Mitä kävi - koko keskustelupalsta täynnä vindovs-potilaiden änkytystä!
Onnekkaimpien läheiset maksaa hoidon meillä yksityisillä.
Mielenterveystyöstä leikattiin!
14
196
Vastaukset
- Paras-Vakoilija
HAJAMIELINEN tri-vindovs-mieli-ala
ei aina ole paikalla kuin osittain, sen huomaa kun lukee näitä hänen raporttejaan
Tulosyy: Tukieläinongelmat
Potilas tulee näyttämään oikeaa keskisormeaan.
Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua.
Kertoo saaneensa Xanor-reseptin yksityiseltä lääkäriasemalta (yleiseen vitutukseen)
Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt.
Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.
Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta.
Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.
Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan.
Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana.
Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta.
Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää.
Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee seiniä pitkin.
Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois.
Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.
23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-Marketissa. Työkseen kantelee juomakoreja.
Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat.
Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.
Pärjäilee kotona täysin omatoiminen siivooja kerran viikossa.
Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
Potilas kertoo, että aamujäykkyys kestää 2 tuntia.
Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä.
Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.
Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.
Talvella ollut uimassa avanteessa.
Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut.
Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä.
Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi.
Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan.
Lähete ta:lta: Mahdollisesti kuuroutunut nivustyrä.
Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea.
Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä, selkäkipuja ollut.
Esitiedot: Katso yst. myös sivut 1-65.
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään.
Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan.
Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa.
Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin.
Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina.
Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä.
Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä.
Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina.
Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea.
Takaraivolla Mersun muotoinen haava.
Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa.
Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen.
Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti.
Potilaan purema tuntuu tavalliselta.
Potilas asiallinen ja orientoitunut x3.
Yt hyvä. Tällä hetkellä vainaa.
Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava.
St: Kuiva ja asiallinen potilas.
St: Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha.
Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta.
Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.
Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla.
Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir. päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali.
Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.
Todennäköisesti kysymys huonosta kunnosta, päästetään hyväkuntoisena kotiin.
Potilaalla siis rintaperäkehäinen kipu.
Kehotetaan ostamaan lisää rautaa ja syömään sitä.
Hb 95, joten annettu 1 punasolu.
Klortriptylistä hyötyä pahentuneen yöunen muodossa.
Molemmin puolin vaaleat, heijasteiset ja herkkäliikkeiset korvat.
Todettavissa yksi aristava sisäinen pukama, jossa Scheriproct combi pakkaus.
Puhelimessa normaalipainoinen, 161 cm, 64 kg.
Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä.- Linuks_Bongipiippu
Jaahans. Nyt on siis linuks vienyt ne viimeisimmätkin järjen rippeet käyttäjältänsä. Ei noita kirjoituksia muuten voi ymmärtää - tai siis voi.
Bongipiippu erilaisine täytteineen selittää paljon.....† - jo.8v.pelkkää.puppua
Linuks_Bongipiippu kirjoitti:
Jaahans. Nyt on siis linuks vienyt ne viimeisimmätkin järjen rippeet käyttäjältänsä. Ei noita kirjoituksia muuten voi ymmärtää - tai siis voi.
Bongipiippu erilaisine täytteineen selittää paljon.....†Sittenhän teitä on kaksi.
- 486
Aloittaja ei selvästikään ole psyykkisesti terve. Ja mikä on vindovs, ilmeisesti joku linuxpohjainen "käyttöjärjestelmä"?
- 486
Aivan kuin surkuttelisit tuossa kuvassa (sensuroitu) pienuutta.
- pikku-pieru
Teinipojalla on epävarmuus (sensuroitu):sta.
- Pieni_on_Mikalla
Mikallahan on tunnetusti pieni.......hi hi hi hi hi.......†
Tri.Kerkko.Koni kirjoitti:
Heh heh, Seppo nähtävästi taantunut jo 486:ksi oltuaan aikoinaan Pentti Nelonen.
Kyllä, vanha telaketjukommari se jaksaa vieläkin!
- Win_on_tubutin
Pieni_on_Mikalla kirjoitti:
Mikallahan on tunnetusti pieni.......hi hi hi hi hi.......†
Mistäs tiedät? Et kai vaan...
- Kauhistuttava_Linuks
Pssst. Ihan näin meidän kesken - konitohtori kertoi! Oli näet käynyt sielläkin kylässä....
- f4343t
Kauhistuttava_Linuks kirjoitti:
Pssst. Ihan näin meidän kesken - konitohtori kertoi! Oli näet käynyt sielläkin kylässä....
Vai että konitohtori, itse lienet käynyt siellä kylässä useinkin!
Kauhistuttava_Linuks kirjoitti:
Pssst. Ihan näin meidän kesken - konitohtori kertoi! Oli näet käynyt sielläkin kylässä....
Kari se vaan jaksaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2074426- 1862481
- 671472
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961171- 1251099
- 711036
Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?981022Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a131977- 106953
Kuvaile kaivattuasi
kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁54865