Kehon omahoito on tulevaisuutta

Toivo.Lång.Inkeroinen

Kokonaisvaltaiseen omankehonhoitoon kannustetaan nykyään jo koululääketieteen taholtakin. Omakohtaista kokemustakin tästä on.

Muutama vuosi sen jälkeen kun jouduin tapaturmaeläkkeelle, fyysinen kuntoni alkoi rapautumaan.
Duunarikauden loputtua keskellä kesää, aavatsan oikealle puolelle tuli kova kipu. Lopulta oli mentävä lääkärin vastaanotolle, päivystykseen.

Jollakin laitteella lääkäri näki kivun aiheuttajaksi tyränmuodostusta. Suunnattoman huojentuneena kiirehdin kotiin. Tiesin hoitokeinon tuohon.
Menin suoraan yläkerran lämpimälle matolle tekeen vatsatreeniä. Jalat sohvan alle. Sitten istualta polvia koukistamatta selälleen lattialle.

Ankara kipu lopetti liikkeet kolmeen. Se mikä satuttaa, se myös korjaa. Vuorokausi ilman treeniä, mutta sitten joka toinen päivä noin simppeliä harjoitusta.
Paikat voimistuivat, liikesarjoja saattoi lisätä, myöhemmin myös mukaan lisäpainoja.
Seuraavan vuoden kevättalvena myös lannerangan tukikudokset olivat vahvistuneet.

149

1592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivo.Lång

      Ahtaajan, kuten muissakin raskaissa töissä erkoisesti nivelet joutuvat koville. Jo synnynäiset skolioosit murensivat kuntoani jo keski-iässä.
      Työnantaja laittoi eteen kovan kysymyksen; joko saha, vasara ja naulapussi tai yläkerran punainen matto.
      Tilapäisenä duunarina olisin valinnut punaisen maton ja uudet homman etsiskelyn, nyt asuntovelkaisena, työ kuin työ asenteen.

      Konttitimpurin työ kuluttaa yläraajoja. 4X4 parrut pokasahalla ja templauksiin 100 mm naulat.
      Kuitenkin työtapaturma sattui laivassa kun kontinteplauksia ei ollut kaikkina työpäivinä. Jalkaterän murtuminen johti tapaturmaeläkkeeseen.

      Sen aikana kyynärpäät alkoivat vaivaamaan. Sitä sanotaan tenniskyynärpää-jutuksi. Juuri reikimeditaatioharjoituksen aikana sain idean kivuliaiden kyynärpäiden hoitamiseksi. Siitä myöhemmin lisää.

      • Toivo.Lång.Inkeroinen

        Heikon tukirankani takia vähensin yhtiön oman terveysaseman palvelujen käyttöä. Kas kun skolioottinen lannerankani ei kestänyt etenkään puutavaran irtolastausta, satamassa. Olin vähän vakio asiakas heillä.
        Kysyin neuvoa sen vahvistamiseen mm. Instrumentariumista. Näin näyteikkunassa heillä jonkunlaisen kuntorullan.
        Ostinkin sellaisen v. 1965. He kehoittivat rullan kanssa harjoittelussa varovaisuutta. Kuntorulla on täsmälaite selän tukikudosten vahvistamiseen. Alkuun kipu rullan käytössä oli ankara.

        Selkäranka rtg-kuvattiin. Sen rtg-lausunto on monissa muutoissa kadonnut. Vain kaularangan osalta lausunto on säilynyt.
        Kotkan Röngten Tri J.Tulikoura. Tutkimuspäivä 1978-07-17 Röngtenlausunto. Kaularanka.

        Kaularangassa on vasemmalle kaartuva konveksi skolioosi ja rintarangan yläosassa oikealle kaartuva konveksi skolioosi. Sekä kaularangassa että rintarangan yläosassa on anomaliota
        Nikama C l kaaret eivät näy vapaina , nämä ovat ilmeisestikiinni kallon pohjassa.
        Dens sijaitsee tavallista ylempänä. Nikamat C ll-C V muodostavat blokin
        Myös rintarangan yläosassaon ainakin kolmen nikaman muodostama blokki ja ainakin yksi ns. puolinikama. Kaularangan alaosassa on spondylarteoosia.
        Juuriaukoissa ei merkittävää ahtautumista ole. Destruktioita ei luustossa näy.

        Allekirjoitus
        Kimmo Taubert

      • Toivo.Lång.Inkeroinen

        Lanneranka on kuitenkin heikoinlenkkini. En uskaltanut sitä luuddutuseikkauttaa kun siihen aikaan näiss leikkauksissa juuri tapahtui epäonnistumisia.
        Skolioottisen kahteen suuntaan s-muotoisen rangan jonkunlaisessa "kasassapitämiseen" tarvitaan aktiivista venyttelyvoimistelu-manipulaatiota.

        Eilen juhannuspäiväniltana oikean hartianpuoli oli kokonaan jumissa. Sen vähittäinen liikeratojen "aukaiseminen" tuotti vaivaa ja rustojen rutinaa, mutta vertyi vähitellen.
        Veikkaan että yli puoli miljoonaa suomalaista kärsii niska-hartiaseudun kivuista.

        Kuitenkin kovalla työllä ja opituilla harjoituksilla koko selkärankarakenne saadaan kotioloissakin toimivaksi. Sen viimeiset 15 vuotta ovat minulle konkreettisesti osoittaneet.

      • Toivo.Lång.Inkeroinen
        Toivo.Lång.Inkeroinen kirjoitti:

        Oikean olkavarren seutu jumittaa parhaillaan pahemmin kuin koskaan aikaisemmin elämäni aikana. Syy siihen on iän tuoma kuluneisuus.
        Teki kipeää avata "lavan" seudun liikeratoja. Hoitopöydällä sain sitä hiukan manipuloitua paremmaksi. Rutina kuuluu kun elvyttäviä liikkeitä tekee.

        Kukaan fysioterapeutti ei uskaltais väännellä pahoin rustottunutta olkavartta niin rajusti kuin sitä itse "murran".
        Minun on voitava avata pian uusia ovia. Kun pihahommatkaan eivät enää suju, olisi teoreettinen mahdollisuus ottaa joku pariskunta asumaan tässä ja tekemään työt.

        Ennestään velkaisena en voisi heille palkkaa maksaa, mutta jättäisin osuuteni jaetusta talosta heidän elinaikaiseksi asunnokseen.

      • Topi.Lång

        Kun tästä ilmat viilenevät, jaksaa paremmin ulkotöitäkin tontilla tehdä. Tänäänkin viilentävä tuuli kävi. Terveempi hartianseutu, sekin nyt jumittaa.
        Vasen käsi melko finaalissa; kun kädet sivulla makaat. sitä ei tyhjänäkään jaksa kehon yli nostaa. Vaivan nimi on kiertäjäjänkalvon repeämä. Uusimmasta pikkuturmasta on vuosi ja 3 kuukautta. Se ei aina parane leikkauksellakaan. Iän takia sitä ei enää tehdä kuntavastuun puolella.

      • Toivo.Lång.inkeroinen

        Fyysisesti vaativan työuran jälkeen kuntoni romahti nopeasti. Mukana myös 100 % invaliditeetti jalan ruhjoutumisen takia työtapaturmissa.
        Paha kipu alavatsassa osoittautui vatsatyräksi.

        Kun sen kuulin lääkäriltä, tulin kotiin iloisena. Aloitin kotiin päästyäni vatsa- ja selkäliikkeisen jumpat. Tämä tapahtui elokuussa 1996.
        En jättänyt omahoitojani, vaikka selvää kehon kohentumista oli tapahtunut monilla osa-alueilla.
        Olisin ollut jo useita kertoja kuntavastuuhoitojen asiakkaana, ellen olisi pitänyt kunnostani niin hyvää huolta.

      • Toivo.Lång.inkeroinen
        Toivo.Lång.inkeroinen kirjoitti:

        Viimeisin, myös kansantaloudellisesti tavoiteltava etappi on nyt tänä kesänä 2017 saavutettu painonhallintaprojekti.
        BMI.laskurin mukaan painoindeksini on tänään 24.40. Nyt voi jo tarkkailla ettei paino laske liikaa, tässä lähes 80. v ukon tapauksessa.

      • Painoindeksi15

        Olet siis hyvin lihava!
        Painoindeksi pitää olla olla alle 20, että on normaalipainoinen.

    • wanellus

      "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      • Rynöysoppia

        Olet kopioinut runosuolesi tuotoksen Aku Ankasta ja omat lisäyksesi vain huonontavat "rynöä". What's the point? Odotat, että joku sanoisi, että oletpa nokkela, tapu tapu?

      • wanellus

        Sinäpä sen juuri sanoit: ",että oletpa nokkela"
        Ja vielä taputitkin minulle, "tapu tapu".
        NIIN IHANAA, KIN JOKU KEHUU JA VIELÄ TAPUTTAAKIN SEN PÄÄLLEE.
        IHANAA, NIIN IHANAA !

        MONET TUHANNET KIITOKSET SINULLE!

    • valitettavasti

      Ahtaajan nimike viittaa satamatyöhön. En öydö TL nimistä henkilöä Suomen satamien henkilökorteista vuosilta 1960-2000.

      • muinainen.kipsilinko

        valitettavasti
        Kysäisepä pääsyä ent, Kotka Stevedoringin, eli "vetekin" arkistoihin. Sieltä vois löytyä.

      • se.oli.Ölman
        muinainen.kipsilinko kirjoitti:

        valitettavasti
        Kysäisepä pääsyä ent, Kotka Stevedoringin, eli "vetekin" arkistoihin. Sieltä vois löytyä.

        Oli se Kotkan kantasatamanpuolella ns. rikkamiehenä. Teki joskus ahkerasti jotain purkutyötä. Juopotteli työaikanakin. Oli monia kertoja karanteenissa.
        A-klinikan asiakkaana ja vieroitusterapiassakin, jonka lopetti lapsellisena.
        Erikoisesti muistan trukinkuskiuransa. Se päättyi yhteen iltavuoroon kun särki kolmen trukin vaihteistot.
        Asui Kotkansaaren surkeimmissa vuokraluukuissa. Tätinsä perinnön turvin hankki yksiön uudehkosta kerrostalosta.
        Perinnöstä riitti vielä pieneen kaupungin vuokraamaan puutarhamökkiin. Kaatoi mm. puun sähkölinjalle. Puoli Kotkaa oli pimeänä alkusyksystä 1979.
        Ei peseytynyt, ei halunnut huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan.
        Hämäräperäinen tapaturma. Puhuttiin että tuli työmaalle vammautuneena. Sanoi jalkavamman tulleen töissä. Oli jotenkin jälkeenjääneenoloinen. Kerrottiin lääkärin suosituksella keinotelleen tapaturmaeäkkeelle sinä vuonna kun nähtiin tunnetuin meteori. liekö ollut Halley nimeltään.
        Oli päiviäkin nälässä kun pelasi joka lanttinsa korttipeleissä.

      • Lait1LAN.norzuTAHRAAJA
        se.oli.Ölman kirjoitti:

        Komeetta, ei meteori, Halleyn vuosi oli 1986 viimeksi.

    • vasta.puolet.siitä

      Maailman pitkäikäisimmät ihmiset ovat eläneet hyvin kurinalaista elämää.
      Kohtuus kaikessa on ollut aina heillä elämänohjeenaan.

      • kolikarrynakseli

        Tuli korppi, velhon lintu.
        Munat laski paskat ruiski,
        siitä skeptikot sikesi,
        valtavat valehtijat nousi.

        Skeposet valtaa veivas,
        Pilsut sulle, massi mulle,
        Rahaa haaskalle lekurille,
        Kultasuulle kusettajalle.

        Tuli hoito hirmuinen,
        energiat ovella ärjyi,
        sokeripillerit dosetissa paukkui.

        Skepo parka huokaeli,
        huokaeli, henkäeli,
        Vesi silmässä valitti:
        "Näimpä tiesin, Näimpä luulin,
        arvelin ala ikäni:
        Tiedot, luulot rakkahat repivät,
        sokkotutkimukset paukuttavat.
        Minä valheessa likoan.

      • 60101

        Italialainen Emma Moreno kuoi tänä keväänä. Hän oli viimeinen 1800 luvun elänyt ihminen. Säännölliset elämäntavat mahdollistivat tuon huikean elämänkaaren.

      • virsi.soul.gospel

        VIRSI , SOUL. JA. GOSPEL.

      • zen.rytkönen

        Japanilaiset ovat nykyään pitkäikäisimpiä ihmisiä maapallolla. Heillä täytyy olla terveimmät elämäntavat. Työajan ulkopuolella he pystyvät hiljentymään.

      • m.kiri
        zen.rytkönen kirjoitti:

        Japanilaiset ovat nykyään pitkäikäisimpiä ihmisiä maapallolla. Heillä täytyy olla terveimmät elämäntavat. Työajan ulkopuolella he pystyvät hiljentymään.

        Kyllä Japani on korkealla itsemurhatilastoissakin. Julkista häpeää he eivät helposti kestä. Ennen he tekivät mieluummin harakirin.

    • jes.12

      Olet vaan syntymävesipää v.v

      • kdvv

        Toivo!
        Mene Beniin opiskelemaan woodoocamhoitoja ja sitten paranna itsesi näillä mahtavilla poppamieshoidoilla.

      • kinkerit.käyty

        jes.12.säe 7

        Pitää satarosenttisesti paikkajaan.

      • kolikärrunalseli
        kinkerit.käyty kirjoitti:

        jes.12.säe 7

        Pitää satarosenttisesti paikkajaan.

        Tää skeposten kylttyyrirynö avittaa ja parantaa pahan olosi ja masennuksesi ja skitsofreniasi;
        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      • jes.13

      • aivojenkehityshäiriö

        Pitää muuten täsmälleen paikkansa.

      • nerobatti

        Ai, sulla on siis tommonen aivovamma ja siks kirjottelet palstalle jatkuvasti kaikenlaista sontaa.

    • Toivo.Lång.Inkeroinen

      Sadomasokistinen (sm)kulttuurisi näkyy ja haisee sinun toimesta v.viitanen naapurustostani.Sääli että sm on liika kiltteydestä johtuvaa.
      Sinua litistettiin ankaran hellari-isäsi toimesta. Niin sinusta onnettomasta tuli kristillisdemokraattinen sadomasokisti.
      Tänään medioissa olivat juuri kristilliset puouetentissä. Olet paras, äijäpaha viemään kd-kannatusta itse siitä tietämättä.

      Olet karjalaispässi uppoamassa nettisuohon kun elämässi ei sitten mennytkään odotustesi mukaisesti. Häpeän sinua meidän kulman asukkaana.

      • Perholainen

        Toivo Lång Kouvolan Inkeroisestahan se on siellä kuin skriivailee. Matala koulutus- ja älykkyystaso ihan lemahtavat näytöltä. Osaat ilmeisesti joten kuten lukea ja huonosti kirjoittaa. Voi Toivo, eiväkö sukulaisesi neuvo sinua lopettamaan itsesi häpäisyn?

      • pässikin

        Ole karjalaispässi ja pusken sinut nurin.

      • hiilihappojääkarhu
        pässikin kirjoitti:

        Ole karjalaispässi ja pusken sinut nurin.

        Ole uusi tällä palstalla.

    • hyvä.hoitovaste

      Omahoidot otetaan pian mukaan koulujen terveysopetukseen.Julkisen terveydenhoidon kustannukset vähenevät näin merkittävästi.

      • Kaustislainen

        Perholaiset ovat todistetusti suomen typerintä sakkia eli hölmöläisiä.
        PERHO = HÖLMÖLÄ

      • kaustislainen
        Kaustislainen kirjoitti:

        Perholaiset ovat todistetusti suomen typerintä sakkia eli hölmöläisiä.
        PERHO = HÖLMÖLÄ

        Ootko sinä vähän.... kotoisin Perhosta?

      • EnOle
        kaustislainen kirjoitti:

        Ootko sinä vähän.... kotoisin Perhosta?

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      • Perhosta
        kaustislainen kirjoitti:

        Ootko sinä vähän.... kotoisin Perhosta?

        Joo, olen kotoisin Perhon Möttösestä Jettatalon kupeesta.

      • kolikärrynakseli
        Perhosta kirjoitti:

        Joo, olen kotoisin Perhon Möttösestä Jettatalon kupeesta.

        Lue enemmän rynöyttä, niin viisastut;
        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

    • viina.terva.pikiöljy

      Totta kai on. Ennen kaikki sen tiesivät. Lääkäreitä ei ollut. Kansanparannuskeinot riittivät. Tosin 60 vuotiaaksi eli vain harvat.

    • Toivo.Lång.Inkeroinen

      Sekin on omahoitoa itsestä ettei suuhunsa aita sinne kuulumattomia aineksia. Tiedostaa mm. päihteiden vaarat, samoin tupakoinnista johtuvat haitat.
      Edelleen välttää sokerin ja kovien rasvojen käyttämistä.

      Yrittää rytmittää elämänsä niin että levolle ja nukkumiselle jää riittävästi aikaa. Vain muutaman kokonaisterveyteen liittyvän seikan mainitakseni.

      • PekkaLuusua

        Olet ilmeisesti lääkäri, kun tiedät nuo terveysasiat noin valtavan hyvin.

      • y.merenkuoppa

        Vasta opiskelija. Vanhemmat pakottivat valitsemaan lääketieteellisen kun itse olisin halunnut luther-säätiön kautta papiksi.
        Silti kunnioitan varsinkin isääni, joka maksaa monivuotiset opiskeluni. Kun lähes nelikymppisenä aloittaa opiskelut, oppiminen jo hitaampaa.

      • kolikärrynakseli
        y.merenkuoppa kirjoitti:

        Minä taas opiskelin rynöyttä ja olen niin onnellinen siitä.
        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

      • Raivo.Short

        Tässä todella hieno kylttyyrirynö kohottamaan masentunutta mielialaasi:
        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      • hassu_tuttuna
        Raivo.Short kirjoitti:

        Et ole se Raivo.Short, joka tänne kirjoitti aiemmin. Se olin minä, mutta ketju tai viesti taitaa olla nyt poistettu. (Sorry T.L. Inkeroisista, en voinut vastustaa. ) Voidaanko palata palstan ja ketjun aiheeseen ilman runoväännelmiä?

        signature RLfHI3

      • KukkivaTölli
        hassu_tuttuna kirjoitti:

        Olet siis tuo palstoja pilaava idiootti skeponen alias PALKAT NISKASSA !

      • hassu_tuttuna
        KukkivaTölli kirjoitti:

        Olet siis tuo palstoja pilaava idiootti skeponen alias PALKAT NISKASSA !

        Hienoa, olet saanut aikaiseksi oman nimimerkin. Olet muuten tuo palstoja pilaava ideanikkari kapinen alias runoilija.

        Muuten: taisi mennä signatuurit epäsynkkaan, tässä tuore.

        t. hassu_tuttuna.

        signature sHsJVX

      • by-GnuPG-v1

        Toivo,

        Aloituksesi oli hyvä ja aiheen mukainen kuten muutkin kirjoituksesi tässä ketjussa.
        Sinulle tiedoksi että paperiarkkipiispa, hillomunkkiluostari, nälkäpalkkasoturi, vaaravyöhyketerapia, virvatulenjohtaja ym. eivät ole v.v., ja v.v.:lle tiedoksi etteivät paperiarkkipiispa ym. ole TL Inkeroisista. Vanellus ei ole paperiarkkipiispa, ei myöskään EKP, kekek eikä kukaan muukaan joka tänne kirjoitteli ennen maaliskuuta 2016. PAP, NPS, HML, HKL, hassu.tuttuna ym. eivät myöskään runoile tänne millään tavalla.

        signature IO4SWL

      • hassu_tuttuna
        hassu_tuttuna kirjoitti:

        Et ole se Raivo.Short, joka tänne kirjoitti aiemmin. Se olin minä, mutta ketju tai viesti taitaa olla nyt poistettu. (Sorry T.L. Inkeroisista, en voinut vastustaa. ) Voidaanko palata palstan ja ketjun aiheeseen ilman runoväännelmiä?

        signature RLfHI3

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

      • rekisterissä
        hassu_tuttuna kirjoitti:

        Hienoa, olet saanut aikaiseksi oman nimimerkin. Olet muuten tuo palstoja pilaava ideanikkari kapinen alias runoilija.

        Muuten: taisi mennä signatuurit epäsynkkaan, tässä tuore.

        t. hassu_tuttuna.

        signature sHsJVX

        Yes, minä osaan rekisteröityä, toisin kuin sinä skepotollo, joka ei osaa edes tekisteröityä!
        VAAN PARKUU JA ITKEE PALSTALLA REKISTERÖIMÄTTÖMIEN NIMERKKIENSÄ PERÄÄN!

      • pitäävaankysyä
        by-GnuPG-v1 kirjoitti:

        Toivo,

        Aloituksesi oli hyvä ja aiheen mukainen kuten muutkin kirjoituksesi tässä ketjussa.
        Sinulle tiedoksi että paperiarkkipiispa, hillomunkkiluostari, nälkäpalkkasoturi, vaaravyöhyketerapia, virvatulenjohtaja ym. eivät ole v.v., ja v.v.:lle tiedoksi etteivät paperiarkkipiispa ym. ole TL Inkeroisista. Vanellus ei ole paperiarkkipiispa, ei myöskään EKP, kekek eikä kukaan muukaan joka tänne kirjoitteli ennen maaliskuuta 2016. PAP, NPS, HML, HKL, hassu.tuttuna ym. eivät myöskään runoile tänne millään tavalla.

        signature IO4SWL

        Mikähän lienee ollut dopamiini tasosi tuota roskaa kirjoittaessasi?

      • pitäävaanvastata
        pitäävaankysyä kirjoitti:

        Mikähän lienee ollut dopamiini tasosi tuota roskaa kirjoittaessasi?

        Olet siis tieteilijä, joka sokeasti uskoo dopamiiniin ja muihin kemikaaleihin! Että ihmistä ohjaa vain kemia! Eikä esimerkiksi suomen kielioppi, joka kertoo miten yhdyssanat kuten 'dopamiinitasosi' kirjoitetaan!

      • tunnentyypon
        pitäävaanvastata kirjoitti:

        Olet siis tieteilijä, joka sokeasti uskoo dopamiiniin ja muihin kemikaaleihin! Että ihmistä ohjaa vain kemia! Eikä esimerkiksi suomen kielioppi, joka kertoo miten yhdyssanat kuten 'dopamiinitasosi' kirjoitetaan!

        Älä välitä tuosta vajakista!
        Se on tän palstan hullu skeporiesa!

    • Toivo.Lång

      Tarkoitin tietysti mielen ja kehon kokonaisvaltainen omahoito. Hörhö luulee että se on jotenkin yhteiskunnalta tai kirkolta pois. Ei ole.
      Päinvastoin. Idässä tämä tiedettiin jo silloin kun Pohjois-Eurooppa oli osin kilometrien paksuisen jääkentän alla.

      • ent.metsätyömies

        Tilasin ajan terveyskeskuslääkärille siinä mielessä että he hoitaisivat jotenkin kiertäjänkalvon repeämistä. Yksityisterapeutti ei ehkä tuntenut tuollaistaa vaivaa ollenkaan. Yksi käynti maksaa päivärahani verran.

        Ei apua siitäkään runnomisesta. Tilasin lääkäriltä ajan kortisonipiikkiä varten. Siitäkään ei mitään apua koska vamma on kirurginen.
        Olkapää kuvattiin. Nivelrako on normaali, tulkitsi lääkäri rtg-kuvia Ei edes kovempia kipulääkkeitä kirjoittanut.
        Yksityisklinikat näitä operoivat. Operointi ei välttämättä kohenna tilannetta.

        Oen kuullut että tuhansia ihmisiä elää maassamme "toiskätisenä" kiertäjänkalvon repeämisestä johtuvana.
        Kremppakädelläni tänään pystyin nostamaan puolen kilon mehupullon jääkaapista. Väliin käsivarsi ei nouse edes vaakatasoon ilman kuormaa.

      • käsipotilas
        ent.metsätyömies kirjoitti:

        Soitapas Alavaikolle OYS:n ja tilaa aika. Paras tuntemani ortopedi ja käsikirurgi. Toinen hyvä Sakari Orava. Ainakin saat realistisen käsityksen kädestäsi ja jopa terveenkäden.
        Muista: Viiden markan suutari tekee kymmenen markan vahingon.

      • ent.työmies

        Minun butjetillani ei soitella aikoja huippuosaajille yksityissektorilla. Tämä on oikeasti tuhansien, ellei kymmenientuhansien ihmisten ongelma.
        Kuntasektorilla ei ole varaa ikäihmisten hoitoihin, varattomilla ei rahaa yksityishoitoihin.

    • enosi.muu.maa

      No hyvä. Kaljaa voit skipata terveemmälläkin kädellä. Muistat kai grabbispäivät, jolloin pystyit vaan taltrikilta juomaa litkimään.

      • virsi.soul.gospell

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

      • totta.kiesus.on

        Olutta voi juoda aikuinen mnuun miälestä litran viikossa eli 1/3 litran pullo joka toinen päivä. Nuoorille ihmiisille tuakin jo liikaa.

    • säännölliset.elämäntavat

      Ihmiset eivät eläisi jopa yli satavuotiaiksi elleivät he huolehtisi hyvin terveydestään.

      • nimensä.oli.Lauri

        On vieläkin ihmisiä, jotka eivät ole käyneet ikänään lääkärissä. Hiukan kateellisena kuunteli 80 kaupunkilaismiestä, joka yhä kertoi asuvansa syntymäkodissaan.

    • puuttuu.40.v

      On sillä omahoidolla myös pitkä historiansa. Se on 200.000 vuotta vanhaa perinnettä. Sen ansiosta me täällä maapallolla vielä keikutaan.
      Uusista ikä-ennätyksistä kuullaan lähivuosina. Nykyinen taitaa olla 116 vuotta.

      • vaimitä

        Yöllä hilli palsyoolla?
        Taidat olla sr paödtam siuto rynöilijä?y

      • bionapitelo

        Sori!
        Oom pääsoäiskännossä!

      • todennäköisesti.on

        Puuttuu 40v.
        Tuhatyhdeksänsataakymmenlukulaisia voi olla vielä useitakin hengissä?

      • virsi.soul.gospel

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

      • pfää
        virsi.soul.gospel kirjoitti:

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        Plagioit taas muiden nimimerkkejä. Et ansaitse signeerattua vastausta.

      • pfää

        Unohin sannoo, että olen pfää ja olen palstan pahin idiootti ja plagioija.

      • jpsäh
        pfää kirjoitti:

        Unohin sannoo, että olen pfää ja olen palstan pahin idiootti ja plagioija.

        määrittele 'plagiointi', ufohihhuli.

      • kmhuh
        pfää kirjoitti:

        Unohin sannoo, että olen pfää ja olen palstan pahin idiootti ja plagioija.

        Määrittele myös 'idiootti', plagioija.

      • pfää
        pfää kirjoitti:

        Plagioit taas muiden nimimerkkejä. Et ansaitse signeerattua vastausta.

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

      • jpsäh
        jpsäh kirjoitti:

        kmhuh kirjoitti:

        IDIOOTTI ON HASSU_TUTTUNA

      • king.hetero
        jpsäh kirjoitti:

        määrittele 'plagiointi', ufohihhuli.

        PLAGIOINTI ON TUSSUN PORAAMISTA

      • derva
        king.hetero kirjoitti:

        PLAGIOINTI ON TUSSUN PORAAMISTA

        hömm, minä olen käsittänyt, että silloin on kyseessä lisääntyminen eikä plagiointi, vaikka voisi joku sitä niinkin nimittää.

      • pulunnussija
        derva kirjoitti:

        hömm, minä olen käsittänyt, että silloin on kyseessä lisääntyminen eikä plagiointi, vaikka voisi joku sitä niinkin nimittää.

        Olet ymmärtänyt väärin, koska olet idiootti.

    • paabon.anoppi

      Tiede on valheellista ja virheellistä. Voidaan sanoa että tiedemaailma on valhemaailma. Tiedemaailma on järjestelmällinen tiukkojen lakien alaisuudessa toimiva maailma. Vain tieteen luomassa valhemaailmassa asiat voi ennustaa ennalta, ei todellisuudessa. Tiede häviää aina todellisuudelle. Tieteen teettämät, laitteet hajoaa, ihmiset sairastuvat hoidoista huolimatta, kuolevat tauteihin, voivat sairastua rokotteisiin ym. Ihan mitä tahansa tiede teettä, se on virheellistä ja pidemmän päälle tieteen teettämät menetelmät ei toimi.

      Todellinen maailma ei tätä ole. Todellisuus on vaihtoehtoja täynnä, todellisuus on kaoottisuutta ja ennalta-arvaamattomuutta täynnä. Siinä ei ole virhettä koska kaiken hajoaminen, kuoleminen on hyväksytty tosiasia.

      • Mikä.Muka.Toimisi

        Määrittele "todellisuus", hörhö.

      • tislaaja
        Mikä.Muka.Toimisi kirjoitti:

        Määrittele "todellisuus", hörhö.

        TODELLISUUTTA ON , KUN HASSU TUTTUNA TURAA POSSUJA.

    • opinsaunaautuasaina

      Ihminen on vielä toistaiseksi kehittynein ja edelleen kehittyvä eläinlaji. Juuri tiedemiehet sen saivat selville. Raamatun luomiskertomus antaa kovasti tarkoitushakuisen kuvan ihmisen kehityksestä.

      Ihmisten elinikä on moninkertaistunut juuri tieteen saavutusten ansiosta. Karsimalla pois huonoja ravintotottumuksia ja tapoja kuten tupakointia elin-ikä nousee jatkuvasti.
      Nykyään huumeet tappavat enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuudet. Valistusta ja tietoa on. Kaikille ei mene perille.

      • lisäys.edelliseen

        Tarkoitin; opinsauna autuas joskus.

      • kalajainen
        lisäys.edelliseen kirjoitti:

        Tarkoitin; opinsauna autuas joskus.

        TEILLE HÖRHÖILLE!!!
        MAAILMANKUVANNE TAUSTA ON LÖYTYNYT, JA SUOMEKSI SEN VOI LUKEA TIETEEN KUVALEHDESTÄ, JOSSA OVAT MYÖS ALKUPERÄISET VIITTEET.

        Kyseessä on aivojen etulohkossa oleva mielihyväkeskus, joka tuottaa ihmisen haluamia tuntemuksia ja kykenee vaimentamaan todellisia kipuja. Toiminta mitattiin fMRI - laitteella, jota käytetään rutiinisti pään kuvauksissa. Sieltä lähtevät uskomushoitojen miellyttävät tuntemukset.

      • skepojenSynty
        kalajainen kirjoitti:

        TEILLE HÖRHÖILLE!!!
        MAAILMANKUVANNE TAUSTA ON LÖYTYNYT, JA SUOMEKSI SEN VOI LUKEA TIETEEN KUVALEHDESTÄ, JOSSA OVAT MYÖS ALKUPERÄISET VIITTEET.

        Kyseessä on aivojen etulohkossa oleva mielihyväkeskus, joka tuottaa ihmisen haluamia tuntemuksia ja kykenee vaimentamaan todellisia kipuja. Toiminta mitattiin fMRI - laitteella, jota käytetään rutiinisti pään kuvauksissa. Sieltä lähtevät uskomushoitojen miellyttävät tuntemukset.

        Tuli korppi, velhon lintu.
        Munat laski paskat ruiski,
        siitä skeptikot sikesi,
        valtavat valehtijat nousi.

        Skeposet valtaa veivas,
        Pilsut sulle, massi mulle,
        Rahaa haaskalle lekurille,
        Kultasuulle kusettajalle.

        Tuli hoito hirmuinen,
        energiat ovella ärjyi,
        sokeripillerit dosetissa paukkui.

        Skepo parka huokaeli,
        huokaeli, henkäeli,
        Vesi silmässä valitti:
        "Näimpä tiesin, Näimpä luulin,
        arvelin ala ikäni:
        Tiedot, luulot rakkahat repivät,
        sokkotutkimukset paukuttavat.
        Minä valheessa likoan.

      • se.on.seonnut
        kalajainen kirjoitti:

        TEILLE HÖRHÖILLE!!!
        MAAILMANKUVANNE TAUSTA ON LÖYTYNYT, JA SUOMEKSI SEN VOI LUKEA TIETEEN KUVALEHDESTÄ, JOSSA OVAT MYÖS ALKUPERÄISET VIITTEET.

        Kyseessä on aivojen etulohkossa oleva mielihyväkeskus, joka tuottaa ihmisen haluamia tuntemuksia ja kykenee vaimentamaan todellisia kipuja. Toiminta mitattiin fMRI - laitteella, jota käytetään rutiinisti pään kuvauksissa. Sieltä lähtevät uskomushoitojen miellyttävät tuntemukset.

        Kuuluu olevan KD-hörhö tuo häirikköviestejä spämmäävä tyyppi. Olen lukenut täältä että Laatokakan Karjalasta oli tuon hörhön helluntalainen isä.
        Tämä palstantuhoaja on syntynyt ennen välirauhan tuloa.

        Niistä vaan näkee että fanaattinen usko vie järjen. Se onneton vouhka uskoo että sillä pääsee taivaaseen että aiheuttaa häiriöitä netissä; vanha äijä jo!

      • Toivo.Lång
        se.on.seonnut kirjoitti:

        "kuuluu olevan"
        Kyllä se on ihan tosiasia. kd-vouhkan provopaja Inkeroisissa, Kymijoen sillasta vasemmalla, parin kivenheiton päässä. Olen ollut talossa töissä.

    • kolikärrynakseli

      Siellä olee Toivo Lång Kouvolan Inkeroisista, joka jälleen väärinymmärtää tiedettä ja kaiken muunkin. Runo Toivon. Voi sinua, toivoton Toivo!!!

      • f........ar.......t

        mene muualle messuamaan kasukassasi

      • f....ar...t
        f........ar.......t kirjoitti:

        mene muualle messuamaan kasukassasi

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

      • Toivo.Lång

        Mestariluokan sanoittaja Juha Vainio kohdensi Panaman konsuli biisinsä neljännen säkeensä erikoisesti inksassa asuvalle v.v-hörhölle.

        Minä olin öljystä rikas Abdullah pienessä sievässä
        niin tuli vuoroni jossa olla hoitolaan vievässä
        lääkäri korvani kuiskutti
        hoitaja suoneeni ruiskutti
        aavikkomaisemaa keltasta
        mä vaan katselin teltasta
        köyhän ainut huvitus
        on vilkas mielikuvitus
        se siivet selkään saa.

      • f....ar...t kirjoitti:

        British Medical Journalin (BMJ) Clinical Evidence verkkojulkaisussa lehden asettama tutkijaryhmä arvioi kaikkiaan 2500 erilaista lääketieteellistä hoitoa ja niistä olemassaolevaa tutkimusnäyttöä. RCT-tason (satunnaistettu kaksoissokkotutkimus) vankka näyttö katsottiin selkeäksi osoitukseksi siitä, että hoidolla on muutakin kuin lumevaikutus.
        BMJ:n tutkijaryhmän mukaan vain 13%:lla hoidoista on vankka tieteellinen näyttö niiden toimivuudesta, 23 % :lla hoidoista on todennäköisesti hyödyllisiä vaikutuksia, 8 %:lla hoidoista haitan ja hyödyn suhde on epävarma, 6 % hoidoista ei ole todennäköisesti hyödyllisiä, 4 % hoidoista on todennäköisesti tehottomia ja jopa haitallisia, mutta suurimman ryhmän 46 % muodostivat hoidot, joiden tehokkuudesta ei ole mitään varmaa tietoa.

        Tutkijaryhmän myöntää, että hoitojen jaotteleminen eri kategorioihin on erittäin vaikeaa vaikka käytettävissä on eri alojen asiantuntijoita, vertaisarvioitsijoita ja huippututkijoita. Hoitojen ryhmittely eri kategorioihin sisältää aina jossain määrin subjektiivista arviointia ja kiistanalaisia tulkintoja. Joka tapauksessa oheinen jaottelu kertoo tiedeyhteisölle sen, että paljon on vielä tutkittavaa ja useimmat päätökset hoidoista tehdään lääkärin henkilökohtaisten tietojen, taitojen ja asenteiden perusteella, myös potilaan ja lääkärin onnistunut vuorovaikutus on tärkeää.

        Kirjallisuusviitteet
        http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"

        Miksi plagioit toisten nimimerkkejä?

      • sääootplagiaattori
        paperiarkkipiispa kirjoitti:

        Miksi plagioit toisten nimimerkkejä?

        Aivan samalla tavalla kuin sinun kaikki palstalle lähettämäsi sonyakirjoitukset.

      • firr98-1
        sääootplagiaattori kirjoitti:

        Aivan samalla tavalla kuin sinun kaikki palstalle lähettämäsi sonyakirjoitukset.

        Mihin tuo muka vastasi? Ja miksi taas otat ite oot -linjan? Pelottaako tuleva kunnianloukkaushaaste?

      • possunturaaja
        firr98-1 kirjoitti:

        Mihin tuo muka vastasi? Ja miksi taas otat ite oot -linjan? Pelottaako tuleva kunnianloukkaushaaste?

        Kyllä niin kovasti pelottaa, että paskat on housuissa.

    • nokela.lukija

      Jos hoitaa kehoaan, voi hoitaa myös paremmin mieltään. Aasialaisperäisten kehonhoitokulttuurit tukevat myös henkistä kasvamista.
      Mitä lienevät vierailevat joogagurut jättäneet suomeen vastineeksi mahdollisista palkkioistaan? He korostavat henkisen kasvamisen tärkeyttä.

    • kolmekymmenlukulainen

      Totta kai ON ! Skolioosien omahoidon on hyvä olla mieluummin jokapäiväistä, että liikkuminen ilman rollaattoria jatkuisi kauemmin.
      Jos nuo omahoidot olisivat kuntavastuun kontolla, se olisi iso lasku itselle ja työnjakoa lisäävää ammattilaisille.
      Mukaan riesaksi tullut reuma on nyt hivuttautumassa selkärankaankin. Ei parane jäädä reporangaksi edes päiväksi. Aktiivisuus kannattaa tässä asiassa.

      • korkeat.tulehdusarvot

        Paitsi että reuman ulottuminen selkärankaan tekee liikkumisen vaikeaksi, ellei mahdottomaksikin.
        Kipujen vaivaamaa loppuelämää reumakin tietää. Taitaa osittain geeniperintönä kulkea.

      • jodimikko

        Saattaa sen takia olla että terveyssektori on jo nyt liian kuormittunutta. Tieteellä on keinoja, joilla ihmisten oman aktiivisuuden myötä voidaan julkista terveydenhoitoja keventää.
        Koulutustaso on tässä ensiarvoisessa asemassa. Mm. paljon liikuntaa harrastavat ihmiset käyttävät vähemmän terveyspalveluja kuin vähän liikkuvat. Myös hyötyliikuntaa arvostetaan korkealle.

    • ei.mystiikkaa

      helsinki.f/omahoito

      Omahoitosi netissä
      Terveystarkastus
      Valmennusohjelmat
      Omahoitokirjasto

      Kustannus Oy
      DUODECIM
      tieto parantaa

      Näitä lappusia on Suomen jokaisen terveyskeskuksen asiakasluukuilla.

    • viätäinen

      Tänäänkin omahoisin rammettuneita yläselän lihaksia, jänteitä ja tukikudoksia. Ohjeet katoin fysikaalisen hoitajan antamasta paperista.

      • viätäinen

        Fysioterapeutin kotitehtäväohjeilla treenattava käsivarsi kipeytyi entisestään. Tehin kai jotakin väärin.

      • liiku.ennemmin.maastossa

        Jos joku liike tuntuu kipeltä suorittaa, sitä ei saa tehdä. Moni on pilannut väärillä harjoitusliikkeillä terveyttään.

      • nämä.esimerkkinä
        liiku.ennemmin.maastossa kirjoitti:

        Jos joku liike tuntuu kipeltä suorittaa, sitä ei saa tehdä. Moni on pilannut väärillä harjoitusliikkeillä terveyttään.

        Maastossa kävely ei riitä huonon tukirangan huoltamiseen. Hyväasentoisenkin selkärangannikamien välilevyt painuvat kasaan vanhemmalla iällä.
        Niiden painetta voi helpottaa kotioloissa tehokkaalla venyttelyohjelmalla. Lämpimälle alustalle käydään selälleen ja aloitetaan.
        Kädet sivuilla selkärankaa venytetään vuoroin päälakea ja taas varpaita päin. Sitten olkapäitä, toinen alhaalla toinen ylhäällä asentoja muutellen.

      • lenkkeilevä.leevi
        nämä.esimerkkinä kirjoitti:

        Maastossa kävely ei riitä huonon tukirangan huoltamiseen. Hyväasentoisenkin selkärangannikamien välilevyt painuvat kasaan vanhemmalla iällä.
        Niiden painetta voi helpottaa kotioloissa tehokkaalla venyttelyohjelmalla. Lämpimälle alustalle käydään selälleen ja aloitetaan.
        Kädet sivuilla selkärankaa venytetään vuoroin päälakea ja taas varpaita päin. Sitten olkapäitä, toinen alhaalla toinen ylhäällä asentoja muutellen.

        Tuohon kellonaikaa, jolla viestisi kirjautui, olen kääntänyt kylkeä jo pariinkin kertaan. Tästä vaan seuraa, että olen jo aamulla 7 hereillä.
        Alkukesästä on mukava lintujen lauluakin on kiva kuulla. Ensi kertaa kuulin tänä keväänä käen kukuntaa.

      • Toivo.Lång
        lenkkeilevä.leevi kirjoitti:

        Tuohon kellonaikaa, jolla viestisi kirjautui, olen kääntänyt kylkeä jo pariinkin kertaan. Tästä vaan seuraa, että olen jo aamulla 7 hereillä.
        Alkukesästä on mukava lintujen lauluakin on kiva kuulla. Ensi kertaa kuulin tänä keväänä käen kukuntaa.

        Lenkkeily ja erikoisesti maastossa liikkuminen on hyvä ja mielekäs tapa pitää mieltä ja kehoa kunnossa kunhan tähän varataan riittävästi aikaa.
        Mutta tuo on enemmän tervejalkaisten harrastus. En ole vuosiin kävellyt yhtä mittaa edes puolta kilometrin matkaa loppuikäisen jalkavammani takia.
        Polkupyörällä nilkutan omaa vauhtiani lyhyitä matkoja.

        Hoitopöydällä, kotioloissa yritän pitää skolioosieni runtelemaa ranganrappeutumista hiukan kontrollissa. Kuntavastuun mukaiselle fysioterapialle on nuorempiakin tarvitsijoita.

    • innogentbystander

      Toivo Lång, olen nähnyt sinut usein sekavana kouvolalaisessa kaljapaikassa kavereiden ja olutpullon kanssa. Puhe epäselvää mökellystä. Se on Toivon kokonasvaltaista hermoston hoitoa kaljalla. Samalla voipi kirjoittaa palstoille pikku hiprakassa.

      • Kukaan ei usko kirjoituksiasi.

      • todistajaNr1

        Olin paikalla ja voin todistaa kertomuksen todeksi.

      • Toivo.Lång
        piikkilankapuhelin kirjoitti:

        Kukaan ei usko kirjoituksiasi.

        Vastaan haloo haloo hyvällä tätsillä kun puolustit minua tota satuilijaa vastaan. Minulla on alkoholi t ä y s i n hallinnassa.
        Sillä kai taas jöpöttää kun se haluaa taas omaa hubaa.

      • nak.5
        todistajaNr1 kirjoitti:

        Olin paikalla ja voin todistaa kertomuksen todeksi.

        Sitten voinet todistaa myös homeopatiaveden toimivuuden vaihtoehtoishoidoissa.

      • alkoholihalinnassa
        Toivo.Lång kirjoitti:

        Vastaan haloo haloo hyvällä tätsillä kun puolustit minua tota satuilijaa vastaan. Minulla on alkoholi t ä y s i n hallinnassa.
        Sillä kai taas jöpöttää kun se haluaa taas omaa hubaa.

        Siis juot kaiken alkoholin, mitä näet ja saat!

      • r.-.r
        alkoholihalinnassa kirjoitti:

        Siis juot kaiken alkoholin, mitä näet ja saat!

        siis siis siis siis....

      • mirrow
        todistajaNr1 kirjoitti:

        Olin paikalla ja voin todistaa kertomuksen todeksi.

        > Olin paskalla ja voin todistaa kertomuksen todeksi.

        Korjasin kirjoitusvirheesi puolestasi.

    • lähinaapuri

      Olin viereisessä pöydässä kaljalla, kun kun eräs Inkeroisten surullisen kuuluisa mies örvelsi humalassa, rinta oksennuksessa omiaan. Tunsin hyvin, kun on naapuri. Kyllä me naapurit häpeämme sitä. Vanha mies, kehtaakin.

      • sivuSuunsa

        Kertoiko hän KD-ryhmänsä tulevista suunnitelmista?

      • ryhmätutuksi
        sivuSuunsa kirjoitti:

        Kertoiko hän KD-ryhmänsä tulevista suunnitelmista?

        Osa KD-ryhmäläisistä;
        Hassututtuna
        Paavinanoppi
        Possunturaaja
        Kinghetero
        Paperiarkkipiispa
        Virsisoulgospel
        Jne

      • Toivo.Lång
        sivuSuunsa kirjoitti:

        Kertoiko hän KD-ryhmänsä tulevista suunnitelmista?

        Tuohon kd-populaan näyttää kelpaavan kuka vaan joka sanoo olevansa uskovatyyppi.
        Tää palstan pääsabotääri kirjotti tänäänkin huuhaapalstalle idioottiviestinsä. Viesti ketju on pieris & salis. Se on v.v:n hengen tuotosta.
        Vastikään sen samanlainen viestiketju poistettiin. Siinä oli jo satoja viestejä.

      • UskovainenUuno

        Todista väitteesi aukottomasti!
        Niin uskomme!

      • välipiristin
        ryhmätutuksi kirjoitti:

        Osa KD-ryhmäläisistä;
        Hassututtuna
        Paavinanoppi
        Possunturaaja
        Kinghetero
        Paperiarkkipiispa
        Virsisoulgospel
        Jne

        Kukaan noista nimimerkeistä ei ollut alunperin se nykyisin niillä tänne kirjoitteleva KD-ryhmäläinen. Joku, ehkä hän, varasti monet noista rekisteröimättömistä nimimerkeistä ja alkoi kirjoitella niillä idioottiviestejä. Mutta hän ei osaa signeerata niitä koska hänellä ei ole minun salasanalistaani eikä hän ole minä, vaan hörhö plagiaattori ja palstahäirikkö.

        --
        signature C 8 NY

      • signatureC_8_NY
        välipiristin kirjoitti:

        Kukaan noista nimimerkeistä ei ollut alunperin se nykyisin niillä tänne kirjoitteleva KD-ryhmäläinen. Joku, ehkä hän, varasti monet noista rekisteröimättömistä nimimerkeistä ja alkoi kirjoitella niillä idioottiviestejä. Mutta hän ei osaa signeerata niitä koska hänellä ei ole minun salasanalistaani eikä hän ole minä, vaan hörhö plagiaattori ja palstahäirikkö.

        --
        signature C 8 NY

        Olen se palstan hullu possunturaaja.

      • tekouskovainenfeikki
        UskovainenUuno kirjoitti:

        Todista väitteesi aukottomasti!
        Niin uskomme!

        Onhan se päivänselvä asia että kd-hörhö, joku v.v on noiden ripulijuttujen nettiin levittäjä. Kaiiki satit sille kelpaa myös huuhaa palsta.
        Nyt se feikkaa Henrik Ijästä oulusta päin.

      • signatureC_8_NY kirjoitti:

        Olen se palstan hullu possunturaaja.

        Sinulla ei ole minun signatuurilistaani, joten et voi signeerata viestejäsi minun signatuureillani.

      • HuittistenTRPEDOasenma
        Toivo.Lång kirjoitti:

        Tuohon kd-populaan näyttää kelpaavan kuka vaan joka sanoo olevansa uskovatyyppi.
        Tää palstan pääsabotääri kirjotti tänäänkin huuhaapalstalle idioottiviestinsä. Viesti ketju on pieris & salis. Se on v.v:n hengen tuotosta.
        Vastikään sen samanlainen viestiketju poistettiin. Siinä oli jo satoja viestejä.

        Nosto. Pidän TL:n väitteitä enemmän totena kuin hänen naapurinsa mekastusta palstalla.

    • murskadiagnoosi

      Omahoidoilla on sekä etunsa että rajoituksensa. Omahoitojen harrastaminen sopii oikeastaan harvoille ihmisille. Ne vaativat sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta.
      Mentaalisiin ongelmiin niillä saadaan helpotusta, Kirurgisiin ei ollenkaan.
      Esimerkki. Käytän omahoitoharjoituksiin joka päivä yli tunnin. Se sitoo paljon vapaa-aikaa ja energiaa. Pääsin vuosien itsekasvatustyöllä eroon päihdeongemastani.

      Sen sijaan telakkatyössä putoamisesta aiheutuneeseen jalkavammaan sillä on vain kipua hillitsevää vaikutusta; mielenhallinnan kautta.
      Jalkaa ei aleta operoimaan luudutuseikkauksen avulla, koska tässä tapauksessa vakuutusyhtiön lääkäsi uskoi potilaan joutuvan leikkauskierteeseen.

    • hassu__tuttuna
      • kolikärrynakseli

        Kirjoituksessasi on virhe nimimerkissä ja linkki juutalaisvastaiseen huuhaasivustoon.

      • pennin_jänis
        kolikärrynakseli kirjoitti:

        Kirjoituksessasi on virhe nimimerkissä ja linkki juutalaisvastaiseen huuhaasivustoon.

        Olet juutalaisvastainen skeporasisti!
        Mun kirjotuksis ei oo koskaam virheotä, kuten sulla!

        t. Aito hassu_tuttuna PAP/HKL/VVT/NPS/MKK/...
        --
        signature q8RXhu
        Ko

      • kolikärrynakse1i
        pennin_jänis kirjoitti:

        Olet juutalaisvastainen skeporasisti!
        Mun kirjotuksis ei oo koskaam virheotä, kuten sulla!

        t. Aito hassu_tuttuna PAP/HKL/VVT/NPS/MKK/...
        --
        signature q8RXhu
        Ko

        Kun lakkaat käyttämästä toisten nimimerkkejä, toiset lakkaavat käyttämästä sinun nimimerkejäsi. -- Konfucius

    • tottakai_on

      Omahoito on aina ollut terveyden ylläpidon peruskauraa. Siitä ei vaan puhuta.

      • kauraheppa

        Syötkö sinäkin peruskauraa?
        Se on hyvää ja terveellistä.

      • skepponen

        Tyypillistä Toivon viestintää!

    • haittaaxse

      Jeesus tosin kyseli asiat oikein jo nuorena.

      • ve5ihiihtäjä

        Jeesuksen piikkiin on laitettu mahdottomia skenaarioita. Kaksi kalaa ja v iisi leipää riitti 5000 ihmiselle.
        Eikä tässä kaikki. Peräti 12 korillista leipää jäi vielä köyhille jakelupisteisiin. Tulee kysyneeksi oliko paroni Mynchausenin sukua paikalla noissa viisitonnisissa. Ei arvon paroni yltänyt murtsikkaosaankaan noista muinaisista ihmetöistä.

      • läläläläläää
        ve5ihiihtäjä kirjoitti:

        Mynhausen oli saksslainen ateisti ja natsi, jpka ei uskonut jeesukseen!
        Natsit oöivat steisteja, jotka eivät jakaneet leipää, baan kuulia!
        Kuula kalloon tai sytämeen sanos nstsi!

        Oot ateidti ja ilmeisesti myös natsi!

      • tietty.nasaret-lisä
        ve5ihiihtäjä kirjoitti:

        Jeesuksen piikkiin on laitettu mahdottomia skenaarioita. Kaksi kalaa ja v iisi leipää riitti 5000 ihmiselle.
        Eikä tässä kaikki. Peräti 12 korillista leipää jäi vielä köyhille jakelupisteisiin. Tulee kysyneeksi oliko paroni Mynchausenin sukua paikalla noissa viisitonnisissa. Ei arvon paroni yltänyt murtsikkaosaankaan noista muinaisista ihmetöistä.

        Ve5ihiihtäjä
        Englantilainen taikuri käveli Thamesin piltaa virralla odottavaan poliisiveneeseen. Jessen aikana hoitopartiot olivat kai vielä kehittelyvaiheessa.
        Brittitaikurin jutut videoitiin kaiken kansan nähtäviksi, kun taas nasaret-jessen ihmeteot kirjoitettiin "korjailtuina" satoja vuosia jälkeen päin.

      • Verhoerottaa
        tietty.nasaret-lisä kirjoitti:

        Ve5ihiihtäjä
        Englantilainen taikuri käveli Thamesin piltaa virralla odottavaan poliisiveneeseen. Jessen aikana hoitopartiot olivat kai vielä kehittelyvaiheessa.
        Brittitaikurin jutut videoitiin kaiken kansan nähtäviksi, kun taas nasaret-jessen ihmeteot kirjoitettiin "korjailtuina" satoja vuosia jälkeen päin.

        Criss Angel suoriutui kiitettävästi hänkin monista ihmeistä. Vähemmän kiitettävästi kävi niissä tapauksissa, joissa hän mittelöi henkimaailmaan päin ja ajautuipa aiheesta käsirysyynkin toisinajattelijakollegansa kanssa.

        Sanan Jeesus tuntevat kaikki henkimaailmassa. Täällä ei taida olla yhtä ilmeistä.

    • MuistuttavaKristalli
    • luonnon.antibiootti

      Flunssarokotus pääsi loppumaan kun en ajoissa mennyt jonoon. Ankara köhä iski tämän kuun alkupuolella. Ei sentän petiin kaatanut.
      Vitamiineja napsin jo syyskuun alusta alkaen. Valkosipulin syönti saattoi olla se flunssan estäjä.

      • vaarat_vaanivat

        Kuinka onnekas olitkaan, kun tuo länsimaisen hypnotisoinnin päämateria pääsi edeltäsi loppumaan. Pelkäävälle elämä on vaarallista. Siksi pelko myy enemmän kuin mikään muu.

        Kauppiaille ihmisen älykkyys on siinä mielessä haitallista, että sen avulla on mahdollista havaita koko maailmanlaajuisen systeemin strategia, heidän pelinsä. Tavallinen kansalainen käyttää vain viittä prosenttia potentiaalisesta älystään ja lahjakkaatkin ainoastaan kymmenkunta. Ihmekös tuo, jos mikä tahansa hölynpöly käy terveydelliseksikin ohjeeksi, kun kokonaisymmärrys on siellä jossain kiven takana näkymättömissä.

        Yogit eivät ole mieltyneet sipuleihin, eivät varsinkaan valkosipuliin (katsovat häiritsevän keskittymiskykyä, meditointia, syvän tietoisuuden saavuttamista), vaikka tunnustavatkin näiden terveyshyödyt useiden sairauksien hoidossa.

      • jimsdsa09
        vaarat_vaanivat kirjoitti:

        Eivätkö nuo prosentit ole sellaisia tieteellisiä mittaamisyksiköitä, joilla ei ole tekemistä syvän tietoisuuden kanssa?

      • luonnon.antibiootit

        En pyri enää 80 vuoden ikähaminoilla yogiksi. Lannerangan nivelkulumat aiheuttavat kipuja jo aika vähäisestä rasittamisesta.
        Vasemmalle kyljelle nukahtaminen tietäisi kokopäiväistä kovaa kipua. Sen on jo oppinut kantapään kautta.
        Joka ilta sitä on kovalla alustalla maaten kuntoutettava. Vain vahvat tukikudokset estävät halvausoireiden kehittymisen.
        Alkuvenyttely sattuu joka ilta pahasti, mutta se vertyy vuosikausien kokemuksella. Luonnon antibiootit eivät kuitenkaan riittäneet ehkäisemään 10 päivän yskäsumaa.
        Otan flunssarokotepiikin parin viikon päästä ja venaan, meneekö talvi yli ilman flunssaa.

      • vaarat_vaanivat
        luonnon.antibiootit kirjoitti:

        Viittaus yogeihin ei tarkoittanut, että ihmisen vanhoilla päivillään tulisi vääntäytyä hänelle vastenmielisiin ja kipua tuottaviin asanoihin. Sipulien vaikutus tautien torjunnassa taas on vanhaa perua, olipa kysymys niin idästä kuin lännestä, ja meditoidessa jokainen voi muodostaa oman käsityksensä, mikä osuus noilla on keskittymiskykyyn.

        Influenssarokotteiden kuin minkä tahansa muunkin rokotteen vaikutuksia on mahdollista tutkia yogankin avulla. Totta nimittäin on, että rokotteen jälkeen kehon toiminnot voivat taantua merkittävästi.

        Vuosittaisten influenssarokotteiden käyttö näkyy jo selvästi kansalaisten heikentyneessä terveydentilassa. Rokotteet vaikuttavat niin moneen. Kenellä fyysiseen romahtamiseen, kenellä mielenterveyden ongelmiin. Rokoteasiantuntijoiden mukaan mitään ei kuitenkaan voida todistaa, ja siksi korvausvaatimukset ovat turhanpäiväistä ajanhukkaa. Rokotteiden kohdalla todistaminen tuskin koskaan tulee mahdolliseksi. Yli vuosisatainen saavutettu etu rahoineen ja maineineen on jo riittävä este ja maine se on arveluttavakin.

        Rokoteasiantuntijat tietävät, että jos rokotteilla halutaan tienata, on toimittava juuri nyt eikä myöhemmin. TV, radio ja lehdet mainostavat sen minkä ehtivät. Lasten ja nuorten pahoinvointia ei saa myöntää tai saa, mutta heti perään on muistutettava, että suurin osa sentään pärjäilee. Syntyvyys on alkanut kääntyä jo laskuun, vaikka hormonihoidoilla raskaaksituloa on yritelty avittaa. Lääkkeet muodossa tai toisessa alkavat jo olla elinehto. Pian mitään ei synny ilman lääkeapua, ja niinpä mennäänkin lääkityksestä toiseen, kunnes koko kemiallinen soppa päätyy omaan mahdottomuuteensa.

        Monille lääkeaineille on keksitty muutakin kuin niiden alkuperäiskäyttöä, esim epilepsialääkkeille. Jos influenssarokotteet eivät pure influenssaan, voihan niitä käyttää flunssankin ennaltaehkäisyyn tai minkä tahansa muun sairauden ennalta torjumiseen, mielikuvitus kun ei ole este. Kaikki eivät kuitenkaan sairastu, joten ne sairastumattomat ovat tietenkin hyötyneet rokotteesta, ja kun lääkeaineilla tunnetusti ovat myös haittapuolensa, mitä turhaa muusta valittamaan. Lääkeaineiden uusiokäyttö kun on tavan trendi. Kyllä aika tavaran kaupitsee. Rokoteasiantuntija tuskin panee pahakseen, jos rokote soveltuukin paremmin muuhun kuin siihen, mihin tieteellisyys on sen alun perin luokitellut.

      • vaarat_vaanivat
        jimsdsa09 kirjoitti:

        Eivätkö nuo prosentit ole sellaisia tieteellisiä mittaamisyksiköitä, joilla ei ole tekemistä syvän tietoisuuden kanssa?

        Prosentit kuvastavat joka tapauksessa sitä puolta, missä määrin ihmisellä on taipumusta kääntyä sisäänpäin pohdiskelemaan kaiken olevaisen merkitystä. Jotta se olisi mahdollista, on tehtävä valinta, ja luovuttava monesta muusta aikaa vievästä. Terveydenhoidossa ihmistä pyöritetään sellaista vauhtia, ettei hänelle jää aikaa tutkia itseään, saatikka älyään. Lääkeaineiden sekoittamana itseen perehtyminen käy jopa mahdottomaksi.

        Mietiskelyn todelliset taitajat tietävät kertoa, kuinka ihminen riisutaan oman älynsä harhasta. Pyhissä kirjoissa ihmisen älyä ei juurikaan hehkuteta. Raamatussakin kerrotaan, että kaikki ovat harhautuneet, joka ikinen, ja ettei ole yhtään viisasta. Tuo näkökulma huomioiden tartuit hyvin olennaiseen. Nuokin mainitsemani prosentit, mitä lienevät, liioiteltua optimismia.

        Kulttuureissa ovat omat nousu- ja laskukautensa. Hyvä puoli on se, että kun tarpeeksi pitkään on pohjamudissa ryvetty, nousu alkaa väistämättä kiinnostamaan.

      • ala.selittää.NYT

        Taas kysymyksen väistelyä, sivuunvetoa kuin ankerias siiman päässä. Vaihtoehtohoitojen kannattaja otti esiin mittayksikön "prosentti", minä kysyin sen käytöstä tällaisessa vaihtoehtohoitoyhteydessä (jossa jokainen potilas on yksilö ja hoidetaan sen periaatteen mukaisesti) ja vastauksena tulee tätä aiheen vierestä kirjoittamista, sisäänpäin kääntymiseen viittaamista ja kuvastamista ja vaikka mitä kielikuvia.

        Miksi käytät mitään tieteelliseen viittaavaa (prosentti) jos kerran niin tieteen tuomitset?

      • vaarat_vaanivat
        ala.selittää.NYT kirjoitti:

        Agressiivisuus ei ole kielikuva, vaan aito toimintamalli. Sanan prosentti tähden ei kannata mielenrauhaansa menettää.

        Prosentithan eivät sinua kiinnosta, eivät ainakaan tieteellisessä mielessä. Muutoinhan havaitsisit saman kuin poliitikotkin, että ne ovat suuntaa antavia, jos sitäkään. Rokotekriittisyys muuntuu mielessäsi tiedevastaiseksi. Rokotekritiikittömyys joka tapauksessa on tieteen pahin vihollinen ja vaikenevat lääkärit pelkäävät päivä päivältä enemmän. Lääkäriksi aikova miettii entistä vakavammin, keitä hänen tulee ammatissaan puolustaa ja tuleeko selviämään itsekään. Tosi harvassa ovat lääkärikunnassakin ne tiedemyönteiset, jotka kuntotestisi tulisivat läpäisemään. Vihkiytyneitä alkaa olla yhä harvemmassa, kun soraäänet, ne äänettömät mukaan lukien kyllästyvät hekin pian vaitioloonsa.

        Miksi tiede plagioi sanan energia vuosituhantisten hoitojen perinteestä, kuten Chi, Ki ja Prana. Sanoja patentoidessa rokotteetkin voisi hetkeksi unohtaa, sekö lienee tarkoituksesi.

        Jos sanat kielletään, kuinka ajatusten käy? Samaa energiaa, vaikkei ääneen lausutakaan. Nykytekniikalla mittaamaton energia se vasta raivostuttaakin. Rokotteilla nykylääketiede saa ajattelun loppumaan, agressiivisuuden puhkeamaan ja paljon, paljon muuta merkittävää. Näin joidenkin elämä päättyy ja asiantuntijat kunnon poliitikkojen tapaan eivät kommentoi mitenkään. Tässä on se tosiasiallinen syy, miksi sivuraiteille halutaan niin kiihkeästi mennä. Jotta itse pääasiaan ei tarvitsisi ryvettyä.

        Rokotteet ovat arka aihe. Sen verran arka, etteivät viranomaisemme kykene aihetta edes lähestymään. Entä sitten kun kaikki pakotiet on läpikäyty ja koko karmeus kaatuu päälle. Siinä vaiheessa raha on se vihonviimeinen aihe, mikä ihmistä jaksaa kiinnostaa.

        Tieteen vartioimisesi on turhaa. Lääketieteessä ja terveydenhoidossa lähestytään jo uutta aikakautta, jolloin myös tällä alalla vastuuta tullaan käsittelemään aivan uudesta näkökulmasta. Tällä haavaa tieteellinen manipulointi on vielä huipussaan, mutta toisenlainenkin aika koittaa, nimittäin kriittinen. Terveydenhoidossa kritiikittömyys on ollut jo käsittämättömän kauan vallalla.

      • KainuunSelittäjä
        ala.selittää.NYT kirjoitti:

        Taas kysymyksen väistelyä, sivuunvetoa kuin ankerias siiman päässä. Vaihtoehtohoitojen kannattaja otti esiin mittayksikön "prosentti", minä kysyin sen käytöstä tällaisessa vaihtoehtohoitoyhteydessä (jossa jokainen potilas on yksilö ja hoidetaan sen periaatteen mukaisesti) ja vastauksena tulee tätä aiheen vierestä kirjoittamista, sisäänpäin kääntymiseen viittaamista ja kuvastamista ja vaikka mitä kielikuvia.

        Miksi käytät mitään tieteelliseen viittaavaa (prosentti) jos kerran niin tieteen tuomitset?

        "Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!"
        Tuo huuto on Suomessa syyri,
        Mut mikä se on se kyltyyri?
        Kas, siinäpä pulma on jyyri.

        Se on yhdelle ooppera-kyyri,
        taas toiselle Tukholma-tyyri,
        Duncan, Forssellin figyyri
        tai Parisin polityyri.

        Tuhatkarvainen on kyltyyri -
        se on Kiinassa Kiinaan myyri -
        mut Suomessa Suomen kyltyyri
        tuon kaiken on karrikatyyri.

        http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/teksti/leino/leino_1912_tahtitarha.xml

    • ktutkija

      > Miksi tiede plagioi sanan energia vuosituhantisten hoitojen perinteestä, kuten Chi, Ki ja Prana.

      Osoita, että sana 'energia' on jotenkin peräisin noista vuosituhantisista perinteistä. Todistustaakka on sinulla. Älä väistele vaan puolusta väittämääsi.

    • Miljoonanikki

      Testamentti pojalleni
      Tänä aamuna, poikani, lähden
      kohti tuskien rintamaa.
      Sinun, äitis ja veljies tähden
      minut kutsuvi isänmaa.
      Isänmaallinen, kontua vailla
      olen ollut ja köyhä mies.
      Sydän-Suomeni karuilla mailla
      oli suitseva kotilies.
      Perinnöksesi, poikani, annan
      tyhjät taskut ja isänmaan,
      kalasaunani välkkyvän rannan,
      pyhän uskoni Jumalaan.
      Minut kerran kun kantavat luokses,
      risti sormes ja ole mies!
      Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
      minä viitoitin miehen ties.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe