Testamentti on päivän sana. Yhä enemmän tuodaan telkkarissakin esille ajatusta siitä et oletko jo tehnyt testamentin, - ei se mitn, mut kuka noita mainoksia sit tekee ja kenenkä piikkiin ? Kyllähän se mainostaja antaa kauttarantain ymmärtää et me ollaan sun asiallas ennen muita. Afrikkaan ne sunkin rahas pitäs sit loppuviimein lähettää et silleen, tulee muka hyvä mieli, hyi ainaskii. Ajatellaan et sut on Suomessa koulutettu ja työllistetty ja sä oot nauttinut ikäs erilaisista sosiaali palveluista niin sit kun susta aika jättää eikä sulla oo ketään kelle omaisuutes jättäisit niin onko se parempi et lähetät rahas ulkomaille sen sijaan et jättäisit ne Suomen valtiolle ? Mä jätän miljoonani Suomeen. Vaikka voittaisin lotossa niin jättäisin nekin rahat tänne.
Kuka väijyy sun omaisuutta
39
475
Vastaukset
Teevee tuntee asian.
Hän on erittäin uskonnollinen henkilö.
Uskoisin hänen kohta kommentoivankin.
H.- SuomalaiseenKohteeseen
Olen laatinut testamentin siltä varalta, ellei minulla kuollessani olisi yhtään rintaperillistä elossa. En halua, että omaisuuteni ohjautuisi samaan suuntaan, jossa omat perintöni on jo aikapäiviä sitten kulutettu ja tuhottu hurjia kulutusjuhlia lainarahoilla viettäen.
Pitää vaan muistaa varmistaa, että tieto kuolemastani välittyy aikanaan oikeaan kohteeseen, ellei rintaperillisiä ole silloin enää elossa tai olemme sattumoisin lähteneet yhtä matkaa."SuomalaiseenKohteeseen"
Odotellaan nyt vaan rauhassa teeveetä.
Hänelläkin oli aikanaan peltoa ja Perunaa.
Teeveellä on myöskin lestaatti-nenä.
H.- Pulmaa.Kerrakseen
"""Pitää vaan muistaa varmistaa, että tieto kuolemastani välittyy aikanaan oikeaan kohteeseen, ellei rintaperillisiä ole silloin enää elossa tai olemme sattumoisin lähteneet yhtä matkaa."""
Miten olet varmistanut tiedonkulun ja sen ettei testamenttia revitä löydettäessä tai toteuteta?
Muistelen joskus kuulleeni, että maistraatti on ottanut testamentteja säilytykseen, mutta sellaista ei kait ole enää. - SuomalaiseenKohteeseen
Olen lähettänyt kopion tai oikeastaan toisen allekirjoitetun ja todistajien oikeaksi todistaman version perinnön saavalle yhteisölle. Toisen version olen sopinut luovuttavani yhden tutun haltuun, ja hän ilmoittaa sitten tarpeen tullen asiasta perinnön saajalle.
Hyvä, että asia nousi esille, pitääkin tulostaa ja allekirjoittaa yksi testamentti ja luovuttaa sovitusti tutulle talteen pidettäväksi.
PS: Ymmärtääköhän joku jotain tuon hunkszin höperehtimisestä.
- ö-Öö
Testamenteista
Kyllä sellainen kannattaa tehdä, rahan kärkkyjiä piisaa kyllä. Perilliset kuitenkin alkavat riitelemään. Jos ei rintaperillisiä, sitten sitä riitaa vasta onkin.
Mun mielestä järkevintä kuitenkin ensin käyttää rahat itse, eläessään. Jos jotain jää, onpahan vähemmän riideltävää.
Rintaperillisiä melkein mahdoton tehdä perinnöttömiksi, mutta testamentilla voi vähän säädellä asiaa. Jos ei perillisiä, ainakin varat menee sellaiseen, mitä itse arvostaa. Ilman testamenttia rahat voi mennä melkein mihin tahansa, epämääräisille sukulaisille, tahi valtion pohjattomaan kassaan.
Sitä vähän ihmetellyt, lemmikit ja muut elukat saa isojakin perintöjä. Ihan ok. asia, mutta ihmii, eikö joillain ole muita intressejä maailmassa, kuin kodittomat kissat? Hyvä, että sellaistakin ajatellaan, tuntuis jotenkin, että johonkin tutkimustyöhön tai vaikkapa ehkäisyvalistukseen ois paljon yleishyödyllisempää. Myös elukoitte, myös noin maapalloakin ajatellen.
=DW=- SuomalaisillePerintöä
En usko, että enää ehtisin kuluttaa asuntoni tai omistamani maan arvoa tai edes osakkeiden, joiden tuotto tarjoaa vähän ylimääräistä tuhlattavaa vuosittain. Ellei ihmeitä tapahdu ne jäävät perinnöksi tai perittäväksi.
National Geographic mainosti tulevansa mukaan Maaliskuun alusta.
Noh, nyt skannasin sen tieto-koneelleni.
Suomalaiset operaattorit pilaavat kunnian-arvoisan nimen!
Kanava lähettää kaikenlaista alanyaa, ummikkoja, möhläyksiä, lento-turmaa ja muuta vanhaa kopio-huttua vuorotellen muittenkin kakara-kanavien kanssa.
Häpeän Suomalaisten välittäjien vuoksi.
H.Noh, onhan Sir David Attenboroughkin valjastettu vanhoilla päivillään höpöttämään ilmaston-muutosta ja luonnon-suojelua.
Millon lie YLE tuo hänet Saimaalle saunomaan.
Ennen-vanhaan hän puhui pelkkää asiaa.
Veljensä sentään kiusasi Dino-Sauruksia vanhoilla päivillään.
H.- EnHokannut
Ja tämä liittyy testamentteihin miten?
- VoihanVilttuHattu
Häpeän suomalaisen 60 ikäisen kirjoittajan puolesta, joka ei ole ehtinyt oppia kirjoittamaan suomen kieltä vielä tähän ikään menessä.
VoihanVilttuHattu kirjoitti:
Häpeän suomalaisen 60 ikäisen kirjoittajan puolesta, joka ei ole ehtinyt oppia kirjoittamaan suomen kieltä vielä tähän ikään menessä.
"VoihanVilttuHattu"
Miksi häpeät?
Yleensä minusta nautitaan, koska annan niin paljon aiheita lauluun, nauruun ja pashan-jauhuun.
-
Noh, olet pahasti myöhässä, kaikki alkoi jo 50
H.
- mimmimum-..mi
Huomenna voit lahjoittaa UNICEF-live illassa vaikka koko omaisuutesi Afrikan lapsille.....Suomen valtio on päättänyt antaa 20miljoonaa euroa Afrikkaan....kun Trump lopetti antamasta apua abortteihin...
"EnHokannut"
Tuolla alenpana erityisen fiksu nainen selventää hyvin.
Senlainen mummi...mimmi
H.- mimmimum-..mi
Kuuleppa fiksu mies.....ennenkuin House alkaa ..kysyn sinulta Hunksz....hakuatko ..
vastata milloin on se hoo-hetki....kun simmujen korjaukseen käy retki... - mimmimum-..mi
siis haluatko....ei tarvi ellet halua...
mimmimum-..mi kirjoitti:
Kuuleppa fiksu mies.....ennenkuin House alkaa ..kysyn sinulta Hunksz....hakuatko ..
vastata milloin on se hoo-hetki....kun simmujen korjaukseen käy retki..."mimmimum-..mi"
Voi kulta.
Jos minä sen hetken kertoisin, kotiini murtautuisi heti...öh no kuka?
Tai kuinka monta :)
-
Kyllä sinunkin täytyy vain seurata kirjoituksiani, etenkin k-virheitäni.
H.- fiksummin
mimmimum-..mi kirjoitti:
Kuuleppa fiksu mies.....ennenkuin House alkaa ..kysyn sinulta Hunksz....hakuatko ..
vastata milloin on se hoo-hetki....kun simmujen korjaukseen käy retki...Fiksusti näin:
Kuulepa
ennen kuin
haluatko - mimmimum-..mi
Ymmärrän täysin....en ajatellut " tunnepuolta" pidemmälle....tosiasiota....
mimmimum-..mi kirjoitti:
Ymmärrän täysin....en ajatellut " tunnepuolta" pidemmälle....tosiasiota....
"mimmimum-..mi"
Mitäpä ne naiset tosi-asioilla...
Mutta kuitenkin lupaan.
Uusien silmieni ensimmäisessä unessa olet sinä.
"
H.hunksz kirjoitti:
"mimmimum-..mi"
Mitäpä ne naiset tosi-asioilla...
Mutta kuitenkin lupaan.
Uusien silmieni ensimmäisessä unessa olet sinä.
"
H.Jännittävää...
Kaikki niin kirkkaasti...
H.- muistathanmun
hunksz kirjoitti:
Jännittävää...
Kaikki niin kirkkaasti...
H.Oot sää hunksi näissä hyvä ja oot ollu jo yli kymmenen vuotta mitä mää oon seurannut...
muistathanmun kirjoitti:
Oot sää hunksi näissä hyvä ja oot ollu jo yli kymmenen vuotta mitä mää oon seurannut...
"muistathanmun"
Vakio-nikkeily on aina miehelle hyväksi.
Mutta ei varmaankaan naiselle.
Onneksi minä olen saanut aina päättää.
-
Sinä kun nimetön olet, kerro minulle "niistä".
Kerro samalla missä minulla on toivoa.
H.- muistathanmun
hunksz kirjoitti:
"muistathanmun"
Vakio-nikkeily on aina miehelle hyväksi.
Mutta ei varmaankaan naiselle.
Onneksi minä olen saanut aina päättää.
-
Sinä kun nimetön olet, kerro minulle "niistä".
Kerro samalla missä minulla on toivoa.
H.Lirkuissa sä oot hyvä kultsupuppeliini....vuosi 2012.. 💕💕💕💕
hunksz kirjoitti:
Jännittävää...
Kaikki niin kirkkaasti...
H.hunksz
Oikein huvittaa, kun ajattelen kuinka jännittävää on tuollaisen sinkkumiehen elämä.
Että miten kirkkaasti ja kenet sitä uusilla silmillään ekassa unessaan näkee.
:)
Kirkkaita ja selkeitä unia!- KirppikselleTaiRoskiin
hunksz kirjoitti:
"mimmimum-..mi"
Voi kulta.
Jos minä sen hetken kertoisin, kotiini murtautuisi heti...öh no kuka?
Tai kuinka monta :)
-
Kyllä sinunkin täytyy vain seurata kirjoituksiani, etenkin k-virheitäni.
H.Eihän tuolla miehellä mitään muuta "omaisuutta" olekaan kuin auto ja jotain irtainta, jonka kuka vaan voi viedä Fidan tai SPRn kierrätyskirppikseen.
Ancelina kirjoitti:
hunksz
Oikein huvittaa, kun ajattelen kuinka jännittävää on tuollaisen sinkkumiehen elämä.
Että miten kirkkaasti ja kenet sitä uusilla silmillään ekassa unessaan näkee.
:)
Kirkkaita ja selkeitä unia!"Ancelina"
Uni on ajatusten leikkiä.
Uneen vaikuttavat tuoksut, kosketukset, viileä lakana, märkä tyyny.
Niin vaikuttavat myös ajatukset "korjatuista" silmistä.
Ajatellaanpa Michael Jacksonia ja hänen nenäänsä.
Ihan taatusti hän tunsi ruokansa unessa olevan maukkaanpaa, nenä-leikkauksiensa jälkeen.
Hali
H.hunksz kirjoitti:
"Ancelina"
Uni on ajatusten leikkiä.
Uneen vaikuttavat tuoksut, kosketukset, viileä lakana, märkä tyyny.
Niin vaikuttavat myös ajatukset "korjatuista" silmistä.
Ajatellaanpa Michael Jacksonia ja hänen nenäänsä.
Ihan taatusti hän tunsi ruokansa unessa olevan maukkaanpaa, nenä-leikkauksiensa jälkeen.
Hali
H.hunksz
Juu juu, leiki leiki lapsonen ja katsele ajatustesi leikkisiä unia.
Michael Jacksonin nenä ei kiinnosta minua pätkääkään.Ancelina kirjoitti:
hunksz
Juu juu, leiki leiki lapsonen ja katsele ajatustesi leikkisiä unia.
Michael Jacksonin nenä ei kiinnosta minua pätkääkään."Ancelina"
Minä nyt myös sillee, että nenä vaikuttaa myöskin laatikko-ruokien makuun :)
H.
Miksi testamentti jos on omia lapsia?
- tapauskohtaistaon
Me teimme testamentin ja siinä suljettiin pois avio-oikeus lasten puolisoilta. Se on kuulemma vakiojuttu testamenteissa, sanoi lakiröökynä. Toivon kyllä, että suhteet onnistuvat ja kestävät eliniän.
Testamentilla voi jättää leskelle hallintaoikeuden omaisuuteen ja se alentaa perintöveroa sitten aikanaan. Monella on se tilanne, ettei tilillä ole rahaa perintöveron maksuun.
Yksinäisten ja avoparien on hyvä tehdä jonkinlaiset valtakirjat siitä, että jollakulla on oikeus maksaa laskuja ja hakea kelalta korvauksia, jos saa aivoinfarktin tms. Ajatelkaa pakkasia ja putkien halkeamista, jos tupaa ei lämmitetä. On sitten puolikuntoisena kiva remontoida ja maksaa rahalla, jota ei ole! - tapaus-meilläkin
Meillä on samanlainen testamentti, siis myös se elinikäinen hallintaoikeus leskelle ja lasten puolisot eivät peri. Tuo hallintaoikeus jäljelle jäävälle on mielestäni hyvä, että lapset ei pääse vaatimaan perintöään, kunnes molemmat vanhemmat ovat kuolleet.
Karvas kokemus oli anopillani silloin kun hän ei perinyt miestään, siis "satavuotta" sitten, kun naiset voi syrjäyttää kokonaan perinnöstä. Yksi lapsi (niistä yhdeksästä)jäi tilalle, mutta eihän se anopille kelvannut, kun sattui huono miniäkin, mutta kaikki pojat sai huonot puolisot, anopille kelpaamattomat. Uhkasi polttaa kaiken. Samoin hän uhkasi kävellä järveen, jos sairaalaan joutuisi. No, kumpaakaan ei toteuttanut, onneksi.
Nuo ihanat lapset voi muuttua aika itsekkäiksi, kun rahasta ja perinnöstä on kysymys, joten puolison asumisoikeus on hyvä turvata testamentillä.
Tässä myös minun näkökantani tuolle xx9, joka kyselee, miksi testamentti, jos on omia lapsia? Minun toinen lapsistani laittaisi heti perintönsä vaikka ulosmittaukseen, kuten tämä Heta Niskavuori filmeissä.
Omaisuuttani ei väijy kukaan, kun on rintaperillisiä niin saavat osansa väijymättäkin.
Huolensa kullakin :)
- ö-Öö
Hallintaoikeus.
Hyvä, joku mainitsi sen. Se on hyvä olla testamenissa, jos parisuhteessa. Takaa asunnon toiselle puoliskolle.
Nämät perintöasiathan menee kai melekein aina "meillä ei riidellä, sovitaan. Loppujen lopusi ollaan raastuvassa. Eniten noissa hommissa vauratuu lakimiehet. Kun viimein saadaan jokin tuomio, joku ehkä perii jotain, mutta joku taas maksaa siitä hyvästä ehkä paljon enenpi. Tulee vanhalle alpakkasoppakuhalle hintaa.
Periaate perinnöjaossa on, jos mahdollista saada fyrkkaa jostain, tottakai sitä kaikki yrittää. Lässytetään kyllä tunteilla, vedotaan ties mihin. Loppupeleissä kaikki menee lain mukaan. Sen takia testamentti selkein keino yksinkertaistaa käsittelyä ja nopeutta prosessia. Ja testamentinkin tekijällekin miellyttävin tp ennakoida kuoleman jälkeistä lämäänsä :D
Testamentin voi kirjoittaa itsekin, pari todistajaa. Oikeusriitojen välttämiseksi hyvä teettää asianajajalla. Simppeli testamentti teetettynä maksaa muutaman satasen. Se voi säästää perijää ainakin isoilt oikeuskuluilta. Jotka tietenkin on pois usein niiltä perinnön kärkkyjiltä. Testamentin idea nimenoamaan on tuoda kuolleen ihmisen aikanaan tekemän toiveen toteuttaminen. Kun sen laadituttaa asianajotoimistossa, jää perintöriidat sitten vielkin vähäisemmiksi. Kaikille hyvä asia.
Niin, itellä haaskalinnut lennelleet useasti. Mulla on lakitoimistossa teetetty testamentti. Kun delaan. siinäpähän riidelkööt, meitsi nauraa pilvenreunalta, hah.
=DW= - eppu2
Ei väijy kukaan.
Ei ole miestä ja yksi lapsi. - Per-kel
No varmaan pankki,myöhäistä sitten ku sieluni korsteenista vilahtaa :D
- jengilla
Oletteko jo luopuneet kiinteestä omaisuudestanne?
Ainoa omaisuuteni...
Olen leikellyt värssyni lippusiksi ja lappusiksi, piilottanut laatikkoon ja sitonut laatikon punaisella vanhalla rusettinauhalla ja kauniilla rusetilla ja kirjoittanut kaunolla päälle:
"Sydämellisiä sytykkeitä teille kaikille jälkeenjääville. Tehkäähän kunnon nuotio ja juokaa muistokseni nokipannukahvit. Sen hetken olen vielä kanssanne."
Ison punaisen sydämen piirrän vielä siihen rusetin katveeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254981L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674346TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021779Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91599Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231575- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448