Mitä kaipaat eniten entisessä suhteessasi?

Todella helppo vastata:
En mitään.

Minäkään en kaipaa mitään entisestä suhteestani. Mennyt on mennyttä. Minä väsyin siihen ihmiseen täysin. Nyt olen onnellinen ja vapaa kun ei tarvitse enää sitä kiviriippaa perässä vetää.

En mitään. Tein hirvittävän virheen. Olin yksinäinen, enkä uskonut tuntemuksiani.

Tietty on erittäin kurjaa että joku tulee ja rikkoo lapsiperheen. Tuntuu pahalta että lapset joutuvat ulkopuolisen takia menettämään isän eikä koskaan enää näe häntä. Hylkääminen alle kouluikäisille lapsille tuntuu kaikissa, varsinkinm iehessä joka lähti vieraan naikkosen perään ajattelematta mitä tekee.

Olin exän kanssa yhdessä 27v. Tuona aikana hän muuttui itsensä vastakohdaksi. Sellaista miestä en rakastanut, enkä sellaiseen ollut rakastunut. Ero oli vaikea, mutta pakollinen koska halusin selvitä järjissäni, ja suojella myös lapsia (onneksi olivat aika isoja jo kaikki) isältään. Eroa he pyysivät ja anelivat.

Liiton loppuvuosina kaipasin miestä, johon rakastuin. Mutta sitä miestä ei enää ollut. Ero oli ainoastaan helpotus.

Piti kauan miettiä, kaipaanko mitään entisestä liitostani. En kaipaa.

Ehkä sun ero ei ollut tarkkaan harkittu, jos kaipaat entistä elämääsi. Hyvistä suhteista ei yleensä erota joten mikä meni kohdallasi väärin?

Emme kaipaa mitään, jos mies on valmis hylkäämään oman perheensä ja lapset ja vaihtamaan sutturoihin, niin eihän semmoista miestä/isää kukaan kaipaa. Onni on päästä eroon moisesta luuserista. Vaikka ensin on vaikeeta, mutta järki sanoo että mitä tehdä miehellä, joka vaihtaa omat lapset ja perheen täysin umpikieroon sutturaan? Ei kukaan tee semmoisella miehellä mitään.

Olisi kiva kuulla näitä ajatuksia sellaisilta eronneilta, joilla oli kaikki "hyvin" erotessa eli ei ryyppäämistä, pettämisiä jne. Vaan tunne siitä että ei rakasta ja on kasvettu erilleen. Kaduttaako jälkeen päin?

Mennyttä on mennyttä. Nyt on nyt. Ihan sairasta ruveta haikailemaan ja kaipaamaan entistä suhdetta.

Mitä kaipaan? Omakotitaloa, puutarhaani, taloudellisesti vakaata elämää..
Ei ollut ryyppäämistä, pettämistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta kaikki ei ollut todellakaan hyvin, näiden sijaan oli alistamistä, halveksuntaa, nimittelyä, kontrollointia ja kaikkien muiden ihmistem alentamista ja huonoa kohtelua. Kova hinta kulissilla.

En kaipaa mitään. Yritin kunnes ei ollut enää pienintäkään syytä miksi jatkaa.

Tuo on kyllä kumma, miten paljon on parisuhteessa toisen mitätöintiä, onko malli saatu omasta kodista vai onko se sairasta mustasukkaisuutta.
Punainen tupa ja perunamaa olisi ihana paikka jos ei siellä olisi toisen halveksuntaa ja väkivaltaa.

Onneksi en kaipaa mitään pitkästä ex-liitostani. Periaatteena ihan, että jos jokin päättyy niin sitten päättyy. Siinä on piste. Ex-ex-suhteesta jäi ystävyys, joten siitäkään tarvitse kaivata mitään. Ja eikö tuollainen kaipaus ole vähän niin kuin jumiin jäämistä? Eletään tässä hetkessä.

En kaipaa mitään ja olen onnellinen jos ex jättää rauhaan, olen jopa valmis maksamaan siitä.

Toivottavasti yllä olevat kirjoittajat eivät enää koskaan pariudu kenenkään kanssa, jos suhteesta ei mitään jäänyt käteen.

Jos ei edes muistoja ajalta jolloin kaikki on vielä ollut hyvin, pistää ihmettelemään miksi ylipäätään olitte ihmisen kanssa jolta ette koskaan ole saaneet mitään.

En mitään kaipaile.

"mieheni vanhempien perhejuhlaan. En välttämättä innostunut aina, mutta se lämpö jolla meidät otettiin vastaan. "

Tuota vaan jäin miettimään. Sillä entiseen suhteeseen kuuluu mielestäni pelkkä kahden ihmisen välinen suhde, suhde siihen entiseen kumppaniin. Siihen ei kuulu exän vanhemmat tai muut sukulaiset, tai talo, mökki, purjevene jne. Suhteet exän sukulaisiin/ystäviin kuuluu muihin ihmissuhteisiin. Talo, mökit sun muut kuuluu omaisuuteen (yhteiseen tai kummankin omaan), mutta ei parisuhteeseen.

Kohdallani on ollut eron jälkeen aivan samanlaista tavata exän vanhempia ja sisaruksia perheineen kuin ennen eroakin. Vastaanotto on myös ollut lämmin ennen eroa kuin sen jälkeen. Tämä johtunee siitä, että olen henkilökohtaisesti vuosikaudet pitänyt yhteyksiä exän vanhempiin/sisaruksiin. Myös he ovat tottuneet kääntymään enemmän minun kuin poikansa/veljensä puoleen asiassa kuin asiassa. Exää kun ei yhteydenpito ja sukujuhlat innosta.

En oikein päässyt kirjoituksestasi jyvälle. Mitäköhän mahdat tarkoittaa mm. tällä
"En välttämättä innostunut aina, mutta se lämpö jolla meidät otettiin vastaan. Se elämänkokemus ja lämpö joka heistä huokui. Se jännitys ei ollut seksuaalista jännitystä uutta ihmistä kohtaan"
Entisen kumppanisi vanhemmat ottivat lämmöllä ja elämänkokemuksella vastaan, näinkö? Sitten tuleekin jännitys, joka ei ole seksuaalista uutta ihmistä kohtaan? Siis vanhempien jännitys ei ollut seksuaalista? Minusta tuo kuulostaa vähintäänkin sekavalta, ellei pervolta...

Entinen suhteeni oli monta vuotta huono, olen päässyt siitä yli. Mutta miksi pitäisi kaivata jotakin? Toki meilläkin oli hyvät aikamme, pitkäänkin. Ne on konvertoitu mielestä aikapäiviä sitten muistojen arkistoon. välillä niitä voi tarpeen tullen selata ja miettiä "oi niitä aikoja". En kaipaa menneisyyteen takaisin.

Kysyt mitä jäin kaipaamaan parisuhteesta, enpä oikeastaan yhtään mitään. Me menimme hyvin nuorena yhteen, en silloin edes tiennyt millainen hyvä parisuhde on tai voisi olla. Ihastuin ja kuvittelin rakastavani, mutta se tunne haihtui aika kolmessa vuodessa, mutta minkäs teet kun on pieni lapsi ja toinen tulossa. Erottiin sitten aika nopeasti toisen syntymän jälkeen. Meidän välillä ei ollut enää minkäänlaista kemiaa, oltiin kuin kaksi kämppäkaverusta.

Ex-anopin kanssa olen lähes viikottain tekemisissä yhä. Hän soittelee usein, olen ollut tukena syöpäleikkauksissa, auttanut häntä kotonaan sairaalasta tulon jälkeen, voin lämpimästi sanoa, että ex-anoppi on erittäin hyvä ystäväni.
Kyläillään myös exän veljen perheen kanssa puolin ja toisin. En ole koskaan ollut pelkkä exän jatke eikä yhtäkään ystävyyssuhdetta katkennut eron myötä.

Ex-miestä olen nähnyt viimeksi reilut vuosi sitten ja hän oli kuin kuka tahansa vieras ihminen. Ei minkäänlaista läikähdystä käynyt rinnassa. Ihmettelin itsekin miten sitä voi täysin unohtaa mikä siinä toisessa oli niin hienoa silloin 16 vuotiaana.

Kannattaa elää myös sitä omaa elämää on sitten parisuhteessa tai ei. Ero tulee kumppanista, ei niistä entisistä appivanhemmista, siskoista, veljistä ja heidän perheistään. Jos on hyvät välit heihin ja ystävystynyt, ei heitä tarvitse jättää eron myötä.

Kun yrittää vain selviytyä lapsien takia päivästä toiseen ja toinen rääkkää sairastumiseen asti, voin sanoa että ne hyvät hetket on unohtunut ja niitä ei enään valkoisiksi voi muuttaa.

Mä edelleen yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen välillä muistelen exän kanssa ollutta todella sähköistä fiilistä. Itse silloin lähdin hyvästä suhteesta, kun kävi selväksi että mies halusi palavasti lapsia ja itse en. Nykyään törmäillään harvoin, mutta edelleen kipinöi kun nähdään. Ollaan tahoillaanme naimisissa, minä ainakin onnellisesti. Silti täytyy myöntää, että sopivissa olosuhteissa kukapa tietää..

En mitään. Ex-liiton aikana, sen loppupuolella tietysti kaipasin vain tasapainoa. Sen eron jälkeen sain. Miesystäväkin on nykyisin. Usein mietin miten suuri merkitys tasapainoisella parisuhteella (ja muillakin ihmissuhteilla) on ihmiselle.

Lauantai-iltoja kun saunan jälkeen katsottiin napakymppiä ym. ja juotiin saunakahvit, korvapuustit olin leiponut iltapäivällä.
Sunnuntaiaamuja kun kahvia juotiin lintujen laulaessa kesäaamuna, ja aamun lehteä luettiin.
Surullista, kun se päättyi, mutta ketään ei voi omistaa, onnea jatkossakin.

tietysti siinä olisi pitänyt olla muutakin, mutta turhaa tämä jälkiviisastelu : )

Mielenkiintoinen aloitus eroa pohtivalle. Pelottaa juurikin tuo, että jus päätös on väärä ja alkaakin eron jälkeen näkemään ja kaipaamaan edellistä suhdetta. Kuitenkin koko aikuisikä oltu yhdessä.

En vaan rakasta enää enkä tunnusta ihmistä samaksi johon aikanaan ihastuin. Äskenkin oli pakko lähteä nukkumaan kun niin ärsytti toisen jorinat.

Ex-vaimoni on vähän kauniimpi ja paljon hoikempi kuin nykyinen vaimoni, mutta nykyisellä on jonkin verran parempi luonne. Exälläni on terveellisemmät elämäntavat ja minäkin olin hoikempi silloin kun olin hänen kanssaan aviossa. Nykyisen vaimoni kanssa yhdessä syödään ja lihotaan. Niin että eiköhän tästä selviä, mitä jäin kaipaamaan, mutta minkäs teet, kun emme sopineet yhteen.

Vähän erikoisempaa seksiä. Peppuseksiä ja ryhmäseksikokeiluita, seksiasuja, yhdessä katsottuja pornofilmejä ja nussimista niiden jälkeen

En kaivannut enkä kaipaa yhtään mitään.
Tunsin valtavaa helpotusta. Se kauhea ahdistus joka laskeutui päälle jo silloin kun tulin töistä ja parkkipaikalta näin kotitalon; taas täytyy tuonne mennä.
Ero oli elämäni pelastus ja paras päätökseni. Olen elänyt sen jälkeen yksin, jo monta vuotta.
-nainen-