Nuo kaikki ovat hyviä ihmisen palvelijoita.
Entäpä, kun jokin onkin toisin, kun mihin olemme tottuneet.
Tuli riistäytyy käsistä, joki tulvii, ilma tukahduttaa, maa vajoaa alta.
Millaisia kokemuksia Sinulla on, kun jonkun neljän elementin kanssa menee jokin pieleen.
Kun tuli, vesi, ilma ja maa, eivät ole kohdallaan
67
735
Vastaukset
Meillä on putkiremontti käynnissä joten ton vesielementin kanssa on välillä vähän ongelmia.
- eppu2
Itse ole myös yhden putkiremontin elänyt. Onneksi saatoin oleskella muuallakin.
Nykyäänhän on niitä pinnoituksia ja sukituksia, halvemmaksikin kuulemma tulee, kun vanhanaikainen systeemi. Uusien putkien pintaveto on nopein ja edullisin vaihtoehto putkiremonttiin. Ei tarvitse muuttaa pois, ei purkaa seiniä hormien avaamiseksi, eikä siivota remontin jälkeen pölyjä koko asunnosta.
Hoidettiin edellisen asuntoyhtiöni putkiremontti niin, ja piti jättää koti tyhjäksi vain yhden kokonaisen työpäivän ajaksi. Asuntoni pohjaratkaisun vuoksi vetivät aukon hormin läpi kylpyhuoneesta keittiöön, mutta käyttivät samoja putkia kuin pintavedossa oli. Yhden porraskäytävän remonttivalmisteluihin ja kellarissa järeämpien putkien vetoon kului 3 - 4 viikkoa aikaa.
Olimme kaikki tyytyväisiä ratkaisuun. Moni vaihdatti remontin yhteydessä uusia hanoja ja suihkuja, joku osti uuden suihkukaapin joku uudenlaisen ammeenkin. Kun tieto aikataulusta kulki hyvissä ajoin, oli helppo yhdistää laatotuksia ym. remonttitöitä samaan aikatauluun.
Viemäriputkia ei tarvinnut sukittaa eikä vaihtaa. Asiantuntijat arvelivat niiden kestävän vielä muutamia kymmeniä vuosia.
- laskutoimitus
Odotan päivää kun sähkö loppuu, katsotaan miten silloin -20 -40 asteessa maksanne tulevaisuutta, ja kuka silloin lähtee pakolaiseksi ?
- eppu2
Minä pakenen maalle, siellä pärjää jotenkin, kun on klapeja ja tulisijoja.
Jos vain vielä sais jostain hevosen ja reen. - Vaik-ratsastuksee
Hai osta sie miult hyvä hevoinen. Ei pieri ei potki mut joku ohjakset sotki. Klinkkaa yhtä jalkaa. Vasen takakenkä puuttuu mut niit saa halavalla ja käytettynä. Muuten ihka kelpo koni. Reen aisat kaupan päälle. Reki jäänyt matkalle.
- eppu2
Vaik-ratsastuksee kirjoitti:
Hai osta sie miult hyvä hevoinen. Ei pieri ei potki mut joku ohjakset sotki. Klinkkaa yhtä jalkaa. Vasen takakenkä puuttuu mut niit saa halavalla ja käytettynä. Muuten ihka kelpo koni. Reen aisat kaupan päälle. Reki jäänyt matkalle.
Tuon hevosen hyvyyttä kyllä vähän epäilen, mutta hyvät naurut sain.
- ent.siivoojaparka
Olisi se aika pimeetä silloin meille, jotka ollaan täysin toisten tuottaman sähkön varassa, jos sähkön tuotanto loppuisi kokonaan.
Paljon niitä on omiakin varageneraattoreita, jotka tuottavat sähköä, jos tulee sähkökatkos.
Meillähän meni Ruotsissa joskus 80-luvun alkupuolella kerran sähköt koko maassa Ruotsin puolestavälistä ja alaspäin samaan aikaan yhdessä hetkessä ja ilman ennakkovaroitusta (niinkuin myrskyä tai sellaista). Kaikki sähköllä käyvä pysähtyi samaan aikaan puolessa Ruotsia.
Se oli talviaikaa just joulun jälkeen. En muista kauanko se kesti, mutta tässä meillä ainakin siinä oli kysymys ihan vuorokausista eikä vain tunneista.
Onhan niitä lyhyempiä katkoksia aina joskus, mutta silti voi luottaa siihen, että kyllä sitä taas joskus tulee, että saa kännykkänsä ladattua. - eppu2
Yhtenä kesänä, kun olin yksin, mökiltä meni sähkö (silloin ei ollut generaattoria vielä) meni iltapäivällä, oli myrsky.
Sitten aattelin, että no lähden ajeleen kotio. Autopa ei suostunut lähtemään käymään. (Siellä oli joku vika, ettei akun virta käynnistänyt vaikka latasinkin,) Odottelin seuraavaan päivään, kun naapuri tuli töistä. Tuli traktorilla käynnistään. Sitten lähti.
Viime kesänäkin oli pitkä katkos, tänään tuli juuri siirtolasku, hyvitystä 35€ sain.
Kyllä nykyisin varsinkin kaupunkiyhteiskunta on avuton, sähkökatkoksissa. ent.siivoojaparka kirjoitti:
Olisi se aika pimeetä silloin meille, jotka ollaan täysin toisten tuottaman sähkön varassa, jos sähkön tuotanto loppuisi kokonaan.
Paljon niitä on omiakin varageneraattoreita, jotka tuottavat sähköä, jos tulee sähkökatkos.
Meillähän meni Ruotsissa joskus 80-luvun alkupuolella kerran sähköt koko maassa Ruotsin puolestavälistä ja alaspäin samaan aikaan yhdessä hetkessä ja ilman ennakkovaroitusta (niinkuin myrskyä tai sellaista). Kaikki sähköllä käyvä pysähtyi samaan aikaan puolessa Ruotsia.
Se oli talviaikaa just joulun jälkeen. En muista kauanko se kesti, mutta tässä meillä ainakin siinä oli kysymys ihan vuorokausista eikä vain tunneista.
Onhan niitä lyhyempiä katkoksia aina joskus, mutta silti voi luottaa siihen, että kyllä sitä taas joskus tulee, että saa kännykkänsä ladattua.Mukaviakin muistoja nuoruudesta. Ei ollut sähköä laisinkaan koko kylässä. Karbidi - ja petrolivalaisimia käytettiin. Puilla liesi lämpimäksi, jolla lämmitettiin ja valmistettiin ruoka. Laatikot ja paistit valmistuivat yöllä, kun uuni oli iltaisin lämmitetty. Kaloja kuivattiin. Lihoja suolattiin. Kesäisin maitoa säilytettiin viileässä lähteessä - työlästä.
"eppu2"
Elän.
Olen elänyt.
Tulen elämään.
Virheettömästi.
-
Joten ei ole tarvetta jauhaa tyhjää.
Moittia kuntaa.
Moittia hallitusta.
Palo-kuntaa.
Poliisia.
Valo-kuituja katkovia kaivureita.
H.- eppu2
Nyt olet ihan hakoteillä, ei ole kysymys mistään moittimisesta, vaan kokemuksien muistelemisesta ja miten on mahdollisesti selvinnyt ja mitä vaikuttanut.
- henrjii
ketuttaahan se jos tupa palaa, akkan nielee maa, ja itse joutuu virran viemäksi
- eppu2
Ennen niitä oli, veden tuomia. Jossain oli joku, jos lastu vedessä uiskenteli.
- mimmimum-..mi
Jossakin maailman kolkassa nuo kaikki tapahtuu....tänäänkin....
Katselin mummolassani usein tulvakuvia kun liikuivat veneellä pellolla....ja vesi oli aivan portailla....Tulen karkaamisestakaan ei itsellä ole muistoa.....sen sijaan äitini kotitalo paloi....ja jätti hyvin kirvelevät muistot mieleen....muuta muistoa sieltä ei jäänytkään....nuorelle tytölle....- mimmimum-..mi
Tarkoitin että ei jäänyt mitään aineellista muistoa...
- eppu2
Tulipalo on aina kamala katastrofi. Itse olen ehkä ylivarovainenkin tulen kanssa.
Itselleni on jäänyt mieleen kuva, kun tv:ssä näytettiin tulvaa, miten joen partaalla olevat talot hukkuivat, kun maa sortui alta.
Kerran saaressa,
se oli niin ihanaa kun salamoi ja jyrisi
vettä tuli kuin aisaa, aallot kuin vuoret
nuotio sammui ja sihisi vaan
siinä suuren kuusen juurella myrskyä uhmattiin
juhannus oli ollut ja menojaan mennyt, kotiinlähtö oli tullut
silti siinä vain plastikin alla istuttiin paleltiin ja täristiin
ja odotettiin aamua seuraavaa kaiken kuivaavaa.- eppu2
Vaikka palelittikin, muisto ei varmaankaan ole negatiivinen.
Tuo on elämys, niinkuin nykyään sanotaan.
Mikään noista elementeistä ei ole yllättänyt minua pahasti. Olen kyllä yrittänyt olla niiden kanssa väleissäkin...
Kunhan puhun. Tuuria on ollut. Mutta kyllä noiden neljän elementin läsnäolo vaikuttaa ainakin minun hyvinvointiini: näin talvella takkatuli, metsä= raikas ilma - niin raikas kuin se nyt täälläpäin voi olla - , vesi, kesällä hakeudun mielelläni luonnonveden ääreen, talvella saa ammekylpy tai uima-allas riittää. Kosketus maahan säilyy jo sitä kautta, että kun astun askelen ulos, tunnen tukevan pinnan jalkojeni alla.
Isommassa mittakaavassa jokainen tietää, että noiden elementtien hyvinvoinnista/hallinnasta olemme kaikki vastuussa. Niiden voima ylittää aina omamme.- eppu2
Niin olemme vastuussa, emmekä tule sitä niin arkielämässämme ajatelleeksi, kun kaikki on hyvin, niiden osalta.
Kuitenkaan mitään noita ilman emme tule toimeen.
Hirvittää oikein, kun kuulee millaista siellä Pekingissäkin on ilman puolesta.
Tuosta maan kosketuksesta, sanotaan, että paljainjaloinkävely on hyväksi ihmiselle.
Lapsena sitä juoksenneltiin, nykyään huomaa miten aroiksi jalkapohjat ovat tulleet.
- tööttt
Joskus lapsena yhden tyttökaverini kanssa oli mukavaa mennä myrskyn aikaan uimaan, sukellettiin syvälle aaltojen alle ja kun happiloppui keuhkooista - järven selältä puhaltava tuuli ja aallot kantoivat rantahiekalle saakka. Ei silloin vielä osannut edes pelätä mitään luonnonvoimia.
Omillekin lapsille sillon kun olivat pieniä ja piti töihin lähteä, sanoin vaan että älkää kokomökkiä kaatako ja polttako poroksi rymytessänne kun tää koti on meiän ainut turvapaikka maailmsssa.- eppu2
Se on kyllä tosi, ettei lapsena osannut pelätä.
Muistan, kun menimme keskelle järveä (pieni järvi) kaadoimme ruuhen ja seisoimme päällä. Äiti tuli rannalle ja rupesi kiljumaan ja herranjestattelemaan kakaroita.
- Kyllä.näillä.finaaliin
Nuorempana olin tuon ilma asian kanssa tekemisissä useinkin kun fillarien renkaissa ei pysynyt ilma tai jotkut kellaripeijoonit olivat nyysineet venttiilit.
Ilmakiväärilläkin ammuskeltiin koltiaisina.
Mutta noin muuten ovat asiat pysyneet balanssissa, mitä nyt joskus vene on vähän vuotanut, sauna palanut ja maa routinut.- eppu2
Tuossahan sitä olikin pientä tuntumaa asiaan.
Maitokärryihin ostin viime kesänä uudet renkaat, velipoika ne sitten ilmalla täyttö ja hyvät tuli.
Veneestä hukku kerran tappi, tein pajusta uuden, siinä se on ollut vuosikausia eikä irti lähde.
Ilmakiväärillä on tullut ammuttua. Muutaman kerrä pienoiskiväärillä semmoseen tauluun.
Kerran pamautin haulikollakin.
- suvenelli1
Eipä ole pahoja puutteita osunut kohdalleni noiden osalta. Päinvastoin, minulla on aina puolen litran tuoppi vettä tuossa vieressä, sähkö kuumentaa lieden nappulasta vääntämällä. Ilmaa riittää vaikka talvisaikaan tuppaa kuivaa olemaankin. Maakaan ei ole vavissut jalkojeni alla.
Hyvin on asiat. Liian usein itsestään selvyyksiä eikä huomaa muutoin kuin uutiskuvia katsellessa muualta maailmasta.- eppu2
Ei huomaa ei. Ja kuinka paljon on ihmisiä, joilla ei ole edes puhdasta vettä. Me täällä vedämme sitä vettä vessanpöntöstäkin.
Hyvin meillä on täällä asiat, silti kiitollisuus jää kaiken marmatuksen vaejoon kuulumattomiin.
- mimmimum-..mi
Tuli vielä illan päätteeksi mieleen ...että noita kaikkia elementtejä kuvataan myös horoskoopeissa....maan merkit ovat .. härkä neitsyt kauris....ilmamerkkejä..kaksoset vaaka vesimies....vesielementtejä...rapu skorpioni kalat...tulielementtejä...oinas leijona jousimies...
Pitääköhän paikkansa, että saman elementit ihmiset tulevat hyvin toimeen keskenään. Vai ihankohan on horroskooppista huhupuhetta.
- mimmimum-..mi
Joskus nuorempana tuli tutkittua horoskooppejakin...jotkut asiat pitävät vaikka laatijat ovat aivan eri ihmisiä/tahoja....esim. tuo merkkien sopivuus...värit...korut...luonteenpiirteet...
Aika paljon on kuitenkin yhteistäkin eri tulkitsijoilla...merkistä....
Huuhaatakin on varmaan silläkin alalla...vai onko se kaikki huuhaata...mielikuvitusta...joskus silläkin on kiva leikkiä. - eppu2
Niin, tosiaan, on noita joskus tullut lueskeltua.
Vaikutelma, että luonteenpiirteiden taipumukset jotenkin pitää paikkansakin, mutta kun on tuota ikää, tuntuu, kun aika olisi ajanut ohi toisten luonteenpiirteiden ja parempia tullut tilalle.
Lehtihoroskoopit ovat ihan ajanvietettä, niitä kukaan todesta ota, mutten tiedä sitten sellaisista henkilökohtaisista. Ei ole kokemusta.
Itse olen tulenmerkkinen. eppu2 kirjoitti:
Niin, tosiaan, on noita joskus tullut lueskeltua.
Vaikutelma, että luonteenpiirteiden taipumukset jotenkin pitää paikkansakin, mutta kun on tuota ikää, tuntuu, kun aika olisi ajanut ohi toisten luonteenpiirteiden ja parempia tullut tilalle.
Lehtihoroskoopit ovat ihan ajanvietettä, niitä kukaan todesta ota, mutten tiedä sitten sellaisista henkilökohtaisista. Ei ole kokemusta.
Itse olen tulenmerkkinen.Joskus muinoin teetin syntymäajan ihan kellonajan mukaan luonnehoroskooppini.
Omituisen hyvin se silloin piti paikkansa, Pitkä paperi se oli kummallisia merkkejä. Tulkitsijan siihen tarvitsi.
Olen veden merkki.- ent.siivoojaparka
eppu2 kirjoitti:
Niin, tosiaan, on noita joskus tullut lueskeltua.
Vaikutelma, että luonteenpiirteiden taipumukset jotenkin pitää paikkansakin, mutta kun on tuota ikää, tuntuu, kun aika olisi ajanut ohi toisten luonteenpiirteiden ja parempia tullut tilalle.
Lehtihoroskoopit ovat ihan ajanvietettä, niitä kukaan todesta ota, mutten tiedä sitten sellaisista henkilökohtaisista. Ei ole kokemusta.
Itse olen tulenmerkkinen.Tuon mukaan minä olisin sekä ilma- että vesi-.
Olen syntynyt niin kaksosten ja ravun rajalla, että joissakin horoskoopeissa olen kaksonen, joissakin rapu.
Sen mukaanhan minun pitäisi tulla toimeen puolta enempien ihmisten kanssa kuin yleensä muut ihmiset. Taitaa olla huuhaata ... - eppu2
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Tuon mukaan minä olisin sekä ilma- että vesi-.
Olen syntynyt niin kaksosten ja ravun rajalla, että joissakin horoskoopeissa olen kaksonen, joissakin rapu.
Sen mukaanhan minun pitäisi tulla toimeen puolta enempien ihmisten kanssa kuin yleensä muut ihmiset. Taitaa olla huuhaata ...Joo kyllä niissä väliin rajatapauksia on, päivällä heittää.
Joskus on tullut katsottua netistä sitä kiinalaista horoskooppiakin.
Ja biorytmikäyriäkin, ei nyt pitkään aikaan. ent.siivoojaparka kirjoitti:
Tuon mukaan minä olisin sekä ilma- että vesi-.
Olen syntynyt niin kaksosten ja ravun rajalla, että joissakin horoskoopeissa olen kaksonen, joissakin rapu.
Sen mukaanhan minun pitäisi tulla toimeen puolta enempien ihmisten kanssa kuin yleensä muut ihmiset. Taitaa olla huuhaata ...Minäkin olen rajatapaus: vesimiehen ja kalojen rajalla. Tunnistan kyllä itsessäni molempien piirteitä. Muistan myös erään astrologin maininneen, että elämän jälkipuoliskolla nouseva merkki alkaa vaikuttaa voimakkaasti. Kauris on nouseva merkkini.
Minullekin on tehty tähtikartta tarkan syntymähetken perusteella. Se nyt oli niin mairitteleva, ettei sitä kannattanut sellaisenaan nielaista, mutta kyllä siinä jotakin
perää varmasti oli.
Tarkimman kuvauksen itsestäni olen kyllä saanut grafologilta - jos nyt näitä rajatiedon tulkintoja vertailee. Tänäkään päivänä en löydä siitä mitään, mistä voisin olla eri mieltä. Leo Pennanen, joka sen teki on kirjoittanut grafologiasta opaskirjankin.- ent.siivoojaparka
demeter1 kirjoitti:
Minäkin olen rajatapaus: vesimiehen ja kalojen rajalla. Tunnistan kyllä itsessäni molempien piirteitä. Muistan myös erään astrologin maininneen, että elämän jälkipuoliskolla nouseva merkki alkaa vaikuttaa voimakkaasti. Kauris on nouseva merkkini.
Minullekin on tehty tähtikartta tarkan syntymähetken perusteella. Se nyt oli niin mairitteleva, ettei sitä kannattanut sellaisenaan nielaista, mutta kyllä siinä jotakin
perää varmasti oli.
Tarkimman kuvauksen itsestäni olen kyllä saanut grafologilta - jos nyt näitä rajatiedon tulkintoja vertailee. Tänäkään päivänä en löydä siitä mitään, mistä voisin olla eri mieltä. Leo Pennanen, joka sen teki on kirjoittanut grafologiasta opaskirjankin.Miksi joltain grafologilta (tai muultakaan) yleensäkään pyydetään kuvausta itsestään, sitä en käsitä. Kai nyt jokainen itse tietää minkälainen on.
Vähän niinkuin siinä annettaisiin oikeutettu lupa itselleen olla jonkun tietynlainen (sellainenkin mitä ei muuten mielellään itsessään hyväksyisi), koska grafologikin niin sanoo ja koska se johtuu tähtien asennosta syntymähetkelläni? - Tavuviiva
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Miksi joltain grafologilta (tai muultakaan) yleensäkään pyydetään kuvausta itsestään, sitä en käsitä. Kai nyt jokainen itse tietää minkälainen on.
Vähän niinkuin siinä annettaisiin oikeutettu lupa itselleen olla jonkun tietynlainen (sellainenkin mitä ei muuten mielellään itsessään hyväksyisi), koska grafologikin niin sanoo ja koska se johtuu tähtien asennosta syntymähetkelläni?Eikös ole väitetty, että ihminen rupeaa toteuttamaan ennustusta - tiedostamattaan.
Olen tulesta, leijona. Mutta tuleen mulla on pelkosuhde. Se taas juontunee siitä, että isä oli 50-luvulla VPK:ssa ja olihan niitä paloja, varsinkin ukonilmalla.
Sähkön osalta katkosten vaikutus sairaaloissa on mietityttänyt, kuten kännyköihin perustuvat yhteydet. Tästähän on jo jotain ollut.
Mulla on vielä piuhapuhelin. Minusta jotaisella taloyhtiössä pitäisi olla yksi piuhapuhelinkin, ylivarovaisuutta.
Eikö maaseudulla ollut jokin erityiskäytäntö vielä 70- ja 80-luvulla, valtio-rix? Ilmaiset puhelut ehkä etäisyyksien takia. - suvenelli1
Mä olen pelkkää ilmaa eli kaksonen. Sillälailla pitänee paikkansa, että nautin kaikenlaisista säilmiöistä. Vähän hulluna pitävät muut, kun lähden väenväkisin tuiskulla tai syysmyrskyllä ulkoilemaan.
Horoskoopin mukaan minun pitäisi tänä vuonna löytää uusi taitellinen puoli, jota en ole osannut kuvitellakaan omaavani. Olisipa kiva jos se olisi lauluääni, se on ollut 6 ja 7 :) ent.siivoojaparka kirjoitti:
Miksi joltain grafologilta (tai muultakaan) yleensäkään pyydetään kuvausta itsestään, sitä en käsitä. Kai nyt jokainen itse tietää minkälainen on.
Vähän niinkuin siinä annettaisiin oikeutettu lupa itselleen olla jonkun tietynlainen (sellainenkin mitä ei muuten mielellään itsessään hyväksyisi), koska grafologikin niin sanoo ja koska se johtuu tähtien asennosta syntymähetkelläni?Jaa. Sanopa se, esp. Miksi kysellä itseään muilta ? Kai se liittyy siihen, että oma identiteetti on selkiintymätön ja se rassaa. Onneksi ei rassaa enää..))
Ja tietysti uteliaisuus, yleinen kiinnostus elämän ilmiöitä ja niiden tulkintoja kohtaan vaikuttaa. Pitemmälle sitä tietä ei kyllä taida päästä kuin Ingmar Bergmanin roolihenkilö, joka totesi: "Kenestä tahansa voi sanoa melkein mitä tahansa ja aina se jotenkin paikkansa pitää"..))
Lupaa tai puolustusta omille ominaisuuksille tai käytökselle en kyllä noista lähteistä hakenut enkä saanut. Vielä vähemmän olen uskonut, että "tähdet määrää kohtalomme"..))- Tavuviiva
Tavuviiva kirjoitti:
Eikös ole väitetty, että ihminen rupeaa toteuttamaan ennustusta - tiedostamattaan.
Olen tulesta, leijona. Mutta tuleen mulla on pelkosuhde. Se taas juontunee siitä, että isä oli 50-luvulla VPK:ssa ja olihan niitä paloja, varsinkin ukonilmalla.
Sähkön osalta katkosten vaikutus sairaaloissa on mietityttänyt, kuten kännyköihin perustuvat yhteydet. Tästähän on jo jotain ollut.
Mulla on vielä piuhapuhelin. Minusta jotaisella taloyhtiössä pitäisi olla yksi piuhapuhelinkin, ylivarovaisuutta.
Eikö maaseudulla ollut jokin erityiskäytäntö vielä 70- ja 80-luvulla, valtio-rix? Ilmaiset puhelut ehkä etäisyyksien takia.Korjaus: Tarkoitin, että jokaisessa taloyhtiössä pitäisi olla piuhayhteys.
Nyt, jos luopuisin vanhasta puhelimesta, en saa liittymää enää koskaan takaisin.
Läppärinkin takia se on llut olemassa. - eppu2
Tavuviiva kirjoitti:
Eikös ole väitetty, että ihminen rupeaa toteuttamaan ennustusta - tiedostamattaan.
Olen tulesta, leijona. Mutta tuleen mulla on pelkosuhde. Se taas juontunee siitä, että isä oli 50-luvulla VPK:ssa ja olihan niitä paloja, varsinkin ukonilmalla.
Sähkön osalta katkosten vaikutus sairaaloissa on mietityttänyt, kuten kännyköihin perustuvat yhteydet. Tästähän on jo jotain ollut.
Mulla on vielä piuhapuhelin. Minusta jotaisella taloyhtiössä pitäisi olla yksi piuhapuhelinkin, ylivarovaisuutta.
Eikö maaseudulla ollut jokin erityiskäytäntö vielä 70- ja 80-luvulla, valtio-rix? Ilmaiset puhelut ehkä etäisyyksien takia.Leijona minäkin olen ja tarkka tulen kanssa, vaikkei minulla mitään huonoja tulikokemuksia olekaan.
Noissa sairaaloissa on kyllä varavoimajärjestelmä, en tosin tiedä miten pitkään niillä pärjää. - eppu2
suvenelli1 kirjoitti:
Mä olen pelkkää ilmaa eli kaksonen. Sillälailla pitänee paikkansa, että nautin kaikenlaisista säilmiöistä. Vähän hulluna pitävät muut, kun lähden väenväkisin tuiskulla tai syysmyrskyllä ulkoilemaan.
Horoskoopin mukaan minun pitäisi tänä vuonna löytää uusi taitellinen puoli, jota en ole osannut kuvitellakaan omaavani. Olisipa kiva jos se olisi lauluääni, se on ollut 6 ja 7 :)Käytännössä kaksonen on kyllä jotain muuta, kun pelkkää ilmaa.
Äitini oli kaksonen ja miniäni on myös. Olivat samana päivänä syntyneet, tietysti eri vuonna.
Sanojen ´suoruudessa´ jään toiseksi. - suvenelli1
eppu2 kirjoitti:
Käytännössä kaksonen on kyllä jotain muuta, kun pelkkää ilmaa.
Äitini oli kaksonen ja miniäni on myös. Olivat samana päivänä syntyneet, tietysti eri vuonna.
Sanojen ´suoruudessa´ jään toiseksi.Tuosta suoruudesta ei varmaan minua voi "syyttää", usein tunnen olevani "mielinkielin" :)
- talou
Kaikki on kohdallaan sen määrää Jumala siis hän. Tuulet,lämpö jne. me apinat olemme ihmisiä. Mitä me määräämme miedän olemiset olemme me.
- Utsjokikevo
Apina ja gorilla kävelivät torilla, kyselivät ämmiltä onko maito lämmintä.
On totta myös kohdallani, että lapsena ei osannut pelätä kotini lähellä olevalla järvellä. Uimaan opin selviämällä juuri ja juuri kivelle toisten perässä. Pelästytti kunnolla
Sisiliassa kiipesimme -oppaan perässä Etnalle- jossa edellisenä yönä sivukraateri oli purkautunut. Näky oli kyllä huikea sula laava virtasi ihan lähellä, en pelännyt silloin, mutta jälkeenpäin kyllä kävi mielessä, että olihan siinä riskinsä valtaisien luonnonvoimien äärellä.
Siis tuli ja vesi...............- eppu2
kawe kirjoitti:
On totta myös kohdallani, että lapsena ei osannut pelätä kotini lähellä olevalla järvellä. Uimaan opin selviämällä juuri ja juuri kivelle toisten perässä. Pelästytti kunnolla
Sisiliassa kiipesimme -oppaan perässä Etnalle- jossa edellisenä yönä sivukraateri oli purkautunut. Näky oli kyllä huikea sula laava virtasi ihan lähellä, en pelännyt silloin, mutta jälkeenpäin kyllä kävi mielessä, että olihan siinä riskinsä valtaisien luonnonvoimien äärellä.
Siis tuli ja vesi...............Mulla, kun on tämä korkean paikan kammo, olisin varmaan ollut lamaantunut moisen näyn edessä, vaan on se ollut mahtava kokemus.
Olen kai kertonut jo aikaisemminkin, miten peruselementit ja niiden tasapaino ovat usein vaikuttaneet ratkaisevasti asuinpaikkaa valittaessa. Neljä vuotta sitten kun olimme ensimmäistä kertaa katsomassa tätä klassista, mutta rämähtänyttä taloa Daalan rannassa, kuunnellen muiden spekulanttien puhetta kaikista korjauksista ja miten paljon rahaa menisi talon kunnostamiseen, minä tunsin elementtien vahvan läsnäolon, näin itsestään selvän asuttavuuden ja mahdoillisuudet ja niimpä sitten ostimme talon ja aloimme remontoimaan. Rahaa tähän on uponnut, mutta samalla kiinteistön hinta onnoussut ja alueellakin talojen hinnat ovat nousseet, joten investointi oli varmaanihan oikein tehty. Tekemistä vanhassa talossa riittää, mutta asuttavassa kunnossa on ja viihdymme hyvin
Elementeistä: tuuli joka puhaltaa vapaasti puhaltaen välillä maalta merelle tuoden sadepilviä lännestä, välillä mereltä maalle joka tuo ajoittain lumikanuunaa. Avoin piha, josta näkyy joelle ja naapureille ei rajoita mitenkään ilman liikkuvuutta. Maa, jota niin kaipasin, kaupungeissa asuttujen vuosien jälkeen, oma kasvimaa, piha, nurmikko, Tuli joka palaa takassani, kaakeliuunit, kynttilät ja öljylamput punssiverannallani. Vesi joka virtaa joessa ja jota vilkaisen joka Aamu ensimmäiseksi herättäessäni: yläkerran ikkunoista on näköala joelle.
"Rakastan" luonnon elementtejä ja jopa voimakkaasti esinntyvinä ilmiöinä: Ukkonen ja salamat, kaatosade, lumimyrsky, vaikka niihin liittyykin vaaramomentti, tuntuvat upeilta ja stimuloivilta luonnonilmiöiltä. Olen myös seissyt tuhkasateessa tulivuoren juurella ja katsellut valuvaa laavavirtaa turvalliselta etäisyydeltä läpi koko yön Costa Ricassa, kokenut usean maanjäristyksen Kolumbiassa (voimakkain 6.8 Richterin skaalassa) ja trooppisia myrskyjä ja rankkasateita olen kokenut ihan riittävästi.- eppu2
Käsittääkseni useimmilla ihmisillä on sisäinen ääni, joka kertoo mikä asuinpaikka tuntuu omalta.
Eikös siinä japanilaisessa yin jayangissa sanota, että ilman pitää virrata vapaasti.
Onni on minullakin puolet vuodesta nauttia, metsästä, järvestä, takkatulesta, annan sille suuren arvon.
Sinulla on upeita kokemuksia näitten elementtien äärellä, ehkä se vaaran läsnäolo, tekee niistä vielä ikimuistettavampia.
Laitanpa tämmöisen Piikkiön torpan laiskan-äijän innostuseksi.
Missä on tuo entinen runo-mies.
-
"Maan ihmeet perus-elementit
elämän sementit.
Vettä sataa maahan leimuaa tuli
ilman johtajan ukkosen hepuli.
Se on sulle sä matonen vaivaisen maan
varo, varo kun taivas käy tummenemaan".
-
https://www.youtube.com/watch?v=MnvbQupzrLo
H.Tuli, ilma, vesi ja maa. Kiinnostuin ja luin luonnekuvauksia näihin elementteihin sidotuista ihmistyypeistä.
Erikoisena ysityiskohtana huomasin, että avioliitossa perheeni edusti kaikkia näitä luonnetyyppejä.
Rapu, härkä, vaaka ja jousimies. Vesi, maa, ilma ja tuli.
Yksinhuoltajarapuna vastuullani oli vaaka- ja jousimieslapseni. Veden virratessa mukana pyörivät ilma ja tuli ; )- eppu2
Itsellä on myös sekä edesmenneissä, että tämän päivän perhekunnassa sekailainen seurakunta.
Löysin tällaisen lyhyen analyysin.
http://birgitmummu.vikki.fi/OnnitteluKORTIT/Syntymapaiva/Horoskooppi.htm eppu2 kirjoitti:
Itsellä on myös sekä edesmenneissä, että tämän päivän perhekunnassa sekailainen seurakunta.
Löysin tällaisen lyhyen analyysin.
http://birgitmummu.vikki.fi/OnnitteluKORTIT/Syntymapaiva/Horoskooppi.htmAika hyvä ja hyvin täsmää: kauris/vesimies/kalat..)) - siis minuun.
Perheenä meilläkin oli kaikki elementit edustettuina: vesimies, kalat, härkä ja leijona.
Ilma, vesi, maa ja tuli...
- eppu2
Putkahti mieleeni, kun joskus kauan sitten oltiin työporukalla risteilyllä ja paluumatkalla tuuli äityi. Tuulen nopeus oli 19m/sek.
Kyllä se keinutteli, jotkut tulivat huononvointiseksi, joku oksensikin.
Itselleni ei vaikuttanut mitään.- Tavuviiva
Kuulun joukkoon meripahoinvoivat. Kaikkein kamalinta on laivan keinuessa mennä kemppariin. Samoin hotshot klo yksi yöllä Hki - Tukholma välillä on turmioksi. En tiedä, mikä Bermudan kolmio siinä on, ristiaallokkoa? Tosin olen tyttösenä melonut kanootilla Tukholman saaristossa, enkä pelännyt yhtään.
No pahoinvointi nappi huuleen auttaa.
Ihailen merta maalta käsin. Lähellä rapua, maakrapu. Maata jalkojen alle.
Ilmasta sanoisin, että aurinko vaikuttaa. Tätä värittömyyttä ja valottomuutta en tahdo millään jaksaa. Saa oikein pakottaa itsensä lenkille, pienellekin.
P.S. Horoskooppi oli mukava. Taidankin ruveta uskomaan siihen...hih
Nyt vihdoinkin luin aloituksesi kunnolleen, eppu2 ja ihanoikeesti minä poikkesin aiheesta. Kerroin vain miten ja miksi nää elementit ja niiden harmonia on minulle tärkeitä.
"Hyviä palvelijoita, mutta huonoja isäntiä", mutta jos on tarkoitus elää harmoonisesti elementtien keskuudessa niin vain äärimmäistapauksissa joutuu tilanteeseen jolloin elementti (jonka olemme valjastaneet palvelemaan itseämme) karkaa käsistämme ja tuhoaa muuta elämää ympärillään. Tulee mieleen ensimmäisenä tuli, joka on helpoimmin hallittavissamme. Maanjäristys ei ole ennakoitavissa, mutta maanvieremät johtuvat usein eroosiosta ja ilmastonmuutoksista, jotka ovat ihmisen aiheuttamia. Veden aiheuttamat tuhot, tsunamit, tulvat jne. ovat taas yhteydessä ilmastonmuutoksiin, osittain myös normaaleja luonnonilmiöitä. Hurrikaanit, tornadot, monsuunit jne ....kuuluvat kai normaaleihin luonnonilmiöihin, mutta onko ne pahentuneet tai onko lukumäärä kasvanut ihmisen vaikutuksesta ilmastoon on asia jota kannattaa tarkkailla edelleenkin.
Me tuhoamme luontoa ja luonto kostaa tuhoamalla meidät. Gaia-elävä planeetta hoitaa itse itseään ja päästää elementit valloilleen. Huh!- eppu2
Eipä siinä nyt varsinaista aiheesta poikkeamista.
Neljä elementtiä vaikuttaa eri tavoin.
Kyllä ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet.
Yksi ajatus mikä on aika huolestuttava, on kun öljyä otetaan, maan voiteluainetta ja sitten menee vettä tilalle, miten se pitkässä juoksussa vaikuttaa.
Täällä meillä pohjolassa ei ainakaan vielä ole niin kovin äärimmäisiä ilmastonoloja.
Esim. osaamme hyvin hallita lumimääriä ja kylmyyttä, kun vertaa elälän eläjille, jotka viimeaikoina ovat myös näitä niskaansa saaneet.
Pohjolan ihmisillä on taitoa ja välineitä.
Nythän puhutaan ja varoitellaan tästä tulivuoresta, että voi tulla vaikka maailmankaajuinen katastrofi. Oliko se nyt Italiassa.
Muista sen kamalan dokumentin, joka joskus tuli Bombejin tuhosta.
- lentoonLähdössä
Uskallatteko lähteä ulos, jos tuulen voimakkuus kiihtyy yli 20 m/sekunnissa vauhtiin?
Maalla, merellä, järvellä, ilmassa?
Minusta tuntuu siltä, että satakiloinen mummo tai vaarikin saattaisi nousta lentoon.kävellen ja kuivalla maalla, miksen menisi. Kyllä tämä sata kiloa maassa pysyy. Mutta tuolla pienellä paatillani, jos sen satun kesäksi taas jonnekin meren rannalle saamaan, niin kymmenen metriä alkaa olemaan se jolloin en aukeammille paikoille lähde.
olen niitä kehumisia kuunnellut miten on millaisessakin myrskyssä menty ja naureskeltu, rohkeita kun ollaan.
Yksi parhaista vakavalla naamalla esitetyistä oli selitys siitä miten kaveri oli nelimetrisellä lasikuitupaatillaan kymppiheppaisen perämoottorin tuuppaamana lähtenyt Helsingistä poikkeamaan heimokansaa katsomaan Tallinnaan. Tuulta oli oli ollut sivumyötäisenä 30 metriä sekunnissa, ja aallot tietysti yli viisimetriä. Räntää oli alkanut satamaan joten hiukan oli avoveneessä alkanut vilukin olemaan. Kun oli vielä auringonpimennyskin meneillään. Mutta, ans olla. Puolivälissä matkaa oli tullut Tallinnasta päin vastatuuleen vielä hiukan pienempi paatti, avonainen muovikippo, ja porukkaa pirusti kyydissä.
Ohiajaessa oli vielä koko miehistö seissyt laidalla kusella...- eppu2
torpanäijä kirjoitti:
kävellen ja kuivalla maalla, miksen menisi. Kyllä tämä sata kiloa maassa pysyy. Mutta tuolla pienellä paatillani, jos sen satun kesäksi taas jonnekin meren rannalle saamaan, niin kymmenen metriä alkaa olemaan se jolloin en aukeammille paikoille lähde.
olen niitä kehumisia kuunnellut miten on millaisessakin myrskyssä menty ja naureskeltu, rohkeita kun ollaan.
Yksi parhaista vakavalla naamalla esitetyistä oli selitys siitä miten kaveri oli nelimetrisellä lasikuitupaatillaan kymppiheppaisen perämoottorin tuuppaamana lähtenyt Helsingistä poikkeamaan heimokansaa katsomaan Tallinnaan. Tuulta oli oli ollut sivumyötäisenä 30 metriä sekunnissa, ja aallot tietysti yli viisimetriä. Räntää oli alkanut satamaan joten hiukan oli avoveneessä alkanut vilukin olemaan. Kun oli vielä auringonpimennyskin meneillään. Mutta, ans olla. Puolivälissä matkaa oli tullut Tallinnasta päin vastatuuleen vielä hiukan pienempi paatti, avonainen muovikippo, ja porukkaa pirusti kyydissä.
Ohiajaessa oli vielä koko miehistö seissyt laidalla kusella...Meillä on soutuvene ja kyllä semmonen 3m/sek on maksimi, kun viitsin järvelle lähteä.
Odotan aina, että tulee hyvä keli. - ent.siivoojaparka
En osaa sanoa kuinka kovalla tuulella olen liikkeellä ollut.
Nyt meillä on nettitietojen mukaan 12m/s, eikä se ainakaan vielä niin hirmuiselle tuntunut. Vastatuuleen mennessä ei tosin tarvinnut henkeä vetää, senkun aukaisi vain suunsa, niin ilma painui keuhkoihin.
Olen minä sellaisella tuulella joskus seisoskellut tuolla rantakallioilla, että siihen on nojata saanut, eikä olisi pystynyt mereen hyppäämään, kun tuuli olisi heittänyt maihin.
Tämä on niin korkealla mäellä, ettei vesi pääse tulvimaan, yli 200 metriä merenpinnasta.
Kalliotkin niin lähellä, ettei maa vajoa.
Mutta mäellä tuulee, kyllä ne rakennukset lujlla on, ja puita kaatuu.
Ukonilmat o kovia, kun päälle tulee. En minä ainakaan turvalliseksi itseän silloin tunne . Tuossa melkein pihapiirissä löi sylentäyttävän näreen päreiksi.
Sekin vielä, ku eitiedä vakuutuksistakaa, onko ne ajantasalla.- eppu2
Poika juuri eilen soitteli, kun oli käynyt tilalla, että pirtin takana oli 1 puu köllällään ja toinen menossa. Siinä on iso kuusikko.
Mökin ympärillä on isoja mäntyja ja muitakin puita.
Aina kun myrsky on, niin jännää, ettei vaan tulisi rakennusten päälle.
Joka vuosi aina muutamaa puu kaatuu. - Vai.kuinka
eppu2 kirjoitti:
Poika juuri eilen soitteli, kun oli käynyt tilalla, että pirtin takana oli 1 puu köllällään ja toinen menossa. Siinä on iso kuusikko.
Mökin ympärillä on isoja mäntyja ja muitakin puita.
Aina kun myrsky on, niin jännää, ettei vaan tulisi rakennusten päälle.
Joka vuosi aina muutamaa puu kaatuu.Eikö niiitä voi kaataa pois.
eppu2 kirjoitti:
Poika juuri eilen soitteli, kun oli käynyt tilalla, että pirtin takana oli 1 puu köllällään ja toinen menossa. Siinä on iso kuusikko.
Mökin ympärillä on isoja mäntyja ja muitakin puita.
Aina kun myrsky on, niin jännää, ettei vaan tulisi rakennusten päälle.
Joka vuosi aina muutamaa puu kaatuu.Edellisessä mökissäni oli kuusia ihan lähellä takaseinää ja tulihan niistä sitten yksi myrskyssä alas tai siis katkesi keskeltä ja romahti terassin päälle; vahingot tosin pieniä. Sen jälkeen kaadatin nurkalla olleen koivun josta tuli polttopuuta moneksi kertaa. n. 20 metrin päässä, ajotien vieressä on hirmuisen suuri, jo valmiiksi nojallaan oleva kuusi ja sitä aina mietin että koskahan toi tosta romahtaa naapurin mökin katon päälle (se oli sinne päinkenossa). On niissä aika vahvat juuret oltava.
- eppu2
Vai.kuinka kirjoitti:
Eikö niiitä voi kaataa pois.
Aikanaan mökin ympäriltä on lähimmät kaadettukin, ei vaan ihan puliksi viitsisi ympäristöä laittaa.
Pirtin takaa on metsä menossa päätehakkuuseen, kunhan metsänhoitoyhdistys saa jotain aikaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.32613311- 2325430
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112958- 1712198
- 1362098
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131708Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos961403Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon451217Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411176- 891090