Sipilän kertoma sokea yrittäjänainen

Aatella.että.ihan

13

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sokea.opaskoira

      Sokeita kuppareita, sokeita pärekorien tekijöitä, sokeita mitä vaan on ollut niin kauan (ja aiemmin) kuin muistan.

    • ö-Öö

      Kundi lukenut enenpi pipliaa, kuin valtio-oppia.

      Kertakäyttöministeri, sellaista syntipukkia suomi tarvitsikin. Veetumaisia asioita hoideltavana, ne ois ollut edessä, ihan kellä tahansa pääministerillä. En mitenkään puolustele kundia, mun mielestä se on kuitenkin ihan sopiva spede nykytilanteessa. Koska sillä ei poliittista uraa, se voi ihan huoleti junailla paskamaisia asioita.

      Toi lestaatiolaisuushan siitä puskee pintaan aika usein. Siis uskonnollinen komentokulttuuri. Sen kun yhdistää maalaisliittolaiseen änkyryyteen, kyllähän se koomista on seurata. Vaikka kyseessä vakavat asiat, tai sen takia, otan politiikkojen julkiset esiintymiset ihan viihteenä. Se, mitä ne todellisuudessa saa aikaiseksi, se ikäänkuin eri asia. Jotain ne saa tehtyä aina, se sitten taas eri asia, oliko tehdyt teot kuinka viisaita pitemmän päälle. Mutta tärkeitä asioita meneillään, sen näkee aikanaan, miten net nyt saatiin junailtua.

      Uskonto ja politiikka kaks eri asiaa. Uskikset ei vaan tajua sitä.

      =DW=

    • 456456

      Sipilän puhe kuulosti teennäiselle paatokselle. Kauniita sanoja, mutta teot todistavat hyväosaisten asioiden ajamista.

      Ketä poliitikko työllistää ahkerasti ? Valtiovierailuilla vastassa olevia soittokuntia.

      • Lorenaa

        Arvosteluja sataa Sipilän niskaan ilmasta kun vanhoja akkoja hameet korvissa sadesäällä taivaasta. Ymmärrän hyvin joiden pää on umpiluuta, vihkiytyneet oman puolueensa malliin mitätöidä toisen puolueen aikaansaannokset. ILtalehden toimittaja Kreeta Karvalan malliin - onneksi jokaisella on järki päässä joka vielä toimii.
        ~~~~~~~~
        Lapsuus-nuoruusvuosiltani muistan talosta taloon kulkevat sokeat ym vammaiset joilla oli oma reittinsä missä kulkivat harjoja kaupoilla, hierojia,ym palveluita. Kun syksyisin peltotyöt olivat paketissa hieroja saapui taloon, sauna lämmitettiin, koko talonväki pääsi hierottavaksi. Se homma kesti muutaman päivän, eihän hieroja mikään robotti ollut, lepoa ja ruokaa hänkin tarvitsi. Vaikka hieroja oli sokea, kuulo oli tallella,hän oli samalla hierottavan mieltä vaivaavien asioiden kuuntelija ja jutut jäivät hierontapöydälle.

        Varpuluutien kauppaaja oli myöhäissyksyn vieras, jolta talon luudat ostettiin.
        Omatoimisuus, kekseliäisyys loisti itseoppineilla taitureilla, taitureita he olivat pärjätessään niillä tiedoilla ja taidoilla jotka olivat oppineet sekä syntymälahjana saaneet. Ei ollut sossua eikä kelaa niitä korvasi omatoimisuus.

        Kysymykseen ketä politiikko työllistää, ainakin niitä pitkähampaisia, aina negatiivisen sävyn kysymyksiin etsiviä toimittajia, mahdollisimman ilkeitä, pisteliäitä kysymyksiä, ainakin vastapuolueen ehdokkailta, Yleensä kysymyksistä kuultaa toimittajan oma poliittinen vakaumus, joka on ja pysyy kuten SE KLÖNTTI Junttilan talon seinässä.. ~

        Sipilä on niiltä seuduilta kotoisin, jossa oli tehtävä työtä maistui se mille tahansa oman ja tulevan perheensä toimeentulemiseksi. Hyvin on mies oman elämänsä leiviskät käyttänyt meille kaikille paremman huomisen turvaamiseksi.

      • Lorenaa
        Lorenaa kirjoitti:

        Lisäys edelliseen.
        Tänä päivänä toreilla ja kauppaliikeiden auloissa käsitöitään myyvät henkilöt, ovat kuin jatke menneen ajan yrittäjille. Neulotut lapaset ja sukat solahtavat monen ostoilla olevan kasseihin edulliseen hintaan.
        Tiedän monet itse neulottujen kintaiden ja sukkien kauppaajat, elävät hyvin pienillä eläkkeillä, jostakin on pientä lisätuloa hankittava.
        Omatoimisia yrittäjiä he ovat, kaikki myötätunto heidän sinnikkästä yrittämisestä..

      • 456456

        Itse asiassa äänestin kepulaista viimeksi, joten äläpä heti luokittele ! En äänestä enää, koska puolue on nykyään vain tavalla tai toisella rikkauksia kahmivien puolue. Ahkeruus ja työnteko ei ole pelkkää oman edun tavoittelua ja verosuunnittelua.

      • Lorenaa kirjoitti:

        Arvosteluja sataa Sipilän niskaan ilmasta kun vanhoja akkoja hameet korvissa sadesäällä taivaasta. Ymmärrän hyvin joiden pää on umpiluuta, vihkiytyneet oman puolueensa malliin mitätöidä toisen puolueen aikaansaannokset. ILtalehden toimittaja Kreeta Karvalan malliin - onneksi jokaisella on järki päässä joka vielä toimii.
        ~~~~~~~~
        Lapsuus-nuoruusvuosiltani muistan talosta taloon kulkevat sokeat ym vammaiset joilla oli oma reittinsä missä kulkivat harjoja kaupoilla, hierojia,ym palveluita. Kun syksyisin peltotyöt olivat paketissa hieroja saapui taloon, sauna lämmitettiin, koko talonväki pääsi hierottavaksi. Se homma kesti muutaman päivän, eihän hieroja mikään robotti ollut, lepoa ja ruokaa hänkin tarvitsi. Vaikka hieroja oli sokea, kuulo oli tallella,hän oli samalla hierottavan mieltä vaivaavien asioiden kuuntelija ja jutut jäivät hierontapöydälle.

        Varpuluutien kauppaaja oli myöhäissyksyn vieras, jolta talon luudat ostettiin.
        Omatoimisuus, kekseliäisyys loisti itseoppineilla taitureilla, taitureita he olivat pärjätessään niillä tiedoilla ja taidoilla jotka olivat oppineet sekä syntymälahjana saaneet. Ei ollut sossua eikä kelaa niitä korvasi omatoimisuus.

        Kysymykseen ketä politiikko työllistää, ainakin niitä pitkähampaisia, aina negatiivisen sävyn kysymyksiin etsiviä toimittajia, mahdollisimman ilkeitä, pisteliäitä kysymyksiä, ainakin vastapuolueen ehdokkailta, Yleensä kysymyksistä kuultaa toimittajan oma poliittinen vakaumus, joka on ja pysyy kuten SE KLÖNTTI Junttilan talon seinässä.. ~

        Sipilä on niiltä seuduilta kotoisin, jossa oli tehtävä työtä maistui se mille tahansa oman ja tulevan perheensä toimeentulemiseksi. Hyvin on mies oman elämänsä leiviskät käyttänyt meille kaikille paremman huomisen turvaamiseksi.

        Lorenaa, hyvin kirjoitit, peukutuksen paikka.

    • jotainhyvääkin

      Onpa hirvee haloo jos Sipilä veti hatusta jonkun esimerkin itsensä työllistämisestä. Se on hyvä asia et Sipilä pitää tätä tapaa työllistyä hyvin esillä. Karvalan Reetta on sellainen tavis sosku jonka pitää saada sellainen kollektiivinen yhteisymmärrys ennenkuin osaisi työllistää edes itsensä. Katsois Karvalakin hieman tarkemmin niitä työllistymisen esteitä mitä soskut ovat keksineet ettei tarvis työllistää itseään ja lähtis niistä kirjoittelemaan, aiheita on ja paljon.
      Meidänkin pitäjässä oli muuan kulkukauppias joka työllisti itse itsensä ja hänelläpä oli eri pituiset pulisongit mut ei se kauppoja haitannut.

      • Ammattilainen_

        Niin ja yks homma hoituu kans sokeanakin, nimittäin naisten hässiminen. Kannattais pistää kunnon kalu rahoiks. Niin ne naisetkin tekee. Sopii siis naisille ja miehille ja voi hyvinkin elättää itsensä. Ulkohieronnan päälle vielä sisähierontaa.

      • impi-umpilampi
        Ammattilainen_ kirjoitti:

        Niin ja yks homma hoituu kans sokeanakin, nimittäin naisten hässiminen. Kannattais pistää kunnon kalu rahoiks. Niin ne naisetkin tekee. Sopii siis naisille ja miehille ja voi hyvinkin elättää itsensä. Ulkohieronnan päälle vielä sisähierontaa.

        Anteeksi nyt "ammattilainen". Jos olet itse kirjoittamasi aiheen työllistäjä, älä sotke asiaan muita henkilöitä kun et todellakaan tiedä asiaa.
        Viestisi perusteella olet itse vain sinä itse moisen hässimisen ammattilainen.

    • Olen katsonut lähes kaikki puolueiden pj osiot- puheen ja tentin - yle tarjoaa kaksi tulkintaa - puhetta analysoitiin myönteisesti ja tentti on tiukempien kysymysten 3varttinen.
      Pääministeri selvisi mielestäni oikein hyvin- se, että hän puhui sokeasta yrittäjästä oli hyvä veto jolla hän halusi välittää katsojille, ettei sokeus ole yrittämisen este- olen samaa mieltä - tuo nainen on rohkea ja varmasti elää täysipainoista elämää jota työ onnistumisena tukee. Muistutan nykyteknologian käytön avustavana tekijänä. Luudat ja korit ym ovat työtä myös

    • Sipilä on nolla kuin keskusta. Todessa Suomi on aivoton----- Aatu auttaa siis hänen jälkeläiset he muistavat toverit sodassa.

    • USA jos Sipilä vankeudessa juuri nyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe