tätä parempaa kaupunginjohtajaa Keuruu ei saa

uusikaupunginjohtaja

palkkavaatimukseni on 2000 e nettona kuussa plus hyvä kalustettu omakotitalo järven rannalta työsuhde asuntona maksutta, työsuhde auto citroen 2 cv ( classic model ) jollaista käytin kun olin porvoossa enston mainospäällikkö. Lisäksi ilmoitan heti kättelyssä julkisesti että aion panna omalle tililleni 7 % kaikesta siitä new bisneksestä mitä tuon keuruulle ( siis jota ennen minua ei ollut )

Olen työskennellyt hyvällä menestyksellä useiden suomalaisten vientiyhtiöiden vientimainonnan suunnittelijana useassa helsinkiläisissä mainostoimistoissa mm nokialle. Eräs asiakkaamme porvoolainen www.ensto.com pyysi minua palvelukseensa johtajatason palkalla ja olin siellä 6 vuotta. Ensto kansainvälistyi kovaa vauhtia ja ulkopuoliset konsultit sekä omistaja ensio miettinen kehuivat että minulla on aika paljon sen kanssa tekemista

jouduin lahtemaan ulkomaille valtapoliittisista syista kun firman omistaja tykkäsi minusta vähän liikaa, ja tuhat uraansa luovaa insinööriä kokivat minut vaarallisena kilpailijana. Hän myös opetti minulle olohuoneessaan lähes joka toinen iltapaiva tietamaan kaiken minka han tietaa liikkeen johdosta taiteista kirjallisuudesta ja psykologiasta

Nämä esko kahelan , tom korkalaisen , reijo kallion , kari metson, olli antilan johtamat tuhannen insinööriä panivat minut hyvin koulutetun miehen 33 vuotiaana väkisin elin ikäiselle isolle eläkkeelle diagnoosilla parantumaton 100 % skitsofrenia psykiatri Eija Thomassonin, hallituksen puheenjohtajan ensio miettisen, poikansa timo miettisen ja henkilöstöpäällikkö eeva jokisen kiljuessa ankaria vastalauseita.
olen ollut 31 vuotta pakkolomalla ja kiertänyt sinä aikana muutaman kerran maapallon moottoripyörällä , luonut isoja verkostoja. Viimeiset 8 vuotta islamilaisessa pohjois afrikassa ja palestiinassa


vuosina 1990 -93 olin intian keralan cochinissa pitkän ajan intian jooga lääkäreitten liiton presidentin K . U. Sathyanathin yksityis oppilaana melkein 3 vuotta, kun sitä aikaa oli. Ja enston insinöörit huijasivat kelaa ja varmaa maksamaan minulle 2500 e kuussa. Tämä tohtori oli kasvanut roomalaiskatolisessa perheessä ja saanut yleislääkärin koulutuksen, mutta ottanut selville mitä on intian ikivanha perinne. Hän vihki minut valkoisen veljeskunnan adeptiksi ja käski viedä viesti pohjan tähden maahan . Tiedän paljon intialaisista keinoista ohjata ihmisiä valoon ja kun olen myös massamedian ammattilainen, pystyisin tekemään vielä paljon töitä. Olen vasta 64 , terve, hyvässä kunnossa. 31 vuoden pakkoloma alkaa vituttaa kun samalla näkee miten suomessa kukaan ei johda asioita muuhun kuin päin helvettiä


isäni oli kauhajokinen puuseppä kirvesmies tauno koivumäki, äitini
hietikko on juutalaista perua ja se näkyy naamastani ja tukastani. Mutta siitä huolimatta minusta tykätään hirveästi palestiinan gazan aleella kun olen siellä bemarillani kurvaillut. Armeijan kapteeni sanoi ettei kukaan tässä maailmassa ole yhden tunnin aikana puhunut niin kirkasta totta kuin tämä juutalainen. Olisin ikuisesti palestiinan kansan ystävä ja saan mennä siellä mihin haluan ja pitää vaikka viitta passia eri nimillä. Näin sanottiin ja annettiin märkä pusu päin suuta gazan alueella. Jos olisin keuruun kaupunginjohtaja, nostaisin keuruun profiiliin tähtiä korkeammalle sillä että keuruun kaupunki tekisi 1000 vuoden rauhansopimuksen meikäläisten ja filistiinialaisten kesken. West saharassa on hyvin vähän väkeä ja kun se itsenäistetään, keuruun mamujen lisäksi otamme sinne myös kaikki mun kaverit palestiinasta jotka haluaa lähteä paratiisin omaiseen maahan jossa kukaan ei ammu eikä räjäytä

jos joku epäilee tuota loruksi, siihen aikaan oli tel avivissa suomen konsulina katri sidenberg, joka tietää että ajoin jerusalemiin yksin moottoripyörällä karkkilan vaherma järveltä 4 kuukauden ajan pieniä enduro polkuja pitkin ...Miksi tuli Suomesta äkkilähtö, siitä voi kertoa ja vastata [email protected] [email protected] Riitta Pakaslahti Riitta Kokko ja [email protected]


Lähtöni Suomesta on ollut onnenpotku koska olen vapautunut kaikesta siitä roskasta ja liasta jota suomen porvaris käläkät ja [email protected] kutsuvat kulttuuriksi . He kutsuvat kulttuuriksi kaikkea meteliä ja krääsää jota tarvitsevat ihmiset , jotka eivät osaa tai uskalla olla sitä mitä he oikeasti ovat. Näin sanoi ensio miettinen , ensto yhtiöiden perustaja...jatkuu alla ...

3

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSIkeuruu

      jos minut valitaan keuruun kaupunginjohtajaksi, johdatan ihmiset todellisen kulttuurin tuntemukseen , sellaiseen jota tuotetaan ,kaikissa niissä sadoissa maissa joissa olen 31 vuoden pakkoloman aikana ajellut .
      Jos ihmiset valitsevat minut tähän virkaan, johdan Keuruuta kuin yritysta unohtamatta sitä että kunnalla on velvollisuus huolehtia kunnolla kaikista vähäisimmistäkin jäsenistaan, jotka oikeasti ovat työhön kykenemättömiä, lapsia tai eläkkeellä . Tyopaikkoja keuruulle jarjestan suuria maaria, miten se selviää kun luette kotisivuni sekä sen mitä olen sanonut suomi 24 palstalla keuruu.
      Suurin työllistävä voima tulee olemaan amerikkalaisen kulttuurin näyttely keuruun varavankilan mailla 50 ha. Koko maailma on saanut nähdä vain heidän huonoja rumia epärehellisä fasistisia puoliaan , mutta viidessä kymmenessä osavaltiossa on myös pirusti hyviä puolia, esittelemme ne 50 ssa hirsitalossa keuruun ekokylän mailla . High quality music cinema electronica huonekalut artesan työt visuaalinen taide, vaatteet kaikki ,mikä liittyy asumiseen, kotiin, itseen iisvaraan atmaniin atoniin Christus in NOBIS
      niiden viiden kymmenen mallin mukaan keuruun uusi kaupunginjohtaja saharasta siepattu hietikko aloittaa keuruun pioneeripataljoonan mailla massivisen sarjatuotannon käyttäen venäläistä mäntyä ja vuolukivea. Sinne tulee myös oppilaitos POHJANMAAN JYTÄ OPISTO hirsitalojen huonekalu puuseppien artesaanien ROCK jazz ja kansanmuusikkojen kouluttamiseen , kun siellä nyt olevat mamut ovat kaikki saaneet ( ei luotia päähänsä ) vaan ryan air liput Dakhlaan tai agadiriin. Miksikö tuollaista nimeä pitää käyttää, se johtuu pelkästään siitä että MINÄ olen syntynyt etelä pohojammaalla ja tunnen muinais jumala ITTEN. Intiassa sitä sanovat iisvaraksi
      erityinen peruste tähän hakemukseen on se että keuruun kirkkoherra [email protected] on sanonut olevansa ajattelutavaltaan sama kuin hietikko, hermes mäisen nopea. Hän on myös vastaanottanut kaikki syntini ja ne on luelteltu cd äänitteessä joka on poliisilla asianajaja kuukalla ja kiviselän kievarin helluntaisilla. ( ristiinaulitut ry )
      minustas on myös tehty lukuisia tutkimuksia eri maissa ja kaikissa niissä todistetaan ettei hannu hietikko kärsi psykiatrisista sairauksista . Siitä huolimatta keuruun terveyskeskuksen johtaja tuomo reina yleislääkärin koulutuksellaan väittää minua ja kirkkoherra Poikosta hulluksi, kun uskomme näkymättömään . Kaikki terveyden tilaani liittyvät paperit teillä on siellä keuruulla asianajaja kuukan toimistossa keuruuntie 1 b 12 ja hän saa antaa niistä kopioita median edustajille hinnalla joka kattaa hänen kulunsa
      Harvasta johto tehtäviin pyrkivästä tiedetään näin paljon ja lisäksi annan medialle luvan JULKAISTA kaikki. Syntien tunnustaminen avoimesti ihmisten edessä oli hyvä tapa alkuseurakunnan aikoihin. Suosittelen tätä muillekkin.
      Alkakaa haukkua julkisesti itseänne, ei sotapakolaisia. Heille joita on keuruulla , järjestän töitä ja siirron sub trooppiseen islamilaiseen etelä marokkoon . Vaimoni on arabiaa englantia ja ranskaa puhua sunni muslimaani, erittäin taitava neuvottelija, joka valmentaa keuruun kaikki mamut uuteen maahan , jossa heitä ei vihata eikä mulkoilla. Keuruulla nyt olevien mamujen perustoimeentulosta ja koulutuksesta länsi saharan uudessa valtiossa atlantiksessa huolehditaan, mutta keuruu saa myös siivun alueella olevista öljyvarannoista jotka ovat kuwaitia isommat
      Hietikon johtama keuruu ei ota enää yhtäkään mamua alueelleen . Julistamme sen autonomiseksi poikkeus alueeksi , jota suomen valtionhallinto ei voi pakottaa siihen mitä ihmiset eivät hyväksy. Ellei tämä mene jakeluun, saksalaisten uusnatsien johtamat is is sturm joukot ja euroopan sisällä oleva marokon al qaida alkavat TAPPAA suomen sialta näyttäviä päättäjiä. Myös myllisläiset ja kauhajoen tappajat ovat juonessa mukana. On olemassa myös uusi erittäin rankka kansainvälinen järjestö IKL ,se tarkoittaa islamilaisten kristittyjen liitto . Mutta minä olen hyvissä väleissä saksan natsien ja jopa isiksen pomojen kanssa, minun johtamani keuruu tulee olemaan maailman turvallisin paikka. Ellei minuta haluta, saatte barabbaan, punaisen hevosen ratsastajat jotka tuovat sodan ja tulen ..kuolema saapuu keuruulle ellei hietikko kelpaa. Mutta william ja äitinsä lentävät turvaan portugaliin tuntemattomaan osoitteeseen
      Yrittäkää nyt olla järkeviä ja ajatella omaa etuanne
      .Myllisläisten IKL n ja Hietikon johtama keuruu lopettaa kaikki puoluepoliittiset mafiat ja hyvä veliverkostot totaalisesti. Kaikki päätäntävalta annetaan suorademokratia internet systeemillä keuruun asukkaille, jotka ovat suorittaneet ´´ajokortin´´. Osaavansa lukea ja ajatella omalla päällään
      jos joku muu kuin herra kirkkoherra kannattaa minua
      ilmaiskaa se vaimoni fb palstalla sofia hietikko agadir
      minulle voi soittaa ja tehdä kysymyksiä , mutta asiattomien huutelujen torjumiseksi, kaikki puhelut menee nauhalle ja poliisin tietoon
      hakemukseni Keuruun kaupunginjohtajan virkaan jatkuu täällä
      www.unianova.eu/keltainenvallankumou

    • takapenkin

      nyt on jäänyt jollain lääkehoito kesken!

      • Aloittaja on Kauhajoen miehiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      405
      16696
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      264
      6381
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      3828
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      207
      2931
    5. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      14
      2462
    6. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      144
      2356
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      110
      1680
    8. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      48
      1489
    9. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1254
    10. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1226
    Aihe