Onko kukaan julkaissut tai tarjonnut julkaistavaksi tietokirjaa? Minulle on aina sanottu, että tietokirjaa voi pääsääntöisesti tarjota julkaistavaksi jo synopsis- tai suunnitelmatasolla - kustantamo sitten kertoo, onko ajatuksesta lainkaan kiinnostunut vai ei. Kustantamojen sivuja katsoessani kuitenkin ainoastaan Tammi mainitsee tästä, muut tuntuvat olettavan jo käsikirjoituksen olemassaoloa.
Onko kellään tästä tarkempaa tietoa, eli onko yleinen käytäntö tietokirjoissakin nykyään se, että pitäisi olla valmis käsikirjoitus tarjottavana?
Tietokirjan tarjoaminen suunnitelmatasolla
8
361
Vastaukset
- 4958q90485
Tietokirjoja julkaistaan usein tunnetuilta nimiltä, jotka ovat alansa asiantuntijoita, jolloin sopimus voidaan tehdä etukäteenkin. Mutta jos olet tuntematon nimi, niin vasta käsikirjoituksen pohjalta tehdään kustannuspäätös. Alustavaa kiinnostusta toki voi kysyä.
- lpota
Kiitos vastauksesta! Tämä selvensi asiaa hyvin. Olen kyllä "tunnettu nimi" ja aktiivinen kirjoittaja omalla erikoisalallani, mutta kyse ei ole erityisen isosta alasta. Näyttöä sinänsä kuitenkin on, joten lähestyn nyt ensin kustantamoja suunnitelman kanssa. Eivätköhän kustantamot osaa sanoa suoralta kädeltä ainakin sen, ovatko he yhtään kiinnostuneita aihepiiristä.
- 4958q90485
lpota kirjoitti:
Kiitos vastauksesta! Tämä selvensi asiaa hyvin. Olen kyllä "tunnettu nimi" ja aktiivinen kirjoittaja omalla erikoisalallani, mutta kyse ei ole erityisen isosta alasta. Näyttöä sinänsä kuitenkin on, joten lähestyn nyt ensin kustantamoja suunnitelman kanssa. Eivätköhän kustantamot osaa sanoa suoralta kädeltä ainakin sen, ovatko he yhtään kiinnostuneita aihepiiristä.
Kannattaa hakea myös apurahoja. Isojen kustantamojen apurahat (WSOY, Otava) ja Suomen tietokirjailijoiden apurahat, jälkimmäisten haku on muistaakseni pari kertaa vuodessa. Aihepiiristä riippuen voi hakea myös Kulttuurirahaston apurahoja. Varmaan tiedätkin, jos olet jo julkaissut.
Itse olen julkaissut useamman tietokirjan kolmelta eri kustantamolta. Kaikissa tapauksissa oli alustavaa vihreää valoa työlle luvattu, mutta kustannussopimus kirjoitettiin vasta käsikirjoituksen viimeistelyvaiheessa. Jos alaltasi ei ole aiemmin julkaistu suomeksi, niin mahdollisuudet ovat hyvät saada sopimus. Kannattaa etsiä Fennicasta kaikki alan teokset suomeksi, jotta voit kertoa tilanteesta kustantamolle. Jos alaltasi on jo paljon suomenkielistä kirjallisuutta, niin mahdollisuudet saada sopimus ovat pienemmät, silloin täytyy keksiä aiheeseen jokin uusi tulokulma. Tietokirjallisuuden julkaisemista mietitään tarkoin, koska niiden myynti on vähäistä. Älä siis lannistu, vaikka et saisi sopimusta. Tietokirjallisuudessa on järkevää harkita omakustanteista teosta (e-kirja), jos sinulla olet tunnettu kirjoittaja alallasi. Itse harkitsen parhaillaan sitä myös, kokeilumielessä (=saisiko siitä enemmän tuloa itselleen).
Parhainta onnea hankkeellesi toivottelen :)
- dlkfsdklfsj
Atena, jonka tietokirjat näyttävät voittavan Tieto-Finlandian joka toinen vuosi, kertoo sivuillaan, että tietokirjojen kohdalla voi ottaa yhteyttä jo suunnitelmanvaiheessa. Sama käytäntö lienee muillakin kustantamoilla.
Ja edellisen kommentoijan huomautus, että tietokirjoja myytäisiin vähän, on virheellinen. Tietokirjoja myytiin esimerkiksi vuonna 2016 noin 2,5 kertaa niin paljon kuin kaunokirjallisuutta.
http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?specialReport=InANutshell&language=FIN- 4548o96
Suomenkielellä julkaistuja tietokirjoja julkaistaan edelleen yllättävän paljon (apurahojen ansiosta), mutta useimpien myynti on vähäistä. Tietokirjallisuuden myynti on pudonnut kymmenessä vuodessa useita kymmeniä prosentteja, koska ihmiset etsivät netistä tietonsa. Em. tilastoon sisältyvät käännetyt tietokirjat, aikuisten värityskirjat (joita myytiin kahtena viime vuotena käsittämättömiä määriä), kaikenlaiset elämäntaito-oppaat, muistelmat jne. mutta voi tietysti suomenkielinen "oikea" tietokirjakin myydä hyvin, jos sattuu pääsemään palkintolistoille ja voittamaan sen.
- xxxi
En ole julkaisuut tietokirjaa, mutta jostakin kustantamolta vinkit synopsiksen tarjoamiseen olivat mm.:
- Esittele kohderyhmä: kuka kirjaa ostaisi? (aina parempi, jos se kelpaa myös opiskelijoiden käyttöön samalla kun se olisi sopiva lahjakirja alan ihmiselle)
- Ideat kuvituksesta on myös plussaa, vaikka kuvia ei tarvitse omasta takaa olla
- Jos olet pitänyt blogia aiheesta, muista mainita linkki
Ja aiemmin mainittu tärkein pointti: onko aiheesta kirjoitettu jo tarpeeksi, mitä kirjasi tuo lisää?
Valmista tekstiä ei tarvitse juurikaan olla, mutta jos sinulla on kuvaavia katkelmia valmiina niin tarjoa niitäkin vaikka oheistiedostona. Liikaa ei kannata kerralla laittaa, kannattaa muistaa että vastaanottava taho itse on kustannusalan ammattilainen eikä välttämättä henkilökohtaisella tasolla niin kiinnostunut syventymään tähän alaan - hän haluaa vain perustelut sille, että kirjalle on lukijaryhmä olemassa ja luottaa sinun asiantuntijuuteesi. - päästäinen
Minkä verran olisit valmis maksamaan tietokirjan käsikirjoituksen kirjoittajaparrauksesta jos joku tarjoaisi sinulle henkilökohtaista neuvontaa ja sparrausta? Pakettiin voisi kuulua sisällön läpikäymisen ohella myös neuvontaa apurahojen haussa, sopivan kustantajan pohdintaa, apua sopimusneuvotteluissa yms. yms.
Olisiko tällaiselle palvelulle tarvetta?- kannustan
päästäinen
Uskon, että tällaiselle agentuurille OLISI tarvetta. Mutta miten tavoittaa potentiaaliset tietokirjailijat, jos he ovat ensikertalaisia - ja usein samalla ainutkertalaisia, ellei aihe ole hyvin laaja?
Luulen että sinun kannattaisi tällaista (johdanto) kurssia tarjota aluksi vaikka Kansanopisto(i)lle, niin saisit mainonnan siltä puolelta ja ensimmäiset asiakkaat kiinni. Paljon on vanhempia tietokirjaharrastelijoita, jotka eläkepäivillään haluavat kirjaa tehdä, ja he varmasti haluavat ihan hands-on tietoteknistä apuakin tekstin toimittamiseen.
Käsittääkseni Kansanopisto hinnoittelee kurssin ja korvauksesi olisi tuntipalkalla, mutta siinä saat markkinoinnin ja tietenkin tapaamistilat, ja nimeä yrityksellesi. Mahdollisesti osa osallistujista jää yrityksesi asiakkaaksi kunnes työ on valmis, vaikka kurssi loppuukin.
Kannattaa myös perehtyä sukututkimukseen, koska käsitykseni mukaan valtava osa ei-ammattilaisten tietokirjoista on suku- tai yhdistyshistoriikkeja. Ja erilliset sukututkimuskurssit ovat suosittuja, mutta niissä paneudutaan useimmiten tiedonhakuun eikä lopulliseen tekstituotokseen.
Yrityksesi puitteissa tapahtuvan kirjoittajasparrauksen sitten hinnoittelet ehdottomasti tuntiperusteiseksi eikä urakkapalkalla, ja siihen voit katsoa viitehintoja muista kirjoittamiskursseista. Asiakkaat tuijottavat kuitenkin kokonaispalvelua eivätkä hintoja, kun huomaavat tällaista tarvitsevansa. Ja muut ammattilaiset kiittävät, jos et polje hintoja.
Toivon että itsekin olisin luonut maksukanavat ja selvät hinnastot aivan ensimmäiseksi, koska kun asiakkaat jo tuntee, tai heidän tarpeensa, niin sen jälkeen oma palvelu tuntuu auttamiselta ja käy sitä vaikeammaksi laskuttaa! Eli tee hinnoittelu ennen kuin tutustut tarvitsijoihin. Älä kuuntele jos saat suoria vastauksia tuohon ensimmäiseen kysymykseesi :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860