Ansaitut elämät

Itse luulen, että vaatimaton elämäni on aika paljon balanssissa ansioihin.
Tavallisen uran olen suorittanut kunnialla, mitään suuria maatamullistavia asioita en ole saavuttanut, enkä ajatellutkaan saavuttavani.
Niitäkin on joukossamme, joille omasta mielestään kuuluu sitä ja tätä ja kaikki, välittämättä siitä, ketkä ja kuinka paljon siitä joutuvat kärsimään.

En vaivaa yhteiskuntaa eikä yhteiskunta vaivaa minun tekemisiäni.
Elämäni on justiin niinkuin olen meinannut.

Huomaitteko lehdestä noi vaavipalstojen saituusluettelot, jossa nuoret kauhistelee vanhojen immesten pankkitilejä ja nimeää poikkeuksellisen mielisairaiks ja pmeiksi ahneiksi tyypeiks vanhukset ja vanhemmat ihmiset - ollaan niin nuukia että kukatkin haetaan hautausmaalta ynnä muuta lätinää - vaikka ovat paljon vanhuksiaan varakkaampia
- ongelmaksi monela paikkakunnalla on muödostunut että kulkevat varastelemassa immeisten koteja ja tyjenntelevät varojakin toisten tileiltä.
Itse nuorena äitinä asuin hautausmaan alapuolella olevasa talossa - ongelmaks muodostui käyttövesi, joka kattilassa kiehuessaan hyytyi valkoisiksi riekaleiksi
- aviopuoliso lohdutti että ehän se varmaa ole muuta kuin hautausmaan vainajista valuvat valkuaisaineet vaan hyytyy kuumetessaan - kai ne voi siivilöidä poies.
- sotasukupolven vanhuksilla lapsineen monenmoista tarinaa siit kuinka selviivät hengissä yli vaikeiden vuosien.

Minä en ole ansainnut muuta kuin sen, että nyt sain käydä yksin pitkällä lenkillä.
Kiitos tv-urheilulähetysten.

Minua on mietityttänyt juuri tuo "olen sen arvoinen" tai "olen ansainnut elää ylellisyydessä" tai "minulle ei kelpaa kuin kaikkein paras".
Onko kaikki aina vain rahasta kiinni? Vai rakkaudesta rahaan ja ylellisyyteen? "Olen erittäin laatutietoinen" , "vaadin asiakkaana punaista mattoa" ja MINÄ olen sen arvoinen.
***
Puolittain boheemi, puolittain maalainen, osaltaan vain mukavuudenhaluinen ja osittain esteetikko tunnen että olen aina vain ajautumassa kauemmaksi nykyajan kulutusyhteiskunnan luomasta oikeutettumisen filosofiasta.
***
Rahalla ostetaan härpäkkeitä joka hajoaa ja josta maksetaan että romut viedään pois. Mutta kuinka paljon onnellisuutemme riippuu siitä mitä omistamme ja miksi???

Ikkunoista kun katselen ulos niin näen paljon mitä olen saanut, ehkä enemmän kuin olen ansainnut.
Kirkas puhdasvetinen järvi, (nyt tosin jään peittämä), metsää ja kalliota, minun voimauttajiani.
Neljä tervettä tasapainoista lasta olen maailmaan saattanut, kasvattanut ja kouluttanut, osaksi verovaroin, osaksi omin. Takana työvuosia kohta 41, terveyttä on onnekseni riittänyt.
Yhteiskunnalta en ole ylimääräistä pyytänyt, omilla on pärjätty ja toivottavasti pärjään loppuun asti.

Murhetta ja huolta on ollut enemmän kuin olisin ansainnut, tai kukaan olisi.
Nyt elän elämäni parasta aikaa. On kaikkea mitä tarvitsen, liikaakin. Ei aina ole ollut näin hyvin, siksi osaan arvostaa tätä helppoa elämääni ilman taloudellisia huolia. Pidän omana ansionani sen että olen pärjännyt ja pärjään yhä, en tiedä mitä olisin ansainnut.
Olen nähnyt niukkoja aikoja, joten en osaa oikein tuhlata, iloitsen pienistä asioista, eilen ostin uuden kuntoiluvempeleen Kontista, maksoi kokonaista 3€.
Ostin kun sain halvalla:)
Eppu kirjoitti: "Kaikki mikä menee yli perustarpeen on ylellisyyttä." Tämä on totta, vaikka olisi pankkitilillä miljoonia ei rahaa silti olisi tarpeeksi, vaatimukset lisääntyy sitä mukaa kun omaisuutta karttuu.
Mauno ja Tellervo Koivisto elävät hyvin vaatimattomasti vaikka rahaa olisi ostaa mitä hyvänsä. Samat huolet heilläkin kuin meillä taviksilla, Maunon muistisairaus sitoo vaimon kotiin kun mies ei osaa olla yhtään ilman vaimoaan. Silloin on köyhä kun terveys on lopullisesti mennyttä, kaikki maailman rahat ovat siinä tilanteessa yhtä tyhjän kans.

ei ollut uraa eikä uraputkea.
Töitä, siellä sun täällä. työttömyyttäkin. eletty on.

Mitä sitten olisin ansainnut?
Onko jossain joku taulukko siitä mitä minkäkinlainen ihminen ansaitsisi?

Varhaisimpia lapsuuskavereitani oli suuren maatilan poika, siinä vaiheessa ei aina niin erilaisuutta huomannut. Sittemmin tiet kulkivat kyllä aikalailla eri rataa, kai niillä kotoa saaduilla eväillä jotain merkitystä oli.
Varmasti ihan mukava mies edelleen, mistä minä tietäisin.
Lehdistä väliin näen miten joku kotiseutuyhdistys on palkinnut kunniamerkillä, ja viimeksi luin että oli sen muutaman sadan hehtaarin tilan ja liittyvät pikkuiset sivubisnekset kuten kuljetusliikkeen ja lomamökit ja puutarhan siirtänyt taas pojalleen, ja oli kuulemma vetäytynyt ansaittuja eläkepäiviä viettämään.

Kai tässä minäkin... mutta tiedä siitä ansainnasta sitten.

Niin.

Täytynee todeta niinkuin entinen työkaveri isännälle kun työtä luovutettiin;
"ei näistä aineista tuon parempaa saanut".

Mista maamiehen tietolaarista hait lumihiutale-analyysin. Kuopuksen syntyi jouluksi 1989. En näe hänessä mitään yhteistä lumihiutaleisiin, mutta kaiketi se johtuu siitä, että hän syntyi 10 päivää ennen vuoden vaihdetta.

Usein saa lukea, että elätin lapseni ilman yhteiskunnan tukia ja unohdetaan, lapsilisät, äitiyspakkaukset, neuvolan terveyshoitoseurannat, peruskoulun ja nuoren terveysseurannat aina aikuistumiseen asti ns. itsestään selvyydet yhteiskunnan tuet.

Eppu sortui vaaleanpunaisiin kliseisiin. Voihan sitä tietty olla "vähänonnellinen" mutta se onkin eri asia, se on sitä pehmentynyttä sipulin ydintä.

Mielestäni raha ratkaisee. Rahalla eletään ja jos rahaa ei ole ei juuri eletäkään.
En ole ikinä elänyt tosi köyhyydessä, mutta työtä olen joutunut elämisen eteen tekemään.

Nyt kun joka kuukauden alussa siirtyy eläke tililleni, huokaan..... I am worth of it.

Velkaa olen vain pankilleni.

Olikohan Jane Fonda, jonka suuhun ensimmäisenä oli laitettu tuo "koska olen sen arvoinen". Kyllä mainoshenkilöt ja brändärit osaavat myydä. Aina tulee uusia ja uusia tuotteita ja aina joku menee "halpaan".

Elän omannäköistäni elämää, en yltäkylläisyydessä. Kaiketi olen tämän "ansainnut", koska en muunlaisessa elämässä kokisi viihtyväni. Olen saavuttanut arvojeni mukaisen elämän.

Kyllä kai myynnin amattilaiset osaavat todella myydä - toi kylllä ihmisillä on oikeus ryypätä ittensä hengilt kertooaika paljon asenteista - epätoivoisten immeisten epätoivn aatoksitsa ja teoista - joita viinafirma siivittää kuljetuskärrjyjä sivukylille -nimikilpailuhankkeella - olkoon vaikka ruumiis-ja rommikuljetus oy-ab
- siinä olis yhdistetty kätevästi teot ja niiden seuraukset - siis joku dharma ja karma- eetos. Verotulojakin kertyis mukavasti valtiolle - mukana vain yksi ongelma
a valtio ei koskaan ole ihmnen ja hänen kehonsa
b samat vanhat perhe- ja väkivaltaongelmat rahanpuutteineen kuin oon ollut vuosisatoja kotimaassa - silleen iänikuista eetosta niin sotessa kuin muissakin kuntaelämän sopissa - milloin ylivelkaisine marokonsulttaanit-versioissa kui kultuurkansalaisten örvelyksissä - monet kai kaipaisi vanhoila päivillään jokseenkin rauhallisempaa menoa - oikeutta olla sairaslomallakin joskus - jos aiemmin sitäkään lepoa koskaan ole aiemmin suotu.

Vuosia rapiat 63 takana ansaittu eläke edessä (tai meneneillään jo) nuukana poikamiehenä (noh seuralaisia on kyllä ollut) tähän asti elellyt. Nyt säästöjäkin on vaan eläkekin ihan kohtuullinen 2300€ kuussa josta vielä verot pois. Tutusta Taimaasta vuokrasin aluksi bungalovin puoleksi vuotta. Siellä lämmössä on mukava luitaan hautoa ja tyttöjäkin riittää. Suomen kesän vietän mökillä ja ensi syksynä suuntaan jonnekin päin Afrikkaa nääs ikämiehenäkin nuo tytöt tuppaa kovasti kiinostamaan joten kohteet valitsen sitä silmällä pitäen! :-D

Yksi suosikkini on Juice värssyineen ja hänellä on runo, jonka koen vahvasti kertovan myös omasta elämästäni
"Valossa valosta valoon
vaeltaa outo kulkija
joka on ikänsä tarponut hämärän mailla
ihmettelee aikansa
mutta oloutuu ja tottuu
koska on tapahtunut jotakin
hyvää
joskus tuntuu että
olen ansainnut sen."

Olen velaton mutta kuitenkin elämälle suuresti velkainen 60 . Koskaan en pysty maksaamaan saamiani, onnellisesta elämästäni kertyneitä velkoja, ne peritään todennäköisesti sitten viimeisessä puhuttelussa.

Koen, että kohtalo on hakannut ja iskenyt sopivasti ja antanut löysiä välillä, että olen voinut elää taivaanrannan maalarin rikasta elämää, joskus joutilaan boheemisti ja toisinaan taas tiukan raamin mukaan. Elämän nautiskelijana olen keplotellut vuosikymmenistä toisiin ja taakse päin katsoen, en silti voi muuta kuin, mitään vaatimatta, mitään odottamatta vain huokaista kiitollisena.

Yhteiskunta on antanut monin tavoin mutta aina perinyt omansa ja perii jatkossakin vaikka pieni ihminen olenkin niin siitä huolimatta aina iloinen ja höyli veronmaksaja.
Tällä hetkellä elämä menee varsin kepeästi, välillä olen antaja ja kohta taas saaja, tasapainossa joka suhteessa.

Kumpaakos aloittaja nyt sillä ansaitsemisella tällä kertaa sitten tarkoittaa?

Ettäkö olla tehnyt jotain asian (elämänsä) eteen, vaiko muuten vain olla elämässään jonkun arvoinen?

Tuli ansaitsemisesta mieleen sellainen tältä palstalta, että eräs tietty tässä ei ollut ansainnut kyseisen aloittajan vastausta.
Silloin ymmärsin sen ansaitsemisen niin, että tämä kyseinen keskustelija ei ollut hänen korkeutensa vastauksen arvoinen.

Monenko dollarin arvoinen -Amerikassa se on luonnollinen tapa aloittaa tutustuminen toiseen. Vuosiansio ja omaisuus kertoo kuka olet. Kohta se on itsestään selvää meilläkin.
Vielä vanhainkodin kenutuoleissa rinnakkain istuessa toine saa takuueläkkeen oliko se nyt seitsemänsataa kuukaudessa, toinen muutaman tonnin. Ehkä se takuueläkeläinen jaksaa kuluttaa koko eläkkeen, toinen kasvattaa eläketuloilla omaisuuttaan, eli nostaa arvoaan.

Huumeista ihan vaan sivubisnestä pikkuisen tehnyt poliisipäällikkö saa muuten pitää hyvin ansaitsemansa ja kartuttamansa työeläkkeen ansiokkailta virkavuosiltaan.
Niin toimii hyvä veli -lainsäädäntö.

Poliisipäällikkö pienen palkkansa kanssa on hyvä esimerkki tähän keskusteluun.
Onko hän ansainnut hyvän työeläkkeensä ?
Ansaitsiko hän palkkansa vai ainoastaan nosti palkkansa tehdessään työrupeamansa ajan jotain ihan muuta kuin rikollisuuden vähentämistä josta luulimme hänelle maksavamme?
Mikä kaikki on ansaittua ja mikä vaan ansiona nostettua?

Miksi pohtisin, olenko ansainnut eletyn elämäni minulta äeskä ja isukki ei nussiessaan ajatellut minua, todennäköisesti olin vahinko isukin orgasmin pläjäys ilman ehkäisyä.

Mikä tekee elämästä "ansaitun"?
Onko jo se että jaksaa nousta aamulla ylös sängystä ennen kukonlaulua ja raahautua töihin joka päivä jo ansaittua elämää?
Eläkeiän alettua jo useammille täällä pitäisi kai laskut olla tasan: debetit ja kreditit tasapainossa ja saatu se elintaso mihin ollaan pyritty. Joillekin ei tunnu mikään taso olevan tarpeeksi korkea; toiset downshiftaa ja yksinkertaistaa elämäänsä, jotkut tuntevat katkeruutta että elämä ei ole antanut heille kaikkea sitä mitä he olisivat ansainneet.
Avainsana kaikessa tässä onkin se ansaitseminen. Miksi tunnemme tai ajattelemme että olisimme ansainneet jotain vain siksi että olemme tehneet velvollisuutemme ja että emme ole saaneet kaikkea haluamaamme olisi jotenkin väärin?

Tässä elämässä jokainen saa ansionsa mukaan, tavataan sanoa. Mikä sitten tekee jonkun ihmisen elämästä ansiokkaampaa kuin toisen? Mitataanko se vain rahalla ja menestyksellä? Vai ehkä miten hänen työnsä on hyödyttänyt yhteiskuntaa? Mafiapomo uima-altaan äärellä olisi mielestäni ansainnut vankilan jo vuosia sitten, koska hän on vahingoittanut yhtteiskuntaa rikollisella toiminnallaan, mutta itse hän on sitä mieltä että ylellinen elämä upeassa palatsissa perheen ja ystävien ympäröimänä on se elämä minkä hän on ansainnut.
Kuvaa mielestäni henkilön moraalista rappeutumaa. ja yhteiskunnalle vaarallinen ilmiö.
Velvollisuus on vaikea sana- Kantin mielestä mikään teko jota ei tehdä velvollisuudentunnosta ei ole moraalisesti oikeutettu. Moraali on meille kertakäyttötavaraa ja moni katsoo sen loukkaavan hänen yksilöllisiä oikeuksiaan.

Saako 60- vastata? :) Jaa ei vai, vastaanpa kuitenkin.

Mulla on sellainen kuva ihmisestä noin yleensä, että ihminen ei ajattele itsestään kovin suuria. Tavallisella Maijalla ja Matilla on suurempi taipumus piiskata kuin ylistää itseään. Joskus, kun kyynärpäitä on liikaa, iskee hinku nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja mainostaa itseään, mutta senkin takana saattaa silti olla epävarmuus, alemmuuden tunnetta? Koska jos aidosti on sitä mieltä, että "olen hyvä, ansaitsen parasta" ei ole tarvetta tuoda ittensä esille.

No tuskin tuokaan mikään yleissääntö on, tai jos on se on kuin ruotsin kielioppi, poikkeuksia löytyy aina. Ei taatusti päde ihan jokaiselle.

Ite uskon, että ihmisen kehitys kulkee tosi hitaasti. Tämä meidän henkinen epävarmuus saattaisi hyvin olla jäänne siitä, kun kristinuskoa langetettiin meidän isoisoisovanhempien niskoille siinä uskossa, että sillä aikaansaadaan nyöriä ja kuuliaisia alaisia. Nyt on taas koittanut yksilön aika, "minä" olen yhtä suuri ja kaunis kuin naapurinikin, vaikkei Puntoni pysty kilpailemaan hänen Audinsa kanssa.

Minusta on hyvä että on lanseerattu tämä ajatus että minä ansaitsen myös hyviä asioita elämässä. Että nauttii elämästä niin, että nautinto ja omatunto on tasapainossa.

Olenko ite ansainnut elämäni? Kyllä. Olen tehnyt kovasti työtä sen eteen, henkisellä puolella. Fyysisellä puolella en ehkä ole ollut niin ahkera kuin olisin voinut, mutta en millään koe että nykyinen elintasoni olisi kenenkään muunkaan aikaansaannos.

Totta myös että mitän siirtomaa-valtoja ei tavalliet työläiset koskan olleet mailmaan luomassa - kommarit ja äärioikeistoa edustavt omistajaluokka ovat aina ottaneet mun suvussaa anarkisteineen melko rajusti mittaa toisistaan - joskus aseidenkin avulla ja akat ja lapset nuijittu hiljaisiks - viety pakkaseenkin jäähylle hyytymään herrain pelossa - sitten vaan todetaan että on oma vika jos sai sydänvian ja keuhkotaudin - voihan toki hymyä ja herjaa heittää siitä tavallls suomalaisesta yhteiskuntamenosta viideltä saunaa ja kuudelta putkaan , mutta oikeasti oli sekin vain naisia ja lapsia syvästi halveksivaa yhteiskuntakulttuuria. Aina sai pelätä henkensä edestä - tehdä työtä minimipalkalla nin kotona kui kodin ulkopuolellakin ja mielessä vain että mitä kamalaa seuraavaks tapahtuu - äärimmäiseen uupumukseen rojahtaneita ja mt-ongelmien syntyjä ei silleen karski yhteiskunta erikoisemmin milloinkaan mihinkään hoitoon panostanut - enemp viirausvikaisia sanotaan vain ihmisten olevan näinäkin päivinä. Ja eri uskontoja vastakkainasettelun olevan kuulemma ydinkatastrofien ohella maailman tehokkain tappoase.