Vihaiset valkoiset miehet

näyttävät olevan johdossa ainakin USA:ssa, olisikohan viimeinen kerta ennekuin tuuli kääntyy ja nuoremmat ja avarakatseisemmat poliitikot saavat vallan? Vai olemmeko edes koskettaneet aallon pohjaa vielä? Vihaisen näköisiä mutrusuita kävelee ja kovia sanoja satelee Valkoisen Talon saleissa, mutta miten meillä? Plutokrasia ei näytä olevan, ainakaan päältäpäin katsottuna päivän sana Pohjolan kansanvallan edustushuoneissa tai hallituksen kamareissa. Meillä hallitusta johtaa, tosin hataralla pohjalla. entinen hitsaaja pohjoisesta ja kielenkäyttökin on lempeämpää kuin Suuressa Maailmassa. Naiset ovat ottaneet asemansa politiikassa, samoin kuin Suomessa. Vaalit ovat tulossa, mennäänkö Tyytymättömyyden talvesta (kuin Steinbeckin novellissa) kohti Katkeruuden kevättä?
Miksi monet vanhemmat miespoiliitikot ovat niin vihaisia koko ajan? Eturauhasongelmia? Kokevat valtansa uhattuna? Auktoriteettiongelmia?

(Sarjassa havaintoja ja mielipiteitä poliitikoista meillä ja muualla)

31

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äsken oli musta mies.
      Nyt on punertava.
      Kohta oletan olevan sairaan keltaisen latinon vuoro Espanjalaisella aksentilla, tai Portugalilaisella.
      Valkoinen väestö alkaa kuolla Jenkeissäkin loppuun.
      -
      Euroopan jalo perintö hukkuu Latinalaiseen, huume-hörhöiseen kaaokseen ja kurkun-leikkaamiseen.
      -
      Vain Kanta-Suomalaisten suku säylyy sitkeästi piilossaan, odottamassa sille kuuluvaa hetkeään jumalten valittuna kansana.
      :)

      H.

      • Hehehehehe kyllä siellä noita tollasia punaniskafascisteja näyttää riittävän vielä toviksi.
        Muuten, eilen minulle osoitettiin sellainen tosiasia että USA:n musta väestö on enemmän amerikkalaista kuin esim. Trump, jonka esi-isät tulivat Saksasta ja Skotlannista paljon myöhemmin.
        Ja Trump ei ole punertava paitsi silloin kun se on vihainen (tosin sitä tapahtuu usein) normaalisti se on oranssi.
        Mun vieraaltakin meinasi otsasuoni poksahtaa kun minä ehdotin että Obama hoiti ihan hyvin pressantehtävänsä......

      • Entä-Putilandiassa

        Trumpin myötä valkoinen talo tulee muuttumaan kusenkeltaiseksi ja sisusta porkkanan punaiseksi kuin hänen tupeensa.
        Kun Trump väistyy aiemmin tai myöhemmin, amerikka ei ole entisensä ja palautuminen demokratiaan tulee kestämään ja kestämään...
        Loppujen lopuksi meille suomalaisille ei kuulu hevonviitua mitä rapakon takana tapahtuu. Ei koske meitä, syvälle itseemme sisäistyneitä.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Hehehehehe kyllä siellä noita tollasia punaniskafascisteja näyttää riittävän vielä toviksi.
        Muuten, eilen minulle osoitettiin sellainen tosiasia että USA:n musta väestö on enemmän amerikkalaista kuin esim. Trump, jonka esi-isät tulivat Saksasta ja Skotlannista paljon myöhemmin.
        Ja Trump ei ole punertava paitsi silloin kun se on vihainen (tosin sitä tapahtuu usein) normaalisti se on oranssi.
        Mun vieraaltakin meinasi otsasuoni poksahtaa kun minä ehdotin että Obama hoiti ihan hyvin pressantehtävänsä......

        "Paloma.se.co"

        Valitettavasti minullakaan ei ole moitittavaa Obamassa.
        Mutta siihen on syynsä.
        BO ei saanut aikaan mitään mainittavaa.
        Nätit tytöt kyllä kasvatti.
        Siinä ne meriitit.
        Tietenkin hän yritti levittää kommunismia ja nais-aatetta, joita MIES nyt on alkanut purkaa.

        H.

      • hehehehee
        hunksz kirjoitti:

        Toi on muuten aikas jännä juttu, tuo naisten tasa-arvo. Feministit ajoivat tasa-arvoa hylkäämällä itsessään naisellisuuden ja äitiyden. Olemalla kovia ja puhumalla rumia ja pukeutumallakin kuin mies. Nyt on mies alkanut tulla tasa-arvoon pyrkimisessä vastaan ja pehmenee jo melkein imettämään ja synnyttämään. No ainakin äidiksi vauvoilleen.

        Sitten marssii maahamma rallattaen patriarkaalisista kulttuureista miehiä.
        Vihreät ja punaiset feministinaiset syli avoinna ihastuneita Miehiin, jotka ei ole sellaisia surkeita vässyköitä kuin täkäläiset :))))))))))))))))))

      • hehehehee kirjoitti:

        Et ollutkaan sitten naisihminen, luulin väärin. Kaikki me ikäpolvemme naiset tietävät että tuo kuva minkä annat feministeistä ja naisten tasa-arvon kannattajista on machokulttuurin tekemällä tehty karikatyyri ikäpolvemme naisista jotka olemme olleet sekä feministejä, naisia, äitejä ja puolisoja, hoitaneet ja huolehtineet, pukeutuneet korkkareihin ja helminauhoihin, hattuihin ja leninkeihin, meikanneet ja värjänneet tukkaa, olleet ns. super-naisia jotka ovat täyttäneet kaikki vaatimukset työmaailmassa, kotona ja perheen huoltajina.
        Kovia? Ei koskaan, mutta vahvoja, melkein aina.

      • hehehehee
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Joo, joo. Noinhan se on.

        Mutta!
        Sitten marssii maahamma rallattaen patriarkaalisista kulttuureista miehiä.
        Vihreät ja punaiset feministinaiset syli avoinna ihastuneita Miehiin, jotka ei ole sellaisia surkeita vässyköitä kuin täkäläiset :))))))))))))))))))

      • hehehehee kirjoitti:

        Joo, joo. Noinhan se on.

        Mutta!
        Sitten marssii maahamma rallattaen patriarkaalisista kulttuureista miehiä.
        Vihreät ja punaiset feministinaiset syli avoinna ihastuneita Miehiin, jotka ei ole sellaisia surkeita vässyköitä kuin täkäläiset :))))))))))))))))))

        Bah humbug _) Vanha perinne Suomessa puoluekannasta riippumatta suomitytöt on tykänneet vieraasta verestä oliskohan että pienessä maassa sisäsiittoisuuden vaara senverran suurempi että tavallaan niinkuin vaisto varoittaa...

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Bah humbug _) Vanha perinne Suomessa puoluekannasta riippumatta suomitytöt on tykänneet vieraasta verestä oliskohan että pienessä maassa sisäsiittoisuuden vaara senverran suurempi että tavallaan niinkuin vaisto varoittaa...

        Vaikka olenkin kuljeskellut yksinäni pitkin ja poikin maapalloa en ole ihastunut "vieraaseen vereen".
        Varsinkin Afrikan maissa ja muuallakin olen tuntenut vastenmielisyyttä noita yli innokkaita tyyppejä kohtaan.
        Lapsemme eivät ole sisäsiittoisia, olen syntynyt länsirannikolla ja mieheni Pohjois-Karjalassa.
        En usko että suomessa on sisäsiittoisuutta ainakaan enempää kuin muullakaan maailmassa. Eikö suklais avioliitot ole aika yleisiä jossain päin maailmaa? Kuten eräs naapuri tuumi "mitä serkumpaa, sen herkumpaa"
        Mitä tarkoittaa Plutokrasia, en ole ikinä kuullut sanaa.

      • mielikki.mummo kirjoitti:

        plutokrati.... en tiedä suomenkielistä vastinetta sille. Hallitusmuoto jossa ne joilla on eniten rahaa, ovat vallassa.
        En minä ole sanonut että "kaikki", mutta yleistä tuo suomityttöjen ulkomaalaisen sulhasen metsästys on ollut kautta aikojen; tosin siinäkin eri kansallisuudet ovat nauttineet eri statusta. Afrikkalaiset, aasialaiset ja arabit eivät ole olleet ihan kaikkein suosituimpia, paitsi kun on raha tai maine pelissä.
        Henkilökohtaisesti ei ole pelannut minulle mitään roolia myöskään.
        Silmät ummessa en kylläkään ole kiertänyt maailmaa. Afrikassa en ole koskaan käynyt, ei mitään mikä kauheesti kiinnostaisi siellä.

    • Huumeet ja rikolliset kuriin maailmassa parasta olisi poistaa kokonaan.

      Suomalaisissa uutisissa on vain Trump ja Putin.

      • Samaa täälläkin. Trumppia ja Putinia ja muita vihaisia miehiä aivoinfarktin partaalla.

    • Sen verran kitkerä kirjotus et onkohan kaikki elimet kunnossa?

      • Terveys ja elimet parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Verensokerikin vaihteeksi hyvä. Mutta näitä vanhoja miehiä ihmettelee miksi ne on niin vihaisia aina. Mummot ovat enimmäkseen rauhallisia ja lempeitä (kuten minäkin), mutta vanhat sedät alkaa heti punottaa kun niiden kanssa on vähänkin eri mieltä. Vaikka kuinka nätisti sen sanoisi. Miksi heille on niin tärkeää olla aina oikeassa ja vedota auktoriteettiinsa asiassa kuin asiassa?
        Sinä ehkä osaisit vastata, mutta paremmin k-k:na kuin piikkiönä. Olethan tolkun ihmisiä ja lempeän jämäkkä (tai siis sellaisen mielikuvan olen saanut roolihahmostasi täällä)

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Terveys ja elimet parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Verensokerikin vaihteeksi hyvä. Mutta näitä vanhoja miehiä ihmettelee miksi ne on niin vihaisia aina. Mummot ovat enimmäkseen rauhallisia ja lempeitä (kuten minäkin), mutta vanhat sedät alkaa heti punottaa kun niiden kanssa on vähänkin eri mieltä. Vaikka kuinka nätisti sen sanoisi. Miksi heille on niin tärkeää olla aina oikeassa ja vedota auktoriteettiinsa asiassa kuin asiassa?
        Sinä ehkä osaisit vastata, mutta paremmin k-k:na kuin piikkiönä. Olethan tolkun ihmisiä ja lempeän jämäkkä (tai siis sellaisen mielikuvan olen saanut roolihahmostasi täällä)

        "Paloma.se.co"

        Äläs ny ala liikoja kehumaan.
        Elämä on antanut suku-puolille(2) omat tehtävänsä ja kyvyn olla omissaan lujina.
        -
        Macho on tyyppi jonka loivat naiset.
        Tyttömäinen on tyyppi jonka loivat miehet.
        Nuo termit ovat erin-omaisia kuvauksia siitä mitä on olla mies ja nainen(Hetero).
        -
        Hoida sinä siis osuutesi hentona, suloisena ja hellänä.
        Me kyllä kiusatun kanssa oman osamme hoidamme(Hetero).
        Tosin minä en lähde karkuun.
        Kiusattu pikkuisen pyöräilee toisinaan.
        Eikä hänellä ole karhea käsi, vaan...

        -

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Miehet ja naiset ei oo erikseen tehneet tai siis luoneet mitään tyyppejä. Hollywoodin filmimogulit yrittivät joskus muinaisuudessa luoda jotain seksipommeja ja muskelimiehiä, mutta nyt me säälitään ja nauretaan niille :))) Jayne Mansfield ja Michael Hargitay loivat tosin yhdessä tyttären joka on paitsi kaunis, myös lahjakas ja vahva ja etevä näyttelijä, Mariska Hargitay joka näyttelee pääosaa ikuisuuspoliisisarjassa Law and Order: Special Victims Unit.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Terveys ja elimet parhaassa kunnossa pitkään aikaan. Verensokerikin vaihteeksi hyvä. Mutta näitä vanhoja miehiä ihmettelee miksi ne on niin vihaisia aina. Mummot ovat enimmäkseen rauhallisia ja lempeitä (kuten minäkin), mutta vanhat sedät alkaa heti punottaa kun niiden kanssa on vähänkin eri mieltä. Vaikka kuinka nätisti sen sanoisi. Miksi heille on niin tärkeää olla aina oikeassa ja vedota auktoriteettiinsa asiassa kuin asiassa?
        Sinä ehkä osaisit vastata, mutta paremmin k-k:na kuin piikkiönä. Olethan tolkun ihmisiä ja lempeän jämäkkä (tai siis sellaisen mielikuvan olen saanut roolihahmostasi täällä)

        Jos kävelet karulla etsien jämäkkää tolkun ihmistä nii on sama käveleeks sua vastaan piikkiö vai kiusattu , heti tunnistat.
        Uskon olevani tolkun ihminen ,vailla turhia haihatuksia tosiasiat huomioonottava ,sä lähestyt asiaa pienen ivan kautta.
        Tosta vihasuuresta voin puhuu vaan omasta vinkkelistä ja terveenä en oo kaikille asioille vihainen , eri asiat ymmärrän mut hyväksyy niitä ei oo pakko.
        Omasta kokemuksesta voin sanoo et paljon ennen menen kiukkuseen juppoporukkaan komentelemaan kuin parin ärsyyntyneen ikäseni naisen juttusille.
        Näis totuus asiois ja oikees olemises pitäis ensin selvittää se et kuka ja missä se totuus on määritelty.
        Jos se on lehteen painettu niin tottahan se on ,tai netis lukee niin ,eli sellasist asioist ei naisten kannata vänkätä ,helpolla asiat itte lukenu mies hermostuu tahallisest ärsyttämisest .

      • koti-kiusattu kirjoitti:

        Pari asiaa vain...
        ei ollut tarkoitukseni ivata. Mitä sanoin sitä tarkoitin.
        Ja sitten se toinen: mutta kun ei ole kysymys tahallisesta ärsytyksestä, vaan leppoisasta päivälliskeskustelusta. Mielipiteet eriävät. Vanha mies alkaa punoittaan ja otsasuonet pullistuvat kun hänen kanssaan uskalletaan olla eri mieltä, vaikka kuin lempeästi. Muut (kaksi miestä ja minä) painavat villasella koko jutun ja minä ajattelin että jösses jokjo mun tarvii tilaan ambulanssihelikopteri Uppsalasta noin vähäpätöisen asian takia. Jäin miettimään tota termiä "vihaiset valkoiset, vanhat miehet" ja miten hyvin se sopi mun broidiin. Mutta miksi, mistä kumpuaa tuo viha toisinajattelevia kohtaan?

    • Reippaasti yleistät jos yhren ukon perusteel kaikki on samanlaisia , onks vähän populistist juttua.
      Et myöskää voi olla vakavissas siinä et naisilla ei olis samanlaisia taipumuksia , ei se jalkojenväli vaan yläpää ratkasee .
      Astun nyt hyllyävälle suolle mut kun oikein muistelet mitä palstalla kirjoteltiin esim ameriikan pressanvaalien jälkeen nii oli niis moittijois naisiakin porukas.
      Ei nekää sulattaneet toisinajattelijoita, tasoissa ollaa nii miehet ku naisetkin.

      • Termi ei ole minun keksimäni vaan sitä käytetään aivan yleisesti mediassa esim. kuvaamaan Trumpin hallitusta ja ministerikaartia: pelkkiä vihaisia, valkoisia, vanhoja miehiä. Ja ei tarvi kuin katsella hieman kuvia niin ymmärtää miksi. Se yksi "ukko" sopi vain niin hyvin siihen muottiin ja tavallaan kuin edusti näitä poliittisia idolejaan samantapaisella kielenkäytöllä ja asenteillaan.
        White, angry old man....mutta mikä tekee ne niin vihaiseksi? Sekö että niille ei sais laittaa hanttiin?
        (En ole koskaan tavannut samanlaista aggressivista kielenkäyttöä toisinajattelevista naisten taholta: ollaan eri mieltä, juu, ja se on ok. mutta ei me ihan helpolla mennä nimittelemään muita ihmisiä idiooteiksi.)
        ***
        Nyt minäkin taidan ryhtyä vihaiseksi vanhaksi naiseksi: muslimikoulussa länsi-Tukholmassa tytöt ohjataan takaovesta koulubussiin, pojat etuovesta. Kuin rotuerottelun aikaan Alabamassa. Onneksi TV-4 oli filmaamassa ja nyt siellä on tosi älämölö asiasta.

    • Kannattaaks siit mediast kaikkee imee itteensä, musta on parempi katella ympärilleen ja siit koota näkemys asioihin ,sillai monipuolisest .
      Toi kukkahattu täti on oiva esimerkki median voimasta , mä olen oppinu ton vihasen valkosen miehen liitettävän vihaan mustia kohtaan ja kukkahattutädin ns suvakiksi onks siin sit hyvä vastaan paha?
      Vai onks kysees vaan ikiaikanen miehen ja naisen vastakkainajattelu jossa halutaan osoittaa miten jalo on kypsä nainen ja mies läpitte katkera ilkimys?
      Siin taas syy valvoa koko yö ja funtsia ja lopuks pahottaa mielensä.

      • Paloma.se.co

        Joo, ei minulle oikein tahdo riittää se mitä näkyy kotinurkissa ja on melkein pakko ottaa selvää mitä on menossa missäkin.
        Vihainen valkoinen vanha mies on tavallaan kuin synonyymi äärikonservatiivista poliitikosta, eli siis niistä jotka ovat tavallaan kuin jämähtäneet menneisyyteen ja senaikaiseen arvomaailmaan ja valkoisen miehen hegemoniaan; he yrittävät nyt kovasti uutta valtaantuloa ja esim USA:ssa ovat onnistuneetkin keinottelemaan itselleen presidentipaikan, vaikka vastustus on kova, etenkin liberaalimediassa.
        ***
        Kukkahattutäti on taas haukkumasana jonka nuo vihaiset vanhat miehet ovat keksineet solvatakseen naisia joilla on pehmeämmät arvot ja edistyksellinen maailmankuva.
        ***
        Minun maailmassani ei ole tuota vastakkainajattelua, josta puhut. Jalous ja kypsyys on yksilöllisiä ominaisuuksia ja eivät liity sukupuoleen. Minä vain halusin tietää miksi vanhat miehet vihastuvat niin helposti ja menettävät hermonsa ja usein kasvonsa keskustelussa.
        ***
        Mutta mitäpä tuosta, älä vaivaa asialla mieltäsi. Jos et tiedä, et tiedä. Jatkan tutkimuksiani toisaalla. Hyvää yötä :)

        Olen hienovarasesti koettanu julkituora et höpö höpöä on vanhan valkosen miehen kiukkusuus , se tokaisu on vaan sopinut jonkun tarkotusperiin ja ainahan painettu sana on totta.vai onko?
        hyvänä esimerkkinä on jatkuvasti jauhettu naisen 80c ,pelkkää tarkotushakusta tilasto kikkailua.
        Ai että miksi ? no siksi kun esimerkiksi kauppalaivastossa ja suomessa erikseen ja yleensä on samasta työstä samalla ammattinimikkeellä sama palkka.
        Se harha on siinä et naiset yleensä sijoittuu vähemmän koulutusta vaativiin töihin ja kun otetaan sama määrä miehiä ja lasketaan palkat yhteen niin häviäväthän ne naiset.
        Mutta ei ole olemassakaan naisen 80c jos tilasto tehrään rehellisesti kaikki vertailukohrat kertoen.
        Se miks naiset on pienemmän palkan ammateissa onkin taas eri juttu ja korjaantuu kun äänestätte puoluetta joka on sari sairaanhoitajan asioita erikoistunut hoitamaan.

    • USA on oikeassa täytyy olla raja huumeille jotka tulevat etelä-amerikasta monista maista. On turhaa luulla että huumeet pelastavat maailman!

      Ex Ruotsi , täytyy saada loppumaan huumeet ja murhat, samoin väärät uskonnot täytyyy poistaa jos ei sanoin niin aseilla. Tietenkin ----ketkä alussa????

      • Ensin olivat mustat sitten tulivat valkoiset ihmiset---siis ei kai tulevaisuus takaisin?

    • Hehehe viime yön aikana olen muuttunut vihaiseksi vanhaksi naiseksi. Tai siis aloin seurata FB-sivua Kränkta Vita Kvinnor jotka protestoivat salafidistien yritystä yhteisön kontrolliin ja keskiaikaisen naisnäkemyksen iskostamista ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Vihastuin nähtyäni videon miten muslimien koulubussi ohjasi tytöt bussin takaosaan ja pojat etuosaan. Sitten asiaan puuttuivat kaikki, hallitusta myöten ja liberaalien pomo Björklund vaati uskonnollisten koulujen sulkemista (pysähtynyt kellokinon oikeassa kaksi kertaa päivässä) ja koululla pidettiin hätäkokous ja medialle valehdeltiin silmät ja korvat täyteen. Sitten tv-uutisissa oli keskustelua juuri noista moraalipoliiseista joista olen puhunut aikaisemmin: islamilaisen järjestön papit kulkevat kaduilla ja ostoskeskuksissa kontrolloimassa naisväestölä. Tohon olisi minunkin mielestäni saatava stoppi ja nyt heti. Rajani on tullut vastaan.
      ***
      Muuten ihan lempeällä tuulella. Tänään aion istutella lisää kukkia.

      • Et sinä siihen enää stoppia saa.
        Niin sitä makaa kuin petaa. Itsekin olet ollut toivottamassa ne tervetulleeksi. Ja kuis nyt, kun alat herätä prinsessa ruususen unestasi.

        Ruotsissa esmerkiks jo melkein ksksikymmentä vuotta sitten turkkilaisilla musliminaisilla piti olla oma siivouskurssi, missä ei saanut olla miehiä opettajinakaan.

        Islamilaisten ehdoilla eletään täällä pianaikaa kaikki.

      • Tellukka kirjoitti:

        Et sinä siihen enää stoppia saa.
        Niin sitä makaa kuin petaa. Itsekin olet ollut toivottamassa ne tervetulleeksi. Ja kuis nyt, kun alat herätä prinsessa ruususen unestasi.

        Ruotsissa esmerkiks jo melkein ksksikymmentä vuotta sitten turkkilaisilla musliminaisilla piti olla oma siivouskurssi, missä ei saanut olla miehiä opettajinakaan.

        Islamilaisten ehdoilla eletään täällä pianaikaa kaikki.

        Ei se noinkaan mene. Tuohan se ääriryhmien mantra on ollut jo pitkään. Ei mitään pelkoa että ruotsalaiset alkaisivat elämään "islamistien ehdoilla" kun jo tuollaisesta bussikuljetuksesta tulee kaamee hullabaloo. Mutta saavathan sverigedemokraatit taas lisää pelon ja vihan kampanjaansa.

    • Luin ketjun Sinulla tuntuu oleva Jet lag.

      Valkoinen vihainen ukko ja valkoinen vihainen mummu. Geeniperimääkö lie.

      • No mun vihastus on jo mennyt ohi. Ja sitä vihasta valkosta ukkoa mun käy vähän sääli. Sillä on paljon rahaa ja kiertää kaiket talvet Euroopan ja USAn hiihtokeskuksissa, asuu hotelleissa ja syö savulohta aamiaiseksi koko talven :)) mutta sen ajatukset ovat Fox Newsin vanki. Sillä ei ole mitään edellytyksiä koskaan vapautua siitä vankilasta. Mutta se on mun broidi ja mä rakastan sitä sisarellisesti ja ymmnärrän miksi siitä on tullut se mikä se on.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        No mun vihastus on jo mennyt ohi. Ja sitä vihasta valkosta ukkoa mun käy vähän sääli. Sillä on paljon rahaa ja kiertää kaiket talvet Euroopan ja USAn hiihtokeskuksissa, asuu hotelleissa ja syö savulohta aamiaiseksi koko talven :)) mutta sen ajatukset ovat Fox Newsin vanki. Sillä ei ole mitään edellytyksiä koskaan vapautua siitä vankilasta. Mutta se on mun broidi ja mä rakastan sitä sisarellisesti ja ymmnärrän miksi siitä on tullut se mikä se on.

        Unohdin sanoa, että olet tavallaan oikeassa; on kuin minulla olisi ollut jet lag tuon vierailun jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5737
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2090
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1922
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1083
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      977
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      967
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe