Kestääkö pakkohoito koko loppuelämän?

Opiskelen tällä hetkellä enkä ole siltä osin kuntouttavassa toiminnassa.

Onko saamasi tuen muoto opiskeluun sellainen että se edellyttää hoitosuhdetta?

Mutta ei kai ihmistä muuten voida velvoittaa käymään keskusteluajoilla? Vai miten on?

pullamässö kirjoitti:

Onko saamasi tuen muoto opiskeluun sellainen että se edellyttää hoitosuhdetta?

Mutta ei kai ihmistä muuten voida velvoittaa käymään keskusteluajoilla? Vai miten on?

Lue lisää

Opiskeluni ei ole tuettua. Tapaan vaan muuten hoitajia useita kertoja kuussa, ja vaikka toki siinä jutellaan myös siitä miten olen jaksellut koulussa, niin myös muista asioista kuten lääkityksestä (mahdollisista sivuvaikutuksista) ja ennen kaikkea yleisestä voinnista. Lisäksi puhuvat paljon siitä miten jatkossa "tukevat" elämääni, esim. aikatauluttamalla päiväni tai mahdollisesti aloittamalla jonkun kuntoutusprojektin, jossa seurataan arkeani yms. (tästä ovat nyt puhuneet paljon, vaikken itse koe sitä tarpeellisena).

pullamässö kirjoitti:

Onko saamasi tuen muoto opiskeluun sellainen että se edellyttää hoitosuhdetta?

Mutta ei kai ihmistä muuten voida velvoittaa käymään keskusteluajoilla? Vai miten on?

Lue lisää

jos on kerran pimahtanut niin sitä on sitte loppuelämänsä asti ja jotkut kerran viikossa keskustelut on tuloksetonta muuta kun pysyy ajantasalla että on pimpo ja muistat ottaa lääkkees. voi sitä tietysti alkaa ajattelemaan omillakin aivoilla ja välttää kaikkea sellaista ihmisiä, asiaa - työtä -jossa- joidenka kanssa alkaa oirehtia. liika kontrolli kerran viikossa normihullulle on liikaa jutella jotain hömppää jonkun psykiatrisen sair.hoit.kanssa joka luulee tietävänsä kaiken .huh miten kauhee rasitus.

Anonyymi kirjoitti:

jos on kerran pimahtanut niin sitä on sitte loppuelämänsä asti ja jotkut kerran viikossa keskustelut on tuloksetonta muuta kun pysyy ajantasalla että on pimpo ja muistat ottaa lääkkees. voi sitä tietysti alkaa ajattelemaan omillakin aivoilla ja välttää kaikkea sellaista ihmisiä, asiaa - työtä -jossa- joidenka kanssa alkaa oirehtia. liika kontrolli kerran viikossa normihullulle on liikaa jutella jotain hömppää jonkun psykiatrisen sair.hoit.kanssa joka luulee tietävänsä kaiken .huh miten kauhee rasitus.

Lue lisää

Potilas tietää kuitenkin oman tilanteensa usein hoitajaa paremmin, koska hän elää itse mielessään ja kehossaan 24/7. Masennuslääkehaittojeni selittäminen hoitajille on ainakin omalla kohdallani ollut kuin yrittäisi selittää sinistä väriä sokealle.

Anonyymi kirjoitti:

Potilas tietää kuitenkin oman tilanteensa usein hoitajaa paremmin, koska hän elää itse mielessään ja kehossaan 24/7. Masennuslääkehaittojeni selittäminen hoitajille on ainakin omalla kohdallani ollut kuin yrittäisi selittää sinistä väriä sokealle.

Lue lisää

Miksi te potilaat kutsutte itseänne potilaaksi? Entä jos vaan olisitte ihmisiä, ja eläisitte elämäänne eteenpäin, ettekä piehtaroisi joissain viisikymmentä vuotta vanhoissa käytänteissä.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi te potilaat kutsutte itseänne potilaaksi? Entä jos vaan olisitte ihmisiä, ja eläisitte elämäänne eteenpäin, ettekä piehtaroisi joissain viisikymmentä vuotta vanhoissa käytänteissä.

Lue lisää

Omasta puolestani voin sanoa, että psyykepotilaan leimasta on vaikeaa ellei mahdotonta päästä koskaan irti. Vaikka sen antamisesta olisi kulunut jo kymmeniä vuosia. Ainakin omalla kohdallani se nousee jotenkin aina paskan lailla pintaan terveydenhuollossa asioidessani ja kohteluni on yleensä sen mukaista. Toki poikkeuksiakin onneksi on.

Anonyymi kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että psyykepotilaan leimasta on vaikeaa ellei mahdotonta päästä koskaan irti. Vaikka sen antamisesta olisi kulunut jo kymmeniä vuosia. Ainakin omalla kohdallani se nousee jotenkin aina paskan lailla pintaan terveydenhuollossa asioidessani ja kohteluni on yleensä sen mukaista. Toki poikkeuksiakin onneksi on.

Lue lisää

Tuo oli melkein kuin itseni kirjoittama teksti.
Leimasta ei oikeastaan pääse eroon, vaikka onkin kulunut kymmeniä vuosia.

Itse yritän elellä suhteellisen normaalisti miettimättä jotain vanhoja diagnooseja, joita nyt sattuu terveystiedoissa olemaan ( ilmeisesti loppuelämän ajan ).

Se, että olen joskus mt-ongelmista kärsinyt, ei haittaa nykyistä elämääni oikeastaan mitenkään. En toki väitä, että pääni olisi täysin kunnossakaan ( mutta kenelläpä olisi..kukaan ei ole täydellinen ).
Paremmat kaverit ja tutut tietävät historiani, eikä ole ollut mitään ongelmia sen suhteen.
Vieraammille ei ole edes tarvetta kertoa kaikkea itsestään.
Edes se, että yleensä sanon suoraan olevani eläkkeellä mt-ongelmien takia, ei ole saanut ihmisiä katoamaan ympäriltäni.

Mutta sitten tuohon kohtaan, missä tämä menneisyys haittaa, ja paljon, valitettavasti.
Juurikin terveydenhuolto ( fyysisen puolen ), ja kohtelu siellä , täytyy sanoa, että joskus todella ala-arvoista, loukkaavaa, turhauttavaa, ym.
Ja kyllä, poikkeuksiakin on, onneksi, edes pieni lohtu.
Onhan se paljon mukavampi tulla kohdelluksi ihmisenä, kuin jonain " hulluna idioottina ", joka ei muka itse tietäisi mistään mitään.

Vaikka mieli on joskus ollut pipi, ja vaikka olisi edelleenkin, niin useimmiten ihminen tietää, jos hänestä tuntuu, että jokin on vialla, kaikki ei ole kehossa kunnossa.

Sitten nämä jotkut älypää-tohtorit käskevät vain mennä juttelemaan psykiatrille, joka joutuu pyörittelemään peukaloita, hän kun ei pysty auttamaan muissa kuin psyykkisissä vaivoissa.

On todella turhauttavaa yrittää saada hoidatettua jotakin fyysistä vaivaa, saati edes tutkittavan.
Ja vaikka jokin olisi pielessä, ei sille mitään tehdä ( hulluja kun nääs ei tarvitse hoitaa...tuntuu olevan aika tyypillinen ajatus ).

Tällaisen seurauksena ei ole yhtään mahdottomuus, vaikka joskus vielä tulisi pakkohoitokin tarpeelliseksi.
Toivottavasti kuitenkaan ei.

Anonyymi kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että psyykepotilaan leimasta on vaikeaa ellei mahdotonta päästä koskaan irti. Vaikka sen antamisesta olisi kulunut jo kymmeniä vuosia. Ainakin omalla kohdallani se nousee jotenkin aina paskan lailla pintaan terveydenhuollossa asioidessani ja kohteluni on yleensä sen mukaista. Toki poikkeuksiakin onneksi on.

Lue lisää

Omasta puolestani voin sanoa, että sen leiman kanssa pystyy elämään ihan hyvin.

Retorisena kysymyksenä heitän, että paljonko sinä siellä lääkärissä ramppaat? Onko se koko elämäsi? Jos tunnistat huonon hoidon johtuvan epäaisallisesta käytöksestä, niin tee ne muistutukset ja kantelut. Vaihda lääkäriä, jne. Proaktiivisia konsteja on maailma pullollaan.

Edelleenkin, siellä menneisyyden itsesäälissä pyöriskely ei ole mikään itseisarvo, vaan se että ihminen oppii ja kehittyy.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi te potilaat kutsutte itseänne potilaaksi? Entä jos vaan olisitte ihmisiä, ja eläisitte elämäänne eteenpäin, ettekä piehtaroisi joissain viisikymmentä vuotta vanhoissa käytänteissä.

Lue lisää

Miksi yllensä juostaan hoitoa hakemassa kun ei edes syödä lääkkeitä kuten ne on kirjoitettu ns potilaallle.
Lääkehoito on tärkeä osa hoitoa , joten miksi potilas jättää ottamatta niitä että muuten muka pärjää . Moni lopettaa ja voi hyvinmuutaman kuukauden ja sitten taas alkaa huono olo niinettä aitä se tekee kun luullaan olevinaan lääkäriä viisaampia asioissa mitä lääkärit ovat opiskelleet monta vuotta , voidakseen auttaa.

Anonyymi kirjoitti:

Tuo oli melkein kuin itseni kirjoittama teksti.
Leimasta ei oikeastaan pääse eroon, vaikka onkin kulunut kymmeniä vuosia.

Itse yritän elellä suhteellisen normaalisti miettimättä jotain vanhoja diagnooseja, joita nyt sattuu terveystiedoissa olemaan ( ilmeisesti loppuelämän ajan ).

Se, että olen joskus mt-ongelmista kärsinyt, ei haittaa nykyistä elämääni oikeastaan mitenkään. En toki väitä, että pääni olisi täysin kunnossakaan ( mutta kenelläpä olisi..kukaan ei ole täydellinen ).
Paremmat kaverit ja tutut tietävät historiani, eikä ole ollut mitään ongelmia sen suhteen.
Vieraammille ei ole edes tarvetta kertoa kaikkea itsestään.
Edes se, että yleensä sanon suoraan olevani eläkkeellä mt-ongelmien takia, ei ole saanut ihmisiä katoamaan ympäriltäni.

Mutta sitten tuohon kohtaan, missä tämä menneisyys haittaa, ja paljon, valitettavasti.
Juurikin terveydenhuolto ( fyysisen puolen ), ja kohtelu siellä , täytyy sanoa, että joskus todella ala-arvoista, loukkaavaa, turhauttavaa, ym.
Ja kyllä, poikkeuksiakin on, onneksi, edes pieni lohtu.
Onhan se paljon mukavampi tulla kohdelluksi ihmisenä, kuin jonain " hulluna idioottina ", joka ei muka itse tietäisi mistään mitään.

Vaikka mieli on joskus ollut pipi, ja vaikka olisi edelleenkin, niin useimmiten ihminen tietää, jos hänestä tuntuu, että jokin on vialla, kaikki ei ole kehossa kunnossa.

Sitten nämä jotkut älypää-tohtorit käskevät vain mennä juttelemaan psykiatrille, joka joutuu pyörittelemään peukaloita, hän kun ei pysty auttamaan muissa kuin psyykkisissä vaivoissa.

On todella turhauttavaa yrittää saada hoidatettua jotakin fyysistä vaivaa, saati edes tutkittavan.
Ja vaikka jokin olisi pielessä, ei sille mitään tehdä ( hulluja kun nääs ei tarvitse hoitaa...tuntuu olevan aika tyypillinen ajatus ).

Tällaisen seurauksena ei ole yhtään mahdottomuus, vaikka joskus vielä tulisi pakkohoitokin tarpeelliseksi.
Toivottavasti kuitenkaan ei.

Lue lisää

Olet oikeassa esille tuomissasi näkökohdissa. Samaa minäkin olen huomannut terveydenhuollossa asioidessani. Itse asiassa sama on toistunut lähes joka kerta. Ei nämä asiat, mitkä kirjoitit, niin ole mitään tuulesta temmattuja, tai kuviteltuja, vaan ne ovat aivan täyttä totta. Somaattisia oireita tutkita ja näin ollen ei myöskään hoideta. Alalla vallitsee yleisesti tuo kyseinen otettu asenne. Voi melkein sanoa, että terveydenhuollossa toimitaan noin lähes systemaattisesti. Potilaita selkeästi myös priorisoidaan, eli ketä hoidetaan, ketä ei. Mt-potilaita kohdellaan todella huonosti ja ala-arvoisesti. Suomessa potilaat eivät ole samalla viivalla, eikä täällä ole mitään tasa-arvoa.

Anonyymi kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että sen leiman kanssa pystyy elämään ihan hyvin.

Retorisena kysymyksenä heitän, että paljonko sinä siellä lääkärissä ramppaat? Onko se koko elämäsi? Jos tunnistat huonon hoidon johtuvan epäaisallisesta käytöksestä, niin tee ne muistutukset ja kantelut. Vaihda lääkäriä, jne. Proaktiivisia konsteja on maailma pullollaan.

Edelleenkin, siellä menneisyyden itsesäälissä pyöriskely ei ole mikään itseisarvo, vaan se että ihminen oppii ja kehittyy.

Lue lisää

Niiden kanteluiden, valitusten, tai muistutusten tekemisellä ei oikeastaan tee mitään. Ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Esim. jos tekee ne viralliset kirjelmät potilasasiamiehen kanssa, niin hänkinhän on sen kyseisen virkapaikan palveluksessa, eli ns. leipätyöläinen. Eli puolueettomuuskin tavallaan siinä jo menee. Näin savolaisittain sanottuna, nämä kaikki tällaiset muistutusten tekemiset: Ei vakkaauta mittään!" Koska mt-potilaiden asema on jo lähtökohtaisesti huono, eikä potilaita kuunnella, ja uskota ollenkaan, niin tosiaankin niillä valituksilla ei taida olla mitään merkitystä. Eli se status vaikuttaa niin paljon tässä yhteiskunnassa, ja kaikissa sen eri yksiköissä ja niiden toiminnassa ja käytännöissä. Saahan niitä tehdä, mutta johtaako se mihinkään? Oikeasti? Systeemihän on tehty sellaiseksi, että sairaaloissa ja eri terveysinstansseissa olevat puolustavat toisiaan. Itse asiassa siinä taitaa käydä juuri päinvastoin itse niiden valitusten, tai kanteluihin tekijälle. Saattaapa jopa pahentaa omaa tilannetta. En tiedä, itse olen hyvin harvoi mennyt niitä tekemään. Olisi varmaan aika monestikin ollut aihetta niihin, mutta olen katsonut ne aivan turhiksi ja ajanhukaksi.

Anonyymi kirjoitti:

Miksi yllensä juostaan hoitoa hakemassa kun ei edes syödä lääkkeitä kuten ne on kirjoitettu ns potilaallle.
Lääkehoito on tärkeä osa hoitoa , joten miksi potilas jättää ottamatta niitä että muuten muka pärjää . Moni lopettaa ja voi hyvinmuutaman kuukauden ja sitten taas alkaa huono olo niinettä aitä se tekee kun luullaan olevinaan lääkäriä viisaampia asioissa mitä lääkärit ovat opiskelleet monta vuotta , voidakseen auttaa.

Lue lisää

Joo, mulla onkin jo menossa jo kahdeksas kuukausi ilman lääkkeitä ja kiitos, ihan hyvin menee. Oli elämäni paras ratkaisu, kun heitin kyseiset neuroleptit ( anteeksi korjaus: terveyttä ja hyvinvointia tuhoavat myrkyt ) lopullisesti narikkaan ja lopetin niiden käytön pysyvästi.

Kiitos valmiiksi otetusta asenteellisuudesta!

Anonyymi kirjoitti:

Miksi yllensä juostaan hoitoa hakemassa kun ei edes syödä lääkkeitä kuten ne on kirjoitettu ns potilaallle.
Lääkehoito on tärkeä osa hoitoa , joten miksi potilas jättää ottamatta niitä että muuten muka pärjää . Moni lopettaa ja voi hyvinmuutaman kuukauden ja sitten taas alkaa huono olo niinettä aitä se tekee kun luullaan olevinaan lääkäriä viisaampia asioissa mitä lääkärit ovat opiskelleet monta vuotta , voidakseen auttaa.

Lue lisää

"Moni lopettaa ja voi hyvinmuutaman kuukauden ja sitten taas alkaa huono olo niinettä aitä se tekee kun luullaan olevinaan lääkäriä viisaampia asioissa mitä lääkärit ovat opiskelleet monta vuotta , voidakseen auttaa."

Psyykenlääkityksen lopettamisesta aiheutuvat vieroitusoireet ovat ehkä vähiten tieteellisesti tutkittu aihe. Niitä ei yleensä erota relapsista paraskaan ammattilainen. Itse asiassa kokemusasiantuntijat ovat näissä asioissa usein lääkäreitä viisaampia. Jos eivät olisi, niin kerro oi viisas, miksi esim. Facebook on pullollaan vieroituksen tukiryhmiä eri valmisteille?

Anonyymi kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että psyykepotilaan leimasta on vaikeaa ellei mahdotonta päästä koskaan irti. Vaikka sen antamisesta olisi kulunut jo kymmeniä vuosia. Ainakin omalla kohdallani se nousee jotenkin aina paskan lailla pintaan terveydenhuollossa asioidessani ja kohteluni on yleensä sen mukaista. Toki poikkeuksiakin onneksi on.

Lue lisää

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Lue lisää

No kenen rooli potilaan tulisi sitten ottaa vai eikö roolia lainkaan? Aika huvittavaa on tämä väittely siitä, onko potilas potilas. Ei kai sitäpaitsi psykiatrisista sairauksista voi koskaan täysin parantua? Olen ymmärtänyt, että ne voi vain saada korkeintaan remissioon.

Anonyymi kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, että sen leiman kanssa pystyy elämään ihan hyvin.

Retorisena kysymyksenä heitän, että paljonko sinä siellä lääkärissä ramppaat? Onko se koko elämäsi? Jos tunnistat huonon hoidon johtuvan epäaisallisesta käytöksestä, niin tee ne muistutukset ja kantelut. Vaihda lääkäriä, jne. Proaktiivisia konsteja on maailma pullollaan.

Edelleenkin, siellä menneisyyden itsesäälissä pyöriskely ei ole mikään itseisarvo, vaan se että ihminen oppii ja kehittyy.

Lue lisää

No enpä todellakaan ramppaa.
Sattuu vaan olemaan niin, että olen ollut jo useamman vuoden fyysisesti huonossa kunnossa, ja tutkimuksissa on näkynyt jo pitkään sisuksissani yhdessä kohtaa olevan jokin poikkeama.
Ei välitetä, onko oikeasti vikaa, lausunnoissa aina sanotaan, että saattaa johtua....
Eli ei ole varmuutta johtuuko kyseinen ongelma eräästä vanhemmasta jutusta, enkä saa ketään asiaa selvittämään.
On vain sanottu, jos vaiva jatkuu, katsotaan tehdäänkö niin ja näin...
Joskus on lääkäri laittanut lähetettä eteenpäin liittyen asiaan, mutta lähete on palautettu, juurikin vedoten siihen, ettei vielä katsota tarpeelliseksi tehdä mitään.
Käsketään jatkuvasti vain tulemaan uudestaan, jos vaiva jatkuu tai pahenee, se kyllä osataan.
Ei jää paljon vaihtoehtoja, kun olisi kiva tietää, onko jokin oikeasti pielessä.
Enhän voi itsekään tietää, onko jokin vialla, mutta tiedän sen verran, ettei kaikki ole kunnossa.
En tässä avaa sen enempää, en koe sitä tarpeelliseksi.

En pyöriskele minkäänlaisessa itsesäälissä, sekin tiedoksi, mutta haluaisin elää jokseenkin täysipainoista elämää, kun nykyään siihen olisi paremmat psyykkiset edellytykset, sen verran olen oppinut ja kehittynyt.

En ole tehnyt muistutuksia ja kanteluita, mutta olen alkanut miettiä sitäkin vaihtoehtoa.

Enkä suinkaan ole ainoa lajissani, jota ajoittain kohdellaan huonosti, eikä tahdota uskoa mitä kertoo. Satun tuntemaan muutamia pitkäaikaisesti psyykkisesti sairaita ihmisiä, ja parilla heistä on ihan samanlaista, jos hyvin käy niin tutkitaan, tai sitten vain hutkitaan.
Sama asia on joillain vanhuksilla tai muuten pitkäaikaissairailla.

Jotkut ihmiset eivät pysy terveinä koko ikäänsä, etenkään kun ikää tulee lisää, ja kun mitään ei kunnolla hoideta, on ihan uskottavaa, että saattaa tulla liitännäis- tai muita sairauksia päälle.

Vaikutat omaavan samanlaisen asenteen kuin joillain lääkäreilläkin on, liekö itse olet lääkäri ?

Anonyymi kirjoitti:

Niiden kanteluiden, valitusten, tai muistutusten tekemisellä ei oikeastaan tee mitään. Ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Esim. jos tekee ne viralliset kirjelmät potilasasiamiehen kanssa, niin hänkinhän on sen kyseisen virkapaikan palveluksessa, eli ns. leipätyöläinen. Eli puolueettomuuskin tavallaan siinä jo menee. Näin savolaisittain sanottuna, nämä kaikki tällaiset muistutusten tekemiset: Ei vakkaauta mittään!" Koska mt-potilaiden asema on jo lähtökohtaisesti huono, eikä potilaita kuunnella, ja uskota ollenkaan, niin tosiaankin niillä valituksilla ei taida olla mitään merkitystä. Eli se status vaikuttaa niin paljon tässä yhteiskunnassa, ja kaikissa sen eri yksiköissä ja niiden toiminnassa ja käytännöissä. Saahan niitä tehdä, mutta johtaako se mihinkään? Oikeasti? Systeemihän on tehty sellaiseksi, että sairaaloissa ja eri terveysinstansseissa olevat puolustavat toisiaan. Itse asiassa siinä taitaa käydä juuri päinvastoin itse niiden valitusten, tai kanteluihin tekijälle. Saattaapa jopa pahentaa omaa tilannetta. En tiedä, itse olen hyvin harvoi mennyt niitä tekemään. Olisi varmaan aika monestikin ollut aihetta niihin, mutta olen katsonut ne aivan turhiksi ja ajanhukaksi.

Lue lisää

Kantelut eivät taida mitään auttaa.
Muistutus tosiaan voi saada aikaiseksi entistä huonompaa kohtelua.

Olen selvitellyt yhdenvertaisuusvaltuutettua yhdeksi vaihtoehdoksi, ja toisaalta AVI on myös olemassa.
Kyllä väyliä löytyy, jos haluaa etsiä.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Lue lisää

Tässä menee vähän puurot ja vellit sekaisin, kun on kirjoiteltu myös muista kuin psyykkisistä sairauksista.

Kuka heittää, ja minkä vastuun, kenellekin. Omista asioista täytyy kyllä itse vastuunsa kantaa.
Psykiatrian puoli kyllä ainakin ennen tykkäsi siitä, että saivat vastuun potilaasta itselleen, eli parempi potilas, mitä vähemmän väitti mistään vastaan ja taipui kaikkeen mitä ehdotettiin.

Anonyymi kirjoitti:

No kenen rooli potilaan tulisi sitten ottaa vai eikö roolia lainkaan? Aika huvittavaa on tämä väittely siitä, onko potilas potilas. Ei kai sitäpaitsi psykiatrisista sairauksista voi koskaan täysin parantua? Olen ymmärtänyt, että ne voi vain saada korkeintaan remissioon.

Lue lisää

Yksi psykiatrian ylilääkäri on kerran maininnut, että näistäkin sairauksista voi parantua.
Tuota remissio-asiaa en oikein tahdo ymmärtää siitä syystä, jos mielen sairastumisen aiheuttavat tekijät on saatu hoidettua, ja asiat kuntoon.

Vai onko sairaus remissiossa sitten vaikka seuraavan 40 vuoden, mahdollisen loppuelämän ajan, vaikkei enää ikinä tulisi oireitakaan ?

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mulla onkin jo menossa jo kahdeksas kuukausi ilman lääkkeitä ja kiitos, ihan hyvin menee. Oli elämäni paras ratkaisu, kun heitin kyseiset neuroleptit ( anteeksi korjaus: terveyttä ja hyvinvointia tuhoavat myrkyt ) lopullisesti narikkaan ja lopetin niiden käytön pysyvästi.

Kiitos valmiiksi otetusta asenteellisuudesta!

Lue lisää

Mulla on neuroleptien lopetuksesta jo lähemmäs kymmenen vuotta aikaa, ja hyvin menee/on mennyt.
Itsekin pidin/pidän sitä parhaana ratkaisuna.

Asenteisiin on vaan pakko tottua, tavallaan ihan harmittaa heidän puolestaan, joilla on ikävä asenne. Heilläkin täytyy olla jokin ongelma, kun eivät osaa suhtautua erilaisiin ihmisiin.

Anonyymi kirjoitti:

No kenen rooli potilaan tulisi sitten ottaa vai eikö roolia lainkaan? Aika huvittavaa on tämä väittely siitä, onko potilas potilas. Ei kai sitäpaitsi psykiatrisista sairauksista voi koskaan täysin parantua? Olen ymmärtänyt, että ne voi vain saada korkeintaan remissioon.

Lue lisää

Itse ajattelen potilas-asiasta niin, että jos on sairaalassa, silloin on potilaana.
Avohoidon puolella, tai ehkäpä ilman hoitoakin, on tavallaan turhaa ajatella itseään potilaaksi.

Ihmisellä ei tarvitse olla mitään roolia, ei potilaan, eikä minkään muunkaan, paras kun on oma itsensä.
Ja oma itsensähän jokainen on, kukaan ei ole itse se diagnoosi, joka saattaa olla olemassa.
Diagnoosi ei määritä ihmistä.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Lue lisää

Kommentistasi voisi vetää sitten senkin johtopäätelmän, että terveydenhuoltoon, niiden eri yksiköihin, lääkäreiden vastaanotoille ja ylipäätään ei saisi sitten enää hakeutuakaan hoitoon lainkaan. Eli, että mitä vähemmän lääkäreillä ja hoitajilla on töitä, säästyy resursseja, rahaa ja vaivaa. Kiva. Se nyt on toki selvä asia. Eikä tarvitse enää tehdä lähetteitä, tutkimuksia ja näin ollen hoitaa enää potilaitakaan. Mitä sinä oikein ajoit sillä kommentillasi takaa? Mihin me sitten enää edes tarvitsemme koko terveydenhuoltoa, lääkäreitä ja hoitajia, jos mentäisiin sinun ajatusmallisi mukaisesti? 🤕

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Lue lisää

"Sä koskaan et murtua saa"? Sitäkö tarkoitit? Otit tekstissäsi esille tuon mm. tuon trauma-aspektin. Niinkö sanoisit sen, esim. juuri raiskatulle naiselle, tai lapselle? Joillakin niistä kokemuksista voi olla jo aikuisellakin pitkäkin aika, eikä ole välttämättä saanut koskaan esim. mitään traumaterapiaa. Ei siis saisi vaivata ahdistuneisuudella ja traumoilla terveydenhuoltoa ja psykiatriaa ja siellä toimivia ammattilaisia, logiikkasi mukaan. Mihin me sitten ylipäätään tarvitsemme mitään psykiatriaa ja siellä toimivia lääkäreitä ja hoitajia, jos ihmisten hätä, ahdistus, traumat, tai masennukset eivät heitä kiinnosta, ja heitä ei ede haluta auttaa?

Näkökantasi, tai kulmasi toimii, tai toimisi ideaalissa ja täydellisessä maailmassa, sekä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ketään ei koskaan esim. kiusattaisi, raiskattaisi, pahoinpideltäisi joko henkisesti, tai fyysisesti, että meillä jokaisella olsi kehdosta hautaan hyvin toimina tukiverkosto, tai meillä olisi oikeasti olemassa sitä yhteisöllisyyttä, jossa ketään ei syrjittäisi, jätettäisi ulkopuolelle, vaan jokaista autettaisiin, kuunneltaisiin ja tuettaisiin. Että jokaisella olisi edes yksi, tai muutama hyvä, luotettava ystävä, jonka kanssa jutella kaikista elämään liittyvistä asioista. Mutta kun meillä ei ole olemassa sellaista täydellistä maailmaa, yhteiskuntaa, eivätkä kaikki ihmiset ole suinkaan hyviä.

Esille tuomasi asiat toivat minulle mieleen sen, että sellainen on varmasti unelmapotilas, jolla on kaikki asiat jo lapsesta lähtien kunnossa, niin taloudellisesti, psykososiaalisesti, kuin henkisesti. Että vanhemmat eivät ole narsisteja ja psykopaatteja. Ja että jokaisella olisi taloudelliset asiat kunnossa, eikä olisi esim. taloudellista vähäosaisuutta ja perheessä alkoholismia, tai henkistä ja fyysistä pahoinpitelemistä. Tai että ketään ei esim. koulussa, tai työelämässä kiusattaisi. Jokaisen itsetunto kehittyisi ja kasvaisi niin hyväksi, että arvostaa itseään ja uskoo omiin kykyihinsä. Ja että jokainen hoitaisi itseään niin ravinnon, levon ja liikunnan osalta. Muutamia esimerkkejä mainitakseni. Voi kun niin oikeasti olisi! Mutta kun ei vaan ole. Psykiatriakaan, ainakaan julkisella puolella, ei tarjoa avuksi, tueksi ja hoidoksi juuri mitään muuta, kuin stigmatisoivia diagnooseja, lääkkeitä, autoritääristä ja asenteellista kohtelua.

Ja me olemme kaikki ihmisiä. Emme mitään "potilaita". Ei kukaan kerjää huomiota, jos menemme lääkäriin tässä elämässä haavoittuneina, kärsineinä, tai pahoinpideltyinä. Eikä kukaan halua olla vaivaksi, tai kuormittaa ketään, tai terveydenhuoltoa. Jokainen haluaa tulla silti kuunnelluksi, ymmärretyksi, kohdatuksi ja nähdyksi ihmisenä. Jokainen voi elämässään murtua ja romahtaa. Eikö tässä epätäydellisessä maailmassa ja Danten Helvetissä saa siis olla niitä, olla myös heikko ja saada itselleen myös apua, tukea, empatiaa ja ymmärtämystä? Eikö se ole vähintä, mitä ihminen voi pyytää, ja jota voidaan hänelle myös antaa? Ihmisyyteen ja sen perusluonteeseen kuuluu toisten hädässä ja heikossa asemassa auttaminen.

Anonyymi kirjoitti:

"Sä koskaan et murtua saa"? Sitäkö tarkoitit? Otit tekstissäsi esille tuon mm. tuon trauma-aspektin. Niinkö sanoisit sen, esim. juuri raiskatulle naiselle, tai lapselle? Joillakin niistä kokemuksista voi olla jo aikuisellakin pitkäkin aika, eikä ole välttämättä saanut koskaan esim. mitään traumaterapiaa. Ei siis saisi vaivata ahdistuneisuudella ja traumoilla terveydenhuoltoa ja psykiatriaa ja siellä toimivia ammattilaisia, logiikkasi mukaan. Mihin me sitten ylipäätään tarvitsemme mitään psykiatriaa ja siellä toimivia lääkäreitä ja hoitajia, jos ihmisten hätä, ahdistus, traumat, tai masennukset eivät heitä kiinnosta, ja heitä ei ede haluta auttaa?

Näkökantasi, tai kulmasi toimii, tai toimisi ideaalissa ja täydellisessä maailmassa, sekä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ketään ei koskaan esim. kiusattaisi, raiskattaisi, pahoinpideltäisi joko henkisesti, tai fyysisesti, että meillä jokaisella olsi kehdosta hautaan hyvin toimina tukiverkosto, tai meillä olisi oikeasti olemassa sitä yhteisöllisyyttä, jossa ketään ei syrjittäisi, jätettäisi ulkopuolelle, vaan jokaista autettaisiin, kuunneltaisiin ja tuettaisiin. Että jokaisella olisi edes yksi, tai muutama hyvä, luotettava ystävä, jonka kanssa jutella kaikista elämään liittyvistä asioista. Mutta kun meillä ei ole olemassa sellaista täydellistä maailmaa, yhteiskuntaa, eivätkä kaikki ihmiset ole suinkaan hyviä.

Esille tuomasi asiat toivat minulle mieleen sen, että sellainen on varmasti unelmapotilas, jolla on kaikki asiat jo lapsesta lähtien kunnossa, niin taloudellisesti, psykososiaalisesti, kuin henkisesti. Että vanhemmat eivät ole narsisteja ja psykopaatteja. Ja että jokaisella olisi taloudelliset asiat kunnossa, eikä olisi esim. taloudellista vähäosaisuutta ja perheessä alkoholismia, tai henkistä ja fyysistä pahoinpitelemistä. Tai että ketään ei esim. koulussa, tai työelämässä kiusattaisi. Jokaisen itsetunto kehittyisi ja kasvaisi niin hyväksi, että arvostaa itseään ja uskoo omiin kykyihinsä. Ja että jokainen hoitaisi itseään niin ravinnon, levon ja liikunnan osalta. Muutamia esimerkkejä mainitakseni. Voi kun niin oikeasti olisi! Mutta kun ei vaan ole. Psykiatriakaan, ainakaan julkisella puolella, ei tarjoa avuksi, tueksi ja hoidoksi juuri mitään muuta, kuin stigmatisoivia diagnooseja, lääkkeitä, autoritääristä ja asenteellista kohtelua.

Ja me olemme kaikki ihmisiä. Emme mitään "potilaita". Ei kukaan kerjää huomiota, jos menemme lääkäriin tässä elämässä haavoittuneina, kärsineinä, tai pahoinpideltyinä. Eikä kukaan halua olla vaivaksi, tai kuormittaa ketään, tai terveydenhuoltoa. Jokainen haluaa tulla silti kuunnelluksi, ymmärretyksi, kohdatuksi ja nähdyksi ihmisenä. Jokainen voi elämässään murtua ja romahtaa. Eikö tässä epätäydellisessä maailmassa ja Danten Helvetissä saa siis olla niitä, olla myös heikko ja saada itselleen myös apua, tukea, empatiaa ja ymmärtämystä? Eikö se ole vähintä, mitä ihminen voi pyytää, ja jota voidaan hänelle myös antaa? Ihmisyyteen ja sen perusluonteeseen kuuluu toisten hädässä ja heikossa asemassa auttaminen.

Lue lisää

Lisäyksenä vielä edelliseen: Ihmisyyteen ja ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu myös empatia, hädänalaisten, kärsivien ja apua tarvitsevien auttaminen. Jos niin ei ole, me emme silloin olla myöskään enää mitään ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti:

Lisäyksenä vielä edelliseen: Ihmisyyteen ja ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu myös empatia, hädänalaisten, kärsivien ja apua tarvitsevien auttaminen. Jos niin ei ole, me emme silloin olla myöskään enää mitään ihmisiä.

Lue lisää

Milloin olet viimeksi antanut empatiaa toiselle ihmiselle?

Anonyymi kirjoitti:

Lisäyksenä vielä edelliseen: Ihmisyyteen ja ihmisen perusominaisuuksiin kuuluu myös empatia, hädänalaisten, kärsivien ja apua tarvitsevien auttaminen. Jos niin ei ole, me emme silloin olla myöskään enää mitään ihmisiä.

Lue lisää

Tunsin kerran ihmisen, joka vaati jokaiselta vastaantulijalta empatiaa itseään kohtaan.

Hän kuoli hyivin hyvin yksinäisenä.

Anonyymi kirjoitti:

Joo, mielellään potilas potilaan roolin pitää ja käyttää sitä hyväkseen. Ei tarvitse itse vastata mistään vaan vastuun kaikesta voi lykätä terveydenhuollon, lääkärien, hoitajien, traumojen, onnettomien olosuhteiden ja koko yhteiskunnan vastuulle.

Lue lisää

Psyykkeenhän pitäisi olla loistokunnossa silloin, jos ei tarvitsisi ottaa mitään vastuuta omasta elämästä.
Mikäs olisi helpompaa, kun olla vaan, ja muut kantaisivat kaiken vastuun, päättäisivät mitä teet, miten teet, jne.
Ei tarvitsisi itse edes oikeastaan ajatellakaan. Ei tarvitsisi tuntea mitään. Ei tarvitsisi niin yhtään mitään......

No joo, toi oli lähinnä vitsi.
Elämä ei ole todellakaan helppoa, jos heittäytyy täysin toisten armoille.
Nimim. On tullut kokeiltua

Tissit on kivoja.

Mtt:t on kyllä sellaisia paikkoja kovemman luokan kuten psykoosidiagnoosin joskus saaneena, että jos ei usko psykiatrian tarjoamaan hoitoon ja diagnoosien jakeluun, niin mtt:stä kannattaa pysyä kaukana ellei halua riskeerata joutumista mahdolliseen pakkohoitoon.

Unohdin mainita että en ole ollut psykoosissa eikä ole skitsofreniaa mutta pitkä liuta muita diagnooseja joilla minutkin yritettiin pitää "hoidon" parissa.

Vaan en eroon päässytkään. Eilen tuli kirje jossa varattu mtt.n jälleen aika mutta ei tietoa mitä asia koskee. Miksi ihmeessä pitävät kynsin ja hampain kiinni asiakkaista? Olisivat tyytyväisiä kun yksi tajuaa pudota kyydistä pois joten aika vapautuu sitä tarvitsevalle. Olen ymmärtänyt että mtt.t ovat kovin ruuhkautuneita mutta näin vaan kutsutaan mukavaan jälleennäkemiseen.

Fannukka kirjoitti:

Vaan en eroon päässytkään. Eilen tuli kirje jossa varattu mtt.n jälleen aika mutta ei tietoa mitä asia koskee. Miksi ihmeessä pitävät kynsin ja hampain kiinni asiakkaista? Olisivat tyytyväisiä kun yksi tajuaa pudota kyydistä pois joten aika vapautuu sitä tarvitsevalle. Olen ymmärtänyt että mtt.t ovat kovin ruuhkautuneita mutta näin vaan kutsutaan mukavaan jälleennäkemiseen.

Lue lisää

Älä mene, jos koet, että tapaamisista ei ole mitään hyötyä. Erityisesti älä mene, jos koet, että tapaamisista on vain haittaa.

Minä myös lääkkeiden vähittäisen lopetuksen jälkeen lisäsin elämääni esimerkiksi liikuntaa, paransin ruokavaliota ja muuta sellaista. Olen myös hyvin itsenäinen ja osaan esimerkiksi etsiä tietoa erilaisista lähteista ja arvioida niitä, kokeilla erilaisia asioita itselläni ja niin edelleen. Minulla on myös tarpeeksi hyvin tuottava työ ja varallisuutta myös itsenäiseen toimintaan. Tiedän, että monella muulla tuon skitsofrenia-diagnoosin saaneella on paljon vaikeampi tilanne. En siis sano, että muiden kannattaa seurata esimerkkiäni lääkkeiden vähennyksen tai lopetuksen suhteen. Joillekin on varmasti hyötyä oikeasti määrästä oikeaa lääkettä. Ainakin julkisilla psykiatrian poliklinikoilla sen oikean määrän hakeminen on kokemukseni perusteella ihan hakuammuntaa, ja lopputulos on usein liian paljon lääkkeitä ja lääkkeiden määriä.

Miksi luulet että sinulle sattui keskimääräistä enemmän asiatonta hoitoa? Eiköhän tuo ole psykiatrian perustoimintamallia.

kukuku kirjoitti:

Miksi luulet että sinulle sattui keskimääräistä enemmän asiatonta hoitoa? Eiköhän tuo ole psykiatrian perustoimintamallia.

Hyvä pointti. Ihmiset eivät tunnu tajuavan, että kohtalo on käytännössä sama kaikilla. Mitä muuta se voisikaan olla?

Väärinymmärrykset johtuvat ihmisten tietämättömyydestä mistä psykiatriassa on kysymys. Yhtä hassu on, kun ihmiset selittävät vangittuina, että "en se minä hullu ole. minä olen väärin perustein vangittu laitoksen. nuo toiset ovat hulluja en minä. päästäkää siis minut ulos." Vitsi tietenkin on, että _kaikki_ ovat samalla periaatteella vangittu. Mielisairaus on metafora, joten miten ketään voitaisiin lääketieteellisin perustein psykiatriseen laitokseen lukittakkaan? Ei mitenkään tietenkään. Psykiatrisiin laitoksiin lukitaan ei-haluttuja kansalaisia, joiden ajattelua, tunteilua ja tai käytöstä halutaan kontrolloida tai niistä rangaista. Ei psykiatria ole lääketiedettä eikä sen tarkoitus ole auttaa vaan kontrolloida kohteitaan.

Mihin tarviit "lääkkeitä"? Kai ymmärrät, että aineet mitä sinuun laitetaan piikillä ovat vain huumausaineita, ilmeisesti neurolepti-luokkaa. Saat toki käyttää, en sillä. Ajattelin vain mainita, että tiedät mistä on kysymys. Moni ei nimittäin ole tullut asiaa tajunneeksi.

Mihin muuhun kuvittelet, että psykiatrisia "diagnooseja", eli oikeammin psykiatrisia leimoja, käytetään, jos ei ihmisoikeuksien poistamiseen ja pakottamisen oikeuttamiseen? Et ilmeisesti ole perillä psykiatrian historiasta. Koko psykiatrisen leimaamisen ("diagnosoimisen") tarkoitus on ollut läpi historian oikeuttaa kohteen vangitseminen laitokseen perustuslakien ja ihmisoikeuksien vastaisesti. Ennen sivistystä ja varsinkin ihmisoikeuskäsitystä, vastaavaa kulissia kuin mitä nykyisellään psykiatria on ei tarvittu.

Jos haluat oppia psykiatrian historiaa ja alan yhteiskunnallisen funktion, aloita lukemalla Thomas Szaszilta Coercion as Cure: Critical History of Psychiatry (2007). Lupaan, että pääset nopeasti kärryiltä mistä psykiatriassa on kysymys. Uskosi pseudotieteellisiin mielisairauksiin ja mielenterveyteen yleensä poistuu ja osaat nähdä mistä ihmisyydessä ja ihmisen kärsimyksessä on oikeasti kysymys.

Tietääkö joku millä mekanismilla dopamiinin toiminnan salpaus estää aivojen surkastumista psykoosisairailla? Tai missä on todisteet että uudemmat antipsykootit suojaa aivoja. Eikös sen luulisi olevan päinvastoin.

Tiedän ihmisiä on isoja lääkekoktaileja sekaisin kaikenlaista psyykenlääkkeitä ja uskon että tällainen lääkintä ei hoida kenenkään aivosairautta vaan aiheuttaa uusia ongelmia.

jjkkkkj kirjoitti:

Tietääkö joku millä mekanismilla dopamiinin toiminnan salpaus estää aivojen surkastumista psykoosisairailla? Tai missä on todisteet että uudemmat antipsykootit suojaa aivoja. Eikös sen luulisi olevan päinvastoin.

Tiedän ihmisiä on isoja lääkekoktaileja sekaisin kaikenlaista psyykenlääkkeitä ja uskon että tällainen lääkintä ei hoida kenenkään aivosairautta vaan aiheuttaa uusia ongelmia.

Lue lisää

Puoli vuotta Risperidonia 2 mg teki melko selvää jälkeä päästä.

jjkkkkj kirjoitti:

Tietääkö joku millä mekanismilla dopamiinin toiminnan salpaus estää aivojen surkastumista psykoosisairailla? Tai missä on todisteet että uudemmat antipsykootit suojaa aivoja. Eikös sen luulisi olevan päinvastoin.

Tiedän ihmisiä on isoja lääkekoktaileja sekaisin kaikenlaista psyykenlääkkeitä ja uskon että tällainen lääkintä ei hoida kenenkään aivosairautta vaan aiheuttaa uusia ongelmia.

Lue lisää

Neuroleptit, joita nimität antipsykooteiksi, surkastavat aivoja estämällä normaalin aivojen välittäjäainetoiminnan. Tarkkaa mekanismia en tunne, mutta neuroleptit ovat ymmärtääkseni sekä neurotoksisia (hermostomyrkyllisiä) että sytotoksisia (solumyrkyllisiä). Solumyrkyllisyys voisi selittää minkä vuoksi aivojen solumassaa kuolee pois, mikä näkyy surkastumana esimerkiksi MRI-kuvauksessa. Toinen tukeva selitys voisi olla, että aivojen normaalitoiminnan estyminen surkastaa käyttämättömiä osia vähän kuin lihakset surkastuvat, jos niitä ei hetkeen käytä. Luulenpa kuitenkin, että tuo jälkimmäinen selitys olisi paljon pienempi tekijä kuin sytotoksisuus.

Todisteita neuroleptien aivoja suojaavasta vaikutuksesta ei ole, koska koko juttu on psykiatrista mainospuhetta, jolla on vuosikymmenet pyritty pelottelemaan ihmiset aineiden käyttäjiksi. Irvokasta on, että juuri neurolepti tuottavat aivovauriot, siinä missä mikään henkinen vointi ei sellaista voi tuottaa. Mahdolliset muutokset ihmisen aivoissa hänen stressatessaan eivät ole vaarallisia ja palautuvat, kun elämänasiat ovat taas saatu kuntoon ja stressi lievenemään. Markkinoinnin voimaa ja kansalaisten sinisilmäisyyttä valtiota kohtaan ei saa koskaan aliarvioida.

hv trolli.

Puhuit postauksessasi siitä, kuinka kyseiset henkilöt häiriköivät muita ihmisiä. Mutta jos minä en kilju, en hakkaa muiden ovia, käyttäydy aggressiivisesti yms. (en tehnyt mitään tuollaista edes kummallakaan psykoosijaksollani, saati sitten nyt kun psykooseja ei ole) niin miksen saisi jättää pakkolääkkeitäni ottamatta?

Älä välitä tuollaisten ihmisten sanomisista.

Yhdestä kohdasta olen täysin samaa mieltä:

"Rikosasioiden syyntakeettomuusmenettely on poistettava täyden syyntakeettomuuden osalta, ja kaikki ihmiset on tuomittava lain edessä yhtäläisesti."

Nimenomaan noin. Lisäksi vielä niin, että jos henkilölle on määrätty lääkitys, hän jättää tarkoituksella syömättä ne ja siksi sekoaa ja tekee riksoksia, niin tuomiot pitäisi antaa kovennettuna, koska henkilö on tietoisesti edesauttanut sekoamistaan.

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

Anonyymi kirjoitti:

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

Nyt olen vähän erimieltä. Pakkohoito ei ole itseisarvo, se on enemmänkin välttämätön paha.

Anonyymi kirjoitti:

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

Se, että joku ei ole kanssasi samaa mieltä, ei ole mikään peruste ja oikeutus noin aggressiiviselle, asiattomalle ja raflaavalla kommentoinnille.

Keskustelua ja positiivista vuoropuhelua voi käydä ilman, että suututaan tai vihataan ketään, tai toisiamme.

Anonyymi kirjoitti:

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

En yleensä sano pahasti, mutta nyt on pakko mainita, että juuri sinunlaistesi, ja sinun kanssa samanlaisen asenteen omaavien takia jotkut valitettavasti joutuvat syömään niitä lääkkeitä.

Mitä enemmän mt-ongelmaisia väheksytään, halveksitaan, haukutaan, sitä hankalampaa on alkaa missään vaiheessa pärjätä tässä yhteiskunnassa.
Jo valmiiksi hauras ihminen kun ajetaan ahtaalle, menee viimeisetkin rippeet itsetunnosta ja itseluottamuksesta.

Voisi kai sanoa, kun ihminen sairastuu henkisesti, niin aina on mahdollista myös toipua, mutta mitä huonommin joka puolella kohdellaan, ei ole helppoa nousta.
Jotkut sen kestää, eivät kaikki.

Olisi ihan hyvä ymmärtää, ettei kaikilla mene asiat yhtä hyvin kuin vaikka juuri sinulla ( siis jos edes sinulla menee ? viitaten käytökseesi ).

Erilaisuutta ja sairauksiakin voi oppia ymmärtämään, ja sen paremmin ymmärtää, jos asiasta on tietoa, kokemusta itsellä tai lähipiirissä.

Niiiihhhh kirjoitti:

Yhdestä kohdasta olen täysin samaa mieltä:

"Rikosasioiden syyntakeettomuusmenettely on poistettava täyden syyntakeettomuuden osalta, ja kaikki ihmiset on tuomittava lain edessä yhtäläisesti."

Nimenomaan noin. Lisäksi vielä niin, että jos henkilölle on määrätty lääkitys, hän jättää tarkoituksella syömättä ne ja siksi sekoaa ja tekee riksoksia, niin tuomiot pitäisi antaa kovennettuna, koska henkilö on tietoisesti edesauttanut sekoamistaan.

Lue lisää

Itse sekosin lääkkeiden ja muiden päihteiden yhteiskäytön takia.
Pidän hyvänä asiana sitä, että minulle tehtiin mielentilatutkimus ja olin hyvässä valtiollisessa hoidossa,jossa käytettiin minimimäärä lääkityksiä. Panostettiin pääasiassa ihmisyyteen, ongelmien korjaamiseen, ja tulevaisuudessa pärjäämiseen. Annettiin niinsanotusti voimavaroja elämää varten.

Voin sanoa ihan suoraan, jos olisin joutunut vankilaan tekojeni takia, en olisi päässyt vaikeasta elämäntilanteesta ulos.
Sairaalassa saa sentään hoitoa, vankilassa niinkään ei.

Monien elämä on muuttunut parempaan suuntaan juurikin sen seurauksena, että ovat päässeet syyntakeettomina hyvään, asiantuntevaan hoitoon.

Toki ihmiset, jotka eivät ole itse tätä asiaa kokeneet, tai eivät ehkä ole hoidoista huolimatta saaneet itseään kuntoon, eivät ymmärrä tällaisesta oikeastaan yhtään mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

Lääkkeillä, pakkohoidoilla, tai muilla ihmisiä vahingoittavilla hoitomenetelmillä, tai negatiivisilla asenteilla ei auteta niitä, joilla on elämässään vaikeuksia, traumoja, tai jotka ovat syrjäytyneet tässä yhteiskunnassa, ja joutuneet sen, tai oman yhteisönsä ulkopuolelle.

Tässäkin maassa on liikaa niitä, joita kiusataan, syrjitään, tai suljetaan oman yhteisönsä ulkopuolelle, ja joilla ei ole ympärillään mitään tukiverkostoa. Tässä yhteiskunnassa on paljon mätää. Lähtien joko niistä asenteista, että yksin pitäisi aina pärjätä, ei saisi koskaan oireilla millään tavalla, sairastua, masentua, romahtaa, ja saada burnouteja. Hoitoalallakin olevilla on näitä asenteita. Oireiden taustalla olevia syitä ei koskaan selvitetä. Ainoastaan diagnosoidaan ja leimataan ihmisiä koko eliniäksi. Ja se stigma on ja pysyy koko ihmisen elämän ajan ja vaikuttaa kaikkiin muihinkin terveydenhuollossa asiointeihin. Koska mt-taustaisten potilaita kohdellaan heidän "perussairautensa", eli psyykessä olevien "vikojen" mukaan. Eli somaattiset sairaudet jäävät tällöin kokonaan tutkimatta ja hoitamatta.

Jos taas ihminen on joskus aivan liian sinisilmäisenä luottanut ihmisiin, yhteiskuntaan ja esim. terveydenhuoltojärjestelmässä toimiviin, niin mitä sieltä on annettu avuksi, tueksi ja hoidoksi? Kenties pelkästään vain taas kiusaamista, nimittelyä, alentavaa käytöstä ja simputtavaa kohtelua. Ja viety ihmisoikeudet, mielivaltaisilla pakkohoitopäätöksillä, injektiohoidoilla, ja annettu hoidoksi muilla aivoja ja somaattista terveyttä tuhoavia neuroleptejä, tai SSRI-lääkkeitä. Yhteisöllisyyttä ei tässä yhteiskunnassa oikeasti ole. Monet ovat turvaverkon ulkopuolella, täysin yksin ja ilman mitään tukiverkostoa.

Milloin psykiatriassa olevat alkavat nähdä systeemissään olevat ne epäkohdat, sekä uudistavat ja muuttavat niitä hoitokäytäntöjä edes inhimillisemmiksi ja potilaita kuuntelevammiksi? Ainakin viimeiset 30 vuotta on asiat olleet aivan samalla tolalla. Enkä minä ainakaan ole nähnyt, tai lukenut, asioiden muuttuneen sen kummemmiksi, tai paremmiksi.

Terveisiä täältä yhteiskunnan reunalta, eli sen ulkopuolelta. Siltä haukkumaltasi kus*päältä. Ja kyllä olisin halunnut olla osa tätä yhteiskuntaa ja tehdä työtä, mutta nekin kaikki mahdollisuudet toimia on käytännössä viety. Terveysmerkinnössä on pysyvä stigma. Sairastan kroonista väsymysoireyhtymää ja sen päälle masennusta. Mitään tukea, apua, tai hoitoa en ole kyllä koskaan saanut terveydenhuollosta. Muuta, kuin asenteellista ja syrjivää kohtelua.

Jos sinulla menee hyvin, on ystäviä, on työtä, pysyvä työpaikka, hyvä palkka, voit hankkia itsellesi ja perheellesi kaiken sen, mitä haluat, eikä tarvitse laskea niitä rahojasi, että mihin ne riittävät, ajelet Mersulla, ja voit mennä sen pari kertaa vuodessa lomalle ulkomaille, niin ole onnellinen. Muista, että kaikilla ei ole asiat niin hyvin.

Anonyymi kirjoitti:

Mä taas kannatan ennemminkin pakkohoidon ylläpitämistä jatkossakin. Ilman pakkohoitoa ja lääkkeitä tää suomi olis täynnä sun laisia kusipäitä

Vähänhän tuo on roisi, mutta toisaalta, aika hyvin linjassa nazzi puheiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti:

En yleensä sano pahasti, mutta nyt on pakko mainita, että juuri sinunlaistesi, ja sinun kanssa samanlaisen asenteen omaavien takia jotkut valitettavasti joutuvat syömään niitä lääkkeitä.

Mitä enemmän mt-ongelmaisia väheksytään, halveksitaan, haukutaan, sitä hankalampaa on alkaa missään vaiheessa pärjätä tässä yhteiskunnassa.
Jo valmiiksi hauras ihminen kun ajetaan ahtaalle, menee viimeisetkin rippeet itsetunnosta ja itseluottamuksesta.

Voisi kai sanoa, kun ihminen sairastuu henkisesti, niin aina on mahdollista myös toipua, mutta mitä huonommin joka puolella kohdellaan, ei ole helppoa nousta.
Jotkut sen kestää, eivät kaikki.

Olisi ihan hyvä ymmärtää, ettei kaikilla mene asiat yhtä hyvin kuin vaikka juuri sinulla ( siis jos edes sinulla menee ? viitaten käytökseesi ).

Erilaisuutta ja sairauksiakin voi oppia ymmärtämään, ja sen paremmin ymmärtää, jos asiasta on tietoa, kokemusta itsellä tai lähipiirissä.

Lue lisää

Kommenttiisi ja esille tuomiisi näkökohtiin on minunkin helppo yhtyä. Olen niistä samaa mieltä.

Mitä enemmän ihmiselle kertyy elämänsä varrella kokemuksia esim. syrjivästä, alentavasta, tai halveksivasta kohtelusta, niin eihän se voi olla vaikuttamatta ihmisen itsetuntoon, ja yhteiskuntaan integroitumisenkin osalta. Jos yhteiskunnassa olevat systeemit polkevat ihmisiä ja potkivat vielä muutenkin huonosti voivaa ihmistä, niin se lopulta saa ihmisen syrjäytymään lopullisesti.

Ne, jotka ovat terveitä, joilla menee hyvin, on tukoverkosto, työtä ja kaikki kunnossa, ja joille ei ole annettu mt-diagnoosia, ja stigmaa terveysmerkintöihin, on helppo sanoa, heittää ja kirjoittaa mitä tahansa. Tai suhtautua asenteellisesti ja syrjivästi ei-hyväksytyiksi katsottuihin henkilöihin. Mt-taustan omaavat ovat kaikkein huonoimmassa asemassa tässä yhteiskunnassa. Toisen asemaan asettuminen ja ymmärtäminen näyttää olevan niin vaikeata. Ja tätä asenteellisuutta on liian paljon, niin yhteiskunnassa, yhteisöissä, jopa perheiden sisällä, myös hoitoalalla olevien keskuudessa.

Niiiihhhh kirjoitti:

Yhdestä kohdasta olen täysin samaa mieltä:

"Rikosasioiden syyntakeettomuusmenettely on poistettava täyden syyntakeettomuuden osalta, ja kaikki ihmiset on tuomittava lain edessä yhtäläisesti."

Nimenomaan noin. Lisäksi vielä niin, että jos henkilölle on määrätty lääkitys, hän jättää tarkoituksella syömättä ne ja siksi sekoaa ja tekee riksoksia, niin tuomiot pitäisi antaa kovennettuna, koska henkilö on tietoisesti edesauttanut sekoamistaan.

Lue lisää

Mites sitten kun se meneekin toisin päin ?
Liikaa lääkittynä, aivot tokkurassa tekee rikoksia, voiko siinä kohtaa syyttää tietoista/tiedostamatonta edesauttamista sekoamiseen ?

Anonyymi kirjoitti:

Nyt olen vähän erimieltä. Pakkohoito ei ole itseisarvo, se on enemmänkin välttämätön paha.

" Välttämätön paha " on jo vuosia sitten pelastanut mun elämän.

Näin juuri! Itse aion nyt melkein 4 vuoden ruljanssin ja mielivaltaisen lääkinnän jälkeen irroitautua pysyvästi pois psykiatrian hoitopiiristä, näiden itse mieleltään sairaiden nazi puoskarilääkäreiden ulottumattomiin. Elämäni melkein tuhoutui tässä prosessissa, pysyviä vaurioita minulle mahdollisesti jäi näistä myrkyistä. Ihmiset: lopettakaa tämä pelleily ennen kuin on liian myöhäistä!! Psykiatria on kehitetty sitä varten, että ihmisiä saataisiin monitoroitua, valvottua ja hiljennettyä heidät pysyvästi. Psykiatrian uraauurtava ekspertti tohtori Peter R. Breggin on kutsunut antipsykootteja aivoja lobotoiviksi lääkkeiksi. Hänen mukaansa sana neurolepti tai antipsykootti ovat molemmat harhaanjohtavia termejä, jotka eivät kuvasta kyseisten lääkeaineiden todellisia vaikutusmekanismeja.

Ei kuulemma enää nykyään saa, rankaiseminen on täysin kiellettyä.
Antaa kasvaa ihan vapaasti, niin nähdään tulevaisuudessa kuinka meni....