Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Metsävetoomus

Kundi

Nyt juuri sinulla on erinomainen tilaisuus edistää Suomen metsien suojelua!

Allekirjoita vetoomus metsien puolesta osoitteessa www.metsavetoomus.fi ja
kerää nimiä!

Tällä hetkellä Etelä-Suomen sekä Lounais-Kainuun, Pohjanmaan ja
Lounais-Lapin alueiden metsistä on suojeltu keskimäärin vain kaksi
prosenttia. Eteläisimmässä Suomessa metsistä suojeltu on vain noin prosentti.

Luonnonsuojelujärjestöt ovat aloittaneet suuren Metsävetoomus 2005
-kampanjan, jossa kerätään nimiä edellä mainitun alueen metsien puolesta.
Kampanjan järjestävät yhteistyössä Luonto-Liitto, Suomen
luonnonsuojeluliitto, Greenpeace, Maan ystävät, Birdlife ja Natur och miljö.

Elokuussa vetoomus luovutetaan valtioneuvostolle. Vaatimuksena on, että
viisi prosenttia kampanja-alueen metsistä on suojeltu vuoteen 2010 mennessä.
Pidemmällä aikavälillä suojeluaste tulee nostaa 10 prosenttiin. Näin
voitaisiin paremmin turvata metsäluonnon monimuotoisuus ja monipuoliset
virkistysmahdollisuudet. Lajien ja luontotyyppien uhanalaistuminen on
saatava pysähtymään!

Runsaasti lisätietoa vetoomuskampanjasta, metsistä ja niiden suojelusta sekä
kampanjassa mukana olevista luonnonsuojelujärjestöistä löydät osoitteesta
www.metsavetoomus.fi, kannattaa tutustua!

Kerro kampanjasta kaikille tuttavillesi ja kehota heitä allekirjoittamaan
vetoomus. Lähetä viestiä eteenpäin ja kerää nimiä listoilla. Mitä enemmän
nimiä saamme kerättyä, sitä enemmän sillä on vaikutusta metsiin ja
päätöksentekoon!

Metsäterveisin,

Metsävetoomuskampanja 2005
[email protected]

15

733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metsänomistaja

      Asiahan on periaatteessa ok.Mutta mietippä hieman.Suojelkaa metsävirmojen ja yhteisöjen maita! Mutta yksityisen maanomistajan kohdalla tilanne on toinen.Kukahan tämänkiin suojelun korvaisi?

    • kundille

      Kuka suojelisi metsän omistajaa näiltä metsien suojelioilta, joilla ei ole toimissaan mitään loppua. Suojeluastetta nostetaan julki- ja salaa, asteittain, yhä ylemmäs ja ylemmäs. Jotkut varmaankin ihmettelevät aivan vilpittömästi, kun metsän omistajat "eivät ymmärrä". Eihän siinä ole kuin toisen elannosta kyse.

      Löytyisikö Suomesta viisautta, malttia ja keinoja, joilla näitä asioita voitaisiin hoitaa jotenkin niin, että asiat toimisivat tyydyttävästi kaikkien osapuolien kannalta.

      Suojelussa on menty pahasti metsään, kun siitä on tehty sanelupolitiikkaa. On kyse kuitenkin jonkun omaisuudesta. Metsiä täytyy saada hoitaa niin, että sieltä voidaan korjata puuta. Mikäli suojelumetsiä hoidettaisiin niin, että puun korjuu on mahdollista, voisivat asiat saada aivan toisen ulottuvuuden. Nyt "suojelijat" ja "omistajat" ovat kaivautuneina omiin poteroihinsa jä kyttäävät toistensa siirtoja, kykenemättä mihinkään järkevään yhteistoimintaan.

      Nykypolitiikka saa meikäläisen karvat pystyyn heti. Tuntuu, että näitä asioita ovat junalemassa ja juonimassa henkilöt, jotka eivät tee tätä työtä ainakaan luonnonsuojelullisin intressein, vaan monille heistä se on ainoastaan vallan väline, vastuuta kun ei ole.

      • Nebulosa

        jotain mullistavaa.

        " Mikäli suojelumetsiä hoidettaisiin niin, että puun korjuu on mahdollista, voisivat asiat saada aivan toisen ulottuvuuden."

        Tällä neroleimauksella on metsien lisäksi lukemattomia sovelluskohteita.
        Voisimme esimerkiksi teurastaa lehmät niin, että niitä voitaisi edelleenkin lypsää, lopettaa työntekijöiltä palkanmaksun niin että he edelleenkin tekisivät työnsä, laskea kaikki jätevetemme suoraan mereen ilman että se saastuisi.
        On vaikea keksiä sellaista aluetta, jolla ajatusta ei voitaisi soveltaa.

      • Jo vain!
        Nebulosa kirjoitti:

        Puut on kasveja joilla on ajallisesti rajattu elinkierto. Vanhat puut kuolevat, uudet kasvavat tilalle. Näin on aina ollut, näin on aina oleva.

        Ihmisen rajallisesta perpektiivistä ja alle sata vuotta kestävästä elämästä johtuu että suhtaudumme esim. puiden ja porkkanoiden elinkiertoon erilailla.

        On hyväksyttävää poimia porkkanat pois pellosta ja syödä ne koska kasvin ikä on lyhyt. Sen sijaan koska puiden elinkaari on ihmistä pidempi on joidenkin vaikea ymmärtää että myös puiden korjuu ja hyväksikäyttö on luonnonmukaista ja ekologista toimintaa. Mietippä tätä!

      • Nebulosa
        Jo vain! kirjoitti:

        on ihmisen jalostama kasvi, josta ekosysteemissä yksikään laji ei ole riippuvainen.

        Puut ovat osa metsäekosysteemiä ja puiden kanssa koevoluutiossa on kehittynyt tuhansia niistä riippuvaisia lajeja. Osa on niistä riippuvaisia elävistä puista ja näillä lajeilla menee kotalaisen hyvin. Hyvin suuri osa lajeista on riippuvaisia kuolleesta puuaineksesta ja sen eri maatumisvaiheissa. Lähinnä näitä vanhoja metsiä ja lahopuuta vaativia lajeja varten metsistä olisi tämä vaatimaton kymmeneksen siivu jätettävä rauhaan ja otettava vai se kuitenkin kohtuullisen iso 90%:n siivu oman lajimme käyttöön.

      • HeimoSoturi

        On helppo kuvitella metsänomistajan ajatuksia tällaisesta kampanjasta. Puhutaan 5 %:sta, tosin myöhemmin tason pitäisi olla luokkaa 10. Mikä olisi seuraava tavoite kun tämä taso olisi saavutettu? Vai olisiko luonnonsuojelun kannalta saavutettu jo "riittävä" taso?

      • myös metsänomistaja

        Koska nykyaikainen "metsänhoito" tarkoittaa paremminkin täystuhoa kuin metsänhoitoa, on ymmärrettävää että suojelualueita vaaditaan.

        Mutta kuka olisi se joka heittäisi viisastenkiven ja saisi niin metsänomistajille, suojelijoille ja ennenkaikkea ammattiliitto sosialistille kerrottua, ettei metsissä tarvitse tehdä täystuhoa että sieltä saataisiin puuta paperitehtaille.

        Yksityisille maille saataisiin tehtyä - vapaaehtoisesti - laajoja "kevyen metsähoidon" alueita; näillä ojitettaisiin vain alueet missä hyöty on haittaa suurempi. Näillä alueilla luovuttaisiin päätehakkuisin tähtäävästä "metsänhoidosta". Näille alueille myös jätettäisiin n.2% hakatuista puista lahopuuksi jnee...

        Jos "porkkanana" olisi kevyemmät metsänhoitomaksut, järkevämpi verotus ja tieto että metsä tuottaa silti, voisi olla se millä suuri osa metsänomistajista antaisi vapaaehtoisesti maitansa tuohon "kevyen metsänhoidon" - malliin.

        Siitä saattaisi loppupeleissä hyötyä kaikki muut kuin hirvet (ja pelkästään hirviä metsästävät metsästäjät).

        Maanomistuksessa on nousemassa kokoajan enemmän esille muut motiivit kuin puuntuotto. Juuri sen vuoski tällä hetkellä mm. sosialistit suunnittelevat uusia veroja - entisten lisäksi. Tarkoitus on ettei metsää kertakaikkiaan voisi omistaa (edes perittynä) laittamatta sitä "silestoneksi". Metsänomistajana olen oppinut huomaamaan, että suurin vimma tuhota loputkin hyvinä säilyneet metsäalat on paperivuorineuvosten lisäksi nimenomaan ammattiliitoilla ja siten sosialisteilla. Kivaa että sosialistit ja kepu löysivät jälleen toisensa....

      • kundille
        Nebulosa kirjoitti:

        jotain mullistavaa.

        " Mikäli suojelumetsiä hoidettaisiin niin, että puun korjuu on mahdollista, voisivat asiat saada aivan toisen ulottuvuuden."

        Tällä neroleimauksella on metsien lisäksi lukemattomia sovelluskohteita.
        Voisimme esimerkiksi teurastaa lehmät niin, että niitä voitaisi edelleenkin lypsää, lopettaa työntekijöiltä palkanmaksun niin että he edelleenkin tekisivät työnsä, laskea kaikki jätevetemme suoraan mereen ilman että se saastuisi.
        On vaikea keksiä sellaista aluetta, jolla ajatusta ei voitaisi soveltaa.

        Tästä on kysymys.
        Saivartelijat tekevät mahdottomaksi edes ajatella kompromisseja.

      • Nebulosa
        HeimoSoturi kirjoitti:

        On helppo kuvitella metsänomistajan ajatuksia tällaisesta kampanjasta. Puhutaan 5 %:sta, tosin myöhemmin tason pitäisi olla luokkaa 10. Mikä olisi seuraava tavoite kun tämä taso olisi saavutettu? Vai olisiko luonnonsuojelun kannalta saavutettu jo "riittävä" taso?

        on melko yhtenäinen ja selvä käsitys siitä, että merkittävän sukupuuttoaallon estäminen edellyttäisi n. 10% suojelualaa. Jos tästä ryhdytään karsimaan, tarkoittaa se lajien hävittämistä sukupuuttoon.

        Taloudellinen rasite suojelusta ei tietenkää kuulu yksin metsänomistajalle, vaan yhteisestä edusta on yhteisesti maksettava. Suojeluun tulevasta metsästä on valtion maksettava käypä hinta tai annettava vastaavan arvoinen korvaava maa-alue.

      • Humppa-Veikko
        myös metsänomistaja kirjoitti:

        Koska nykyaikainen "metsänhoito" tarkoittaa paremminkin täystuhoa kuin metsänhoitoa, on ymmärrettävää että suojelualueita vaaditaan.

        Mutta kuka olisi se joka heittäisi viisastenkiven ja saisi niin metsänomistajille, suojelijoille ja ennenkaikkea ammattiliitto sosialistille kerrottua, ettei metsissä tarvitse tehdä täystuhoa että sieltä saataisiin puuta paperitehtaille.

        Yksityisille maille saataisiin tehtyä - vapaaehtoisesti - laajoja "kevyen metsähoidon" alueita; näillä ojitettaisiin vain alueet missä hyöty on haittaa suurempi. Näillä alueilla luovuttaisiin päätehakkuisin tähtäävästä "metsänhoidosta". Näille alueille myös jätettäisiin n.2% hakatuista puista lahopuuksi jnee...

        Jos "porkkanana" olisi kevyemmät metsänhoitomaksut, järkevämpi verotus ja tieto että metsä tuottaa silti, voisi olla se millä suuri osa metsänomistajista antaisi vapaaehtoisesti maitansa tuohon "kevyen metsänhoidon" - malliin.

        Siitä saattaisi loppupeleissä hyötyä kaikki muut kuin hirvet (ja pelkästään hirviä metsästävät metsästäjät).

        Maanomistuksessa on nousemassa kokoajan enemmän esille muut motiivit kuin puuntuotto. Juuri sen vuoski tällä hetkellä mm. sosialistit suunnittelevat uusia veroja - entisten lisäksi. Tarkoitus on ettei metsää kertakaikkiaan voisi omistaa (edes perittynä) laittamatta sitä "silestoneksi". Metsänomistajana olen oppinut huomaamaan, että suurin vimma tuhota loputkin hyvinä säilyneet metsäalat on paperivuorineuvosten lisäksi nimenomaan ammattiliitoilla ja siten sosialisteilla. Kivaa että sosialistit ja kepu löysivät jälleen toisensa....

        ovat putkinäön omaavia yhteisöjä, joiden penkeillä istuvat metsurit ja muut puunkaatajat. Ne eivät ajattele asioita mistään muusta näkökulmasta kuin omasta navasta. Niille on aivan sama miltä maailma näyttää, kunhan vain ihmiset pysyvät työllistettyinä ja hyvässä palkassa. Ihan sama meininki on vaikka rakennusalalla. Pääasia on että taloja rakennetaan, vaikkei välttämättä olisi tarvettakaan. Tai saadaan sille tehtyä keinotekoisesti tarvetta, kun saadaan väki muuttamaan maalta kaupunkiin. Ja sekös taas työllistää ja nostaa hymyn ay-yhdistyksen nuijien kasvoille.

      • Kundi

        Jo siinä on menty metsään, että niistä on tehty jonkun omaisuutta.

    • Mitä häh!

      Mikähän alue tuo lounais-kainuu lienee! Aika keinotekoinen jaottelu pilkkoa Kainuuta osaalueisiin jotta saataisiin suojeluprosentit alas. Itä- ja pohjois-Kainuussa nimittäin suojelualueita, kansallispuistoja ja luonnonpuistojakin riittää yhden maakunnan tarpeisiin.

      Keskitykää vain sen eteläsuomen metsien suojeluun. Oulun ja Lapinlääneissä on suojeltu jo tarpeeksi.

      Ihmetyttää miksi ei uskalleta käydä vastustamaan etelän yksityismetsien hakkuita. Taitaavat olla liian lähellä Helsingin luonnonsuojelijoita. Vois käydä niin että kohdalle osuis isäpapan tai farmorin sukulaisten metsiä ja voisi viikkorahat pienetä muutamalla sadalla eurolla jos joutusi vastustamaan omien sukulaisten metsien hakkaamista.

      • Jo vain!

        Kartasta katsottuna Kainuun lounaisosassa sijaitsee Oulujärvi. Ymärtääkseni järvessä ei kasva puita, joten kyllä pitää olla huolissaan Oulujärven metsistä. Voisikkohan nämä metsiensuojelijat kertoa miten järveen saadaan puuta kasvamaan? Pitäisikkö Oulujärvi kuivata jotta saadaan metsä tilalle?

    • meidän

      suvussa jo 400 vuotta. Ei ole hakattu puita kuin metsänhoidollisesti. Meinasivat vaan herrat saada Naturaan jolloin luonnonsuojelijat olisivat tulleet tallaamaan meidän sukukalleudet.Onneksemme eivät viherpiipertäjät onnistuneet.

    • Anonyymi

      Greenpeace näkyy taas keräävän kannattajia netissä, suojele naapurisi metsä ja ole hissukseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2277
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2093
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1417
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1384
    8. 52
      1278
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      63
      1221
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe