Päästä meidät Hannasta

Mitä pahaa kainuulaiset ovat tehneet, jonka vuoksi meitä kiusataan joka aamu ma-pe hannaseikolalla.
Kun kelloradio herättää klo 7 ja uutiset on ohi, piina alkaa. Ummet ja lammet hölöttävää hannaseikolaa ei pysäytä mikään. Puhetta tulee, sisältöä ei ole.
Kun tänään klo 11 lähetystä poikkeuksellisesti jatkoi Oulu, tuli asiaa. Siis ihan asiallista juttua rakentamisesta, eikä vain juontajan hölötystä.

Mitä pahaa me Kainuussa olemme tehneet?
Saman hinnan maksamme, tyhjästä!

Älkääkä esittäkö niitä muita kanavia. Ne ei kerro Kainuun asioista. Niitä haluaisin kuulla. Ja jos ei tämä kajaanin toimitus niistä kerro, niin sama vaikka lähetys ulkoistettaisiin Intiaan.
612376
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Vai pitäisi sitä Hannasta päästä eroon? Antaahan Hannan puhua, hänellä on asiaa.

Äänestä
  • Mitä nyt kenelläkään olisi voinut olla Hannaa vastaan?

    Äänestä

Kyllä minuakin vituttaa se kälätys, pikkasen rauhallisempi tahti sopisi hyvin.

Äänestä
  • Kaasu pohjassa se päästelee tulemaan,ihan kuin aika olis loppumassa ennenkuin ehtii kaiken mielessä pyörivän hölöttää. Jo täysin höpöjä asioita ne jutut on, yks aamu hannaa pelotti mennä hissiin, kuulema liian ahdas koppi, ties vaikka putoaiskin. Voi tsiisus! Eikö tosiasn voi puhua asiallista asiaa.
    Eikö ne koskaan kuuntele noita koulutusmielessä, että miten meni? Tai ehkä kuuntelevat ja toteavat että olinpa minä hyvä!

    Äänestä

Milloin päästään näistä kälittäjistä eroon, nimeään toistavat jokaiseesa spiikissä omia kokemuksiaan kertovat kuin pikkulapset. nmensä voi kertoa, kun tulee vuoroon, mutta jättäkää meidät rauhaan satoja kertoja toistetuista roivaissta teikoloista ym. voi että ärsyttää, ette ole vaaliehdokkaina.

Äänestä

Oi Tarvasahon ja Nousijaisen aikoja! Harri luki radioon hesarista juttuja ja minä samoja juttuja aamukahveepöydän ääressä. Väliin soitettiin letkeää musiikkia. Puolenpäivän jälkeen soitettiin lumeroon 6133 134 ja annettiin kainuulaisen kateuden raikaa!

Äänestä

Markku Heikkinen oli minusta kans hyvä, varsinkin aamulähetyksissä sen ääni ja tapa puhua oli enempi kuin paikallaan. Ei ollut mitään kilpalaulantaa eikä paskanjauhantaa

Äänestä

Tämä yks se jaksaa. Edelleen.

Äänestä
  • Kyllä täällä on aika monta, jotka ei enää jaksais tota hannaa. Ei sen puheessa ole pistettä eikä pilkkua kun se hökeltää asiasta toiseen.
    "KuntavaaliehdokkaitaonvähemmänkuinennentänäänolityömatkallaliukastaooletkoVillekoskaansyönytkenguruamunmummoolikovakäsityöihminen..."
    Jotenkin näin sen jutut etenee aiheesta toiseen ilman mitään taukoa. Hengästyttävä eukko.

    Äänestä

Hanna on hyvä

Äänestä
  • Niin on.
    Laulajana.
    Puheet on höpöjä

    Äänestä

  • Suutarinlestit kirjoitti:

    Niin on.
    Laulajana.
    Puheet on höpöjä

    Vai Hannasta sitä piti siis eroon päästä.

    Äänestä

  • Ymmärsit. Loistavaa.

    Äänestä

  • Papukaijamerkkiä kirjoitti:

    Ymmärsit. Loistavaa.

    Hannan takia menee monelta jo yöunetkin, ollaanpa sitä nyt levottomia.

    Äänestä

  • stressaavatilanne kirjoitti:

    Hannan takia menee monelta jo yöunetkin, ollaanpa sitä nyt levottomia.

    Hannaa nyt ollaan sitten häätämässä pois! Millainen ulosanti noilla itsellään olisi --- mongertaako niin kuin olisi pottu suussa?

    Äänestä

Voipi sitä kokeilla mennä eetteriin puhumaan itekukin...ei se ole iisiä...mutta, arvostelijat,vaihtakaa KANAVAA!!

Äänestä
  • Menty jo. Järviradioon ja on vielä "ilmaistakin".

    Äänestä

Taas yksi ymmärtämägön plplupluppulll käskee vaihtamaan kanavaa. Luitko aloituksen? Kerrataanpa:
______
"Älkääkä esittäkö niitä muita kanavia. Ne ei kerro Kainuun asioista. Niitä haluaisin kuulla. Ja jos ei tämä kajaanin toimitus niistä kerro, niin sama vaikka lähetys ulkoistettaisiin Intiaan."
____

Mikä jäi epäselväksi?

Kuka tahansa ei TIETENKÄÄN osaa juontajan hommaa, sitä varten on olemassa toimittajien ammattikunta. Mutta kun toimittajiksi palkataan laulajia eikä toimittajia.
Puolustelusi on käsittämätön. Kukatahansa ei osaa putkimiehen, sairaanhoitajan tai muitakaan töitä. Pidätkö toimittajan ammattia sellaisena, että kukatahansa voi koittaa?

Äänestä

Näillä joutilailla vain tulee pitkäksi aika ja on keksittävä ketä haukkuisi. Kainuutahan vaivaa sisäsiittoisuus on aikoinaan herkuteltu serkuilla. Näin kevättäkohden levotonmieli purkaantuu toisia haukkumalla.

Äänestä
  • Mielenkiintoista olisi testata, mikä roska sinulle kelpaa, jos olet maksanut siitä. Suomalainen ei valita, vaikka eteen tuotaisi kengänpohja syötäväksi.
    Yle Kajaanin tarjonta aamuisin nyt vaan on aivan luokatonta, ei se ajattelevalle ihmiselle mene läpi.

    Miks te yritätte selittää huonoa ammattitaidotonta työtä kelvolliseksi.

    Äänestä

  • Ajattelenaamullakin kirjoitti:

    Mielenkiintoista olisi testata, mikä roska sinulle kelpaa, jos olet maksanut siitä. Suomalainen ei valita, vaikka eteen tuotaisi kengänpohja syötäväksi.
    Yle Kajaanin tarjonta aamuisin nyt vaan on aivan luokatonta, ei se ajattelevalle ihmiselle mene läpi.

    Miks te yritätte selittää huonoa ammattitaidotonta työtä kelvolliseksi.

    Kuka Hanna se on josta täällä kirjoitetaan?

    Äänestä

  • niinmistäonkyse kirjoitti:

    Kuka Hanna se on josta täällä kirjoitetaan?

    Se on vaan Hanna, jonka puheista ei kaikki tykkää.

    Äänestä

Kainuun ratio pitäisi lopettaa.akat vaan lässyttää jonninjoutavia koko ajan.

Äänestä
  • Juu niin kai. Hanna ja muut pois vaan?

    Äänestä

Eräs tuttavani soitti Kainuun radion toimitukseen valittaakseen niiden naisten kälätyksetä. Hän sanoi ihmisten mielenterveyden häiriintyvän moisesta älämölöstä.
Arvatkaa mitä sieltä MR vastasi ylimielisesti.
Hänpä kysyi soittajalta, että onko teillä mielenterveysongelmia.
Tällainen suhtautuminen siellä on kuulijoihin, siis eipä paljon minkäänlainen.
Miten kauan tämä saa jatkua, ei tässä ole enää mitään järkeä, kun tuollaista soopaa meidän kaikkien rahoilla ylläpidetään.

Kaikki ulos sieltä toimituksesta ja Oulu hoitamaan Kainuun asioita.

Äänestä
  • Uskomatonta !!! Todella USKOMATONTA !!!!
    Tässäpä Ylelle malliesimerkki asiakas"palvelusta".
    Olisiko Ylen syytä nauhoittaa puhelut koulutusmielessä, niinkuin momet muut firmat tekevät?

    Kesällä tuo samainen välkky MR hehkutteli kuinka kivaa on nämä veteen heitetyt pullopostit. Ikunassa joku huomautti, että ne on todella vaarallisia pikaveneille, kun vedessä kelluva pullo kolahtaa lujaa veneeseen, saattaa tulla jopa päin näköä.
    Tämä MR neitokainen viisveisasi kuulijan turvanäkökulmasta, sanoi vaan että hänestä ne on kivoja eikä mitenkään vaarallisia, eikä hän tunne venelilyä.
    Niinpä, ei tunne, mutta on pokkaa esiintyä asiantuntijana. Vastuutonta. Idioottimaista. Ammattitaidotonta, Järjetöntä.

    Äänestä

  • ÄäniOululle kirjoitti:

    Uskomatonta !!! Todella USKOMATONTA !!!!
    Tässäpä Ylelle malliesimerkki asiakas"palvelusta".
    Olisiko Ylen syytä nauhoittaa puhelut koulutusmielessä, niinkuin momet muut firmat tekevät?

    Kesällä tuo samainen välkky MR hehkutteli kuinka kivaa on nämä veteen heitetyt pullopostit. Ikunassa joku huomautti, että ne on todella vaarallisia pikaveneille, kun vedessä kelluva pullo kolahtaa lujaa veneeseen, saattaa tulla jopa päin näköä.
    Tämä MR neitokainen viisveisasi kuulijan turvanäkökulmasta, sanoi vaan että hänestä ne on kivoja eikä mitenkään vaarallisia, eikä hän tunne venelilyä.
    Niinpä, ei tunne, mutta on pokkaa esiintyä asiantuntijana. Vastuutonta. Idioottimaista. Ammattitaidotonta, Järjetöntä.

    Ihmettelen edelleen miten kyseisen henkilön eli MR:n yleissivistyksellä ollaan toimittajana yhtään missään. Ikuinen suosikkini on kyseisen neidon kirjoitus, jossa mainittiin talvisodan olleen vuonna 1931. Toimittajan yleistieto ei vaan voi olla tällä tasolla. Ei varsinkaan Ylessä, jota me kaikki joudumme rahoittamaan omista verovaroistamme.

    Äänestä

Kepu pettää aina.

Äänestä

Kerranpa muuan tyyppi soitti Kainuun radion toimitukseen rakentavassa mielessä arvostellen juontajien kouhkamista ja sitä, että minkä ihmeen takia siellä studiossa täytyy olla niin paljon porukkaa yhteen ääneen puhumassa.
Silloin juontaja oli sitä mieltä, että soittaja harrastaa työpaikkakiusaamista.

Et silleen

Äänestä
  • Ai jaa vai sillä tavalla?

    Äänestä

Nimimerkille kummallinenmr

Tolla logiikalla se toimittaja ei valita, jos vaikka saa ravintolassa eteensä pilaantuneen pihvin. Sehän olisi työpaikkakiusaamista valittaa :DDDD

Äänestä
  • Uusi näkemys asiakaspalveluun. Tyytymätön asiakas onkin kiusaaja! Voi ei.

    Äänestä

Tämän päivän Koti-Kajaanin kuuloluurissa joku mies kertoo tuskastuneena kuinka asia on. Ei kertakaikkiaan kestä kuunnella aamun lähetystä. Kahden juontajan löysä lätinä on ala-arvoinen suoritus Yleltä, jonka pitäisi olla sähköisen media-alan huippua.
Mutta mitään kuluttajansuojaa ei Yle-veron maksaja saa rahoilleen vastineeksi.
Ihan sama, kun käytäisiin mikki viemässä vuoron perään kenen tahansa kainuulaisen aamukahvipöytään, jutut vois olla mielenkiintosempiakin.

Äänestä
  • Eipä siinä sitten muuta kuin kääntää eri asemalle sen radion.

    Äänestä

  • Ja TAAS yksi älypää, joka käskee vaihtamaan kanavaa. Kerro mikä kanava kertoo Kainuun uutiset ja jutut? Yle Kajaanin PITÄISI, mutta ei sitä tee.

    Paraneeko Yle Kajaanin tarjonta, jos kaikkk kääntävät kanavaa? Miksi niille maksetaan, me maksamme.

    Äänestä

  • Kanava sattui olemaan eilisillan jäljiltä kainuun radion taajuudella.

    Aivan uskomattoman ärsyttävää keskenään lätisemistä ja väkisin väännettyä juttua jostain euroseteleistä. Aivan kuin joku yläasteen viestinnän kurssi olisi kyseessä.

    Vaihdoin kanavaa sellaiselle jossa turhaa jaaritusta ei kuule.

    Äänestä

  • Nyhjää tyhjästä. Koko aamuksi riittää joku arjesta temmattu yksi aihe tai pikkuilmiö, minkä vaikka työmatkallaan ns. toimittaja on nähnyt/kokenut. Sitä vatvotaan venytellään vanutellaan käännellään väännellään tunnista toiseen.
    Resepti on kuin pula-ajan keittokirjasta, miten saat tähteet jatkettua kymmenennen kerran koko Kainuun kansan korvaruuaksi.
    Eikö ne itse tajua? Eikö niitä yhtään hävetä? Missä on ammattiylpeys? Missä järki? Onhan siellä vielä joku aikuinenkin joukossa kaiketikin.

    Äänestä

  • Teiniaikuisetjuttelee kirjoitti:

    Nyhjää tyhjästä. Koko aamuksi riittää joku arjesta temmattu yksi aihe tai pikkuilmiö, minkä vaikka työmatkallaan ns. toimittaja on nähnyt/kokenut. Sitä vatvotaan venytellään vanutellaan käännellään väännellään tunnista toiseen.
    Resepti on kuin pula-ajan keittokirjasta, miten saat tähteet jatkettua kymmenennen kerran koko Kainuun kansan korvaruuaksi.
    Eikö ne itse tajua? Eikö niitä yhtään hävetä? Missä on ammattiylpeys? Missä järki? Onhan siellä vielä joku aikuinenkin joukossa kaiketikin.

    Jospa se Hanna siellä jutustelee muumit kainalossaan vielä. Minkä sille tekee, jos on vielä nuori ja huima, väkisinkinhän se näkyy työn jäljessä.On nuorten onni olla nuori, joka saa työpainkankin vielä!

    Vanhemmat työntekijät ovat sitten liian vanhoja palkata töihin. Juuri he, joilla jotain näkemystä saattaisi olla siitä, mikä ihmisiä kiinnostaisi oikeasti.

    Vie Hannalle muumi toimitukseen ja sano, että sen nimi on Onni.

    Äänestä

  • Onko 35-vuotias vielä nuori, joka on vasta saanut työpaikan? Ei ole. Siinä iässä pitäisi olla kovaa vauhtia matkalla ammattinsa kovaksi osaajaksi.
    Ai niin mutta Hannan ammatti olikin laulaja...

    Äänestä

Pistäkää koko ketju pääkonttoriin kirosanojen kanssa. Kopio myös eduskuntaan, valtiovallan ylläpitämähän koko systeemi on.

Äänestä

Suosittelen näille kajaanilaisille hölöttäjille ottamaan oppia esim. vaikka Radio Aallon juontajaparista Perho/Vehviläinen. He sentään puhuvat useimmiten ihan täyttä asiaa missä löytyy tolkkua ja mielenkiintoa.

Aina moititaan kaupallisia kanavia, mutta kyllä jotkut niistä sentään ovat täysin ylivertaisia verrattuna johonkin Kainuun valtiolliseen monopolikanavaan.

Äänestä
  • Se moittiminen oli ennen aiheellista mutta nyt menee kaupallinen ohi.
    Ei valitettavasti Kainuun oma kaupallinen.
    Yle on ihan hukassa. Rahaa menee pirusti,tuote on soopaa.
    Lauantaiaamun valtakunnallinen Onnea ohjelma on sekin ihan älytön. Ei voi kuunnella lauantainakaan.

    Äänestä

  • PuppuYle kirjoitti:

    Se moittiminen oli ennen aiheellista mutta nyt menee kaupallinen ohi.
    Ei valitettavasti Kainuun oma kaupallinen.
    Yle on ihan hukassa. Rahaa menee pirusti,tuote on soopaa.
    Lauantaiaamun valtakunnallinen Onnea ohjelma on sekin ihan älytön. Ei voi kuunnella lauantainakaan.

    Yksi tuttu oli yhteenaikaan varsinainen Hannafani. Jos mistä yritti puhua niin aina se käänsi puheen Hannaan. Hanna sitä ja Hanna tätä ja koko sen elämä oli yhtä hannattamista.

    Arvaahan sen, että kaikki eivät siitä tykänneet, vaan yrittivät vaientaa ihailijansa. Huvittuneena seurasin niitä keskusteluja. Onnistuihan ne lopulta ja saivat Hannaa ihannoivan vaikenemaan.

    Äänestä

Eipä,ole voinut kuunnella Kainuun radion aamua lähes vuoteen.

Äänestä
  • Niinpä. On aivan käsittämätöntä että sama akka in liimattu siihen joka saa ta nan aamuksi.
    Taidnpa laittaa palautetta helsinkiin. Isommille pomoille.
    Tehkää samoin. On tää niin kurjaa.

    Äänestä

  • YLE lopetettava muutenkin , kaupallisilta kanavilta tulee samaa paskaa jo tarpeeksi !

    Äänestä

Sanna se tervehti eilen toista juontajaa sanomalla: hei, hei sun heiluvilles.
Eipä taida Sanna tietää mitkä ne heiluvat ovat.

Äänestä
  • Pikkusen rivoa . Ja tyhmää.

    Äänestä

Heiluvathan on kassit, eli miehiset pussit, punnukset jne. Entäpä jos Ville olisi sanonut: ''Miten on kamelinvarpaasi laita?'' Olisko työuhde ollut katkolla?

Äänestä

Kähkönen tuntuu muutenkin olevan ihan pihalla kaikesta. Seikola ulos!

Äänestä
  • Eihän noilla ole journalistista koulutusta. Sisään vaan kadulta.

    Äänestä

Hanna ja Ville loistavia aamun piristäjiä.Aiheet joita heillä päivittäin ohjelmassa
ovat mukavia kuunnella työn aikana,ja vapaallakin.Jatkakaa samalla kaavalla edelleen.

Äänestä
  • Sinun takia me muut sitten kärsimme.
    Höpötyskö riittää sulle?

    No nyt ei onneksi kolmeen aamuun tule hannaa

    Äänestä

  • Kolmeihanaaaamua kirjoitti:

    Sinun takia me muut sitten kärsimme.
    Höpötyskö riittää sulle?

    No nyt ei onneksi kolmeen aamuun tule hannaa

    Hanna on jo nukkumassa. Ei häiritse ketään.

    Äänestä

rikollista toimintaa...SISÄPIIRIJUTTUJA...KALAT...vatsa auki ja suolet pihalle...

Äänestä

Mitä pahaa me oululaiset olemme tehneet, kun hanna seikola on nyt meillä täällä oulu ylessä. ??

1Äänestä
  • Te terrvaporvarit olette kautta historian riistäneet Kainuuta. Siitäs saitte, nyt saitte ahneuksissanne sitä itteään. ;)

    Äänestä

Nyt tämä omasta äänestään tykkäävä kälättäjä tosiaan terrorisoi Ouluradion aamuja. Eipä siellä juontajakolleega paljon pääse ääneen...pääsee tosi helpolla.
Kaikenlaista s..t.n.n kälättäjää sitä onkin!

1Äänestä

Kajaanissa voi huokaista helpotuksesta kun Yle Oulu sai kourallisen Hannaa! Nyt meidän on vuoro kadehtia teitä kun saimme tämän raivostuttavan juontajan tänne pilaamaan Oulu Radiota. Tosiaankin kälättää ja puhuu kollegan päälle, on kokoajan äänessä häiriten kuulijoita. Entistä mukavaa ja luontevaa juontamista on todella ikävä! Ei millään pahalla, mutta Hanna on juontajien pohjasakkaa :(

Äänestä
  • Niin totta useimmat edelliset kommentit. Nyt voi taas kuunnella Kainuun radiota.

    Äänestä

  • Kajaaninasukas kirjoitti:

    Niin totta useimmat edelliset kommentit. Nyt voi taas kuunnella Kainuun radiota.

    Ei siellä mitään kuunneltavaa silti ole, vaikka tuo juontajan vaihtuminen olikin hyvä juttu. Kun ne ei tee enää ollenkaan juttuja, keskenään vaan pähkäilevät maailman menoa. Joutais kyllä VK vaihtoon kans, väsyttää tuo besserwisserasenne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aamurukous kirjoitti:

Mitä pahaa kainuulaiset ovat tehneet, jonka vuoksi meitä kiusataan joka aamu ma-pe hannaseikolalla.
Kun kelloradio herättää klo 7 ja uutiset on ohi, piina alkaa. Ummet ja lammet hölöttävää hannaseikolaa ei pysäytä mikään. Puhetta tulee, sisältöä ei ole.
Kun tänään klo 11 lähetystä poikkeuksellisesti jatkoi Oulu, tuli asiaa. Siis ihan asiallista juttua rakentamisesta, eikä vain juontajan hölötystä.

Mitä pahaa me Kainuussa olemme tehneet?
Saman hinnan maksamme, tyhjästä!

Älkääkä esittäkö niitä muita kanavia. Ne ei kerro Kainuun asioista. Niitä haluaisin kuulla. Ja jos ei tämä kajaanin toimitus niistä kerro, niin sama vaikka lähetys ulkoistettaisiin Intiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu