Minkälaiset elämän eväät sait kotoasi lapsuudessa?
Miten sinut kasvatettiin?
Saitko toteuttaa itseäsi,olitko isän vai äidin
tyttö/poika? Jne.
Itse olen kasvanut ahdasmielisessä kodissa jossa isän sana oli laki.
Jo isän katse sai meidät lapset riviin,elettiin
köyhissä oloissa,vain välttämättömin oli tarpeellista.
Oli kyllä ruokaa,vaatimatonta ja vaatteet siistit,
äidin tekemät.
Asioista ei puhuttu niiden oikeilla nimillä,jos kuulit naapurin Liisalta mistä lapset sai alkunsa-
kävi äitini monen tunnin keskustelun Liisan äidin kanssa.Kaikki ns.normaalit asiat mitkä liittyi toiseen sukupuoleen,pidettiin visusti salassa.
Isäni kielsi tapaamasta muita nuoria,tanssi oli syntiä,samoin meikkaus.Karkasin aina kotoa toisten nuorten matkaan ja pelolla hiivin yöllä takaisin.
Kuinka elämä olisikaan kiinnostanut,niinkuin nuorta tekee!!
Liiemmin ei kannustettu missään ja useimmiten sai
vaan moitteita.
Äitini oppi miehistä on ollut aina negatiivinen.
Monesti puolustan vieläkin isääni hänen sivalluksiltaan.
Niinkuin vanhempiani rakastankin ja olen onnellinen siitä että saan pitää heidät vielä,joskus tunnen katkeruutta kuinka toisin he olisivat voineet meidät lapset kasvattaa.
Mutta ajattelen,he saivat lapsuudessaan samanlaiset eväät elämäntielle,ei heillekään kerrottu asioista mitkä nykynuorille on päivänselvää jo kymmenvuotiaana!
Näitä mietin,pohdin ja kyselen itseltäni,olisinko osannut elää toisin -jos olisin saanut enemmän valistusta elämään.Kaikki on pitänyt oppia kantapään kautta ja helppoa ei ole ollut!
50-luvun kasvatuksesta
31
4208
Vastaukset
- puhuttiin
mulle puhuttiin paskaa päin naamaa jo pienestä asti eri asioista, mutta epäilyksen äly oli pelissä jo heti silloin, kun liialla uskonnolla koitettiin höynäyttää. ei menny läpi alle 10 vuotiaana ja nykyään vielä vähemmän. toiseen vanhemmista saatoin luottaa, toiseen en vaikka kuinka olivat akateemisia.
siitä lähtien olen tehnyt oman pääni mukaan, eikä ihan huonosti ole mennyt. silloin kotona ei ketään pajoinpidelty, piiskaa sain jos tein tyhmyyksiä ja ansioni mukaan. todellakaan, minä en ole lyönyt vaimoani enkä lapsiani, mutta jos kasvatus vaatii niin lapsia kuritan. meillä asiat puhutaan ensin, ja sitten hutkitaan ellei sana mene perille, sanokoon laki mitä tahansa, lapsiani en pilaa yhteiskunnan syöteiksi. - plunger
kovin tuo aihe kiinnostaa, mutta minulla on vähän annettavaa! Olin isän poika, ehdottomasti, kun ei ollut äitiä, ja sitten kun oli äitipuoli. Isä kävi työssä, minä olin kotona jos oli kodinhoitaja, tai jossain naapurissa, tai mummolassa, tai tädin luona, tai isän työmaalla, tai yksin kotona. Monessa paikassa oppi monia asioita, sai monessa paikassa kuritusta, silloin ei liikaa. Aina aiheesta, eri aiheesta ei paikoissa. Joka paikassa eri tavat!
Kun koti lopullisesti hajosi, otti äitipuoli väkisin mukaan ja eri miesten kädestä sitten tuli kuritusta, ei vain liikaa ennen sitä viimeistä, jonka käsissä luulin kuolevani. Silloin ei ollut oikein tietoa miksi hakattiin! Melkein 16 vuotta olin kun pääsin mummon luo asumaan ja siitä alkoi oman vastuun aika, praktiskt taget.
Ensimmäiset tupakat sain isän työmaalla kun olin 6 vuotta, sain kokeilla. Ensimmäiset viinat otin 13-vuotiaana, kun yritin kaupunkipoikien joukkoon. Ei sitä äitipuoli huomannut, kun olin sentään jaksanut vähän vahtia pikkusisarpuolta, oli silloin tyytyäinen. Sitten kun meillä asui yksi maalari muutaman kuukauden, opin jokseen kaiken minkä mies voi tietää sodasta ja naisista, tiesin varmasti enemmän kuin muut 13 vuotiaat.
Itse asiassa, ei äitipuoli oikeastaan mitään kieltänyt tai mistään varoittanut, löi milloin mistä syystä, mutta hän olikin sairas, joutui myöhemmin hoitoon. Mummo oli uskovainen ja hän puhui siitä että työtä pitää tehdä tunnollisesti ja rehellisesti, eikä palkkaa saa pyytää, vaan tyytyä siihen mitä annetaan. En minä muuta opetusta muista. - s.s.
olivat ne tärkeimmät kasvatusmenetelmät.
Jos nykyään luemme lehdistä kuinka nuoriso on häiriköinyt bussissa, huoritellut opettajaa tai sotkenut ostarin seinät, kuulemme iäkkäämpien, jopa meidän ikäluokkamme kertovan kuinka heitä ei ole kasvatettu lainkaan.
Ja kuitenkin huutaminen ja hakkaaminen olivat ne ainoat kasvatusmenetelmät, jotka nämä vanhemmat tiesivät.
Pahimpia tällaisia kasvattajia olivat ns. uskovaiset vanhemmat. Niissä kodeissa ei totisesti vitsaa eikä vyötä säästelty. Tiedän muutaman tällaisen kasvatuksen tuloksen jotka pystyvät käymään esim. kaupassa vahvan lääkityksen avulla. Osa on jo haudattu laitosten uumeniin.
Luulenpa, että meidän suomalaisten sulkeutuneisuus, ahdistuneisuus tai yksinäisyyden tunne johtuu pitkälti tästä kasvatustavasta.- Luonto pois
Olen ollut lapsesta saakka voimakastahtoinen.
Isä hakkas minua päivittäin.
Sanoi hakkaavansa minusta luonnon pois.
Kyllä hän siinä melkein onnistuikin. Olen koko elämäni tuntenut masennusta ja pahaa oloa, en luota ihmisiin.
Olen mieluummin omissa oloissani. - Trölli
Luonto pois kirjoitti:
Olen ollut lapsesta saakka voimakastahtoinen.
Isä hakkas minua päivittäin.
Sanoi hakkaavansa minusta luonnon pois.
Kyllä hän siinä melkein onnistuikin. Olen koko elämäni tuntenut masennusta ja pahaa oloa, en luota ihmisiin.
Olen mieluummin omissa oloissani.Ex-mieheni hakkasi lapsistaan "luontoa" pois. Kysyi aina : "Joko itket"? Lopetti pojan hakkaamisen, kun poika lopulta kyllästyi 18vuotiaana siihen, ja selätti isänsä. EI lyönyt isää.
Isä ei hakannut sen jälkeen, mutta yritti kerran saada kiinni poikaa, paksu parru kädessään. Pojan kaverit tuli väliin. Silti poika kaveeraa isän kanssa, "kun se on niin säälittävä".
Itse olen saanut "vain" risua lapsena. Ei ollut kivaa. Mieheltä sain sitten nyrkkiä. Vielä vähemmän kivaa.
Haukkumista ja vähättelyä olen kuunnellut koko ikäni äidiltäni ja exältäni. On se mennyt perille, koska uskon olevani hyvin saamaton ihminen. Masennun myös kovin helposti. Niin että sellainen valta on vanhemmilla lapsiinsa!
vastata tähän kysymykseen.Näitä edellisiä kirjoituksia lukiessa tulee vaivautunut mieliala koska lapsuuteni/nuoruuteni oli aivan "satumainen" verrattuna näihin edellisiin.
Olen jossain muussa yhteydessä kyllä asiasta kertonut,mutta joka haluaa lukea "juttuni",niin koitan lyhyesti selvittää.
Kotini oli työläisperhe,isä läh.sekatyömies,metsuri,ojankaivaja,kirvesmies.
Äiti kotiäiti,joka hoiti perheemme arkea ja "rahaliikennettä".Meitä lapsia oli viisi,joista itse kuopus.Asuimme.ns.rintamamiestalossa vanhalla ja pienellä "yhden tehtaan"paikkakunnalla.
Kotimme oli kaikkien naapuriston lasten kokoontumispaikka koska meillä sai rauhassa leikkiä ja harrastaa.En muista yhtään kertaa,että isä tai äiti olisi tulluut komentamaan esim.jostain melusta tai muusta asiasta.Isän syli keinutuolissa oli kaikkien lasten käytössä ja hän oli meillä se, lohduttaja,kun jotai murheita tai vahikoja pääsi sattumaan.(myös naapurin lapsille).
Meitä lapsia ei koskaan "kasvatettu" vaan ilmeisesti heidän arvomaailmansa välittyi jotenkin itsestäänsevyytenä meille.Ja tiesimme mitä oli sopivaa ja "sallittua"tehdä ja miten eri tilanteissa piti toimia.Ei tarvinnut koskaan pelätä vanhempia vaikka jotain pahaa olisi tehnyt.Meillä ei kukaan lapsista ole saanut "tukkapöllyä",luunappeja tai risua.Toisaalta,emme myöskään niitä kerjänneet,koska jotenkin tiedettiin rajat mitä missäkin ikäkautena ja tilanteessa sai tehdä.
Tässä noin lyhyesti lapsuuteni "ylistys".
Olen omien lasteni kanssa toiminut saman suuntaisesti ja hyvin yhteiskunta kelpoisia ja itsenäisiä nuoria heistä on"kasvattamattakkin" tullut.- Pirre*
totisesti onnenmyyrä!
- nainen55
myös samanlaisia lapsuusmuistoja, ei meitä mitenkään kasvatettu, me kasvettiin suoraan sanoen pellossa ja navetassa.
Meitä oli kaikkiaan kahdeksan ja sisarukset oli toistensa parhaita kasvattajia, jokainen kantoi kortensa kekoon, jos lusmus annetuista tehtävistä veljen/sisaren kädestä sai tuta.
Meillä oli pieni maatila, joka ei elättänyt koko sakkia muuta kuin leivän ja särpimen edestä.
Äiti ja me lapset hoidettiin maatilaa, isällä oli kuorma-auto ja hän oli puutavaran ajossa.
Opimme jo pienenä työnteon.
Koulumenestyksestä oli tietenkin myös kilpailu, kotona kinasteltiin, kodin ulkopuolella oltiin yhtäpataa.
Huumori kukki ja meillä naurettiin paljon.
Vaikka mitä tapahtui, kotiin uskalsi tulla nuolemaan haavoja, ei koskaan lyötyä lyöty vaan lohdutettiin, jos oli tehty jotain pahaa, sai kyllä kuulla saarnamiestä, mutta saarnan jälkeen asia unohtui ja itelle tuli halu suoristaa selkä.
Olen kiitollinen kodistani ja vanhemmistani.
Olen saanut heiltä turvallisen lapsuuden ja kantavat siivet.
Nyt on minun vuoroni huolehtia heistä ja teen sen mielelläni, rakkaudesta heitä kohtaan. - Pirre*
nainen55 kirjoitti:
myös samanlaisia lapsuusmuistoja, ei meitä mitenkään kasvatettu, me kasvettiin suoraan sanoen pellossa ja navetassa.
Meitä oli kaikkiaan kahdeksan ja sisarukset oli toistensa parhaita kasvattajia, jokainen kantoi kortensa kekoon, jos lusmus annetuista tehtävistä veljen/sisaren kädestä sai tuta.
Meillä oli pieni maatila, joka ei elättänyt koko sakkia muuta kuin leivän ja särpimen edestä.
Äiti ja me lapset hoidettiin maatilaa, isällä oli kuorma-auto ja hän oli puutavaran ajossa.
Opimme jo pienenä työnteon.
Koulumenestyksestä oli tietenkin myös kilpailu, kotona kinasteltiin, kodin ulkopuolella oltiin yhtäpataa.
Huumori kukki ja meillä naurettiin paljon.
Vaikka mitä tapahtui, kotiin uskalsi tulla nuolemaan haavoja, ei koskaan lyötyä lyöty vaan lohdutettiin, jos oli tehty jotain pahaa, sai kyllä kuulla saarnamiestä, mutta saarnan jälkeen asia unohtui ja itelle tuli halu suoristaa selkä.
Olen kiitollinen kodistani ja vanhemmistani.
Olen saanut heiltä turvallisen lapsuuden ja kantavat siivet.
Nyt on minun vuoroni huolehtia heistä ja teen sen mielelläni, rakkaudesta heitä kohtaan.aina ymmärtänyt miten paljon olet syntymälahjaksesi saanut..
Joku "viisas" on väittänyt, että ihminen on omien valintojensa uhri - vanhempiamme emme ainakaan ole voineet valita kukaan, toisaalta en myöskään voi olla katkera kohtalole, asiasta johon en ole voinut itse vaikuttaa.
Mutta kuitenkin, "köyhästä" lapsuudestani huolimatta, minulla on ollut kohtalaisen hyvä elämä.
Meillä on kolme, hyvää- ja rakastavaa lasta.
Heillä kaikilla on omat perheet ja rakastavat puolisot - he ovat kaikki menestyneet elämässään hyvin, kaikkilla on "vakituinen" työ, on omat talot ja tavaraa ja toimeentuloa.
Ei minulta mitään puutu, olen(mme)jo tehnyt elämän tärkeimmän tehtävän ja selvinnyt tuosta tehtävästä, omasta mielestäni hyvin.
"Elämälle kiitos, sain siltä paljon.." - nainen55
Pirre* kirjoitti:
aina ymmärtänyt miten paljon olet syntymälahjaksesi saanut..
Joku "viisas" on väittänyt, että ihminen on omien valintojensa uhri - vanhempiamme emme ainakaan ole voineet valita kukaan, toisaalta en myöskään voi olla katkera kohtalole, asiasta johon en ole voinut itse vaikuttaa.
Mutta kuitenkin, "köyhästä" lapsuudestani huolimatta, minulla on ollut kohtalaisen hyvä elämä.
Meillä on kolme, hyvää- ja rakastavaa lasta.
Heillä kaikilla on omat perheet ja rakastavat puolisot - he ovat kaikki menestyneet elämässään hyvin, kaikkilla on "vakituinen" työ, on omat talot ja tavaraa ja toimeentuloa.
Ei minulta mitään puutu, olen(mme)jo tehnyt elämän tärkeimmän tehtävän ja selvinnyt tuosta tehtävästä, omasta mielestäni hyvin.
"Elämälle kiitos, sain siltä paljon.."jotka olen saanut kodistani, ovat kantaneet koko elämän.
Tielleni on "osunut" normaalia enemmän vaikeuksia, olen ehkä uskaltanut ottaa riskejä enemmän tai sitten olen ollut useimmin onnettaren/epäonnen suosikki.
Jokaisesta kriisistä on löytynyt aina hyvää niin paljon, että ei ole koskaan jäänyt tappion tunnetta.
Äitini on nyt vakavasti sairaana, olemme koko sisarusparvi mahdollisuuksiemme mukaan käyneet juttelemassa hänelle, koska tunnemme että hän aistii rakkautemme, vaikka ei itse enää pysty sitä ilmaisemaan.
Isä etenkin nyt tarvitsee meitä lähelleen.
Olen koko elämäni tiennyt sen miten "hyväosaisia" olemme olleet, kaikki sisarukset on olleet samanarvoiset, jokaisella on ollut sama "äänimäärä" ja kotimme on ollut sen verran vähävarainen, että yrittäjyys on opittu jo lapsena. - hessu51
Äiti oli kotona,me lapset jouduimme kyllä auttamaan esimerkiksi siivouksessa,tiskissä,poimimalla marjoja ja kitkemällä kasvimaita (asuimme omakotitalossa),iltaisin kuunneltiin radiota,äiti teki käsitöitä,pelasimme pelejä ja kortia,meillä harrastettiin paljon musiikkia ja kavereita oli aina jokaisella neljällä lapsella kotona,usein yötäkin!
Meillä oli myös kesämökki,olimme siellä usein isän kanssa keskenämme kun hän oli vapaa ja äiti sai "lepuuttaa hermojaan" kaupungissa tai hän säilöi ja muuta vastaavaa!Isäni oli hyvin hauska ja välitön!
Vanhemmille ei saanut sanoa vastaan,säännöt olivat ja niitä noudatettiin mutta selkään emme tietääkseni koskaan saaneet? Äiti kyllä ehkä hieman liikaakin "saarnasi" välillä. Isossa perheessä oppi yhteistyöhön ja kärsivällisyyteen,ei loukkaantumaan pikkuasioista!
Jälkeenpäin olen ajatellut usein että äitini oli jonkinlainen talousnero,kaiki neljä kävimme vielä oppikuolua joka suhen aikaan oli maksullinen,myös kouluruoka!
- Pirre*
voinut kirjoitaa sana sanalta samanlaisen tarinan lapsuudestani, paitsi kun karkasin kotoa sain sitten yöllä selkääni.
Äidin tai isän sylissä en muista koskaan olleeni - tietysti olihan meitä vuoden välein syntyneitä niin monta, ettei minulle enää ensimmäisenä aikaa ollutkaan.
Mummot ja ukit olivat jo kuolleet aikapäiviä pois - heitä olisin todella tarvinnut.
Avioliittokin oli sitten vain pakopaikka - luulin.
Olen antanut vanhemmilleni anteeksi, ei he kai muuta osanneet. Mistäpäs itsekin orvoksi jääneet olisivat oppineet - elämä vain eloonjäämistaistelua heilläkin ollut.
Omien lasteni kohdalla olen yrittänyt korjata kohtalon "kurssivirheet".- hävetä itseään!
vieläkin voin pahoin kun oli niin kova kuri,selkäsaunat ja yleenssäkkin lapsia jopa pilkattiin.Äitini varotti ja varottaa vieläkin miehistä,ne on niin omahyväisiä,niitä ei saa sääliä.Isäni taas oli se jota piti pelätä,ei ole ihme jos vieläkin joskus pelkää ihmisiä.Sehän oli vain rakastamisen merkki kun vitsaa sai,näin silloin.Onneksi osasi itse lapsena käyttää mielikuvitusta ja elää satumaailmassa,leikkiä kotia jossa oli kaikki hyvin!
- Pirre*
hävetä itseään! kirjoitti:
vieläkin voin pahoin kun oli niin kova kuri,selkäsaunat ja yleenssäkkin lapsia jopa pilkattiin.Äitini varotti ja varottaa vieläkin miehistä,ne on niin omahyväisiä,niitä ei saa sääliä.Isäni taas oli se jota piti pelätä,ei ole ihme jos vieläkin joskus pelkää ihmisiä.Sehän oli vain rakastamisen merkki kun vitsaa sai,näin silloin.Onneksi osasi itse lapsena käyttää mielikuvitusta ja elää satumaailmassa,leikkiä kotia jossa oli kaikki hyvin!
leikkinyt kotia koskaan, enkä nukeilla, mieluummin kiipeilin puissa ja rumusin metsässä ja sitten luin, heti kun opin lukemaan. Kirjatolivat minulle pakopaikka - selviytymismetodi - tosin en tiedostanut sitä silloin.
Illalla kun ei saanut pitää valoja päällä "myöhään", luin sähkölampun valossa peiton alla tai kuun valossa ikkunan ääressä, päivällä uuninpankolla piilossa.
Rakkuatta ja romanatiikkaakin ja seksioppia kirjoista löytyi, Angeligat luin kun olin neljäntoista vanha :).
Tuosta uskon osuudesta meikäläisen kotikasvatuksessa sanoisin, että enempi se oli hallinta- ja vallankäytön väline ts. raamatulla päähän kun ei muuta osattu. Sama "metodi" päti puolisoiden välileissä, ainakin isää hallittiin "sanan" avulla ja koko ikä.
Siksipä minä en siedä mitään hurskastelua, se saa niskavillani pystyyn sikäli!
Ruummiilinen kuritus oli kamalaa, kun se kohdistui veljeeni, joka oli itsepäinen ja villi. Itkin monta kertaa kun häntä piiskattiin ja ajattelin ettei minulle tule koskaan sellaista miestä joka hakkaa lapsiani, ja olen ollut kuin emoleijona lasteni puolella ja kunnon ihmisiä heistä on kasvanutkin piiskaamattakin - puhumallakin opettaen ja järkeen vedoten.
Silti isän tyttö olin, vaikka poikaa oli isäkin toivonut ensimmäiseksi lapseksi, yritin olla poikaa sitten ja enhän minä tyttöjen leikeissä viihtynyt koskaan.
Aikuisena olen tykännyt miespuolisista ystävistä ja työkavereista enemmän, ei ole semmoista varomista ja nipottamista se yhteistyö.
Mitenkähän paljon lieneekään Suomessa ns. kotivammaisia - mielinterveyspotilaita lienee keskimäärin enempi kuin muissa pohjoismaissa.
Minulla kasvoi vain luonto ja onneksi ymmärrystäkin analysoida syitä ja seurauksia. - Pirre*
Pirre* kirjoitti:
leikkinyt kotia koskaan, enkä nukeilla, mieluummin kiipeilin puissa ja rumusin metsässä ja sitten luin, heti kun opin lukemaan. Kirjatolivat minulle pakopaikka - selviytymismetodi - tosin en tiedostanut sitä silloin.
Illalla kun ei saanut pitää valoja päällä "myöhään", luin sähkölampun valossa peiton alla tai kuun valossa ikkunan ääressä, päivällä uuninpankolla piilossa.
Rakkuatta ja romanatiikkaakin ja seksioppia kirjoista löytyi, Angeligat luin kun olin neljäntoista vanha :).
Tuosta uskon osuudesta meikäläisen kotikasvatuksessa sanoisin, että enempi se oli hallinta- ja vallankäytön väline ts. raamatulla päähän kun ei muuta osattu. Sama "metodi" päti puolisoiden välileissä, ainakin isää hallittiin "sanan" avulla ja koko ikä.
Siksipä minä en siedä mitään hurskastelua, se saa niskavillani pystyyn sikäli!
Ruummiilinen kuritus oli kamalaa, kun se kohdistui veljeeni, joka oli itsepäinen ja villi. Itkin monta kertaa kun häntä piiskattiin ja ajattelin ettei minulle tule koskaan sellaista miestä joka hakkaa lapsiani, ja olen ollut kuin emoleijona lasteni puolella ja kunnon ihmisiä heistä on kasvanutkin piiskaamattakin - puhumallakin opettaen ja järkeen vedoten.
Silti isän tyttö olin, vaikka poikaa oli isäkin toivonut ensimmäiseksi lapseksi, yritin olla poikaa sitten ja enhän minä tyttöjen leikeissä viihtynyt koskaan.
Aikuisena olen tykännyt miespuolisista ystävistä ja työkavereista enemmän, ei ole semmoista varomista ja nipottamista se yhteistyö.
Mitenkähän paljon lieneekään Suomessa ns. kotivammaisia - mielinterveyspotilaita lienee keskimäärin enempi kuin muissa pohjoismaissa.
Minulla kasvoi vain luonto ja onneksi ymmärrystäkin analysoida syitä ja seurauksia.asian hökässöö, niin kirjotusvirheitä mukkaan näköjjään pökässöö...vuan kestäkkee ja assiit vaikka - arvatkkee.
- Vahingossa maailmaan
Olkaa kiitollisia, jos teillä oli koti, jossa oli molemmat vanhemmat. Aloituksessakin pidetään itsestään selvänä, että kaikilla on näin.
Itse en edes tiennyt, kuka oli isäni. Äiti ei pahemmin kotona ollut, töissä oli ja jos oli kotona, niin mökötti paikallaan masentuneena puhumatta mitään tai oli vihainen syyttä. Äidin äiti kasvatti ja haukkui, kun olin syntynyt vahingossa maailmaan ja kun minusta oli vaivaa.
Revi siitä. - Rudi
mulle kerrottiin joulupukista. Moni on yrittäny sen jälkeen väittää ettei sitä muka oo, mutta ei oo onnistunu ne, dorkat. Tottakai on, ku jouluna ite viimeks näin. Silmillä.
- Pirre*
:)))
- TipuJuu
50-luvulla vielä edes syntynyt..Vaan Pukin olen kyllä nähnyt ja sylissäkin istunut =o)
- Vanha parta
TipuJuu kirjoitti:
50-luvulla vielä edes syntynyt..Vaan Pukin olen kyllä nähnyt ja sylissäkin istunut =o)
Oliko se jouluna, ja oliko housut jalassa?
- TipuJuu
Vanha parta kirjoitti:
Oliko se jouluna, ja oliko housut jalassa?
..voihan niitä pukkeja olla muutoinkin kuin jouluna. Niin, Ja sillä Pukilla oli housut...*wirn*
- selvittin
Kyllä ne ajat tais olla muuta kuin kasvatusta?
Mutta "sisua"se kyllä antoi,ei sen kurssin jälkeen
kyyristylty,eikä tullut mieleenkään,että alistaminen olisi meikäläiseen tehonnut,sisua riitti,eikä herran pelkoa tuntenut.
Pää-piru oli meillä se ukon-körmy,mutta kun tuli ikää,niin osat vaihtu,sitä ennen jatkuva natina,
ettei tuu koskaan leivän hankkijaa,korpes ja kaikki muu naljailu teki tehtävänsä,jos huomasi ettäjokin yritti käyttä asemaansa pomona väärin ,niin sai kyllä suorat sanat,koska se orjuuttaminen loppu 13-vuotiaana,kun tulin siihen
tulokseen ,ettei mua pidetä kynnys-mattona.
Aikaa on mennyt yli 25v,mutta eipä oo vielä sisu
antanut periksi hyväksyä,sen"ukon-käppänän "kasvatus systeemiä
.
Tuli sanottua sukulaisille silloin,kun aika jätti
siitä,että mua ei sen viimeistä reissua tartte ootella ,että tulisin,ja käskin viemään koko paskan
vaikka kaato-paikalle.
Vuodet on menneet,mutta ei muistot oo siltä osin kultautuneet,vaan joskus vaan rassaa koko suku-
rakkaus niin ettei tuu otettu niihin kantaa.- 1947
Meillä työn teko oli kunnia-asia,me lapset olimme metsä-ja peltotöissä aina mukana,niin rakennuksilla kuin muuallakin.Laiskana ei saanut olla.
Mitään mielipiteitä ei saanut olla,ei haluta mitään.
Eikä vanhemmille vastaan sanoa.Kuuliainen ja kiltti.
Ei saanut pitää hauskaakaan kun joskus niin pirusti velipojan kans teki mieli nauraa!
Vieraille vanhemmat olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia.
Ajattelin et kun koulut käyn,täältä häippäsen ja niin tein.
Hammasta purren kärsin silti vuoden verran koti-ikävää.
Nyt se koti-ikävä on tullut takaisin,kaipaan niihin maisemiin ja kotiseudulleni,puhtaaseen luontoon ja ystävällisten ihmisten pariin.
Vanhempani ovat lähes 60-vuotisen liittonsa aikana
loppuen lopuksi joutuneet kärsimään paljon,elämä on järjestänyt aivan liian paljon vastoinkäymisiä
ja turhaa huolta heille.
Ja me lapsetkaan ei olla osattu elää mallikepoisesti,niinkuin jokainen vanhempi kuitenkin toivoisi. - Pirre*
1947 kirjoitti:
Meillä työn teko oli kunnia-asia,me lapset olimme metsä-ja peltotöissä aina mukana,niin rakennuksilla kuin muuallakin.Laiskana ei saanut olla.
Mitään mielipiteitä ei saanut olla,ei haluta mitään.
Eikä vanhemmille vastaan sanoa.Kuuliainen ja kiltti.
Ei saanut pitää hauskaakaan kun joskus niin pirusti velipojan kans teki mieli nauraa!
Vieraille vanhemmat olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia.
Ajattelin et kun koulut käyn,täältä häippäsen ja niin tein.
Hammasta purren kärsin silti vuoden verran koti-ikävää.
Nyt se koti-ikävä on tullut takaisin,kaipaan niihin maisemiin ja kotiseudulleni,puhtaaseen luontoon ja ystävällisten ihmisten pariin.
Vanhempani ovat lähes 60-vuotisen liittonsa aikana
loppuen lopuksi joutuneet kärsimään paljon,elämä on järjestänyt aivan liian paljon vastoinkäymisiä
ja turhaa huolta heille.
Ja me lapsetkaan ei olla osattu elää mallikepoisesti,niinkuin jokainen vanhempi kuitenkin toivoisi.on lottovoitto jos hän saa rakastavat vanhemmat - häneltä ei puutu koskaan mitään.
Mut kyll myökkii pärjättään - jo. - MYÖSKIN........
Pirre* kirjoitti:
on lottovoitto jos hän saa rakastavat vanhemmat - häneltä ei puutu koskaan mitään.
Mut kyll myökkii pärjättään - jo.ON KUIN LOTTOVOITTO, JOS SAAVAT RAKASTAVAT LAPSET, JOTKA HEISTÄ VÄLITTÄVÄT......kaikesta huolimatta!!!!
- Pirre*
MYÖSKIN........ kirjoitti:
ON KUIN LOTTOVOITTO, JOS SAAVAT RAKASTAVAT LAPSET, JOTKA HEISTÄ VÄLITTÄVÄT......kaikesta huolimatta!!!!
mekin välitämme ja huolehdimme, koska ymmärrämme..kaikesta huolimatta.
Eikä koskaan ihmisen elämässä ole mitään niin pahaa, ettei siitä seuraisi jotain hyvääkin.
Olen antanut lapsilleni kaiken sen rakkauden josta itse jäin paitsi :))
- *Nainen*
...että kansantauti on masennus.
Itse sain elää onnellisen lapsuuden, kielettiin, muttei pahoinpidelty. Isommaksi kasvettua saatoin saada äidiltä tukkapöllyä ja joskus luunapin, mutta koskaan se ei riistäytynyt käsistä hakkaamiseksi. Jossain vaiheessa äiti oli kyllä kova arvostelemaan ja haukkumaan. Ja kerran isäpuoli meinasi antaa kunnon remmiapelin solkipuolella, mutta otin vyöstä kiinni, enkä päästänyt irti.
Osasin jotenkin tuoda julki paheksuntani ruumiillista kuristusta vastaan niin diplomaattisesti, että näin heidän tuntevan huonoa omaatuntoa kurittamisesta. Olin jo lapsena sitä mieltä, että se on väärin.
Olen sitä mieltä, että se joka käyttää ruumiillista kuritusta = väkivaltaa, on huono kasvattaja. Väkivaltaa käyttää vain ne, joilta sanat ja taidot kasvattaa loppuvat. Tällöin arvovalta menee lasten silmissä ja joutuu helposti väkivallan kieteeseen.
Eihän ennen pennuille kerrottu juuri mitään. Siksi pitikin puuhastella keskustelevien aikuisten lähistöllä muina miehinä, näkymättömänä. Ja jos ei muu auttanut korva ovessa ja silmä avaimen reiässä. Kun mummolassa ei päästetty katsomaan lehmän poikimista, kiipesin navetan katolle, sieltä laskeuduin tuuletuskanavan kautta navetan vintille rehuvarastoon ja jostain oksan reiästä katsoin koko toimituksen. Olin silloin 6v.
Niin se tieto karttui, enkä ainakaan minä missään tiedotuspimennossa juuri elänyt. - hessu51
Tuohon aikaan ei olut minkäänlaista psyykkistä kuntoutusta sodan kokeneille ja isiemme ikäluokka oli aika heikoilla henkisesti,siitäkin varmasti osittain johtui se heidän ankara kasvatuksensa?
Oma isäni onneksi oli veturinkuljettaja,oli tosin sodan aikana komennuksilla,mm Lapissa ja ajoi joukko- asekuljetuksia,hermopaineitahan tietenkin oli koska junia pommitettiin mutta ei tarvinnut mennä rintamalle! - Es-jonne69
Es jonnet
- antaisinkyytiä
Papparaisilla taitaa olla jo puurot ja vellit sekaisin pahemman kerran, sillä harvempi alle kuuskymppinen muistanee kovinkaan paljoa 50-luvun kasvatuksestaan
- katovanhaaaaa
Vuoden 2005 ketju. Et nähnyt vuosilukua. Onko lukulasit hukassa vai etkö oo vielä hommannut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215737- 292090
- 1771922
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101083Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24977- 73967
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755