Outoa käytöstä päämisteriltä,
mikä vialla,
Miksi Sipilä vetäytyy julkisuudesta !
55
590
Vastaukset
- Kainomiel
Tuliko ikävä
- kepuleista_kepulein_
Alkava dementia pyrkimys piiloutua vakuutuskuoreensa.
- potti-ropo
On se hauskaa,
tänään kalevassa Pekka Perä kiistää kaiken keplottelun talvivaarassa,
sinne katosi satoja miljaardeja valtion rahaa
eikä kora perään hauku,
saikohan Sipiläki niistä keploteltua muttamia miljaardeja
ku on niin hiljaa kuin kusisukassa kirjeitten sisällöstä,
pakoilisko siksi julkisuutta ku ihmiset kyselee rahojen perään,
tänään TV:ssä pressiklubissa myös kyseltiin Sipilän rohojen ohjailusta sukulaistensa firmaan, entiseen omaan firmaansa,- Turha.valittaa
Rikoksesta joutuu vastuuseen eikö niin.
- Kipeäkalloinenkansa
Ei lainkaan outoa. Kukaan normaalijärkinen ei halua sellaiseen hulabaloo-hullunmylly -pyöritykseen kuin ko. henkilö on joutunut. Ja vain siitä syystä että on yrittänyt hoitaa ja huolehtia tämän maan asioista. Ja huutelijat ovat suurimmaksi osaksi niitä, jotka eivät hoida ja huolehdi luultavasti edes omia asioitaan.
- ite-ittopor
höpön höpö
syynä on huono omatunto, on alkanu omatunto kolkuttamaan, - Höpisethölmöjäsi
Kuuntele sinäkin vain ihan omaa omaatuntoasi. Jos sulla on sellainen.
- Ei-jää-ikävä-yhtään
Onko Sippilä ilmoittanut, että hän alkaa olla henkisesti sippi nyt eikä vasta eduskuntavaaleissa?
- Tarkisteleomaahenkeäsi
Ikävöitkö sinä jonkun muun nimistä politiikkoa?
- Dkdkfnsjsvdlcnfk
Sippe kertoi taannoin että hånellä on jokin visio jonka halusi toteuttaa. Joku sala visio. Jospa hän sai visionsa toteutettua nyt.
- olli-ja-orvokki
Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee, siis tämänkin ketjun likaisen suunsa avaajat.
Harmittaako karavaanilaisia että Sipilä on saanut maan talouden nousujohteiseksi.
Ymmärtäkää nyt haukkuvat kirjoittajat, maan talous ei nouse kerta rysäyksellä, on vaan tehtävä pitkäjännitteistä työtä joka kysyy tahdonvoimaa jota Sipilällä on.
Jos teillä mollajat teillä on aivot jotka toimivat, käyttäkää niitä täydellä teholla. - timo.ja.orpokki
Sokeauskovaisuutesi on niin lapsellista ja näkyvää että sääliksi käy. Harmi että jumala ohitti sinut aivojen jakotilaisuudessa.
- vihanen-ropotti
olli-ja-orvokki kirjoitti:
Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee, siis tämänkin ketjun likaisen suunsa avaajat.
Harmittaako karavaanilaisia että Sipilä on saanut maan talouden nousujohteiseksi.
Ymmärtäkää nyt haukkuvat kirjoittajat, maan talous ei nouse kerta rysäyksellä, on vaan tehtävä pitkäjännitteistä työtä joka kysyy tahdonvoimaa jota Sipilällä on.
Jos teillä mollajat teillä on aivot jotka toimivat, käyttäkää niitä täydellä teholla.AI jaaaaaa,
silloinko suomi on nousussa kun sipilän perhe sai miljaardin omistaansa firmaan, ohoh huh
niin no onhan miljaardi tietenki hirmupaljon rahaa,
mutta hyödyttääkö se ketään mutta kuin sipilän sukulaisia,
kyllä se on pientä jos vain sipilän varallisuus lisääntyy suomessa ,
EI SE TARKOTA että suomen talous olisi noususuhtanteessa,
ei ole yhtään sama asia että koko suomen talous olisi nousussa,
avatkaa hyvät ihmiset silmänne,
valtion miljaardit kuuluu KOKO kansan tarpeisiin
EI VAIN sipilän perhettä rikastuttamaan,
helekutin helekutti ku suomen kansaa pidetään tyhmänä,
SAATANAN TUNARIT , ROSVOT KIINNI . REHELLISYYTTÄ POLITIIKKAAN,
sipilän kähmimät miljaardit kuuluu KOKO kansan tarpeisiin,
ne on veronmaksajien rahaa ,
EI ole tarkotus YKSIN VAIN SIPILÄN sukua rikastuttamaan, - olli-orvokki
vihanen-ropotti kirjoitti:
AI jaaaaaa,
silloinko suomi on nousussa kun sipilän perhe sai miljaardin omistaansa firmaan, ohoh huh
niin no onhan miljaardi tietenki hirmupaljon rahaa,
mutta hyödyttääkö se ketään mutta kuin sipilän sukulaisia,
kyllä se on pientä jos vain sipilän varallisuus lisääntyy suomessa ,
EI SE TARKOTA että suomen talous olisi noususuhtanteessa,
ei ole yhtään sama asia että koko suomen talous olisi nousussa,
avatkaa hyvät ihmiset silmänne,
valtion miljaardit kuuluu KOKO kansan tarpeisiin
EI VAIN sipilän perhettä rikastuttamaan,
helekutin helekutti ku suomen kansaa pidetään tyhmänä,
SAATANAN TUNARIT , ROSVOT KIINNI . REHELLISYYTTÄ POLITIIKKAAN,
sipilän kähmimät miljaardit kuuluu KOKO kansan tarpeisiin,
ne on veronmaksajien rahaa ,
EI ole tarkotus YKSIN VAIN SIPILÄN sukua rikastuttamaan,Kirjoituksesi on niin pötyä, joutaisit menemään vihreän veran ääreen juttuinesi.
- lailistetutRosvotKiinni
Sipilä on suuri pettymys suomen kansalle, luottamus on täysin menny,
osottauti tai paremminki paljastui kuin Sipilä on omaisuutensa hankkinu,
vitut ,
siellä makaa valtion rahat, veronmaksajien miljaardit
sipilän salatuissa kirjeissä paratiisisaarilla,
Bernerin avustuksella ohjaitu talteen ,
ettei vain suomi enää niistä hyötyisi,
mutta veronmaksajat joutuu maksamaan ne valtion velat , miljaardit
ja vain sipilä ja sen kaverit niistä hyötyy,
ONKO OIKEIN,
ei ole oikein,- Älä.masennu
Sinähän auvot suuta kuin sammakko, oletko kenties Halla-aholainen.
- on-ittop-ittopor
EI OOOO OIKEIN
- Kateusviekalatkin
Itse olen pettynyt pelkästään Suomen kansaan, tyhjäpäisiin kansalaisiin jotka eivät tajunneet ja käsittäneet mistä pääministerin ideassa oli kyse. Silti vaikka ei se PM:kään käsittänyt että rokottaa olisi pitänyt kaikkia muita kuin pienituloisimpia.
Kateellisia pashkanjauhajia, joille jonkun omaisuus on maailman suurin painolasti ja vääryys, inhoan vaikka mitään en oikeasti inhoakaan.
- Ihanko.pakko
Valittajilla ei ole esittää parempaa vaihtoehtoa.
Mitä ne aina sitä Sipilää, Sipilää ja Sipilää. Paljon kivempi on katsella J. Niinistöä ja M. Lintilää...☺️
- Pulp-fictio
No, eikös tuo Lintiläkin järkkää jotain yritystä kotiseudulleen ja mahtavasti kieltää muut paikkakunnat, että Suomen ei kandee esittää montaa vaihtoehtoa. No ei. Mutta jos löytyisi jokin parempi sijoituspaikkakunta kuin tuo Lintilän kotikunta, pitäisikö hän kynsin hampain omastaan kiinni. Sitäpaitsi hastattelusta sai käsityksen, että sitä hänen ehdotustaan on valmisteltu jo pitkään. Salaako?
Missäs VVM:n kanta. Lehmiä kaupan. Ammuuuuuu. Mistä näitä tällaisia poliitikkoja tulee? Häpeäpaalu Raippaluodon sillalle niitä varten, jotka omia etujaan ajavat.
Onko kyseisen ulkolaisen yrityksen osakkeita jo salkussasi?
- Eikö.niin
Onko Sipilän vika jos taloutemme kohentuu, miksei pyydä sitä anteeksi, sanoisi nyt jotain.
- Rahanvalta
Mitä merkitystä sillä piskuisella kohentumisella on parina vuotena, kun takuuvarmasti hetken päästä mennään taas alamäkeen eli laskukauteen. Ts. siihen tilanteeseen josta ei kärsi kukaan muu kuin tavalliset työtätekevät ihmiset.
Sitä(kään) tilannetta ei kukaan pääministeri järjestele, se pannaan alulle aivan jostain muualta. Sieltä missä ovat ne, joita lama eniten hyödyttää. - botti-ropotti
eikö niin ===
sekö on muka suomen talouden nousua
kun Siplän lasten fimaan ohjatut mijaardit rikastuttu yhtäkkiä tarrafamin firmaa, hah siis vain sipilän sukua, hah
on aikoihin eletty,
sinne meni veronmaksajien miljaardi TAAS SIPILÄN suvun taskuun
ja nyt mainostetetaan että suomen talous on noususuunassa, hah hah haa
mihin mennään nauramaan,
kyllä olisi pitäny r i k a st u a paljon useampi perhe suomessa enen kuin
voi sanoa ja mainostaa että suomen talous on noususuunassa,
EI pelkkä Sipilän suvun rikastunminen sitä vielä todista,
rosvost kiinni,
veronmaksajien miljaardit ON tarkotettu KOKO suomen talouden kohentamiseen
EI YKSIN SIPILÄN suvun rikastuttamiseen,
saatanan tunarit, avatkkaa silmänne näkemään totuus, - Kaaleppi-huomasi-tämänki
botti-ropotti kirjoitti:
eikö niin ===
sekö on muka suomen talouden nousua
kun Siplän lasten fimaan ohjatut mijaardit rikastuttu yhtäkkiä tarrafamin firmaa, hah siis vain sipilän sukua, hah
on aikoihin eletty,
sinne meni veronmaksajien miljaardi TAAS SIPILÄN suvun taskuun
ja nyt mainostetetaan että suomen talous on noususuunassa, hah hah haa
mihin mennään nauramaan,
kyllä olisi pitäny r i k a st u a paljon useampi perhe suomessa enen kuin
voi sanoa ja mainostaa että suomen talous on noususuunassa,
EI pelkkä Sipilän suvun rikastunminen sitä vielä todista,
rosvost kiinni,
veronmaksajien miljaardit ON tarkotettu KOKO suomen talouden kohentamiseen
EI YKSIN SIPILÄN suvun rikastuttamiseen,
saatanan tunarit, avatkkaa silmänne näkemään totuus,-- tuohon voi lisätä tiedon,
vaini sipilän suku on rikastunu, veronmaksajien rahoilla, eli sillä miljaardilla jonka sipilä ohjaili lastensa firmaan,
EI kukaan muu suomen kamaralla,
VAIN Sipilän suvun talous on kohentunu,
EI ollenkaa koko suomen taloudesta ole edes kyskymys,
onko oikein mainostaa että suomen talous on noussuunnassa kun Sipilän suku rikastui miljaardilla,
niin ja huomatkaa sen miljaardin joudumme me veronmaksajat maksamaan heh vaikka hyöty ei meitä koskekkaa, botti-ropotti kirjoitti:
eikö niin ===
sekö on muka suomen talouden nousua
kun Siplän lasten fimaan ohjatut mijaardit rikastuttu yhtäkkiä tarrafamin firmaa, hah siis vain sipilän sukua, hah
on aikoihin eletty,
sinne meni veronmaksajien miljaardi TAAS SIPILÄN suvun taskuun
ja nyt mainostetetaan että suomen talous on noususuunassa, hah hah haa
mihin mennään nauramaan,
kyllä olisi pitäny r i k a st u a paljon useampi perhe suomessa enen kuin
voi sanoa ja mainostaa että suomen talous on noususuunassa,
EI pelkkä Sipilän suvun rikastunminen sitä vielä todista,
rosvost kiinni,
veronmaksajien miljaardit ON tarkotettu KOKO suomen talouden kohentamiseen
EI YKSIN SIPILÄN suvun rikastuttamiseen,
saatanan tunarit, avatkkaa silmänne näkemään totuus,Kukahan tääl onkaan kielipuoli ?
- sivus-enkeli
Kaaleppi-huomasi-tämänki kirjoitti:
-- tuohon voi lisätä tiedon,
vaini sipilän suku on rikastunu, veronmaksajien rahoilla, eli sillä miljaardilla jonka sipilä ohjaili lastensa firmaan,
EI kukaan muu suomen kamaralla,
VAIN Sipilän suvun talous on kohentunu,
EI ollenkaa koko suomen taloudesta ole edes kyskymys,
onko oikein mainostaa että suomen talous on noussuunnassa kun Sipilän suku rikastui miljaardilla,
niin ja huomatkaa sen miljaardin joudumme me veronmaksajat maksamaan heh vaikka hyöty ei meitä koskekkaa,hyvä huomio,
noin on asia, tajuais vain muutki,
- Eikö.niin
Höpö-robotti
Harmittaako talouden nousu, voisit ny antaa Sipilälle ihan pikkasen tunnustusta vaikka se tuntuu vaikealta.- avatkaa-silmänne-nähkää
eikö.niin =
eihän suomen talous ole nousussa, höpön höpö,
on vaan Sipilän sukulaiset rikastu niitten talous on nousussa,
ei voi kehua eikä kuuluttaa että koko suomen talous olisi nousussa,
- seontiina
kannattaa aina miettiä omalle kohdalle
jos kohdeltas samlla lailla kun kyseistä miestä
niin ei varmaan kovin kiva olis olla julkisuudessa.- Pulp-fictio
Niin vain on, että hänellä on julkinen virka. Valtio, siis me, maksamme palkan ym. sivukulut.
Omassa yrityksessä on vähän eri asia.
Ihmettelen, ettei kukaan ole kommentoinut kirjoitustani Lintilästä??
Haastattelu löytyy jostain arkistosta varmaan.
Kyllä muissakin maissa tällaiset asiat ovat heti lehdissä, siis valtion ylimmän johdon tekemiset tai tekemättä jättämiset. - botti-ihmeissään
Pulp-fictio kirjoitti:
Niin vain on, että hänellä on julkinen virka. Valtio, siis me, maksamme palkan ym. sivukulut.
Omassa yrityksessä on vähän eri asia.
Ihmettelen, ettei kukaan ole kommentoinut kirjoitustani Lintilästä??
Haastattelu löytyy jostain arkistosta varmaan.
Kyllä muissakin maissa tällaiset asiat ovat heti lehdissä, siis valtion ylimmän johdon tekemiset tai tekemättä jättämiset.Mitä se Lintilä on tehny, ???????????????
onko seki jonkun rikoksen tehny,
on se kumma ku keskusta kerää jäsenikseen rikollisia
kuten Juhantalo
sehän aikoinaan tuomittiin jostaki rikosesta,
siitä huolimatta seki on aikoinaan muistaakseni istunu hallituksessa,
on tietääkseni edelleenki eduskunnassa vai onko, - Pulp-fictio
botti-ihmeissään kirjoitti:
Mitä se Lintilä on tehny, ???????????????
onko seki jonkun rikoksen tehny,
on se kumma ku keskusta kerää jäsenikseen rikollisia
kuten Juhantalo
sehän aikoinaan tuomittiin jostaki rikosesta,
siitä huolimatta seki on aikoinaan muistaakseni istunu hallituksessa,
on tietääkseni edelleenki eduskunnassa vai onko,Ei toki rikosta. Mutta lukisitko yuolta ylhäältä, mitä kirjoitin ja ihmettelin.
Siis onko kukaan tehnyt, mutta avoimuus on ollut kapeaa. - seontiin
Pulp-fictio kirjoitti:
Niin vain on, että hänellä on julkinen virka. Valtio, siis me, maksamme palkan ym. sivukulut.
Omassa yrityksessä on vähän eri asia.
Ihmettelen, ettei kukaan ole kommentoinut kirjoitustani Lintilästä??
Haastattelu löytyy jostain arkistosta varmaan.
Kyllä muissakin maissa tällaiset asiat ovat heti lehdissä, siis valtion ylimmän johdon tekemiset tai tekemättä jättämiset.noihin asioihin ton kummemmin kommentoi
yleesäkkään kun jotain moititaan
tai jotain asiaa ei ymmärretä
mietin aina miltä tuntuis jos itse olis siinä paikalla
ja joku pitää olla aina jossain tietyssä virassa
ja jotenkin tässä vuosien varrella on ruvennu tuntuun siltä
että on se sit kuka tahansa niin
se tyyppi ei ainakaan mitään osaa oikeen sanoo tai tehdä
kaikki muut osais paremmin :) - Pulp-fictio
seontiin kirjoitti:
noihin asioihin ton kummemmin kommentoi
yleesäkkään kun jotain moititaan
tai jotain asiaa ei ymmärretä
mietin aina miltä tuntuis jos itse olis siinä paikalla
ja joku pitää olla aina jossain tietyssä virassa
ja jotenkin tässä vuosien varrella on ruvennu tuntuun siltä
että on se sit kuka tahansa niin
se tyyppi ei ainakaan mitään osaa oikeen sanoo tai tehdä
kaikki muut osais paremmin :)Siis et ole nähnyt haastattelua?
Ei ole paremmin tai huonommin tekemisestä alkuunkaan kyse. Ja kunhan toimii jonain virkamiehenä.
Söpöstely ei seontiin auta, sori.
On kyse yrityshankkeesta, joka yritetään esittää sijoitettavaksi hänen kotikaupunkiinsa.
Hän tyrmää tylysti muut paikat Suomessa eli muiden ehdotusten yli kävellään ja ne vaihtoehdot siirretään sivuun.
Kyse on a s e m a n käytöstä, v a l l a n käytöstä.
Ja jos osakkeet=sijoitukset t a a s kerran liittyvät tähän, on meillä jälleen ongelma.
Jos olisin tuollaisella paikalla, en voisi suosia mitään etupiiriä tai paikkaa.
Etsipä netistä Raippaluodon silta ja sen historia. - Pulp-fictio
Ja Terrafamelle ulkolainen ostaja.?
Henkilö on elinkeinoministeri. - seontiina
Pulp-fictio kirjoitti:
Siis et ole nähnyt haastattelua?
Ei ole paremmin tai huonommin tekemisestä alkuunkaan kyse. Ja kunhan toimii jonain virkamiehenä.
Söpöstely ei seontiin auta, sori.
On kyse yrityshankkeesta, joka yritetään esittää sijoitettavaksi hänen kotikaupunkiinsa.
Hän tyrmää tylysti muut paikat Suomessa eli muiden ehdotusten yli kävellään ja ne vaihtoehdot siirretään sivuun.
Kyse on a s e m a n käytöstä, v a l l a n käytöstä.
Ja jos osakkeet=sijoitukset t a a s kerran liittyvät tähän, on meillä jälleen ongelma.
Jos olisin tuollaisella paikalla, en voisi suosia mitään etupiiriä tai paikkaa.
Etsipä netistä Raippaluodon silta ja sen historia.ei kiinnosta noi yrityshankkeet
kun ei niitä kumminkaan tänne meille päiväkuntaan tule ;) - Pulp-fictio
seontiina kirjoitti:
ei kiinnosta noi yrityshankkeet
kun ei niitä kumminkaan tänne meille päiväkuntaan tule ;)Niin tehdas on akkutehdas Tesla, minkä mainitsin tuossa poistetussa kommentissa. En tiedä, miksi poisto? Jos, miksi sensurointi?
Pääministeri kertoi jokin aika sitten miten hän vastedes toimii julkisen sanan kanssa ja ymmärrän hänen päätöksensä hyvin. Julkisuus on tullut ryminällä hänen perheensä elämään, armottomuudessaan...................
Mistanette, että pääministeri johtaa maata ja työmaa on Suomi, EU ja muu Maailma tarpeen mukaan. Voimia hänelle- polkujuoksua pihkantuoksuisessa metsässä rauhoittumniseen ym- Älä.masennu
Jättää turhan pulp ulputtuaamisen vähemmälle ja keskittyy olennaiseen.
- Pulp-fictio
Älä.masennu äläpäs masennu: sen, minkä ulpututan, sen ulpututan.
Kerropa se sun olennainen, älä yhtään ujostele. Iso H:ko?
Korpikirjailun jälkeen alkaa vainoharhailla nimikkeiden suhteen ja eksyy skutsiin.
Soittaisitko Solveigia?
- Voitte.unohtaa
Sipilä ei ollut esteellinen terrafame yhteydessä,
- Himmelsauge
Eipä ollut esteellinen, tiesi mitä teki ja että teki oikein.
Varmaankin kaikki, jotka löivät Sipilää Terrafame jutussa, pyörtävät nyt fiksusti juttunsa kun eduskunnan oikeusasiamies antoi päätöksensä ko asiassa.
22 kantelua asiassa esitettiin.- Pulp-fictio
No. Sitten oikeusministerillä joku erityisavustajansa mukana lobbailemassa mukana Kiinassa....
Onko tehty jokin kättäpäällesopimus miniterien kesken.
Minä en luota noihin henkilöihin yhtään.- epäilyä-jäi-taviksille-
pulp-fictio
en minäkää,
jotain kieroa siinä tehtiin
on jo aikasemminki tehty,
ei normaalilla työllä kukaan rikastu miljoonia,
kuten Sipilä muka on rikastunu,
jos on rehellinen,
miksi salaa kirjeitten sisällön
jotka on talletettu sveitsiläiseen pankkin,
Bernerin avustamana,
sitäpaitsi, minne katosi sadat miljaardit talvivaarassa konkurssin yhteydessä,
eittäin outo juttu,
miksi ei tutkita minne rahat katosi,
Pekka Perä näyttelee niin viatonta että, on samaa porukkaa kuin Sipilä, - Jonninjoutavaa
Ei ojankaivaja lapiopelillä rikastu, hyvällä liikeidealla ovat maailman rikkaimaksi tultu, tuo on kateellisten puhetta rikollisuudella tahtoo olla lyhyet jäljet.
- korrupkorrupkorrup
Jonninjoutavaa kirjoitti:
Ei ojankaivaja lapiopelillä rikastu, hyvällä liikeidealla ovat maailman rikkaimaksi tultu, tuo on kateellisten puhetta rikollisuudella tahtoo olla lyhyet jäljet.
Kerrohan se liikeidea jolla esm. Sipilä sai miljoonansa kasaan,
jos se on todella niin hyvä ka rehellistä työtä,
niin luulispa että sitä opettettais muullekki kansalaisille,
sillä menestyshän olisi koko suomen etu,
se vaan ihmetyttää miksi salataan jos ei ole mitää hämärä puuhia, - Mitäluulisit
Ai jos keksii liikeidean kertoisitko sen muille, pölvästistä on vaikea saada viisasta näin se on joillekkin tuppaa kertymään varallisuutta tuskin ilman yrittämättä.
korrupkorrupkorrup kirjoitti:
Kerrohan se liikeidea jolla esm. Sipilä sai miljoonansa kasaan,
jos se on todella niin hyvä ka rehellistä työtä,
niin luulispa että sitä opettettais muullekki kansalaisille,
sillä menestyshän olisi koko suomen etu,
se vaan ihmetyttää miksi salataan jos ei ole mitää hämärä puuhia,Kuule, tutustu ihan itse, aineistoa kyllä löytyy, mutta kateelliset suomalaiset eivät pysty edes sitä tietoa etsimään saatikka muuta keksimään. Eihän kukaan niin hassu ole että kateelliselle liikeideansa kertoisi. Katsoppas kun kannettu vesi ei kaivossa pysy.
Mutta sen verran voin kertoa koska satun asian tietämään, että hänen keksintönsä liittyy kännykkään ja se ominaisuus on sinunkin kännykässäsi, jonka ympärille rakensi yrityksensä, kehitti ja lopulta möi hyvin menestyneen yrityksensä, en tosin muista kenelle, ehkä myös amerikkalaisille, joille myös se firma, jossa Sipilä aikoinaan oli hommissa, sieltä lähti ja perusti oman.
Kaikki on julkista tietoa, tutustu ja luovu kateellisuudestasi, suomessa voi rikastua omalla työllä ja keksinnölläkin...
Apua, kateellisuutesi vie kalatkin tuosta päijänteestä...- Pulp-fictio
epäilyä-jäi-taviksille- kirjoitti:
pulp-fictio
en minäkää,
jotain kieroa siinä tehtiin
on jo aikasemminki tehty,
ei normaalilla työllä kukaan rikastu miljoonia,
kuten Sipilä muka on rikastunu,
jos on rehellinen,
miksi salaa kirjeitten sisällön
jotka on talletettu sveitsiläiseen pankkin,
Bernerin avustamana,
sitäpaitsi, minne katosi sadat miljaardit talvivaarassa konkurssin yhteydessä,
eittäin outo juttu,
miksi ei tutkita minne rahat katosi,
Pekka Perä näyttelee niin viatonta että, on samaa porukkaa kuin Sipilä,Minun puolestani ihmiset saavat rikastua. Saa olla liikeideoita jne. Saa pyörittää yritystä jne. jne. Mutta monella jakkaralla istuminen samaan aikaan välittömästi tai välillisesti on arvoitus ja tässä hallituksessa erityisesti ovat luovineet niin, ettei vaan luottamus millään tahdo herätä.
Miten voi olla objektiivinen?
- tosikyllästynyt
Sipilä saisi vetäytyä muille maille ja jättää pääministerin jakkaran osaaville.
- Silleen
Äläsny on justii saannu taloutemme nousuun, miksi keskeyttää
- ei-usko-
Silleen kirjoitti:
Äläsny on justii saannu taloutemme nousuun, miksi keskeyttää
höpön höpö silmänlumetta talousnousu,
katottaampa muutaman vuoden kuluttua onko asiat muttuneet yhtää paremmiksi koko suomen asukaskantaan verrattuna, - Kelpaako.mikään
ei-usko- kirjoitti:
höpön höpö silmänlumetta talousnousu,
katottaampa muutaman vuoden kuluttua onko asiat muttuneet yhtää paremmiksi koko suomen asukaskantaan verrattuna,tyytymätön !
Mitä sinä oikein haluat pääministeriltä ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.
Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.32313139- 2295375
Tänään olisn uskaltanut
Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny112908- 1692159
- 1362088
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il131688Tiistaina nähdään.
Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos951388Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva
Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon451206Rattoisaa lauantai iltaa
Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa2411176- 891080