Jenni Haukio huivitettuna Iranissa, jotain tolkkua

jotain.tolkkua

Jenni Haukio huivitettuna Iranissa


Taas Suomi orjailee vieraan uskonnon tapojen edessä.
Naista ei myöskään kätellä, ei edes Suomen itsenäisyysvastaanotolla presidentin rouvaa.
Miksi alistutaan vapaaehtoisesti tällaiseen naisten arvoa polkevaan nöyristelyyn ?

26

348

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todistetusti

      Jenni on fiksu, maassa maan tavalla.

      • Pulp-fictio

        Komppaan. Hän on huomaavainen.


    • eituosenkummempaa

      Laatokan vanhan Valamon luostareihin pitää mennä pitkässä hameessa ja hyvä olla huivikin.

    • sven.t

      parempi tosiaan on olla maassa maan tavalla.

      Kun ruotsissa oli vasemmanpuoleinen liikenne, suomalaiset jukuripäät tuon tuostakin yrittivät ajaa sillä ainoalla kotona opitulla tavalla, ja oli se joskus sottaista sitten.

      Muuten sitten ruotsin siirtyminen oikeanpuoleiseen kävi nopeasti. Hoksasivat että kun raskas liikenne siirtyy päinää ennen niin kyllä ne muut kohta oivaltavat seurata perässä.

      • musul

        Mitä maantapaa väität minun rikkoneen?
        Työt tehty, verot maksettu. Ei edes ylinopeussakkoa.


      • Jospa Jenni Haukio on fiksumpi kuin maan tapoihin sopeutumattomat.

        Itse olen liikkunut muutamilla matkoilla valkoinen huivi ja kauniisti kirjailtu värillinen kaftaani päällä. Huomasin, että varustus toimi ihastuttavan hyvin helteessä. Se oli tavallista meikäläistä asua viileämpi, eikä rajoittanut liikkumista ollenkaan. Tummahkot hiukseni eivät kärsineet auringon paahteesta, eikä ihokaan palanut. - En myöskään joutunut edes nuorempana tunkeilevien katseitten kohteeksi, kuten muistan ensimmäisellä Marokon matkalla aina välillä tapahtuneen eurooppalaisessa kesäasussa liikkuessani.

        Usein "maassa maan tavalla" -vaihtoehto on turistejakin ajatellen parempi vaihtoehto kuin alkuun osaisi kuvitellakaan.


    • Minä en matkusta maihin jossa naisen asema on alistettu ja heitä silvotaan, leikellään miehelle mieleisiksi.

      • heh_hehhe

        Niitä maita varmaan harmittaa kovasti.


      • heh_hehhe
        Ei tietenkään harmita, minähän en ole mitään ja tyhjää ei voi harmitella


    • ulkonäkööntottunut

      Amerikkaanko? Kuulemma ei ole siellä ennää nelkikymmppisiä akkoja joilta ei olisi naamaa kiristetty. Mutta on se kohta arkipäivää täälläkin. Minulle kelpaa nainen luomuna, mutta olenki vanhanaikainen

    • nokumuutkinsaa

      Onneksi Jenni Haukio ei ole samanlainen turvenuija kuin sinä.

      • Twelvepoints

        Täydellinen vastauskommentti aloitukseen.


    • Aloitukseen,
      Mielestäni Jenni Haukio, *fiksuna kulttuuripersoonana, osoittaa kunnioitusta islamilaisessa valtiossa heidän tapakulttuurille. Presidenttipari on viralliaella matkalla, protokolla on hallittava. ym ym
      Onkohan siellä jotain yrityksiä lanseerattavana ja varmasti tarkastettu kytkökset- niin valtioon kuin muihin osakkaisiin, tai sukulaisiin- ketä matkassa tällä kertaa.
      Harmittaa vieläkin kun pääministeriä pyöriteltiin tervassa ja höyhenissä- oikein kunnolla äskettäin moneen kertaan...........

      • ent.siivoojaparka

        Jos jotain ei pidä fiksuna, niin pitäisikö mielestäsi silloin itsekin heittäytyä yhtä töntiksi?


    • Vainiolta

      Pääministeri hoitaa omat ja perheensä asiat hyvin.
      Ja maataloustuen, leikataan vaikka kansakoulut pois mutta siihen ei kosketa niin kauan kuin jumala ja maalaisliitto on suomessa pyhiä.

      • O-Orvokki

        Kansakouluja ei ole ollut Suomessa viime vuosisadan lopullakaan, eikä ollenkaan tällä vuosisadalla.


      • Minusta on kyllä surullista kuulla ettei arvosteta sitä että viljavainiot aaltoilee kauniina kesäisin ja karja laiduntaa upeassa suomalaisessa maalaismaisemassa. Kunnioitan paljon niitä ihmisiä jotka lyhyestä kesästä kaiken aikansa uurastaa ja varmistaa meillekin sen ettemme tässä epävakaassa maailmassa jää leivättä.
        Tuollainen puhe saa minut melkein itkemään 😔


      • Maalta lähdin yli 40v sitten- tiedän työn määrän- tosin kaikki koneistettu ja lehmät lypsävät suunnilleen itse itsensä ym. Kovaa työtä ja yritäämistä on - arvostan kovasti ruokamme tuottajia- yrittäjän puolisokin vuosikymmeniä olin- eri ala tosin.


      • Omavaraisuutta

        Et ole yksin "Reeta". Meikääkin ahdistaa ajatus että kukaan ei enää halua eikä tahdo tehdä raskasta työtä, jota kukaan ei arvosta ja jolta viedään kaikki pohja pois yhteiskunnallisella vehkeilyllä. Mihin me joudumme jos tulee sellainen katastrofi, että muualta maailmasta ei myöskään leipää pysty tuomaan?


      • Kyllä meillä varmuusvarastot ovat, mutta jatkuvuuden kannalta keskeisten elintarvikkeiden tuotanto on turvattava ja joku tolkku tuottajien toimeentuloon saatava- työtuntien määrään nähden. Varsinkin näinä epävakauden aikoina.......niin ja laadun varmuuden vuoksi myös.


      • Mökin.poika.73.v
        kawe kirjoitti:

        Kyllä meillä varmuusvarastot ovat, mutta jatkuvuuden kannalta keskeisten elintarvikkeiden tuotanto on turvattava ja joku tolkku tuottajien toimeentuloon saatava- työtuntien määrään nähden. Varsinkin näinä epävakauden aikoina.......niin ja laadun varmuuden vuoksi myös.

        EUvostoliiton määräyksestä muuten varmuusvarastot pienennettiin niin, että ne ovat vain puolen vuoden tarvetta vastaavia. Ja tottakai Suomen maanpetturihallitus heti toteutti käskyn! Enää ei tarvita kuin yksi hallavuosi niin se oli sitten siinä.


      • eppu2
        kawe kirjoitti:

        Kyllä meillä varmuusvarastot ovat, mutta jatkuvuuden kannalta keskeisten elintarvikkeiden tuotanto on turvattava ja joku tolkku tuottajien toimeentuloon saatava- työtuntien määrään nähden. Varsinkin näinä epävakauden aikoina.......niin ja laadun varmuuden vuoksi myös.

        Kenenkään toimeentulo ei ole niin heikentynyt, kuin maatilojen.
        Ilman tukia, maatalous olisi Suomessa loppu.
        Niille , jotka edelleenkään eivät tajua asiaa: Maataustukia maksetaan siksi, että kotimainen ruuantuotanto pystytään takaamaan ja kuluttajahinnat pysyisivät kohtuullisena.


    • Sopisiko naama-kirja-aloitus?

      H.

    • kissapåbordet

      Haukiolla oli vain huivi päässään Iranissa käydessä, mutta ruotsalaiset naispoliitikot kauppaministerinsä johdolla olivat kaavutettuina nilkoista päälakeen. Sellaisia silmänpalvojia ruotsalaiset naisfeministit, vaikka aiemmin rääpivät yhteiskuvassa Trumppia, niin nyt pissa sukassa.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe