Elämääni varjostanut jo pitkään menettämisen pelko. Menetin esikoiseni, 13 vuotta sitten.
Pelkään, että menetän myös tyttäreni.
Jos saisin päättää, niin hän kävelisi kanssani käsi kädessä, turvassa lukuisilta maailman vaaroilta.
Näin ei kuitenkaan voi olla.
Tyttöni täyttää seuraavaksi 11v ja menee kokoajan enemmän ja enemmän itsenäisesti, kavereiden kanssa.
En pysty hetkeksikään rentoutumaan, saatikaan nauttimaan "omasta ajastani", kun odotan vaan kokoajan että lapseni tulisi ehjänä kotiin.
Kyse ei ole mistään luottamuspulasta tai sellaisesta, vaan puhtaasti ja ainoastaan omasta menettämisen pelostani.
En ole tästä sen enempää kenellekään puhunut, koska mietin että ehkä muut eivät ymmärrä, tai se että en halua kuulla lauseita tyyliin `vahinko ei tule kello kaulassa`, tai `anna lapsen mennä vaan, niin kaikki muutkin hänen ikäisensä menevät`.
Olen monelle vauvaikäisen vanhemmalle sanonut, että nauttikaa nyt vielä täysillä kun lapsenne on täysin riippuvainen teistä, eikä mene itse vielä minnekkään, korkeintaan ryömii puoli metriä suuntaansa, koska pelko kasvaa lapsen mukana, minulla itselläni ainakin.
Onko muita jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa, tai oletko kenties saanut jonkinlaista apua pelkoosi/ajatuksiisi??
Saanhan pitää sinut...
8
258
Vastaukset
- auttaisko
Ihan luonnollista kun olet menettänyt jo esikoisen.
Sinun kannattaisi ehkä kuitenkin käydä juttelemassa jonkun kanssa, niin että turha liiallinen pelko poistuisi.
Kun kenelle vaan voi sattua mitä ja milloin vaan.
Ei voi mitään. On tosi järkyttäviä tarinoita.
Ylihuolehtiminen voi olla hyvinkin raskasta lapsellesi. Ehkä voisit keskustella ja selittää mistä pelkosi johtuu ja että sovitte että toimii viisaasti jatkossa. Sitten et enää koko aikaa ole varomassa. Eihän lapsesi saa mitään luonnollista elämää, jos isänsä on koko ajan vahtaamassa ja huolehtimassa!
Saithan sinäkin aikoinasi elää huolettomana lapsuuttasi!
Mene juttelemaan! Kyllä se siitä! - edellinen
siis äitinsä vahtii.
- MiedoAPerder
Annan lapseni mennä kuten hänen kaverinsakin menevät. Mutta tuo raastava tunne joka itsellä on, kun hän ei ole kotona, on raskasta. Jos hän ei vastaa puhelimeen kun soitan valtaa minut heti paniikki. Kesäisin tyttäreni viettää paljon aikaa isovanhempiensa luona maaseudulla. Tällöin minun pitäisi rentoutua ja viettää omaa aikaa, mikä on täysi mahdottomuus, huoleni vuoksi. Mietin usein kun näen, kuulen ja luen tapauksista joissa lapsi menehtynyt, että miksi sitten minä saisin pitää omani, kun muutkin äidit ja isät menettävät.. Tiedän, tarvitsisin jutteluapua tässä asiassa. Se varmasti helpottaisi. Mutta en tiedä yhtään, mistä tällaista apua lähtisin hakemaan... Mihin ottaisin yhteyttä, ja olisikohan siellä aikaa tällaisille ongelmille ja peloille..
- LapsosenIzukki
Oma lapseni on sen verran pieni, että tunnen Google-tilinsä salasanat ja muut. Tiedän halutessani koko ajan mitä hän netissä tekee ja missä hän liikkuu, koska pystyn paikantamaan hänen Android-puhelimensa. Ihan kätevää, koska joskus hän unohtaa ilmoittaa mihin on koulun jälkeen mennyt eikä aina vastaa puhelimeen, jos yritän soittaa ja ilmoittaa, että on kotiintuloaika. Kännykän sijainnista tiedän kenellä kaverilla lapseni on. Tarvittaessa voin mennä hakemaan hänet, jos hän ei vastaa puhelimeen esimerkiksi siksi, että puhelin on repussa ja kaverin kanssa on kivat leikit meneillään eikä hän kuule soittoääntä.
- vanhaäiti
MiedoAPerder kirjoitti:
Annan lapseni mennä kuten hänen kaverinsakin menevät. Mutta tuo raastava tunne joka itsellä on, kun hän ei ole kotona, on raskasta. Jos hän ei vastaa puhelimeen kun soitan valtaa minut heti paniikki. Kesäisin tyttäreni viettää paljon aikaa isovanhempiensa luona maaseudulla. Tällöin minun pitäisi rentoutua ja viettää omaa aikaa, mikä on täysi mahdottomuus, huoleni vuoksi. Mietin usein kun näen, kuulen ja luen tapauksista joissa lapsi menehtynyt, että miksi sitten minä saisin pitää omani, kun muutkin äidit ja isät menettävät.. Tiedän, tarvitsisin jutteluapua tässä asiassa. Se varmasti helpottaisi. Mutta en tiedä yhtään, mistä tällaista apua lähtisin hakemaan... Mihin ottaisin yhteyttä, ja olisikohan siellä aikaa tällaisille ongelmille ja peloille..
Voit varmaan aloittaa ihan terveyskeskuslääkäristä. Hän osaa neuvoa eteenpäin.
Kärsit varmaankin posttraumaattisesta stressihäiriöstä esikoisesi menetyksen takia. Keskustelu ammattilaisen kanssa voisi lievittää tuskaasi. Ellet tee mitään, alkaa jatkuva stressi vaikuttaa myös fyysiseen terveyteesi. Pidä itsestäsi huolta.
- rohkeastijuttelemaan
Onhan tuo tosi hankalaa.
Kyllä sinun pitäisi puhua jonkun kanssa, ehdottomasti.
Onko siellä paikkakunnallasi sururyhmää? Niin että saisit surusi puhuttua loppuun ja kysyä että mitä teet jatkossa. Entä voisitko puhua papin tai diakonin kanssa? Voisit purkaa huolesi heille.
Tarvitset jonkun jonka kanssa keskustelet asiasta. Mitä sanovat vanhempasi?
On niin monia muitakin vanhempia, jotka ovat menettäneet lapsensa.
Vieläpä monta lasta. Voi ottaa perspektiiviä.
Mene rohkeasti juttelemaan asiasta, tulet pääsemään selvyyteen.
Kaikkea hyvää ja voimia! - qojwnsow
Ehdottomasti hae apua asiantuntijalta.
Minulla on sydänystävä, nyt jo 37 vuotias nainen, jonka veli kuoli kun ystäväni oli 3-vuotias. Tästä seurasi se, että hänen vanhemmistaan tuli kohtuuttoman ylisuojelevia ainoaksi jäänyttä lasta kohtaan. Pelättiin pöpöjä ja onnettomuuksia, jne... Kun tytär muutti lopulta pois kotoota, niin äiti ratkesi ryyppäämään...
Nyt ystäväni käy itse niitä kasvatuksessaan saamiaan haasteita läpi, itse äitinä. Hänellä on kaksi omaa lasta, ja joutui menemään terapiaan, koska toistaa vanhempiensa ahdistavaa kaavaa, vaikka itse on kärsinyt siitä.
Katkaise sinä kierre ajoissa! Mene ehdottomasti ammattiauttajalle, jotta tyttäresi ei tarvitse koko elämäänsä kärsiä.
ps. Itsekin menetin esikoisen. Hän jo syntyi kuolleena. Silti, minulla on kaksi ihanaa lasta, joiden annan vapaasti tässä maailmassa kasvaa ja elää. En takerru kiinni. Lapset ovat vain lainaa! - kaikkeahyvääteille
Samaa mieltä.
Näin tästä asiasta selviät ja lapsesi selviää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks63777Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?872726Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1072561Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut242245- 522033
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1061935Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1251799Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111528Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287341204Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he3461129