailman paras piirtäjä", vaikka maailma on vääränään oikeita taiteilijoita.
Ja sitten se oma lapsi ei tietenkään "tee koskaan mitään väärin", joten sitä ei viitsitä edes kasvattaa mihinkään suuntaan. Minusta tämmöinen överikehuminen ja palvonta on pikemminkin haitaksi lapselle kuin sellainen normaali kasvatus ja realistinen suhtautuminen asioihin.. - vastaa_hän
överivanhemmuutta kirjoitti:
Minä tiiän pari tosi raivostuttavaa vanhempaa, jotka fanittavat penskojaan. Tässä puhutaan siis oikeasti tavasta, joka on täysöveri ja kaukana normaalista vanhemmuudesta. Siinä sitä "lapsen etua" ajatellaan jopa niin intensiivisesti, että lapselle ostetaan ihan kaikki mahdollinen, mitä muillakin on, ja mielellään siis parempana versiona kuin muilla, jotta näytettäisiin just joltain superäidiltä ja -isältä. Sitten se tapa, millä nämä puhuvat niistä kersoistaan: "minun lapsi on PARAS, kukaan muu tässä maailmassa ei ole parempi kuin hän YHTÄÄN MISSÄÄN!" Siis okeih juuh, tiedän kyllä että lasta pitää kannustaa ja kehua ja tietenkin oma lapsi on se "paras", mutta eikö ole vähän harhaanjohtavaa nostaa lasta jalustalle IHAN KAIKESSA, niin että siitä tulee ylimielinen paskapää, joka ylenkatsoo muita, koska on oppinut siihen, että hän on paras, vaikkei oikeasti edes olisi? Siis esimerkiksi jos oma mukula piirtää tikku-ukkoja ja sen kaveri jotain tosi hienoa, niin kyllä se minusta on väärin väittää sille omalle pennulle siitä huolimatta, että "joo kyllä sinä oot way too much better kuin toi kaveris piirtämisessä!" ja kun väitetään, että on tyyliin "maailman paras piirtäjä", vaikka maailma on vääränään oikeita taiteilijoita.
Ja sitten se oma lapsi ei tietenkään "tee koskaan mitään väärin", joten sitä ei viitsitä edes kasvattaa mihinkään suuntaan. Minusta tämmöinen överikehuminen ja palvonta on pikemminkin haitaksi lapselle kuin sellainen normaali kasvatus ja realistinen suhtautuminen asioihin.."överikehuminen ja palvonta on pikemminkin haitaksi lapselle kuin sellainen normaali kasvatus ja realistinen suhtautuminen asioihin.."
Juurikin näin. Ja ennenkaikkea kyseinen toiminta on paitsi haitallista lapsille, se on erittäin epäaikuismaista käytöstä. Itseasiassa aikuisuus on totaalisesti hukassa. - lölkölks
möllöttää kirjoitti:
Tarkoitin, että lemmikistä huolehtiminen (etenkin siis nuorempana, kun ei edes voi olla vielä omia muksuja) kasvattaa sitä vastuunkantokykyä, ainakin oletusarvoisesti. Lemmikki voi olla "lapsen lapsi", näin sanoakseni.
En mielestäni väittänytkään, että lapsi olisi jotenkin "kevyempi vastuu" kuin mitä se on. Sitä vain, että jos on itse pienestä pitäen joutunut kantamaan vastuuta eläimestä, varmaankin oppii siinä vähän paremmin huolehtimaan edes _jostakin_ elävästä ja se sitten kasvattaa sitä vastuuntuntoa.
Sitä paitsi lapsen etu siihen lemmikkiin verrattuna on siinä, että se lapsi sentään kasvaa ja oppii huolehtimaan itsestään. Se elukkahan on ikuisesti jämähtäneenä siihen tiettyyn järki- ja ymmärrystasoon.Siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa pois pesästä, eikä enää tarvitse vanhemman huolenpitoa, lemmikki on jo kuollut.
Lemmikki pärjää parin viikon harjoittelut jälkeen 9 tuntia päivällä yksin kotona. Lapsi pärjää saman ajan yksin kotona n. 12 vuoden harjoittelut jälkeen... Lapsesta toki riippuen.
On tietenkin lemmikistä huolehtiminen hyvä juttu, mutta kun lapseton puhuu lapsista, niin unohtuu se, kuinka totaalinen elämänmuutos on kyseessä. Siinä menee uudelleen käsittelyyn aivan koko oma elämä: työura, harrastukset, rahankäyttö, mitä teen jos itse sairastan, lapsen kasvattaminen henkisesti (koiralle riittää kun sanoo "ei", mutta lapsen kasvatus jatkuu aina aikuiseksi saakka, ja se on valtavan suuri vastuu...) jne. - qoool
överivanhemmuutta kirjoitti:
Minä tiiän pari tosi raivostuttavaa vanhempaa, jotka fanittavat penskojaan. Tässä puhutaan siis oikeasti tavasta, joka on täysöveri ja kaukana normaalista vanhemmuudesta. Siinä sitä "lapsen etua" ajatellaan jopa niin intensiivisesti, että lapselle ostetaan ihan kaikki mahdollinen, mitä muillakin on, ja mielellään siis parempana versiona kuin muilla, jotta näytettäisiin just joltain superäidiltä ja -isältä. Sitten se tapa, millä nämä puhuvat niistä kersoistaan: "minun lapsi on PARAS, kukaan muu tässä maailmassa ei ole parempi kuin hän YHTÄÄN MISSÄÄN!" Siis okeih juuh, tiedän kyllä että lasta pitää kannustaa ja kehua ja tietenkin oma lapsi on se "paras", mutta eikö ole vähän harhaanjohtavaa nostaa lasta jalustalle IHAN KAIKESSA, niin että siitä tulee ylimielinen paskapää, joka ylenkatsoo muita, koska on oppinut siihen, että hän on paras, vaikkei oikeasti edes olisi? Siis esimerkiksi jos oma mukula piirtää tikku-ukkoja ja sen kaveri jotain tosi hienoa, niin kyllä se minusta on väärin väittää sille omalle pennulle siitä huolimatta, että "joo kyllä sinä oot way too much better kuin toi kaveris piirtämisessä!" ja kun väitetään, että on tyyliin "maailman paras piirtäjä", vaikka maailma on vääränään oikeita taiteilijoita.
Ja sitten se oma lapsi ei tietenkään "tee koskaan mitään väärin", joten sitä ei viitsitä edes kasvattaa mihinkään suuntaan. Minusta tämmöinen överikehuminen ja palvonta on pikemminkin haitaksi lapselle kuin sellainen normaali kasvatus ja realistinen suhtautuminen asioihin..Mitenköhän tämä liittyi vastuuseen ja kasvatukseen? Esimerkkisi on tapauksesta, jossa vanhemmat eivät kanna täysin vastuuta lapsen kasvatuksesta. Toki, kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta ajattelitko sinä niin, että tuollaiset "överi" vanhemmat jotenkin liittyvät siihen, että lapsen kasvatus ei olisi niin suuri vastuu? Mielestäni se suuri vastuu tulee juurikin siitä, että osaa kasvattaa lapsia siten, että mm. itsetunnosta tulee terve. Silloin ei pidetä jalustalla ja nosteta muiden yläpuolelle ilman syytä.
- qpokod
kldfjglsdf kirjoitti:
Mutta jos nyt puhutaan vain ihan normaalista lemmikinpidosta. Ja toisaalta voihan se lapsesta huolehtiminenkin mennä joillain tavalla tai toisella överiksi, eikä sekään ole mikään vastuullisuuden merkki. Esim. oman lapsen "fanittaminen" niin, ettei mitään voi kieltää tai rajoittaa.
Ei se ole lapsista huolehtimista, jos ei pidä rajoja.
- edellinen
7idtitg kirjoitti:
Pikkaisen erimieltä. Minullakin oli koira 10-vuotiaasta parikymppiseksi. Sen hoitaminen oli hellyyden jakamista :), hoitamista ja harrastus, toki myös vastuullista, vaikken sitä niin ajatellut.
20 sain kolme lasta. Tottakai olin ja halusin olla heistä vastuussa. Itseasiassa olin yksinhuoltajan asemassa, koska lasten isä oli yrittäjä, harvemmin kotosalla. Töissä lähes kaikki viikonloputkin. En sano lasten kasvatusta helpoksi jutuksi, mutta koska tunsin sen olevan "minun juttu", niin en osannut ajatella sitä mitenkään ihmeen "vastuulliseksi". Tokihan se sitä oli, mutta ei tuntunut missään. Jokusen kerran ajattelin, että lasten ja koirien kasvatus on aikalailla samanlaista.
Kun lapseni olivat jo vähän vanhempia, menin työelämään ja ystävystyin minua nuoremman naisihmisen kanssa. Hän oli juuri ottanut miehensä kanssa koiran. Kerran hän sanoi, että älä nyt suutu, mutta hän pitää koiran kasvatusta melko samanlaisena kuin lapsen. Vaikka tietysti lapsi on ihminen. Vajaa kahden vuoden päästä koirasta ystävä sai lapsen. Sitten toisen. Eikä hänkään luopunut ajatuksestaan "lasten ja koirien kasvatus on aikalailla samanlaista". Eiköhän se ole niin ihmissuhteissa kuin suhteessa muihin eläviin, ettei ihan hirmu paljon muuta tarvita kuin jämäkkyyttä ja rakkautta?Veikkaan että minä puhun aidasta ja sinä aidan seipäistä. En ole puhunut siitä, että onko lapsen kasvatuksessa samankaltaisia tapoja kuin lemmikin kasvattamisessa. Kyllä, molemmille opetetaan asioita toistamalla, molemmille asetetaan rajoja, molemmille osoitetaan hellyttä jne... Mutta minä en puhunutkaan siitä. Minä puhuin vastuusta.
Jos lemmikistä esimerkiksi haluaa eroon, sen voi myydä. Voiko lapselle tehdä samoin?
Jos on itsellä menoa, niin lemmikin voi jättää yksin kotiin ja lähteä itse harrastamaan. Lapselle ei voi tehdä samoin.
Lemmikki elää muutamia vuosia, ehkä pitkäikäinen jopa 15 vuotta. Lapsi tulee todennäköisesti elämään pidempään kuin vanhempansa, ja jättämään oman jälkensä tähän maaimaan. Se, millaisen jäljen lapsi jättää tähän maailmaan, riippuu paljon siitä, millaisen kasvatuksen hän on saanut.
Lapsi koskettaa useiden ihmisten elämää paljon. Mitä isommaksi kasvaa, sitä useamman elämään lapsi vaikuttaa. Sukulaiset, ystävät, opettajat... Ja jokaiselle lapsi jakaa omaa osuuttaan siitä, mitä vanhemmat ovat hänelle opettaneet. On vanhemman vastuulla, että miten lapsi kohtelee muita.
Koira tai kissa ei juurikaan liikuta muita ihmisiä. Joku voi tykätä rapsuttaa, siinä se. Kukaan ei loukkaannu lemmikin puheista, lemmikki ei ole koulukiusaaja, lemmikki ei aloita hyväntekeväisyystoimintaa... Lemmikki ei vaikuta tässä yhteiskunnassa, juurikaan.
Lapsen kaveripiiri täytyy tuntea, ja vastuu vanhemmuudesta ulottuu osittain myös sinne. Lapsen kevereitakin ohjataan normaalisti tarpeen vaatiessa, koska on väärin jos vanhempana ei puutu epäkohtiin. Mutta en minä puutu siihen, että syökö naapurin koira huonekaluja vai ei... Ihan sama minulle. Kunhan ei tule meille niitä syömään.
Minun mielestäni ajatus siitä, että vanhemman vastuu ei olisi valtavan suuri, on todella ikävä. Kyllä se on, ja meidän yhteiskunnassa näkyy ihan riittävästi sellaisia lapsia, joista ei sitä vanhemman vastuuta ole kannettu. Ruokaa ja vaatteita on annettu, mutta muutoin ei ole pohdittu, että millainen lapsi halutaan kasvattaa.
Siitä olen samaa mieltä, että etenkin aivan pienten lasten kohdalla, kun keskustelut eivät vielä ole sen syvällisempiä (eli alle 1,5v lapset) kasvatuksessa itsessään on paljon samaa lemmikin kasvatuksen kanssa. Mutta siinä vaiheessa se elämänmuutos on sitäkin suurempi. Menee työelämä katkolle, koliikkivauvan sattuessa kohdalle loppuu omat yöunet ja jaksaminen jne... Paitsi että itse olen äiti, niin moni ystävistänikin on. Läheltä seurannut monenlaisia tarinoita vanhemmuudesta, ja siitä kuinka elämä muuttuu. Enemmän kuin koskaan osasi odottaa.
Eikä se elämä muutu huonompaan suuntaan, vaan erilaiseksi. Niin, sitä kasvaa aikuiseksi. Toivon mukaan hauskaksi, kivaksi ja fiksuksi aikuiseksi.:)
- Merylan
Useampi keskustelija maininnut tuon epäitsekkyyden / auttamisen / hoivaamisen / vastuunkannon. Toki vaikka ei olisikaan puhtaan epäitsekästä niin onhan siinä se vastuunkanto mutta koska miea ei nyt sitten halunnut / jakaanut kantaansa enempää raottaa , niin jäi tosiaan paljon kysymyksiä.
Ei ole lapsia eikä "mummoja" hoidettavana. Itse mainitsin miehelle myös tuon näkökulman , että mielestäni muiden auttaminen ei kaikissa tapauksissa tapahdu puhtaan epäitsekkäistä syistä. Lisäksi sanoin , että omasta mielestäni auttamisen parissa voidaan toimia myös jotta "näytetään paremmalta". Ei tietenkään kaikki.
Mutta siis.. Nimenomaan tämän vuoksi halusin tämän tilanteen täällä jakaa , koska keskustelunavaus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Loppuun (oman kommenttinsa) hän totesi , että osa ihmisistä loukkaantuu tästä hänen näkemyksestä mutta näin se vain menee.
Musta olis ollut mielenkiintoista kuulla , tuliko hänellä (yleisellä tasolla) mieleen joitain ihmisiä jotka nyt sitten ovat "aikuisia" koska en voo mitään mutta mulla heräs kokemus että tässä vertaillaan ntt minua ja jotain toista henkilöä (?). Vastausta kysymyksiini en saanut , koska ei kuulemma "muistanut mistä keskustelu lähti".
No jos nyt sit itse pohdin tätä juttua niin a. Hän toteaa mulle että olen kyllä nainen , mutta en aikuinen nainen. Ja B. Mulla ei hänen mittapuunsa mukaan ole "mahdollisuutta" tällä hetkellä kypsyä aikuisuuteen koska meillä ei ole lapsi #a, en ole erityisen läheisissä väleissä sukulaisteni kanssa / tiedossa ei ole että isoäitini kaipaisivat erityistä hoivaa ikänsä tms. Puolesta.
Lisäksi mainitsib että itselleni työssäkäyminen ja normaali eläminen kuten laskujen maksut yms. Ja vadtuunkanto omasta elämästä kertovat ihmisen "kypsyydestä".- Alllopilli
No mutta se on selvää, että jos joskus tulet lapsia saamaan, niin on hyvin todennäköistä, että tulet ihmisenä muuttumaan monin tavoin. Ja totta, että niitä muutoksia et nyt voi läpi käydä. Voit vain tuumata, että "jep, meillä molemmilla on vielä kokematta kasvu vanhemmiksi, mutta itse koen että aikuisia ollaan silti. Ehkä olen 80-vuotiasna sitä mieltä, että tässä vaiheessa oltiin vasta lapsia, mutta sen näyttää sitten aika".
Jos pelkäät että sua verataan toiseen, niin kyse on muusta obgelmasta kuin tästä keskustelun aiheesta. - ellaaaria
Tuo miehesi kuulostaa - näiden täällä avaamiesi juttujen perusteella siis - siltä, että välttelee vastaamasta kysymykseesi. Tuo "en muista mistä se tuli" on ihan tekosyy vain sille, ettei viitsi avata näkemystään enempää. Kyllä hän oikeasti muistaa, koska ajattelee periaatteensa mukaisesti, ja jokinhan silloin on olevinaan ristiriidassa hänen periaatteensa kanssa, koska kerta alkoi siitä huomauttelemaan.
Kuten täällä onkin jo sanottu, minustakin on "mahdotonta" osoittaa olevansa kykenevä huolehtimaan toisesta elävästä, jos ei yksinkertaisesti OLE sitä toista elävää, josta huolehtia. Esimerkiksi minä olen kyllä luvannut "omaishoitaa" miestäni, jos hänelle joskus sattuu jotain sellaista, mikä vaatii omaishoitoa, tai kun hän on niin vanha, että tarvitsee sellaista. Mutta en minä siltikään voi NYT osoittaa pystyväni siihen, koska ei hän NYT tarvitse sellaista. Ei ole kokemusta omaishoitamisesta, mutta uskoakseni pystyn kyllä kasvamaan siihenkin rooliin, jos tai kun se tarpeelliseksi tulee. Mutta nyt en omaishoida ketään. Olenko siis vastuuton epäaikuinen?
Aivan samoin aloittajankin kaltaiset ihmiset pystyvät kasvamaan vastuulliseen rooliinsa esim. vanhempina, jos tai kun se joskus tulee ajankohtaiseksi. Mieheltä typerää väittää, ettei ole "kunnon aikuinen", jos ei just nyt tällä hetkellä ole mitään syytä, miksi noin sanoa. Eri juttu, jos olisi lapsi tai lapsipuoli, jonka jättäisi melkolailla vähälle huolenpidolle.. - askafghh
En ole ihan varma, onko tämä tullut jo esille: kenestä ja miten epäitsekkäästi ap:n mies on huolehtinut? Eli onko hän itse omasta mielestään aikuinen?
- tkghkhg
Hmmm. Vaikea sanoa miten miehesi tuon ajattelee. Mutta ilmeisen sekavasti tai pikemminkin syyttävästi ja arvostellen kuitenkin. Miehesi ilmeisesti arvostaa aikuisia ihmisiä? Mutta hänen mielestään sinä et ole aikuinen nainen (hän varmaan on mielestään aikuinen mies) ja sen hän haluaa näin kertoa. Miksi? Ehkä pahoittaakseen mielesi? Mitä järkeä siinä olisi? Olisi kuitenkin hyvä tietää mihin ihmeeseen hän pyrkii? Miksi mies haluaa määritellä sinut? Teidän kannattaa kyllä keskustella aiheesta enemmänkin.
Itse en kovin paljon piittaa sanasta "aikuinen". Se on varmaan maailman eniten väärin käytetty/ymmärretty sana. Itselleni siitä tulee yksin käytettynä mieleen vain kaikenlaista tylsää, sillä on negatiivinen kaiku. Jo lapsena luokittelin vanhemmat ihmiset "aikuisiin" ja "kivoihin aikuisiin". Kuuna päivänä en halunnut ikinä tulla vain "aikuiseksi".
"Kivat aikuiset" puolestaan mm.
- ottavat vastuuta siitä minkä ovat ottaneet vastuulleen. Ovat kuitenkin kiinnostuneita toisten vastuista, vaikka ne poikkeaisivat täysin omista. Eivätkä urputa muille "teidän elämä on NIIN helppoa ilman vastuuta" tai ylistä itseään "MINUN vastuuni ovat NIIN haasteellisia"
- ovat
--huumorintajuisia
--joustavia
-- neuvottelu- ja sovittelutaitoisia
-- huomioivat toiset ihmiset missä tahansa ovatkin
-- eivät arvostele, syytä tai tuomitse kanssaihmisiään eivätkä levitä negatiivista ajattelua ympärilleen
Jne. jne. - 7idtitg
Sellaisia ajatuksia, että mies haluaa piikitellä ja mitätöidä sinua. Eihän tuollainen kommentti mitään muuta kerro.
- vastaa_hän
Miten kestät miestäsi? Millainen suhde teillä on? Onko tämä ensimmäinen tällainen "älynväläys", vai viljeleekö mies niitä?
Edellä sanottiin piikittelystä ja mitätöinnistä. Jotain siihen suuntaan vastaan minäkin. Ei ole kyse siitä millaista ihmistä mies pitää aikuisena, vaan nimenomaan siitä, ettet JUURI SINÄ ole sellainen, koska mies sanoo niin. Mies haluaa määritellä sinut, ikävällä tavalla, ja se ei ole tervettä.
Aikuiset ihmiset ovat täysi-ikäisiä, joskus täysin erilaisia ihmisiä. Vaikka täysi-ikäinen ihminen ei ottaisi vastuuta kunnolla edes itsestään, käyttäytyisi epäkohteliaasti, puhuisi rumia yms. niin hän on silti aikuinen ihminen. Eri ihmiset eri kuvaukset "aikuisesta" ihmisestä sisältävät ihanteen: millainen on heidän aikuisen ihmisen ihanne.
"ettei "pidä aikuisina naisina/miehinä Sellaisia henkilöitä , jotka eivät epäitsekkäästi kanna vastuutaan jostakin toisesta ihmisestä kuten omasta lapsesta tai mummosta". "
Kiinnitin huomioni erityisesti sanaan "epäitsekkäästi". Se on täysin skeidaa tuossa yhteydessä. Vastuullinen ihminen nimittäin tietää, että on tervettä olla sekä epäitsekäs ETTÄ itsekäs. Jos esim. vanha äiti tarvitsee apua selviytyäkseen kotona, hänen lapsensa käy töissä ja asuu toisella paikkakunnalla, niin on täysin hullu ajatus, että aikuisen (!) lapsen pitäisi jättää työnsä, mahdolliset omat lapsensa hoitamatta ja ottaa vastuu äitinsä hoidosta. Erityisesti vastuunotto jostain ihmisestä täytyy tehdä itsekkäästi. Ajatellen omia resursseja, mihin pystyy mihin ei. Ja esim. juuri tuossa edellisessä tapauksessa vastuunottoa on se, että järjestää äidille apua arjen askareisiin, tai ihan hoitajan kotiin, tai jos tilanne on paha, niin äidille hoitopaikan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maksetaanko Vornaselle palkkaa 2 viikon sairaslomasta
Eli torstain kännistä 2 viikon palkallinen sairasloma? Saako muut duunarit myös rännätä 2 viikkoa työnantajan laskuun?2502266- 841881
Mitä te palstan ihanat naiset
Ajattelette hyvin viisaista miehistä, jotka ovat koko ajan jotenkin oudosti väärässä? Vaikka älykkyysosamääräsi olisi 21751555Tapaus Vornanen
Se oli torstai-ilta ja kansanedustaja Vornanen oli juhlimassa seurueensa kanssa pitkän edustusviikon jälkeen. Baarissa o1321322Nainen, kohtelin sua kuin paskaa
Ja silti odotin että annat kaiken anteeksi. Yllätyin kun niin ei käynytkään. Olethan kaikin puolin alle mun tason ja sun641190Nainen, seuraan sun uutta elämää
Hieman naurattaa tuo sun uusi rooli 🤭. Kun et sovi siihen mitenkään. Mutta pakkohan sulla jokin paikka olla missä hämme531145Olet kaikki mitä ikinä tahdonkaan
Voi sinä ihana Jarno olet just se ihminen keneen menin täysin ihastumaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta meidän koht191066- 111064
Ilona Siekkinen
Onko Ilona Siekkinen todellinen henkilö vai tekoälyllä luotu henkilö? Koostettu monesta eri kuvasta ja liitetty yhteen m1990AVARN Security ja julkisen toimeksiannon laiton henkilörekisteri
Kyseessä ei ole VR:än ylläpitämä, vaan Avarnin laiton henkilörekisteri. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000482739.htm13901