kysymyksiä via balticasta

pasi

Moi!

Tarkoitus olisi lähteä maaliskuussa perheen kanssa autolla saksaan ja kiinnostaisi ajella ainakin alaspäin Via Balticaa pitkin.
Itselläni ei ole mitään kokemusta ko. tiestä. Miten on, voisitteko kertoa, millaisessa kunnossa se on, kannattaako ajaa. Ja tietoa esim siitä, miten nykyään EU-aikaan nuo raja-asemat vetävät. Samoin vinkkejä siitä miten löytyy yöpymispaikkoja? Saako helposti hotellihuonetta suoraan poikkeamalla, vai kannataako varata etukäteen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tietysti parempi, kun voisi ajella vähän fiiliksen ja kelien mukaan.
Ja tietysti muitakin juttuja mitä kannattaisi ottaa huomioon tuota tietä ajellessa.

Kiittäen jo etukäteen,

Pasi

4

488

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arktika

      reitiksi ainakin nykyisten laivahintojen aikaan. Tiestö yleensä suomalaista valtatietasoa, tosin Puolan tiet ajoittain ruuhkaisia eikä moottoriteitä pahemmin ole käytössä (ainakaan itäosissa joiden kautta yleensä kuljen Warsovaa välttääkseni) - itäpuolta pääsee myös kiinnostaviin paikkoihin keski-Euroopassa tai Balkanilla kuin myös etelä-Saksaan jos autobahnit kyllästyttää. Raja-asemilla ei yleensä ole mennyt viittä minuuttia kauempaa talvella kuin kesälläkään. Majoituksen otan tarvittaessa suoraan sopivassa paikassa, joillakin nettivälityskohteilla hinta voi olla tuplakin suoraan ostettuun verraten - maaliskuussa luulisi myös tilaa löytyvän vaivatta. Voit tietysti käyttää välikäsien välttämiseksi jotain kohtuuhintaista ketjua esim. Etap tai Ibis. Nastarenkaat ehkä kannattaisi vaihtaa kitkoihin tai kesäkumeihin ja ota huomioon että promileraja lienee 0.0 ainakin Puolassa. Huolehdi, että autoverot ym maksettu ettei matka katkea jo Suomen terminaaliin.

    • kokemusta

      Kesällä viimeksi kävimme Riikassa nopealla autoreissulla ja sen kokemuksista:

      Mun mielestä autoilu on helppoa ja turvallisen tuntuista näissä baltian maissa. Puolastahan on sitten varsin kirjavia kokemuksia (ruuhkista ja autoilukulttuurista). Yöpaikat varattiin vasta paikanpäällä. Vaikka oli kova sesonki niin klo 18 alettiin kyselemään vapaita huoneita/huoneistoja meidän 4-henkiselle perheelle. Rajana pidettiin tiukasti 100,-/yö. Aika helposti homma onnistu. Pärnussa oltiin yötä joen varressa olevan leirintäalueen perhehuoneessa. Sitten Latvian puolella oltiin nätissä perhemotellissa n. 30 km rajalta ja lähes meren rannalla. n. 80 €:lla saatiin kahden huoneen huoneisto. Sitten oltiin myös Riikan Jurmalassa suuressa rantahotellissa kahden huoneen huoneistossa. Sen hinta oli myös alle 100,-€.
      Mun mielestä Lativian puolella ympäristö on huomattavasti Viroa siistimpää ja jopa Jurmalassa raavintolan hintataso oli Pärnua edullisempi. Tällä hetkellä mun mielessä Latvia on näistä kolmesta kiinnostavin.

      Riikassa ei tiemerkinnät ja opasteet on todella puutteelliset tai niitä ei ole ollenkaan. Kyseessä on kuitenkin iso kaupunki ja risteykset monitahoisia. Hanki siis hyvä kaupunkikartta.

    • täysin kelvollinen ajettava. olen jokusen kerran rekalla käynyt joten majoituksesta en tiedä. rajat toimivat melkein haaparannan malliin.

    • täältä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe