7-luokasta lähtien mua on kiusattu, ja aina olen se kiusaamisen kohde. Oon lähtenyt kiusaamis tilanteissa vekseen tai pitänyt pään vaa kylmänä sanomatta mitään kiusaajille. Nykyään mun oma siskokin kiusaa välillä tahallaan tai oikein julmasti että menee ihan tunteisiin ne sanat. Koulussa silloin 7-luokalla mua tönittiin ruoka jonossa, kuiskuteltii selän takana paskaa. Nyt lukiossa ollessani kiusaaminen tapahtuu luokkatilassa ihan monien silmien ympäristössä. Istun aika usein luokan keskellä, ja mun takana istuu aina joku poika oli sit mikä tahansa luokkatila niin aina. Ja tämä takana istuva poika yleensä vetää pöytänsä kiinni mun penkkiin tai alkaa potkia jaloilla mun kenkiä tai nauraa hiljaa kavereillensa paskaa vääntäen musta. Olen kääntänyt kylmän pääni vihaisesti taakse useammankin kerran ja kysyny onks ongelma ja sit vetänyt iha täysiin sen pojan oman pöytänsä siitä edestä sen rintaan saakka. Poika kyllä aina pelästyy ja sen ilme on kuin olisi nähnyt aaveen, mutta edelleenkin jatkaa. Opettaja siellä edessä aina kattoo, mut ei ikinä käy mielessä sanoa mitään. Olen valittanut monesti opettajalle/opettajille asiasta, että mua kiusataan, mutta opettaja/opettajat eivät tee asialle mtn. Ihankuin eivät uskoisi mua. Nykyään myös mun siskoni kiusaa ihan kotonakin ja vanhempienkin kuullen ihan, sillä että käyttää sanoja "saasta", "vitun norsu" tai huutelee että "pistä köysi kaulasi ympäri ja hyppää parvekkeelta!", "tapa ittes", "oot yks vitun huora"! Mun faija ei osaa sanoa muutakun "lopeta" ja siinä se. Kun taas mutsi pyytää tätä siskoo lähtee huoneeseensa ja sanoo mulle aina, että mun ois parempi myös vaa mennä omaa huoneesee ja siinä se. Tuo mun siskon mua vasten kohtelu on aivan kamalaa, ja varsinkin sillon kun multa lipsuu jtn sanoja vihaisena ollessani niin hän automaattisesti juoruilee tämän kavereillensa ja suurinpiirtein jonkun ajan kuluttua saan viestiä sen kavereilta että munko pitäs olla sitä ja tätä, milläs oikeudella??? Ja sillon mua hävettää, kaduttaa ku oon sanonut äkkipikaisesti jtn kun mun siskoni haukkuu tai huutelee, ja oon lisäksi tosi ajattelematon....
Oon kertonut aika monella ystävälle mun kiusaamisesta, mutta ystävilläkin riittää ongelmia ja eikä heillä muuta sanottavaa ole, että "ei helvetti, toihan ihan kamalaa" tai välillä on myös tilanteita koulussa kun omat ystävät puolustaa, mut aina ei oo puolustajaa ja oon melko aina yksin just silloin kun kiusaamista tapahtuu.
Onko kellään neuvoja, miten voisin liikuttua seuraavan kerran kun joku yrittää kiusata mua koulussa tai kotona? Ja mitä mun pitäisi sanoa mun siskolle kun hän huutelee tai sanoo jtn tosi pahaa musta seuraavan kerran? Kelle mun pitäisi kertoa näistä mun asioista, kun kouluni
opettajat eivät ole kiinnostuneita auttamaan koulu kiusaamisessa? Tai kelle mun pitäisi kertoa omasta siskostani, joka käyttäytyy mulle kuin petollinen hirvitys?
Auttakaa mua tarviin helppiä! ;(
Olen kiusaamisen kohde
13
306
Vastaukset 13
- Huhhuhu
Juuri tämä on nyky-yhteiskunnan ongelma. Ennen niin rohkea ja sisukas kansa on muuttunut nyhveröiksi, joita mukamas "sanat satuttavat." Aika säälittävään suuntaan ollaan matkalla.
Mitä tapahtui ajoille kun haukkumisesta ei itketty kuin vauvat, ja väkivaltaan vastattiin väkivalloin? - Minävaiiiiin
Siskoa huitaset turpaan perhees edessä ja kiusaajista yrität vielä puhua opettajille.. Kyllä siihen pitäis puuttua.. Menet vaikka rehtorin luo jos ei opettajat tee mitään
- 365136
animehomo- kirjoitti:
Seuraava paikka olisi sitten poliisi. Kiusaaminen kun on rikos.
Kiusaaminen ei ole rikos. Rikoslaissa ei ole sellaista tunnusmerkistöä. Jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön pitää täyttyä kiusattaessa, jotta kyseessä olisi rikos.
365136 kirjoitti:
Kiusaaminen ei ole rikos. Rikoslaissa ei ole sellaista tunnusmerkistöä. Jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön pitää täyttyä kiusattaessa, jotta kyseessä olisi rikos.
Kunnianloukkaus, pahoinpitely, varastaminen, etc.
365136 kirjoitti:
Kiusaaminen ei ole rikos. Rikoslaissa ei ole sellaista tunnusmerkistöä. Jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön pitää täyttyä kiusattaessa, jotta kyseessä olisi rikos.
- 365136
Kunnianloukkaus, pahoinpitely ja varkaus ovat rikoksia, koska rikoslaissa on niiden mukaan nimetyt pykälät, nimittäin 24:9 §, 21:5 § ja 28:1 §. Pykälää nimeltä "kiusaaminen" ei siellä ole. Ilman lakia ei ole rikosta (nullum crimen sine lege).
365136 kirjoitti:
Kunnianloukkaus, pahoinpitely ja varkaus ovat rikoksia, koska rikoslaissa on niiden mukaan nimetyt pykälät, nimittäin 24:9 §, 21:5 § ja 28:1 §. Pykälää nimeltä "kiusaaminen" ei siellä ole. Ilman lakia ei ole rikosta (nullum crimen sine lege).
En tarkoittanut, että kiusaaminen suoraan olisi rikos, vaan että lähes aina siihen liittyy rikos. Anteeksi epäselvyydestä.
- 365136
Täältä voit lukea, mitkä asiat ovat Suomessa rikoksia:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001- 365136
joukaripoika kirjoitti:
LAKI EI AINA TARKOITA SÄÄNTÖJÄ
Yksin laki kuitenkin määrää, mikä on rikollista. Joidenkin sääntöjen rikkominen on rikos vain mikäli laki sanoo niin.
365136 kirjoitti:
Yksin laki kuitenkin määrää, mikä on rikollista. Joidenkin sääntöjen rikkominen on rikos vain mikäli laki sanoo niin.
EI VAAN SÄÄNTÖ VOI OLLA LAKI JA JOSKUS EI... LAKI VOI OLLA VAIN SÄÄNTÖ EIKÄ PAKOLLISTA...
Onpa ikävä tilanne! Onneksi sullon kavereita, jotka myös puolustaa sua, kun ovat paikalla, etkä jää silloin yksin.
Harmi, etteivät vanhempasi tai opettajasi pysty puuttumaan kokemaasi kiusaamiseen. Olisiko lukiossasi kuraattoria tai psykologia, jonka kanssa asiasta voisi myös jutella? Luotettavan aikuisen löydät myös esimerkiksi täältä http://www.mll.fi/nuortennetti/ vaikka netin kautta. Olet rohkea ja osaat kertoa asiasta, on tosi hieno juttu ettet jää asian kanssa yksin!
Tsemppiä!
Kajaanin NettiSaapas
Susuna ja Katja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471033
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha114972Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi6378