Mielenterveyspotilas adoptoijana?

Mainitsit monta arvokasta asiaa, jotka tosin ovat minulle aika selviä. Minut on kasvattanut henkisesti väkivaltainen alkoholisti, joka vaati minulta kiitollisuutta yksinomaan siitä, että oli tarjonnut minulle kodin, mihin vanhempani eivät tuolloin pystyneet. Usko pois, en mielelläni itse kerjää kiitoksia mistään. Ja kyllä, se taakka on lapselle liian raskas.
Lisäksi minä tosiaan tahdon perustaa perheen ja kasvattaa lapsen rakkaudella ja niin hyvin kuin ikinä voin. En vain koe itselleni sopivaksi synnyttää omia. Rakastaa voi mielestäni myös muita kuin omia lapsiaan.
Lisäksi taipumus depressioon voi periytyä.

Teleute kirjoitti:

Mainitsit monta arvokasta asiaa, jotka tosin ovat minulle aika selviä. Minut on kasvattanut henkisesti väkivaltainen alkoholisti, joka vaati minulta kiitollisuutta yksinomaan siitä, että oli tarjonnut minulle kodin, mihin vanhempani eivät tuolloin pystyneet. Usko pois, en mielelläni itse kerjää kiitoksia mistään. Ja kyllä, se taakka on lapselle liian raskas.
Lisäksi minä tosiaan tahdon perustaa perheen ja kasvattaa lapsen rakkaudella ja niin hyvin kuin ikinä voin. En vain koe itselleni sopivaksi synnyttää omia. Rakastaa voi mielestäni myös muita kuin omia lapsiaan.
Lisäksi taipumus depressioon voi periytyä.

Lue lisää

Kyllä voi adoptoida vaikka estettä biolapsille ei olisi. Omia lapsia ne adoptiolapsetkin ovat, vaikka eivät navan alla olekkaan kasvaneet.

Teleute kirjoitti:

Mainitsit monta arvokasta asiaa, jotka tosin ovat minulle aika selviä. Minut on kasvattanut henkisesti väkivaltainen alkoholisti, joka vaati minulta kiitollisuutta yksinomaan siitä, että oli tarjonnut minulle kodin, mihin vanhempani eivät tuolloin pystyneet. Usko pois, en mielelläni itse kerjää kiitoksia mistään. Ja kyllä, se taakka on lapselle liian raskas.
Lisäksi minä tosiaan tahdon perustaa perheen ja kasvattaa lapsen rakkaudella ja niin hyvin kuin ikinä voin. En vain koe itselleni sopivaksi synnyttää omia. Rakastaa voi mielestäni myös muita kuin omia lapsiaan.
Lisäksi taipumus depressioon voi periytyä.

Lue lisää

Sekä manodepressisyys ja skitsofrenia ovat periytyviä ja usein myös puhkeavat raskauden aikana vaikka ei aikaisemmin olisi ollut oireita!

Joo, kiitos asiallisesta ja ehdottoman loogisesta kommentista! ;)

En tunnustaudu gootiksi tai minkään muunkaan alakulttuurin edustajaksi. Musta vain on tyylikäs väri ja köyhälle siinä mielessä hyvä ratkaisu, että se sopii tarvittaessa vähän kaiken kanssa.

Oli taas pakko selvittää, vaikka yritinkin hillitä itseäni. '_'

Vanhemmuus on rankkaa, mutta eivät kaikki todellakaan koe sitä samallalailla. Toinen pystyy kasvattamaan "kunnialla" yhden lapsen ja toiselle viisi menee siinä missä yksikin (kärjistys). Itse olen mielestäni ihan kohtuu hyvä äiti yhdelle, kohta kahdelle lapselle...viidelle tuskin olisin.
Olen itse omien kokemusten kautta ja lähiympäristön kautta oppinut, ettei elämä kertakaikkiaan aina kulje suunniteltuja polkuja. Hassua sanoa, mutta minusta vaikeudet ovat juuri niitä joista olen oppinut eniten, sellaistakin jonka uskon olevan tärkeää kun kasvatan lasta.
Olen ollut aika kova ja tuomitseva, mutta kun olen ollut läheisesti tekemisissä sekä narkomaanin, että psyykkisesti sairaan kanssa niin alan jo oivaltamaan jotain. Osaan varmasti suhtautua lapseenkin "lempeämmin". On kauheaa kun adoptiovanhemmille kasataan aivan uskomaton täydellisyyden taakka vaikka tuskin täydellinen vanhempi on edes kovin hyvä vanhempi loppupeleissä. Jos itse on kokenut "kovia" voi oma empatiakyky olla paljon suurempi kun "virheetöntä" elämää eläneen.
Minusta tuntuu, että muut adoptiovanhemmat ovat juuri niitä jotka laittavat suuria "kriiteereitä" muille a.vanhemmille, ei niinkään sosiaalityöntekijät.

Tiina Tavis kirjoitti:

Vanhemmuus on rankkaa, mutta eivät kaikki todellakaan koe sitä samallalailla. Toinen pystyy kasvattamaan "kunnialla" yhden lapsen ja toiselle viisi menee siinä missä yksikin (kärjistys). Itse olen mielestäni ihan kohtuu hyvä äiti yhdelle, kohta kahdelle lapselle...viidelle tuskin olisin.
Olen itse omien kokemusten kautta ja lähiympäristön kautta oppinut, ettei elämä kertakaikkiaan aina kulje suunniteltuja polkuja. Hassua sanoa, mutta minusta vaikeudet ovat juuri niitä joista olen oppinut eniten, sellaistakin jonka uskon olevan tärkeää kun kasvatan lasta.
Olen ollut aika kova ja tuomitseva, mutta kun olen ollut läheisesti tekemisissä sekä narkomaanin, että psyykkisesti sairaan kanssa niin alan jo oivaltamaan jotain. Osaan varmasti suhtautua lapseenkin "lempeämmin". On kauheaa kun adoptiovanhemmille kasataan aivan uskomaton täydellisyyden taakka vaikka tuskin täydellinen vanhempi on edes kovin hyvä vanhempi loppupeleissä. Jos itse on kokenut "kovia" voi oma empatiakyky olla paljon suurempi kun "virheetöntä" elämää eläneen.
Minusta tuntuu, että muut adoptiovanhemmat ovat juuri niitä jotka laittavat suuria "kriiteereitä" muille a.vanhemmille, ei niinkään sosiaalityöntekijät.

Lue lisää

Adoption kriteerit ovat tiukat, tai sitten ne ovat vain tarkat. Halutaan varmistaa että lapsi saa hyvän kodin. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että kaksi (tai yksi) aikuinen saa lapsen, vaan siitä, että lapsi saa kodin. Siinä on iso ero.

Lapsen hankinta vaatii pitkäjänteistä sitoutumista. Eikä riitä, että puoliso tukee, tai puoliso kyllä sitä ja tätä, vaan myös itse. Molemmat siis.

En usko, että nimenomaan adotiovanhemmat olisi niitä, jotka "lyövät" toisia äitejä - minusta naiset, ja äidit ylipäätään, tuomitsevat turhan helposti toiset naiset ja äidit. Pahimpia ovat kuitenkin lapsettomat (poika)miehet: he jos ketkä tietävät miten lasten kanssa tulee toimia ja millainen vanhemman kuuluu olla jotta olisi hyvä !!

hmmm kirjoitti:

Adoption kriteerit ovat tiukat, tai sitten ne ovat vain tarkat. Halutaan varmistaa että lapsi saa hyvän kodin. Adoptiossa ei ole kyse siitä, että kaksi (tai yksi) aikuinen saa lapsen, vaan siitä, että lapsi saa kodin. Siinä on iso ero.

Lapsen hankinta vaatii pitkäjänteistä sitoutumista. Eikä riitä, että puoliso tukee, tai puoliso kyllä sitä ja tätä, vaan myös itse. Molemmat siis.

En usko, että nimenomaan adotiovanhemmat olisi niitä, jotka "lyövät" toisia äitejä - minusta naiset, ja äidit ylipäätään, tuomitsevat turhan helposti toiset naiset ja äidit. Pahimpia ovat kuitenkin lapsettomat (poika)miehet: he jos ketkä tietävät miten lasten kanssa tulee toimia ja millainen vanhemman kuuluu olla jotta olisi hyvä !!

Lue lisää

Olen itse adoptiovanhempi, joten tiedän kyllä mistä adoptiossa on kyse.
Minusta kirjoitukset ovat olleet vaan aika latistavia ja yrittäneet luoda täydellisen vanhemman kuvaa, joka ei siis kirjoitusten pohjalta voi olla kärsinyt masennuksesta.

Minä katsoisin pääkirjoittajan tilannetta enemmän niin, että hän on hyvällä matkalla kohti vanhemmuutta. Hän miettii näitä asioita, pohtii ja punnitsee, se on paljon enemmän kuin mitä moni kovastikkin lasta yrittävä tekee. Hänestä voi hyvinkin tulla vahvempi, empaattisempi ja yksinkertaisesti parempi vanhempi kuin sellaisesta joka ei ole kokenut elämässään kolhuja ja joutunut kyseenalaistamaan ja kysymään itseltään vaikeita asioita.
Meidän lapset, adoptiolapset , eivät ole kasvaneet pumpulissa, ihan päinvastoin. He tarvitsevat vanhemman tukemaan heidän kasvuaan, mutta miten auttaa semmoinen vanhempi, joka ei ole itse joutunut kohtaamaan vaikeuksia elämässään? Mutta tietenkin ongelmista on vaikea oppia, jos niitä ei ole käsitellyt. Alkup. kirjoittaja kuitenkin on täällä pohtimassa valmiuksiaan, siksi hän minusta on hyvällä tiellä.

Mihin tämä kommentti perustuu? "Skitsofrenian esim. väitetään olevan tämmönen periytyvä, mutta jos lapsi on valtaosan ajasta terveen ihmisen huomassa tai jos lapsi kasvaa koko ikänsä muiden kuin sairaiden vanhempiensa huomassa, hän ei sairastukaan skitsofreniaan !!" ?

Itse olen opiskellut psykiatriaa ja tutkimustulosten perusteella skitsofrernia on (aika vahvastikin) periytyvä sairaus, riippuen siitä kuin läheinen sukulainen on sairastunut, eli suurin riski on jos jompi kumpi vanhemmista, mutta myös jonkin muun lähisukulaisen sairastuttua riski on olemassa seuraavan sukupolven kohdalla. Ja yleensä näissä tutkimuksissa otetaan huomioon erilaisissa olosuhteissa eläviä, ei pelkästään niitä jotka elävät "altistavassa ilmapiirissä". Itse nimittäin on vaikea uskoa,että ympäristölliset tekijät aiheuttaisivat näinkin vakavaa sairautta, kun skitsofrenia on(ongelma välittäjä-aineen, dopamiinin kanssa). Mutta skitsofreniaan on toki monenlaisia näkökulmia,joten ei siitä nyt enempää.

Pakko kuitenkin vielä takertua tuohon kommenttiin: "Sulla on tosi rankka tausta. Tarvitset pitkän ja tehokkaan ja intensiivisen terapian, jotta tulisit vahvaksi ja ehjäksi ja jaksaisit kasvattaa lapsia/lapsen. Ja silti olet koko ajan heikommalla jäällä kuin ne, joilla on ollut rakastava ja vahva, hyvä lapsuus."

... Varmasti on ollut rankkaa joo, mutta alkuperäisen kirjoituksen perusteella tuommoista "diagnoosia" on kuitenkin turhaa tehdä. Itse olen nimittäin syntynyt perheeseen, jossa molemmat vanhemmat alkoholisoituneita, josta syystä minut on huostaanotettu ja valtaosan nuoruudesta asuin (ihanassa) lastenkodissa. Kaikesta huolimatta koen saaneeni elämässä hyvät kortit ja nyt katsellessani ystäväni ja tuttavapiiriäni, voin sanoa että moni ns."hyvässä perheessä" asunut on elämässä paljon heikommilla kuin minä. On paljon erilaisia mielenterveysongelmia (masennus,kaksisuuntainen mielialahäiriö yms.) ja ovat oikeasti paremmassa perheessä asuneet, eli on ollut varakkuutta ja mahdollisuuksia moneen, sisaruksia ja rakastavat vanhemmat ja silti joku on mennyt pieleen! Mä väittäisin että musta on tullut monella tavalla vahvempi kun niin monesta muusta ja siksi tuo kommentti tuntui todela tökeröltä. Minä en nimittäin koe olevani pätkääkään heikommalla jäällä kuin muut, päinvastoin!

Itse sain valita haluanko sijaisperheeseen, adoptoitavaksi, takaisin vanhempien luokse tms. valitsin kuitenkin lastenkodin ja päivääkään en ole katunut. Siskoni adopotoitiin (hän oli niin pieni että häneltä ei kysytty, minulta kysyttiin)ja nyt molempien aikuistutta olen edelleen tyytyväinen ratkaisuuni ja onnellinen että mielipitdettäni kuultiin vaikka olinkin vain 7-vuotias. Adoptio ei siis aina ole parempi vaihtoehto kuin lastenkoti. Itse sain lastenkodissa niin upeat eväät elämään, että monessa perheessä ei todella ole mahdollisuuksia (esim.taloudelliset) sellaiseen. Lisäksi koen saaneeni todella hienon kasvatuksen ja sellaista "vahvuutta" ja empatiakykyä mille tässä elämässa todella käyttöä löytyy. Enkä sanoisi pääseeni kuitenkaan vähällä, oman osani olen minäkin alkoholisti-vanhempien tempauksista saanut (ja nyt aikuisiällä vielä enemmän kuin ei ole sitä lastenkodin tuomaa turvamuuria enää ympärillä), sekä sisarusteni kautta jotka ovat saaneet todella kärsiä vanhempiemme takia (johtaneet myös meidän perheessä masennukseen, itsemurhayrityksiin yms.)Tämän vuoksi halusinkin tuoda tämän toisen näkökulman, eli että toisinaan vaikeatkin(ja laitos-) olosuhteeetkin kasvattavat vahvoja ja onnellisia ihmisiä! =) ja innolla odotan perheenlisäystä sillä tiedän että rakkautta riittää yltäkylläisesti, kuin myös elämänkokemusta.

Mistä näitä nyt riittää???
Jos Tele... on 20 vuotias niin viisi vuotta menee jo siinä, että hänestä tulee 25 vuotias mikä on adoption ala-ikäraja. Toiseksi taustoja ei nyt tutkita niiiiiin tarkkaan. Rikosrekisteriote ja lausunto paikkakunnan sosiaalitoimelta sekä T-todistus riittää.
Mutta ei siellä nyt vartavasten kannata alkaa salailemaan, kun ei se tosiaan ole "laaki ja vainaa" periaatteella toimiva systeemi. Siellä neuvotaan ja punnitaan hakijan kypsyyttä adoptioon ja se kun ei aina tosiaan ole kiinni siitä kuinka "puhdasta" elämää joku on elänyt.

......... kirjoitti:

Mistä näitä nyt riittää???
Jos Tele... on 20 vuotias niin viisi vuotta menee jo siinä, että hänestä tulee 25 vuotias mikä on adoption ala-ikäraja. Toiseksi taustoja ei nyt tutkita niiiiiin tarkkaan. Rikosrekisteriote ja lausunto paikkakunnan sosiaalitoimelta sekä T-todistus riittää.
Mutta ei siellä nyt vartavasten kannata alkaa salailemaan, kun ei se tosiaan ole "laaki ja vainaa" periaatteella toimiva systeemi. Siellä neuvotaan ja punnitaan hakijan kypsyyttä adoptioon ja se kun ei aina tosiaan ole kiinni siitä kuinka "puhdasta" elämää joku on elänyt.

Lue lisää

mun äitini (ei siis bioäiti) on pridekouluttaja, ja se kyllä on sanonut, että nykyään on tosi tiukkaa, ja monet saa käännytyksen! enköhän tiedä mistä puhun!

......... kirjoitti:

Mistä näitä nyt riittää???
Jos Tele... on 20 vuotias niin viisi vuotta menee jo siinä, että hänestä tulee 25 vuotias mikä on adoption ala-ikäraja. Toiseksi taustoja ei nyt tutkita niiiiiin tarkkaan. Rikosrekisteriote ja lausunto paikkakunnan sosiaalitoimelta sekä T-todistus riittää.
Mutta ei siellä nyt vartavasten kannata alkaa salailemaan, kun ei se tosiaan ole "laaki ja vainaa" periaatteella toimiva systeemi. Siellä neuvotaan ja punnitaan hakijan kypsyyttä adoptioon ja se kun ei aina tosiaan ole kiinni siitä kuinka "puhdasta" elämää joku on elänyt.

Lue lisää

Kuinka moni meistä biologisista vanhemmistakaan on sielullisesti täysin terve tai raha-asiat sataprosenttisesti kunnossa,tuntuu välillä siltä että ottovanhempiin kohdistuu aivan liikaakin vaatimuksia!

Eihän noiden parin viestin perusteella mitä alkup. on kirjoittanut voi sanoa noin? Miten voit sanoa että joku on liian riskialtis? kun et siis ihmistä tippaakaan tunne! Se että on kärsinyt keskivaikeasta depressiosta, tai kärsii ei tarkota etteikö voisi JOSKUS olla valmis äidiksi, bio tai adoptio-sellaiseksi. Kyllä biologisetkin äidit kärsivät vaikka mistä ja silti voivat olla hyviä äitejä kun aika koittaa(kaikki eivät tietenkään). On kuitenkin ikävää kun täällä lytätään ihmisten haaveita tuon tuosta, ikään kuin me oltaisiin mitään arvioimaan toisten terveyttä tai äidiksi kykenevyyttä. Kannustaa pitää ei kaataa toisten haaaveita. Häpeäisitte.

Ja toinen juttu, oma paras ystäväni sairastui pari vuotta sitten maanisdepressiivisyyteen jolloin masennusvaiheet olivat rankkoja, maaniset lähinnä hypomaniaa, mutta oireilu oli kuitenkin ilmiselvää. Sairaalahoidossa hän ei koskaan ollut, mutta itsemurhaa yritti kuitenkin. Hypomaanisessa-vaiheessa unohtui sitten ehkäsy ja hän tuli raskaaksi miettien toki pitkään pitääkö lapsen. Kertoi ennen päätöstään että minusta tulisi kummi jos lapsi syntyisi. Siitä alkoi minun taisteluni lapsen puolesta (joskin muutenkin olen aborttteja vastaan, tässä tilanne ei vaan ollu niin yksinkertainen). Henkilöllä oli kuitenkin niin hyvä tukiverkosto ja itsellä alan koulusta, että yritin kaikkeni ja annoin kaiken tukeni ja onneksi hän sitten päätyi oikeaan päätökseen. Raskaus sujui hyvin ja lapsi syntyi terveenä, ollen nyt reilun vuoden ikäinen. Äidin oireilu häivisi raskauden myötä täysin!!eikä ole sen koommin sairaudesta ollut merkkiäkään ja nyt toinen lapsi tulossa. Joskus näissä mielenterveysongelmissa, tai useimmiten, on niin että sairaus on monen tekijän summa, kuten ystävänikin kohdalla. Hänen elämänsä oli aika kaaoksessa ennen raskautta, oli lopettanut koulun yms.sairauden puhjettua. Raskauden myötä hän sai kuitenkin uuden alun ja tarkoituksen elämälleen. Ei siis pidä lähteä tuomitsemaan ketään tietämättä tapausta ja vaikka tietäisikin, koskaan ei voi nähdä tulevaan.

Myös maanisdepressiivisyyden (tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön) sanotaan olevan periytyvää.Ystäväni vanhemmillakin on siihen alttiutta, mutta eivät ole koskaan varsinaisesti sairastuneet, joten mielestäni "varmuuden vuoksi"-periaatteet pitäisi unohtaa. Voihan meistä kuka tahansa sairastua.

Been there kirjoitti:

Eihän noiden parin viestin perusteella mitä alkup. on kirjoittanut voi sanoa noin? Miten voit sanoa että joku on liian riskialtis? kun et siis ihmistä tippaakaan tunne! Se että on kärsinyt keskivaikeasta depressiosta, tai kärsii ei tarkota etteikö voisi JOSKUS olla valmis äidiksi, bio tai adoptio-sellaiseksi. Kyllä biologisetkin äidit kärsivät vaikka mistä ja silti voivat olla hyviä äitejä kun aika koittaa(kaikki eivät tietenkään). On kuitenkin ikävää kun täällä lytätään ihmisten haaveita tuon tuosta, ikään kuin me oltaisiin mitään arvioimaan toisten terveyttä tai äidiksi kykenevyyttä. Kannustaa pitää ei kaataa toisten haaaveita. Häpeäisitte.

Ja toinen juttu, oma paras ystäväni sairastui pari vuotta sitten maanisdepressiivisyyteen jolloin masennusvaiheet olivat rankkoja, maaniset lähinnä hypomaniaa, mutta oireilu oli kuitenkin ilmiselvää. Sairaalahoidossa hän ei koskaan ollut, mutta itsemurhaa yritti kuitenkin. Hypomaanisessa-vaiheessa unohtui sitten ehkäsy ja hän tuli raskaaksi miettien toki pitkään pitääkö lapsen. Kertoi ennen päätöstään että minusta tulisi kummi jos lapsi syntyisi. Siitä alkoi minun taisteluni lapsen puolesta (joskin muutenkin olen aborttteja vastaan, tässä tilanne ei vaan ollu niin yksinkertainen). Henkilöllä oli kuitenkin niin hyvä tukiverkosto ja itsellä alan koulusta, että yritin kaikkeni ja annoin kaiken tukeni ja onneksi hän sitten päätyi oikeaan päätökseen. Raskaus sujui hyvin ja lapsi syntyi terveenä, ollen nyt reilun vuoden ikäinen. Äidin oireilu häivisi raskauden myötä täysin!!eikä ole sen koommin sairaudesta ollut merkkiäkään ja nyt toinen lapsi tulossa. Joskus näissä mielenterveysongelmissa, tai useimmiten, on niin että sairaus on monen tekijän summa, kuten ystävänikin kohdalla. Hänen elämänsä oli aika kaaoksessa ennen raskautta, oli lopettanut koulun yms.sairauden puhjettua. Raskauden myötä hän sai kuitenkin uuden alun ja tarkoituksen elämälleen. Ei siis pidä lähteä tuomitsemaan ketään tietämättä tapausta ja vaikka tietäisikin, koskaan ei voi nähdä tulevaan.

Myös maanisdepressiivisyyden (tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön) sanotaan olevan periytyvää.Ystäväni vanhemmillakin on siihen alttiutta, mutta eivät ole koskaan varsinaisesti sairastuneet, joten mielestäni "varmuuden vuoksi"-periaatteet pitäisi unohtaa. Voihan meistä kuka tahansa sairastua.

Lue lisää

Yritä ymmärtää, että adoptiovanhemman täytyy ylittää huostaanottotaso huomattavasti. Siis adoptiovanhemman on oltava 'parempi' kuin monen sellaisen biovanhemman, joka saa pitää lapsensa.

Miksi? Ei siksi, että me haluamme ilkeillä mielenterveysongelmaiselle wannabeadoptiomamalle, vaan siksi, että adoptiolapsi on jo toisella kierroksella. Tulisi varmistaa, ettei tule kolmatta.

Minä en pidä painostusta lapsen pitämiseksi eettisesti kestävänä toimintaperiaatteena. Tutustu 'alan ihmisenä' (sosiaali- vai lisääntymisalan?) tutkimuksiin: mielenterveusongelmat OVAT RISKI lapselle. Miksi valita ehdoin tahdoin sekoboltsi, kun voidaan ottaa sellainen, jolla ei ole MT-taustaa? Jos otat diagnosoidun mielenterveysongelmaisen ja 'terveen', niin kyllä tilastojen mukaan on todennäköisempää, että jo kerran ongelmaiseksi todetulla pukkaa uutta probleemaa pintaan.

Saatko muuten nyt päteä kummitätinä?

Marjaana kirjoitti:

Yritä ymmärtää, että adoptiovanhemman täytyy ylittää huostaanottotaso huomattavasti. Siis adoptiovanhemman on oltava 'parempi' kuin monen sellaisen biovanhemman, joka saa pitää lapsensa.

Miksi? Ei siksi, että me haluamme ilkeillä mielenterveysongelmaiselle wannabeadoptiomamalle, vaan siksi, että adoptiolapsi on jo toisella kierroksella. Tulisi varmistaa, ettei tule kolmatta.

Minä en pidä painostusta lapsen pitämiseksi eettisesti kestävänä toimintaperiaatteena. Tutustu 'alan ihmisenä' (sosiaali- vai lisääntymisalan?) tutkimuksiin: mielenterveusongelmat OVAT RISKI lapselle. Miksi valita ehdoin tahdoin sekoboltsi, kun voidaan ottaa sellainen, jolla ei ole MT-taustaa? Jos otat diagnosoidun mielenterveysongelmaisen ja 'terveen', niin kyllä tilastojen mukaan on todennäköisempää, että jo kerran ongelmaiseksi todetulla pukkaa uutta probleemaa pintaan.

Saatko muuten nyt päteä kummitätinä?

Lue lisää

Provosoiduit, hyvä! =)
Arvasin, että toi voidaan ymmärtää väärin, joten selvennyksenä kerrottakoon, että mä en todellakaan ketään painostanut, abortti vaan on niin suuri juttu, että se olisi varmasti vienyt viimeisetkin mielenterveyden rippeet ystävältäni tuolloin. Enkä tarkota, ettäkö lapsi olisi vähemmän tärkeä, tiedän vaan omasta kokemuksesta, että elämään voi saada hyvät eväät vaikkei biologinen äiti sitten pystyisikään lapsesta huolehtimaan. Fakta on kuitenkin se, että tämä lapsi olisi kyllä ehditty ajoissa "pelastaa" jos siihen tarvetta olisi ollut ja abortti ei ole mielestäni mikään ratkaisu. Lapsi voi saada arvokkaan elämän muuallakin kuin omien vanhempien luona, joten jos puntarissa oli abortti tai kenties huostaanotto/sukulaisten kasvattaminen niin tottakai viimeinen vaihtoehto on aina parempi, kellään meistä kun ei ole oikeutta leikkiä Jumalalaa tai selvännäkijän lahjoja tulevaisuuteen. Näitä siis käytiin silloin ystäväni kanssa läpi ja lopputulosta ajatellen täysin oikean ratkaisun teki. Tottakai olisi voinut käydä toisinkin, mutta en usko että lapsen elämä olisi mennyt piloille vaikka äidin luona ei olisi voinutkaan asua.

Ja täytyy sanoa että todella alentavasti puhut mielenterveysongelmaisista "sekoboltseina" etc. Noiden kommenttien takia muuten niin fiksu kirjoituksesi veti vesiperän.

Ja tämä kummi-kommenttini ei ehkä osunut oikeaan asiayhteyteen, ei itseasissa ollut aiheellinen kommentti itseltäni ollenkaan, myönnän ja pahoittelen jos sillä aiheutin turhaa ärsyyntymistä. Onnellinen olen kuitenkin kun tämä iki-ihana lapsi on olemassa.

Mulla on lähipiirissä jos jonkinlaista adoptioperhettä, eikä kenelläkään diagnosoitua mielenterveysongelmaa, mutta ongelmia muuten senkin edestä.Esim. oma siskoni muutaman muun tuntemani joukossa on joutunut ns.kolmannelle kierokselle ja ihan "terveistä perheistä". Eli itse en näe asiaa todellakaan noin mustavalkoisena "terveet vs. sairaat". Faktahan on se, että millään seulonnoilla ei pystytä takaamaan "hyvää vanhemmuutta". Vaikka nämä kriteerit ovatkin jossain määrin jopa yliampuvat, niin silti sitä kaikennnäköset suhaajat näyttää projektissa onnistuvat, niin surullista kun se onkin. Tästä syystä en uskalla myöskään toiseen suuntaan (ns. "sairaisiin") sormella osottaa,ihan yhtälailla sielläkin niitä "yllätyksiä" varmasti löytyy, joskin positiivisessa mielessä.

Välillä näitä juttuja lukiessa tulee väistämättä ajatus, että onko täällä jonkinlainen "kilpailu" meneillään. Epäilemättä moni kirjoittajista on jo adoptio-jonossa, tai vähintäänkin harkitsemassa asiaa.. ja kärkkäistä kommenteista ja toisten arvostelusta herää väkisinkin arvaus kilpailusta ja oman paremmuuden korostamisesta.. Tästä ei tarvitse kenenkään ärsyyntyä, näin vierailevana tähtenä vain pistin merkille.

Been there kirjoitti:

Provosoiduit, hyvä! =)
Arvasin, että toi voidaan ymmärtää väärin, joten selvennyksenä kerrottakoon, että mä en todellakaan ketään painostanut, abortti vaan on niin suuri juttu, että se olisi varmasti vienyt viimeisetkin mielenterveyden rippeet ystävältäni tuolloin. Enkä tarkota, ettäkö lapsi olisi vähemmän tärkeä, tiedän vaan omasta kokemuksesta, että elämään voi saada hyvät eväät vaikkei biologinen äiti sitten pystyisikään lapsesta huolehtimaan. Fakta on kuitenkin se, että tämä lapsi olisi kyllä ehditty ajoissa "pelastaa" jos siihen tarvetta olisi ollut ja abortti ei ole mielestäni mikään ratkaisu. Lapsi voi saada arvokkaan elämän muuallakin kuin omien vanhempien luona, joten jos puntarissa oli abortti tai kenties huostaanotto/sukulaisten kasvattaminen niin tottakai viimeinen vaihtoehto on aina parempi, kellään meistä kun ei ole oikeutta leikkiä Jumalalaa tai selvännäkijän lahjoja tulevaisuuteen. Näitä siis käytiin silloin ystäväni kanssa läpi ja lopputulosta ajatellen täysin oikean ratkaisun teki. Tottakai olisi voinut käydä toisinkin, mutta en usko että lapsen elämä olisi mennyt piloille vaikka äidin luona ei olisi voinutkaan asua.

Ja täytyy sanoa että todella alentavasti puhut mielenterveysongelmaisista "sekoboltseina" etc. Noiden kommenttien takia muuten niin fiksu kirjoituksesi veti vesiperän.

Ja tämä kummi-kommenttini ei ehkä osunut oikeaan asiayhteyteen, ei itseasissa ollut aiheellinen kommentti itseltäni ollenkaan, myönnän ja pahoittelen jos sillä aiheutin turhaa ärsyyntymistä. Onnellinen olen kuitenkin kun tämä iki-ihana lapsi on olemassa.

Mulla on lähipiirissä jos jonkinlaista adoptioperhettä, eikä kenelläkään diagnosoitua mielenterveysongelmaa, mutta ongelmia muuten senkin edestä.Esim. oma siskoni muutaman muun tuntemani joukossa on joutunut ns.kolmannelle kierokselle ja ihan "terveistä perheistä". Eli itse en näe asiaa todellakaan noin mustavalkoisena "terveet vs. sairaat". Faktahan on se, että millään seulonnoilla ei pystytä takaamaan "hyvää vanhemmuutta". Vaikka nämä kriteerit ovatkin jossain määrin jopa yliampuvat, niin silti sitä kaikennnäköset suhaajat näyttää projektissa onnistuvat, niin surullista kun se onkin. Tästä syystä en uskalla myöskään toiseen suuntaan (ns. "sairaisiin") sormella osottaa,ihan yhtälailla sielläkin niitä "yllätyksiä" varmasti löytyy, joskin positiivisessa mielessä.

Lue lisää

Et ole huomioni väärti, joten jätän sinut omaan vinksahtaneeseen maailmaasi.

Marjaana kirjoitti:

Et ole huomioni väärti, joten jätän sinut omaan vinksahtaneeseen maailmaasi.

...sen noinkin sivuuttaa =)Mä perustelin kantani mielestäni riittävän hyvin, ilman (taas) ala-arvosia kommentteja "kypsyydestä"tms.Mutta siinä oot oikeessa että tää tuskin tästä mihinkään johtaa. Pääasia että kaikki saavat kantansa esittää. Mä en lähe tolle samalle linjalle, koska en oo mikään arvioimaan toisten kypsyyttä näiden kirjotusten perusteella (teit sen muuten jo toistamiseen =) Jatkoja sullekin.