New yorkiin matkustaminen

Newyorknewyork

Hei. Haaveissani olisi lähteä viikon mittaiselle matkalle new yorkiin siten että ottais esim. Lennot finnairilta ja trivagon kautta hotellin. Millaisella kyydillä olette kulkeneet lentokentältä ja paljon maksoi ja kauan matkantekoon menee? Tarvitseeko hotellissa maksaa mitään kuluja erikseen paikanpäällä vaikka huone olisi jo maksettu etukäteen? Tarvitseeko matkustusta varten hankkia muita asiakirjoja kuin passin?Onko ostosten tekeminen kuinka paljon edullisempaa/kalliimpaa kuin suomessa, vaikkapa perus vaate ostoksissa (ei mitään tyyliin chanelia tai lous vuittonia)? Ja minkälaisia muita seikkoja maksujen ja matkustuksen suhteen kannattaa ottaa huomioon? Tarvitseeko jokapaikassa antaa tippiä? Kuinka aikaisin paluumatkalle kannattaa lähteä kentälle että saa varmasti taksikyydin? Olen lukenut että tiettyyn aikaa päivästä taksin saaminen voi olla hankalaa. Entä muutoin taksilla liikkuminen manhattanilla jos haluaa käydä katsomassa nähtävyyksiä, niin millaiset ohjeet kuskille täytyy antaa määränpäästä? Kuulemma ei pitä antaa paikan osoitetta vaan kadun nimi, mutta kun ne kadut on monta korttelia pitkiä ja turistina siellä ei osaa neuvoa että mihin kohti pitäisi jäädä

3

718

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nykinsalaisuudet

      Lentokenttämatkan osalta voisin sanoa, että parhaiten 24 kilometrin matka keskustaan taittuu metroasemalle tuovalla AirTrain JFK:lla, joka liikennöi 24 tuntia vuorokaudessa. Itse kaupungilla liikut mielestäni parhaiten metrolla, onhan NY:llä maailman laajin ja vilkkain metroverkosto, joka kattaa käytännössä kaikki turisteille oleennaiset alueet. Hotellimaksuihin tulee lisää, jos käytät maksullisia palveluita, jotka pitää löytyä hotellin sivustolta. Passin lisäksi sinun tulee tarvittaessa kyetä osoittamaan, että matkalla on mukana tarpeeksi rahaa, onneksi Viisumia ei esimerkiksi Finnairin lennoilla saapuvat tarvitse, kiitos ns. Visa Waiver -ohjelman. Kaiken muun oleennaisen nwe Yorkin matkaa koskien löydät kätevimmin suomenkielisen sivuston NY-sivulta osoitteessa: http://kaupunkilomalle.com/new-york

      • Finnair_in_my_ass

        Mikä FINNAIR-mainos tää oli? Tarviiko viisumin jos matkustaa vaikka Islaniin kautta Iceland Air? Tai Lufthansa?


    • Itsellä Nykissä käyynistä on jo tovi aikaa, mutta ei se matka taksilla kauhean kauaa kestänyt päästä Manhattanille. Meillä oli käytössä musta taxi joka oli hieman kalliimpi, mutta en muista hintaa. Keltaiset taxit ovat yhtä hyviä. Ja tuo juna varmasti hyvä vaihtoehto myös. Hotellin suosittelisin ottamaan vaikka Brooklynin puolelta. Manhattanilla on paljon enemmän hälinää yöllä. Metrolla liikkuminen on helppoa ja suositeltavaa tai ihan kävellen pystyy monia paikkoja käydä katsomassa. Tippiä kannattaa antaa ravintolassa yms. paikoissa. Nyrkkisääntönä on, että tuplaa veron osuus joka on kuitissa ilmoitettu ja pyöristä vaikka seuraavaan tasasumaan :). Vaatteiden hinta nyt riippuu hyvinkin pitkälti sen hetkisestä dollarin kurssista, mutta on siellä jonkin verran halvempaa mitä täällä. Karttoja tutkimalla pääsee kyllä sisälle Manhattanin kaduista

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      731
    2. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      54
      624
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      602
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      74
      543
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      43
      511
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      503
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      438
    8. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      414
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      381
    Aihe