Todellisuuden romahdus

En puhunut monimaailmoista mitään.
Ja aaltofunktion (tai tila-vektorin) romahdus havainnon yhteydessä on fakta.

"Ja aaltofunktion (tai tila-vektorin) romahdus havainnon yhteydessä on fakta. "

Ei, se on uskomus. Hypoteesi. Uskonto. Lahkolaisuus. Idiotia. Tsekkaas toi.

Interview: Testing Bombs, Splitting Worlds and Saving Israel with Professor Lev Vaidman

http://joehubris.com/node/78

gjjgjgjgghv kirjoitti:

"Ja aaltofunktion (tai tila-vektorin) romahdus havainnon yhteydessä on fakta. "

Ei, se on uskomus. Hypoteesi. Uskonto. Lahkolaisuus. Idiotia. Tsekkaas toi.

Interview: Testing Bombs, Splitting Worlds and Saving Israel with Professor Lev Vaidman

http://joehubris.com/node/78

Lue lisää

Eikun se on fakta. Tsekkaa Schrödinger, Dirac, Heisenberg, Bohr, Feynman,...
Mutta uskoa voi mihin haluaa, se on yksi ihmisenä olemisen tragedia

Niin tehdään nykyään pitkät ja nopeat lentomatkat Maapallon toiselle puolellekin, laitteilla. Silti pitäisin hyvin hätiköitynä sanoa, että nopealla pääsyllä Maapallon toiselle puolelle lentäen (tai matkoilla Kuuhun) ei ole mitään tekemistä itsemme kanssa tietoisuuksina. Koska mikäs ne laitteet on tehnyt?

Olen silti samaa mieltä siitä, että havaintoon ei tarvita ihmistä. Eräiden kvanttifyysikoiden antroposentrismi on absurdia haihattelua. Maailmankaikkeus ei varmastikaan ole olemassa siksi, että me olemme täällä. Kuu varmasti olisi paikallaan, vaikka yhtään ihmistä tai eläintä sitä ei näkisi. Kuun partikkelit (tai niihin liittyvä tietoisuus) ovat riittäviä havaitsijoita. Tätä on panpsykismi. Ilman jonkinmuotoista panpsykismiä tullaan aina olemaan paradoksien ja absurdiuksien edessä.

Tietynlainen panpsykismi (etenkin idealistinen panpsykismi) ratkaisee kvanttimekaniikan havaitsemisongelman filosofisella tasolla. Ja minkäänlaisia hypoteeseja tietoisuuden taikuudenomaisesta syntymisestä jostakin muusta ei tarvitse esittää.

IdealPan kirjoitti:

Niin tehdään nykyään pitkät ja nopeat lentomatkat Maapallon toiselle puolellekin, laitteilla. Silti pitäisin hyvin hätiköitynä sanoa, että nopealla pääsyllä Maapallon toiselle puolelle lentäen (tai matkoilla Kuuhun) ei ole mitään tekemistä itsemme kanssa tietoisuuksina. Koska mikäs ne laitteet on tehnyt?

Olen silti samaa mieltä siitä, että havaintoon ei tarvita ihmistä. Eräiden kvanttifyysikoiden antroposentrismi on absurdia haihattelua. Maailmankaikkeus ei varmastikaan ole olemassa siksi, että me olemme täällä. Kuu varmasti olisi paikallaan, vaikka yhtään ihmistä tai eläintä sitä ei näkisi. Kuun partikkelit (tai niihin liittyvä tietoisuus) ovat riittäviä havaitsijoita. Tätä on panpsykismi. Ilman jonkinmuotoista panpsykismiä tullaan aina olemaan paradoksien ja absurdiuksien edessä.

Tietynlainen panpsykismi (etenkin idealistinen panpsykismi) ratkaisee kvanttimekaniikan havaitsemisongelman filosofisella tasolla. Ja minkäänlaisia hypoteeseja tietoisuuden taikuudenomaisesta syntymisestä jostakin muusta ei tarvitse esittää.

Lue lisää

Ensinnäkään mitään havaitsemisongelmaa ei ole. Pistä jotain vertaisarvioitua – tai jotain muuten konkreettiselta vaikuttavaa, eikä ainaista tyhjän lätinää – panpsykismista niin katsotaan.

Aivan. Kuten Vaidman sanoo: "In fact, it may sound strange, but I might consider myself very conservative. But being conservative, the MWI is the best option. Because If I don't believe in the MWI, I have to believe in the collapse of the wave function and there is no plausible explanation for the collapse of the wave function. So, being a conservative physicist I have to believe in the MWI."

Elikkä sitä voi olla joko aaltofunktion romahdukseen uskova radikaali. Eräänlainen ufologi. Tai sitten sitä voi olla konservatiivi joka ei usko aaltofunktion romahdukseen. Joten on parasta uskoa monimaailmatulkintaan.

Toisaalta vapaata tahtoa ei fysiikan mukaan ole, joten et voi valita uskotko aaltofunktion romahdukseen vaiko et usko.

Niin ja vielä, koska vapaata tahtoa ei fysiikan mukaan ole, superdeterminismi on totta. Elikkä et voi valita voitko edes päätyä tilanteeseen jossa voit valita uskotko aaltofunktion romahdukseen vaiko et usko.

ojllhhhhgj kirjoitti:

Niin ja vielä, koska vapaata tahtoa ei fysiikan mukaan ole, superdeterminismi on totta. Elikkä et voi valita voitko edes päätyä tilanteeseen jossa voit valita uskotko aaltofunktion romahdukseen vaiko et usko.

Lue lisää

Näkökantasi ovat hyvin lähellä omiani, mikä on piristävä poikkeus. Perinteinen, mutta toisaalta tosiaan hyvin radikaali aaltofunktion romahdusoletus ei mielestäni vie tiedettä eteenpäin, koska aaltofunktion oletetulle romahtamiselle ei käsittääkseni ole osoitettavissa uskottavia tai edes ymmärrettäviä syitä. Se taas, että sanotaan, että vaikkapa tietoisuus aiheuttaisi romahduksen on epätieteellistä, koska tietoisuutta ei ole pystytty edes määrittelemään millään järkevällä tavalla.

Tietoisuus epäilemättä liittyy havaitsemiseen ja havaitsijan rooli on kuitenkin tietysti keskeinen empiirisen tiedon keräämisen kannalta, mikä taas on keskeistä eri tulkintojen perustellun suhteellisen hyvyyden selvittämisenkin kannalta, mutta havaitsijan roolin korostaminen suhteessa ei-havaittuihin asioihin vaikuttaa mielestäni havaitsijakeskeisesti vinoutuneelta näkökannalta. Siitä, että havaitseminen on epistemologisesti keskeisessä roolissa ei seuraa se, että se olisi myös ontologisesti keskeisessä roolissa. Havaitseminenkaan sitä paitsi tuskin on makroskooppisesti diskreetti suure, vaikka voikin olla jotenkin kvantittunut hiukkastasolla.

MWI sen sijaan vaikuttaa siistiltä, joskin todennettavuuden kannalta sekin tietysti hyvin haasteelliselta selitysmallilta. Ehkä kuitenkin jopa ainoalta uskottavalta ratkaisulta lokaalien piilomuuttujateorioiden vakavien selitysteknisten ongelmien vuoksi. En tosin ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi. Determinismi joka tapauksessa vaikuttaa selittämisen kannalta tietysti potentiaalisesti paljon hedelmällisemmältä näkökannalta kuin indeterminismi, mitä voitaisiin jopa luonnehtia antautumiseksi yksinkertaisen tietämättömyyden edessä. Siitä, että emme tietyllä hetkellä tiedä jotakin, ei loogisesti seuraa se, että todellisuus olisi perimmäiseltä luonteeltaan tietämisen estävä. Kvanttitasolla asiat toisaalta ainakin vaikuttavat ennustamattomilta, mutta voisiko tuo ennustamattomuuskin johtua havaitsemisen lokaaleista rajoitteista?

Toisaalta, ns. vapaa tahto niin kuin se tavallisesti määritellään on tietysti täysin mahdotonta ja jopa sen asiallinen määrittely, mitä se sitten voisikin ehkä olla, tuntuu ikuisuusprojektilta, joten käsite vaikuttaa täysin epätieteelliseltä. Missään tapauksessa siitä, että hiukkaset, joita emme pysty havaitsemaan, oletettavasti siroavat toisistaan ennustamattomalla tavalla, ei tietenkään seuraa se, että voisimme tehdä tieteellisiä valintoja tieteellisten "oletusoletusten" mukaisesti ilman, että noilla hiukkasilla vähintäänkin voisi olla vaikutusta valintoihin. Eli, uskottavampi oletus on se, että tieteelliset ja muutkin "valintamme" eivät ole ns. vapaita, vaan tiukasti hiukkasten liikkeiden määrittämiä.

Jostain syystä monet filosofit vastustavat ns. materialistisia näkemyksiä ymmärtämättä, että selittävissä malleissa sekä aine, että tietoisuus ovat vain laskennallisia elementtejä. Siitä, että tietoisuus ei ole puettavissa laskettavaan muotoon ei siis tietenkään seuraa, että siitä puhuminen tuottaisi ainakaan paremman selittävän mallin. Itseasiassa, jos sitä ei kyetä pukemaan laskennalliseen muotoon, niin sillä ei ole juurikaan merkitystä osana ennustavia malleja.

Jos se taas kyetään pukemaan laskennalliseen muotoon, niin sitten voidaan aloittaa laskenta. Tietoisuuden laskennallinen teoria on siis keskeinen, jotta siltä osin päästään etenemään tieteelliselle tasolle. Toisaalta, jos tietoisuudella ei ole mitään vaikutusta hiukkasiin, niin silloin sen sisällyttäminen ennustaviin malleihin vaikuttavana tekijänä ei tietysti edes ole tarpeellista, vaikka hiukkasilla toisaalta voikin olla ja oletettavasti varmasti onkin vaikutusta tietoisuuden sisältöihin, mikä taas on erillinen kysymys.

"En tosin ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi." Jos superdeterminismi on totta, on superdeterministisesti väistämätöntä että et ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi.

"Toisaalta, jos tietoisuudella ei ole mitään vaikutusta hiukkasiin, niin silloin sen sisällyttäminen ennustaviin malleihin vaikuttavana tekijänä ei tietysti edes ole tarpeellista, vaikka hiukkasilla toisaalta voikin olla ja oletettavasti varmasti onkin vaikutusta tietoisuuden sisältöihin, mikä taas on erillinen kysymys. "

Koulutodistuksen keskiarvolla ei ei ole mitään vaikutusta arvosanoihin, mutta arvosanat vaikuttavat keskiarvoon. Ja se johtaa materialistiseen epifenomenalismiin, eli aivot tuottavat tietoisuutta aivan kuten tietty liikennejärjestely tuottaa yksisuuntaisen kadun, mutta sillä mihin sitä katua ajavat autot katoavat ei ole mitään vaikutusta.

Jos tietoisuudella on kuitenkin koulutodistuksen keskiarvon ylittävää voimaa eli mystistä vaikutusta hiukkasiin, niin silloin fysiikka pitää kirjoittaa uusiksi. Ja siinä tapauksessa Descartes oli oikeassa, ja tietoisuus on "haamu koneessa", joka vaikuttaa aivotoimintaan mystisellä tavalla, ja akuankka-lehti on totta.

hkhkjhkhj kirjoitti:

"En tosin ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi." Jos superdeterminismi on totta, on superdeterministisesti väistämätöntä että et ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi.

"Toisaalta, jos tietoisuudella ei ole mitään vaikutusta hiukkasiin, niin silloin sen sisällyttäminen ennustaviin malleihin vaikuttavana tekijänä ei tietysti edes ole tarpeellista, vaikka hiukkasilla toisaalta voikin olla ja oletettavasti varmasti onkin vaikutusta tietoisuuden sisältöihin, mikä taas on erillinen kysymys. "

Koulutodistuksen keskiarvolla ei ei ole mitään vaikutusta arvosanoihin, mutta arvosanat vaikuttavat keskiarvoon. Ja se johtaa materialistiseen epifenomenalismiin, eli aivot tuottavat tietoisuutta aivan kuten tietty liikennejärjestely tuottaa yksisuuntaisen kadun, mutta sillä mihin sitä katua ajavat autot katoavat ei ole mitään vaikutusta.

Jos tietoisuudella on kuitenkin koulutodistuksen keskiarvon ylittävää voimaa eli mystistä vaikutusta hiukkasiin, niin silloin fysiikka pitää kirjoittaa uusiksi. Ja siinä tapauksessa Descartes oli oikeassa, ja tietoisuus on "haamu koneessa", joka vaikuttaa aivotoimintaan mystisellä tavalla, ja akuankka-lehti on totta.

Lue lisää

Kyllä ne autot juurikin menevät sinne minne liikennejärjestely ne laittaa menemään, ellet keksi jotain ylimääräistä yhtälöösi, aina ja ikuisesti.

hkhkjhkhj kirjoitti:

"En tosin ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi." Jos superdeterminismi on totta, on superdeterministisesti väistämätöntä että et ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi.

"Toisaalta, jos tietoisuudella ei ole mitään vaikutusta hiukkasiin, niin silloin sen sisällyttäminen ennustaviin malleihin vaikuttavana tekijänä ei tietysti edes ole tarpeellista, vaikka hiukkasilla toisaalta voikin olla ja oletettavasti varmasti onkin vaikutusta tietoisuuden sisältöihin, mikä taas on erillinen kysymys. "

Koulutodistuksen keskiarvolla ei ei ole mitään vaikutusta arvosanoihin, mutta arvosanat vaikuttavat keskiarvoon. Ja se johtaa materialistiseen epifenomenalismiin, eli aivot tuottavat tietoisuutta aivan kuten tietty liikennejärjestely tuottaa yksisuuntaisen kadun, mutta sillä mihin sitä katua ajavat autot katoavat ei ole mitään vaikutusta.

Jos tietoisuudella on kuitenkin koulutodistuksen keskiarvon ylittävää voimaa eli mystistä vaikutusta hiukkasiin, niin silloin fysiikka pitää kirjoittaa uusiksi. Ja siinä tapauksessa Descartes oli oikeassa, ja tietoisuus on "haamu koneessa", joka vaikuttaa aivotoimintaan mystisellä tavalla, ja akuankka-lehti on totta.

Lue lisää

"Jos tietoisuudella on kuitenkin koulutodistuksen keskiarvon ylittävää voimaa eli mystistä vaikutusta hiukkasiin, niin silloin fysiikka pitää kirjoittaa uusiksi."

Toisinaan kouluarvosanoissa keskiarvolla on vaikutusta yksittäisiin arvosanoihin, tai ainakaan mikään ei estä etteikö voisi olla. Esim. jos keskiarvo aluksi vaikuttaisi olevan 7,9, opettajat voivat opettajanhuoneessa neuvotella jos esim. historian tai filosofian numeroa voisi vähän nostaa jotta keskiarvoksi tulisi 8,0 ja oppilaalle parempi mieli kun välttyisi seiskan keskiarvolta. Näin siis kausaliteetti reaalimaailmassa on käänteinen ja opettajien tietoisuus tuottaa käänteisen kausaliteetin, ja keskiarvo vaikuttaakin yksittäisiin arvosanoihin.

On huomattava, että tietoisuus ei näyttäisi olevan mikään keskiarvo. Materialistisessa uskonnossa asiat tosin halutaan nähdä niin, mutta on täysin todistusta ja uskottavaa selitystä vailla, miten tietoisuus olisi minkäänlainen fysikaalisten asiantilojen (esim. "kivi putoaa" ja "kivi ei putoa", you name it) tms keskiarvo.

""Jos tietoisuudella on kuitenkin koulutodistuksen keskiarvon ylittävää voimaa eli mystistä vaikutusta hiukkasiin, niin silloin fysiikka pitää kirjoittaa uusiksi."

Tässä taas näkyy, kuinka materialistit usein piilottelevat povitaskussaan kakkua samalla kun kiistävät mitään kakkua olevan olemassakaan. Fysiikka siis "pitää" kirjoittaa uusiksi. No minkäs sitten pitäisi (ja mikä ylipäätään voisi) kirjoittaa sen uusiksi? Fysiikan lakienko? Mutta sekin väite on levällään kuin variksenpelätti. Jos fysiikan lakien pitää kirjoittaa totuuksia, niin miksi ei ole niin tehnyt? On paljon näyttöä siitä, että ihmisten suusta ja kynästä tulee paljon epätotuuksia. Fysiikan lait eivät näyttäisi kirjoittavan automaationa totuuksia, jos fysiikan lait siis edes kirjoittavat mitään. Yhä edelleen maailmankaikkeuden lainalaisuuksien selvittäminen näyttäisi olevan tietoisuuden heiniä, ja ratkaisut vastakkaisten väitteiden välillä suoritetaan arvottamalla vastakkaiset väitteet keskenään.

Olen tottunut sekaviin kommentteihin, tästä nyt ei saanut mitään muuta kuin uutta ihmettelyä

Oletettu-romahdus kirjoitti:

Näkökantasi ovat hyvin lähellä omiani, mikä on piristävä poikkeus. Perinteinen, mutta toisaalta tosiaan hyvin radikaali aaltofunktion romahdusoletus ei mielestäni vie tiedettä eteenpäin, koska aaltofunktion oletetulle romahtamiselle ei käsittääkseni ole osoitettavissa uskottavia tai edes ymmärrettäviä syitä. Se taas, että sanotaan, että vaikkapa tietoisuus aiheuttaisi romahduksen on epätieteellistä, koska tietoisuutta ei ole pystytty edes määrittelemään millään järkevällä tavalla.

Tietoisuus epäilemättä liittyy havaitsemiseen ja havaitsijan rooli on kuitenkin tietysti keskeinen empiirisen tiedon keräämisen kannalta, mikä taas on keskeistä eri tulkintojen perustellun suhteellisen hyvyyden selvittämisenkin kannalta, mutta havaitsijan roolin korostaminen suhteessa ei-havaittuihin asioihin vaikuttaa mielestäni havaitsijakeskeisesti vinoutuneelta näkökannalta. Siitä, että havaitseminen on epistemologisesti keskeisessä roolissa ei seuraa se, että se olisi myös ontologisesti keskeisessä roolissa. Havaitseminenkaan sitä paitsi tuskin on makroskooppisesti diskreetti suure, vaikka voikin olla jotenkin kvantittunut hiukkastasolla.

MWI sen sijaan vaikuttaa siistiltä, joskin todennettavuuden kannalta sekin tietysti hyvin haasteelliselta selitysmallilta. Ehkä kuitenkin jopa ainoalta uskottavalta ratkaisulta lokaalien piilomuuttujateorioiden vakavien selitysteknisten ongelmien vuoksi. En tosin ole varma, seuraako MWI:sta loogisesti väistämättä superdeterminismi. Determinismi joka tapauksessa vaikuttaa selittämisen kannalta tietysti potentiaalisesti paljon hedelmällisemmältä näkökannalta kuin indeterminismi, mitä voitaisiin jopa luonnehtia antautumiseksi yksinkertaisen tietämättömyyden edessä. Siitä, että emme tietyllä hetkellä tiedä jotakin, ei loogisesti seuraa se, että todellisuus olisi perimmäiseltä luonteeltaan tietämisen estävä. Kvanttitasolla asiat toisaalta ainakin vaikuttavat ennustamattomilta, mutta voisiko tuo ennustamattomuuskin johtua havaitsemisen lokaaleista rajoitteista?

Toisaalta, ns. vapaa tahto niin kuin se tavallisesti määritellään on tietysti täysin mahdotonta ja jopa sen asiallinen määrittely, mitä se sitten voisikin ehkä olla, tuntuu ikuisuusprojektilta, joten käsite vaikuttaa täysin epätieteelliseltä. Missään tapauksessa siitä, että hiukkaset, joita emme pysty havaitsemaan, oletettavasti siroavat toisistaan ennustamattomalla tavalla, ei tietenkään seuraa se, että voisimme tehdä tieteellisiä valintoja tieteellisten "oletusoletusten" mukaisesti ilman, että noilla hiukkasilla vähintäänkin voisi olla vaikutusta valintoihin. Eli, uskottavampi oletus on se, että tieteelliset ja muutkin "valintamme" eivät ole ns. vapaita, vaan tiukasti hiukkasten liikkeiden määrittämiä.

Jostain syystä monet filosofit vastustavat ns. materialistisia näkemyksiä ymmärtämättä, että selittävissä malleissa sekä aine, että tietoisuus ovat vain laskennallisia elementtejä. Siitä, että tietoisuus ei ole puettavissa laskettavaan muotoon ei siis tietenkään seuraa, että siitä puhuminen tuottaisi ainakaan paremman selittävän mallin. Itseasiassa, jos sitä ei kyetä pukemaan laskennalliseen muotoon, niin sillä ei ole juurikaan merkitystä osana ennustavia malleja.

Jos se taas kyetään pukemaan laskennalliseen muotoon, niin sitten voidaan aloittaa laskenta. Tietoisuuden laskennallinen teoria on siis keskeinen, jotta siltä osin päästään etenemään tieteelliselle tasolle. Toisaalta, jos tietoisuudella ei ole mitään vaikutusta hiukkasiin, niin silloin sen sisällyttäminen ennustaviin malleihin vaikuttavana tekijänä ei tietysti edes ole tarpeellista, vaikka hiukkasilla toisaalta voikin olla ja oletettavasti varmasti onkin vaikutusta tietoisuuden sisältöihin, mikä taas on erillinen kysymys.

Lue lisää

"Ei mielestäsi vie tiedettä eteenpäin", selitä sitten miten aaltofunktio voi olla romahtamatta, kun voidaan kokeellisesti havaita yksittäisen fotonin "kamerafilmille" tuottama täplä! Onko se täplä enää sama aaltofunktio, kuin millisekunnin 10^100 osa aikaisemmin?

En tiedä, mitä fononeilla tuossa on tarkoitus todistella. Fononeilla on havaittu kvanttimekaanisia ominaisuuksia: esim. värähtelyt kristallissa voivat olla superpositiossa eri taajuuksien välillä. Fononit eri puolilla maailmankaikkeutta olevissa kristalleissa voivat myös olla lomittuneina keskenään niin, että taajuuden mittaus yhdessä paikassa määrittää mitattavan taajuuden toisessa paikassa. Näin on, vaikka mikään avaruudessa etenevä signaali kristallin A mittaustuloksesta ei ehtisi tavoittaa kristallia B ennen kristallin B taajuuden mittausta.

Hiukkasmaisuus ja aaltomaisuus ovat vain tapamme ajatella asioita aistihavainnoista saadun mielikuvan kaltaisina totunnaisina avaruudellisina objekteina.

"... by manipulating the corroborative photon, we can continuously morph, via entanglement, the test photon from wave to particle behavior even after it was detected. This result underlines the fact that a simple vision of light as a classical wave or a particle is inadequate."

https://arxiv.org/abs/1206.4348

Monimaailmatulkinnassa aaltofuntio romahtaa monta kertaa, eikä ainoastaan kerran.
Jos oletetaan yksinkertainen filmi jossa on vain 2 atomia, fotoni voi virittää joko elektronin A tai elektronin B - muita vaihtoehtoja ei ole (esim. kummankin elektronin puolittainen virittyminen ei tule kyseeseen). Tässä tapauksessa aaltofunktio romahtaa kahteen kertaan ja monimaailma haarautuu kahteen haaraan. Se ei poista kysymystä, mikä aiheuttaa aaltofunktion romahtamisen, tulee vain lisää ongelmia selitettäväksi, mistä saadaan energia maailman kaksinkertaistumiseen ja minne eri maailmat joutuvat.

moninkertainen_romahdus kirjoitti:

Monimaailmatulkinnassa aaltofuntio romahtaa monta kertaa, eikä ainoastaan kerran.
Jos oletetaan yksinkertainen filmi jossa on vain 2 atomia, fotoni voi virittää joko elektronin A tai elektronin B - muita vaihtoehtoja ei ole (esim. kummankin elektronin puolittainen virittyminen ei tule kyseeseen). Tässä tapauksessa aaltofunktio romahtaa kahteen kertaan ja monimaailma haarautuu kahteen haaraan. Se ei poista kysymystä, mikä aiheuttaa aaltofunktion romahtamisen, tulee vain lisää ongelmia selitettäväksi, mistä saadaan energia maailman kaksinkertaistumiseen ja minne eri maailmat joutuvat.

Lue lisää

Monimaailmatulkinnassa aaltofunktio ei romahda yhtään kertaa. Aaltofunktion oletetun romahtamisen syiden selittäminen on ongelma vain niille teorioille, joissa ylipäätään oletetaan tuo romahtaminen. Monimaailmatulkinnan luonnin eräs keskeinen syyhän oli juuri se, että nuo aiemmat teoriat eivät pystyneet osoittamaa mitään järkevästi perusteltavissa olevaa syytä olettamalleen aaltofunktion romahtamiselle.

Mitä maailmojen joidenkin ilmeisesti olettamaan kaksinkertaistumiseen tulee, niin eivät ne ainakaan minun näkemykseni mukaan mihinkään kaksinkertaistukaan, koska ne ovat olemassa jatkuvasti. Haarautuminen on tulkintani mukaan vain käsitteellinen tapa kuvata sitä, mitkä eri vaihtoehdot ovat havaitsemisen kannalta. Ei monimaailmatulkinnassa oleteta mitään maailmojen liikettä, eikä energian säilymislain rikkoutumista. Esimerkiksi elektronihan on juuri siellä missä se on, kyse on vain siitä, onko mittaus sellainen, että sen havaitaan olevan nimenomaan tietyssä niistä paikoista, joissa se aaltofunktion mukaisesti sijaitsee.

"Monimaailmatulkinnassa aaltofunktio ei romahda yhtään kertaa."

Sitten ei tapahdu valosähköistä ilmiötäkään, eikä ole filmiä jossa olisi piste missään monimaailman haarassa. Monimaailman haaran olemassaolo päättyy umpikujaan siinä vaiheessa kun fotonin pitäisi valita, kumpaan elektroniin vuorovaikuttaa. Ei ole olemassa vuorovaikutuksen jälkeisiä haaroja A ja B.

Jos puolestaan monimaailmassa aaltofunktio romahtaa monta kertaa, syntyy eri haarat joissa fotoni on vuorovaikuttanut elektronin kanssa.

moninkertainen_romahdus kirjoitti:

"Monimaailmatulkinnassa aaltofunktio ei romahda yhtään kertaa."

Sitten ei tapahdu valosähköistä ilmiötäkään, eikä ole filmiä jossa olisi piste missään monimaailman haarassa. Monimaailman haaran olemassaolo päättyy umpikujaan siinä vaiheessa kun fotonin pitäisi valita, kumpaan elektroniin vuorovaikuttaa. Ei ole olemassa vuorovaikutuksen jälkeisiä haaroja A ja B.

Jos puolestaan monimaailmassa aaltofunktio romahtaa monta kertaa, syntyy eri haarat joissa fotoni on vuorovaikuttanut elektronin kanssa.

Lue lisää

Eiväthän alkeishiukkaset oikeasti mitään valintoja tee, vaan ne voivat olla superpositiossa, eli kvanttimekaanisessa vuorovaikutuksessa keskenään, mikä määrittää myös sitä, miten ne ovat havaittavissa, koska havaitsijakin on osa kokonaisjärjestelmää. Esimerkiksi jos ja kun fotoni voi vaikuttaa useampaan elektroniin, niin monimaailmatulkinnan mukaan se myös tapahtuu, eli kyse ei ole siitä, että toteutuisi joko-tai, vaan sekä-että. Jos ja kun havaitsemme mittaukseen liittyvän kokonaisjärjestelmän asiallisesti, niin havaitsemme, että todellinen mittaaja mittaa itseasiassa molemmat tapahtumat.

Aaltofunktio on siis vain näennäisesti romahtanut. Tuo näennäinen romahdus on seurausta todellisen mittaustapahtuman käsitteellisestä osituksesta. Mittaustapahtuman käsitteellisesti ositettuihin osiin toisaalta pätee siis se, että järjestelmän väistämättä tuolloin nimenomaan tietyllä tavalla lomittunut tila määrittää yksittäisen alkeismittaustuloksen. Toisaalta, jos ja kun mittaus tehdään uudestaan, niin järjestelmän tila voi olla toinen, jolloin myös mittaustulos on toinen.

Kun nuo ns. alkeismittaustulokset yhdistetään asiallisesti, niin huomataan, että todellinen mittaus noudattaa siististi aaltofunktiota. Yksittäinen ns. alkeismittaustapahtuma ja siihen mahdollisesti liittyvä filmillä olevan pisteen tarkkailu antaa siis vain osittaisen kuvan todellisesta fotonista, joten on kyseenalaista, pitäisikö sitä edes kutsua mittaukseksi.

" Esimerkiksi jos ja kun fotoni voi vaikuttaa useampaan elektroniin, niin monimaailmatulkinnan mukaan se myös tapahtuu, eli kyse ei ole siitä, että toteutuisi joko-tai, vaan sekä-että. "

Tällöinhän aaltofunktio romahtaa monta kertaa, ja kyse ei ole näennäisestä romahtamisesta. Vaan kun kaikki mahdollisuudet tapahtuvat, myös aaltofunktio romahtaa niin monta kertaa kuin on eri vaihtoehtoja jotka tapahtuvat.

"Tuo näennäinen romahdus on seurausta todellisen mittaustapahtuman käsitteellisestä osituksesta. Mittaustapahtuman käsitteellisesti ositettuihin osiin toisaalta pätee siis se, että järjestelmän väistämättä tuolloin nimenomaan tietyllä tavalla lomittunut tila määrittää yksittäisen alkeismittaustuloksen. Toisaalta, jos ja kun mittaus tehdään uudestaan, niin järjestelmän tila voi olla toinen, jolloin myös mittaustulos on toinen."

Systeemin osittuneita tiloja on yhtä monta kuin on eri vaihtoehtoja joista yksi valikoituu satunnaisesti mittauksessa. Jokaista osittunutta tilaa vastaa aaltofunktion romahdus monimaailmatulkinnassa.
Mittauksen uusiminen edellyttäisi, että voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja toistaa sama mittaus uudelleen, jolloin voikin tulla joku eri tulos.

"Kun nuo ns. alkeismittaustulokset yhdistetään asiallisesti, niin huomataan, että todellinen mittaus noudattaa siististi aaltofunktiota. Yksittäinen ns. alkeismittaustapahtuma ja siihen mahdollisesti liittyvä filmillä olevan pisteen tarkkailu antaa siis vain osittaisen kuvan todellisesta fotonista, joten on kyseenalaista, pitäisikö sitä edes kutsua mittaukseksi. "

Mittauksessahan siis mitataan virittyneen elektronin viritystila ja selvitetään mikä elektroni on virittyneessä tilassa. Kaikki elektronit filmillä eivät ole samanaikaisesti virittyneitä vaan ainoastaan yksi. Näin siis aaltofunktion romahdus tosiasiassa tapahtuu valosähköisessä ilmiössä, ja monimaailmatulkinnassa vieläpä moninkertaisena kun oletetaan että kaikki vaihtoehdot toteutuvat mutta vain rinnakkaisissa monimaailman haaroissa.

moninkertainen_romahdus kirjoitti:

" Esimerkiksi jos ja kun fotoni voi vaikuttaa useampaan elektroniin, niin monimaailmatulkinnan mukaan se myös tapahtuu, eli kyse ei ole siitä, että toteutuisi joko-tai, vaan sekä-että. "

Tällöinhän aaltofunktio romahtaa monta kertaa, ja kyse ei ole näennäisestä romahtamisesta. Vaan kun kaikki mahdollisuudet tapahtuvat, myös aaltofunktio romahtaa niin monta kertaa kuin on eri vaihtoehtoja jotka tapahtuvat.

"Tuo näennäinen romahdus on seurausta todellisen mittaustapahtuman käsitteellisestä osituksesta. Mittaustapahtuman käsitteellisesti ositettuihin osiin toisaalta pätee siis se, että järjestelmän väistämättä tuolloin nimenomaan tietyllä tavalla lomittunut tila määrittää yksittäisen alkeismittaustuloksen. Toisaalta, jos ja kun mittaus tehdään uudestaan, niin järjestelmän tila voi olla toinen, jolloin myös mittaustulos on toinen."

Systeemin osittuneita tiloja on yhtä monta kuin on eri vaihtoehtoja joista yksi valikoituu satunnaisesti mittauksessa. Jokaista osittunutta tilaa vastaa aaltofunktion romahdus monimaailmatulkinnassa.
Mittauksen uusiminen edellyttäisi, että voisi matkustaa ajassa taaksepäin ja toistaa sama mittaus uudelleen, jolloin voikin tulla joku eri tulos.

"Kun nuo ns. alkeismittaustulokset yhdistetään asiallisesti, niin huomataan, että todellinen mittaus noudattaa siististi aaltofunktiota. Yksittäinen ns. alkeismittaustapahtuma ja siihen mahdollisesti liittyvä filmillä olevan pisteen tarkkailu antaa siis vain osittaisen kuvan todellisesta fotonista, joten on kyseenalaista, pitäisikö sitä edes kutsua mittaukseksi. "

Mittauksessahan siis mitataan virittyneen elektronin viritystila ja selvitetään mikä elektroni on virittyneessä tilassa. Kaikki elektronit filmillä eivät ole samanaikaisesti virittyneitä vaan ainoastaan yksi. Näin siis aaltofunktion romahdus tosiasiassa tapahtuu valosähköisessä ilmiössä, ja monimaailmatulkinnassa vieläpä moninkertaisena kun oletetaan että kaikki vaihtoehdot toteutuvat mutta vain rinnakkaisissa monimaailman haaroissa.

Lue lisää

"Vaan kun kaikki mahdollisuudet tapahtuvat, myös aaltofunktio romahtaa niin monta kertaa kuin on eri vaihtoehtoja jotka tapahtuvat."

Näkemyksesi ei ole monimaailmamallin mukainen, jonka kanta siis nimenomaan on se, että aaltofunktio ei romahda. Tuolta osin kyseessä on tosiasia, joka on helposti todennettavissa esimerkiksi aiemmin viittaamaltani Wikipedian sivulta, siinä olevasta taulukosta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Interpretations_of_quantum_mechanics

"Jokaista osittunutta tilaa vastaa aaltofunktion romahdus monimaailmatulkinnassa."

Monimaailmatulkinnassa ei siis edes ole aaltofunktion romahdusta. Ehkä tuon lauseesi tarkoituksena on sanoa, että monimaailmatulkinnan mukaiset maailmankaikkeudet, joissa yhdessäkään aaltofunktio ei siis ole romahtanut, vastaavat esimerkiksi Kööpenhaminan tulkinnassa sen olettamia vaihtoehtoisia aaltofunktion romahdustapoja.

Yksittäiset alkeismittaukset eivät ole luotettava tapa hankkia tietoa todellisista kvanttimekaanisesti vuorovaikuttavista fyysisistä objekteista, jos ja kun mittaustilanteeseen liittyy dekoherenssia. Toisaalta, koska täsmälleen samaa alkeishiukkasta ei tosiaan voitane uudelleenkäyttää täsmälleen samanlaisessa mittauksessa, joudutaan käytännössä turvautumaan alkeismittauksen toistoon identtisiksi oletetuilla alkeishiukkasilla.

Dekoherenssin vuoksi mittaustulokset eivät tuolloinkaan tietenkään kuvaa pelkästään tutkittavaa fysikaalista objektia, vaan vain sen mahdollista vuorovaikutusta mittauksessa käytettävän hiukkasen kanssa. Alkeismittauksen (tai siis hiukan tarkemmin ilmaisten, riittävän samankaltaiseksi oletun alkeismittauksen) toisto tuottaa tulokseksi hyvin tunnetun jakauman, joka on luontevasti tulkittavissa siten, että tutkittava alkeishiukkanen ei oikeasti ole hiukkanen, vaan aalto. Hiukkasia voidaan tosiaan tarkastella tavallaan tietyn aikaa koossapysyvinä aaltopaketteina.

Toisaalta, todelliset aallot tyypillisesti koostuvat osista, joiden osien kvanttimekaaniseen aaltofunktioon liittyen voidaan luontevasti monimaailmamallin mukaisesti tulkittuina olevan itseasiassa tietyssä merkityksessä identtisiä tutkittavan alkeishiukkasen osia (tai sen vastineita), eli sen ilmentymiä eri maailmankaikkeuksissa. Koska nuo monimaailmamallissa täysin todellisiksi oletetut keskenään vuorovaikuttavat fysikaaliset alkeishiukkaset ovat superpositiossa keskenään, siltä osin kuin suoritetaan samaksi oletettua fysikaalista objektia tutkivia paikallisia mittauksia, seurauksena ovat alkeismittauksien yksityiskohdista riippuen tyypilliset havaittavaa jakaumaa vastaavat mittaustulokset.

Mitään mystistä näihin asioihin ei liity, vaan kyse on siitä, että tutkittavalla alkeishiukkasella on enemmän keskinäistä vuorovaikutusta vastineidensa kanssa ja mittaukseen tarvittavien hiukkasten kanssa kuin perinteisesti viime vuosisadan alkupuolella oli oletettu.

"Näin siis aaltofunktion romahdus tosiasiassa tapahtuu valosähköisessä ilmiössä, ja monimaailmatulkinnassa vieläpä moninkertaisena kun oletetaan että kaikki vaihtoehdot toteutuvat mutta vain rinnakkaisissa monimaailman haaroissa."

Aaltofunktion romahdus ei edes kuulu monimaailmatulkinnan sanastoon, joten sen mukaan ei tietenkään tapahdu mitään romahdusta. Tutkittava alkeishiukkanen ja sen vastineet elävät monimaailmatulkinnan mukaisesti ihan todellisina hiukkasina omissa maailmankaikkeuksissaan koko mittaustapahtuman ajan. Kun (tai siis jos niin voitaisiin tehdä) eri maailmankaikkeuksissa suoritetut mittaustulokset yhdistetään, niin saadaan luotettavampi käsitys siitä, mikä tutkittava kohde on. Oikeasti kattavan tutkinnan surrogaattina käytetään siis käytännöllisistä syistä alkeismittauksen toistoa aaltofunktion tulkintavasta riippumatta.

Koska alkeismittaus on itseasiassa lähes täysin epäluotettava tapa hankkia mittaustietoa edes itsensä (tai siis vastineidensa) kanssa vuorovaikuttavasta hiukkasesta, on täysin asiallista odottaa mittaustapahtuman loppuunsaattamista, eli sen toistamista riittävän monta kertaa, ennen aaltofunktion luonnetta koskevien oletusten tekemistä. Ja mittauksen lopputuloshan on se, että tutkittava kohde noudattaa ihan siististi aaltofunktiota.

Tulkintani mukaan tämä on se, mitä Everett tarkoitti, todetessaan, että aaltofunktion romahdusoletus on vain seurausta muista kvanttimekaniikkaan liittyvien havaintojen ns. perinteisissä tulkintatavoissa esiintyneistä teorialähtöisistä oletuksista, joiden paikkansapitävyyden tai paikkansapitämättömyyden tueksi ei siis ole käytettävissä mitään empiiristä evidenssiä.

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"Vaan kun kaikki mahdollisuudet tapahtuvat, myös aaltofunktio romahtaa niin monta kertaa kuin on eri vaihtoehtoja jotka tapahtuvat."

Näkemyksesi ei ole monimaailmamallin mukainen, jonka kanta siis nimenomaan on se, että aaltofunktio ei romahda. Tuolta osin kyseessä on tosiasia, joka on helposti todennettavissa esimerkiksi aiemmin viittaamaltani Wikipedian sivulta, siinä olevasta taulukosta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Interpretations_of_quantum_mechanics

"Jokaista osittunutta tilaa vastaa aaltofunktion romahdus monimaailmatulkinnassa."

Monimaailmatulkinnassa ei siis edes ole aaltofunktion romahdusta. Ehkä tuon lauseesi tarkoituksena on sanoa, että monimaailmatulkinnan mukaiset maailmankaikkeudet, joissa yhdessäkään aaltofunktio ei siis ole romahtanut, vastaavat esimerkiksi Kööpenhaminan tulkinnassa sen olettamia vaihtoehtoisia aaltofunktion romahdustapoja.

Yksittäiset alkeismittaukset eivät ole luotettava tapa hankkia tietoa todellisista kvanttimekaanisesti vuorovaikuttavista fyysisistä objekteista, jos ja kun mittaustilanteeseen liittyy dekoherenssia. Toisaalta, koska täsmälleen samaa alkeishiukkasta ei tosiaan voitane uudelleenkäyttää täsmälleen samanlaisessa mittauksessa, joudutaan käytännössä turvautumaan alkeismittauksen toistoon identtisiksi oletetuilla alkeishiukkasilla.

Dekoherenssin vuoksi mittaustulokset eivät tuolloinkaan tietenkään kuvaa pelkästään tutkittavaa fysikaalista objektia, vaan vain sen mahdollista vuorovaikutusta mittauksessa käytettävän hiukkasen kanssa. Alkeismittauksen (tai siis hiukan tarkemmin ilmaisten, riittävän samankaltaiseksi oletun alkeismittauksen) toisto tuottaa tulokseksi hyvin tunnetun jakauman, joka on luontevasti tulkittavissa siten, että tutkittava alkeishiukkanen ei oikeasti ole hiukkanen, vaan aalto. Hiukkasia voidaan tosiaan tarkastella tavallaan tietyn aikaa koossapysyvinä aaltopaketteina.

Toisaalta, todelliset aallot tyypillisesti koostuvat osista, joiden osien kvanttimekaaniseen aaltofunktioon liittyen voidaan luontevasti monimaailmamallin mukaisesti tulkittuina olevan itseasiassa tietyssä merkityksessä identtisiä tutkittavan alkeishiukkasen osia (tai sen vastineita), eli sen ilmentymiä eri maailmankaikkeuksissa. Koska nuo monimaailmamallissa täysin todellisiksi oletetut keskenään vuorovaikuttavat fysikaaliset alkeishiukkaset ovat superpositiossa keskenään, siltä osin kuin suoritetaan samaksi oletettua fysikaalista objektia tutkivia paikallisia mittauksia, seurauksena ovat alkeismittauksien yksityiskohdista riippuen tyypilliset havaittavaa jakaumaa vastaavat mittaustulokset.

Mitään mystistä näihin asioihin ei liity, vaan kyse on siitä, että tutkittavalla alkeishiukkasella on enemmän keskinäistä vuorovaikutusta vastineidensa kanssa ja mittaukseen tarvittavien hiukkasten kanssa kuin perinteisesti viime vuosisadan alkupuolella oli oletettu.

"Näin siis aaltofunktion romahdus tosiasiassa tapahtuu valosähköisessä ilmiössä, ja monimaailmatulkinnassa vieläpä moninkertaisena kun oletetaan että kaikki vaihtoehdot toteutuvat mutta vain rinnakkaisissa monimaailman haaroissa."

Aaltofunktion romahdus ei edes kuulu monimaailmatulkinnan sanastoon, joten sen mukaan ei tietenkään tapahdu mitään romahdusta. Tutkittava alkeishiukkanen ja sen vastineet elävät monimaailmatulkinnan mukaisesti ihan todellisina hiukkasina omissa maailmankaikkeuksissaan koko mittaustapahtuman ajan. Kun (tai siis jos niin voitaisiin tehdä) eri maailmankaikkeuksissa suoritetut mittaustulokset yhdistetään, niin saadaan luotettavampi käsitys siitä, mikä tutkittava kohde on. Oikeasti kattavan tutkinnan surrogaattina käytetään siis käytännöllisistä syistä alkeismittauksen toistoa aaltofunktion tulkintavasta riippumatta.

Koska alkeismittaus on itseasiassa lähes täysin epäluotettava tapa hankkia mittaustietoa edes itsensä (tai siis vastineidensa) kanssa vuorovaikuttavasta hiukkasesta, on täysin asiallista odottaa mittaustapahtuman loppuunsaattamista, eli sen toistamista riittävän monta kertaa, ennen aaltofunktion luonnetta koskevien oletusten tekemistä. Ja mittauksen lopputuloshan on se, että tutkittava kohde noudattaa ihan siististi aaltofunktiota.

Tulkintani mukaan tämä on se, mitä Everett tarkoitti, todetessaan, että aaltofunktion romahdusoletus on vain seurausta muista kvanttimekaniikkaan liittyvien havaintojen ns. perinteisissä tulkintatavoissa esiintyneistä teorialähtöisistä oletuksista, joiden paikkansapitävyyden tai paikkansapitämättömyyden tueksi ei siis ole käytettävissä mitään empiiristä evidenssiä.

Lue lisää

Ottamatta millään lailla kantaa siihen, "romahtaako" aaltofunktio, niin sepustuksestasi saa käsityksen, että monimaailmatulkinnan mukaan olisi ikäänkuin itsenäisiä ilman mittausta olemassaolevia hiukkasia eikä mitään todellisuuden haarautumista tapahtuisi. Mutta jos katsot tätä https://en.wikipedia.org/wiki/Many-worlds_interpretation , niin heti tulee nähtäväksi kuinka todellisuuden oletetaan haarautuvan eri maailmankaikkeuksiksi jokaisen tapahtuman yhteydessä.

Mistä tietenkin nousee kysymys: mistä energia moiseen. Jos tässä todellisuudessa elektronilla on tietty energia, ja seuraavassa hetkessä samansuuruinen energia löytyy äärettömässä määrässä uusia maailmankaikkeuksia, niin kaikkien maailmankaikkeuksien kokonaispaketissa energian määrä kasvaa rajatta.

Sivusta-huomautus kirjoitti:

Ottamatta millään lailla kantaa siihen, "romahtaako" aaltofunktio, niin sepustuksestasi saa käsityksen, että monimaailmatulkinnan mukaan olisi ikäänkuin itsenäisiä ilman mittausta olemassaolevia hiukkasia eikä mitään todellisuuden haarautumista tapahtuisi. Mutta jos katsot tätä https://en.wikipedia.org/wiki/Many-worlds_interpretation , niin heti tulee nähtäväksi kuinka todellisuuden oletetaan haarautuvan eri maailmankaikkeuksiksi jokaisen tapahtuman yhteydessä.

Mistä tietenkin nousee kysymys: mistä energia moiseen. Jos tässä todellisuudessa elektronilla on tietty energia, ja seuraavassa hetkessä samansuuruinen energia löytyy äärettömässä määrässä uusia maailmankaikkeuksia, niin kaikkien maailmankaikkeuksien kokonaispaketissa energian määrä kasvaa rajatta.

Lue lisää

"Ottamatta millään lailla kantaa siihen, "romahtaako" aaltofunktio, niin sepustuksestasi saa käsityksen, että monimaailmatulkinnan mukaan olisi ikäänkuin itsenäisiä ilman mittausta olemassaolevia hiukkasia eikä mitään todellisuuden haarautumista tapahtuisi. Mutta jos katsot tätä https://en.wikipedia.org/wiki/Many-worlds_interpretation , niin heti tulee nähtäväksi kuinka todellisuuden oletetaan haarautuvan eri maailmankaikkeuksiksi jokaisen tapahtuman yhteydessä."

Viittaamallasi sivulla todetaan aivan oikein, että monimaailmatulkinnan mukaisesti kaikki kvanttimekaanisesti mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti ja että epädeterministiset havainnot ovat selitettävissä täysin deterministisillä yhtälöillä. Mielestäni siitä, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa loogisesti, että ainakaan sellaisten hiukkastyyppien edustajien olemassaolo, joista on jokin havainto, ei edellytä niihin kohdistuvia mittauksia. Haarautumiskuvaukset toisaalta liittyvät vaihtoehtoisten historioiden havainnollistamiseen mittausten yhteydessä, eivätkä itseasiassa ole kovinkaan riittäviä kuin erittäin alkeellisten tilanteiden kuvaamiseen.

"Mistä tietenkin nousee kysymys: mistä energia moiseen."

Tulkintani mukaan haarautuminen ei kasvata lainkaan kokonaisjärjestelmän energiaa, vaan se on vain käsitteellinen apuväline, joka liittyy sen havainnollistamiseen, mitä osaa kokonaisjärjestelmästä kulloinkin mitataan. Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi. Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta, joskin mittaustulokset usein tulevat hyödynnetyiksi tavoilla, joilla voi olla enemmän merkitystä kuin sellaisella vuorovaikutuksella, jota ei ylipäätään mitata, ainakin sellaisten asioiden mittaamisen kannalta, joita on tapana mitata niiden mittaajien toimesta, jotka alkuperäisen mittauksen ovat suorittaneet.

Siitä monimaailmatulkinnan oletuksesta, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa mielestäni loogisesti myös, että kokonaisjärjestelmän energiatason tulee olla jo ennen noita tapahtumia riittävän korkea niiden tapahtumiseen. Kvanttimekaniikassa tosin aikakäsitys on erilainen kuin klassisessa mekaniikassa, eli syyn ja seurauksen erottaminen voi olla haasteellista tai mahdotonta. Joka tapauksessa vuorovaikutuksen mahdollistaminen edellyttää energiaa ja havaitut kvanttimekaaniset vuorovaikutukset itseasiassa todentavat sen, että energiaa on olemassa riittävästi niiden aikaansaantiin.

Mahdollisesti kokonaisjärjestelmän energiataso on fysikaalisesti suurin mahdollinen. Energian alkuperän (oli sitä siis sitten ns. vähän, vähän enemmän tai vaikka aika paljon) selittäminen on tietysti vähintään yhtä haasteellista muissakin kvanttimekaniikan tulkinnoissa, joten sen haasteellisuuden perusteella ei edes voida vakuuttavasti laittaa eri tulkintoja paremmuusjärjestykseen.

Monimaailmatulkinnan vahvuutena kuitenkin on se, että selittää kvanttimekaaniset ilmiöt havaintojen perusteella todellisiksi oletettujen hiukkasten vuorovaikutuksen kautta sen sijaan, että se korostaisi joidenkin muiden tulkintojen olettamaa aaltofunktion romahdusta, joka romahdus siis ei perustu empiiriseen evidenssiin, vaan vain teoreettisiin oletuksiin, kuten tietysti aika monet muutkin erilaisten kvanttimekaanisten tulkintojen sisältämistä asioista.

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"Ottamatta millään lailla kantaa siihen, "romahtaako" aaltofunktio, niin sepustuksestasi saa käsityksen, että monimaailmatulkinnan mukaan olisi ikäänkuin itsenäisiä ilman mittausta olemassaolevia hiukkasia eikä mitään todellisuuden haarautumista tapahtuisi. Mutta jos katsot tätä https://en.wikipedia.org/wiki/Many-worlds_interpretation , niin heti tulee nähtäväksi kuinka todellisuuden oletetaan haarautuvan eri maailmankaikkeuksiksi jokaisen tapahtuman yhteydessä."

Viittaamallasi sivulla todetaan aivan oikein, että monimaailmatulkinnan mukaisesti kaikki kvanttimekaanisesti mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti ja että epädeterministiset havainnot ovat selitettävissä täysin deterministisillä yhtälöillä. Mielestäni siitä, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa loogisesti, että ainakaan sellaisten hiukkastyyppien edustajien olemassaolo, joista on jokin havainto, ei edellytä niihin kohdistuvia mittauksia. Haarautumiskuvaukset toisaalta liittyvät vaihtoehtoisten historioiden havainnollistamiseen mittausten yhteydessä, eivätkä itseasiassa ole kovinkaan riittäviä kuin erittäin alkeellisten tilanteiden kuvaamiseen.

"Mistä tietenkin nousee kysymys: mistä energia moiseen."

Tulkintani mukaan haarautuminen ei kasvata lainkaan kokonaisjärjestelmän energiaa, vaan se on vain käsitteellinen apuväline, joka liittyy sen havainnollistamiseen, mitä osaa kokonaisjärjestelmästä kulloinkin mitataan. Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi. Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta, joskin mittaustulokset usein tulevat hyödynnetyiksi tavoilla, joilla voi olla enemmän merkitystä kuin sellaisella vuorovaikutuksella, jota ei ylipäätään mitata, ainakin sellaisten asioiden mittaamisen kannalta, joita on tapana mitata niiden mittaajien toimesta, jotka alkuperäisen mittauksen ovat suorittaneet.

Siitä monimaailmatulkinnan oletuksesta, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa mielestäni loogisesti myös, että kokonaisjärjestelmän energiatason tulee olla jo ennen noita tapahtumia riittävän korkea niiden tapahtumiseen. Kvanttimekaniikassa tosin aikakäsitys on erilainen kuin klassisessa mekaniikassa, eli syyn ja seurauksen erottaminen voi olla haasteellista tai mahdotonta. Joka tapauksessa vuorovaikutuksen mahdollistaminen edellyttää energiaa ja havaitut kvanttimekaaniset vuorovaikutukset itseasiassa todentavat sen, että energiaa on olemassa riittävästi niiden aikaansaantiin.

Mahdollisesti kokonaisjärjestelmän energiataso on fysikaalisesti suurin mahdollinen. Energian alkuperän (oli sitä siis sitten ns. vähän, vähän enemmän tai vaikka aika paljon) selittäminen on tietysti vähintään yhtä haasteellista muissakin kvanttimekaniikan tulkinnoissa, joten sen haasteellisuuden perusteella ei edes voida vakuuttavasti laittaa eri tulkintoja paremmuusjärjestykseen.

Monimaailmatulkinnan vahvuutena kuitenkin on se, että selittää kvanttimekaaniset ilmiöt havaintojen perusteella todellisiksi oletettujen hiukkasten vuorovaikutuksen kautta sen sijaan, että se korostaisi joidenkin muiden tulkintojen olettamaa aaltofunktion romahdusta, joka romahdus siis ei perustu empiiriseen evidenssiin, vaan vain teoreettisiin oletuksiin, kuten tietysti aika monet muutkin erilaisten kvanttimekaanisten tulkintojen sisältämistä asioista.

Lue lisää

Energian rajattoman kasvun (josta kohta lisää) lisäksi haarautumiseen liittyy tietenkin kysymys: Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä. Mikä johtaa välittömästi siihen, että jos monimaailmatulkinta on tosi, niin deterministisillä luonnonlaeilla voidaan pyyhkiä sanotaanko mitä. Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin.

"Viittaamallasi sivulla todetaan aivan oikein, että monimaailmatulkinnan mukaisesti kaikki kvanttimekaanisesti mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti ja että epädeterministiset havainnot ovat selitettävissä täysin deterministisillä yhtälöillä."

Tätä Schrödingerin yhtälön kutsumista deterministiseksi olen usein ihmetellyt. Matemaattinen se kyllä on, mutta ei se ennusta yksittäistapauksista mitään muuta kuin todennäköisyyksiä. Matemaattinen ei ole synonyymi deterministisyydelle. Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi.

"Tulkintani mukaan haarautuminen ei kasvata lainkaan kokonaisjärjestelmän energiaa, vaan se on vain käsitteellinen apuväline, joka liittyy sen havainnollistamiseen, mitä osaa kokonaisjärjestelmästä kulloinkin mitataan."

Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä.

"Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."

Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.

"Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"

Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin.

"Siitä monimaailmatulkinnan oletuksesta, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa mielestäni loogisesti myös, että kokonaisjärjestelmän energiatason tulee olla jo ennen noita tapahtumia riittävän korkea niiden tapahtumiseen. ... Mahdollisesti kokonaisjärjestelmän energiataso on fysikaalisesti suurin mahdollinen."

Niin, vakioisuuteen liittyviä vaihtoehtoja on kaksi.

(1) Jos kussakin yksittäisessä maailmankaikkeudessa energiamäärä on vakio, niin oletettujen haarautumisten myötä maailmankaikkeuksien lukumäärä kasvaa räjähdysmäisesti (haarautuminen tapahtuu jokaisen tapahtuman yhteydessä), jolloin myös kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on käsittämättömän mittaluokan rajattomassa kasvussa. Jokaisen tapahtuman yhteydessä koko joukon energiamäärä ei pelkästään tuplaannu, vaan se kasvaa äärettömän maailmankaikkeuslukumäärän energiamäärän verran. Mutta tällainen energianluonti ei-mistään on melkoista taikuutta.

(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu.

Kumman vaihtoehdon siis valitset, jos joka tapauksessa haluat tukeutua sellaisten maailmankaikkeuksien olemassaoloon, joista ei ole ainoatakaan havaintoa?

"Energian alkuperän (oli sitä siis sitten ns. vähän, vähän enemmän tai vaikka aika paljon) selittäminen on tietysti vähintään yhtä haasteellista muissakin kvanttimekaniikan tulkinnoissa, joten sen haasteellisuuden perusteella ei edes voida vakuuttavasti laittaa eri tulkintoja paremmuusjärjestykseen."

Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin.

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"Ottamatta millään lailla kantaa siihen, "romahtaako" aaltofunktio, niin sepustuksestasi saa käsityksen, että monimaailmatulkinnan mukaan olisi ikäänkuin itsenäisiä ilman mittausta olemassaolevia hiukkasia eikä mitään todellisuuden haarautumista tapahtuisi. Mutta jos katsot tätä https://en.wikipedia.org/wiki/Many-worlds_interpretation , niin heti tulee nähtäväksi kuinka todellisuuden oletetaan haarautuvan eri maailmankaikkeuksiksi jokaisen tapahtuman yhteydessä."

Viittaamallasi sivulla todetaan aivan oikein, että monimaailmatulkinnan mukaisesti kaikki kvanttimekaanisesti mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti ja että epädeterministiset havainnot ovat selitettävissä täysin deterministisillä yhtälöillä. Mielestäni siitä, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa loogisesti, että ainakaan sellaisten hiukkastyyppien edustajien olemassaolo, joista on jokin havainto, ei edellytä niihin kohdistuvia mittauksia. Haarautumiskuvaukset toisaalta liittyvät vaihtoehtoisten historioiden havainnollistamiseen mittausten yhteydessä, eivätkä itseasiassa ole kovinkaan riittäviä kuin erittäin alkeellisten tilanteiden kuvaamiseen.

"Mistä tietenkin nousee kysymys: mistä energia moiseen."

Tulkintani mukaan haarautuminen ei kasvata lainkaan kokonaisjärjestelmän energiaa, vaan se on vain käsitteellinen apuväline, joka liittyy sen havainnollistamiseen, mitä osaa kokonaisjärjestelmästä kulloinkin mitataan. Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi. Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta, joskin mittaustulokset usein tulevat hyödynnetyiksi tavoilla, joilla voi olla enemmän merkitystä kuin sellaisella vuorovaikutuksella, jota ei ylipäätään mitata, ainakin sellaisten asioiden mittaamisen kannalta, joita on tapana mitata niiden mittaajien toimesta, jotka alkuperäisen mittauksen ovat suorittaneet.

Siitä monimaailmatulkinnan oletuksesta, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa mielestäni loogisesti myös, että kokonaisjärjestelmän energiatason tulee olla jo ennen noita tapahtumia riittävän korkea niiden tapahtumiseen. Kvanttimekaniikassa tosin aikakäsitys on erilainen kuin klassisessa mekaniikassa, eli syyn ja seurauksen erottaminen voi olla haasteellista tai mahdotonta. Joka tapauksessa vuorovaikutuksen mahdollistaminen edellyttää energiaa ja havaitut kvanttimekaaniset vuorovaikutukset itseasiassa todentavat sen, että energiaa on olemassa riittävästi niiden aikaansaantiin.

Mahdollisesti kokonaisjärjestelmän energiataso on fysikaalisesti suurin mahdollinen. Energian alkuperän (oli sitä siis sitten ns. vähän, vähän enemmän tai vaikka aika paljon) selittäminen on tietysti vähintään yhtä haasteellista muissakin kvanttimekaniikan tulkinnoissa, joten sen haasteellisuuden perusteella ei edes voida vakuuttavasti laittaa eri tulkintoja paremmuusjärjestykseen.

Monimaailmatulkinnan vahvuutena kuitenkin on se, että selittää kvanttimekaaniset ilmiöt havaintojen perusteella todellisiksi oletettujen hiukkasten vuorovaikutuksen kautta sen sijaan, että se korostaisi joidenkin muiden tulkintojen olettamaa aaltofunktion romahdusta, joka romahdus siis ei perustu empiiriseen evidenssiin, vaan vain teoreettisiin oletuksiin, kuten tietysti aika monet muutkin erilaisten kvanttimekaanisten tulkintojen sisältämistä asioista.

Lue lisää

"Monimaailmatulkinnan vahvuutena kuitenkin on se, että selittää kvanttimekaaniset ilmiöt havaintojen perusteella todellisiksi oletettujen hiukkasten vuorovaikutuksen kautta"

Miten maailmankaikkeuksien haarautuminen (ja siihen liittyvä kaikkien maailmojen joukon energian määrän rajaton kasvu, tai vaihtoehtoisesti kunkin maailmankaikkeuden energian määrän rajaton hupeneminen) selittyy hiukkasten vuorovaikutusten avulla?

"sen sijaan, että se korostaisi joidenkin muiden tulkintojen olettamaa aaltofunktion romahdusta, joka romahdus siis ei perustu empiiriseen evidenssiin, vaan vain teoreettisiin oletuksiin, kuten tietysti aika monet muutkin erilaisten kvanttimekaanisten tulkintojen sisältämistä asioista."

Monimaailma-ajattelun pontimena on ainakin osittain ollut oudoksi koetun "aaltofunktion romahduksen" välttäminen. Mutta siinä joudutaan vähintään yhtä outoon ja selittämättömään maailmankaikkeuksien haarautumistapahtumaan. Kuinka yhdestä elektronista tulee kaksi/sata/ääretön?

Pinnalta katsoen indeterminismi näytetään ikäänkuin vältettävän, mutta sellainen välttäminen johtaa jo edellä esitettyyn kysymykseen: Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin mikä syntyneistä lapsimaailmankaikkeuksista ainoana noudatti emomaailmankaikkeutensa deterministisiä luonnonlakeja (jos sekään), kaikkien muiden rikkoessa niitä?

Sivusta-huomautus kirjoitti:

Energian rajattoman kasvun (josta kohta lisää) lisäksi haarautumiseen liittyy tietenkin kysymys: Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä. Mikä johtaa välittömästi siihen, että jos monimaailmatulkinta on tosi, niin deterministisillä luonnonlaeilla voidaan pyyhkiä sanotaanko mitä. Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin.

"Viittaamallasi sivulla todetaan aivan oikein, että monimaailmatulkinnan mukaisesti kaikki kvanttimekaanisesti mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti ja että epädeterministiset havainnot ovat selitettävissä täysin deterministisillä yhtälöillä."

Tätä Schrödingerin yhtälön kutsumista deterministiseksi olen usein ihmetellyt. Matemaattinen se kyllä on, mutta ei se ennusta yksittäistapauksista mitään muuta kuin todennäköisyyksiä. Matemaattinen ei ole synonyymi deterministisyydelle. Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi.

"Tulkintani mukaan haarautuminen ei kasvata lainkaan kokonaisjärjestelmän energiaa, vaan se on vain käsitteellinen apuväline, joka liittyy sen havainnollistamiseen, mitä osaa kokonaisjärjestelmästä kulloinkin mitataan."

Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä.

"Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."

Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.

"Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"

Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin.

"Siitä monimaailmatulkinnan oletuksesta, että kaikki mahdolliset tapahtumat toteutuvat reaalisesti, seuraa mielestäni loogisesti myös, että kokonaisjärjestelmän energiatason tulee olla jo ennen noita tapahtumia riittävän korkea niiden tapahtumiseen. ... Mahdollisesti kokonaisjärjestelmän energiataso on fysikaalisesti suurin mahdollinen."

Niin, vakioisuuteen liittyviä vaihtoehtoja on kaksi.

(1) Jos kussakin yksittäisessä maailmankaikkeudessa energiamäärä on vakio, niin oletettujen haarautumisten myötä maailmankaikkeuksien lukumäärä kasvaa räjähdysmäisesti (haarautuminen tapahtuu jokaisen tapahtuman yhteydessä), jolloin myös kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on käsittämättömän mittaluokan rajattomassa kasvussa. Jokaisen tapahtuman yhteydessä koko joukon energiamäärä ei pelkästään tuplaannu, vaan se kasvaa äärettömän maailmankaikkeuslukumäärän energiamäärän verran. Mutta tällainen energianluonti ei-mistään on melkoista taikuutta.

(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu.

Kumman vaihtoehdon siis valitset, jos joka tapauksessa haluat tukeutua sellaisten maailmankaikkeuksien olemassaoloon, joista ei ole ainoatakaan havaintoa?

"Energian alkuperän (oli sitä siis sitten ns. vähän, vähän enemmän tai vaikka aika paljon) selittäminen on tietysti vähintään yhtä haasteellista muissakin kvanttimekaniikan tulkinnoissa, joten sen haasteellisuuden perusteella ei edes voida vakuuttavasti laittaa eri tulkintoja paremmuusjärjestykseen."

Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin.

Lue lisää

"... Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä."

Miksi ihmeessä niiden muka tulisi niin käyttäytyä? Keskenään interferoivat maailmankaikkeudethan ovat interferoivien osien osalta identtisiä. Luonnonlaitkin ovat todennäköisesti samat ylivoimaisessa enemmistössä keskenään interferoivista maailmankaikkeuksista ja vaikka ne olisivatkin erilaisia, niin tässähän on kyseessä kvanttimekaniikan lainalaisuuksien hallitsema alue.

"Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin."

Ei, vaan monimaailmamallin pontimena on ollut lähinnä välttää aaltofunktion romahtamisoletukseen liittyvä ajatuksellinen umpikuja, jonka satimessa romahtavien aaltofunktioiden mystiikan olettavat tulkinnat (tai omalla kielelläsi: uskonnot) edelleen sätkivät.

"Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi."

Aito sattuma kuulostaa aidosti uskonnolliselta käsitteeltä, eikä se edes selitä mitään. Todennäköisesti ainakin osa fyysikoistakin on ihastunut sattumaoletuksiin taustalla vaikuttavista epärationaalisista uskonnollisista syistä. Todennäköisyysjakauman olemassaolo sinällään ei tee maailmankaikkeudesta determinististä, mutta sen olemassaolo ei myöskään ole ristiriidassa determinismin kanssa. Lisäksi ei ole erityistä syytä olettaa, että maailmankaikkeuksien joukko toimisi mystisen epädeterministisesti, koska esimerkiksi aaltofunktiohan siis käyttäytyy hyvin siististi kunhan toistoa on riittävästi. 10^500 alkeismittausta tuottaisi varsin siistin jakauman.

"Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä."

On täysin järkevä oletus, että suurin osa kaikesta todellisuudesta on havaitsemattomissa. Se ei ehkä ole epistemologisesti miellyttävää, mutta se on kuitenkin käytännön kannalta tosiasia. Todellisuus on kokonaisuus, josta suurin osa on väistämättömästi piilossa, joten kyseinen tosiasia kannattaa vain nielaista. Kaukoputki-analogiasi ei oikein toimi oletetun tarkoituksensa mukaisesti, koska havainnot viittaavat siihen, että suurin osa kaikesta tosiaan on toisissa maailmankaikkeuksissa. Itse asiassa käytännön kannalta suurinpiirtein kaikki :)

""Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."
"Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.""

Paljon järkevämpää on olettaa, että energian määrä on vakio.

""Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"
"Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin."

Mittaustavan niinsanottu valinta määrittyy deterministisesti, joten siihen ei ole mahdollista vaikuttaa. On vain puhetta vaikuttamisesta, mutta ei todellisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka voisivat rikkoa luonnonlakeja.

"(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu."

Ei olekaan havaittu, koska niinsanotulla haarautumisella ei ole mitään vaikutusta kokonaisenergiamäärään. En tunnista ajatusta mystisesti lisääntyvistä hiukkasmääristä ainakaan omaan ajatteluuni kuuluvaksi. En siis valitse kumpaakaan esittämistäsi vaihtoehdoista, vaan sen, että molemmat energiamäärät ovat vakioita.

"Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin."

Mielestäni lisääntyvien maailmankaikkeuksien olettaminen ei siis ole tarpeellista liittyen monimaailmatulkintaan.

"Tutkittava alkeishiukkanen ja sen vastineet elävät monimaailmatulkinnan mukaisesti ihan todellisina hiukkasina omissa maailmankaikkeuksissaan koko mittaustapahtuman ajan."

Jos esim. elektroni olisi hiukkasluonteisista hiukkasista koostuva kokoelma monimaailmassa, tällöin pitäisi kaksoisrakokokeessakin muodostua kaksoisraon kuva kun mittausta toistetaan peräkkäin uusilla elektroneilla.
Kuitenkin tuloksena tulee diffraktiokuvio. Liikkuessaan elektronilla ei ole hiukkasluonnetta ollenkaan (ei edes monimaailmassa), vasta vuorovaikuttaessaan satunnaisen filmillä olevan atomin kanssa se osoittaa hetkellisesti hiukkasluonnetta (samalla aaltofunktio romahtaa myös monimaailmatulkinnassa) ja poispäin kimmotessaan on taas aalto jolla ei ole hiukkasluonnetta edes monimaailmassa. Vaan jokaisessa monimaailman haarassakin elektroni on superpositiossa oleva aalto joka ei käyttäydy hiukkasen tavoin.
Lue täältä kaksoisrakokokeesta (jossa elektroneja menee yksi kerrallaan kaksoisraon läpi), on mahdotonta että elektronia vastaisikin usea hiukkasmainen elektroni eri maailmoissa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Double-slit_experiment

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"... Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä."

Miksi ihmeessä niiden muka tulisi niin käyttäytyä? Keskenään interferoivat maailmankaikkeudethan ovat interferoivien osien osalta identtisiä. Luonnonlaitkin ovat todennäköisesti samat ylivoimaisessa enemmistössä keskenään interferoivista maailmankaikkeuksista ja vaikka ne olisivatkin erilaisia, niin tässähän on kyseessä kvanttimekaniikan lainalaisuuksien hallitsema alue.

"Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin."

Ei, vaan monimaailmamallin pontimena on ollut lähinnä välttää aaltofunktion romahtamisoletukseen liittyvä ajatuksellinen umpikuja, jonka satimessa romahtavien aaltofunktioiden mystiikan olettavat tulkinnat (tai omalla kielelläsi: uskonnot) edelleen sätkivät.

"Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi."

Aito sattuma kuulostaa aidosti uskonnolliselta käsitteeltä, eikä se edes selitä mitään. Todennäköisesti ainakin osa fyysikoistakin on ihastunut sattumaoletuksiin taustalla vaikuttavista epärationaalisista uskonnollisista syistä. Todennäköisyysjakauman olemassaolo sinällään ei tee maailmankaikkeudesta determinististä, mutta sen olemassaolo ei myöskään ole ristiriidassa determinismin kanssa. Lisäksi ei ole erityistä syytä olettaa, että maailmankaikkeuksien joukko toimisi mystisen epädeterministisesti, koska esimerkiksi aaltofunktiohan siis käyttäytyy hyvin siististi kunhan toistoa on riittävästi. 10^500 alkeismittausta tuottaisi varsin siistin jakauman.

"Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä."

On täysin järkevä oletus, että suurin osa kaikesta todellisuudesta on havaitsemattomissa. Se ei ehkä ole epistemologisesti miellyttävää, mutta se on kuitenkin käytännön kannalta tosiasia. Todellisuus on kokonaisuus, josta suurin osa on väistämättömästi piilossa, joten kyseinen tosiasia kannattaa vain nielaista. Kaukoputki-analogiasi ei oikein toimi oletetun tarkoituksensa mukaisesti, koska havainnot viittaavat siihen, että suurin osa kaikesta tosiaan on toisissa maailmankaikkeuksissa. Itse asiassa käytännön kannalta suurinpiirtein kaikki :)

""Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."
"Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.""

Paljon järkevämpää on olettaa, että energian määrä on vakio.

""Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"
"Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin."

Mittaustavan niinsanottu valinta määrittyy deterministisesti, joten siihen ei ole mahdollista vaikuttaa. On vain puhetta vaikuttamisesta, mutta ei todellisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka voisivat rikkoa luonnonlakeja.

"(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu."

Ei olekaan havaittu, koska niinsanotulla haarautumisella ei ole mitään vaikutusta kokonaisenergiamäärään. En tunnista ajatusta mystisesti lisääntyvistä hiukkasmääristä ainakaan omaan ajatteluuni kuuluvaksi. En siis valitse kumpaakaan esittämistäsi vaihtoehdoista, vaan sen, että molemmat energiamäärät ovat vakioita.

"Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin."

Mielestäni lisääntyvien maailmankaikkeuksien olettaminen ei siis ole tarpeellista liittyen monimaailmatulkintaan.

Lue lisää

"Miksi ihmeessä niiden muka tulisi niin käyttäytyä?"

Siksi että deterministiset luonnonlait määritelmällisesti määräävät samasta lähtötilanteesta yksikäsitteisen lopputuloksen. Haarautuvien maailmankaikkeuksien tapauksessa erilaisia seurauksia samasta lähtötilanteesta on yhtä monta kuin maailmojakin, ja jos luonnonlait ovat deterministiset, niin korkeintaan yksi niistä on syntynyt emouniversuminsa luonnonlakien mukaisen toiminnan tuloksena; kaikki loput ovat syntyneet luonnonlakeja rikkomalla.

"Aito sattuma kuulostaa aidosti uskonnolliselta käsitteeltä, eikä se edes selitä mitään."

En minäkään ole aitojen sattumien puolesta argumentoimassa. Aito sattuma on aitoa taikuutta.

"Todennäköisesti ainakin osa fyysikoistakin on ihastunut sattumaoletuksiin taustalla vaikuttavista epärationaalisista uskonnollisista syistä."

Näin voi olla, esim. välttyäkseen hyväksymästä tietoisuuden vaikutusmahdollisuuden tapahtumiin ja esittääkseen kaikkien olevan täysin vastuuttomia teoistaan. Mutta joka tapauksessa hekin ovat kvanttimekaniikan koetulosten ja eräiden teoreemojen myötä jättäneet 1800-lukulaisen kausaalisen determinismin mukaisen maailmankuvan ja nielleet sen, että kausaalinen determinismi ei ole tosi. (Esim. Kochen-Specker-teoreema osoittaa, että SPIN 1 -partikkeleilla ei ole voinut olla jotakin tiettyä tilaa ennen mittausta jonka mittaus vain paljastaisi.), He eivät kuitenkaan halua uskoa, että on olemassa arkikokemuksemme mukaisia aitoja tietoisia toimijoita. Siksi he esittävät mieluummin aitoa sattumaa kausaalisen determinismin tilalle.

Toinen syy aidon sattuman puolesta argumentoinnille on antropomorfinen oletus, että tietoisuutta esiintyy vain joissakin ihmisenkaltaisissa olennoissa. Aidon sattuman vaihtoehtona kun ovat jonkinlaiset hiukkasten tekemät vapaat valinnat, käytännössä siis panpsykismiä muodossa tai toisessa, ja monelle se on iso pala nielaistavaksi.

Onko ajatus elektronin tekemästä vapaasta valinnasta sitten irrationaalinen? Vapaan tahdon teoreeman mukaan ei, jos valinnan vapautta yleensä on olemassa. Vapaan tahdon teoreeman mukaan hiukkaset tekevät valintoja jos tutkijatkin tekevät.

https://www.youtube.com/watch?v=7ZqUEAACfyk

https://plus.maths.org/content/john-conway-discovering-free-will-part-iii

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"... Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä."

Miksi ihmeessä niiden muka tulisi niin käyttäytyä? Keskenään interferoivat maailmankaikkeudethan ovat interferoivien osien osalta identtisiä. Luonnonlaitkin ovat todennäköisesti samat ylivoimaisessa enemmistössä keskenään interferoivista maailmankaikkeuksista ja vaikka ne olisivatkin erilaisia, niin tässähän on kyseessä kvanttimekaniikan lainalaisuuksien hallitsema alue.

"Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin."

Ei, vaan monimaailmamallin pontimena on ollut lähinnä välttää aaltofunktion romahtamisoletukseen liittyvä ajatuksellinen umpikuja, jonka satimessa romahtavien aaltofunktioiden mystiikan olettavat tulkinnat (tai omalla kielelläsi: uskonnot) edelleen sätkivät.

"Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi."

Aito sattuma kuulostaa aidosti uskonnolliselta käsitteeltä, eikä se edes selitä mitään. Todennäköisesti ainakin osa fyysikoistakin on ihastunut sattumaoletuksiin taustalla vaikuttavista epärationaalisista uskonnollisista syistä. Todennäköisyysjakauman olemassaolo sinällään ei tee maailmankaikkeudesta determinististä, mutta sen olemassaolo ei myöskään ole ristiriidassa determinismin kanssa. Lisäksi ei ole erityistä syytä olettaa, että maailmankaikkeuksien joukko toimisi mystisen epädeterministisesti, koska esimerkiksi aaltofunktiohan siis käyttäytyy hyvin siististi kunhan toistoa on riittävästi. 10^500 alkeismittausta tuottaisi varsin siistin jakauman.

"Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä."

On täysin järkevä oletus, että suurin osa kaikesta todellisuudesta on havaitsemattomissa. Se ei ehkä ole epistemologisesti miellyttävää, mutta se on kuitenkin käytännön kannalta tosiasia. Todellisuus on kokonaisuus, josta suurin osa on väistämättömästi piilossa, joten kyseinen tosiasia kannattaa vain nielaista. Kaukoputki-analogiasi ei oikein toimi oletetun tarkoituksensa mukaisesti, koska havainnot viittaavat siihen, että suurin osa kaikesta tosiaan on toisissa maailmankaikkeuksissa. Itse asiassa käytännön kannalta suurinpiirtein kaikki :)

""Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."
"Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.""

Paljon järkevämpää on olettaa, että energian määrä on vakio.

""Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"
"Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin."

Mittaustavan niinsanottu valinta määrittyy deterministisesti, joten siihen ei ole mahdollista vaikuttaa. On vain puhetta vaikuttamisesta, mutta ei todellisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka voisivat rikkoa luonnonlakeja.

"(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu."

Ei olekaan havaittu, koska niinsanotulla haarautumisella ei ole mitään vaikutusta kokonaisenergiamäärään. En tunnista ajatusta mystisesti lisääntyvistä hiukkasmääristä ainakaan omaan ajatteluuni kuuluvaksi. En siis valitse kumpaakaan esittämistäsi vaihtoehdoista, vaan sen, että molemmat energiamäärät ovat vakioita.

"Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin."

Mielestäni lisääntyvien maailmankaikkeuksien olettaminen ei siis ole tarpeellista liittyen monimaailmatulkintaan.

Lue lisää

"Lisäksi ei ole erityistä syytä olettaa, että maailmankaikkeuksien joukko toimisi mystisen epädeterministisesti"

Kochen Specker-teoreeman mukaan SPIN 1- hiukkaset kuitenkin käyttäytyvät tavoilla, joita edes koko maailmankaikkeuden mennyt historia ei determinoi. Sen sijaan, jos kokeentekijä päättää mitata niiden spinin autotallin katonrajan suuntaisesti, niin hiukkasten spin-akselisto asettuu sen valinnan mukaiseksi, ja jos lähikaupan seinän suuntaisesti, niin spin-akselisto asettuu sen valinnan mukaiseksi, ja lisäksi hiukkanen valitsee jonkin ennaltamääräämättömän spinin tässä koordinaatistossa. Eli havaitsijalla on vaikutus havainnon kohteeseen ja hiukkasella vapus valita spininsä havaitsijan asettamissa spekseissä, eikä tässä tarvita mitään toisia maailmankaikkeuksia hämäräperäisesti kohdistamaan välittäviä vaikutuksia kokeentekijän tietoisuudesta hiukkasten spin-akselistoihin. Miten sellaiset äärettömät maailmankaikkeusjoukot ylipäätään selittäisivät asian millään uskottavalla tavalla? Laskevatko toiset maailmankaikkeudet tämän maailmankaikkeuden asioita ja ikäänkuin konspiroiden kohdistavat tähän maailmankaikkeuteen vaikutuksia saaden asiat näyttämään siltä kuin kokeentekijän tietoisuus ja valinnat vaikuttaisivat mittauskohteisiin?

Tästä kokeentekijän vaikutuksesta hiukkasten spineihin on olemassa hyvä ja hieman huvittava kuvaus:

Suppose the experimenter sets up his apparatus, and first picks a particular reference direction against which to measure the orientation of the particle's spin. In practice this reference direction could be defined by a magnetic or electric field. The experimenter wishes to know what angle the particle's spin axis makes to the line of the field. He carries out the measurement and he finds to his surprise that the spin happens to point exactly along the direction of the field. The experiment is repeated many times, but the result is always the same. The spin always points along the reference direction chosen. The experimenter suspects some sort of conspiracy and adjusts the angle of his apparatus, but the spin of the particle always follows suit. Try as he may to catch the spin pointing obliquely to the reference direction, the experimenter gets nowhere. He is perplexed by the fact that the particle seems to be reading his mind, because it always anticipates the direction he has freely chosen as his reference.

Frustrated, the experimenter hits upon a devious strategem. He will set up two different reference directions, A and B, and measure the angle of the spin relative to both. As the spin of the particle cannot possibly point in two directions at once, at least one of the measurements will show the spin at an intermediate angle. Proceeding on this assumption the experimenter makes the first measurement. He is no longer surprised to find the spin pointing along direction A. The next measurement he makes very quickly, before something can cause the spin to reorient itself. Direction B has been chosen to lie at 25 (degrees) to direction A, and so naturally the experimenter, who has just determined to his satisfaction that the spin points along axis A, expects to find the spin pointing at 25 (degrees) to axis B. To his consternation he finds that nature has out manoeuvred him. Somehow the particle was one jump ahead, and has miraculously re-aligned its spin to coincide precisely with axis B. Furious, the experimenter re-measures the angle relative to axis A, and, behold, the spin is back at its original angle!

Weird effects like this are now part of established physics, and physicists have long accepted that the spin of a particle will always be found to point along whichever axis is chosen by the experimenter as his reference. It is a property which completely undermines any attempt to make sense of the concept of direction in the quantum domain. It also introduces a bizarre subjective element into the physical world. If the spin of a particle is destined to follow for ever the experimenter's random choice of reference direction, the experimenter's freewill somehow intrudes into the micro world. The uncanny slavishness that obliges all spinning particles to adopt the experimenter's definition of angle is suggestive of mind over matter. In Chapter 3 we shall see that these subjective elements of quantum physics demand a complete reappraisal of the traditional concept of reality and the role of consciousness in the physical universe.

(Lainaus: Paul Davies, Superforce)

Oletettu-romahdus kirjoitti:

"... Jos/kun luonnonlait ovat deterministiset ja kaikille samat, ja jos maailmankaikkeuden kaikki tapahtumat ovat determinististen luonnonlakien yksikäsitteisesti determinoimaa kausaalista jatkumoa, niin kumpi kahdesta maailmankaikkeudesta rikkoo ne aikaansaaneen maailmankaikkeuden luonnonlakeja? Vähintään toisen niistä on niin tehtävä."

Miksi ihmeessä niiden muka tulisi niin käyttäytyä? Keskenään interferoivat maailmankaikkeudethan ovat interferoivien osien osalta identtisiä. Luonnonlaitkin ovat todennäköisesti samat ylivoimaisessa enemmistössä keskenään interferoivista maailmankaikkeuksista ja vaikka ne olisivatkin erilaisia, niin tässähän on kyseessä kvanttimekaniikan lainalaisuuksien hallitsema alue.

"Tämä on tietysti hupaisaa, jos monimaailmauskonnon pontimena on ollut säilyttää usko kausaaliseen determinismiin."

Ei, vaan monimaailmamallin pontimena on ollut lähinnä välttää aaltofunktion romahtamisoletukseen liittyvä ajatuksellinen umpikuja, jonka satimessa romahtavien aaltofunktioiden mystiikan olettavat tulkinnat (tai omalla kielelläsi: uskonnot) edelleen sätkivät.

"Jos oletetaan, että aitoja sattumia on olemassa ja että jopa kaikki tapahtumat ovat aitoja sattumia, niin niillekin sattumille voidaan ilmaista matemaattisessa muodossa oleva todennäköisyysjakauma. Ei sellaisen kuvaajan olemassaolo silti maailmankaikkeudesta determinististä tekisi."

Aito sattuma kuulostaa aidosti uskonnolliselta käsitteeltä, eikä se edes selitä mitään. Todennäköisesti ainakin osa fyysikoistakin on ihastunut sattumaoletuksiin taustalla vaikuttavista epärationaalisista uskonnollisista syistä. Todennäköisyysjakauman olemassaolo sinällään ei tee maailmankaikkeudesta determinististä, mutta sen olemassaolo ei myöskään ole ristiriidassa determinismin kanssa. Lisäksi ei ole erityistä syytä olettaa, että maailmankaikkeuksien joukko toimisi mystisen epädeterministisesti, koska esimerkiksi aaltofunktiohan siis käyttäytyy hyvin siististi kunhan toistoa on riittävästi. 10^500 alkeismittausta tuottaisi varsin siistin jakauman.

"Tässä on selvää piilomuuttuja-ajattelua. Piilomuuttujat havaitsemattomina ovat ikäänkuin toisissa maailmoissa, tai toisia maailmoja. Mutta jos niin ajatellaan, niin silloin suurin osa nykyisin tunnetuista galakseista oli toisissa maailmankaikkeuksissa ennen kaukoputken keksimistä."

On täysin järkevä oletus, että suurin osa kaikesta todellisuudesta on havaitsemattomissa. Se ei ehkä ole epistemologisesti miellyttävää, mutta se on kuitenkin käytännön kannalta tosiasia. Todellisuus on kokonaisuus, josta suurin osa on väistämättömästi piilossa, joten kyseinen tosiasia kannattaa vain nielaista. Kaukoputki-analogiasi ei oikein toimi oletetun tarkoituksensa mukaisesti, koska havainnot viittaavat siihen, että suurin osa kaikesta tosiaan on toisissa maailmankaikkeuksissa. Itse asiassa käytännön kannalta suurinpiirtein kaikki :)

""Tietenkään mittauksen suorittamisen ei voida vakuuttavasti olettaa kasvattavan kokonaisjärjestelmän energiaa äärettömästi."
"Mutta niinhän siinä käy, että energia joutuu kasvamaan rajatta.""

Paljon järkevämpää on olettaa, että energian määrä on vakio.

""Mittaushan on vain hiukkasten vuorovaikutusta,"
"Kausaalisen determinismin mukaisessa klassisessa fysiikassa noin on voitu ajatella. Kvanttimekaniikassa kuitenkin on jouduttu puhumaan havaitsijoista, koska mittaustavan valinta vaikuttaa empiirisen todellisuuden muotoutumiseen tavoilla, joita ei ole mahdollista palauttaa avaruudessa eteneviin fysikaalisiin vuorovaikutuksiin."

Mittaustavan niinsanottu valinta määrittyy deterministisesti, joten siihen ei ole mahdollista vaikuttaa. On vain puhetta vaikuttamisesta, mutta ei todellisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka voisivat rikkoa luonnonlakeja.

"(2) Jos sen sijaan kaikkien maailmojen joukon energiamäärä on vakio, niin jokaisen tapahtuman yhteydessä kunkin maailmankaikkeuden energiamäärä ei pelkästään puoliinnu, vaan tulee jaetuksi äärettömällä. Mutta minkäänlaista energiamäärän vähenemistä ei ainakaan tässä maailmankaikkeudessa ole havaittu."

Ei olekaan havaittu, koska niinsanotulla haarautumisella ei ole mitään vaikutusta kokonaisenergiamäärään. En tunnista ajatusta mystisesti lisääntyvistä hiukkasmääristä ainakaan omaan ajatteluuni kuuluvaksi. En siis valitse kumpaakaan esittämistäsi vaihtoehdoista, vaan sen, että molemmat energiamäärät ovat vakioita.

"Muut tulkinnat eivät kuitenkaan johda edellä kuvatun kaltaisiin lisääntyvien maailmankaikkeuksien aiheuttamiin paradokseihin."

Mielestäni lisääntyvien maailmankaikkeuksien olettaminen ei siis ole tarpeellista liittyen monimaailmatulkintaan.

Lue lisää

"On täysin järkevä oletus, että suurin osa kaikesta todellisuudesta on havaitsemattomissa. Se ei ehkä ole epistemologisesti miellyttävää, mutta se on kuitenkin käytännön kannalta tosiasia. Todellisuus on kokonaisuus, josta suurin osa on väistämättömästi piilossa, joten kyseinen tosiasia kannattaa vain nielaista. Kaukoputki-analogiasi ei oikein toimi oletetun tarkoituksensa mukaisesti, koska havainnot viittaavat siihen, että suurin osa kaikesta tosiaan on toisissa maailmankaikkeuksissa. Itse asiassa käytännön kannalta suurinpiirtein kaikki :)"

No niin on. Mutta väistit sen piilomuuttuja-asian. Käytätkö toisia maailmankaikkeuksia jonkinlaisina piilomuuttujina? Mutta jos sen teet, niin esitä sitten jokin uskottava tarina, miten toisissa maailmankaikkeuksissa ohjaillaan tämän maailmankaikkeuden asioita niin, että näyttäisi siltä, että itse ohjaamme toimintaamme.

"Paljon järkevämpää on olettaa, että energian määrä on vakio."

Jätit täsmentämättä missä kokonaisuudessa.

"Mittaustavan niinsanottu valinta määrittyy deterministisesti, joten siihen ei ole mahdollista vaikuttaa."

Tuosta ei ole olemassa ainoatakaan todistetta. Mutta jos puolihuolimattomasti heittelet tuollaisia väitteitä ikäänkuin faktana, millä saatat toki hämätä asioihin perehtymätöntä lukijaa joka ei tiedä että kyseessä on pelkkä todistamaton usko, niin todista sitten väitteesi.

"On vain puhetta vaikuttamisesta, mutta ei todellisia vaikuttamismahdollisuuksia, jotka voisivat rikkoa luonnonlakeja."

Mitä luonnonlakeja tarkoitat? Kausaalisen determinismin mukaisia "luonnonlakejako"? Mutta ne saattavat olla vain ihmisen luomia ajatusrakennelmia, joilla ei ole mitään tekoa todellisuuden rakenteen kanssa.

"Ei olekaan havaittu, koska niinsanotulla haarautumisella ei ole mitään vaikutusta kokonaisenergiamäärään."

Minkä kokonaisuuden kokonaisenergiamäärään? Jos oletettujen kaikkien maailmankaikkeuksien kokonaisenergiamäärään, niin yksittäisissä maailmankaikkeuksissa energian tulisi lähestyä hyvin nopeasti nollaa.

"En tunnista ajatusta mystisesti lisääntyvistä hiukkasmääristä ainakaan omaan ajatteluuni kuuluvaksi. En siis valitse kumpaakaan esittämistäsi vaihtoehdoista, vaan sen, että molemmat energiamäärät ovat vakioita."

Eivät ne voi molemmat olla vakioita, jos haarautuminen on tosi. Hylkäätkö nyt siis haarautuvien todellisuuksien mallin, eli ns. kvanttimekaniikan monimaailmatulkinnan?

"Mielestäni lisääntyvien maailmankaikkeuksien olettaminen ei siis ole tarpeellista liittyen monimaailmatulkintaan."

Mutta se ON monimaailmatulkinta.