Räkyttävä riekko

Pieniä mustia muurahaisia. Ostin ja avasin kaksi myrkkyrasiaa, hävisivät yön aikana!

Joskun oli hiiret riesana, papanoita sai siivota keväällä mökillä. Sitten vein kissan, kyllä hiiret katosi.
Joskus 70-luvulla, kun kotimökki oli ollut käyttämättä puoli vuotta ja mentiin ja laitettiin hellaan valkea, niin rupesi tihkumaan hunajaa pellin välistä.
Mehiläisiä tuli ulos solkenaan ja ne muodosti koivun oksaan sellaisen potkupallon kokoisen ryppään.
No savua tuli pirttiin tietty.

Oravat tykkää pesiä meidän välikatolla. Arghhhhhhh!

Yhtenä yönä syttyi automatiikka terassilla ja menin katsomaan kuka kumma siellä hiiviskelee, oven pielessä kyyhötti pienen pieni hiiri, siinä me jonkin aikaa toisiamme tuijotettiin, kyselin kellarin kuulumisia, ei tuo mitään vastannut, sitten luikahti pieneen koloon. Sille terassin kololle tuli ihan uusi merkitys, siellä hän asustaa...asukoon.
Ilmeisesti naapurin kissa oli se hiiviskelijä...ilman hiirtä silloin jäi...onneksi...

Tänä aamuna löysin ikkunan alta uudet jäljet, tuttu rusakko ilmeisesti oli käynyt jo tarkastamassa ...milloin niitä oraita tähän nurmikkooon oikein ilmestyy, missä ne vitmiinit viipyvät...ei ehei, ihan vielä kun aikamoisen lumipeiton alla vielä oraat värjöttelevät.
Ensi viikolla voi lumet jo lähteä ja otus todennäköisesti tulee uudelle tarkastuskäynnille...

Voin hyvin kuvitella nuo Knaakkumiset. Varmaankin hupaisaa kuunneltavaa :)
"Muita kivoja kausilemmikkejä?"
No meillä oli Lokki. Suloinen untuvikko, jonka poika löysi kivenkolosta saaressa.
Voi raukkaa. Kämmenen syrjässä se kiikutettiin kiiruusti hoidettavaksi. Onneksi oli kalaa, kun mies niitä kaloja alvariin verkoilla pyydysteli.
Alettiin syöttämään sitä lokkiä. Vähän väliä tuikattiin avonaisen nokkaparin sisälle murkinaa. Kanankuljetushäkkiin tehtiin sille pesä.
No kun lähettiin saaresta kaupunkiin, niin suruhan siitä olisi tullut puseroon, jos olisi pitänyt hyljätä avuton lintu, joten oli vähäkö pakko ottaa se mukaan.
Lokki oppi kulkemaan kanssamme saaren ja kaupungin väliä.
Hauskoja juttuja olis kerrottavana siitä, mutta tekstiä taitais tulla liikaa.
Opetin lintua myös lentämään. Sekin oli hauskaa touhua. Heitin sen ilmaan ja se pienen ajan pysyikin aluksi ilmassa, mutta laskeutui sitten muutaman metrin päähän.
Monien heittokertojen jälkeen lentomatka vähän piteni. Liiti pienen ympyrän ja sitten vähän isomman jne. Aina liiti takaisin mun viereen. Näytti tykkäävän mun lento-opetustunneista.
Kun "hän" kasvoi oikeaksi lokiksi, niin lensi kiville kauemmas muiden lokkien seuraan, mutta tuli tervehtimään, kun sitä huutelin. Oli nimeltään Miikki.
Miik, Miik, Miik ma huusin ja tulihan se.
Tämän meidän adoptiolapsen takia ehkä oonkin niin perin mielistynyt lokkeihin.