Chihuahuan takajalka

Huolestunutkana

Eli lähes pennusta asti meidän chicu koira on kävellessään "hypännyt" eli nostaa takajalkaa noin jokatoisella askeleella. Ei tunnu olevan kipuilua koskettaessa. E-lääkärille asiasta mainitsin mutta hän sanoi että pikkukoirilla voi joskus jäädä jumiin tai liikkua nivelet niin että tekee tämän tyylistä kävelyä. Meillä tuo liike on jatkuvaa, eli en usko että on satunnainen nivelen lukkiutuminen.

16

2619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oiskoo

      Heipsu omistaja ja chihu! Sinuna varaisin ajan ortopedille kopeloitavaksi. Tiesithän, että usealla rotunne edustajalla esiintyy patellan luksaatiota (polvilumpion sijoiltaanmenoa), jonka oire tuo voi olla. Harva tietää että esimerkiksi chihujen "kolmijalkakävely" voi olla merkki siitä, että polvilumpio on luksoitunut (pois sijoiltaan). Ortopedi osaa kertoa teille kattavasti mikä tilanne tuki ja liikuntaelimissä on, ja onko minkälaisiin toimenpiteisiin tarvetta. Tuota patellan luksaatiota esiintyy eri asteisinä ja vain vaikeimmat asteet leikataan, muihin on muita tukitoimia :) Onko koirasi mahdollisesti rekisteröity tai tiedätkö onko vanhemmat kuvattu ennen astutusta, saisitko selvitettyä onko perinnöllisiä kehityshäiriöitä suvussa?

      Täällä on kokemusta synnynnäisesti kehitysvammaisen chihusekoituksen nimenomaisesta ongelmasta..

      • touholiini

        polvilumpion luksaatiota minäkin epäilen. Se voi olla aika kivulias, joten kuvauttaisin sen ja eläinlääkäri voi keksiä jonkun ratkaisun ongelmaan.


      • Kääpiösusi

        Eihän polviluksaatio kai ole kivulias? Tai näin olen ymmärtänyt. Varmasti tosin muuten epämukava. Ja helpostihan ne kivutkin tulee lihasjumitusten muodossa jos ei hae hierojan/fyssarin apua. Mutta luksaatio itessään ei mun käsittääkseeni satu?


      • Kääpiösusi kirjoitti:

        Eihän polviluksaatio kai ole kivulias? Tai näin olen ymmärtänyt. Varmasti tosin muuten epämukava. Ja helpostihan ne kivutkin tulee lihasjumitusten muodossa jos ei hae hierojan/fyssarin apua. Mutta luksaatio itessään ei mun käsittääkseeni satu?

        Polviluksaatiosta on todettu, ettei se ole kivulias. Siis itsessään. Mutta riippuen asteesta, siihen voi muodostua rikkoa, joka taas saattaa tehdä kivuliaaksi.
        Myöskin jos on paha luksaatio, koira pitää usein jalkaa ylhäällä, niin vastaavasti muut nivelet/lihakset ym. joutuu kovemalle, jolloin saattava alkaa oirehtia.
        Lievässä asteisessa luksaatiossa (tosin viimekädessä kannattaa arvioida aina oireitten perusteella) hyvä lihaskunto on valttia. Kun se puoli on kunnossa, niin koira pärjää ihan hyvin. Kaikilla ei näy mitään edes ulospäin.
        Mutta vaikea-asteisessa(kovasti oireilevassa) kannattaa miettiä leikkuutta. Hyvää ortopediä kannattaa siis konsultoida.

        Aika välinpitämätön lekuri ollut kyllä aloittajalla. Ylipäätään jos koira jotain oireilee, se pitää tutkia kunnolla, eikä heittää mitään ylimalkaista .
        Luksaation pystyy pääasiassa tutkimaan ihan käsin, ja tarvittaessa kuvauttaa (harvemmin tehdään, ellei pahasti oireile ym.)
        Virallisen tuloksen saa antaa vain viralliset oikeudet omaava.

        ps. Ei luksaatiota nyt ihan sentäs jokatoisella kääpiöllä ole... Jossain roduissa tosin tyypillisempää kuin toisessa. Ihan samoin kuin tietyt luustoviat joissain isoissa roduissa esim.
        Luksaatio voi myös tulla onnettomuudesta.


    • Kääpiösusi

      Jep, usko vaan edellistä kirjoittajaa, polvilumpioluksaatiohan se siellä. Tuntuu olevan ainakin joka toisella pikkukoiralla :/

      • Oiskoo

        ..Valitettavasti näin on että usealla on samaa vaivaa! :( Säälittää oikein kun ihmiset ajattelevat ja naureskelevat tietämättömyyttään; "voi kun se on hassu kun se kävelee kolmella jalalla, on se vaan hauska sirkuskoira", tiedostamatta että kyse voi olla vakaVAMMASTA.. Onneksi sentään aloittajalla tuntuu olevan järki kallossa ja ell puheista huolimatta edelleen järjellä ajattelee eikä tyytynyt lillumaan tämän tietämättömän lauseeseen. Uskomatonta että ell todennut että "pikkukoirilla voi joskus jäädä jumiin tai liikkua nivelet niin että tekee tämän tyylistä kävelyä" ehdottamatta mitään parannuskeinoja asiaan (kuvaus, nivellisät, ortopedikäynti, kuntotus jne). Onkohan tämä kyseinen puoskari ymmärtänyt, ell opinnoistaan huolimatta, että se lukkiutuminen/jumiutuminen on varmasti vähintäänkin epämukavaa ja että "tämäntyylinen kävely" on vähintäänkin epätervettä muulle tuki- ja liikuntaelimistölle pidemmän päälle (väärät liikeradat, epätasaisuutta lihaskäytössä, kiputiloja ja jumiutumisia muualla jnejne...) Huh, aika surullista kyllä :(
        Mutta, tosiaan nyt ei muutakun varamaan aikaa ammattilaiselle (LUE: ortopedi). Olette ansainneet tietouden!


      • poodleman

        Kyllä se on kivulias.Siinä polvilumpio menee sijoiltaan aiheuttaen kipua.Ortopedi kuvaa polven ja ehdottaa leikkausta.Kannattaa leikkauttaa,koira pystyy liikkumaan normaalisti ja nivelrikon mahdollisuus pienenee hurjasti.Omalta koiraltani leikattiin keväällä.Lopulta tilanne menee kuitenkin siihen että polvi löystyy eikä pysy enää ollenkaan paikallaan joten leikkaus on kuitenkin edesssä joten parempi tehdä se ajoissa.


    • onneajatkoon

      Ristari?

    • 345345

      Kuulostaa tosiaan patellaluksaatiolta. Eläinlääkäriin mars. Hän tutkii ja kertoo hoitovaihtoehdot.

    • MyösNutrolinJointHyvä

      Mitenköhän tilanne on mahtanut edetä..? :)

    • pitreti

      Kuulostaa patellaluksaatiolta ja kannattaa ehdottomasti viedä ortopedille tutkittavaksi.Kannattaa myös leikkauttaa ajoissa vaikka olisi miten pikkukoirien vaiva sillä jossain vaiheessa sairaus etenee siihen pisteeseen ettei koira voi tassuuaan käyttää ja pikaleikkaus ainoa vaihtoehto.

    • kostaja696

      Pikkukoirat ovat ylijalostettuja paskoja ja niillä on juuri tuollaisia ongelmia. Jos haluat pienen söpön lemmikin ota kissa, marsu tai pupu. Jos otat koiran valitse joku terve ja suden kokoinenrotu. Naiset ja homot ovat keksineet jalostaa koirista pikkupaskoja jotka evät edes kykene oppimaan mitään.

    • Asiallinenvastaaja

      Älä sinä tyhmä ala koria haukkumaan! Eiköhän se ole ihan ihmisten syytä! Ja toiseksikin, jos joku haluaa kysä neuvoa huomatessaan koiralla olevan ongelmia, tarviiko aina alkaa etsimään jotain hemmetin syyllistä asiaan ja haukkua omistajaa, joka tuon koiran on ostanut? Ei niitä parkkipaikoilta olla tässä tapauksessa ostettu, joten mitäs jos nielisit sen oman besserwisseris ja olisit vaikka vaan ihan hiljaa, jos ei parempaa sanottavaa ole! Minulla on Chihu, joka nostaa usein toista takajalkaa. On tutkittu, että polvi menee sijoiltaan. Kipua ei tunnu ainakaan toistaiseksi. Jos alkaa tuntua, menemme leikkauttamaan. Kuppi, jossa polvilumpion pitäisi olla, on reunoiltaan liian matala ja se aiheutta sen, että menee pois paikoiltaan. Kylmillä keleillä vielä enemmän kuin muulloin.

    • kovakipuon

      Mulla tapaturman vuoksi luksoituu,ja kyllä se sattuu niin et itken kunnes takaisin laitetaan.Kyllä koiriakin sattuu, mut eivät näytä sitä.Luksoituminen ei koskaan oo kivutonta.Omistajat monesti aattelee niin,ettei tarvis kalliit leikauksii maksaa, eikö tulis paha mieli, kun koiraa oikeesti sattuu,mut aatellaan ettei satu ;(

    • Vajakkikoirat

      Koirasi on niin tyhmä, ettei opi edes kävelemään. Ylijalostettu homoille tarkoitettu perseenlämmitin.

    • Renegetesfullhoundbite

      Osta jostain nukenkärry chihulle ja siitä nikkaroit takajalkojen alle pyörät. Jalan voi myös teipata nippuun eli pysyvästi kerros ilmastointiteippiä jalan ympäri ja lisää uuden kerroksen jos ontuminen jatkuu siihen asti että jalka toimii ontumatta. Koira tottuu nopsasti pakettijalkaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1248
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      883
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      809
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      664
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      243
      584
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      308
      578
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      569
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      530
    Aihe