Belgianpaimenkoira suunnitelmissa

Hyperkoiru

Hei.

Olen suunnittelemassa oman koirani hankintaa, parin vuoden päähän. Olen nyt ihastunut belgianpaimenkoiriin ja palvelus/pelastus toimintaan. Olen aiemmin ollut vetokoirien perään, mutta tuo uusi innostus vetää belgianpaimenkoiraan päin, ja miksipä ei belgianpaimenkoirankin kanssa voisi vetoharrastusta jatkaa?

Harrastuksia mitä haluaisin kokeilla ovat TOKO, nosework, etsintä, esineetsintä(ilmeisesti eri kuin nosework?) ja veto.
Eli harrastus ja kotikoira on haussa, ja olen todennut ettei vetokoira enää täytä näitä vaatimuksia miellyttämishalukkuuden suhteen.

Onko tyyppien välillä eroja hermorakenteessa? En ihan yliarkaa hermoheikkoa koiraa halua, ja ymmärrän että pennun totuttaminen kaikkeen on erityisen tärkeä näillä.
Malanois olisi ykkösenä noista belggari malleista, lapinkoirien housivillojen hoidossa olen todennut että parempi jos ei olisi, mutta eipä sillä turkilla niin väliä ole, hoidan mitä vastaan tuleekaan.

Aiempaa koira kokemusta on lapsuuden kodissani olleista koirista, ja 14-vuotiaana sain "oman" koiran, lapinkoiran, jonka sitten itse koulutin ja hoidin, ja mallikelpoinen koirakansalainen siitä sitten tulikin, todella helppo koira. Toinen lapinkoira tuli sitten muutaman vuoden päästä, paljon haastavampi, erittäin haukkuherkkä ja aktiivinen, innokas toimimaan, muttei juurikaan miellyttämisen halua. Tuon koulutuksessa aluksi mokasin, olen nyt omasta mielestäni löytänyt virheet mitkä tein ja ottanut opikseni. Ihana koira tuokin, kaiken vaivan arvoinen kyllä, ja käytös kokoajan vain paranee, vaikken kotona enää asukaan, niin kuskaan tuota harrastuksiin ja lenkitän aina kun ehdin, sitten kun tämä on saatu yhtä mallikelpoiseksi kuin tuo vanhempi koira, ja ehkä alkaisi nuoruuden jälkeen rauhoittuakin niin että vanhempani pärjäävät sen kanssa itse(sormet ristiin) olisi oman koirani vuoro tulla kehiin.

9

1781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • timoHirvaskempele

      vaarallinen itselle ja muyille.-......................... ota lemmikiksi sammakonkutua !

      • harrastuskoira

        Ei pidä paikkaansa timoHirvasvempele! Belgi on monipuolinen harrastuskoira ja paljon helpompi kouluttaa kuin esimerkiksi tuo lapinkoira. Suosittelen!


      • Hyperkoiru

        Lapsena minulla on sammakonkutua ollut, mutta näihin suunnitelmiin niiden kanssa harrastusmahdollisuudet ovat hieman liian suppeat. Lapsille ovat kyllä hyvä kesäloman virike.


      • Hyperkoiru
        harrastuskoira kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa timoHirvasvempele! Belgi on monipuolinen harrastuskoira ja paljon helpompi kouluttaa kuin esimerkiksi tuo lapinkoira. Suosittelen!

        Tuollaista harrastuskoira olenkin kuullut, sen takia tätä uskallan edes harkita :D


      • OlenSiisViisas
        Hyperkoiru kirjoitti:

        Lapsena minulla on sammakonkutua ollut, mutta näihin suunnitelmiin niiden kanssa harrastusmahdollisuudet ovat hieman liian suppeat. Lapsille ovat kyllä hyvä kesäloman virike.

        Itse tutkin mälliä lakanoilla kun en löytänyt sammakonkutua....


    • belgii

      Täällä asustaa puolvuotias sekalinjan belgi, ja parempaa koiraa saa hakea. Koirassa ja rodussa on tiettyjä maneereja ja käytösmalleja, joita voi olla hankala kestää, jos ei tiedä rotua ennestään.

      Rodulle ominaista on näykkiä innostuessaan, yleensä harrastuskentillä tai leikkiessä yms. Tätä saa kouluttamalla pois, mutta ainakin omista 3 belgistäni kaksi sitä on tehnyt koulutuksista huolimatta. Ei saa siis pelätä hampaita. (Eivät pure, vaan lähinnä ilmoittavat itsestään hampaillaan :D).

      Toinen on se melko suuri energiavarasto ja tekemisen tarve, mutta senhän sinä jo varmasti tiedostat, jos vetokoirakin oli haaveissa.

      Todella, todella läheisyydenkaipuinen rotu. Osaa toki rauhoittua itekkin, mutta rakastaa tulla syliin, rakastaa haleja ja rapsutusta ja todella lähellä oloa. Haluaa seurata omistajaansa kaikkialle, belgistä saat siis ihanan, ajoittain rasittavankin kaverin tekemiseen kuin tekemiseen.

      Ps. Sosiaalistaminen on näillä koirilla (niinkuin muillakin) TÄRKEÄÄ. Eli niitä mörköjä ja pelkoja saa poistettua tutustumalla kaikkiin ja kaikkeen, ei kannata ottaa lenkilllä kiirettä, meidän belgit ainakin rakastanut istahtaa alas ja vaan haistella ja tarkkailla ympäristöä.

      Mitä mainioin kaveri, juuri tietyntyyppisille ihmisille.

    • TympeätSuomalaiset

      Kyllä on suomalaiset kateellista porukkaa.....sen oikein aistii täällä palstalla....hankkikaa elämä saatanan tunarit! Jos joku ottaa koiran niin sitten ottaa,se on sen asia.Vittuako se muita liikuttaa?Ei siitä tarvitse ruveta provoilemaan jos joku kysyy jotain arkiasiaa vai onko sekin rasismia jo taas?

    • Moi ! Belggari mitä ihanin koira ja varsinkin malinois ! Itselläni ensimmäinen malikka tuli 20 vuotta sitten ! Pennutin ja nyt vielä pentueesta 15 vuotias malikka kotona ! Koira kuin koira ! Iso tai pieni ! Täytyy aina kouluttaa ja koiralle täytyy olla aikaa ! Koska koira on laumaeläin ja tarvitsee johdonmukaisen ja päättäväisen johtajan ! Elämä on silloin helpompaa molemmille osapuolille !!!!!!!

    • Anonyymi

      täytyy myöntää et pidän kyseisestä rodusta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe