Joo, rakennusmääräysten mukaan palovaroittimet pitää kytkeä nykyään verkkovirtaan. No, eipä siinä, tulipahan tehtyä sekin turhuus. Mitä ihmeen hyötyä siitä on, en keksi?
Kuitenkin verkkovirtaan kytketyssä palovaroittimessa PITÄÄ olla se 9V paristo. Noh, kun paristo tyhjenee muutaman vuoden kuluttua, alkaa palovaroitin pitää tasaisin välein PIP-ääntä. Tällöin paristo pitää vaihtaa uuteen, ja PIP-ääni loppuu. Mitä hyötyä verkkovirrasta on, kun palovaroittimessa on käytännössä aina toimintakykyinen paristo. Tuskin kukaan vain elelee asunnossa, ja kuuntelee huvikseen PIP-ääntä muutaman minuutin välein. Kyllä se v*ttumainen ääni motivoi vaihtamaa pariston yleensä heti.
Eli verkkovirrassa olevaan palovaroittimeen joutuu vaihtamaan pariston, siinä missä pelkkään vanhanaikaiseen patterivaroittimeenkin. Mitä hyötyä verkkovirrasta? Toimisihan se kuitenkin aivan yhtä hyvin sillä 9V pariston voimalla.
Palovaroitin verkkovirtaan?
21
18218
Vastaukset
- jotan-pulinaa
Paristokäyttöisessä palovaroittimessa tavallinen 9V paristo kestää pari kolme vuotta, ja sekin suositellaan vaihtamaan kerran vuodessa. Verkkovirtatoimisessa palovaroittimessa palovaroitin saa käyttöjännitteen normaalitilanteessa johtoa pitkin, jolloin varmennusparistona oleva 9V paristo ei kuormitu.
Verkkovirtatoimisen palovaroittimen varmennusparistoa ei siis tarvitse vaihtaa parin-kolmen vuoden, eikä varsinkaan vuoden välein, vaan tavallinenkin paristo kestää verkkotoimisessa varoittimessa hyvinkin useita vuosia, siinä missä paristokäyttöiseen se on pitänyt samassa ajassa vaihtaa jo useita kertoja.
Toki voi hommata litium-pariston joka kestää 10 vuotta paristotoimisessakin varoittimessa.
Sitten kun se ehtyneen pariston piippaus alkaa, verkkovirtatoimiseen se on pakko vaihtaa, koska piippaus ei lopu, ennen kuin paristo on vaihdettu (ellei katkaise varoittimelta kokonaan sähköä), koska varoitin saa koko ajan käyttöjännitteen verkosta. Sen takia palovaroitin pitäisikin olla kytkettynä esim. valaistusryhmään, eikä oman sulakkeensa taakse, koska muuten laiska paristonvaihtaja napsauttaa palovaroittimen mykäksi sulakkeesta.
Paristotoiminen varoitin jää monella pöydälle lojumaan pitkäksikin aikaa ennen kuin saa aikaiseksi hommata uuden pariston. Ja moni ei jaksa koko varoitinta edes hommata, ellei asunnossa sellaista ole valmiina. Jos asuntoon on verkkovirtatoiminen varoitin rakennus- tai saneerausvaiheessa asennettu, se on osa asunnon kiintää varustusta ja on ja ja pysyy asunnossa. Keneltäkään ei jää silloin varoitin laiskuuttaan asentatta eikä kukaan vie sitä mukanaan.
Onhan niitä sellaisiakin verkkovirtatoimisia varoittimia, joissa on kiinteä litium-paristo, joka kestää varoittimen iän, varoitin kun pitäisi kokonaan uusia 10 vuoden välein.
Toinen lukunsa kokonaan ovat erilaiset järjestelmät, jossa esim. rikosilmoitinjärjestelmään voidaan liittää myös paloilmaisimia, jolloin hälytyksen hoitaa järjestelmän sireeni ja varmennuksen hälytinkeskuksen varmennusakku. On olemassa myös pelkkiä palovaroitinjärjestelmiä, joissa on akkuvarmennettu keskus, erillinen sireeni ja ilmaisimet. Paloilmoitinjärjstelmiin en viitsi tässä edes mennä, koska sellaisia ei normaaleihin kotitalouksiin asenneta.- Isieus
Niin paristokäyttöisessä tuo 9V paristo kestää noin 3 vuotta. Mutta ainakin ne keillä on verkkovirtaan kytkettynä, niin ei se 9V paristo niissä kestä yhtään kauempaa, koska "kuormitus" on sama, tai käytännössä kuormitusta ei ole juuri ollenkaan. 9V paristo tyhjenee enemmänkin sen vaikutuksesta, että se on kytkettynä virtapiiriin, jolloin jännite laskee vuotovirran seurauksena 3:ssa vuodessa tarpeeksi, jolloin alkaa PIP-äänet.
Paristokäyttöinen palovaroitin ei kuormita paristoa yhtään enempää, kuin verkkovirtamallin varaparistoakaan. Se pari kertaa minuutissa vilkahtava led-valo ottaa molemmissa tapauksissa vilkkuvalonsa paristolta, samalla "tarkistetaan" paristojännite. Varsinainen savuntunnistin ei kuluta paristoa kuin vasta savuhavaintovaiheessa, jolloin varoitin huutaa äänekkäästi.
Litium-paristo tottakai parantaa kestoa molemmissa tapauksissa, yhtä paljon.
Ainut "hyöty", minkä keksin, on se että jos olen ulkomaanmatkalla, niin pariston tyhjentyessä PIP-äänen seurauksena esim viikossa, toimii vielä verkkovirran hälytysääni. Toisaalta, lähin naapuri asuu kilometrin päässä, joten piippausta ei kukaan kuule, vaikka talo palaisi.
Näin ollen minun tapauskessani, paristokäyttöinen palovaroitin toimisi aivan yhtä hyvin, siinä mitä verkkovirtamallikin.
Verkkovirtamallista löytyy enemmänkin huonoja puolia. Muistan kuinka olimme erään kerran iltaa viettämässä eräässä rivarissa, jossa oli verkkovirtakäyttöiset varoittimet. Yhtäkkiä palovaroitin alkoi särisemään ja paloi sinisellä liekillä, ilmeisesti suurikokoinen kärpänen oli mönkinyt sisään, siellähän on 230V jännitteisiä osia. Ilmeisesti varoittimen sisällä oli myös pölyä. Varoittimen muoviosa suli osittain sivusta, mutta onneksi rätinä ja palo lakkasi pian. Varoitin huusi tietysti koko ajan jumalattoman kovalla äänellä. Varoitin sytytti siis itsessään pienen tulipalon, tai tarkemmin pienen sähköpalon. Huonolla tuurilla katon mdf-levy olisi voinut syttyä palamaan. Nyt kuitenkin tapahtui pelkkä lievä muovin sulaminen, mutta melko huolestuttava tapahtuma tämäkin mielestäni oli, noin niinkuin paloturvallisuusmielessä. Paristokäyttöinen ei IKINÄ pystyisi sytyttämään tulipaloa itsessään, koska 9V pariston teho niin pieni. - tapauksia_on
Isieus kirjoitti:
Niin paristokäyttöisessä tuo 9V paristo kestää noin 3 vuotta. Mutta ainakin ne keillä on verkkovirtaan kytkettynä, niin ei se 9V paristo niissä kestä yhtään kauempaa, koska "kuormitus" on sama, tai käytännössä kuormitusta ei ole juuri ollenkaan. 9V paristo tyhjenee enemmänkin sen vaikutuksesta, että se on kytkettynä virtapiiriin, jolloin jännite laskee vuotovirran seurauksena 3:ssa vuodessa tarpeeksi, jolloin alkaa PIP-äänet.
Paristokäyttöinen palovaroitin ei kuormita paristoa yhtään enempää, kuin verkkovirtamallin varaparistoakaan. Se pari kertaa minuutissa vilkahtava led-valo ottaa molemmissa tapauksissa vilkkuvalonsa paristolta, samalla "tarkistetaan" paristojännite. Varsinainen savuntunnistin ei kuluta paristoa kuin vasta savuhavaintovaiheessa, jolloin varoitin huutaa äänekkäästi.
Litium-paristo tottakai parantaa kestoa molemmissa tapauksissa, yhtä paljon.
Ainut "hyöty", minkä keksin, on se että jos olen ulkomaanmatkalla, niin pariston tyhjentyessä PIP-äänen seurauksena esim viikossa, toimii vielä verkkovirran hälytysääni. Toisaalta, lähin naapuri asuu kilometrin päässä, joten piippausta ei kukaan kuule, vaikka talo palaisi.
Näin ollen minun tapauskessani, paristokäyttöinen palovaroitin toimisi aivan yhtä hyvin, siinä mitä verkkovirtamallikin.
Verkkovirtamallista löytyy enemmänkin huonoja puolia. Muistan kuinka olimme erään kerran iltaa viettämässä eräässä rivarissa, jossa oli verkkovirtakäyttöiset varoittimet. Yhtäkkiä palovaroitin alkoi särisemään ja paloi sinisellä liekillä, ilmeisesti suurikokoinen kärpänen oli mönkinyt sisään, siellähän on 230V jännitteisiä osia. Ilmeisesti varoittimen sisällä oli myös pölyä. Varoittimen muoviosa suli osittain sivusta, mutta onneksi rätinä ja palo lakkasi pian. Varoitin huusi tietysti koko ajan jumalattoman kovalla äänellä. Varoitin sytytti siis itsessään pienen tulipalon, tai tarkemmin pienen sähköpalon. Huonolla tuurilla katon mdf-levy olisi voinut syttyä palamaan. Nyt kuitenkin tapahtui pelkkä lievä muovin sulaminen, mutta melko huolestuttava tapahtuma tämäkin mielestäni oli, noin niinkuin paloturvallisuusmielessä. Paristokäyttöinen ei IKINÄ pystyisi sytyttämään tulipaloa itsessään, koska 9V pariston teho niin pieni.Kyllä ne 9 V paristot räjähtelee itsekseen ja sytyttelevät tulipalojakin.
- jotain-pulinaa
Isieus kirjoitti:
Niin paristokäyttöisessä tuo 9V paristo kestää noin 3 vuotta. Mutta ainakin ne keillä on verkkovirtaan kytkettynä, niin ei se 9V paristo niissä kestä yhtään kauempaa, koska "kuormitus" on sama, tai käytännössä kuormitusta ei ole juuri ollenkaan. 9V paristo tyhjenee enemmänkin sen vaikutuksesta, että se on kytkettynä virtapiiriin, jolloin jännite laskee vuotovirran seurauksena 3:ssa vuodessa tarpeeksi, jolloin alkaa PIP-äänet.
Paristokäyttöinen palovaroitin ei kuormita paristoa yhtään enempää, kuin verkkovirtamallin varaparistoakaan. Se pari kertaa minuutissa vilkahtava led-valo ottaa molemmissa tapauksissa vilkkuvalonsa paristolta, samalla "tarkistetaan" paristojännite. Varsinainen savuntunnistin ei kuluta paristoa kuin vasta savuhavaintovaiheessa, jolloin varoitin huutaa äänekkäästi.
Litium-paristo tottakai parantaa kestoa molemmissa tapauksissa, yhtä paljon.
Ainut "hyöty", minkä keksin, on se että jos olen ulkomaanmatkalla, niin pariston tyhjentyessä PIP-äänen seurauksena esim viikossa, toimii vielä verkkovirran hälytysääni. Toisaalta, lähin naapuri asuu kilometrin päässä, joten piippausta ei kukaan kuule, vaikka talo palaisi.
Näin ollen minun tapauskessani, paristokäyttöinen palovaroitin toimisi aivan yhtä hyvin, siinä mitä verkkovirtamallikin.
Verkkovirtamallista löytyy enemmänkin huonoja puolia. Muistan kuinka olimme erään kerran iltaa viettämässä eräässä rivarissa, jossa oli verkkovirtakäyttöiset varoittimet. Yhtäkkiä palovaroitin alkoi särisemään ja paloi sinisellä liekillä, ilmeisesti suurikokoinen kärpänen oli mönkinyt sisään, siellähän on 230V jännitteisiä osia. Ilmeisesti varoittimen sisällä oli myös pölyä. Varoittimen muoviosa suli osittain sivusta, mutta onneksi rätinä ja palo lakkasi pian. Varoitin huusi tietysti koko ajan jumalattoman kovalla äänellä. Varoitin sytytti siis itsessään pienen tulipalon, tai tarkemmin pienen sähköpalon. Huonolla tuurilla katon mdf-levy olisi voinut syttyä palamaan. Nyt kuitenkin tapahtui pelkkä lievä muovin sulaminen, mutta melko huolestuttava tapahtuma tämäkin mielestäni oli, noin niinkuin paloturvallisuusmielessä. Paristokäyttöinen ei IKINÄ pystyisi sytyttämään tulipaloa itsessään, koska 9V pariston teho niin pieni.Sivuutit sitten kätevästi nuo kaikki edellisessä viestissä luetellut hyödyt mm. sen että verkkojännitetoimisten palovaroittimien pakollisuus takaa sen että asunnossa on aina toimiva palovaroitin.
Eihän se muiden vika ole, että olet hommanut omaan taloosi tavallisella varmennusparistolla varustetut palovaroittimet. Olisit laittanut litiumparistovarmenteiset tai akkuvarmenteisen järjestelmän.
Omaan talooni laitettiin linjasaneerauksen yhteydessä verkkojännitetoimiset ja tavallisella varmennusparistolla varustetut palovaroittimet joka asuntoon vuonna 2009. Kumma kyllä, varmennusparistoa ei ole tarvinnut vielä vaihtaa. Ja ei tosiaan ole litiumparisto. - Isieus
jotain-pulinaa kirjoitti:
Sivuutit sitten kätevästi nuo kaikki edellisessä viestissä luetellut hyödyt mm. sen että verkkojännitetoimisten palovaroittimien pakollisuus takaa sen että asunnossa on aina toimiva palovaroitin.
Eihän se muiden vika ole, että olet hommanut omaan taloosi tavallisella varmennusparistolla varustetut palovaroittimet. Olisit laittanut litiumparistovarmenteiset tai akkuvarmenteisen järjestelmän.
Omaan talooni laitettiin linjasaneerauksen yhteydessä verkkojännitetoimiset ja tavallisella varmennusparistolla varustetut palovaroittimet joka asuntoon vuonna 2009. Kumma kyllä, varmennusparistoa ei ole tarvinnut vielä vaihtaa. Ja ei tosiaan ole litiumparisto.Mutta mutta. Voihan litium-paristot laittaa myös tavalliseen palovaroittimeen. Tällöin vaihtoväli pitenee, siitä huolimatta oliko verkkovirtamalli vai tavallinen. Se ei kuitenkaan muuta asiaa mitenkään, koska molemmissa sama lopputulos, paristo pitää jossain vaiheessa vaihtaa, ennemmin tai myöhemmin.
Juu, toimintakykyinen on verkkovirtamalli ilman paristoa. Se vain pitää niin v-mäistä ääntä, ettei sitä jaksa täysjärkinen kuunnella hetkeäkään, vaan joko sitä vaihtaa pariston, tai tekee laitteen toimintakyvyttömäksi. Yhtäläisesti paristokäyttöinen pitää v-mäistä ääntä pariston lähestyessä loppuaan. Myös siinä asukas joko vaihtaa uuden pariston, tai ottaa pariston pois.
Eli molemmissa malleissa pariston loputtua sama lopputulos. Asukas joko vaihtaa uuden pariston, tai tekee laitteen toimintakyvyttömäksi. Yöaikaan kesken unien herätessä, monesti ainoa vaihtoehto on tehdä laite toimintakyvyttömäksi, kun harvoin sattuu olemaan pöytälaatikossa tuoretta paristoa. Eikä siinä verkkovirtalaite auta, se tehdään TAVALLA TAI TOISELLA toimintakyvyttömäksi (vaikka kirveellä), jos kesken unien herätään klo 3:00 pariston loppumis ääneen. Aika fakiiri saa olla, joka pokkana vain nukkuu, eikä noteeraa muutaman minuutin välein tuota v-mäistä ääntä. - jotain-pulinaa
Isieus kirjoitti:
Mutta mutta. Voihan litium-paristot laittaa myös tavalliseen palovaroittimeen. Tällöin vaihtoväli pitenee, siitä huolimatta oliko verkkovirtamalli vai tavallinen. Se ei kuitenkaan muuta asiaa mitenkään, koska molemmissa sama lopputulos, paristo pitää jossain vaiheessa vaihtaa, ennemmin tai myöhemmin.
Juu, toimintakykyinen on verkkovirtamalli ilman paristoa. Se vain pitää niin v-mäistä ääntä, ettei sitä jaksa täysjärkinen kuunnella hetkeäkään, vaan joko sitä vaihtaa pariston, tai tekee laitteen toimintakyvyttömäksi. Yhtäläisesti paristokäyttöinen pitää v-mäistä ääntä pariston lähestyessä loppuaan. Myös siinä asukas joko vaihtaa uuden pariston, tai ottaa pariston pois.
Eli molemmissa malleissa pariston loputtua sama lopputulos. Asukas joko vaihtaa uuden pariston, tai tekee laitteen toimintakyvyttömäksi. Yöaikaan kesken unien herätessä, monesti ainoa vaihtoehto on tehdä laite toimintakyvyttömäksi, kun harvoin sattuu olemaan pöytälaatikossa tuoretta paristoa. Eikä siinä verkkovirtalaite auta, se tehdään TAVALLA TAI TOISELLA toimintakyvyttömäksi (vaikka kirveellä), jos kesken unien herätään klo 3:00 pariston loppumis ääneen. Aika fakiiri saa olla, joka pokkana vain nukkuu, eikä noteeraa muutaman minuutin välein tuota v-mäistä ääntä."Juu, toimintakykyinen on verkkovirtamalli ilman paristoa. Se vain pitää niin v-mäistä ääntä, ettei sitä jaksa täysjärkinen kuunnella hetkeäkään, vaan joko sitä vaihtaa pariston, tai tekee laitteen toimintakyvyttömäksi. Yhtäläisesti paristokäyttöinen pitää v-mäistä ääntä pariston lähestyessä loppuaan. Myös siinä asukas joko vaihtaa uuden pariston, tai ottaa pariston pois. "
Niin edelleen siis sivuutit olennaiset osat ensimmäisestä viestistäni. Siinähän juuri selitin, että paristokäyttöinen jää monilta monesti viikkokausiksi pöydälle lojumaan, ennen kuin uutta paristoa tulee hommattua, tai sitten lykätään se vain takaisin kattoon ja unohdetaan koko homma.
Verkkovirtatoimisessa varmennusparisto on "pakko" vaihtaa, kun se piippaus ei lopu pariston poistamalla. Ja jos se on oikein asennettu, eli valaistusryhmään, niin ei voi sulakkeestakaan napsauttaa varoitinta mykäksi, kun samalla menee puolet kämpän valoista pimeäksi. Yöllähän sen voi tehdä, että saa aamuun asti nukuttua, mutta aamulla kun ei valot syty, niin muistaa varmasti että paristo pitää käydä hommaamassa mahdollisimman nopeasti.
Ja edelleenkin se pointti, että kun verkkojännitetoiminen varoitin vaaditaan asennettavaksi jo rakennusvaiheessa, se kuuluu silloin kiinteäsi asunnon varustukseen. Muuten sen hankinta jäisi asukkaan vastuulle ja se jäisi puolilta hommaamatta. Eli sitä mukaa kun rakennuskanta uudistuu, mitä useammassa asunnossa on aina varmasti toimiva palovaroitin, eikä jää kiinni asukkaan laiskuudesta.
- NickNailer
Rakentaminen ja järki ovat kokonaan eri asioita.
Järjettömyysiä rakentaneena en viitsi edes vaivautua fundeeraamaan mitä hyötyä tai haittaa byrokraattien hölmöilystä on. Tehdään, jos vaaditaan ja voihan ne lopputarkastuksen jälkeen poistaa, jos häiritsee.
Ostin Virosta verkkokäyttöisiä hälyjä kasan à 5 euroa kpl. Eivät ne juuri mitään maksa.
Verkkohälyn ainoa etu on siinä, että sarjaan kytkettynä ne huutavat yhtä aikaa. Koko lähitienoo tietää, mikäli talossa jotain käryää. - eivoipoistaakäytöstä
Siitä on se hyöty että jos paristovarmenteisesta palovaroittimesta ottaa pariston pois niin se on täysin hiljainen ja ei tee yhtään mitään, verkkovirtakäyttöinen piippaa koko ajan pariston puuttumisen takia ja myös hälyttää tulipalon sattuessa.
- Isieus
Toki toki, mutta kyllä sen verkkovirtalaitteenkin hiljaiseksi saa. Varsinkin jos se alkaa ilmaisemaan pariston loppumisesta yöaikaan kesken unien, niin kyllä asukas sen laitteen pakottaa hiljaiseksi tavalla tai toisella. Ei sitä PIP-ääntä kukaan jaksa kauaa kuunnella. Tosin omakotitaloissa palovaroitimille löytyy sulaketaulusta varsin usein oma johdonsuoja, niin ei tarvitse välttämättä pääkytkintä nykäistä.
Se on sitten täysin eri asia, mikäli joku haluaa huvikseen ottaa pariston pois. Huvikseen voi myös tehdä verkkovirtahälyttimen toimintakyvyttömäksi. Tässä ei nyt ole mitään merkitystä, onko hälytin paristoilla toimiva vai verkkovirrassa, molemmat saadaan helposti toimintakyvyttömäksi, jos huvittaa.
- Isieus
Itseasiassa TUKES:n määräyksissä kerrotaan, että nykyään palovaroittimet tulee asentaa oman merkityn sulakkeen taakse, jotta häiriötilanteessa virtapiiri saadaan katkaistua helposti ja nopeasti. Tästä pitää olla myös maininta talokansiossa. Näin ollen verkkovirtavaroitin saadaan TODELLA helposti pois käytöstä, mikäli esim keskellä yötä alkaa piippailemaan paristoa. Ja aivan yhtä hyvin se uuden pariston ostaminen saattaa unohtua, ja se sulake unohtua alas pitkäksikin ajaksi.
Eli määräyksien mukaisesti asennettu verkkovirtavaroitin, ei ole yhtään sen toimintakykyisempi kuin pelkkä paristokäyttöinen. Molemmat saadaan yhtä helposti pois pelistä. Ja molemmissa paristo pitää vaihtaa ennemmin tai myöhemmin. - jotain-pulinaa
Ok. Olet päättänyt, että verkkovirtatoiminen palovaroitin on paska eikä siitä ole mitään hyötyä paristokäyttöiseen verrattuna.
Entä jos lähestytään asiaa toisesta suunnasta, onko verkkovirtatoimisesta palovaroittimesta myöskään erityistä haittaa, miksi sitä pitää noin periaatteellisesti vastustaa?
Ja heti aluksi voidaan unohtaa kaikista älyttömimmät syyt, kuten että verkkotoiminen voi syttyä palamaan (sinun jääkaappisi tai pyykinpesukone syttyy todennäköisemmin, kuin palovaroitin) tai hinta (omakotitalon hinnassa muutaman verkkotoimisen palovaroittimen hinta ja niiden asennus on yksi kärpäsen paska).- Isieus
No ei varsinaisesti haittaa, mutta ei myöskään hyötyä. Saa sitä tutkia vaikka virtsansa väriä värikartan avulla, ja varmistua että on se keltaista kuten silmätkin väittävät. Eikä monesta muustakaan toimesta haittaa ole, jos ei hyötyäkään.
- Anonyymi
Isieus kirjoitti:
No ei varsinaisesti haittaa, mutta ei myöskään hyötyä. Saa sitä tutkia vaikka virtsansa väriä värikartan avulla, ja varmistua että on se keltaista kuten silmätkin väittävät. Eikä monesta muustakaan toimesta haittaa ole, jos ei hyötyäkään.
Mitäpä sanoo jenkkiohje "Seuraa rahaa?
Kuka hyötyy verkkokäyttöisestä palohälyttimestä:
- Laitteen valmistaja saa tuotteen kaupaksi ja syö pois niitä, joilla ei vastaavaa ole.
- Sähköasennusfirma saa lisätyötä ja siten veloitettavaa verrattuna pelkkään patterilaitteseen. Myös laitteen ja sen vaatiman johdotuksen ym myyntivoitto.
Kenen vahingoksi tämä kaikki: Kenenkäpä muun kuin asunnon omistajan. Maksaa monikymmenkertaisesti sen kuin pelkkä paristolaite eikä mitään reaalista hyötyä ole. Palovaarakin lisääntyy kuten ylempänä kerrottiin.
Vaan pääasiahan on, että rahat saadaan menemään niihin taskuihin kuin pitää. Kyllä kannatti taas kerran syötää ja varsinkin juottaa asioista päättävät ja taisipa sitä rahaakin siirtyö, vaikka jälkiä ei juuri näkynyt.
Samaa kusetusta muuten harjoitetaan paljon suuremmassa, voisi sanoa tähtitieteellisessä määrin, liikenteessä. Autoihin pakotetaan tuhansilla euroilla tarpeetonta ja haitallista elektroniikkaa, mistä ei ole todellisuudessa pienintäkään hyötyä, vaan pelkkä haittaa ja tarpeetonta rahanmenoa. En tässä yhteydessä perustele paremmin, mutta alan koulutuksen saaneena pystyn asian perustelemaan faktoilla. Tässäkin tapauksessa poliitikot on lahjottu ja ostettu kusettamaan kansat laitevalmistajien turhakkeitten maksumiehiksi.
Kaikki tämäKIN tukee sitä v 1947 Roswellin avaruusolennon sanaa, että jos Helvetiksi pitäisi määritellä joku paikka, niin tässä maailmankaikkeudessa se olisi planeetta Maa. Tänne inkarnoituvat kaikki tämän maailmakaikkeuden rikolliset yhä uudelleen ja uudelleen muistamatta entisestä mitään. Vain kaksi on päässyt pois tästä kierrosta, mutta hän ei kertonut ketä ne olivat eikä sitä älytty kysyä.
Kannattaa muutenkin lukea se kirja ja verrata maailmantapahtumiin. Julkaistu suomeksi v 2020 nimellä "Roswellin avaruusolennon haastattelu". Ei ole scifiä vaan toditettua faktaa, mistä halutaan vaieta.
- Isieus
Äläkä "jotain pulinaa" puhu paskaa tuosta oikein asennuksesta. Valaistusryhmään kytkentä on virheellinen tapa. Tukes ja sähköturvallisuus viranomaiset vaativat, että palovaroirin tulee kytkeä oman sulakkeen taakse. Eikä siinä ryhmässä saa olla muita laitteita. Lisäksi palovaroitinten sulake pitää olla hyvin merkitty, jotta asukas löytää sen nopeasti häiriötilanteessa. Lisäksi tästä pitää olla ohjeistus talokirjassa, jotta kuka tahansa lukutaitoinen osaa toimia oikein.
Joten se sulakkeen unohtaminen alas on ihan yhtä helppoa, kuin paristojen vaihtamisen unohtaminen.
Kyllä se vastuu on ihmisellä, muistaa tarkistaa palovaroittimen toimintakyky. Eikä jättää asioita hoitamatta. - Anonyymi
ihan hieno asia jos ne ovat sähköverkossa, mutta vanhemmassa talossa, niinkuin meillä tarvitaan ainakin 7 varoitinta, sen verran on neliöitä. Eli aika kalliiksi tulee ja niihin jokaiseen myös laitettava litium akku, joka kestäisi sen 10 v., sillä meidän toinen koira, joka ei suinkaan ole paukku-, eikä ukkosherkkä, tulee hulluksi, kun hälyttimen varoitusmekanismi patterin loppumisesta laukeaa ja alkaa huutaa. Jos emme jostain syystä olekaan kotona juuri sillä hetkellä, saamme hermonsa menettäneen koiran. Tämän takia olemme poistaneet kaikki tavalliset hälyttimet käytöstä, joita meillä on ne 7. Kumpa tähän hälytykseen löytyisi se parempi ratkaisu.
- Anonyymi
Minun talojani vartioi Verisure. Palovaroittimienkin paristot ovat seurannassa, ja saan tekstarin että paristot vaihtoon. Monta vuotta paristot kestävät, eivätkä ole kalliita. Alle 100 € kuussa kahden talon vartiointi maksaa, mutta pelaakin sitten 24/7 olen kotona tai en.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun talojani vartioi Verisure. Palovaroittimienkin paristot ovat seurannassa, ja saan tekstarin että paristot vaihtoon. Monta vuotta paristot kestävät, eivätkä ole kalliita. Alle 100 € kuussa kahden talon vartiointi maksaa, mutta pelaakin sitten 24/7 olen kotona tai en.
Tuskin niitä seurattaan, joku sovittu ikä esim 2-3 v ja muistutetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun talojani vartioi Verisure. Palovaroittimienkin paristot ovat seurannassa, ja saan tekstarin että paristot vaihtoon. Monta vuotta paristot kestävät, eivätkä ole kalliita. Alle 100 € kuussa kahden talon vartiointi maksaa, mutta pelaakin sitten 24/7 olen kotona tai en.
Tavallisen sukankuluttajan budjetissa tuo on helvetin kallista! Ei ehkä sinulle, mutta suurin osa ihmisistä ei ole kultalusikka suussa syntyneitä kermaperseitä tai rikollisilla toimillaan rikkaiksi päässeitä öykkäreitä.
Muutenkin elämä on täynnä riskejä. Ja mitä enemmän haalit omaisuutta, sitä suurempi on risi, että menetät sen. Ja tämän pelossa sitten virittelet mitä virittelet ja toiset kaikenlaiset huijarit sinua kuitenkin onnistuvat huijaamaan.
Tätäkö se sinunkin onnesi on?
- Anonyymi
Mistä etsisi vikaa kun yhden verkkovirralla toimivan palovaroittimen paristo ei kestä kuin päivän? Uudet varoittimet laitettu kaksi vuotta sitten. Alkoi piippailemaan ja kokeiltu uudella paristolla, ei auttanut. Vihreä valo näytti himmeältä ja vaihdoin toisesta huoneesta samanlaisen, merkkivalo oli kirkkaampi. Ei auttanut kuin hetken ja piippaus jatkui. Kokeilin uudella varoittimella ja tulos sama, piippailee hetken päästä. Vihreä valo palaa että jonkinlainen jännite tulee ja punainen vilahtaa 32s. välein kun on ok? Edelliset kesti kymmenen vuotta ja mihinkään ei ole koskettu sähköissä ym.
- Anonyymi
Täällä 2021 rakennetussa kerrostalossa huoneistossa sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet ja nyt alkoivat piippaamaan ilmeisesti patterinvaihtoa tai muuta vikaa. Ja ei saa itse mennä koskemaan vaan taloyhtiön huoltoa kutsuttava paikalle. Mielestäni hankalaa.
Helpompaa olisi vain vaihtaa paristo uuteen itse, vanhaan tapaan. Pariston vaihtaminenhan on helppoa ja halpa kotivakuutus muutenkin. Ihmisillä on kotivakuutukset, joista joka kuukausi maksetaan, mutta jos ei jaksa paristoa vaihtaa niin ei se maksettu kotivakuutuskaan korvaa mitään, jos ei ole toiminnassa olevia palovaroittimia. Että ihmettelen kyllä tätäkin, että ihmiset jättää asioita hoitamatta ja silti maksavat kotivakuutuksia luullen, että kaikki korvataan, jos palovahinkoja syttyy ja paristot samalla hoitamatta.- Anonyymi
Eipä taida se huoltomies/sähkömies ilmaiseksi sitä paristoa vaihtaa. Maksat sen sitten yhtiövastikkeissasi... Vaan onpahan taas työllistävä vaikutus ja silläkään rahalla et voi muuta ostaa, tuhlata vaikkapa ruokaan tai lääkkeeseesi, mutta sehän koskee vain köyhiä.
Hyvin ovat kauppamiehet syöttäneet ja juottaneet asioista päättävät, kun tuollainenkin turha ja yleishaitallinen juttu on pakolliseksi määrätty. Ja näitä vastaavia pakkojahan tulee joka vuosi aina vain lisää ja lisää ja päättäjien rasvamaksat vain turpoavat heidän ja laitevalmistajien matkatessa Audin takapenkillä nauraen pankkiin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569