Yksin uskominen

ikoninurkkaus

Eli kuulun ev.lut.kirkkoon mutta ortodoksisuus on se mitä olen etsinyt. Lähin kirkko on 164 km päässä, joten uskon yksin. Huoneessani on ikoni nurkkaus, luen paljon ja kuuntelen netin kautta kirkkomusiikkia ym.

Onko muita vastaavia yksin uskovia?

98

889

    Vastaukset

    • Uskon omalla laillani. En käy kirkoissa ihmisiin tutustumassa mutta muuten kyllä. Enkä käy seurakunnassa. Olen kai yksinuskoja. En ole ortodoksikirkon jäsen mutta kiinnostaa. Taidan silti uskoa ihan yksin. Miksi vaihtaisin tästä muuhun kun voin toteuttaa ortodoksisia perinteitä olematta virallisesti ortodoksi? Vain yksi Jumala kuitenkin.

      • Kirkollisveroa voi monella tavalla olla maksamatta.


      • Ajatukseni vastaa täydellisesti aloittajaa.

        Pitkän matkan takia en pysty käymään ort.kirkossa, kauniin kirkkomusiikin takia kävisin. Radiosta toki pystyy kuuntelemaan Jumalanpalveluksen.


      • Jos haluat tulla elävään uskoon joka pelastaa, mene sinne missä Julistetaan evankeliumia Pyhässä Hengessä. Siellä on mahdollista tulla uskoon eli uudestisyntyä ylhäältä , niinkuin raamattu sen sanoo.
        Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        Huom, rituaalit ei voi korvata henkilökohtaista uskoontuloa, joka on välttämätön jos meinmaa pelastua ja päästä taivasten valtakuntaan.
        Niin ainakin Jeesus sanoo.


    • Onhan teitä Marianpalvojia, jotka jaksatte uskoa Marian auttavan kaikessa. Sielullista on koko ortodoksisuus, ei Hengestä syntynyttä.

      • " Onhan teitä Marianpalvojia, jotka jaksatte uskoa Marian auttavan kaikessa. Sielullista on koko ortodoksisuus, ei Hengestä syntynyttä. "

        - Marian palvojat (katoliset) ovat epäjumalanpalvojia, kuin myöskin ikonien ihailijat ja niitä ihailevat, pussailevat.


      • Kyllä se Marian palvonta on tyypillistä enemmän katoliselle kirkolle kuin ortodokseille. Useassa katolisessa kirkossa kirkon etuosassa, parhaalla paikalla on Marian patsas tai kuva. Ehkä se on hinta siitä, että maallisuuteen taipuvaiset katoliset naiset saadaan pidettyä katolisen kirkon jäseninä.


      • AlttarissaMaria kirjoitti:

        Kyllä se Marian palvonta on tyypillistä enemmän katoliselle kirkolle kuin ortodokseille. Useassa katolisessa kirkossa kirkon etuosassa, parhaalla paikalla on Marian patsas tai kuva. Ehkä se on hinta siitä, että maallisuuteen taipuvaiset katoliset naiset saadaan pidettyä katolisen kirkon jäseninä.

        Täällä on kyllä ihan hämäriä sekoilijoita. Mikä tämänkin viestin sisältö on muu kuin trollaus? Onko joku näin ahdistunut? Neitsyt Marialla on iso sija ortodoksisuudessakin, vai etkö ole tiennyt? Jumalan siunausta, Herran armoa, rukoilen puolestasi.


    • Yhteydessä olen ollut pappiin sekä Valamoon.Kiinnostuksen kohteena on ortodoksinen;
      -arkkitehtuuri
      -maantiede
      -lähihistoria
      -kirkkomusiikki
      -teologia.
      -ikoni taide.

    • Teologiassa teoreettinen teologia on kiinnostavaa. Käytännön teologia ei niinkään.

      Arkkitehtuurisesti löytyy sitten laidasta laitaan,Vaasan kirkko ehkä hienoin samoin Valamon kirkko.

    • Todella hienoa kun Jumalan palvelus radioidaan.

      • Vaasan srk sivuilla on lyhyt historiikki. Srk on perustettu venäläisväestöä varten 1809, kirkko vihittiin 1866.

        Nykyään maahanmuuttajat ja ruotsinkieliset tuovat oman lisänsä n.1000 hengen seurakuntaan.


    • 1809 Suomessa oli n.2700 ort.kirkon jäsentä,autonomian lopussa n.25.000.

      Varuskunta kirkkojen kohtaloksi koutui purkaminen, esim.Hämeenlinnassa itsenäistymisen jälkeen.

    • Timo Lehtonen on kirjoittanut kirjan puretuista sotilaskirkoista, vaienneet kellot.

      Esim. Vaasan kirkkoa ei purettu. Muutoin arvokkaita kirkkoja hö itettiin ja purettiin.

    • Suomessa on n.150 ort.rakennusta. Löytyy google mapistakin.

    • Luterilaiset tuhosivat ortodoksikirkkoja, siksi erosin luterilaisesta kirkosta ja liityin ortodoksiseen kirkkoon!

    • Kyllä, mm. Suomenlinnan ort.kirkko muutettiin luterilaiseksi.

    • youtubessa on ortodoksisen kamarikuoron luomispsalmi, todella kaunis

    • Etsijän tiellä olevalle henkinen kasvu on todella pitkä prosessi. Uuteen kirkkoon tutustuminen on avannut näkemyksiäni, todella uusia muuttavia ajatuksia.

      Eksytyksiin joutuu valitettavasti moni tässä "maailmassa".

    • Pentti Saarikosken mukaan taide ja uskonto luovat uuttaa,ovat arjen yläpuolella.

    • Tutustuin tänään uskonnon filosofiaan ym.

      Yksin uskominen on todella paras ratkaisu,olosuhdeidenkin takia.

    • Sama täällä.
      Yksinuskominen on myös minun "juttu".
      Pikkuhiljaa vuosien saatossa olen hakkinut kirjallisuutta:
      Raamattuja, Filokalian , pyhien, tai heistä kertovia kirjoja.
      Ja tottakai Vaeltajan kertomukset (joka oli ensimäinen kirja)

    • Hieno juttu että muitakin yksin uskovia ilmaantuu.

      Käytkö Valamossa?

    • Olen käynyt, mutta siitä on tosi kauan.
      Valamon verkkokaupasta olen tilannut cdt: itä ja postikortteja,
      jotka toimivat köyhänmiehen ikoneina.

    • Valamo rauha on hieno, siellä voi hiljentyä.

    • Yksin uskovan pääsiäinen on todella askeettinen ja vaatimaton.

      Huomenna tulee Vaasasta yöpalvelus.

    • Hienoa, jos ortodoksinen uskonkäsitys vetää puoleensa. Mutta kyllä kirkko on mielestäni parhaimmillaan jumalanpalvelusyhteisö. Itselleni sakramenttiyhteys toisten kristittyjen kanssa on luovuttamaton juttu. Liturgiaan ja ehtoolliselle on päästävä aika ajoin.

    • Ortodoksien tavat ovat outoja,kai niihin tottuisi ajan myötä.Opiskelu on johtanut sitten "kotiasketismin" harjoittamiseen omilla säännöillä.

      Yksin uskova

    • Mitäpä täällä "maailmassa" sitten tapahtuu, maallisia ongelmia vaan. Paha on olemassa, rajoitettu osallistuminen on oikea elämän tapa.

      Hiljentyminen Valamossa, miksi ei asuminenkin olisi kiinnostavaa.

    • Yle areena radio, lähetys Valamosta.

    • Hei vaan kaikille yksin uskoville!

      Nostan tämän jos olisi muitakin yksin uskovia ilmaantunut.

    • "Pentti Saarikosken mukaan taide ja uskonto luovat uuttaa,ovat arjen yläpuolella."

      Miten ortodoksinen kirkko luo uutta? Jähmettynyt sanoisin. Traditio kahlinnut uskon luovan voiman.
      Arjen yläpuolella. Toisto ja toistoa sen kummemmin ajattelematta. Saattaa se alkaa tuntua olevan jonkun yläpuolella.

    • Käytännön tavat ovat vieraita, ei tule käytyä kirkossa. Valamossa kesällä on kiva käydä, on porukkaa mukavasti.

      Yksin saa uskoa omalla tavallaan, kotiasketismi on mielenkiintoinen elämäntapa.

    • Pyrkikää silti käymään liturgiassa! Edes kerran tai pari vuodessa. Jos ei ole tuttuja joiden luo majoittua kun kirkkomatka on pitkä, niin isommissa kaupungeissa voi vaikka yöpyä hostellissa suht edullisesti ja samalla reissulla käydä niin vigiliassa kuin liturgiassakin. Niin hyödyllistä kuin lukeminen ja opiskelu onkin, niin ortodoksisuus aukeaa todella vasta, kun rukoilemme ja ylistämme yhdessä.

    • Mielenkiintoinen kommentti, radiosta ainakin voi kuunnella.

    • Suhtaudutaako ortodoksisuudessa muuten yleisesti ottaen suopeasti tämankaltaiseen yksinuskomiseen tms. kotiasketismiin? Ainakin askeettien, mystikkojen ja erämaaisien perinnettä on taustalla, joten voisi olettaa että sitä kautta on myös ymmärtävämpi ilmapiiri?

      Protestanttisessa (ainakin herätyskristillisissä ja vapaiden suuntien piireissä) tällainen ei ole oikein toimivaa. "Seurakunnassa käyminen" kun on osoitus sitoutumisesta ja yleensäkin siitä, että on "oikeasti uskossa". Muutenkin hengelliseen harjoitukseen saatetaan suhtautua vähän tienä yrittää rakentaa omin voimin tikapuita taivaaseen.

      • Tarkennetaan nyt vielä, eli missään nimessä kuvittele muuttuvani ortodoksiksi tai muuksikaan kristityksi sillä tavalla, että viritän pari ikonia nurkkaan ja alan uskomaan kotona. Lähinnä mietin suhtaumista elämätapaan, tai ortoksisen uskon lähestymistä myös sillä tavalla, että viettää itsenäistä hartautta, käy kirkossa toki ja tutustuu opetuksiin ja kirjallisuuteen.

        Olen luonteeltani vahvasti taipuvainen henkilökohtaiseen ja sisäänpäin kääntyneeseen Jumala-yhteyden rakentamiseen, eikä tällaista oikein välttämättä ymmärretä protestanttisessa (mainitsen taas herätyskristillisyyden, koska valtavirtaluterilaisuudessa millään ei ole mitään väliä juuri muutenkaan) herätyskristillisyydessä. jossa seurakunnassa mukana oleminen fyysisesti ja näyttäytyminen siellä, erilainen toiminta ja sosiaalinen koheesio ovat merkittäviä.

        Sen lisäksi pidän protestanttisen ja luterilaisen uskon monia käsityksiä hankalina, alkaen sola scripturasta ja pyhityksen kavahtamisesta.


      • exprotestanttiko kirjoitti:

        Tarkennetaan nyt vielä, eli missään nimessä kuvittele muuttuvani ortodoksiksi tai muuksikaan kristityksi sillä tavalla, että viritän pari ikonia nurkkaan ja alan uskomaan kotona. Lähinnä mietin suhtaumista elämätapaan, tai ortoksisen uskon lähestymistä myös sillä tavalla, että viettää itsenäistä hartautta, käy kirkossa toki ja tutustuu opetuksiin ja kirjallisuuteen.

        Olen luonteeltani vahvasti taipuvainen henkilökohtaiseen ja sisäänpäin kääntyneeseen Jumala-yhteyden rakentamiseen, eikä tällaista oikein välttämättä ymmärretä protestanttisessa (mainitsen taas herätyskristillisyyden, koska valtavirtaluterilaisuudessa millään ei ole mitään väliä juuri muutenkaan) herätyskristillisyydessä. jossa seurakunnassa mukana oleminen fyysisesti ja näyttäytyminen siellä, erilainen toiminta ja sosiaalinen koheesio ovat merkittäviä.

        Sen lisäksi pidän protestanttisen ja luterilaisen uskon monia käsityksiä hankalina, alkaen sola scripturasta ja pyhityksen kavahtamisesta.

        Perinnettä suomessa : http://www.ortodoksi.net/index.php/Munkki_/_nunna

        Suomessa on munkkeja ja nunnia, jotka asuvat luostarin ulkopuolella - maailmassa - ja usein he toimivat hengellisessä mielessä jonkin piispan, tavallisimmin oman hiippakuntansa piispan alaisuudessa ja kanonisessa käskyvallassa.

        Kun munkki on kohonnut hengellisessä kilvoituksessaan korkealle, hän voi saada luvan elää erakkona yksinään. Nunnien kohdalla erakkoelämä on erittäin harvinaista. Maailmassa eläminen munkkina / nunnana ei ole ortodoksien perinteen mukaista munkkeutta.

        Munkkeuden keskeisin tavoite on teosis, jumalallistuminen, joka tarkoittaa pyhittymistä Jumalan armovoimalla hyvän palvelukseen. Ihmisluonnon jumalallistuminen on osa maailmankaikkeuden pyhittymistä ja siihen pyritään mm. askeettisen elämäntavan avulla. Siinä tavoitteena on muuttaa ja kehittää ihmisluontoa kohti Kristuksen antamaa esikuvaa. Tähän tavoitteeseen päästään askel askeleelta lähestyen päämäärää, jota ei kuitenkaan voida koskaan saavuttaa.

        Koska munkiksi vihkimistoimitusta uuden elämän alkuna on verrattu avioliittoon, eräät ortodoksiset kirkkoisät ovat laskeneet sen myös kuuluvaksi ortodoksisen kirkon mysteerioihin eli sakramentteihin.

        Joissain tapauksissa teologisen koulutuksen saaneet saattavat vihkiytyä munkiksi ja olla nimellisesti jonkin luostarin jäseniä, vaikka toimivatkin maailmassa. Esimerkiksi Kreikassa suurin osa piispoista on valittu tällaisista henkilöistä. Tämä ei kuitenkaan ole traditionaalinen tie, vaan alun pitäen on ollut tarkoituksena, että piispat valitaan luostarielämää käytännössäkin viettäneistä munkeista, kuten Suomessa viime aikoina on tapahtunut.

        On myös mahdollista, että munkki kutsutaan tai määrätään johonkin kirkolliseen tehtävään maailmaan. Joissakin maissa (ei Suomessa), joissa ei ole pappeja saatavilla, munkki saatetaan kutsua (määrätä) myös tilapäisesti papin tehtäviin seurakuntaan. Kuitenkin hänen tulisi palata sieltä luostariin mahdollisimman pian, kun tilanne antaa siihen mahdollisuuden.


    • Väliaikatietoa:
      Edelleeen olen yksinuskova . (mites aloittaja, eli ikoninurkkaus)?
      Ostin viime talvena vanhan ok-talon ja pihalla on vanha 30 -luvun käytöstä poistettu sauna.
      Kiuas oli joskus poistettu, joten vapaata tilaa oli n.10 m2.
      Laitoin (tsa)saunan seinälle postikortti-ikoneja ja tuohuksen.
      Siellä on hyvä harjoittaa yksinuskomista, katumusta ja rukoilua.

    • Tunnen vetoa ortodoksikirkkoon ja uskoon. Olen vuosia jo lukenut kirjallisuutta uskoon ja kirkkoon liittyvistä asioista. Mutta lähimpään kirkkoon on 100km matka. Kohtuutonta vaatia vuoden tutustumisjaksoa jossa käydään Jumalanpalveluksessa ja opetustunneilla tällaisen matkan takaa. Harjoitan uskoani kotona, netin kautta , lukemalla ja rukoilemalla. Kaipaan silti srk yhteyttä mutta valitettavasti ei sellaista tule koskaan kohdalleni.

      • Jos asuu noin kaukana, niin ei tietenkään voida edellyttää, että osallistuu joillekin opetustunneilla tai katekumeenikursseille. Silloin opillinen tutustuminen ortodoksiseen kirkkoon hoidetaan lukemalla kirjallisuutta ja riittävällä määrällä tapaamisia papin kanssa. Kirkon jumalanpalveluselämään tutustumista auttaa radio, tv ja netti, mutta ehdottoman tärkeää on käydä myös ihan paikan päällä palveluksissa. Vain palvelusten kautta oppii tuntemaan kirkon sydämenlyönnit ja oppii hengittämään samaan tahtiin kirkon kanssa. Jos asuu kaukana, niin silloin tutustumisaika toisaalta saattaa pakosti kestää kauemmin kuin, jos asuu lähempänä, mutta toisaalta ei voida myöskään edellyttää niin suurta osallistumista jumalanpalveluselämään kuin, jos asuu lähellä kirkkoa.


    • Töissä käyvänä opiskelijana ei aika riitä muuhun.Kuulun ev.lut.kirkkoon.

      Joten yksin uskominen sopii minulle. Uskonnosta puhuminen johtaa helposti käsitykseen että on "uskovainen". Teologia on kuitenkin yksi oppiaine.

      En opiskele teologiaa muuten kuin ihan yksityisesti. Lisäksi en ole liian "rajoittunut".

      Kaikki "hengelliset" asiat kiinnostaa ja nimenomaan opiskelijan asenteella.

      Opiskelija elää minimi elämää vallitsevassa ympäristössä.

      Ortodoksien käsitykset ovat kiinnostavia.

    • Tätä ketjua on hyvä pitää hengissä, jos vaikka löytyisi muita yksinuskovia, erakoita ym. asiasta kiinnostuneita.
      Miksi?
      No vaikka siksi , koska yksinuskova ei aiheena ole kovikaan pop nykyään, jos koskaan.
      Tämä on melko rankka laji toisinaan ja varsinkin alkuvaiheessa.
      Toisaalta alussa kaikki on niin auvoista, niinkuin Kristoduli sanoo osassa 5 s.95
      - Ailahtelut ja ja kriisit hengellisessä elämässä.

      Väliaikatietoa;
      Edelleen olen yksinuskova ja sauna on ~kovassa käytössä.
      Aloitin muutaman kuukauden tauon jälkeen lukemaan uudelleen Filokaliaa.
      Siis yleisen ohjeen mukaan (?) ensin osa 5 Kristoduli ja sitten 1-4 .
      Joskus tällä palstalla oli em. suositus ja hyvä suositus onkin.
      Jos jotakuta kiinnostaa, niin lainaa vaikka kirjastosta osa 5.
      Itse ostin sarjan aikoinaan Liisankadun myymälästä.
      Pari kk sitten tilasin tuohuksia ja postikortteja Valamosta.

      • Tässä luterilaisessa perheessä ja rippikoulun käynyt "rikkaruoho",
        joka ajattelee omilla aivoillaan ja uskoo omalla sydämellään ja palvelee lähimmäisiään omilla kyvyillään.

        Minä ihailin aikoinaan luostarien monta yhteiskuntaa hyödyttävää työtä. Ensin Jumalan sanan lukeminen ja opettaminen.
        Sitten rukoukset ja laulut, joiden arvoa ei aina tunnusteta.
        Entä kaiken tasoinen koulutus? Opetettiin lukemaan.
        Entä ne yrttitarhat, jotka ovat tehokkaampia kuin
        apteekin myrkyt, jotka ovat tuhonneet meret ja maan.
        Minulle taide on ollut aina tärkeää.
        En nyt ikonimaalariksi ala, mutta olen viettänyt hengellisiä hetkiä kielomeren vieressä isäni kanssa; majakan huipussa nähden meren ja maan lahjana Luojalta ja perintönä isältäni;
        olen istunut punaisella graniitilla rukouksen hengessä.

        Näistä nyt ei voi tehdä ikoneja, mutta voin maalata ne itselleni mustutukseksi saamistani hengellisistä lahjoista ja hetkistä.

        Sormi suussa


    • Minulle ainakin kirkot ovat hiljentymiseen tärkeitä.

      Kävin interreil reissulla Puolassa, Krakowassa katolisessa kirkossa. Kirkossa oli hienoja puuveistoksia, mosaiikkeja, samoin arkkitehtuuri oli uutta.

      Ev.lut/ortodoksisia kirkkoja en nähnyt. Puola on tunnetusti katolilainen maa.

      Ihan hieno kokemus matkailun ohella.

    • Yksin uskomisessa tarvitaan oikeastaan vain yksi huone minimissään. Kuinka askeettista elämää haluaa elää on jokaisen oma asia.Olen nukkunut lattiallakin patjan päällä.

      Tuonne vallitsevaan ympäristöön minulla ei ole mitään asiaa. Pikku jutustelut pitää hoitaa.Mitä vähemmän materiaa, sitä yksinkertaisempaa on arki.

      Lukeminen on tärkeintä minulle, myös taide. Viime kesänä näin hienon riisallisen ikonin Lintulassa. Lintulassa on hyvä hiljentyäkin.

      • Kristuksen perintönä jäi evankeliumin julistus sekä kaste Herran nimeen, kaste on tarkoitettu Jeesuksen vapaaehtoisille seuraajille. ”..se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Mt.7:14). Veden pirskottaminen päälle ei siis ole kuin siunausta muistuttava toimitus, joten sitä ei voida pitää Kristuksen kasteena. Käännynnäiskaste on aina upotuskaste.

        Mirhalla voitelu on kasteen mysteerion vahvistaminen, konfirmaatio. Voitelussa pappi tekee pienellä pensselillä kastettavan otsaan, silmiin, sieraimiin, suulle, korville, rinnalle, käsille ja jaloille pienen ristin mirhalla lausuen joka kerran ristin tehdessään:
        ” Pyhän Hengen lahjan sinetti.”


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristuksen perintönä jäi evankeliumin julistus sekä kaste Herran nimeen, kaste on tarkoitettu Jeesuksen vapaaehtoisille seuraajille. ”..se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Mt.7:14). Veden pirskottaminen päälle ei siis ole kuin siunausta muistuttava toimitus, joten sitä ei voida pitää Kristuksen kasteena. Käännynnäiskaste on aina upotuskaste.

        Mirhalla voitelu on kasteen mysteerion vahvistaminen, konfirmaatio. Voitelussa pappi tekee pienellä pensselillä kastettavan otsaan, silmiin, sieraimiin, suulle, korville, rinnalle, käsille ja jaloille pienen ristin mirhalla lausuen joka kerran ristin tehdessään:
        ” Pyhän Hengen lahjan sinetti.”

        Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo seurata?"
        "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan." (Mt. 16:24–27)

        Kirkon edessä annetaan myös uskontunnustus. Omalla tavalla uskominen ei ole suotavaa lähimmäisen pelastuksen vuoksi. Ota rohkeasti yhteyttä kirkkoherraan jäseneksi harkinta-ajan jälkeen vie aikaa. Voit pyytää upotuskasteen, jos et ole varma sen oikeellisuudesta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Jos joku tahtoo seurata?"
        "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan." (Mt. 16:24–27)

        Kirkon edessä annetaan myös uskontunnustus. Omalla tavalla uskominen ei ole suotavaa lähimmäisen pelastuksen vuoksi. Ota rohkeasti yhteyttä kirkkoherraan jäseneksi harkinta-ajan jälkeen vie aikaa. Voit pyytää upotuskasteen, jos et ole varma sen oikeellisuudesta.

        Kuka aloitti lapsikasteen?

        100- ja 200-luvuilla Ireneus, Hippolytus, Origenes, Kyprianus Karthagolainen Afrikan paavi joka ehdotti, että lapset tulisi kastaa 250 jaa. Perinteinen aikuiskaste muutettiin lapsikasteeksi. Lapsikasteen vakiinnutti Augustinus (400 jaa), jonka mukaan "kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen". Lapsikasteen yhteydessä alettiin korostaa perisynnin poispesemistä. "Kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia Meillä ei ole oikeutta valittaa tätä, koska olemma kaikki pahoja." Hän katsoi, ettei kukaan voinut pelastua ilman kastetta ja kirkon jäseneksi tulemista. Jos nyt kuitenkin oikeaksi hartaaksi ortodoksiuskovaiseksi haluat pelastuksen tähden, suosittelen kastetta aikuisena.

        Jeesus itse esimerkkinä. Johanneksenkin kasteen ottaneet kastettin myöhemmin Herran nimeen. Kristillisen kasteen taustana on Johanneksen kaste ja myöhäisjuutalaisuuden proselyytti- eli käännynnäiskaste. Ne taas olivat saaneet lähtökohtansa Vanhan Testamentin lain puhdistusmääräyksistä (4Moos.19:20; 31:19- 20 ym.). Kristuksen perintönä jäi evankeliumin julistus sekä kaste Herran nimeen, kaste on tarkoitettu Jeesuksen vapaaehtoisille seuraajille. ”..se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Mt.7:14). Veden pirskottaminen päälle ei siis ole kuin siunausta muistuttava toimitus, joten sitä ei voida pitää Kristuksen kasteena. Käännynnäiskaste on aina upotuskaste. Hätäkasteoppia harjoitetaan Augustinuksen oppien mukaan. Hätäkasteen voi toimittaa kirkon jäsen tai muu kristitty, jos lapsen pelätään kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa. Raamattu ei tunne hätäkastetta eikä sitä ole siellä, maapallokin oli litteä kirkon kirouksen uhalla. Saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724-1804) mukaan valistuksen päämääränä oli vapauttaa ihmiset henkisen alaikäisyyden tilasta, johon yksilöt olivat joutuneet siksi, että eivät uskaltaneet käyttää omaa järkeään. ("Uskalla tietää", "käytä rohkeasti omaa järkeäsi.") Augustinuksen historiaa ja elämää käsitellään myös suomalaisessa lukiouskonnonopetuksessa, kyse ei ole fiktiivisestä henkilöstä. Valistuksella kyseenalaistettiin kirkkojen opetuksia, tässä tapauksessa pureuduimme raamatun ja kirkon opetuksen eroihin emmehän kannata ateismia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka aloitti lapsikasteen?

        100- ja 200-luvuilla Ireneus, Hippolytus, Origenes, Kyprianus Karthagolainen Afrikan paavi joka ehdotti, että lapset tulisi kastaa 250 jaa. Perinteinen aikuiskaste muutettiin lapsikasteeksi. Lapsikasteen vakiinnutti Augustinus (400 jaa), jonka mukaan "kastamattomat lapset joutuvat kadotukseen". Lapsikasteen yhteydessä alettiin korostaa perisynnin poispesemistä. "Kaikki, jotka kuolevat kastamattomina, myös pienet lapset, joutuvat helvettiin kärsimään loppumattomia tuskia Meillä ei ole oikeutta valittaa tätä, koska olemma kaikki pahoja." Hän katsoi, ettei kukaan voinut pelastua ilman kastetta ja kirkon jäseneksi tulemista. Jos nyt kuitenkin oikeaksi hartaaksi ortodoksiuskovaiseksi haluat pelastuksen tähden, suosittelen kastetta aikuisena.

        Jeesus itse esimerkkinä. Johanneksenkin kasteen ottaneet kastettin myöhemmin Herran nimeen. Kristillisen kasteen taustana on Johanneksen kaste ja myöhäisjuutalaisuuden proselyytti- eli käännynnäiskaste. Ne taas olivat saaneet lähtökohtansa Vanhan Testamentin lain puhdistusmääräyksistä (4Moos.19:20; 31:19- 20 ym.). Kristuksen perintönä jäi evankeliumin julistus sekä kaste Herran nimeen, kaste on tarkoitettu Jeesuksen vapaaehtoisille seuraajille. ”..se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät” (Mt.7:14). Veden pirskottaminen päälle ei siis ole kuin siunausta muistuttava toimitus, joten sitä ei voida pitää Kristuksen kasteena. Käännynnäiskaste on aina upotuskaste. Hätäkasteoppia harjoitetaan Augustinuksen oppien mukaan. Hätäkasteen voi toimittaa kirkon jäsen tai muu kristitty, jos lapsen pelätään kuolevan eikä pappia ole heti saatavissa. Raamattu ei tunne hätäkastetta eikä sitä ole siellä, maapallokin oli litteä kirkon kirouksen uhalla. Saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724-1804) mukaan valistuksen päämääränä oli vapauttaa ihmiset henkisen alaikäisyyden tilasta, johon yksilöt olivat joutuneet siksi, että eivät uskaltaneet käyttää omaa järkeään. ("Uskalla tietää", "käytä rohkeasti omaa järkeäsi.") Augustinuksen historiaa ja elämää käsitellään myös suomalaisessa lukiouskonnonopetuksessa, kyse ei ole fiktiivisestä henkilöstä. Valistuksella kyseenalaistettiin kirkkojen opetuksia, tässä tapauksessa pureuduimme raamatun ja kirkon opetuksen eroihin emmehän kannata ateismia.

        Ortodoksinen kirkko ei tarvitse ainutakaan käänynäistä ortodoksia.
        ev.lut.kirkkossa voi pysyä sama jumala ortotokseilla ev.lut seurakunnissa

        Käänynäiset ortodoksit on maanvaiva


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksinen kirkko ei tarvitse ainutakaan käänynäistä ortodoksia.
        ev.lut.kirkkossa voi pysyä sama jumala ortotokseilla ev.lut seurakunnissa

        Käänynäiset ortodoksit on maanvaiva

        Koraani on ratkaisu joka on Jumalan lähettämä kaikkiin kristinuskon ristiriitoihin
        Kristinusko sisältää ristiriitoja, jotka saavat aikaan jopa mielisairauksia ja hulluutta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksinen kirkko ei tarvitse ainutakaan käänynäistä ortodoksia.
        ev.lut.kirkkossa voi pysyä sama jumala ortotokseilla ev.lut seurakunnissa

        Käänynäiset ortodoksit on maanvaiva

        No uskonvapaus mitä se kenellekään maan vaiva voi olla, jos joku on tunnustava kristitty tai houkka.
        Kirkon tärkein missio levittää hyvää sanomaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No uskonvapaus mitä se kenellekään maan vaiva voi olla, jos joku on tunnustava kristitty tai houkka.
        Kirkon tärkein missio levittää hyvää sanomaa.

        joskus muistan lukeneeni, että Ortodoksisuus olisi lähempänä "oikeaa" uskontoa, kirkkoa ?

        muutaman kerran käyneenä, koin kylläkin Pyhän Hengen siellä, sekä myös, "Neitsyt Marian" kunnioittaminen, on: raamatunmukaista.

        Ortodoksikirkko myös "hyväksyy": usko on jokaisen (oma) henkilökohtainen asia.

        niin se tulisi ollakkin . . .??

        terv, ent.kristitty lahkolainen


      • Anonyymi kirjoitti:

        joskus muistan lukeneeni, että Ortodoksisuus olisi lähempänä "oikeaa" uskontoa, kirkkoa ?

        muutaman kerran käyneenä, koin kylläkin Pyhän Hengen siellä, sekä myös, "Neitsyt Marian" kunnioittaminen, on: raamatunmukaista.

        Ortodoksikirkko myös "hyväksyy": usko on jokaisen (oma) henkilökohtainen asia.

        niin se tulisi ollakkin . . .??

        terv, ent.kristitty lahkolainen

        Hyvä puoli yksin uskomisessa on että ei tule niitä ikuisia tyhjänpäiväisiä riitoja. Jokainen saa harjoittaa näkemystään niinkuin haluaa.Siksi kotiasketismismi on yksi vaihtoehto. Olen kiinnostunut myös merimieskirkon toiminnasta, toimipisteitä Suomesta löytyy sillä maamme on saari kuten merenkulkijat tietävät.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä puoli yksin uskomisessa on että ei tule niitä ikuisia tyhjänpäiväisiä riitoja. Jokainen saa harjoittaa näkemystään niinkuin haluaa.Siksi kotiasketismismi on yksi vaihtoehto. Olen kiinnostunut myös merimieskirkon toiminnasta, toimipisteitä Suomesta löytyy sillä maamme on saari kuten merenkulkijat tietävät.

        Onko kasvimaanvartija vielä linjoilla?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä puoli yksin uskomisessa on että ei tule niitä ikuisia tyhjänpäiväisiä riitoja. Jokainen saa harjoittaa näkemystään niinkuin haluaa.Siksi kotiasketismismi on yksi vaihtoehto. Olen kiinnostunut myös merimieskirkon toiminnasta, toimipisteitä Suomesta löytyy sillä maamme on saari kuten merenkulkijat tietävät.

        Kyllä yksin kilvoittelu on paras. Kerran tai pari vuodessa voi sitten käydä kirkossakin jos matka ei kovin rasita.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksinen kirkko ei tarvitse ainutakaan käänynäistä ortodoksia.
        ev.lut.kirkkossa voi pysyä sama jumala ortotokseilla ev.lut seurakunnissa

        Käänynäiset ortodoksit on maanvaiva

        Kiitos tästä.

        Aina kun meinaan kiinnostua ortoksisesta uskota vähän enemmän, niin löydän tämänkaltaisia kommentteja netistä. Kyseessä taitaa tosiaan olla enemmänkin periytyvä heimouskonto (vähän kuin juutalaisuus) johon ei kaivata ulkopuolisia.

        Hyvä muistutus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos tästä.

        Aina kun meinaan kiinnostua ortoksisesta uskota vähän enemmän, niin löydän tämänkaltaisia kommentteja netistä. Kyseessä taitaa tosiaan olla enemmänkin periytyvä heimouskonto (vähän kuin juutalaisuus) johon ei kaivata ulkopuolisia.

        Hyvä muistutus.

        Lukekaa mitä Arkkipiispa Paavali sanoi sanasta "käännynnäinen". Tuon sanan käyttö on uskon raiskaus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        joskus muistan lukeneeni, että Ortodoksisuus olisi lähempänä "oikeaa" uskontoa, kirkkoa ?

        muutaman kerran käyneenä, koin kylläkin Pyhän Hengen siellä, sekä myös, "Neitsyt Marian" kunnioittaminen, on: raamatunmukaista.

        Ortodoksikirkko myös "hyväksyy": usko on jokaisen (oma) henkilökohtainen asia.

        niin se tulisi ollakkin . . .??

        terv, ent.kristitty lahkolainen

        Se on oma asia niin kauan kuin uskot kirkon opetuksia. Se joustavuus ja leppoisuus on vain pintaa. Jos jostain asioista olet eri mieltä, älä nyt ainakaan papille niistä puhu. Tämä koskee kaikkien muidenkin kirkkojen pappeja. Se leppoisa keskustelunhalu riittää aika lyhyeksi aikaa ja sitten niillä alkaa nousta se ärtymys, että taas tätä jankkaamista. Lut pappi Kari Kuula kirjoitti joskus blogissaan, että joidenkin usko on repivää ja tempoilevaa, eikä seurakunnissa valitettavasti ole oikein tilaa tällaisille ihmisille. Se on totta. Pelkäävät, että se tarttuu. Itse tiedän jo nykyään, että kannattaa puhua mitä haluavat kuulla ja hymyillä ja nyökytellä, vaikka olisitkin eri mieltä, etkä jostain asiasta saa kiinni, vaikka miten yrität.

        Tietty se on ymmärrettävää, kun ei ole faktoja, eikä todisteita. On vain ihmisten mielipiteitä, että näin sen nyt jotenkin täytyy olla. Ja kun ei ole todisteita, mitä roimaista pöytään, silloin nousee se ärtymys sieltä uhatuksi tulemisen tunteesta. Se on ihan ymmärrettävää. Siksi en enää puhu papeille ajatuksistani, koska en halua nostattaa sitä ahdistusta heille pintaan. Tempoilen ja revin yksin näiden asioideni kanssa ja parempi niin. Minua paremmat uskossaan vahvat ihmiset voivat jutella sitten keskenään asioista.


    • Paljon on selliasia ihmisiä,kuten linkin nainen, joka 4 vuotta etsi pelastusta ja lopulta sen löysi ja uudestisyntyi ja lähti japaniin lähetystyöhän ja sinne tuli herätys ja yksikin sokea sai näön kesken saarnan. https://www.youtube.com/watch?v=O3BexjvIT8s

      • Hienoa että tälläistä tapahtuu. Onneksi netistä voi kuunnella Jumalanpalveluksen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa että tälläistä tapahtuu. Onneksi netistä voi kuunnella Jumalanpalveluksen.

        Ortodoksi.net on hyvä sivusto ortodoksisuudesta kiinnostuneille,samoin blogit.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodoksi.net on hyvä sivusto ortodoksisuudesta kiinnostuneille,samoin blogit.

        Merja Merraksen kirja on hyvä, Ortodoksinen elämäntapa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Merja Merraksen kirja on hyvä, Ortodoksinen elämäntapa.

        Usko on jokaisen oma asia, näin asian ilmaisi ortodoksi pappi. Heidän kanssaan pystyy puhumaan täysin vapaasti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Merja Merraksen kirja on hyvä, Ortodoksinen elämäntapa.

        Eikös elämäntapa mitä Jeesus suosittelee olis paljon parempi, kuin ihmisten jaaritukset.


    • Tunnen hengenheimolaisuutta kommentoijiin. Hyvä ketju.Jotenkin suomalaisen mentaliteettiin eivät sovi helluntalaisen hengennostatuspuheet enempää kuin luterilainen asketismikaan.

      Kristillisessä mystiikassa merkittäviä ovat olleet mm.Mestari Echart ja Hildegård Bingeläinen.Kumpikin etsivät ja löysivät sielunrauhan sisältään, eivät ulkoisista dogmeista Eri eräänlaisia erakoita ja kotikirkkolaisia hekin.

      Tuntuisiko utopistiselta perustaa ihan omaa seurakuntaa em. ajatuksiin pohjautuen? Aluksi vapaamuotoista keskustelua palstalla ja jos kiinnostusta löytyy,alamme tositoimiin?

      Terv.WannaBe ortodoksi Turusta

      • Minä löysin oman "tieni" teologiaan tutustumalla. Tälle yhteiskunnalle ei ole paljoakaan sanottavaa, elän yhteiskunnan sääntöjen mukaan häiritsemättä ketään. Omaishoidon olen hoitanut kuin myös muut velvollisuuteni. Hiljentyminen on tärkeää ja rukoilu lähimmäisten puolesta.


      • Kyllä. Olen tuollaistakin ajatellut, että pitäisi olla joku kirkkoihin sitoutumaton kristillinen mystikkoliike.

        Näköjään ketjusta löytyi omia vanhoja viestejäni. Mielenkiintoista.

        t. nimim. exprotestanttiko


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Olen tuollaistakin ajatellut, että pitäisi olla joku kirkkoihin sitoutumaton kristillinen mystikkoliike.

        Näköjään ketjusta löytyi omia vanhoja viestejäni. Mielenkiintoista.

        t. nimim. exprotestanttiko

        Mahdollisuuksia on monia, vaikka uskon yksin soitan silloin tällöin papille.

        Luostareissa ei tänä vuonna ehkä pääse käymään poikkeustilan takia.


    • Kveekarit on mystistä kristillisyyttä. Hiljentyminen olennainen osa messua. Jälleenrakensivat poltetun Lapin, josta Nobelin palkinto.Myös arvokasta päihde ja vankilatyötä.Hienoa että tehdään konkretiaa eikä vain höpinää ja käännytystä.Kutsuvat toisiaan frendeiksi.

    • Kannattaa osallistua katekumeenikurssille. Jos se ei ole mahdollista, lue kirja Seisokaamme hyvin : ortodoksisen aikuiskasvatuksen oheismateriaali tai joku muu laajempi opetuskirja ortodoksisesta uskosta.

      • Ortodokseilla on kirjallisuutta johon kannattaa tutustua, toinen valtion kirkko tutuksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ortodokseilla on kirjallisuutta johon kannattaa tutustua, toinen valtion kirkko tutuksi.

        Poikkeustilan aikana on parempi kun kukaan ei käy ja kaupassa käynnit tulee suorittaa ohjeiden mukaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Poikkeustilan aikana on parempi kun kukaan ei käy ja kaupassa käynnit tulee suorittaa ohjeiden mukaan.

        Onneksi netin kautta löytyy lukemista kun kirjastot on kiinni. Kirjallisuutta löytyy kirkon omasta kirjastosta myös, nekin tietysti kiinni.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi netin kautta löytyy lukemista kun kirjastot on kiinni. Kirjallisuutta löytyy kirkon omasta kirjastosta myös, nekin tietysti kiinni.

        Uskontojen uhrien kertomuksia on kauheaa lukea, ikävää todella jos näin käy.

        Sen takia yksin uskominen on eräs vaihtoehto. Oma pieni kotikirkko/ikoninurkkaus riittää näin nykyaikana. Netin kautta voi kuunnella Jumalan palvelukset.

        Olen keskustellut pappien kanssa ja heiltä olen saanut ymmärryksen. Ortodoksisuus on avannut paljon,mutta pysyn ev.luterilaisen kirkon jäsenenä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskontojen uhrien kertomuksia on kauheaa lukea, ikävää todella jos näin käy.

        Sen takia yksin uskominen on eräs vaihtoehto. Oma pieni kotikirkko/ikoninurkkaus riittää näin nykyaikana. Netin kautta voi kuunnella Jumalan palvelukset.

        Olen keskustellut pappien kanssa ja heiltä olen saanut ymmärryksen. Ortodoksisuus on avannut paljon,mutta pysyn ev.luterilaisen kirkon jäsenenä.

        Luin eilen ekoteologiasta, mielenkiintoista kun teologiasta löytää uutta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskontojen uhrien kertomuksia on kauheaa lukea, ikävää todella jos näin käy.

        Sen takia yksin uskominen on eräs vaihtoehto. Oma pieni kotikirkko/ikoninurkkaus riittää näin nykyaikana. Netin kautta voi kuunnella Jumalan palvelukset.

        Olen keskustellut pappien kanssa ja heiltä olen saanut ymmärryksen. Ortodoksisuus on avannut paljon,mutta pysyn ev.luterilaisen kirkon jäsenenä.

        "Uskontojen uhrien kertomuksia on kauheaa lukea, ikävää todella jos näin käy."
        Jätä jos-sana pois. Seurakunnissa on myös kiusaamista, henkistä ja hengellistä väkivaltaa, josta ei voi puhua, koska hierarkisessa yhteisössä ei "vanhempia" tai "pyhempiä" saa arvostella.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Uskontojen uhrien kertomuksia on kauheaa lukea, ikävää todella jos näin käy.

        Sen takia yksin uskominen on eräs vaihtoehto. Oma pieni kotikirkko/ikoninurkkaus riittää näin nykyaikana. Netin kautta voi kuunnella Jumalan palvelukset.

        Olen keskustellut pappien kanssa ja heiltä olen saanut ymmärryksen. Ortodoksisuus on avannut paljon,mutta pysyn ev.luterilaisen kirkon jäsenenä.

        En tiedä, viittaatko tähän: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16198224/uskonyhteisojen-terrori-

        Tämä oli oma kokemukseni eikä se ollut kaunista. En ole koko tarinaa kirjoittanut tuonne, mutta voin sanoa, että murskasi kerralla halut mennä tuohon kirkkoon. Ja oma tarinani on vain jäävuoren huippu, en ole todellakaan ainoa, siis kirkonlaajuisesti. Yksin uskominen on se omakin juttuni tästä lähin. Työpsykologi, jonka kanssa juttelin kommentoi, että jos ort kirkko ei tahdo nähdä epäkohtia ja leikkii mykkistä, niin sellaisesta kannattaa pysyä erossa.

        Perheelläni on lestadiolaistaustaa ja oli hurjaa huomata, että paljon on samaa näissä organisaatioissa. Mummoni tuntee syvää inhoa seurakuntia ja uskovaisia kohtaan kokemustensa vuoksi. Lapsuudenkodissa mua varoitettiin sekaantumasta uskovaisiin ja seurakuntiin, mutta enpä uskonut ja sain näpeilleni tavalla, jota en koskaan unohda.

        Eräs yksi ja ainoa pappi itä-Suomessa, joka kuunteli minua neuvoi, että ei saa puhua tästä muille papeille, koska se ei ole turvallista. Varoitti myös kiusaajakirkkoherrastani, että en saa missään nimessä jäädä kahden tän ihmisen kanssa enkä olla tekemisissä, koska mua rangaistaan varmasti siitä, että yritin puhua asiasta. Sanoi myös, etten saa kertoa mitään omia asioitani tälle kirkkoherralle. Valitettavasti vain ehdin tehdä niin jo heti alussa, kun luulin henkilön olevan luotettava. Toivottavasti ei kostaudu kovin pahasti.

        Mikä porukka tää on, kun pappi varoittaa, ettei muille papeille kannata puhua? Lopulta jouduin lähtemään ja kävin terapeutilla ja työpsykologilla jonkun aikaa. Terapeutti oli aivan pöyristynyt, kun kerroin, mitä olen joutunut kokemaan ort kirkossa. Kun kerroin kirkkoherran toiminnasta ja kiusaajan suojelemisesta, terapeutti totesi, että "kappas poikaa, sehän osaa pelata". Sanoi myös, että viisainta on lähteä, koska en tule tuota peliä ikinä voittamaan. Kertomukseni operusteella myös sanoi, että kirkon toiminta täyttää hengellisen väkivallan ja manipuloinnin tunnusmerkit.

        Nyt alkaa värit palautua elämään pikkuhiljaa, mutta tätä kokemusta en unohda koskaan. Muita ihmisiä olen varoittanut tästä seurakunnasta, kun ovat kyselleet asiasta. Koen sen velvollisuudekseni. Jos ne menevät sinne ja niille käy kuten mulle, enkä ole sanonut mitään, olen osasyyllinen. Hassuinta on, että kyllä siellä srk:ssakin on ihmisiä, jotka näki tuon kuvion oikein. Kiusaajasta eräs mies sanoi, että tää srk on *****n ikioma keidas ja tulee aina olemaan. Totesi myös, että kun olen viimeksi tullut, niin ei mua kukaan usko. Ja näinhän se meni: juttu esitetään siten, että heillä oli siellä hyvä juttu meneillään, mutta sitten yksi häirikkkö tuli pilaamaan asiat.

        Tuo teksti tuolla uskontojen uhreissa on ehkä vähän tunnekuohussa kirjoitettu, mutta tuo on pääosin oma kokemukseni. Tunnustan kovasti kaipaavani ort kirkkoa ja sen palveluksia, mutta uskon asiantuntijan neuvoa, kun neuvoi olemaan menemättä enää oman turvallisuuteni ja hvyinvointini parhaaksi.

        Ja sinulle pappi, joka kuuntelit minua: pelastit henkeni. Rukoilen puolestasi aina.


      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, viittaatko tähän: https://keskustelu.suomi24.fi/t/16198224/uskonyhteisojen-terrori-

        Tämä oli oma kokemukseni eikä se ollut kaunista. En ole koko tarinaa kirjoittanut tuonne, mutta voin sanoa, että murskasi kerralla halut mennä tuohon kirkkoon. Ja oma tarinani on vain jäävuoren huippu, en ole todellakaan ainoa, siis kirkonlaajuisesti. Yksin uskominen on se omakin juttuni tästä lähin. Työpsykologi, jonka kanssa juttelin kommentoi, että jos ort kirkko ei tahdo nähdä epäkohtia ja leikkii mykkistä, niin sellaisesta kannattaa pysyä erossa.

        Perheelläni on lestadiolaistaustaa ja oli hurjaa huomata, että paljon on samaa näissä organisaatioissa. Mummoni tuntee syvää inhoa seurakuntia ja uskovaisia kohtaan kokemustensa vuoksi. Lapsuudenkodissa mua varoitettiin sekaantumasta uskovaisiin ja seurakuntiin, mutta enpä uskonut ja sain näpeilleni tavalla, jota en koskaan unohda.

        Eräs yksi ja ainoa pappi itä-Suomessa, joka kuunteli minua neuvoi, että ei saa puhua tästä muille papeille, koska se ei ole turvallista. Varoitti myös kiusaajakirkkoherrastani, että en saa missään nimessä jäädä kahden tän ihmisen kanssa enkä olla tekemisissä, koska mua rangaistaan varmasti siitä, että yritin puhua asiasta. Sanoi myös, etten saa kertoa mitään omia asioitani tälle kirkkoherralle. Valitettavasti vain ehdin tehdä niin jo heti alussa, kun luulin henkilön olevan luotettava. Toivottavasti ei kostaudu kovin pahasti.

        Mikä porukka tää on, kun pappi varoittaa, ettei muille papeille kannata puhua? Lopulta jouduin lähtemään ja kävin terapeutilla ja työpsykologilla jonkun aikaa. Terapeutti oli aivan pöyristynyt, kun kerroin, mitä olen joutunut kokemaan ort kirkossa. Kun kerroin kirkkoherran toiminnasta ja kiusaajan suojelemisesta, terapeutti totesi, että "kappas poikaa, sehän osaa pelata". Sanoi myös, että viisainta on lähteä, koska en tule tuota peliä ikinä voittamaan. Kertomukseni operusteella myös sanoi, että kirkon toiminta täyttää hengellisen väkivallan ja manipuloinnin tunnusmerkit.

        Nyt alkaa värit palautua elämään pikkuhiljaa, mutta tätä kokemusta en unohda koskaan. Muita ihmisiä olen varoittanut tästä seurakunnasta, kun ovat kyselleet asiasta. Koen sen velvollisuudekseni. Jos ne menevät sinne ja niille käy kuten mulle, enkä ole sanonut mitään, olen osasyyllinen. Hassuinta on, että kyllä siellä srk:ssakin on ihmisiä, jotka näki tuon kuvion oikein. Kiusaajasta eräs mies sanoi, että tää srk on *****n ikioma keidas ja tulee aina olemaan. Totesi myös, että kun olen viimeksi tullut, niin ei mua kukaan usko. Ja näinhän se meni: juttu esitetään siten, että heillä oli siellä hyvä juttu meneillään, mutta sitten yksi häirikkkö tuli pilaamaan asiat.

        Tuo teksti tuolla uskontojen uhreissa on ehkä vähän tunnekuohussa kirjoitettu, mutta tuo on pääosin oma kokemukseni. Tunnustan kovasti kaipaavani ort kirkkoa ja sen palveluksia, mutta uskon asiantuntijan neuvoa, kun neuvoi olemaan menemättä enää oman turvallisuuteni ja hvyinvointini parhaaksi.

        Ja sinulle pappi, joka kuuntelit minua: pelastit henkeni. Rukoilen puolestasi aina.

        Hyvä että kerrot eteenpäin kokemuksistasi. Seurakuntien tapaisissa hierarkisissa yhteisöissä henkinen ja hengellinen väkivalta saa kukkia ihan rauhassa. Vaatii rohkeutta puhua asiasta. Ja saippuaa, että saa pestyä itsestään kaiken sen psskan mitä totuuden paljastaja saa päälleen...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että kerrot eteenpäin kokemuksistasi. Seurakuntien tapaisissa hierarkisissa yhteisöissä henkinen ja hengellinen väkivalta saa kukkia ihan rauhassa. Vaatii rohkeutta puhua asiasta. Ja saippuaa, että saa pestyä itsestään kaiken sen psskan mitä totuuden paljastaja saa päälleen...

        Enpä tiiä rohkeudesta. Mulle ne vaan ei voi tehdä enää pahempaa. En koskaan unohda, miten itkin siellä seurakunnassa paniikissa ja sopersin kuinka tää on nyt vaan mukamas muuta stressiä. Eikä kukaan auttanut. Yhdessä ne eristi mut ja levitti juttua musta eteenpäin. Kun vieressäni oli tyhjä paikka, johon eräs nainen ei halunnut istua, khra totesi ivallisesti, että istu nyt vaan, ettei sitä tulkita vihamielisyydeksi. Viitaten sähköpostiin, jossa pyysin apua häneltä siihen eristämiseen. Tämä muuten oli se juttu, johon terapeutti kommentoi, että kappas poikaa, sehän osaa pelata.

        Pyysin apua seurakunnan toiselta papilta ja hän ohitti täysin ja kun lopulta vastasi, sössötti vain kuinka mä nyt vain olen vain vähän pettynyt joihinkin ihmisiin. Mulle puhuttiin kuin idiootille. Terapeutti sanoi, että tuollainen ohittaminen ja alentuva suhtutuminen on aika julmaa väkivaltaa. Ja eräs ihminen totesi tästä toisesta papista, että "eihän se sua auta, sehän on entinen toimistoupseeri. Se hoitaa omat hommansa ja tottelee määräyksiä." Niinpä.

        Hirveä kokemus, mutta nytpä tiedän. Ja sitten varoitus vielä: olin itse jo valmiiksi väsynyt ja burnoutissa, kun menin tuonne. Olin pitkään ajatellut, että haluaisin tutustua ortodoksisuuteen ja kai sitä väsyneenä sitten etsi jotain rauhaa. Ort kirkko ei ole heikkojen ihmisten paikka. Älkää menkö sinne masentuneena tai uupuneina. Siellä oma tila otetaan kyynärpäillä. Johtuu osittain varmaan kulttuurista. Siellä on paljon ihmisiä ja vaikutteita rajan takaa, jossa heikkoutta ei arvosteta yhtään. Jos joku kokee asian toisin, niin hienoa, mutta mun kohdalla se meni näin.

        Sellaisen henkisen ja hengellisen turpasaunan sain siellä, että omalla nimelläni en halua puhua tästä koskaan. Tiedän, mihin ne ihmiset kykenee. Painajaiset , joissa juoksen susilaumaa pakoon pimeässä metsässä on onneksi loppuneet ja muutenkin voin jo paremmin. Kokemus se oli tämäkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Enpä tiiä rohkeudesta. Mulle ne vaan ei voi tehdä enää pahempaa. En koskaan unohda, miten itkin siellä seurakunnassa paniikissa ja sopersin kuinka tää on nyt vaan mukamas muuta stressiä. Eikä kukaan auttanut. Yhdessä ne eristi mut ja levitti juttua musta eteenpäin. Kun vieressäni oli tyhjä paikka, johon eräs nainen ei halunnut istua, khra totesi ivallisesti, että istu nyt vaan, ettei sitä tulkita vihamielisyydeksi. Viitaten sähköpostiin, jossa pyysin apua häneltä siihen eristämiseen. Tämä muuten oli se juttu, johon terapeutti kommentoi, että kappas poikaa, sehän osaa pelata.

        Pyysin apua seurakunnan toiselta papilta ja hän ohitti täysin ja kun lopulta vastasi, sössötti vain kuinka mä nyt vain olen vain vähän pettynyt joihinkin ihmisiin. Mulle puhuttiin kuin idiootille. Terapeutti sanoi, että tuollainen ohittaminen ja alentuva suhtutuminen on aika julmaa väkivaltaa. Ja eräs ihminen totesi tästä toisesta papista, että "eihän se sua auta, sehän on entinen toimistoupseeri. Se hoitaa omat hommansa ja tottelee määräyksiä." Niinpä.

        Hirveä kokemus, mutta nytpä tiedän. Ja sitten varoitus vielä: olin itse jo valmiiksi väsynyt ja burnoutissa, kun menin tuonne. Olin pitkään ajatellut, että haluaisin tutustua ortodoksisuuteen ja kai sitä väsyneenä sitten etsi jotain rauhaa. Ort kirkko ei ole heikkojen ihmisten paikka. Älkää menkö sinne masentuneena tai uupuneina. Siellä oma tila otetaan kyynärpäillä. Johtuu osittain varmaan kulttuurista. Siellä on paljon ihmisiä ja vaikutteita rajan takaa, jossa heikkoutta ei arvosteta yhtään. Jos joku kokee asian toisin, niin hienoa, mutta mun kohdalla se meni näin.

        Sellaisen henkisen ja hengellisen turpasaunan sain siellä, että omalla nimelläni en halua puhua tästä koskaan. Tiedän, mihin ne ihmiset kykenee. Painajaiset , joissa juoksen susilaumaa pakoon pimeässä metsässä on onneksi loppuneet ja muutenkin voin jo paremmin. Kokemus se oli tämäkin.

        Onpa ollut kokemus. Minä pysyn ev.lut kirkossa, ns. hiljaisena jäsenenä.


    • ”Amerikan Efraim” (k. 2019) anteeksi antamisen siunauksesta

      Niin kuin me tahdomme, että Jumala rakastaa meitä, antaa meille anteeksi, jättää huomiotta virheemme, seuraa meitä, suojelee meitä Kaitselmuksessaan, kohdelkaamme mekin näin veljeämme.

      Anteeksi antaminen ei ole raskasta eikä vaikeaa. Mitä siihen vaaditaan? Siihen vaaditaan nöyryyttä.

      Kun me annamme toiselle anteeksi, me saamme anteeksi lukemattomat syntimme ja meillä on täysi oikeus sanoa Jumalalle:

      ”Herra, olen antanut ihmisille anteeksi kaiken, mitä he ovat minulle tehneet. Annoin heille anteeksi kaikesta sydämestäni ja kaikella rakkaudellani Sinun Evankeliumisi, Sinun Sanasi mukaan. Nyt minäkin pyydän, että Sinä ilmaiset rakkautesi minua kohtaan ja annat minulle anteeksi minun omat syntini.

      • Mitä ajat takaa puhumalla anteeksiantamisesta? Ethän vain tarkoita, että kiusaajille "annetaan anteeksi" ja he saavat jatkaa toimintaansa?


      • Kyllä, olen antanut anteeksi, kuten Kristuksen seuraajan on tehtäväkin. Jumala ei halua, että vihaamme hänen muita lapsiaan. Mutta kristityn velvollisuuksiin kuuluu myös epäkohtiin puuttuminen ja tarvittaessa sanktiot ja muut tarvittavat toimenpiteet väärintekijöille. Myös kiusaajalla on velvollisuuksia, hänen tulee nöyrtyä, rukoilla ja pyytää anteeksi. Asioiden korjaaminen ei koskaan kiusatun asia vaan sen kiusaajan. Hänellä on todistustaakka näyttää omalla toiminnallaan, että on taas luottamuksen arvoinen.

        Anteeksianto ei tarkoita, että hyväksyn, mitä mulle tehtiin. Se ei tarkoita, että voin mennä takaisin ja aloittaa alusta, koska ihminen elää tässä todellisessa maailmassa, jossa esim itse sain trauman, josta vasta toivun. Kaksi koulutettua asiantuntijaa ovat neuvoneet välttämään ort kirkkoa, koska se ei ole mulle turvallinen paikka. Ort kirkko ei ole luottamukseni arvoinen. Jos jonain päivänä osoittavat olevansa taho, jota voi kunnioittaa, niin sitten bygones will be bygones. Siihen asti otan työpsykologin ja terapeutin neuvot erittäin tosissani.

        Itse olen puuttunut työkaverien keskuudessa kiusaamiseen aikanaan ja auttamani ihminen oli siitä todella kiitollinen. Ja ei, en ole rohkea. Olen oikeastaan aika arka ja säikky, mutta mä en pysty nukkumaan öisin tai katsomaan itseäni peiliin, jos käännän selän itkevälle työkaverille. Veljeäni kiusattiin yläasteella ja mennessään ammattikouluun se sama kiusaaja yritti aloittaa uudestaan ekana koulupäivänä ruokalassa. Yksi luokan pojista nousi ylös pöydästään ja sanoi kiusaajalle, että me ollaan ihan vitun kyllästyneitä sun käytökseen, täällä sä et enää tuota aloita. Kiusaaja oli juossut naama punaisena ulos ja asettui sen jälkeen ruotuun koko koulunkäynnin ajaksi.

        Jos kaltaiseni säikky naisihminen ja lauma keskenkasvuisia ammattikoulupoikia pystyy puuttumaan epäkohtiin, niin siitä voi papit, piispat ja arvon seurakuntalaiset ottaa mallia. Näin se homma hoidetaan. Kristuksen seuraaja ei koskaan ole sivustakatsoja eikä mahdollistaja. Kiusaajan koko toimintahan riippuu mahdollistajien määrästä. Yksinään se ei pysty mihinkään.


    • Luin ortsujen kyykyttämän kertpmuksen ja taidan kiertää ko. ryssän kirkon kaukaa, vaikka aluksi tunsin mielenkiintoa.

      Parempi pitäytyä ev.lutina vaan. Maallistunutta kakkaahan sekin on, mutta kotoista ja jotenkin turvallista.

      Ehkä itäinen perimä ei ole antanut mahdollisuutta avoimuuteen kuten täällä lännessä,vaan vallalla on salaileva mentaliteetti, kuten kirjoittajakin totesi.

      • Se kokemus on ortodoksiseurakunnasta, mutta samanlaisia kokemuksia on muissakin seurakunnissa. (Samoin työpaikoissa ja kouluissa, mutta nyt puhutaan vain uskonnosta.)


      • Tiedän, että kokemukseni on rankka, mutta en menisi niin pitkälle, että neuvoisin ihmisiä välttämään koko kirkkoa. Oma entinen koti-srk valitettavasti on paikka, josta koen velvollisuudekseni varoittaa, mutta kokonaisuus ja totuus kirkosta on paljon monimuotoisempi. Moni on löytänyt sieltä paljon hyvää.

        Koen kuitenkin aika hurjaksi sen, että kirkon pappi on varoittanut puhumasta muille papeille ja varomaan, kehen luottaa. En tiedä, mitä tällainen kertoo. Aikanaan katolisessa kirkossa, jossa ehdin olla kaksi vuotta ei ollut tällaista. Toki kaikkialla on omat ongelmansa, mutta siellä se oli normaalin rajoissa. Esim tiedän, että siellä joillain oli tullut kerran riitaa, ja kirkkoherra lopetti sen riitelyn lyhyeen ja teki selväksi, että kirkkoon täytyy voida kaikkien tulla. Se mies ei sietänyt minkäänlaista töhöilyä seurakunnassa. Siellä oli mukava ilmapiiri ja kaikille tilaa. Samoin lut kirkossa oli ihan ok, vaikkei se oma juttu olekaan.

        Huolestuttavaa sen sijaan on, että se pappi, joka minua auttoi sanoi, etten todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa. Ort kirkossa on paljon ihmisiä, jotka on ajettu kotiin rukoilemaan. Hän sanoi, että ne srk:n keskinäiset kyräilyt ei näy papille, koska papin nähden jengi ei näytä kaikkia temppujaan. Hän oli ehtinyt olla monta vuotta kirkkoherrana, ennen kuin tajusi, että on ihmisiä, jotka ei tule kiusaamisen takia kirkkoon.

        Tällainen on todella vakavaa. Jos kirkon johto tekisi selväksi, että kiusaaminen ei kuulu ort kirkkoon ja papit puhuisivat siitä aktiivisesti ja puuttuisivat epäkohtiin, se muuttaisi asioita jonkin verran. Eihän kiusaaminen koskaan lopu kokonaan, mutta riittävän monta niiden rohkeiden ammattikoulupoikien tyylisiä (joista kerroin aikaisemmassa kommentissani käsitellen anteeksiantoa) tosiäijiä ja -muijia pelastaisi monta ihmistä tällaiselta kohtalolta.

        Miksi ne eivät sitten tee niin? Kirkon johto ja papisto nimittäin? Palveleeko tää jotenkin niitä? Onko tästä jotain hyötyä? Vai eikö ne vain välitä.

        Oma tilanteeni olisi ratkennut siten, että khra olisi heti alussa sanonut, että nyt akat istutte alas ja me puhutaan niin kauan, että tää asia selviää ja sitten se on käsitelty. Siinä se. Sen sijaan tää kiusaaja mustamaalasi mut ja khra uskoi sitä ja lähti itse mukaan touhuun. Tässä kohtaa olisi auttanut, jos hänen esimiehensä, jolta hain apua, olisi istuttanut kaikki kolme alas ja sanonut, että nyt tää puhutaan, eikä kukaan lähde ennen kuin asia on selvä. Noin. Ihan simppeliä.

        Itse tein sen virheen, että kuvittelin asioiden ratkeavan kirkossa kuten työpaikallakin. Olen ollut onnekas koska minulla on ollut vuosien mittaan 95 % mukavia ihmisiä työkavereina. Nekin keiden kanssa ei ole oltu ihan samalla aaltopituudella ovat silti mahtuneet samaan kahvipöytään.

        Kuten lestadiolaiset, jotka manipuloi pakkoanteeksiantamisella hiljentääkseen, mulle sanottiin, että tuomita ei saa, miettikääpä sitä. Tää on ortsujen manipulointiväline. Kiusattu on tuomitsija, kun puhuu asioista. Työpsykologi sanoi, että tuo kommentti oli itsessään tuomitsemista sekä hengellistä väkivaltaa. Tuo hengellinen väkivalta on tullut järkytyksenä. Edelleenkin luulin tän olevan ihan "oikea" kirkko, mutta suvun tarinat lestadiolaisuudesta on aika samanlaisia kuin kohtelu, jota sain täällä. En usko hetkeäkään, ettei tuon kommentoijan esimies tiedä, että se vastasi mulle noin. Totta kai se tietää. Talon tapa näyttää olevan hiljaisuus, ohittaminen ja väkivaltaisuus.

        Olisko aika tulla 2020-luvulle, jotta kellekään muulle ei kävisi kuten mulle? Minä olen kokenut paljon vastoinkäymisiä, surua, menetystä ja suoranaista kauhua elämässäni, joten tiedän selviäväni, kun olen selvinnyt aikaisemminkin. Silti oli hetkiä, jolloin etsin netistä tapaa tehdä itsemurha nopeasti ja kivuttomasti. Tämä kaikki siksi, että tulin ort kirkkoon.

        Minut pelasti hyvä terapeutti, ystäväni, työkaverini, aviomieheni ja se pappi, joka jaksoi kuunnella, vaikka olin kamala maanvaiva taukoamattomalla pommituksellani. Jestas, oikeastaan hävettää, kun ajattelen sitä pommitusta. Hänellä oli omaakin taakkaa, mutta silti kuunteli. En tiedä, mistä ihminen repii tuollaiset voimat. Toivon, että saisin joskus kertoa hänen esimiehelleen siitä, että tämä pappi todella pelasti henkeni.

        Silti: tämä ei ole koko totuus, vaikka oma tilanteeni meni tähän. Jos menet sinne, niin katsele sitä srk:n ilmapiiriä vähän aikaa äläkä suinpäin syöksy mihinkään toimintapiireihin. Jos se jonkun -itse tiedät, kuinka pitkän- ajan päästä näyttää normaalilta, niin voit mennä hyvillä mielin. En jaksa vieläkään uskoa, että siellä kirkossa kaikki on vinksallaan. Myönnän, että mulla oli vaihe, kun koko kirkko vain oksetti mua, mutta se kuuluu asiaan ja on normaalia toipumisen alussa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän, että kokemukseni on rankka, mutta en menisi niin pitkälle, että neuvoisin ihmisiä välttämään koko kirkkoa. Oma entinen koti-srk valitettavasti on paikka, josta koen velvollisuudekseni varoittaa, mutta kokonaisuus ja totuus kirkosta on paljon monimuotoisempi. Moni on löytänyt sieltä paljon hyvää.

        Koen kuitenkin aika hurjaksi sen, että kirkon pappi on varoittanut puhumasta muille papeille ja varomaan, kehen luottaa. En tiedä, mitä tällainen kertoo. Aikanaan katolisessa kirkossa, jossa ehdin olla kaksi vuotta ei ollut tällaista. Toki kaikkialla on omat ongelmansa, mutta siellä se oli normaalin rajoissa. Esim tiedän, että siellä joillain oli tullut kerran riitaa, ja kirkkoherra lopetti sen riitelyn lyhyeen ja teki selväksi, että kirkkoon täytyy voida kaikkien tulla. Se mies ei sietänyt minkäänlaista töhöilyä seurakunnassa. Siellä oli mukava ilmapiiri ja kaikille tilaa. Samoin lut kirkossa oli ihan ok, vaikkei se oma juttu olekaan.

        Huolestuttavaa sen sijaan on, että se pappi, joka minua auttoi sanoi, etten todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa. Ort kirkossa on paljon ihmisiä, jotka on ajettu kotiin rukoilemaan. Hän sanoi, että ne srk:n keskinäiset kyräilyt ei näy papille, koska papin nähden jengi ei näytä kaikkia temppujaan. Hän oli ehtinyt olla monta vuotta kirkkoherrana, ennen kuin tajusi, että on ihmisiä, jotka ei tule kiusaamisen takia kirkkoon.

        Tällainen on todella vakavaa. Jos kirkon johto tekisi selväksi, että kiusaaminen ei kuulu ort kirkkoon ja papit puhuisivat siitä aktiivisesti ja puuttuisivat epäkohtiin, se muuttaisi asioita jonkin verran. Eihän kiusaaminen koskaan lopu kokonaan, mutta riittävän monta niiden rohkeiden ammattikoulupoikien tyylisiä (joista kerroin aikaisemmassa kommentissani käsitellen anteeksiantoa) tosiäijiä ja -muijia pelastaisi monta ihmistä tällaiselta kohtalolta.

        Miksi ne eivät sitten tee niin? Kirkon johto ja papisto nimittäin? Palveleeko tää jotenkin niitä? Onko tästä jotain hyötyä? Vai eikö ne vain välitä.

        Oma tilanteeni olisi ratkennut siten, että khra olisi heti alussa sanonut, että nyt akat istutte alas ja me puhutaan niin kauan, että tää asia selviää ja sitten se on käsitelty. Siinä se. Sen sijaan tää kiusaaja mustamaalasi mut ja khra uskoi sitä ja lähti itse mukaan touhuun. Tässä kohtaa olisi auttanut, jos hänen esimiehensä, jolta hain apua, olisi istuttanut kaikki kolme alas ja sanonut, että nyt tää puhutaan, eikä kukaan lähde ennen kuin asia on selvä. Noin. Ihan simppeliä.

        Itse tein sen virheen, että kuvittelin asioiden ratkeavan kirkossa kuten työpaikallakin. Olen ollut onnekas koska minulla on ollut vuosien mittaan 95 % mukavia ihmisiä työkavereina. Nekin keiden kanssa ei ole oltu ihan samalla aaltopituudella ovat silti mahtuneet samaan kahvipöytään.

        Kuten lestadiolaiset, jotka manipuloi pakkoanteeksiantamisella hiljentääkseen, mulle sanottiin, että tuomita ei saa, miettikääpä sitä. Tää on ortsujen manipulointiväline. Kiusattu on tuomitsija, kun puhuu asioista. Työpsykologi sanoi, että tuo kommentti oli itsessään tuomitsemista sekä hengellistä väkivaltaa. Tuo hengellinen väkivalta on tullut järkytyksenä. Edelleenkin luulin tän olevan ihan "oikea" kirkko, mutta suvun tarinat lestadiolaisuudesta on aika samanlaisia kuin kohtelu, jota sain täällä. En usko hetkeäkään, ettei tuon kommentoijan esimies tiedä, että se vastasi mulle noin. Totta kai se tietää. Talon tapa näyttää olevan hiljaisuus, ohittaminen ja väkivaltaisuus.

        Olisko aika tulla 2020-luvulle, jotta kellekään muulle ei kävisi kuten mulle? Minä olen kokenut paljon vastoinkäymisiä, surua, menetystä ja suoranaista kauhua elämässäni, joten tiedän selviäväni, kun olen selvinnyt aikaisemminkin. Silti oli hetkiä, jolloin etsin netistä tapaa tehdä itsemurha nopeasti ja kivuttomasti. Tämä kaikki siksi, että tulin ort kirkkoon.

        Minut pelasti hyvä terapeutti, ystäväni, työkaverini, aviomieheni ja se pappi, joka jaksoi kuunnella, vaikka olin kamala maanvaiva taukoamattomalla pommituksellani. Jestas, oikeastaan hävettää, kun ajattelen sitä pommitusta. Hänellä oli omaakin taakkaa, mutta silti kuunteli. En tiedä, mistä ihminen repii tuollaiset voimat. Toivon, että saisin joskus kertoa hänen esimiehelleen siitä, että tämä pappi todella pelasti henkeni.

        Silti: tämä ei ole koko totuus, vaikka oma tilanteeni meni tähän. Jos menet sinne, niin katsele sitä srk:n ilmapiiriä vähän aikaa äläkä suinpäin syöksy mihinkään toimintapiireihin. Jos se jonkun -itse tiedät, kuinka pitkän- ajan päästä näyttää normaalilta, niin voit mennä hyvillä mielin. En jaksa vieläkään uskoa, että siellä kirkossa kaikki on vinksallaan. Myönnän, että mulla oli vaihe, kun koko kirkko vain oksetti mua, mutta se kuuluu asiaan ja on normaalia toipumisen alussa.

        Lisään vielä, että Johtaja on näyttää neuvovan kovasydämisyyden välttämistä ja ohjeistaa puolustamaan sorrettuja. Tuntuu irvokkaalta, kun ajattelen omaa tilannettani. Koskahan tuo tuodaan käytäntöön? Sanat ei merkitse mitään, vain teot. Sivustakatsoja ei ole Kristuksen seuraaja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisään vielä, että Johtaja on näyttää neuvovan kovasydämisyyden välttämistä ja ohjeistaa puolustamaan sorrettuja. Tuntuu irvokkaalta, kun ajattelen omaa tilannettani. Koskahan tuo tuodaan käytäntöön? Sanat ei merkitse mitään, vain teot. Sivustakatsoja ei ole Kristuksen seuraaja.

        Teologinen näkemys on jokaisen oma asia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teologinen näkemys on jokaisen oma asia.

        Tietenkin, on, muru. Uskovaisten teologia on upea nippu jätkien mielipiteitä asioista, joista oikeasti kukaan ei tiedä, miten ne ovat. Siksi voidaan jokainen olla omaa mieltä niistä. Olet aivan oikeassa. Kiitos huomaavaisuudesta, se on niin ortsua, tuo myötätuntoinen lämpö <3


      • Anonyymi kirjoitti:

        Teologinen näkemys on jokaisen oma asia.

        Oletko törmännyt kiusaamiseen / hengelliseen väkivaltaan seurakunnassa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko törmännyt kiusaamiseen / hengelliseen väkivaltaan seurakunnassa?

        No nyt sie kiusaat :D Sovitaanko, että jätetään nämä rauhaan. Ne eivät saa puhua asioista, koska ovat uskovaisia. Tämä on kuin lestisten kanssa. Mun osalta asia on ohi ja toivon, että tarinastani on hyötyä teille muille, jotka olette saaneet maistaa ortodoksien hellää lähimmäisenrakkautta ja sen ansiosta olette nyt yksin uskovia. Ette ole ainoita eikä tilanteenne ole teidän vika. Oikeastaan on vääristelevää sanoa noin, tunnustan. Ne käyttäytyvät näin, koska ovat uskovaisia. Kaikki uskovaiset kirkkokunnasta riippumatta ovat kylmiä ja välinpitämättömiä. Läksy, jota mulle yritettiin opettaa jo lapsuudenkodissa, mutta piti käydä oppimassa se täällä. Kiitän oppitunnista. Läksy oli arvokas, enkä koskaan unohda sitä. Jonkun toisen tietenkin saatte vielä kiusattua hengiltä, mutta sehän ei paljon paina, koska olette ensimmäisiä kristittyjen joukossa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt sie kiusaat :D Sovitaanko, että jätetään nämä rauhaan. Ne eivät saa puhua asioista, koska ovat uskovaisia. Tämä on kuin lestisten kanssa. Mun osalta asia on ohi ja toivon, että tarinastani on hyötyä teille muille, jotka olette saaneet maistaa ortodoksien hellää lähimmäisenrakkautta ja sen ansiosta olette nyt yksin uskovia. Ette ole ainoita eikä tilanteenne ole teidän vika. Oikeastaan on vääristelevää sanoa noin, tunnustan. Ne käyttäytyvät näin, koska ovat uskovaisia. Kaikki uskovaiset kirkkokunnasta riippumatta ovat kylmiä ja välinpitämättömiä. Läksy, jota mulle yritettiin opettaa jo lapsuudenkodissa, mutta piti käydä oppimassa se täällä. Kiitän oppitunnista. Läksy oli arvokas, enkä koskaan unohda sitä. Jonkun toisen tietenkin saatte vielä kiusattua hengiltä, mutta sehän ei paljon paina, koska olette ensimmäisiä kristittyjen joukossa.

        Teologia kiinnosti ja lukemalla olen etsinyt itseäni. Samalla ymmärtää tätä maailmaakin.

        Lopullisen rauhan löysin ja olen siitä kiitollinen.


    • Ortodoksi liitetään nykyään yhä useammin inkvisitioon
      ja kuoripoikien raiskauksiin.
      Jota jopa paavikin pyytelee anteeksi.

      Jos uskontosi on epävarmaa (itse en usko mihinkään)
      niin suosittelen uskontoja joihin liittyy jälleensyntyminen.

      Jälkipolville on esimerkiksi helpompi selittää uudelleensyntyminen
      kuin mitä "ikuinen elämä taivaassa".

      Kuka niinku oikeesti haluais elää 500miljoonaa vuotta taivaassa ja
      kääntää sen jälkeen kylkeä?
      Mieti hei siis oikeesti?

      • Nuorempana olin kiinnostunut soto zenistä, mestari Dogenin (v. 1200-1253) perimyslinjasta, jos tarkkoja ollaan. Niin kuin kaikki tietää, buddhalaisuutta on useita koulukuntia ja myös zenbuddhalaisuutta on useita koulukuntia. Soto zen on minusta hyvin suoraviivainen tapa katsoa maailmaa ja siitä on riisuttu kaikki jälleensyntymisjutut, joihin en itse usko. Ymmärrän kyllä, että joku voi uskoa siihen ja olen iloinen, jos olet löytänyt sieltä itselleni sopivan näkemyksen :) Soto zen on vieläkin aika järkevä tapa ajatella joistain asioista. Japanilaiset ylipäätään on järkeviä. Ei mitään turhia rönsyilyjä vaan havainnoidaan maailmaa juuri sellaisena kuin se on, eikä keksitä oheistarinoita.

        Itse kuitenkin uskon Kristukseen ja olen aina uskonut. Muistan rukoilleeni Jumalaa ihan pienenä lapsena jo ja tunnen hänen läsnäolonsa koko ajan. Olen kokenut pari mielenkiintoista mystistä kokemusta, joiden takia todella uskon elävään Jumalaan. En tiedä, ovatko kokemukset totta vaiko aivojen tuotetta vaikeissa elämäntilanteissa, mutta se lohduttava viesti kantaa eteenpäin. Uskon, että Jumala on läsnä koko ajan, se tuntuu lohduttavalta ja rauhoittavalta.

        Tosin, olen myös kironnut ja huutanut Jumalalle ja kerran kiukuissani heittelin häntä kivillä... En tiedä, osuinko :D Tiedän, että Hän tiesi jo etukäteen, että tulen kokemaan tämän kokemuksen. Tiedän myöskin, että Hän ei tee virheitä. Tämä kokemus oli viimeinen niitti kaiken sen päälle, mitä olen joutunut kokemaan. Silloin käskin hänen painua v****un elämästäni ja pitämään ne klähmäiset näppinsä erossa asioistani. Ja Hän todellakin meni. Enkä osaa kuvailla, kuinka kauhea kokemus se oli. Maailma näytti samalta, mutta Hän oli poissa. Silloin tajusin myös, miten turhaa mikään on ilman Häntä. Yritin rukoilla ihan normaalisti niin kuin ennenkin, mutta Hän oli hiljaa. Minä en ole ikinä kokenut sellaista hiljaisuutta.

        Muistan kerran kironneeni vuosia sitten Häntä, että mikä prkl siinä on, kun Sinä et hoida hommiasi? Mitä hemmetin asioidenhoitoa tuo on? Muistan, että sanoin Hänelle, että minä teen Sinun töitäsi täällä, yritän jaksaa pitää pakettia kasassa, vaikka kaikki hajoaa palasiksi. Ja sitten Hän meni pois juuri nyt, kun koin yhden järkyttävimmistä asioista, joita kohdalleni on tullut. Arvatkaas, kuinka kauan kestin. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että se en taidakaan olla minä, joka näitä asioita klaaraa. Sellainen hyöty tästä on ollut. Tuntuu hullulta. Tässä ei ole mitään järkeä varmaan, kun sanon näin, mutta niin kauhea kokemus kuin tämä on ollutkin, se vei syyn siltä nyrkinpuimiselta ylöspäin. Minulle on tärkeää päästä hänen luokseen sitten joskus, mutta tajuan myös, että yritin sitä niinkuin hartiavoimin ja järjen kautta. Olen aina ajatellut, että asiat ratkeaa tekemällä eikä ratkaisut tipu syliin mistään perhanan taivaasta, mutta minusta tuntuu nyt, että joskus ne saattavat vaikka tippuakin.

        Sitä en tiedä, miksi hän antoi tämän tapahtua, koska tiesi, että se vie voimat. Mutta kai siihen täytyy luottaa, ettei Hän tee virheitä. Joku syy on siihen, että jouduin lähtemään. Ehkä se ei ole mulle tarkoitettu. Ehkä olen enemmän kuitenkin ihminen, joka rukoilee kotona. Ehkä Hän kyllästyi siihen, että en saa kiinni uskonnosta ja aina tappelen sitä vastaan. Työpsykologi, joka on opiskellut teologiaa ennen kuin aloitti psykologin opinnot sanoi, että eihän sua mikään organisaatio pelasta, se Jumalahan on sinussa. Hmm... niin kai sitten.

        Mieheni sanoi eräänä päivänä, että muistaa miten onnellinen olin, kun tulin kerran kotiin ort palveluksesta silloin ihan alussa. Olin sanonut hänelle, että juuri tuollaista yhdessä rukoilua olen etsinyt. No, se onni loppui lyhyeen. Luulin oikeasti, että se olisi tarkoitettu minulle, mutta luonnollisesti näin ei voi olla, koska tilanne on mikä on. Se vähän ihmetyttää, mutta Jumala tiesi, että näin tulee käymään. Sillä siisti.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nuorempana olin kiinnostunut soto zenistä, mestari Dogenin (v. 1200-1253) perimyslinjasta, jos tarkkoja ollaan. Niin kuin kaikki tietää, buddhalaisuutta on useita koulukuntia ja myös zenbuddhalaisuutta on useita koulukuntia. Soto zen on minusta hyvin suoraviivainen tapa katsoa maailmaa ja siitä on riisuttu kaikki jälleensyntymisjutut, joihin en itse usko. Ymmärrän kyllä, että joku voi uskoa siihen ja olen iloinen, jos olet löytänyt sieltä itselleni sopivan näkemyksen :) Soto zen on vieläkin aika järkevä tapa ajatella joistain asioista. Japanilaiset ylipäätään on järkeviä. Ei mitään turhia rönsyilyjä vaan havainnoidaan maailmaa juuri sellaisena kuin se on, eikä keksitä oheistarinoita.

        Itse kuitenkin uskon Kristukseen ja olen aina uskonut. Muistan rukoilleeni Jumalaa ihan pienenä lapsena jo ja tunnen hänen läsnäolonsa koko ajan. Olen kokenut pari mielenkiintoista mystistä kokemusta, joiden takia todella uskon elävään Jumalaan. En tiedä, ovatko kokemukset totta vaiko aivojen tuotetta vaikeissa elämäntilanteissa, mutta se lohduttava viesti kantaa eteenpäin. Uskon, että Jumala on läsnä koko ajan, se tuntuu lohduttavalta ja rauhoittavalta.

        Tosin, olen myös kironnut ja huutanut Jumalalle ja kerran kiukuissani heittelin häntä kivillä... En tiedä, osuinko :D Tiedän, että Hän tiesi jo etukäteen, että tulen kokemaan tämän kokemuksen. Tiedän myöskin, että Hän ei tee virheitä. Tämä kokemus oli viimeinen niitti kaiken sen päälle, mitä olen joutunut kokemaan. Silloin käskin hänen painua v****un elämästäni ja pitämään ne klähmäiset näppinsä erossa asioistani. Ja Hän todellakin meni. Enkä osaa kuvailla, kuinka kauhea kokemus se oli. Maailma näytti samalta, mutta Hän oli poissa. Silloin tajusin myös, miten turhaa mikään on ilman Häntä. Yritin rukoilla ihan normaalisti niin kuin ennenkin, mutta Hän oli hiljaa. Minä en ole ikinä kokenut sellaista hiljaisuutta.

        Muistan kerran kironneeni vuosia sitten Häntä, että mikä prkl siinä on, kun Sinä et hoida hommiasi? Mitä hemmetin asioidenhoitoa tuo on? Muistan, että sanoin Hänelle, että minä teen Sinun töitäsi täällä, yritän jaksaa pitää pakettia kasassa, vaikka kaikki hajoaa palasiksi. Ja sitten Hän meni pois juuri nyt, kun koin yhden järkyttävimmistä asioista, joita kohdalleni on tullut. Arvatkaas, kuinka kauan kestin. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että se en taidakaan olla minä, joka näitä asioita klaaraa. Sellainen hyöty tästä on ollut. Tuntuu hullulta. Tässä ei ole mitään järkeä varmaan, kun sanon näin, mutta niin kauhea kokemus kuin tämä on ollutkin, se vei syyn siltä nyrkinpuimiselta ylöspäin. Minulle on tärkeää päästä hänen luokseen sitten joskus, mutta tajuan myös, että yritin sitä niinkuin hartiavoimin ja järjen kautta. Olen aina ajatellut, että asiat ratkeaa tekemällä eikä ratkaisut tipu syliin mistään perhanan taivaasta, mutta minusta tuntuu nyt, että joskus ne saattavat vaikka tippuakin.

        Sitä en tiedä, miksi hän antoi tämän tapahtua, koska tiesi, että se vie voimat. Mutta kai siihen täytyy luottaa, ettei Hän tee virheitä. Joku syy on siihen, että jouduin lähtemään. Ehkä se ei ole mulle tarkoitettu. Ehkä olen enemmän kuitenkin ihminen, joka rukoilee kotona. Ehkä Hän kyllästyi siihen, että en saa kiinni uskonnosta ja aina tappelen sitä vastaan. Työpsykologi, joka on opiskellut teologiaa ennen kuin aloitti psykologin opinnot sanoi, että eihän sua mikään organisaatio pelasta, se Jumalahan on sinussa. Hmm... niin kai sitten.

        Mieheni sanoi eräänä päivänä, että muistaa miten onnellinen olin, kun tulin kerran kotiin ort palveluksesta silloin ihan alussa. Olin sanonut hänelle, että juuri tuollaista yhdessä rukoilua olen etsinyt. No, se onni loppui lyhyeen. Luulin oikeasti, että se olisi tarkoitettu minulle, mutta luonnollisesti näin ei voi olla, koska tilanne on mikä on. Se vähän ihmetyttää, mutta Jumala tiesi, että näin tulee käymään. Sillä siisti.

        No nyt kun näköjään jatkan tätä kuitenkin, niin kommentoin lisää. On puhdistavaa kirjoittaa tätä, yllättäen. Minä en ole oikein ollut koskaan päiväkirjan kirjoittaja, joten en tiennyt, että kirjoittaminen puhdistaa näin paljon.

        Niin, äitini sanoi eilen, että raskainta tässä kiusaamiskeississä oli katsella sitä, miten mustat kauhtanat asettui yhteen rintamaan riepottelemaan yhtä naisihmistä. Hän sanoi, että se oli aivan toisinto lestadiolaisajoilta, jossa pönäkät äijät yhdessä jahtasi jokaista hiljennettävää ja ruotuunasetettavaa. Se minua kuunnellut pappi, josta olen puhunut, sanoi kerran, että tässä kirkossa ylemmät tahot ajattelevat niin, että peruskirkkokansaa voi kohdella miten huonosti vain, ne kuitenkin tarvittaessa nousevat aina puolustamaan kirkkoa. Todella kylmäävää. Mutta ei se yllätä, olenhan nähnyt sen itse. Ja julkisuudessa näkee lisää. Kaikki mitrot, eliashuurinaiset, larsahlbäckit, oikeudenkäynnit, riidat, kavallukset. Lista on pitkä ja komea. Porukalta, joita on muistaakseni yksi (1) prosentti väestöstä.

        On ongelmallista olla yhtä aikaa Kristuksen seuraaja ja toisaalta pappi. Tavallisellekin ihmiselle, kuten kaltaiselleni syntiselle, on riittävän vaikeaa tehdä jokapäiväisessä elämässä valintoja oman uskonsa puolesta. Olen elänyt elämäni nuoresta pitäen omien arvojeni mukaan, eikä se ole ollut helppoa. Se on yksinäinen tie. Sille tielle kannattaa astua vain, jos on riittävän vahva kantaakseen seuraukset. Joskus mietin nuorena, että pitäisikö antaa enemmän periksi ja myötäillä, mutta ei se ole mikään ratkaisu. Kuten entinen pomoni sanoi: saahan sitä persettä jakaa, mutta aikaa myöten se käy röörin päälle. Ei ehkä kovin kaunis ilmaisu, mutta erittäin totta.Koska seurauksia tulee, se on aivan varmaa. Kun tehdään valintoja, miellytetäänkö porukkaa vai tehdäänkö omien arvojen mukaan, se ei ole helppoa. Mutta sitä se on, kun hyppäät Jeesuksen kelkkaan. Jumalan viisaus on ihmisten silmissä hulluutta, vai miten se meni?

        Kun tarjolla on ihmisten ihailua, yhteiskunnallista arvostusta ym., Jeesus lentää romukoppaan aika nopeasti ja tämä pätee ihan kaikkiin kirkkoihin, ei tämä ole ortsujen oma juttu. Siitä on tehty aikanaan tutkimusta Suomessa, kiusaamisesta nimittäin. Eniten toisiaan kiusaavat kirkon työntekijät ja opettajat. 20 vuotta sitten näin artikkelin tutkimuksesta, jossa pari amerikkalaista totesi, että pahuus vaanii siellä, missä vaalitaan yleviä periaatteita. Tieteen, taiteen, kulttuurin ja uskonnon kerma kohtelee toisiaan ja ylipäätään muita ihmisiä kaikkein julmimmin.

        Isoisäni ei käynyt kirkossa, koska oli sitä mieltä, että jossain taivaan ja maan välillä ihmiset pilasivat uskonnon. Itse ajattelen nyt, että organisaatioista kannattaa pysyä erossa. Ort palvelukset ja yhdessä rukoilu on kaunista, mutta mulle riittää kotona rukoilu. Edelleenkin, mua on asiantuntijat varoittanut menemästä ja kyllä minä sen läksyn opin ihan itsekin. Prosessi vain kestää jonkun aikaa. Mulla on vieläkin niitä ajatuksia, että jos joskus yrittäisi vielä mennä, mutta terapeutin mukaan se on tyypillistä pahoinpidellyn naisen ajattelua: "Olihan meillä hyviäkin aikoja, ei se kokonaan ole paha, ei ois pitänyt ite ärsyttää". Terapeuttini sanoi sen suoraan, että "Siellä ei ole sulle mitään. Ne sulkivat sinulta ovet ja näyttivät sen sinulle ihan selvästi." Ihan juuri näin. Tuo on mulla kirjoitettu kotona muistiin juuri siksi, etten unohda.

        Se läksy tosiaan oli arvokas. Ei ole olemassa eroa "kirkkojen" ja "lahkojen" välillä. Nuorena mulla oli kämppis, joka kävi helluntaisrk:ssa. Hän rakastui matkan varrella toiseen naiseen ja ne srk:laiset murskasi sen ihmisen niin, että se joutui psykiatriselle osastolle. Ne jahtasi sitä kuin eläintä ja kun ne oli saanut haluamansa lopputuloksen, ne eristi sen ja käyttäytyi kuin se olisi ilmaa. Eli ei tää eristäminen, mykkäkoulu ja muu vallankäyttörepertuaari ole vierasta muissakaan puljuissa. Ainoa vain, että minä luulin sen olevan lahkojen juttu. Tosin, se mikä on "lahko" ja mikä on "kirkko" on pelkkä voimankäyttökysymys. Jos lestadiolaisia olisi se 70 % suomalaisista, jotka nykyään kuuluu kirkkoon, ne olisivat silloin se normikirkko ja tavan luterilainen puhumattakaan muista julistettaisiin lahkolaisiksi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        No nyt kun näköjään jatkan tätä kuitenkin, niin kommentoin lisää. On puhdistavaa kirjoittaa tätä, yllättäen. Minä en ole oikein ollut koskaan päiväkirjan kirjoittaja, joten en tiennyt, että kirjoittaminen puhdistaa näin paljon.

        Niin, äitini sanoi eilen, että raskainta tässä kiusaamiskeississä oli katsella sitä, miten mustat kauhtanat asettui yhteen rintamaan riepottelemaan yhtä naisihmistä. Hän sanoi, että se oli aivan toisinto lestadiolaisajoilta, jossa pönäkät äijät yhdessä jahtasi jokaista hiljennettävää ja ruotuunasetettavaa. Se minua kuunnellut pappi, josta olen puhunut, sanoi kerran, että tässä kirkossa ylemmät tahot ajattelevat niin, että peruskirkkokansaa voi kohdella miten huonosti vain, ne kuitenkin tarvittaessa nousevat aina puolustamaan kirkkoa. Todella kylmäävää. Mutta ei se yllätä, olenhan nähnyt sen itse. Ja julkisuudessa näkee lisää. Kaikki mitrot, eliashuurinaiset, larsahlbäckit, oikeudenkäynnit, riidat, kavallukset. Lista on pitkä ja komea. Porukalta, joita on muistaakseni yksi (1) prosentti väestöstä.

        On ongelmallista olla yhtä aikaa Kristuksen seuraaja ja toisaalta pappi. Tavallisellekin ihmiselle, kuten kaltaiselleni syntiselle, on riittävän vaikeaa tehdä jokapäiväisessä elämässä valintoja oman uskonsa puolesta. Olen elänyt elämäni nuoresta pitäen omien arvojeni mukaan, eikä se ole ollut helppoa. Se on yksinäinen tie. Sille tielle kannattaa astua vain, jos on riittävän vahva kantaakseen seuraukset. Joskus mietin nuorena, että pitäisikö antaa enemmän periksi ja myötäillä, mutta ei se ole mikään ratkaisu. Kuten entinen pomoni sanoi: saahan sitä persettä jakaa, mutta aikaa myöten se käy röörin päälle. Ei ehkä kovin kaunis ilmaisu, mutta erittäin totta.Koska seurauksia tulee, se on aivan varmaa. Kun tehdään valintoja, miellytetäänkö porukkaa vai tehdäänkö omien arvojen mukaan, se ei ole helppoa. Mutta sitä se on, kun hyppäät Jeesuksen kelkkaan. Jumalan viisaus on ihmisten silmissä hulluutta, vai miten se meni?

        Kun tarjolla on ihmisten ihailua, yhteiskunnallista arvostusta ym., Jeesus lentää romukoppaan aika nopeasti ja tämä pätee ihan kaikkiin kirkkoihin, ei tämä ole ortsujen oma juttu. Siitä on tehty aikanaan tutkimusta Suomessa, kiusaamisesta nimittäin. Eniten toisiaan kiusaavat kirkon työntekijät ja opettajat. 20 vuotta sitten näin artikkelin tutkimuksesta, jossa pari amerikkalaista totesi, että pahuus vaanii siellä, missä vaalitaan yleviä periaatteita. Tieteen, taiteen, kulttuurin ja uskonnon kerma kohtelee toisiaan ja ylipäätään muita ihmisiä kaikkein julmimmin.

        Isoisäni ei käynyt kirkossa, koska oli sitä mieltä, että jossain taivaan ja maan välillä ihmiset pilasivat uskonnon. Itse ajattelen nyt, että organisaatioista kannattaa pysyä erossa. Ort palvelukset ja yhdessä rukoilu on kaunista, mutta mulle riittää kotona rukoilu. Edelleenkin, mua on asiantuntijat varoittanut menemästä ja kyllä minä sen läksyn opin ihan itsekin. Prosessi vain kestää jonkun aikaa. Mulla on vieläkin niitä ajatuksia, että jos joskus yrittäisi vielä mennä, mutta terapeutin mukaan se on tyypillistä pahoinpidellyn naisen ajattelua: "Olihan meillä hyviäkin aikoja, ei se kokonaan ole paha, ei ois pitänyt ite ärsyttää". Terapeuttini sanoi sen suoraan, että "Siellä ei ole sulle mitään. Ne sulkivat sinulta ovet ja näyttivät sen sinulle ihan selvästi." Ihan juuri näin. Tuo on mulla kirjoitettu kotona muistiin juuri siksi, etten unohda.

        Se läksy tosiaan oli arvokas. Ei ole olemassa eroa "kirkkojen" ja "lahkojen" välillä. Nuorena mulla oli kämppis, joka kävi helluntaisrk:ssa. Hän rakastui matkan varrella toiseen naiseen ja ne srk:laiset murskasi sen ihmisen niin, että se joutui psykiatriselle osastolle. Ne jahtasi sitä kuin eläintä ja kun ne oli saanut haluamansa lopputuloksen, ne eristi sen ja käyttäytyi kuin se olisi ilmaa. Eli ei tää eristäminen, mykkäkoulu ja muu vallankäyttörepertuaari ole vierasta muissakaan puljuissa. Ainoa vain, että minä luulin sen olevan lahkojen juttu. Tosin, se mikä on "lahko" ja mikä on "kirkko" on pelkkä voimankäyttökysymys. Jos lestadiolaisia olisi se 70 % suomalaisista, jotka nykyään kuuluu kirkkoon, ne olisivat silloin se normikirkko ja tavan luterilainen puhumattakaan muista julistettaisiin lahkolaisiksi.

        Kirjoitat elettyä elämästäsi, äänitorvena varmaan monille hiljaisille. Sen olen minäkin kokenut vuosieni saatossa että, seurakunta elämä on "peliä". Jeesuksen seuraaminen on yksinkertaista yksinolemista ja rukoilemista yksinkertaisesti. Eräs nuorukainen kysyi Pyhältä Paisiokselta, pitäisikö hänen mennä lukemaan teologoiaa. Paisios vastasi, Jeesuksen ristin kuoleman muistelemisessa on teologiaa tarpeeksi. Eikö Jeesuskin sanonut, se joka haluaa seurata minua ottakoon ristinsä ja seuratkoon. Eli ihmiset tuomitsevat Jeesuksen seuraajatkin niinkuin Jeesuksen. Tämä näyttää olevan aivan totta seurakunta piireissäkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat elettyä elämästäsi, äänitorvena varmaan monille hiljaisille. Sen olen minäkin kokenut vuosieni saatossa että, seurakunta elämä on "peliä". Jeesuksen seuraaminen on yksinkertaista yksinolemista ja rukoilemista yksinkertaisesti. Eräs nuorukainen kysyi Pyhältä Paisiokselta, pitäisikö hänen mennä lukemaan teologoiaa. Paisios vastasi, Jeesuksen ristin kuoleman muistelemisessa on teologiaa tarpeeksi. Eikö Jeesuskin sanonut, se joka haluaa seurata minua ottakoon ristinsä ja seuratkoon. Eli ihmiset tuomitsevat Jeesuksen seuraajatkin niinkuin Jeesuksen. Tämä näyttää olevan aivan totta seurakunta piireissäkin.

        Hiljentymistä ja rukoilua.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sohvi takaisin Eirassa

      Riita tullut,yöllä lähti koiran kanssa,aamupäivitys eirasta,lakanoista tunnistin,samat mitkä vaihtoi silloin toukokuussa😅
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      3630