maksusuunnitelman lakkautus

RanteetAuki

Vouti teki semmoisen tempauksen jotta lähetti kirjeen että lakkauttaa maksusuunnitelman (100e/kk). Tuo oli toista vuotta voimassa ja mä teen sellasta provikkapalkka työtä jossa palkka vaihtelee paljonkin. Se on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus ja homma osa aikainen niin että tuntimääräkin vaihtelee. Välillä on tullut vaan noin 700 euroa/kk kun laskee yhteen työkkärin päivärahan kanssa mutta välillä on tullut jopa reilu 900 egeä/kk. Kuitenkin AINA olen kiltisti maksanut ton sata euroa ennen eräpäivää ja viimeinen lasku suunnitelman mukaan tuli tammikuussa ja eräpäivä oli 15.2. Maksoin ton 10.2 ja sitten yhtäkkiä tuli eilen kirje jossa tieto siitä että suunnitelma lopetetaan ilman sen isompia perusteluja mutta siinä kuitenkin oli että mulle on varattu 28.2. Asti mahdollisuus tulla kuulluksi asiassa. On tää uo ihan mielivaltaista pelleilyä kun yli 5 vuotta kaikki oli ok 2 aiemmankin voudin kanssa eikä noita mun tilejä kytätty kun kerran hoidin sopparin mukaisen lyhennyksen joka keskiarvollisesti on lähellä totuutta. Nyt sitten oli vielä lause että sopparin jatkamisen edellytys on se että suuruus on tulojen mukainen tarkalleen. Kävin kyllä siellä paikalla ilmoittautumassa mutta ei se mitään tarkempaa suostunut sanomaan jatkosta muuta kun että 28. päivä sinne. Mites nyt sitten? Helmikuun lyhennys satku on maksettu mutta kaikki helmikuun tulot on menneet ja vasta maaliskuussa tulee taas rahaa. Voiko se rosvo vaatia helmikuulta lisää kun siihen ei vastausta saanut kun kävin? Jos vaatii niin jää vuokra maksamatta tai sitten jos se pistää työnantajalle maksukiellon niin on sata varmaa että saan kenkää koska meidän työssä jossa mm. vakuutus ja raha asioita hoidetaan ei saa olla ulosottoja työnantajan tiedossa. Tämän kerroin jo aiemmin voudille ja nyt taas mutta se on jotenkin ihan pihalla ja puhuu vaan lakipykälistä. On se kumma ettei laki estänyt toimivaa sopparia kuluneina vuosina mutta nyt sitten kauhea vouhotus yhtäkkiä?! Ei tää nykyhallitus tee muuta kuin meitä loukkuun ajettuja lisää. Miten tästä nyt selviän? Helmikuussa tuli vähän reilummin tota rahaa mutta en yhtään osannut tähän varautua kuten olis pitänyt vaan maksoin sellaisiakin laskuja jotka olisin laittanut vielä sivuun jos tämän olisin arvannut. Kieroa laittaa säännöt uusiksi vaikka vanhan mukaan maksoin vain 5 päivää aikaisemmin sen mitä oli sovittu.

9

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100e/kk on kyllä aika vähän lyhennyksenä. Paljonkos sitä velkaa kokonaisuudessaan sinne on? UO:n täytyy myös miettiä velkojaa että saa rahansa kohtuullisessa ajassa. Palkka työstäsi on kyllä surkean pieni jos kerran siinä myös vaaditaan puhtaat luottotiedot. Mitä teet työksesi? Voit toki sanoa uo:lle että lopetat tämänkin työn niin eivät saa senttiäkään sen 100e sijasta....

      • Eiseriitä

        Kuule, itselläni ei riittänyt edes 1000 e vapaaehtoinen lyhennys (vaikka oli suurempi kuin jos suoraan palkasta ulosmittaisi). Eli yhtäkkiä ei kelvannut enää, vaikka ensin kelpasi. Olkoot ilman sitten!


        Eli nykyään noihin uo-miehiin ei voi luottaa paskaakaan. Vetävät laittomasti liian suuria summia, poliisi hoitelee laittomasti tehtäviä, käräjäoikeus ohittaa päätöksissään lain jne.

        Eli keneenkään et voi luottaa etkä kenenkään sanomisiin. Meno on suoraan idästä ja pätee vain villit lait. Taitaa uo-miehetkin oll suoraan naapurimaastamme.


    • ranteetauki

      Ex vippaaja, se on vakuutusten ja sijoitusten markkinointia. Velkaa on kaiken kaikkiaan noin 10000 euroa ja ne ovat noin 10 vuotta vanhoja. 1 isompi pankin laina ja liuta noita pikalainoja joilla yritin aikoinaan estää tuon pankkilainan ulosottoon menemisen. Työttömyys silloin kuitenkin jatkui liian kauan ja noi meni sitten sinne väkisinkin. Ja joo onhan tuo palkka ihan yhtä tyhjän kanssa mut kuitenkin tyhjää parempi. Saa edes jotain mielekästä tekemistä kun on mukavat työkaverit. Pari heistä on kuitenkin saanut aiemmin kokea kengän saamisen kun pomojen mielestä uo vie motivaatiota tuloksenteosta ja myös muka luotettavuuden ihmiseltä. Eka voutini vaan naureskeli aikoinaan että eiköhän pistetä velat odottelemaan aikoja parempia ja seuraava oli sitä mieltä että kun jotain minulta saa joka kuukausi niin on sekin hyvä että pysyy velkojen korot edes kurissa. Nyt tää viimeinen vetää sitten ihan omaa linjaansa. Aiemmat äkkäsi että loppuu duunit jos on maksukielto tiedossa ja mulle työ kannattamatonta. Tää on tunnoton ja lukee vaan lakikirjaa vaikka tämäkin vielä syksyllä 2015 suostui tähän satasen soppariin. On tää paska homma kun töitä olis kiva tehdä edes tämän vähän eikä kukaan muu huoli tämmöstä vanhaa rumaa äijää enää niin paremmat työt on haave vain.

      • 9-6

        Laita vyö kireämmälle ja ehdota jotain isompaa summaa, miten selviäisit esim 200€/kk maksusta?


    • Fkrncoekkgk

      Uo tai luottotietojen menentys ei ole laillinen irtisanomisperuste. Joten liiton juristien luo vaatimaan korvauksia laittomasta irtisanomisesta jos kenkää tulisi.

      Duunarin ei pidä nöyristellä.

      • köyhätkyykkyyn

        Mites jos työsopimuksessa on maininta tuosta ulosotosta, työntekijä on allekirjoittanut sopimuksen jossa väittää, ettei hänellä ole ulosotossa mitään ja kuitenkin on, eikö hän syyllisty petokseen?


    • enoleRobotti00

      Huomasin tän päiväisestä kirjeestä, että on uo-mies vaihtunut.. ei ainakaan vielä mitään muutoksia ilmennyt, maksan myös itse ettei työnantaja saa tietää, se ois huippua, jos saisin maksaa vaan 100 egee/kk. Nythän maksan 1/3 palkasta ja sitten vuokran jälkeen, ei rahaa mihinkään jääkään, että sellasta elämää nuorehkolla ihmisellä, viime kesän vietinkin asunnossani istuen oli tosi hauskaa.

    • erotaan.eu.jupeista

      puol suomee kohta veloissa ja isot korot vaan kokoajan juoksee eu juppi juippien taskuun. velkakierre . ikuinen oravanpyöräkö.. täh

    • JiiJiiTheMan

      voutille kuula kaaliin ja poliisille patukka perseeseen ( minne se kuuluukin )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      92
      6330
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      317
      5681
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      58
      3447
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3295
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2759
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      10
      1730
    7. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1710
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1614
    9. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      187
      1192
    10. Toksinen ja negatiivinen kansa

      Samaan muottiin valetut
      Suomussalmi
      92
      1135
    Aihe