Kerrohan. Kiinnostaa.
Jos sanot: Olen nyt uupunut. Mitä tapahtuu?
ki-Innostunut
1452739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Luetuimmat keskustelut
- Dodii. Kuvailekaivattusi ulkonäköä :)
- On aika ottaa sinuun etäisyyttäKohtalo tuli apuun ja järjesti sille puitteet. Ei sillä että olisi tyytyväinen, päinvastoin.
- Yritetäänkö vielä kerran?Sussa on paljon hyvää, mutta paljon myös piirteitä jonka kanssa en voi elää. Annoin mahdollisuuden sössit sen. Mutta silti oot ajatuksissa haluaisin laittaa sulle suoraan viestiä mutta en uskalla.
- Mikä on kaikkenViehättävintä kaivatussasi?
- Voi kun saisin selvänMitä sinä oikein ajattelet ja ootko oikeesti täällä niinku kuvittelen. Eilen oli niin vahva tunne kun ensimmäisen viestikeskustelun avasin, että se olit sinä. Meen taas saunaan enkä tiedä, ehkä tulen ikävässäni vielä tä…
- Trump teki dieseldiilin Putinin kanssaYhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo sosiaalisessa mediassa sopineensa Vladimir Putinin kanssa mittavista dieselpolttoaineen toimituksista Yhdysvaltain ja maailman markkinoille. Olen juuri saanut päätökseen erit…
- Joskus joku ihminen jää sydämeen asumaan, vaikkei hänelle olisi koskaan uskaltanut kertoa sitä.Sinä olet jäänyt ajatuksiini tavalla, jota on vaikea selittää. Olemme kohdanneet siellä, missä olen käynyt asiakkaana, etkä ehkä itse tiedä, miten paljon lämpöä olet tuonut päiviini. Joskus pelkkä hymy tai pieni kohtaam…
- Kaipaan sinua miesToivo elää, että näemme vielä. Kadun, etten pyytänyt sun puhelinnumeroa.
- Et näytä vanhalta,vaik ootkin iäkäs!Ootko ottanut botoxia?
- Jos et enää uskallalaittaa viestiä, enkä itsekään uskalla, ei ole kuin yksi vaihtoehto
- Haluaisin tutustua miesKun tapasimme paikka ei ollut paras mahdollinen. Luulin, että kaipaan toista ihmistä elämääni enkä huomioinut sinua. Päästin tilaisuuden menemään. Kaipasin koko ajan jotain mikä ei ollut todellista ja sinä olit siinä ko…
- Ei olis pitänyt tykästyä siihen mieheen...Yhä vaan kaipaan...
- No miltä näytänKu et saa silmiä irti🫠
- Laita se viestiTiedät että ollaan linjoilla nyt molemmat.
- Älkää ihmiset hyväksykö Antin natsismia!Kyllä se on ihan yhtä hirvittävä ideologia, vaikka sitä demari harjottaiskin.
- Mikä on horoskooppisi?Mikä on naisen?
- Matkailu avartaa.Kyllä. Niin klisee kuin se onkin, niin onhan meillä Suomessa hienoja asioita. - Lentokentällä on siistiä. - Hanasta voi huoletta juoda vettä. - Hotelleissa ei pörrää monijalkaisia kavereita. - Infra on toimiva. - Kaljat…
- Mikä onkaanKauneinta kaivatussasi?
- En sua torjuis!Silloin joskus oli pakko...
- Et edes yrittäHuomaan että et edes yritä parantaa meidän välejä mitenkään vaan syyllistät ja epäilet ja haukut ja kaikkea muuta
Vastaukset 145
Vanhimmat
se on mulla lähinnä semmoinen henkinen tila
että lähinnä joku asia uuvuttaa eikä jaksa sitä enää
muuten oon lähinnä väsyny
joskus pitkän valvomisen jälkeen
tai fyysisen suorituksen jälkeen
en koe sitä uupumuksena.
Saatko apua ja tukea joltakin silloin, kun olet uupunut?
juup lääkäriltä ja lääkkeistä pahimpaan aikaan koska en pystynyt edes nukkumaan
saatikka sit selviytymään päivästä toiseen työelämässä
mutta pakko vaan oli
mutta täytyy sanoo että tasapainoinen elämänrytmi
hyvä uni ja luopuminen vasta auttoi
pääsemään uupumuksesta yli
ja toki miehen ja perheen tuki oli tosi tärkeää
nykyään oon väsyny just sen mainitsemani rasityksen jälkeen
ja jos sattuu joskus meneen aamutunneille ystävien kanssa
mutta senkin yleensä hoidan niin että seuraavana päivänä
on mahdollisuus levätä väsymys pois.
Mitä tarkoittaa "uupunut"?
uupunut tarkoittaa lopen uupunutta.
Ei tarkoita Lopen Uupuneet-nimistä urheiluseuraa kantahämäläisessä Loppi-nimisessä kunnassa.
Urheiluseuraa en tunnista mutta arvonimen Lopen Uupunut saa vuosittain joku kuntalainen.
Kyllä meitsikin joskus harvoin "uupuu" mutta ma en tunnista sitä. Onneksi ihmisen fysiikka on niiin fiksu ja hieno, että se kertoo missä kohdassa on piste ja pamaus eli levon paikka. Kiito loppuu kuin kanan lento kun kroppa ja elimistö tekevät tenän ... tavalla tai toisella ...
kyllähän se elimistö kertoo ihan varmasti millon on uupunut
mutta kun sitä koneistoo ei oo aina mahdollista pysäyttää
just sillä hetkellä ja ruveta lepäämään
ihmisillä on sellaisia elämäntilanteita
ettei niistä voi vaan hypätä pois ja sanoo
kiitti mää lähden nyt muutamaks kuukaudeks lepäämään
ja sitäpaitsi kun se on jo mennyt yli
lepo ei ole lääke siihen.
Kuuntelet itseäsi ja teet mitä ITSE haluat. Uupumuksesta on pitkä matka toipumiseen, pitää olla itsekäs että selviää. Ei se mitään haittaa mitä muut ajattelee vain sinä tiedät mikä on tilanteesi. Nukkuminen on vain yksi osa toipumisessa, tärkeintä että ymmärrät miten olet ajautunut huonoon kuntoon.
Tarkoitan totaalista uupumusta.🤔
Kun mun kiito loppuu, niin pää ei nouse tyynystä millään ilveellä. Mutta ei se siinä tyynyssä muutamaa kuukautta pysy. Pisin aika jonka olen viettänyt unten mailla on kaksi vuorokautta. Sitten oli kaikki taas hyvin ja saattoi jatkaa.
Menneen joulun yönä se oli täystyhjennys ja kun oksen jälkeen ei voi töihin mennä niin toinen pyhä piti levätä vaikka muita oireita ei ollutkaan.
Tarkoitin kysymykselläni udella, että huomioiko kukaan., jos kerrot olevasi uupunut. Tekeekö jotain vuoksesi ja avuksesi? Vai onko hiljaisuus? Ketään ei kiinnosta.
nyt kun noin kirjoitit
niin olen itse myös huomannut kun toinen ihminen uupuu
kerran olen varannut lääkäriajan yhdelle työntekijälleni
kun huomasin hänen persoonansa muuttuvan
ja kyynelten pyörivän silmissä tämän tästä
seurauksena oli kuukauden sairasloma hänelle
sopiva lääkitys ja lepo ja se että huomasin sen asian vakavuuden
tarpeeksi ajoissa ja pakotin lääkäriin sai hänet selviämään asiasta
melko nopeesti... oon kyllä saanu siitä kiitosta
harvemmin ihminen itse uskaltaa myöntää itselleen ettei kaikki oo ookoo
just toi asenne ei mitään... ketä kiinnostaa ?
ja ihmisten vähättely asiasta ei kovin paljoo kannusta hakeen apua
Kyllä se monesti on niin että itse pitää lähteä apua hakemaan, kukaan muu ei sitä puolestasi tee, vaikka pitäisikin.
Ei mitään. Ketä kiinnostaa?
"entinenmiäs"
Harmittaako sinua, kun ketään ei kiinnosta?
Minulla on sama tilanne ja harmittaa vietävästi.
mää en usko että toi entinenmiäs
tietää mitä sana uupumus todellisuudessa tarkoittaa
toi on vaan just se perus heitto
mitä saa lukee jutuista joissa keskustellaan uupumuksesta
eihän sellasta oo vieläkään ihmisten mielestä olemassa
jos sää tarviit lääkärin ja lääkkeiden apua
sää oot hullu sulla on päässä vikaa
mää toivon ettei kenenkään uupuneen ihmisen tarvii
tuntee häpeää hakee apua
eikä kenenkään tarvii liikkua ja juosta itseenä ulos uupumuksesta
sillä jos se auttaa niin sillon on vaan väsyny
ja normaaliin väsymykseen auttaa raitis ilma ja liikunta
hyvän yöunen ja säännöllisten elämäntapojen kanssa.
Niin no, välittää olisi ehkä ollut oikeampi sana. Ja enemmän surettaa kuin harmittaa. Ja sitäkin enempi toisen, kuin itseni puolesta.
Vaan pikkuhiljaa alkaa valkenemaan omaishoitajan arki. Kukaan ei kysy miten sinä jaksat.
Ei sinun tarvitsekkaan uskoa. Usko vasta sitten kun itse koet uupumusta. Ja sitä en sinulle toivo.
enkö mää oo just tossa omastani kertonut
toi sun heittos vaan tuntu niin välinpitämättömältä
ei sun tarvii sitä toivoo mulle
en mää sitä enää haluakkaan
koska sairastin sitä varmaan kuus vuotta
osa ajasta olin kuntoutustuki eläkkeelläkin
pohjalla kävin ja kynsin hampain sieltä räpiköin ylös
mutta edelleenkään en nuku ilman lääkkeitä
vaikka välilä päätän että nyt mää nukun...
mieliala lääkkeitä en oo enää tarvinnut ainakaan vuoteen
mutta niistä on kyllä hyviä kokemuksia
ja varmaan ilman niitä en istuis tässä kirjoittelemassa.
mutta eikös omaishoitajatkin saa apua
tunnen täältä meiltäpäin yhden naisen
joka hoiti äitinsä kotona loppuun asti
ja nyt hoitaa isäänsä myöskin hamaan loppuun asti
niin ainakin hänen puheistaan olen ymmärtänyt
että apua saa ja sais vielä enemmän jos he
eivät asuis kesäpaikallaan missä vanhemmat asuivat
viimeiset kaksikymmentä viisi vuotta
vaan siellä kaupunki asunnoss
mutta uskon että siinä omaishoitajan asemassa
oleva ihminen ei halua jättää sitä rakasta ihmistä toisten hoitoon
vaan viimeiseen asti itse tekee kaiken
miten sulla saatko kumminkin yöt nukuttua
että jaksat taas seuraavana päivänä.
Anteeksi. Justhan sää siitä omastasi kerroit. Pitäisi lukea koko ketju ennen kommentointia. Minä hätänen tyhmä, joka en ole ainoa ja monilla vielä paljon pahemmin. Anteeksi.
Lääketieteellisestikään uupumusta ei katsota diagnoosiksi vaan jotta saisit esimerkiksi sairaslomaa, sinulle täytyy asettaa joku toinen diagnoosi rinnalle, esim. masennus.
mun mielestä niilla kahdella sanalla ei oo mitään eroo
ne liippaa niin läheltä toisiaan.
Aivan, oirekuva voi olla aika samanlainen.
ei mitään mullekkin käy monesti sillei täällä
että kerkeen kommentoida
enkä huomaa että joku on kertonut jo jonkun jutun.
niin ja vielä kun meet lääkäriin ja sulle tehdään testit
niin varmaan dianoosiks tulee masennus
en määkään ite sitä kokenu muuta kun uupumuksena
jotenkin sana masennus oli mulle vieras
mutta se kumminkin sit diagnosoitiin ja siihen sain lääkkeet.
Niinniin kun se uupumus ei ole diagnoosi mut masennus on. Toisaalta mitä väliä sillä on mitä diagnoosina lukee, pääasia et saa oikean hoidon joka tepsii.
Itse en ole virallisesti (vielä) omaishoitaja, vaikka käytännössä kyllä. Tokihan jonkinlaista apua on saatavilla. Mutta tosiasia on se, että kukaan ei ole kysynyt, miten minä jaksan, vaikka toista hyysätään.
Toinen asia on sitten se, jos tarjottu apu ei kelpaa. Näin on käynyt lähipiirissä. Mies pyörätuolissa, vaimolla oikeus vapaapäiviin, jolloin mies pääsisi hoitoon kunnan laitokseen. Mies ei halua sinne ja vaimo liian kiltti, molemmissa vikaa.
Missasinkojotain, sain v.1983 kahden viikon sairausloman diagnoosilla "exhaustio" eli uupumus, väsymys.
En ollut masentunut, vaan surullinen lapseni kuoleman jälkeen.
Noh, oikeasti se on exhaustion, exhaustions.
Huomenta. Tuossa tilanteessa kyllä miettisin tarkkaan ihan käytännön kannalta niin, että voidakseen hoitaa toista, pitäisi olla järjestely, miten ennaltaehkäistään omaishoitajan jaksaminen.
Harvalla omaishoitajalla on hoitoalan koulutusta.
On aika kiusallista, jos hoidettava ei ota huomioon toista lainkaan.
Muuttuuko hoitosuhde velvollisuudeksi, eikä niinkään enää välitetä toisesta. Ei ole itsekästä pitää vähän huolehtia omista voimista tässä iässä.
Olisi varmaan hyvä keskustella etukäteen jonkin tahon kanssa, jos vähänkin epäilee tulevaa. Tehdä suunnitelma. Täällä varmaan joku osaa neuvoa, mikä se taho on. Yhteiskunnassamme pitäisi olla
tarjota palvelumuoto tähän: omaishoitajat tekevät usein palkatta rahanarvoista työtä. Kaikki eivät kehtaa hakea esim. mahdollisia rahatukia, entä kotiapu. Täytyy löytyä vaihtoehtoja, niin että hoidettavakin tämän hyväksyy.
Vapaat olisi pidettävä.
Itsekin sinnittelin alkuun ilman vapaita kun mies ei halunnut intervallipaikalle.
Kun aloin huomata itsessäni uupumista ja haluttomuutta elämään otin vapaa asiat uudelleen harkittaviksi. Nopeasti hän tottui menemään tuttuun paikkaan.
Alkuun pidin vain lakisääteiset vapaat. Myöhemmin kaksi päivää viikossa ja ainakin kerran vuodessa pidin pidemmän vapaan että pääsin irtautumaan samoista ympyröistä. Tein 2-3 viikon reissuja jonnekin kauemmaksi. Sitten taas jaksoin. Omaishoidontukea ei paljon herunut kun pidin niin paljon vapaita. Hoidettavankin etu on että omainen on levännyt ja hyvällä mielellä.
Kuten "entinen mies" sanoo, kukaan ei ole huolissaan omaishoitajan jaksamisesta, aina kysyttiin kuinka hoidettava voi, tietenkin hoidettava on huonommassa asemassa hoitajaan nähden, mutta joskus on karmeitakin esimerkkejä kun itsekin vanha ja sairas hoitaja on sinnitellyt liian kauan ja päätynyt ratkaisuun jota ei olisi pitänyt tulla.
Kiitos, kun kirjoitit. Olet viitannut tähän jossain toisaalla. Mutta tässä yhteydessä kirjoituksesi on "oikeassa valossa".
Jos kumppanin sairaus on parantumaton, onhan se hurja elämänvaihe, kun luovutaan vähitellen toisista. En tiedä, miten eri kunnat eroavat tässä asiassa. Miten monet itkut yksinäisyydessä, seinien sisällä itketään? Tähän pitäisi havahtua järeämmin.
ei se oo ainoastaan omaishoitajien kohdalla ettei kysytä miten jaksat
ei sitä multakaan kysytty kun sairastin miten jaksan
tietysti perhe oli huolissaan
mutta täytyy sanoo että muut ohittivat sen sairauden
niinkun sitä ei olis ollutkaan
eihän se tietysti näy päällepäin
ja niinkun kirjoitin että sitä vieläkin vähätellään
ja uskon että omaishoitajatkin näyttävät vahvemmalta mitä ovat
kyllä nää asiat on sellaisia mitkä pitää itse ottaa puheeksi
ja saattaapa olla sit ettei senkään jälkeen haluta ymmärtää
näin kävi ystävälleni joka oli uupunut toistakymmentä vuotta
ja perheen mielestä hän kyllä jaksaa ja jaksaa
niin ehkä se iskostettiin hänen päähänsä niin hyvin
että hän esitti jaksavansa vaikka tilanne oli ihan toinen
no nyt hänen ei enää tarvitse jaksaa...
Jep, ehkä nykyisin exhaustiota vaastaava nimike on akuutti stressireaktio. Se on eri asia kuin masennus tai uupumus.
Eräs omaishoitaja kertoi häneltä päässeen itkun kun hoidettavansa kuoltua lääkäri kysyi häneltä että miten hän jaksaa. Sanoi että vuosiin sitä ei ollut koskaan kysynyt. Eikö ensi vuoden alusta kunnat velvoiteta järjestämään omaishoidon tukea saaville ainakin terveystarkastukset?
"ennaltaehkäistään omaishoitajan jaksaminen" :DDDD
En tuntenut itseäni uupuneeksi, mutta joku diagnoosi oli paperiin laitettava.
Olisin joutunut töihin heti seuraavana päivänä, kun vauva oli kuollut, siihen en tuntenut pystyväni.
Uupumus tulee pitemmän ajan kuluessa. Vauvan kuolema lienee äidille akuutti stressireaktio joka taas on eri asia kuin uupumus.
Tarkoitin tietenkin, että ennalta ehkäistään uupuminen - hyvä kun huomasit
Ei mitään, ymmärsin mitä tarkoitit. Jotenkin vaan tuntui koomiselta eikä olisi välttämättä kannattanut kommentoida mutta tulipahan nyt :).
En ole tähän ikään ajautunut enkä tule ajautumaan tilanteeseen, että uupuisin.
Ihminen on itselleen peto ja syypää stresseihin ja uupumuksiin ja mielenterveysongelmiinsa.
Pitäisi osata elää. Siinä vaiheessa kun ihminen lähtee taistelemaan aikaa vastaan ja ylittämään vuorokautensa, hän on hävinnyt pelin.
älä sano noin toi on pahinta mitä sää voit sanoo
stressaantuneelle ja uupuneelle ihmiselle
ei se ole kenenkään oma valinta
mullekkin se tuli yllätyksenä koska uskoin olevani vahva
niin vahva ettei tässä maailmassa niin vahvaa ihmistä olekkaan
josku tulee tilanteita ettei osaa elää
ja ylittää ne vuorokautensa vaikka kuinka päättää ettei
mutta peli ei oo koskaan hävitty
aina löytyy apua kun sitä osaa hakea
mutta se on vaan niin hankalaa hyväksyä tarvitsevansa apua
juu ihan hyvä asenne ettet tule ajautumaan tilanteeseen
mutta aina ei oo mahdollisuutta pistää pillejä pussiin
sillon kun tuntee ettei enää jaksa
jotenkin tulee sellainen taistelutahto että kyllä tää vielä tästä
ja sit yht äkkiä huomaa että nyt on menny yli...
stressi ja uupumus on ihan eri asia kun mielenterveysongelmat
kaikki ne on sairauksia mutta uupumuksesta ja stressitä voi parantua
mutta nää mielen sairaudet vaatii loppu iän lääkityksen
mutta niihinkin on onneks nykyään niin hyvät lääkkeet
että ihminen pysyy työkykyisenä sinne eläke ikään asti.
Tuonkaltaisten kommenttien lausujalle toivoisin omakohtaista kokemusta asiasta, ehkä käsitys sitten muuttuisi. Mutta ehkä se eläkkeelläolevalle on jo myöhäistä.
Olen toki ollut uupunut vaan en koskaan puhu asiasta mitään. Teen silloin, ehkä niin kuin nytkin, eli ehkä olen nytkin uupunut, istun käsi poskella ja katson ikkunasta kuinka kuu hiljaa valuu kuusien oksien takaa kuuselta toiselle. Ehkä soitan tässä välissä toiselle uupuneelle ja kuuntelen... Odotan kun kymppiuutiset loppuvat ja sitten taas tämä ruljanssi jatkuu... tämän viikon rankin päivä kestää yli puolen yön. Omaan tämän hetkiseen uupumukseeni vaikuttaa eniten omat päässä pörräävät pelot.
mää en onneks koskaan tehny sitä että
olisin jäänyt itsekseni istumaan ja pohtimaan
vaan purin tunteitani ihmisten kanssa
ja tiedän että monelle se lääkitys on kirosana
ei uskalla ruveta syömään lääkkeitä siihen ahdistukseen
mutta mää uskalsin eikä ne mua muuttanu mikskään
arkista elämää ne vaan helpotti
ja että se etten koskaan jäänyt miettimään yökausia
ahdistavia asioita ja sitä saanko unta vai en
ja nyt kun olen välillä ollut ilman yölääkkeitä
jotka ei ole varsinaisia unilääkkeitä
nukahdan kyllä hyvin
mutta herään joka käännökseen
ja kuuden tunnin unen jälkeen olen ihan pirtee
mutta kumminin se kostautuu sitten päivällä
elikkä mulle se kuusi tuntia ei riitä
siihen että jaksaisin elää tasapainoista elämää
yöllä ja aamuyöstä muutenkin asiat tuntuu aina paljon
ongelmallisimmilta kun päiväsaikaan.
En ole kokenut uupumusta. Korkeintaan välillä on veto veks. Mutta siitä pääsee, kun ei yritäkään ylittää itseään. Tai avaa oven ja lähtee kävelylle. On ollut aikoja, että stressi ja työpaineet olivat melkoiset, mutta selvisin. Enemminkin olen ajatellut, että vahvuuteenkin voi sairastua: kestää, kestää, kestää,hammasta purren, tunnollisesti vain valittamatta, kestää, kestää.
Eikö me jossain vaiheessa kirjoitettu sisusta. Ei marista. Tehdään, mitä odotetaan ja enemmänkin. Ja vastuunkahminta kuuluu kuvaan myös. Mä ratkaisen. Ei muiden tarvitse huolehtia, mä hoidan.
Varmaan potentiaalinen uupuja. Mikäs se musta sananlasku on: mikä ei tapa, se vahvistaa.
Oli niitä, joille tuli burnout. Ja ei sitä välttämättä vieressä olijatkaan aina huomaa. Aino. Tuo, että olet osannut auttaa toista on tosi hienoa. Täytyyhän niitä oireita osata lukeakin.
osasin lukea omatkin oireeni
ne oireet on helppo lukea ihmisestä jos tuntee ihmisen
vieraasta on vaikea sanoa onko hänellä kaikki hyvin vai ei
ja tosiasiassa kun omalta kohdaltani mietin
olin liian vahva ja kun on liian vahva
tilanteeseen nähden niin ei sitä kestä kukaan
jonkinlaisena sairautena se puskee ihmisestä ulos
mulla onneks vaan uupumuksena ja heräsin heti
koska se voi puhjeta pitkittyneenä ja hoitamattomana
syvänä masennuksena ja siitä voi kehittyä muitakin
mielen sairauksia jotaka vaativat sit sen loppuelämän lääkityksen
uskon myös että liika stressi ja uupumus
puhkaisee muitakin sairauksia kun ainoastaan mieleen liittyviä.
Sitä ei minun suusta tule, koska se olisi aivan turhaa.
Fyysisen uupumisen kyllä osaa hoitaa puhumattakin.
Henkistä uupumista ei omalle kohdalle tule, joten vaikea kuvitella tilannetta.
Paljon puhutaan uupumisesta, mutta ei siitä mitään tule, jos kovin iso joukko alkaa uupumaan.
Ei ole tullut eteen tilannetta, jossa joku olisi tullut minulle sanomaan, että on uupunut, että siitäkin olen säätynyt.
Toivottavasti säästytkin uupumiselta, sillä hirveämpää oletilaa on vaikea edes kuvitella. Uupumisen määrää ei voi sanoin kuvailla, koska Suomen kielestä ei löydy mitään sanallista kuvausta sille.
Mutta jos yrittäisin kertoa millaista on olla loppuunpalanut, kerron sen, että jokainen minuuttikin on sinnittelyä elämän ja kuoleman rajamailla. Tekisi mieli vain luovuttaa, mutta viimeisillä voimillaan kuitenkin yrittää selvitä siitä seuraavasta minuutista, toivoen, että jatkossa alkaisi helpottaa.
Totaalinen uupuminen on elämää helvetissä, eikä kamalampaa voi kohdalle sattua. Uupumusta ei voi ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut ja toipuminen ei todellakaan tapahdu päivissä, eikä kuukausissakaan, vaan vie monia, monia vuosia.
Lopulta kuitenkin, kun selville vesille on päässyt, huomaa löytäneensä sen kadotetun itsensä ja se on voimaannuttavaa ja vapauttavaa.
Pidänkin uupumisen syinä oman itsensä kadottamista ja muiden ehdoilla juoksemista. Kannattaa opetella sanomaan EI riittävän ajoissa, ja opetella kuuntelemaan omaa sisintään.
k-kotton
se on hyvä että voit noin varmasti sanoa
että mielesi kestää mitä vaan ettei koskaan tule eteen asiaa
mikä sut uuvuttaisi henkisesti
uskoin että olen vahva ja kestän mitä vaan
mutta toisin kävi
ja vaikka tällä hetkellä voin sanoo olevani vahvoilla
niin en kumminkaan voi mennä vannomaan
että nyt olen niin vahva etten koskaan enää sairastu
sen jälkeen vasta kun sydän on lakannut lyömästä
ja ruumis tuhkana missä sit ikinä onkaan
voin olla sataprosenttisen varma siitä asiasta
esimerkiksi sitä asiaa mistä tässä on niin paljon puhuttu
tämä omaishoitajuus... en tiedä jaksaisinko itse jos joutuisin tilanteeseen
toki nuorempana olis ollut asia toisin
mutta kun ikää tulee niin ei enää ole
missään suhteessa yhtä vahva kun nuorempana
nyt ajatellen en laittaisi miestäni laitokseen
mutta jos asia eteen en osais sanoo mitenkä toimisin
toisin kun tyttäreni on sanonut jo vaimolleen
joka ajaa autoa työkseen... jos käy niin että tämä vaimo
joutuu onnettomuuteen ja neliraajahalvaantuu
tyttäreni ei pysty hoitamaan häntä kotona
ehkä fyysisesti pystyisikin mutta pää ei kestä katsoa toisen tuskaa.
sää kerroit asian juuri niinkun se on
ja voin sanoo että tiedän tunteen
tai ehkä vaan osaksi mutta voin kuvitella tunteen
hain itse apua tosi hyvissä ajoin
ja kiitos kuuluu niille ihmisille jotka ovat avoimesti mulle puhuneet
omasta uupumuksestaan ja myöskin syvästä masennuksestaan
osasin ajoissa nähdä itsessäni merkit
ja tietysti kiitos sille lääkärille joka uskoi etten enää jaksa eteenpäin
vaan hän määräsi minulle oikean lääkityksen kerralla
nimenomaan lääkityksen ja että rupesin niitä syömään
siitäkin huolimatta vaikka media edelleenkin kirkuu sitä
että ei mitään lääkkeitä tarvita
senkun vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja lähtee liikkeelle
voi kun se oliskin niin helppoa.
Hyvä lukea kirjoituksesi, kokemuksen rintaääni kuuluu. Tavallinen arkinen uupumus on todellakin jotain tosi kepeää verrattuna burnouttiin, joka ei varmasti oikene pelkällä käsi poskella istumisella.
Ylikuormitus on joskus arvaamatonta ja hiipii huomaamatta, sitä lataa väsymyksen päälle uutta ja uutta väsymystä, jolloin lasti tulee liika suureksi. Entinen väsymys pitäisi ensin purkaa ja sitten vasta olisi valmis uuteen väsymykseen. Täytyy tunnustaa, että kuulun joukkoon, jonka todellakin on vaikea sanoa ei, sitä haluaa auttaa vielä tässä ja sitten vielä tuossa asiassa ja sitten olenkin tilanteessa, jossa peli pitää totaalisesti puhaltaa poikki ja sitä ei aina itse onnistu tekemään. Mutta siitä kertominenkin on vaikeaa jos vielä on ihminen joka ei halua valittaa, joka kuvittelee tuntevansa itsensä niin täydellisesti, hallitsevansa mielensäkin ja haluaa ratkaista omat asiansa mieleisellä tavallaan.
Vertaistuki on pelastanut monesti tilanteen ja sen voimaan olen luottanut aina.
Arkista kuormitusta lisää helposti poikkeuksellinen tilanne, joka muuttuu nopeasti mielen sopukoissa pyöriväksi peloksi. Sellainen saattaa olla juuri omaan terveydentilaan liittyvät muutokset, vaikka pitäisi vain muiden hyvästä olosta huolehtia niin, silti omalla kohdalla ajatukset ja pelot pyörivät vain tulevassa, esim. pian edessä olevissa kirurgien veitsissä ja sitä seuraavassa rankassa kuuden viikon kuntouksessa. Asia, jota olen koko kevään odottanut ja nyt kun se lähestyy, se on onkin yhtäkkiä kuin valtava rekka, joka kaataa raskaan lastinsa suoraan niskaani ja uupuminen vain lisääntyy. Vaikka olen elämäni kunnossa, mutta Ihmisen mieli on niin kiemura ja tekee milloin minkinlaisia kolttosia. Pelko on niistä pirullisimpia ja kavalampia, koska se ei hellitä otettaan noin vain. Se vaatii asiasta kertomista ja taas kertomista, melkein kalkattamista, että siitä kuiville vesille selviää.
Bloggaa tänne, täällä kuunnellaan kärsivää.
Kiitos, sinäkin, olet ihana.
Ehkä ne thoraxkirurgit lonkkiakin leikkelevät.
En tiedä, huippuosaajia kuitenkin ovat.
Tsemppiä rosaliiinille niin tuskaisen pitkälle odotusajalle kuin toipumiseenkin. Suomessa on onneksi huippukirurgit. Kävihän se Bechamkin, vaikka toisenalan kirurgilla.
Sellainenkin koettu, kun omaishoitajuus, eikä varmaan helpommasta päästä, siinä vielä töitäkin piti tehdä.
Luultavasti siitä stressistä sai sydänsairaus alkunsa.
On asioita, joihin ei voi vaikuttaa, niin sellaisista ei pidä kovin huolta kantaa.
Yrittää pysyä niissä asioissa, joihin voi vaikuttaa, niin helpommalla pääsee.
Näin minä olen ajatellut.
kyllä sitä monen muunkin kun omaishoitajan
pitää tehdä niitä töitä vaikka kuinka olis uupunu
ja kun niistä töistä on pakko huolta kantaa
kun on oma yritys kyseessä ja perheen toimeentulo
ei sitäkään niin vaan voi sulkee pois mielestään
pistää ovee kiinni ja päättää että nyt mus stressaus loppu tähän
ja oikeesti oon onnellinen siitä että
sairastuin vaan masennukseen ja hain siihen lääkkeet
koska sillon kun ihminen joutuu liian koville
ja jättää itsensä hoitamatta ja hoivaa vaan toista
niinkun sää tunnuit tehneen
uskon että ensimmäinen varoitus vakavammasta on se uupuminen
ja jos sen sivuuttaa sillä että kyllä mää kestän mitä vaan
niin silloin seuraava saattaa olla just toi sun mainitsema sydänsairaus
joka jättää jälkensä koko loppu elämäksi.
Voimia ja luottamusta rosaliiin. Ehkä ne pelot pitää vain käydä läpi, kuuluvat "taudinkuvaan"...
Aloittaja, oletko sinä uupunut?
Välillä uupuu jos tulee henkistä tai ruumiillista kuormitusta liikaa. Sitä ei tahdo huomata silloin kun tilanne on päällä. Jälkeenpäin voi olla voimat poissa, siihen auttaa lepo ja mieleinen tekeminen.
mää luulisin että aloittaja tuntee itsessään uupumisen merkkejä
ja haluaa kirjoittajien kommentteja ja kokemuksia asiasta.
"mielikki.mummo"
Kiitos kysymästä.
Nykyään osaan ja minulla on vara hellittää, kun tunnen uupumisen merkkejä mutta on ollut aika, jolloin ei ollut mahdollista hellittää ja silloin olin tosi uupunut. Henkisesti jaksoin, kun tiesin, että toisten vuoksi on pakko, mutta kroppa oireili vahvasti. Pyysin apua varovasti sukulaisilta mutteivat vaivautuneet auttamaan väsyvää, kun oli tärkeämpää menestyksen perässä juosta. Julkiselta puolelta en apua pyytänyt.
"aina.i.ankeinen"
Kyllä, halusin kuulla "kirjoittajien kommentteja ja kokemuksia asiasta"
vaikken nykyään enää anna lopen uupumiseen saakka mennä. On vara löysätä nyt, kun velvollisuudet on hoidettu.
juu mää arvasinkin että näin on
mutta enää mää en viitti asiasta keskustella
enkä kommentoida kun noi
ilkeemiliset kirjoittajat rupee valtaamaan tätä ketjua
nekin kirjoittajat jotka satavarmasti tietää
mun tilanteeni vuosien varrelta
ovat niitä pahimpia kiusaajia
itse eivät osaa kirjoittaa sanaakaan elävästä elämästä
eivätkä voi myöntää itselleen minkäänlaista vikaa vikaa vikaa
ovat kaikissa asioissa niin täydellisiä kun vaan voivat
ja sitten vielä kaikehuipuksi väittävät että keksin kaiken
surullista mun mielestä
mutta toivottavasti joistain näistä mun kommenteista
oli apua ja toivotan sulle hyvää
ja mahdollisimman stressitöntä elämää.
Minulle tilataan pari sairaala klovnia!
Eipä ole tarpeen keksiä mitään uupua.
Tiinuskahan keksii itselleen koko ajan.
"mää luulisin että aloittaja tuntee itsessään uupumisen merkkejä
ja haluaa kirjoittajien kommentteja ja kokemuksia asiasta."
H.
no niinhän mää keksinkin
kiitos taas tästä erittäin kannustavasta kirjoituksesta
toivottavasti saat tähän mukaasi kaikki kaverisi
mää tuolla ylempänä kirjoitin että vähättely on pahinta
ja en todellakaan vieläkään osaa kovettaa sydäntäni
näiltä ilkeileviltä ja solvaavilta sanoilta
voi olla etten osaa koskaan
vaikka kyseessä on vaan hatsansaa
mutta se satuttaa
kiitos näistä kyynelistä jotka sait silmiini
mää sentään tunnen jotain
ainakin surua ikeilyn taki
mutta kyynelehdin myös helposti kauniista sanoista
ja oikeesti mun on varmaan taas paras poistua
näiltä saiteilta nää ei oo munlaisiani varten
musta ei saa kovaa vaikka keittäs kaks vuorokautta.
Vähättely on merkki siitä että vähättelijällä itsellään ei ole hyvä olla.
Onneksi naapuri kävi luonani juttelemassa, meillä on paljon samankaltaisuutta elämässämme. Silloin ymmärtää toista.
Nytkin on kasaantunut stressin tarpeita liian kanssa, täällä ei voi hakea vertaistukea, saa helposti tokaisun että on keksinyt omasta päästään.
mää kun en edes hakenu täältä vertaistukea
eikä tulis mieleenkään koskaan hakeakkaan
sen verran hyvin tunnen tyypit
mutta täytyy sanoo että kun tollaisen aloituksen joku teki
niin itse sen läpikäyneenä
halusin kirjoittaa mitä itse tein asian kanssa
ja just sen takia koska se on asia mitä varmaan vielä
suurin osa ihmisitä jotka ei ole joutuneet itse asian kanssa elämään
omalla kohdallaan tai jonkun läheisen kohdalla
vähättelevät ja pitävät keksittynynä juttunu
laiskuutena kun ihminen ei viitti tehdä mitään hän keksii sen
mutta kun mietitään kuinka paljon meillä suomessa
tehdään itsemurhia vuosittain
ja kuinka pajon kuolemantapauksia on joita ei oteta mukaan niihin tilastoihin
niin sanoisin että uupumus ja masennus on vakava sairaus
eikä mikään naureskeltava juttu
ja se on semonen asia jos joku sitä pilkkaa ja vähättelee
mun karvat nousee pystyyn.
"mielikki.mummo"
Sikäli kun vihjaat minuun, ei minulla ole mitään vaivaa.
Ei pahaa-oloa, ei puutetta, ei tuskaa.
Minulla on kyllä yksi ominaisuus, jota monet kokevat vaivaksi.
Minä nautin kommenttien ana-lysoinnista.
Homma on osittain saman-tyylistä kuin palstalla niin usein mainittu piilo-vithuilu.
Minä en hae sitä vithua, vaan minua kiinnostaa kmmenttien/Aloitusten aitous, totta vai tarua.
Nimi-ttäin todellinen, aito ja oikea tuska on helppo tunnistaa.
Sillä on todella harvinaista että tosi-ongelmainen jauhaa vaivaansa tällaisella palstalla.
Täällä ollaan turhan usein olevinaan niin perin henkilö-kohtaisiakin.
Vaikka kirjoittelee nimmareille, saattaa toinen luulla toisen olevan tosissaan HÄNTÄ kohtaan.
Noin syvälle meneminen tällaisella palstalla lähentelee todellista sairautta/henkistä vammaa.
H.
hunksz
Nyt on vastattava, sanonpa vain, että sen nimmarin takana on oikea ihminen.
Kuvitteletko nimmarille kirjoittaessasi kirjoittavasi jollekin sarjakuvahahmolle, joka nuppiin osuneen iskun jälkeen nousee sekunnissa pystyyn ja jatkaa vauhdilla matkaansa?
Muista etten ole koskaan henkilökohtainen sinua kohtaan, vaan nimmarillesi kirjoitan.
Mutta on heitä, jotka ottavat palstan syvemmin ja herkemmin.
.
sehän mulla onkin just se henkinen vamma
sitähän sää oot täällä tolkuttanu mulle kymmenen vuotta
millon milläkin nimimerkillä
kulkenu kun rakkikoira perässä
räkyttämässä
oon ajatellu että kaikki kirjoittajat on mua vastaan
ja sitä mieltä että keksin kaikki kirjoittamani jutut
mutta se oot sää yksi ja sama hatsansaa
joka nautit siitä että saat tuottaa toiselle pahaa oloa
ja eiköhän se oo jokaisen oma asia kuinka syvällisiä täällä pohtii
sitä ei oo missään säännöissä kielletty
ei kaikki oo niitä pinnallisia satusetiä tai tätejä
ja sitäpaitsi masennuksesta kirjoitetaan paljon muuallakin
ja puhutaan televisiossa omilla kasvoilla ja omilla nimillä
minkä takia se on tabu täällä
jollekkin on ehkä helpompi kun saa kysellä nimettömänä
ja kertoa nimiettömänä ja kasvottomana
terveisin
henkisesti vammainen/todellisesti sairas
Olen jotenkin samaa mieltä mutta en kaikesta.
Harvoin tämän ikäisillä on tarvetta keksiä vaikeuksia ja sairauksia, niitä tulee ja menee ihan luonnostaan.
Itse en tunnista onko tuska oikeaa vai ei, uskon että lähes aina on aitoa.
Olet onnekas jos olet välttynyt pahalta ololta, puutteelta ja tuskalta, se on hyvin harvinaista.
Tunnen nytkin itseni onnekkaaksi vaikka kaikenlaista hankaluutta on kasaantunut. Minä elän täydesti ja olen aika terve, osaan iloita siitä että asiani ovat näinkin hyvin.
"Ancelina"
Niille herkille ja vammautuneille minä elämän-ohjeeni kirjoitinkin.
-
Totta on.
Helpointa on palstalla erottaa ihminen robotista.
Vaikka monet kirjoittavatkin samaa liikettä toistaen kuin robotit.
Juu, juu minäkin.
Mutta minun toistoni ovat tarkoituksella kirjoitetut nälvimään jankuttajia.
-
Minä kuvittelen paljon ja aina, tuo tapa on aina ollut sielussani.
Jos olisin tarpeeksi ajoissa oppinut lapsena kirjoittamaan.
Olisin taatusti kirjoittanut itselleni satuni.
Äiti: Lapsonen, nukkumaan-meno-aika.
Otapa kynäsi ja mene sänkyysi tekemään ilta-satusi :)
-
H.
"aina.i.ankeinen"
Minä kirjoitan AINA samalla nimi-merkillä.
Juoksen paljon kirjoittajien perässä, sinunkin nimmareittesi perässä.
Mutta AINA nimmarillani HUNKSZ.
-
Olen alkanutkin epäillä sinun jotenkin sotkeutuneen.
Toivottavasti totuus paljastuu sinulle.
H.
hunksz
Täällä nälvitään ja kuvitellaan nälvittävän, silloin kun ei ajatella riittävän pitkälle, sitä mitä toinen oikeasti kirjoitti.
Päätelmä tehdään mutuna ja jos takana on jotain vanhaa kaunaa, se vedetään mukaan.
Ihan kivasti satuilet joskus täällä vieläkin.
Et ole koskaan liian vanha satuja kirjoittamaan, nyt kun jo osaat kirjoittaa :)
siinä kaverukset taas analysoi
miten kukakin kirjoittaja ajattelee kirjoittaessaan
ja noi sanat vanha kauna on jo niin kuluneita
ja loppuun kirjoitettuja ja käsiteltyjä täällä
eikö täällä helevetti voi kirjoittaa mitään
mikä mieleen tulee ilman minkäänlaisia vanhoja kaunoja
mistä niitä edes vois tulla tuntemattomia ihmisiä kohtaan
jos mää oon kokenu itseni vainotuksi ja kiusatuksi täällä
ja jos musta tuntuu että se kiusaaja onkin ollut hatsansaa
hänen tämän ketjun kommenttinsa jälkeen
ei siinä tarvii olla mitään sen kummempaa kaunaa
mutta nimenomaan ancelina voi sen taas todistaa
että se kiusaus ja vainous
on ihan mun omassa päässäni
koskaan kukaan ei oo mulle täällä yhtään ilkeetä eikä poikkipuolista sanaa kirjoittanut itse olen kaikki naurettavat tappelut aloittanut
sitähän tää on ollu kohta kymmenen vuotta
eikä se siitä mihinkään muutu.
Aina.i.ankeinen, aina ei ole kyse sinusta, et ole palstan keskipiste.
Voit olla huoleti.
"aina.i.ankeinen"
Ainakaan minulla ei ole uutta, ei vanhaa kaunaa.
Tarvittaessa minä irvistelen aina uusin ilmein.
Kun ei ole vanhaa miltä ponnistaa.
H.
voin taas kiittää teitä molempia komenteistanne ja varsinkin ancelia oikein ystävällisistä sanoista kummasti lämmitti mieltä tuo piilo veetuilu taas kerran
ne vaan jotenkin kummasti osui tähän ketjuun ne teidän kommentit
juu ymmärrän
en tunne teitä ihmisinä enkä haluakkaan tuntea
olen monesti sanonut että
ainoastaan korppis on ihminen jonka tunnen täältä palstalta
ja hän pysyköönkin ainoana
hän on ihminen joka osaa kirjoittaa suoraa ja satuttavasti
mutta hänelle ei ole vaikeaa myöntää sitä
eikä myöskään pyytää anteeksi jos joku loukkaantuu
no oliskohan tää tässä
jatkakaa te vaan palstan keskipisteinä olemistanne
en ole koskaan kuvitellutkaan olevani
ja sen takia en juuri mihinkään keskusteluihin osallistukkaan
koska halun välttyä mielipahalta
ja myös välttyä pahoittamasta toisten mieltä.
Meillä päin sanotaan jotta kyllä se kurikka kuuntelee joten odotetaanhan :D.
Nii, itsehän emme koskaan nälvi, ymmärrä väärin ja varsinkaan emme myönnä virheitämme. Olemma täyvelliset ;).
Tuskinpa olemme täydellisiä kukaan.
Jep. Ylimielinen itseriittoisuus esimerkiksi uupumisesta puhuttaessa ja sen kokeneita aliarvioitaessa ja ivatessa ärsyttää minua suunnattomasti. Suuna päänä ovat ne jotka itse eivät ole sitä kokeneet.
Voisin siis jopa toivoa jotta kokisivta joksus sen itse niin saattaisi ääni muuttua kellossa.
En ole sanallakaan sinulle henk.koht. piiloveetuillut, olen kyllä jo useasti lukenut itseeni kohdistuvaa naljailua.
Antaisit nyt olla.
"aina.i.ankeinen"
Ole täällä vaan.
Älä taas ala vaihtamaan nimmariasi.
-
Yritä myös ymmärtää että keski-piste on siinä, missä eniten turhan-päiväisyyksiä höpötetään.
-
On outoa että keski-piste AINA muotostuu typeryyksien ympärille.
-
Pyh!
Ystäväni korppis ei pystyisi onkimaan laituriltaan Ahventakaan.
Saati sitten ompelemaan Ahvenen nahasta raita-matot nukke-kotiinsa :)
H.
ymmärsin jo kyllä aikaisemmista kommenteistasi
että olen typerys ei tarvi toistaa
en määkään ihan niin tyhmä oo miltä sää näytät
mukavaa päivän jatkoa vaan sullekkin
vaikka jo tuolla alempana toivotin ihan yleisesti.
Minä en toivo kenellekään mitään pahaa kokemusta.
Jokaisella on huolia ja suruja omasta takaa.
Lähipiirissä on kaksi vakavasti sairastunutta, toivon jaksavani huolehtia heistä uupumatta.
"Missasinkojotain"
Miksi pitäisi ihmisen kokea aina sitä samaa mitä toinen haluaa?
Jos on elänyt ihmisiksi, eikä ole suruja, ei murheita miksi toivoa että toisen elämänsä vinksahtaisi.
Tai Vice Versa.
-
Kyllä se on parasta 60 -ihmisen viimeinkin oppia elämään kuten elämä opettaa.
Eikä murehtia jotain mitä takaisin ei voi saada.
H.
jospa sinäkin antaisit asian olla
etkä jankkaisi
ja joskus kannattaa lukea omiakin kommenttejaan ajatuksella
mukavaa päivän jatkoa.
Minä voin sanoa toivovani kaikille irvistelijöille sen takia että koskisvat omissa nahoissaan se mistä muita ivailevat. Toivon täydestä sydämmestäni ja uksonkin että sen mitä teet muille saat vastaan itsellesi muodossa jos toisessa.
Ei tarvitsekaan niin kauan kun "ihminen " ei aliarvioi eikä mitätöi toisen kokemusta. Eikä varsinkaan ivaa.
No näin Aina ja ajatuksella lukeminen kannattaa, myös omien kirjotusten.
Kiitos samoin.
Mitens itse reagoit. En usko, että sulla on lääkärin pätevyyttä.
Kaivapa omaa napaasi: kuinka moni ottaa Sinut vakavasti.
Asioista voi kirjoittaa ja korvata nimimerkin vaikkapa sanalla JOKU.
Et nyt irvistelisi väärässä ketjussa ja ärsyttele turhaan. 👸
No tuo nyt ei pidä ollenkaan paikkansa, että hahhah. Tai hehee.
"New-age"
Vakavasti?
Pyh!
Kymmeneen vuoteen ei minua ole otettu vakavasti ennen-kuin on ollut myöhäistä.
-
Ei täällä ole oikein kenelläkään potilaallakaan pätevyyttä.
Kaiken-laista pashaa jauhavat.
-
Joku, Jotkut, Joillakin...
Hyvää Suomen-Kieltä tuo on.
Minä kuitenkin käytän aina nimmaria, kun vain on mahdollista.
Se on kohteliasta vastaan-ottajalle.
-
Minä en koskaan ole väärässä ketjussa.
Aloittajat yleensä ovat.
H.
Ja tämä on n i i n jousimiestä, että.
Horror. Arrrggghhh.
Mikäs sun horrosmerkki on??
Jänistää ihan hilveesti.
Jänis, mun on riikinkukko.
Asutko Riikinmaalla?
En ole varmaan koskaan tuntenut sellaista uupumusta jota voisi luokitella myös masennuksesi. Väsyn, turhaannun, ärsyynnyn ja tunnen eksistentiaalista jähmettymistä '..ja iltapäivällä tapaan sanoa että mua väsyttää siihen on yleensä vastaus mee kultsi ottaan pienet torkut yläkertaan niin jaksat paremmin olla ylhäällä illalla...mutta tää oli kyllä taas ihan eri asiaa.
***
Luulen jos sanoisin että olen perinpohjaisesti uupunut ja väsynyt elämääni mut kiikutettaisi tutkimuksiin. Huolenani ei ole ettei kukaan välitä, vaan pikemminkin päinvastoin.
"Paloma.se.co"
Hienoa.
Sinulla on siis pelkkä luomu-uupu.
Muinoin minullekin riitti mini-vali-vali, niin taas mentiin.
Toisekseen, jos eivät työt paina niin miksi edes uupua?
Lapset tuskin tämän-ikäistä vaivaavat.
"Minun rumppaani vaivaa uupu
olen istunut taas liian kauan.
Voi kun oliskin Silakkaa Muikkua pientä
tiski-pöydän ääressä syynä seistä.
Tahi saapuisi edes amppari eka
myrkyn-kylvöä täynnänsä piikki taka."
-
H.
Taidan olla onnekas. Kun puoliso joutui muutamaksi kuukaudeksi pyörätuoliin tapaturman jälkeen sekä hänen- että minun lapset tarjosivat pyytämättä apua.
Työkuvioissa oli hankalampaa. Kun oli pitkälti itse saanut suunnitella ja organisoida työnsä, kenelle siitä olisi valittanut ? Pari kertaa kävi niin, että lakkasin tottelemasta itseäni, viikonlopun mittainen latautumisaika ei riittänyt palautumiseen ja silloin oli vain irtioton paikka. Ehkä mistään burnautista ei voinut puhua, mutta lähellä se varmasti oli.
Minulla on luultavasti sellainen rakenne, että lataan liikaa energiaa käsillä olevaan tehtävään ja sitten voimat loppuvat kuin seinään. Sitä on vaikea selittää muille, koska yleensä ihmiset osaavat mitoittaa voimansa paremmin, annostella ne oikein. Se kuuluisa EI on minulle edelleen vaikea sana, etenkin kun/jos näen toisen kuormittuneisuuden, eikä kyse ole elämänmittaisesta projektista...
Hyvä keskustelu! Kiitos!
Parempi kuin osasin odottaa!
Hyvä me 60
Hyvä ketju!
Ja minä kun olen pitänyt itseäni vain laiskana. Nythän minulla on diagnoosi, olenkin uupunut. Pitäisikö pyytää tohtorilta vähän sairaslo ..., ai niin, minähän olen eläkkeellä ja lomalla muutenkin.
Se menee nähtäväksi kuinka ympäristö alkaa reagoimaan, kun kerron olevani uupunut. Tulisikohan joku kiltti vaikka tiskaamaan ja siivoamaan minulle?
Hyvä ketju kunnes herra ylimieli saapui sen pilaamaan.
No enhän minäkään tykkää siitä, jos minun uupumukseni tullaan pilaamaan sillä, että huomautetaan noista jouluverhoista, tiskimäärästä tai pölynimurista, joka on seissyt samassa asennossa tuossa lattialla ties kuinka kauan.
Kyllä meidän uupuneitten pitää saada olla uupuneita ihan rauhassa.
Mistäs se sana uupunut oikein tulee? Meilläpäin sanottiin kun jotain puuttui, niin se uupui.
Riemukasta todellista uupumista jatkossa vaan sinullekin. Oikein syvämmestäni toivon ja toivotan :).
Työuupumus....siitä on puhuttu paljon viimeaikoina... kun uupumuksesta on kyse.. eläkkeellä ollessa se huoli ei paina.... Mutta se on vakavasti otettava asia ja pitäisi huomata ajoissa...stressi kierre ....tosiaan kierre moninaisiin oireisiin ja sairauksiin....työpaikoissa tehdään yksin nykyään monen ihmisen työt...ja vielä vapaa-ajallakin "häiritään" työasiolilla...
Julkkisten työuupumuksesta on esimerkkinä Aku Hirviniemen uupumus....monta rautaa tulessa yhtäaikaa....eihän sellaista vauhtia kestä pitkään.
Sairasloma on nyt muutettu sairauslomaksi.....kertoo Kielitoimisto tänään Ylellä....
Aku haali rahanahneuksissaan liikaa töitä ja näkyäkseen julkisuudessa.
Mututuntumaako tuo "rahanahneus" -diagnoosi?
Seiska tietää...itse kertoi ja minkä muun kuin rahan ja julkisuuden takia...
Siilimuorikin siinä pilkkaa uupunutta ihmistä.
Toivonpa, että itselläsikin kaatuisi piimälasi kaukosäätimeen, mistä on hävinnyt takakansi jonnekin, ja joutuisit rahnustamaan edestakaisin vaihtamaan kanavaa ja säätelemään ääntä telkkarista ...
Tietäisit miten uuvuttavaa se on.
Minun ei tarvitse sanoa mitään. Pelkästään ähkiä.
Vaimoni hoitaa sanomisen. "Ottiks noin koville"?
aloittaja lopetti jo ajat sitten ja kiitti
mää kanssa kiitän niitä asiallisia keskustelijoita
jotka otti asian asiana eikä minään vitsinä
täytyy sanoo että päällimmäinen juttu mikä mulla jäi tästä mieleen on
onko tää nyt sellainen palsta missä pitää
ruveta puimaan niin syvällisiä asioita
pitääkö tänkin palstan olla huuhaa
eikös täällä keskustelupalstoissa oo jo sellainen olemassa
jos joku haluaa vitsiä vääntää vakavasta asiasta
niin mielestäni se ei oo tää ketju missä niitä väännetään
harmaata päivää vaan teille kaikille :D
Mietin hetken aloittajan kyssäriä, tunsin hivenen itsesääliä kun vastaukseeni pääsin. Jos uuvun, väsyy kanssani moni muukin. Suurennetussa työntaakasta, huolesta.
Mutta, pitääkö ihmisellä oikeasti olla "lupa" väsyä henkisesti? Meinaan kun yksin kuitenkin kannamme vastuun elämästämme, jaksamisesta. Jos ei jaksa, pitää Tehdä asialle jotain. Eikä vaan kaatua. Ja jos kaatuu, ei sieltä kukaan toinen meitä kuitenkaan pysty nostamaan ellei itse halua nousta.
mutta se nouseminen ei aina onnistu
vaikka kuinka itse haluaisi
jos kaikki läheiset vaan aliarvostaa tilannetta
eikä kukaan kannusta nousemaan
ja jos niitä läheisiä ei ole yksinäisellä ihmisellä
niin sen vuoksi on terapeutit jotka auttaa ja kannustaa
en voinukkaan lopettaa vaikka jo päätin :)
Uupuminen tulee usein salakavalasti ihmisen itsensä huomaamatta. Jostain luin että esimerkiksi nuoret työn imussa kulkevat naiset ovat vaaravyöhykkeessä uupua. Kuka tahallaan uupuu tai uuvuttaa itsensä. Useilla työpaikoilla ei havaita uupumista tai jos havaitaan siihen ei osata puuttua ja työnantaja on suuressa roolissa tässä.
Se on niin helppoa sanoa että jos ei jaksa , pitää tehdä jotain, vaikka se totta onkin. Joillain työpaikoilla esimerkiksi ei vaan voida tehdä mitään työnkuvan muuttamiseksi esimerkiksi ja tällöin työntekijän on vaan venyttävä ja venyttävä kunnes ollaan jo liian pitkällä ja uupumus on tosiasia. Kaikilla ei ole vara jättäytyä työstä pois.
Apukeinoja uupumisesta nousemiseen löytyy kyllä. Niiden äärelle pitää vaan päästä joko itse tai toisen viemänä.
Sitä uupumuksen määrää ei voi toinen ihminen edes kuvitella, ennen kuin on itse sen läpikäynyt. Jos on vaikka sokeana syntynyt, niin kukaan ei edes kuvittele, että selittämällä voisi kertoa, mitä vaikkapa värit tarkoittaa. Niitä ei voi haistella, maistella, eikä tunnustella, samoin kuin ei uupumustakaan.
Silmin voi tietenkin nähdä, että on väsynyt, sulkeutunut, itkuinen ja ärtynyt, mutta yleensä ne oireet tulkitaan laiskuudeksi, pahansuopuudeksi/ylpeydeksi, heikkohermoisuudeksi ja vittumaiseksi luonteeksi.
Ongelmana on, että ympärillä on paljon niitä ihmisiä, jotka eivät (huomaamattaan) halua, että mikään muuttuu, vaan haluavat, että elämä sujuisi juuri niin kuin ennenkin, eli se uupunut auttaa, tekee, passaa, huolehtii, hoitaa ja kantaa vastuun.
Sama työpaikalla, jossa on totuttu että hommat hoituu ja niitä on voinut vuodesta toiseen pikkuhiljaa lisätä, yleensä imarrellen, tai lopputilillä uhkailemalla.
Se EI sanan käyttäminen pitäisi kuulua perusopetukseen. Ilman sitä on täysin muiden vietävissä ja pompoteltavissa, eikä se ole kenenkään etu, päin vastoin.
Mä luulen ja taas vaan luulen, että ei niitä uupumuksen merkkejä huomata työtovereissa riittävän ajoissa. Jos persoona jotenkin muuttuu, ajatellaan helposti, että henkilölle on jotain sattunut eli
mieluummin ajatellaan, että siellä privaatti puolella on ongelmia, ei raaskita udella, vaikka ne ongelmat ovat nenän edessä = ylikuormitus. Mutta voi olla molempiakin asioita, kun pitää revetä moneksi. En alkuunkaan ymmärrä työajanpidennysajatusta, kun
työntekijöitä on vähennetty monella alalla.
24/7 tavoitettavuus on hurja vaatimus. Lepo. Palautuminen.
Työsuojelulain pitäisi toimia paremmin. Kiristäminen on huonoa johtamista, oikeastaan pohjanoteeraus. Ja onko niin, että downshiftaaminen tuli juuri siksi, että jossain ihmiset rupesivat voimaan todella pahoin - useampikin.
Voisi tietenkin ajatella, että, mitä väliä, kun on eläkkeellä.
Mutta kun ei ole dementoitunut ja joku tekee asiasta aloituksen, miksei voi kommentoida, vaikka onkin tavallaan outsider.
Tärkeä asia! Arkea tänäänkin.
Tähän perään kaikille yhteisesti. Uupumus, burnout ja masennus ovat minusta kaikki erilaiset. Burnout on ylisuorittamista, rajansa ylittämistä, masennus on eräänlaista näköalattomuutta. Uupumus näiden esi-aste.Jos nyt vetelen kulmat suoriksi... näistä voi ja saa olla eri mieltä.
Masennuksen olen kokenut itse. Joten siinä asiassa tiedän mistä puhun. Pillerit eivät paranna, lievittävät vain fyysiset oireet. Suomessa hoitoon pääseminen on raskas koneisto, jossa tekee mieli heittää hanskat tiskiin nopeammin kuin ilman hoitoa. Nimim. "kokemusta on". Onnekseni olen sentään huomannut että nuoria osataan ja halutaan auttaa. Kun vaan joku aikuinen seisoo rinnalla ja tuuppaa ja vaatii "hoitotakuita", niin hyvin menee. En jaksa oikein uskoa että hoidossa on eroa, olipa kyse burnout tai masennus.
Mutta uupumuksesta puhuttiin nyt. Tarkoitin mun kirjoituksella sitä, että melko yksin kuitenkin ollaan kaikki. Jokaisen pitää tehdä ne omat päätökset, hoitaa oma elämä. Mielellään niin että ympäristökin jaksaa. Jos on rasite toiselle, ihan missä muodossa vaan, huolen antaja, se vaan sairastuttaa ennen pitkää muitakin.
No, yksi alue, mitä ei ole käsitelty: työterveyshoito ja sen taso - voi vaihdella.
Niin sun viimeinen kappale on tärkeä myös - näinkin päin.
Mutta voiko se olla jaksamisyrittämistä potenssiin kaksi.
Loppultahan sairastuneen työt jaetaan muille hoidettavaksi.
Ja jos vielä pistää rankemmaksi: tähän päälle vielä sairaan työpaikkakiusaaminen... onko nähty? On!
mää tuolla aikasemmin kirjoitin että uupumus ja masenus on lähellä toisiaan
ja mua kiinnostaa mitä sää tarkoitat tolla näköalattomuudella
oon nimittäin kanssa itse sairastanut masennuksen
ja täytyy sanoo että ilman pillereitä en olisi enää hengissä
tietysti pillereiden ohella
muutaman vuoden asioiden pohdiskelu ja hyväksyminen
oli tarpeen mutta päivästä toiseen en olis selvinny ilman lääkitystä
koska ne ahdistuksen tuomat oireet oli niin voimakkaat
niin mieluummin valitsin mielialalääkkeet kun rauhoittavat
että sain henkeni taas kulkemaan ja voimakkaat
puristusoireet rinnasta selästä ja käsivarsista loppumaan
ja se tajunnan menetyksen tunne oli pahinta
mitä väsyneempi olin sitä kovemmat oli tuntemukset
pakko oli lähtee
mutta kun hyppäsin pois oravanpyörästä
meni vielä yli kaksi vuotta kotona
ennen kun pystyin sanomaan olevani lähes terve
suurimman osan aikaa istuin kotona yksin
mutta voimaa sain myös vierailuilta ystävieni luona
vaikken heille asiasta puhunutkaan enkä valittanut
se oli sitten sellasta toisenlaista terapiaa.
Totta, työterveyspalvelut myydään työnantajille paketteina, jos terveyasema alihinnoittaa näitä palveluja (tai on ahne?) ei kaikki palvelut ole niin viimeisen päälle. Mutta ainahan voi mennä terveyskeskukseen.
Kiusaaminen on ihan pyllystä. Ja kuuluu oikeastaan siihen samaan kastiin kuin mistä viimeisessä kappaleessa kirjoitin. Jokaisen pitäisi ottaa vastuuta toisen hyvinvoinnista, tai ainakin, vähintäänkin, pitää katsoa että ei ole syyllinen toisen huonoon oloon. Silleenkin pitää hoitaa ittensä, ettei ole tarvetta muljautella pahasti ympäriinsä.
Eli sulla on työnperäistä, burnouttia? Se on peräti vaarallinen sairaus, aiheuttaa fyysisiäkin sairauksia jos ei hoida.
Kirjoitin että pillerit eivät paranna, ne helpottaa oireita. Joskus on pakko ottaa niitä, että pääsee edes alkuun, että edes oireet helpottuu. Mutta sairautta ne paranna, sen elämänilon on löydettävä ihan itse. Minusta tämä on tärkeää muistaa, koska monet ajattelee että lääkitys parantaa masennusta. Ei se sitä tee.
et vastannu mun kysymykseen mikä on näköalattomuutta
tiedän että olis aihettanut fyysisiä sairauksia
ja ennen sitä jo hain apua ja lääkkeet
että jaksoin pysyä kasassa ja sain nukuttua
riippuu masennuksen syvyydestä
jotkut joutuu syömään lääkkeitä loppu iän
ja uskon että ystäväni olisi vielä hengissä
jos hän ei olisi ollut marraskuussa ylpee siitä
ettei enää tarvitse mielialalääkkeitä
hän sairasti työperäistä masennusta
yli kymmenen vuotta ja uskoi olevansa
jo niin vahva ettei lääkkeitä tarvitse
juu ja hän oli oikeen sosiaalinen ja harrasti liikuntaa
ja hänellä meni myös suolisto paskaksi
stressin takia ja siinä samalla kärsi sen
reilun kymmenen vuotta pahoista suolistovaivoista
huomaat varmaan että mää oon vähän toista mieltä
tosta lääkityksen tarpeesta.
Vaikka olenkin huono sanomaan ei, niin siitä huolimatta ei tuon ei sanan korostaminen kuulosta hyvältä. Mielummin näen asiat positiisen etumerkin takaan kuin ei sanan takaa.
Jokaisen pitää pitää huoli itsestään ja läheisistään, että itsetunto olisi kohdillaan ja tuntisi omat kykynsä ja rajansa. Ehkäpä itselleen on joskus hyvä muistuttaa, ettei kukaan muu niitä jaksamisenkaan rajoja voi asettaa kuin ihminen itse.
mulla se ei vaikuttanut millään lailla itsetuntoon
ja kyllä se vaan niin on että ne jaksamisen rajat ylittyy
vaikkei itse sitä haluiskaan niinkun oon kirjoittanu jo useemman kerran
joissain tapauksissa vaan ei yksinkeraisesti voi lyödä hanskoja tiskiin
ja mää en näe noita sanoja en uupumus en burnout en masennus
mitenkään korostettuina enkä koskaan halua nähdäkkään
monille se on arkipäivää ja toivoisin että ihmiset vois
hyväksyä sen sairautena eikä liioitteluna
niin tosiaankin säästyttäs monelta itsemurhalta
pahimmillaan ja hoitamattomana se johtaa siihen vääjäämättä.
Sori, unohtui vastata sun kysymykseen. Näköalattomuudella tarkoitan että ihminen hukkaa tahdon elää. Ei näe mitään hyvää elämässä enää, eikä löydä ulospääsyä tilanteesta. Voi olla vakavasta vammautumisesta johtuvaa, tai oma parantumaton sairaus, erittäin vaikea ihmissuhde, trauma, jne.
Ehkä sä ymmärsit mua väärin, tai ehkä kirjoitin epäselvästi. Ei mulla ole mitään lääkitystä vastaan. Jos se tehoaa, niin mikäs siinä. Mutta jos ne turruttaa ihmistä, ja auttaa vaan jemmaamaan maton alle kaikki kivut, niin jossain vaiheessa ne tule ja näykkii kantapäätä joka tapauksessa. Burnout voi olla eri juttu, siitä en tiedä mitään. Masennukseen auttaa vain läpi eläminen, ja ennen kaikkea elämän muutos. Jos pillerit auttaa siinä tehtävässä, ok. Mutta se on pelkkä laastari haavalle.
Samaa mieltä, rosaliiin. Myös se auttaa elämässä pitkälle, jos lakkaa taistelemasta tuulimyllyjä. Jos on pakko tehdä ja auttaa muita (aika normaalia elämää sellainen) omiakin rajoja puskien, niin voi yrittää löytää ne oikeat syyt siihen. Ei huokailla sitä mitä kaikkea pitää tehdä, vaan olla kiitollinen siitä että saa olla osallisena.
Vähän kuin sellainen juttu, että toiset marmattaa aina säästä, satoi tai paistoi. Toiset ei viitsi edes energiaansa hukata moiseen, kun ei se vaikuta mihinkään lopputulokseen. Mielenhallintaa.
Kaikissa asioissa elämässä on hyvät ja huonot puolet. Joskus sekin että ei itse jaksa, voi olla toiselle siunaus ja uusi suunta. Hoidettavalle ylimääräinen ihmiskontakti voi olla hyväksi. Esim. Vastuun jakaminen toiselle voi saada hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi, tai voi kasvattaa. Just, niin kuin sanoit, katsoa ne asiat positiiviselta kannalta. Se ehkäisee stressiä.
joo no nyt mulle aukes mitä se sana tarkoittaa
ja niinhän se on monissa masennus tapauksissa
mää uskon että se pillereiden turrutus on vanhan aikainen juttu
lääkkeet on nyky aikana kehittyny tosi paljon
eikä esimerkiksi se lääke mitä käytin useemman vuoden
vieny multa pois ei hyvänolon eikä pahanolon tunnetta
nehän kuuluu normaaliin elämään se vaan tasapainotti elämää
mutta toki sillon jos ollaan tosi syvässä masennuksessa
niin lääkityskin pitää olla sen mukainen
ja saattaa olla että se turruttaa aistit.
Minä olen ihan yhtä virkeä kuin 20 v ei niin mitään muuta eroa kun ettei jaksa tanssia ihan koko yötä (vitsi, vitsi). Mutta aivan yhtä iloinen ja energinen. Uupuneille sanoisin, käykää mittauttamassa verensokeri. Siitä se voi johtua. Ei 60 ole mikään vanha, nykyaikana. Ehkä sitten 80 voi ajatella mennä maate. Syökää vihanneksia ja ulkoilkaa. Joka päivä ainakin tunnin kahden lenkki pitää kunnossa.
Ja huonoista tilanteista täytyy osata kävellä pois. Sen verran pitää olla selkärankaa. Mutta jos on sisua ja oikea asenne niin elämä kantaa. Johonkin kuitenkin kaikki kuollaan. Elämä on niin hienoa asia. Ettei omailla valinnoillaan saa mennä pilaamaan sitä. Tsemppiä teittin risukasoihin. Pienistäkin asioista saa voimaa jos niitä osaa arvostaa. Siitäkin, että aurinko nousee, linnut laulaa ja kahvi on hyvää!
juu ja kilpirauhasen toimita
ja mitä muita voidaan käydä mittauttamassa
se on kiva kuulla että vielä kuuskymppisenäkin on kakskymppisen kunnossa
no joo mää täytän vasta tänä vuonna kuuskymmentä
mutta kunnon puolelta kaukana kakskymppisestä
mieleltäni kyllä pyrin olemaan aina kakskymppinen
kyllä me kaikki varmaan tiedetään
että vihannekset on terveellisiä ja syödäänkin niitä
tunnin lenkki siitäkin on kirjoitettu jo kymmeniä vuosia
lehdissä että sekin on terveellistä
sekin olis älyttömän helppoo jos olis helppoo
kävellä kaikista huonoista tilanteista pois
annappa esimerkki minkälaisia semmoiset huonot tilanteet on
jospa voisin turvata itselleni terveyden loppuelämäksi
tähän asti elämässä on ollu huonojakin tilanteita
mutta ei niistä niin vaan oo pystyny käveleen pois.
Nyt sitten tiedän vastauksen aloittajan kysymykseen:
""""Olen nyt uupunut. Mitä tapahtuu?"""
En sitä kokeilematta olisi saanut tietää koskaan.
Mitäkö tapahtui?
Noh, tuli pikainen vilkaisu tiskialtaaseeni, pitkin tiskipöytää, sitten kelloon, nopea hörppäys kahvikuppi tyhjäksi ja: "voi hits... mun pitää lähtä syöttämään kissat."
Luin koko ketjun lävitse ja kylläpä oli todella hyviä ja osuvia kannanottoja uupumus-käsitteelle. Itse koin syvän uupumuksen/romahduksen kun omaishoitajuus loppui perukirjoitukseen. En edes tajunnut sitä itse. En muista miehen kuoleman jälkeisestä puolesta vuodesta mitään. Kun olinollut hälytysvalmiudessa 24/7 kotona, kroppa kävi ylikierroksilla. Kun "projekti" oli ohi, se ei mennyt tajuntaan. Olit yksin mutta kokoajan olit puolitokkurassa auttamassa sänkypotilasta. Jota ei enää ollut. Sain puhelimitse tutulta lääkäriltä nukahtamislääkkeitä. Elin ja kävelin kuin zombie. Vihdoin tajusin, että voin nukkua oikeasti. Ei tarvitse enää olla hälyvalmiudessa. Tämä auttoi jo paljon. Kukaan ei tullut käymään. Olen ilmeisesti käynyt kyläkaupassa hakemassa jotain särvintä. Oliko tämä uupumusta, romahdusta, masennusta, en tiedä. Olin kuin mustassa kaivossa pohjalla, josta en päässyt ylös. Väkisin keväämmällä lähdin lenkille,j a tähän kuvaan astui mies ja koira. Mutta se on toinen tarina. Menin myöhemmin lääkärille ja hän kysyi miten minä jaksan. Aloin luettelemaan em.mieheni lääkearsenaalia, kun lääkäri keskeytti ja kysyi minun vointiani. Itkin ensimmäisen kerran kunnolla miehen kuoleman jälkeen. En halunnut rauhoittavia, vain nukahtamiseen miedon lääkkeen. Lähdin metsäpoluille lenkille ja sain voimaa sieltä ja paljon. En tukahduttanut sisimpään tunteitani vaan kävelin ja itkin. Se oli vapauttavaa. Selätin uupumukseni/romahdukseni, pienin askelin, mutta Tein sen. Lesken
Minäkin luin ketjun läpi ja odotin, että joku mainitsisi sen lääkkeen, joka auttoi hänelle Toisilla oli lääkitys, mutta tuo "lähde ulos" ei sovi minulle nyt.
Olen kokenut uupumuksen, siis sen, joka lähtee nukkumalla, mutta sitten työ sterssin, että unessakin oli vain työt mielessä. Kyllä työkaverit huomasi, mutta ei se heidän neuvo auttanut, jos olisin työni jättänyt vähemmälle, koska kukaan ei niitä tehnyt. Pakko oli irtisanoutua. Onneksi!
Väkivaltaisesta avioliitostakin lähdin ns. lätkimään, koska silloin tuli astman kaltaisia oireita, siis tukehtumisen tunne ja ei siihen lääkkeet auttaneet. Vasta muutto pois auttoi. Onneksi!
Nyt olen eläkkeellä ja asun yksin. Ketään en halua tavata ja ketään en ainakaan kotiini kutsu. Toki naapureita tervehdin ja muutama "päivänsää" repliikki vaihdetaan, mutta muuten olen yksin kirjojeni parissa.
Kaikki siis on sitä, mitä toivoinkin, mutta nyt olen hieman huolissani, koska en jaksa oikeastaan mitään muuta, kuin lukea kirjoja ja aamuisin juon aamukahvini tämän koneeni äärellä lueskellen, mitä toiset on kirjoitelleet iltaisin ja tietenkin päivän lehtiä, siis tunnen, että olen kuitenkin maailmassa mukana.
Olisi tässä muutakin tekemistä, kuten siivous, tiskaus, ompelukset ja tämän tavarapaljouden lajittelu säästä/roskiin projekti, mutta kaiken siirrän huomiseen, kuten nyt tänään kaupassa käynnin. Onhan tuolla jotain syötävää vielä!D
Minä en vain yksinkertaisesti halua lähteä mihinkään kunnes pakosta on ruokaa haettava.
Kuvittelin joskus silloin ahdistuksen aikoihin tilannetta, jossa olisin yksin ja saisin päättää kaikesta mihin lähden ja mitä teen. Ei kiinnosta mitkään menot, ei ketkään ihmiset, mutta kuollakaan en halua! DD
täällä kun ei saa mainosttaa
mutta kun aihe oli mulle ajankohtainen useamman vuoden
ja olen kovasti täällä kommentoinu
ja puhunut masennuksen ja uupumuksen puolesta
niin itse söin usean vuoden ajan cymbalta nimistä lääkettä
jossa ei ollut sivuvaikutuksia niinkun täällä jo mainitsinkin
eikä ollut sillai koukuttava että siitä olis ollut vaikea päästä eroon
niinkun yleensä näiden lääkkeiden pelätään olevan
no toivottavasti saat lääkkeen nimen itsellesi
ennen kun tämä kommentti poistetaan
ja toivon sulle kaikkee hyvää
kyllä se on täälläkin aurinko paistanut risukasaan vihdoinkin :)
"kirja-odottaa", mitä itse tuumit, onko eristyneisyys ja tekemättömyys sinulle hyväksi? Parantaako ne sua?
Ainakin on parantaneet siitä entisestä kurjuudesta, mutta tyypilliseen tapaan olenkin huolestunut, mitä muut ajattelee? Niin, ketkä muut? No ei kukaan. Kunhan itsekseni ajattelen, kuinka toiset jaksaa, että pitäisikö minunkin?
Hieman kateellisena luin Lesken kirjoitusta, kuinka hän löysi miehen ja koiran, ulkoilee aivan valtavasti, ehkä miehenkin vuoksi, mutta pois se minusta. Koira olisi aivan ihana, mutta sen ulkoilutus ei sovi minulle.
Pakosta jouduin joskus meidän koiraa ulkoiluttamaan, kun mieheni oli pois ja se koira paholainen kävi makoilemaan, kun liian nopeasti olisin halunnut kotiin. Koira vaati samat reissut, mitä mieheni kanssa teki, siis 3-4 km!.
Hyväksi ja hyväksi. Mitä tuohonkaan nyt sanoisin? Ajattelin, että sitten kun en kauppaan viitsi lähteä, niin nälkää kuolen kai tänne! DD Onneksi oli lounastauko minulla, mutta nyt taas kirja odottaa. DD
"Ei kiinnosta mitkään menot, ei ketkään ihmiset" kirjoittaa "kirja-odottaa".
Ymmärsin, että koet oman tilanteesi riittävän hyvänä mutta ilmeisesti se nykymittareilla mitaten vaatisi korjausta..)) Kun et liiku, sinulla ei ole sosiaalisia kontakteja, et harrasta mitään "näkyvää"...
Olet kuitenkin maailmassa mukana, luet, olet somessa. Eikö se sitten ihmiselle riitä ? Tekemättömistä töistä kärsii yleensä vain itse ja tuskin kukaan meistä pääsee tilanteeseen, jossa kaikki on hoidettu, aina jotakin jää tekemättä, kesken.
Eli mitä vastaan nyt vähän purnaan on se, että meille asetaan ulkoapäin tietty malli, sabluuna, johon pitäisi itsensä sovittaa, että kunnon kansalaisen mitta täyttyisi, kelpaisimme joukkoon. olisi jotakin esiteltävää...
Tietyissä elämänvaiheissa "kirja-odottaa" nimimerkin kirjoitus voisi kertoa myös minusta ja nykyisin näkyy jo merkkejä siitä, että myös introvertti, sisäänpäinkääntynyt persoona, alkaa saada ymmärrystä jopa hyväksymistä osakseen ja hänet aletaan nähdä tärkeänä osana ihmisyhteisöjen kokonaisuutta.
Sana-muodoista huolimatta, tämä ei ole henkilökohtaisesti.
-
Niin-kauan kun et voi nuorillekaan työtä antaa, on sinun turhaa voivottaa.
Ei kannata alkaa itkijäksi, kaikille haudoille kun et kerkiä kuitenkaan.
-
Iloitse siis heistä, jotka elävät onnellisina valittamatta.
Tue heitä, anna kaikkesi, jotta edes jotkut menestyisivät ja työtä kaikille loisivat.
Velttoja poistaisivat.
H.
Tue uupunutta