13v murkun yh äiti, apua

Ei jaksa enää..

En enää tiedä mitä tehdä, mistä saada apua jne.
Tyttäreni 13v -sanotaan vaikka Monaksi- on pahimmillaan murrosiässä, tai ainakin toivoisin ettei se enää tästä pahene.

Kunnioitus äitiä kohtaan -onko se syötävää?
Kotiintuloajat -vauvoille
Tottelevaisuus -utopiaa
Omien jälkien siivous -ei haittaa vaikka huone hukkuisi p...n, ja ruoat pilaantuisi pöydälle.
Niinkin pieni asia, kuin valojen sammuttaminen lähtiessä kotoa, on ylivoimaisen vaikea tehtävä, tai tv:n sammuttaminen.

Tuossa vain jotain pientä esimerkkiä. Ja kun sen lukee, se ei kuulosta miltään.
Mutta minäkin olen ihminen, ja tarvin apua meille. Mutta mistä sitä saa?

Kaikki sanovat, että se on vain murkkuikää. Mutta mitä se minua auttaa? Ei mitään.

Kotiintuloajat on, mutta tulee silloin kun itselle sopii, eikä välitä vaikka soitan, ja sanon, että tulla kotiin.

En osaa kirjoittaa mitä tämä on. Mutta minä itse hajoan. Olen hintti, homo ym ym Nimiä joilla hän kutsuu minua, kun en lupaa jotain.

Puolenyön aikaan voi tulla viesti, että saako jäädä yöksi, mutta ei sitä, että minne. Ja liki pari tuntia aiemmin olin laittanut viestin että kotiin. Ei vastaa puh kun soitan. Virta loppu tms valetta.

Oikeasti, tarvin apua meille, että jaksan. Yksin ei ole helppoa.

Jos jollakin on yhtään samanlaista, niin kuulisin mielelläni, mitä voi tehdä. Lapselle -sillä lapsi hän vielä on. Onko Mona poikkeus, vai onko hänen käytös normaalista poikkeavaa.

Hän saattaa sulkeutua vessaan, ja nukahtaa sinne. Ja sen takia, etten voisi jutella hänen kanssaan.

Apua... Mutta mistä?

263

108183

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti minäkin

      Yksinhuoltajana on raskasta vaikka lapset olisivat minkäikäisiä. Murrosikä on kuitenkin ihan omaa luokkaansa. Tunnut todellaikin tarvitsevan apua selvitäksesi tilanteesta. Olisiko teillä läheisiä tuttavia, jotka voisivat auttaa rajojen asettamisessa? Jos omia tuttavia ei ole, ota yhteys sosiaalityöntekijöihin. He osaavat neuvoa mistä tukea olisi mahdollista saada. Olisiko esimerkiksi tukiperheestä hyötyä? Luultavasti tyttäresi käytöksen taustalla on halu saada sinulta huomiota ja toisaalta hän kerjää rajoittamista, vaikka ei sitä ehkä itse ymmärräkään. Lohdutukseksesi voin sanoa, että usein tytöillä murkkuikä on pahimmillaan juuri 13-vuotiaana, jonka jälkeen tilanne alkaa helpottua. Jaksamista teille!

      • Ei yhteyttä viranomaisiin!!...

        Heti alussa varoitan Sinua, että älä ota yhteyttä sosiaalitoimistoon tai perheneuvolaan!!!!!!!! Voit joutua luopumaan lapsestasi. Ts. Hänet "varastetaan sijaiskotiin" kuten nyt on muotia. Juuri tuo ikä on pahin, koska lapsella on jo keinoja, mutta ei aina "järkeä". Tuo menee ohi ja lievenee, kun lapsesi vähän vielä varttuu. Olin itsekin yh ja välillä itkin koko päivän, kun tytär oli koulussa. Lopulta päätin, että kaikki edut loppuvat. Bussikortti ja kännykkä pois eikä omaa avainta, jollei tyttö tule ajoissa. Juttelin myös siitä, kuinka mieleni pahottuu ja kysyin haluaako hän itkevän vai nauravan äidin? Kerroin myös vaarasta joutua koulukotiin, jos minun voimani loppuvat. Nämä tehosivat. Käytös parani pikkuhiljaa ja jäi lähes pois 16-vuotiaana. Otin myös yhteyttä sosiaalitoimistoon, mutta lastani ja elämääni alettiin "kytätä" ja ehdoteltiin sijoitusta. SIIS ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA YHTEYTTÄ YLLÄMAINITTUIHIN PAIKKOIHIN. Perheasiainneuvottelukeskus voisi olla puolueeton ja oikea paikka saada tukea. Siellä ei tuputeta mitään ja voi olla vaikka ateisti sinne mennessään. Sieltä sain itse oikeanlaista tukea ja voimia. Mieti sitä? Yritä jaksaa, itke, tai pura tunteitasi omalla tavallasi. Pahinta on nyt ja tässä. Se helpottaa kohta. Tiesitkö, että yö on pimeimmillään juuri ennen auringon nousua? Voimia! Anu-Kukka

      • Saman kokenut
        Ei yhteyttä viranomaisiin!!... kirjoitti:

        Heti alussa varoitan Sinua, että älä ota yhteyttä sosiaalitoimistoon tai perheneuvolaan!!!!!!!! Voit joutua luopumaan lapsestasi. Ts. Hänet "varastetaan sijaiskotiin" kuten nyt on muotia. Juuri tuo ikä on pahin, koska lapsella on jo keinoja, mutta ei aina "järkeä". Tuo menee ohi ja lievenee, kun lapsesi vähän vielä varttuu. Olin itsekin yh ja välillä itkin koko päivän, kun tytär oli koulussa. Lopulta päätin, että kaikki edut loppuvat. Bussikortti ja kännykkä pois eikä omaa avainta, jollei tyttö tule ajoissa. Juttelin myös siitä, kuinka mieleni pahottuu ja kysyin haluaako hän itkevän vai nauravan äidin? Kerroin myös vaarasta joutua koulukotiin, jos minun voimani loppuvat. Nämä tehosivat. Käytös parani pikkuhiljaa ja jäi lähes pois 16-vuotiaana. Otin myös yhteyttä sosiaalitoimistoon, mutta lastani ja elämääni alettiin "kytätä" ja ehdoteltiin sijoitusta. SIIS ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA YHTEYTTÄ YLLÄMAINITTUIHIN PAIKKOIHIN. Perheasiainneuvottelukeskus voisi olla puolueeton ja oikea paikka saada tukea. Siellä ei tuputeta mitään ja voi olla vaikka ateisti sinne mennessään. Sieltä sain itse oikeanlaista tukea ja voimia. Mieti sitä? Yritä jaksaa, itke, tai pura tunteitasi omalla tavallasi. Pahinta on nyt ja tässä. Se helpottaa kohta. Tiesitkö, että yö on pimeimmillään juuri ennen auringon nousua? Voimia! Anu-Kukka

        Minulla on samanlaisia kokemuksia. Maailma vaan on tällä hetkellä niin kustannustehokkuutta vaativa, tai mikä lie syynä, että nuoret, varsinkin tytöt reagoivat varsin voimakkaasti. Kaikki mitä olet opettanut, kasvattanut, ollut hyvä äiti on valunut hukkaan...? Siltä välillä tuntuu...
        Itse hain apua sosiaalityöntekijän kautta. Heillä ei ole mitään syytä varastaa lapsia huostaan. On olemassa perhetyöntekijöitä, jotka yrittävät auttaa perheen asioita järjestykseen. Nuoren karmean käytöksen takanahan on pahaolo. Joskus ei perhetyöntekijöidenkään apu ole riittävä, silloin he varmasti ohjaavat eteenpäin. Usko pois, se on kaikkien parhaaksi teidän perheessä.
        Onneen ei ole oikotietä. Nuoren palaaminen jonkinlaiseen järjestykseen vie kyllä oman aikansa. Siihen ei riitä viikko eikä kuukausi. Mutta jossain vaiheessa helpottaa.
        Suosittelen ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Sieltä ihan oikeasti saa apua. Minäkin sain ja olen ihan tavallinen, kunnon äiti. Minulta vain loppui keinot kesken. Tyttäreni on saamassa apua. Hänen on ollut vain mahdotonta purkaa pahanolon tunteitaan muuten kuin agressiivisuutena.
        Sitäpaitsi äiditkin tarvitsevat voimia jaksaakseen.....

        Leena

      • äitix2

        Luin tuota viestiäsi ja minulle tuli sellainen tunne että olet ehkä liian lepsu tyttäresi suhteen.Ei pahalla.
        Tää mun neuvo on ehkä raju, mut saattaa toimiakin.
        Sun pitää kirjaimellisesti pystää tyttö kuriin.Olkoon mikä murrosikä tahansa.Vanhemmille ei puhuta noin.Sanot tytöllesi kovaan ääneen että niin kauan kun tyttösi asuu sun kattosi alla,se tekee just niinkuin sinä sanot ja sun pyynnöt ei ole isoja.kiristys ja uhkailu on sallittua.Laita arestiin ja jos väittää vastaan:kiellät tv:n katselun,musiikin kuuntelun.Puhelimen.Jokaisesta väittämisestä aina lähtee jotain pois.Aresti vois olla vaikka 1-2viikoa ja silloin ei kavereita saa nähdä.
        Tää on vaikea homma,Mutta muhun se tehos ku olin murkku.
        Tottakai jos suututtaa niin koti sellainen paikka missä voi turvallisesti purkaa tunteitaan,mutta pitää siinäkin joku raja olla.

        tyttäresi kyllä tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.Se vain testaa miten sinä reagoit sen tempauksiin.
        Tyttäresi haluaa vain huomiota ja sun pitää olla nyt tiukkana vaikka raskasta se onkin.
        Jos sä nyt teet näin ni sanot sille myös sitten että sinä teet tämän vain siksi että rakastat häntä ja haluat hänen tajuavan myös sen että ei äitiä kohdella kuin koiraa.
        Toivottavasti olin avuksi edes vähän.
        Voimia sulle!

      • minna
        Ei yhteyttä viranomaisiin!!... kirjoitti:

        Heti alussa varoitan Sinua, että älä ota yhteyttä sosiaalitoimistoon tai perheneuvolaan!!!!!!!! Voit joutua luopumaan lapsestasi. Ts. Hänet "varastetaan sijaiskotiin" kuten nyt on muotia. Juuri tuo ikä on pahin, koska lapsella on jo keinoja, mutta ei aina "järkeä". Tuo menee ohi ja lievenee, kun lapsesi vähän vielä varttuu. Olin itsekin yh ja välillä itkin koko päivän, kun tytär oli koulussa. Lopulta päätin, että kaikki edut loppuvat. Bussikortti ja kännykkä pois eikä omaa avainta, jollei tyttö tule ajoissa. Juttelin myös siitä, kuinka mieleni pahottuu ja kysyin haluaako hän itkevän vai nauravan äidin? Kerroin myös vaarasta joutua koulukotiin, jos minun voimani loppuvat. Nämä tehosivat. Käytös parani pikkuhiljaa ja jäi lähes pois 16-vuotiaana. Otin myös yhteyttä sosiaalitoimistoon, mutta lastani ja elämääni alettiin "kytätä" ja ehdoteltiin sijoitusta. SIIS ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA YHTEYTTÄ YLLÄMAINITTUIHIN PAIKKOIHIN. Perheasiainneuvottelukeskus voisi olla puolueeton ja oikea paikka saada tukea. Siellä ei tuputeta mitään ja voi olla vaikka ateisti sinne mennessään. Sieltä sain itse oikeanlaista tukea ja voimia. Mieti sitä? Yritä jaksaa, itke, tai pura tunteitasi omalla tavallasi. Pahinta on nyt ja tässä. Se helpottaa kohta. Tiesitkö, että yö on pimeimmillään juuri ennen auringon nousua? Voimia! Anu-Kukka

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

      • Petetty
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        Älä ota yhteyttä sossuihin. He tekevät törkeää vääryyttä muka lapsen edun nimissä. Tyttäresi voi tulla sijoitetuksi. Nämä "mahot lehmät", jotka ei itse saa lapsia, tarvii niitä toisilta. Aborttilain mukaan loppui adoptiot, joten yhteiskunnan täytyi keksiä toinen keino saada lapsi näille edellä kerrotuille. Voimia Sinulle Monan äiti!

      • tuntematon
        Petetty kirjoitti:

        Älä ota yhteyttä sossuihin. He tekevät törkeää vääryyttä muka lapsen edun nimissä. Tyttäresi voi tulla sijoitetuksi. Nämä "mahot lehmät", jotka ei itse saa lapsia, tarvii niitä toisilta. Aborttilain mukaan loppui adoptiot, joten yhteiskunnan täytyi keksiä toinen keino saada lapsi näille edellä kerrotuille. Voimia Sinulle Monan äiti!

        muista että ne sossun täditkin on vain ihmisiä, jotka tekevät työtänsä parhaansa mukaan!ei ne varmastikaan ilkeyttään mitään päätöksiään tee, vaan just sen mukaan minkä ne kattoo parhaaksi!

      • hens
        Ei yhteyttä viranomaisiin!!... kirjoitti:

        Heti alussa varoitan Sinua, että älä ota yhteyttä sosiaalitoimistoon tai perheneuvolaan!!!!!!!! Voit joutua luopumaan lapsestasi. Ts. Hänet "varastetaan sijaiskotiin" kuten nyt on muotia. Juuri tuo ikä on pahin, koska lapsella on jo keinoja, mutta ei aina "järkeä". Tuo menee ohi ja lievenee, kun lapsesi vähän vielä varttuu. Olin itsekin yh ja välillä itkin koko päivän, kun tytär oli koulussa. Lopulta päätin, että kaikki edut loppuvat. Bussikortti ja kännykkä pois eikä omaa avainta, jollei tyttö tule ajoissa. Juttelin myös siitä, kuinka mieleni pahottuu ja kysyin haluaako hän itkevän vai nauravan äidin? Kerroin myös vaarasta joutua koulukotiin, jos minun voimani loppuvat. Nämä tehosivat. Käytös parani pikkuhiljaa ja jäi lähes pois 16-vuotiaana. Otin myös yhteyttä sosiaalitoimistoon, mutta lastani ja elämääni alettiin "kytätä" ja ehdoteltiin sijoitusta. SIIS ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA YHTEYTTÄ YLLÄMAINITTUIHIN PAIKKOIHIN. Perheasiainneuvottelukeskus voisi olla puolueeton ja oikea paikka saada tukea. Siellä ei tuputeta mitään ja voi olla vaikka ateisti sinne mennessään. Sieltä sain itse oikeanlaista tukea ja voimia. Mieti sitä? Yritä jaksaa, itke, tai pura tunteitasi omalla tavallasi. Pahinta on nyt ja tässä. Se helpottaa kohta. Tiesitkö, että yö on pimeimmillään juuri ennen auringon nousua? Voimia! Anu-Kukka

        Yllämainittu ei todellakaan pidä paikkaansa, sosiaaliviranomaiset eivät "ota" keneltäkään lasta pois ellei lapsen nykyisen elinolot vaaranna hänen tai hänen perheen fyysistä tai psyykkistä kuntoa. Tässä tapauksessa on kyse murrosiästä, jolloin usealla vanhemmalla on vaikeuksia selvitä lapsiensa kanssa. Neuvoisin ottamaan yhteyttä sosiaalityöntekijään tai perheneuvolaan, koulukuraattorikaan ei ole huono vaihtoehto, ja kertomaan rehellisesti asioiden laita. Yleensä esim. perheneuvola tarjoaa keskusteluapua sekä vanhemmille että nuorelle, jolloin päästään asioissa eteenpäin, eikä kenenkään tarvitse yksin pohtia asioita vaan saa tukea ja neuvoa asiantuntijoilta. Voimia sinulle, äläkä arkaile ottaa yhteyttä!

      • ohjaaja
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        Olen samaa mieltä. Jos tilanne vielä pahenee, esim. koulunkäynti ei onnistu, voisi olla hyväksikin molemmille, että lapsi on tietyn ajan huostassa.

        Ei tilanteenne kyllä niin huonolta kuulostanut, mutta voit kyllä mennä viranomaisilta apua hakemaan, kun tarvitset sitä.

      • kik7
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        vaan ei ole viimeinen keino.Liian usein "ihan varmuudeksi" ensimmäinen keino.Äläkä kerro olevasi väsynyt se on sama kuin kertoisit olevasi hoidon tarpeessa.Paitsi jos koet ettet oikeasti jaksa.

      • karmea nuoruus
        äitix2 kirjoitti:

        Luin tuota viestiäsi ja minulle tuli sellainen tunne että olet ehkä liian lepsu tyttäresi suhteen.Ei pahalla.
        Tää mun neuvo on ehkä raju, mut saattaa toimiakin.
        Sun pitää kirjaimellisesti pystää tyttö kuriin.Olkoon mikä murrosikä tahansa.Vanhemmille ei puhuta noin.Sanot tytöllesi kovaan ääneen että niin kauan kun tyttösi asuu sun kattosi alla,se tekee just niinkuin sinä sanot ja sun pyynnöt ei ole isoja.kiristys ja uhkailu on sallittua.Laita arestiin ja jos väittää vastaan:kiellät tv:n katselun,musiikin kuuntelun.Puhelimen.Jokaisesta väittämisestä aina lähtee jotain pois.Aresti vois olla vaikka 1-2viikoa ja silloin ei kavereita saa nähdä.
        Tää on vaikea homma,Mutta muhun se tehos ku olin murkku.
        Tottakai jos suututtaa niin koti sellainen paikka missä voi turvallisesti purkaa tunteitaan,mutta pitää siinäkin joku raja olla.

        tyttäresi kyllä tietää mitä saa tehdä ja mitä ei.Se vain testaa miten sinä reagoit sen tempauksiin.
        Tyttäresi haluaa vain huomiota ja sun pitää olla nyt tiukkana vaikka raskasta se onkin.
        Jos sä nyt teet näin ni sanot sille myös sitten että sinä teet tämän vain siksi että rakastat häntä ja haluat hänen tajuavan myös sen että ei äitiä kohdella kuin koiraa.
        Toivottavasti olin avuksi edes vähän.
        Voimia sulle!

        Kerron omasta kokemuksesta ettei nuo kovat äänet ja uhkailut auta, jos lapsella on liian voimakas oma tahto. Itse haistattelin oman isäni väsyksiin asti, vaikka tämä oli todella tiukka kurin pitäjä. Raahasi jopa joskus hiuksista kotiin, jolloin minä kostoksi teloin tämän jalan.

        Oman pahan oloni aiheutti pelko, mitä vanhemmat ei osaneet auttaa. Oli vain vaatimuksia ja uhkailuja, ei koskaan mitään positiivista. Ja kun tunsi olonsa vielä syrjäytetyksi koko muun perheen tukiessa vain sisartani harrastuksessaan, oli angsti jo valmis räjähtämään.

        Joten tiukkana oleminen ei auta kaikkeen. Tässä moni vanhempi on väärässä. Nuori kaipaa vastuuta omasta elämästään, ei kohtelua pikkukakarana. Ja moni nuori kaipaa vielä vanhempiensa näkyvää rakkautta, halauksia ja selkeitä näyttöjä siitä, että nämä välittävät.

      • Oikeus ja kohtuus
        Saman kokenut kirjoitti:

        Minulla on samanlaisia kokemuksia. Maailma vaan on tällä hetkellä niin kustannustehokkuutta vaativa, tai mikä lie syynä, että nuoret, varsinkin tytöt reagoivat varsin voimakkaasti. Kaikki mitä olet opettanut, kasvattanut, ollut hyvä äiti on valunut hukkaan...? Siltä välillä tuntuu...
        Itse hain apua sosiaalityöntekijän kautta. Heillä ei ole mitään syytä varastaa lapsia huostaan. On olemassa perhetyöntekijöitä, jotka yrittävät auttaa perheen asioita järjestykseen. Nuoren karmean käytöksen takanahan on pahaolo. Joskus ei perhetyöntekijöidenkään apu ole riittävä, silloin he varmasti ohjaavat eteenpäin. Usko pois, se on kaikkien parhaaksi teidän perheessä.
        Onneen ei ole oikotietä. Nuoren palaaminen jonkinlaiseen järjestykseen vie kyllä oman aikansa. Siihen ei riitä viikko eikä kuukausi. Mutta jossain vaiheessa helpottaa.
        Suosittelen ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Sieltä ihan oikeasti saa apua. Minäkin sain ja olen ihan tavallinen, kunnon äiti. Minulta vain loppui keinot kesken. Tyttäreni on saamassa apua. Hänen on ollut vain mahdotonta purkaa pahanolon tunteitaan muuten kuin agressiivisuutena.
        Sitäpaitsi äiditkin tarvitsevat voimia jaksaakseen.....

        Leena

        Kirjoitit sosiaalitoimistosta ihan oikeasti saatavan apua.

        Niin, kyllä jossain, jonkun kaupungin tai kunnan, jostain toimistosta, mutta sattuuko se olemaan juuri oman alueen lähitoimisto, johon joutuisi ottamaan yhteyttä.

        Jollain voi olla miten hyvä kokemus tahansa viranomaisavusta, mutta likikään kaikilla ei ole. Ja tämä on todellista tietoa, ei mitään "huostaanottovanhemman kyvyttömyyttä nähdä virheitä itsessään", niinhän asia yleensä näillä palstoilla käännetään. Ensinnäkään en ole huostaanottoäiti, mutta elämää nähnyt moneltakin eri kannalta.

        Teidänkin tyylisessä tilanteessa on siis olemassa hyviä kokemuksia, mutta olen keskustellut sellaisenkin äidin ja lapsen kanssa, jossa äiti vastaavassa tilanteessa haki sosiaalitoimen apua ja lapsi sijoitettiin monen sadan kilometrin päähän kotoa aivan kamalaan paikkaan, joka itse asiassa oli tarkoitettu nuorisorikollisille. Lapsi joutui siellä jopa vakavasti kiusatuksi, koska oli liian "kiltti" muuhun porukkaan nähden. Äiti yritti hakea huostaanoton purkua vuoden kuluttua, mutta sosiaalitoimi ei suostunut siihen. Näin lapsi joutui olemaan kolmisen vuotta, siis peruskoulun loppuun, sellaisessa paikassa, jossa hän todella kärsi olostaan. Itse lapsi sanoi minulle, että "kyllä hänen opetuksekseen olisi vähempikin riittänyt", jolla tarkoitti huomattavasti lyhyempää aikaa sijoituspaikassa.

        Ei pidä siis yksipuolisesti hehkuttaa viranomaisapua, koska se voi olla liiankin rankkaa herkässä iässä olevalle nuorelle. Eri kuntien välillä on tarjotussa avussa ja sen laadussa niin suuria eroja, että ihmiset ovat siinä mielessä aika eri arvoisessa asemassa maan eri osissa. Ja kaikki päätökset ja niiden onnistuminen riippuu paljon siitä, millainen henkilö se viranomainen on ihmisenä, joka asiaanne hoitaa, sekä tietysti niistä resursseista, joita teidän kuntanne sosiaalitoimella on käytössään. Eroja siis on ja paljon.

        On hyvä saada puolueetonta tietoa asioiden tästäkin puolesta, ennen kuin päätöksiä noin tärkeässä asiassa tekee.

      • MagnusVonLagerbom
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        Meneppä vanhemmat.comin sivuille lukemaan lastensuojelusta. Ellei sosiaalitanttojen edessä nöyristele niin pahat on seuraukset. Köyliön sosiaalitoimi käytti huostaanottoa kostokeinona kun en nöyrtynyt edessään ja tein kanteluja toimistaan toimeentuloasiakkaittensa oikeuksien polkemisesta. Huostaanotossa käytettiin tukena lastensuojeluilmoituksia joita ei edes milloinkaan tutkittu, mutta niiden perusteella sosiaalitoimi teki lausuntoja joissa ilmoitukset muuttuivat "tosiasioiksi". Lapseni äiti oli näiden perättömien lastensuojeluilmoitusten takana. Kuudetta vuotta jo taistelen saadakseni nämä perätöntä tietoa sisältävät lausunnot oikaistua.

      • 55u

        olla raskasta kahdenkin vanhemman taloudessa varsinkin jos ei olla yhtä mieltä kasvatuksestaa.Mutta puhu suoraan mihin hänen oma elämänsä johtaa jos alkaa kärjistymään esim.kouluvaikeudet.Yritä ehkäistä ylenmääräinen kotoa pois olo,monta vaaraa vaanii siellä...

      • ketju,
        Petetty kirjoitti:

        Älä ota yhteyttä sossuihin. He tekevät törkeää vääryyttä muka lapsen edun nimissä. Tyttäresi voi tulla sijoitetuksi. Nämä "mahot lehmät", jotka ei itse saa lapsia, tarvii niitä toisilta. Aborttilain mukaan loppui adoptiot, joten yhteiskunnan täytyi keksiä toinen keino saada lapsi näille edellä kerrotuille. Voimia Sinulle Monan äiti!

        mutta pakko kahden teinin äitinä sanoa -liekö joku muukin näin maininnut- että jossain vaiheessa tuntuu suorastaan siunaukselliselta ajatukselta, että tulisi joku ja veisi nämä. Vaikka huostaan, ihan sama, kun omat voimat alkaa olla puserrettu viimeiseen pisaraan. Tänään oli 12vuotiaan kanssa puhe, sen minkä nyt sattui kuuntelemaan, että jos näin käy, lastensuojelu saa ilmoituksista tarpeekseen ja vie, sanon, että antaa mennä ja laitan kädet korville, etten kuulisi etteivät halua. Alkaa olla ihan yksi ja sama.

      • uuik

        sitä tukiperhettä ajattele ellei ihan aineisiin sekaannu,itseluottamusta,oma lapsi!

      • eeuiuo
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        taida tietää mistä puhut.Kotiinpäin ei siellä todellakaan eletä aina.

      • yykaakooneevii

        Kandee todella ottaa yhteyttä sos.toimeen. Sieltä nimittäin löytyy yksi romminvarma ratkaisu pulmaanne :)
        ps.Huostaanotetuista ei tarvi maksaa elatusmaksuja,vissiin????

      • Vakava varoitus
        Saman kokenut kirjoitti:

        Minulla on samanlaisia kokemuksia. Maailma vaan on tällä hetkellä niin kustannustehokkuutta vaativa, tai mikä lie syynä, että nuoret, varsinkin tytöt reagoivat varsin voimakkaasti. Kaikki mitä olet opettanut, kasvattanut, ollut hyvä äiti on valunut hukkaan...? Siltä välillä tuntuu...
        Itse hain apua sosiaalityöntekijän kautta. Heillä ei ole mitään syytä varastaa lapsia huostaan. On olemassa perhetyöntekijöitä, jotka yrittävät auttaa perheen asioita järjestykseen. Nuoren karmean käytöksen takanahan on pahaolo. Joskus ei perhetyöntekijöidenkään apu ole riittävä, silloin he varmasti ohjaavat eteenpäin. Usko pois, se on kaikkien parhaaksi teidän perheessä.
        Onneen ei ole oikotietä. Nuoren palaaminen jonkinlaiseen järjestykseen vie kyllä oman aikansa. Siihen ei riitä viikko eikä kuukausi. Mutta jossain vaiheessa helpottaa.
        Suosittelen ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon. Sieltä ihan oikeasti saa apua. Minäkin sain ja olen ihan tavallinen, kunnon äiti. Minulta vain loppui keinot kesken. Tyttäreni on saamassa apua. Hänen on ollut vain mahdotonta purkaa pahanolon tunteitaan muuten kuin agressiivisuutena.
        Sitäpaitsi äiditkin tarvitsevat voimia jaksaakseen.....

        Leena

        Anteeksi nyt vain, mutta on törkeää mainostaa lastensuojelua ihan vain sen takia, että itselläsi kävi loistava tuuri asua sellaisessa kunnassa, jossa ihan oikeaakin apua on tarjolla, koska läheskään kaikkien kuntien lastensuojelussa ei ole muuta "tukea" kuin huostaanotto.

        Juurihan uutisoitiin, miten sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestön yhdessä jonkun lastensuojelujärjestön kanssa tekemän tutkimuksen mukaan kunnissa on VAKAVIA PUUTTEITA sen suhteen, onko oikeaa, auttavaa tukea todella tarjota. Usko edes heitä, vaikka et palstoilla yksityishenkilöiden kirjoituksia uskoisikaan.

      • 33
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        Etkö yhtään seuraa edes mediaa, vaikka sekin kyllä suurelta osalta on vain täynnään valheellista lastensuojelua ylistävää propagandaa?

        Etkö nähnyt edes Mtv3:n aamu-uutisia 10.8, jossa esiteltiin yksi törkeimmistä laittomista huostaanotoista, mitä itsekään olen kuullut Suomessa tehdyn. Olen nimittäin tutustunut tapaukseen paremmin jo ennen uutislähetystä.

        Mitähän muuten mahtanet tarkoittaa kotiavustajalla? Lastensuojelun tarjoamaa lumeapuako eli perhetyöntekijää? Tutustupa ns. Naanalin tapaukseen, jossa lapsi huostaanotettiin perhetyöntekijän valheiden perusteilla, joita hän esitti sosiaalityöntekijöille. Vaikka ihme tapahtui ja hallinto-oikeus kotiutti lapsen, niin silti hän joutui olemaan laittomasti huostaanotettuna lähes vuoden, se on pienelle lapselle todella pitkä aika. Lisäksi pitää huomioida, että hallinto-oikeus sijaitsi samalla alueella, jossa suomalais-venäläisen pojan tapaus sattui ja siitä vellova kohu oli silloin pahimmillaan. Voisit tutustua tarkemmin myös yleensä hallinto-oikeuskäytäntöihin, niin ymmärtäisit, miten vaikea on saada oikeutta lapselle edes tuomioistuimessa. HO:t eivät todellakaan ole sama asia kuin rikosoikeudet, joissa sentään on tehty poliisitutkinta tapauksesta ja tuomio annetaan todisteiden ja näytön perusteella.

        Moni kunta on vaihtanut oikeat tuet pelkkään lumetukeen, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että ptt tulee kotiin keskustelemaan vanhemman kanssa. Terapeutti hän ei ole missään tapauksessa koulutukseltaan, eikä välttämättä edes mikään kasvatusalan ammattilainenkaan. Perheen saama hyöty tuollaisesta tuesta on plus miinus nolla eli joka vanhempi, jolla on ystäviä, saa vähintään saman tuen juttelemalla tuttaviensa kanssa. Se voi olla jopa miellyttävämpi tapa ruotia asioita, kuin puhuminen tuiki tuntemattomalle, jonka motiiveista ei ikinä voi olla varma.

      • 17
        minna kirjoitti:

        Ei viranomaisilla ole syytä varastaa kenenkään lasta, jos kotona on sellainen tilanne, että siellä on edes tuen kanssa mahdollista asua.

        Nykyisin sosiaalityössä pyritään siihe, että perhettä ja vanhempia tuetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Huostaanotto on harvinainen ja ehdottomasti viimeinen keino. Eikä silloinkaan lasta varasteta, vaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa kannustetaan ja tuotaan.

        Viranomaiset ovat sitä varten, että he auttavat perhettä. Nykyään on hyvin monia erilaisia keinoja tukea perheen elämää (tukiperhe, kotiavustaja, ...)

        Anteeksi nyt vaan minna, mutta karistappa nyt ne vaaleanpunaiset lasit jonnekin ennenkuin annat neuvoja asiast ajosta et selvästikään tiedä mitään. Sinäkö muka vastuun kannat jos joku neuvojesi perusteella toimii, ja se pilaa koko loppuelämän sekä häneltä itseltään että lapsiltaan.

    • Tuide

      Mulla on myös murkku 14v poika. On ollut yhtä vuoristorataa. Yksi viikko voi mennä niin, että ajattelee et vois vaikka lähteä pois hetkeksi, mutta taas toinen viikko voi olla kuin ihana kesäpäivä. Olen ajatellut ettei murkkuikää voi ikuisesti kestää, ja toivon että kunnialla selvitään...mutta kuopus on tulossa perässä murkuksi.

      Olen pitänyt selvät kuviot alusta saakka, välillä se lipsuu ku ei aina jaksa vahtii ja komentaa.

      Jos sovituista ajoista ei pidetä kiinni > yleensä illan mittaan aletaan viestittää lisää aikaa > niin olen pyytänyt aikasemmin kotiin. Jos meillä ei vastaa toiseen soittoon, niin äiti on paikalla hakemassa. En aina edes tiedä missä toinen menee, mutta ei ole tarvinnut hakea keskenkaiken mistään > iltamenojen lisääntyessä, pari vuotta sitten, onnistuin pari kerta hakemaan paikan päältä "kavereiden" joukosta ja se on jonkin verran noloa joten ei ole tarvinnut sen jälkeen lähteä etsimään.

      Ymmärrän tunteesi täysin, aina ei mene niinkuin olisi suunnitellut tai edes sinne päin. Mutta toivottavasti jaksat, tulee se aika jolloin ne vaatteet ovat ainakin tuolilla tai kaapissa, ja omat jäljet siivottu.

      Ja jos se yhtään sua lohduttaa, niin 3vuoden päästä asiat voivat olla hyvinkin toisin (mä ainakin elän siinä toivossa).

    • itsekin äiti

      murkkuikä on kamalaa aikaa niin vanhemmille kuin lapsillekin.
      meillä on kaksi murkkua kotona ja toisella oli aika kova murkkuikä.
      pahimmillaan noin vuosi sitten,jolloin mikään ei kelvannut ja isälle vängättiin vastaan joka asiasta.lopulta tein tytölle selväksi että kaikki ylellisyydet lähtee siksi ajaksi kunnes käytös paranee.huoneesta poistettiin telkkari,videot,mankka ja puhelin.sanoin tytölle että jos ei asioista keskustelu maistu,mennään perheneuvolaan keskustelemaan ja siellä voi istua tuppisuuna vaikka kuinka kauan mutta niinkauan kun on tarvis.
      shokki herätys auttoi ja hetken kiukuttelun jälkeen puhekin luisti.
      ihan tavallinen tyttö meillä,koulun hoitaa ja kotona on asiallisesti.
      nyt onneksi jo murkkuikä rupee helpottaan likka on jo 16 ja välillä jälkikäteen naurattaa sanasodat ym.
      vie likkas just vaikka perheneuvolaan ja tee selväksi ettet anna periksi,asioista on puhuttava!
      tsemppiä teille molemmille!!!

      • Paskavarvas

        huoneesta poistettiin telkkari,videot,mankka ja puhelin

        -----------------------------------

        Jeps' ja sitten ihmetellään, että mikä näitä pullamössöjä vaivaa, kun kaikki romut mitä haluaa "tipahtaa taivaasta". Niin kyllähän sitä väkisin alkaa murrosiässä uskomaan, että koko maailma pyörii oman navan ympärillä.

        Kannattaa hommata sille pullamössöpenskalle vielä cokis-automaatti huoneeseen. Eihän sille nirsolle "teiniprinsessalle" kelpaa mitkään muut juomat.

        ----------------------

        Ai, minäkö katkera materiaalisesti niukasta ja ankeasta lapsuudesta. Paskan marjat, olen ihan tyytyväinen, että oli aina KUNNON KOTIRUOKAA pöydässä ja SÄÄNNÖLLISET RUOKAILUAJAT. Niin ei sekään minua näin jälkikäteen vituta, että kaikki pennut joutuivat vuorollaa osallistumaan kotitaloushommiin. Opinpahan siinä sivussa työnteon merkitystä.

      • 17

        Moni on kokenut, että tiettyjen etujen pois ottamisella uhkaaminen voi tuottaa hyviä tuloksia, mutta ei voi ennustaa niiden toimivan kaikkien kohdalla. Joillain nuorilla se vain lisää uhmaa entisestään.

        Kokeile myös tytön tarvitessa esim. uusia vaatteita, meikkejä tms, niin sanot niitä hankittavan vasta kun käytös paranee ja kotiintuloaikoja noudatetaan.

        Jos mikään ei auta, niin uhkaa lastensuojelulla. Huostaanotto voi kylläkin vain pahentaa tilannetta, siitä ovat monet rehelliset laitosten johtajatkin kertoneet varoittavia esimerkkejä. Eikä sijaisvanhemmilla ole taitoja yhtään sen enempää taistella murkun kanssa kuin omillakaan vanhemmilla. Huostaanotetun kohdalla vain kaikki lapset uhma, jopa tavallinen murkkuikä katsotaan "oireiluksi", joka todistaa vanhempien huonoutta ja laiskuutta kasvattajana.

    • Kiitoksia kaikille

      Olen saanut tässä useita hyviä neuvoja. Ja lohduttaa paljon, että tiedän ettei tyttäreni ole epänormaali, vaan suunnilleen murkkuiästä johtuvaa "normaaliutta"
      Yritän kokeilla ohjeitanne, mutta sen lyömisen jätän väliin
      Ja jos vain vielä tulee lisää kirjoituksia, niin luen hyvin mielelläni. Lohduttaa hiukan tässä tilanteessa.
      Eli kiitos

      • äiti

        Tunnen monia äitejä ja isiä, niin yksinhuoltajia kuin yhteishuoltajia tai mitä tahansa perheitä ja perhemuotoja. Kaikki tietävät kyllä sen, että rajat tulevat kotoa. Murkkuiän jo ohittaneiden nuorten äitinä kerron vain sen, että jatkuva passaaminen ja toisaalta huutaminen ei auta. Tiukka rajanveto auttaa parhaiten.

        Olen itse hakenut murkkuni kotiin, kun kotiintuloaika ei pitänyt. Olen myös ollut tekemättä niitä kotitöitä, joita murkulle olen antanut. Tiskivuori on kasvanut, vaatteet ovat jääneet pesemättä ja ruokakaupassa on jäänyt käymättä. Minä en ole hoitanut niitä, jos murkun on pitänyt ne hoitaa. On hyvin nopeasti oppinut tekemään ne ajoissa, koska on huomannut, ettei kukaan tee niitä hänen puolestaan.

        Pelit ja vehkeet on myös takavarikoitu tarvittaessa. Aina on kuitenkin tehty, niin kuin on sanottu. Uskottava täytyy olla, jos ensin aikuisena näin sanoo. Murkkuni eivät koskaan epäilleet, ettenkö minä tai isä toimineet niin kuin sanoimme.

        Syliä ja rakkautta annettiin paljon, puhuttiin paljon ja riideltiin, mutta sopuun aina päästiin. Lasten täytyy voida luottaa siihen, että vanhemmat auttavat. Jos se ei onnistu ja voimat loppuvat niin apua löytyy ja sitä kannattaa käyttää.

        Voimia!

      • masa

        Miten tyttärelläsi koulussa menee? Voisit olla sinnekkin yhteydessä, vaikkapa kuraattoriin.
        Minullakin on 13-v. neiti ja lapsihan se todellakin vielä on.Meillä on murrosikä mennyt kohtalaisen hyvin, koska tyttö on tottunut tiukkoihin rajoihin.
        Joskus kun yrittää jotain rajoja omatoimisesti venytellä, keskustellaan asiasta, ja usein tuntuu, että hän on tyytyväinen kun ei saa kaikkea periksi, vaikka muodon vuoksi kiukutteleekin.
        Tarvittaessa menee kännykkäoikeus, rahaa ei tipu ja kotiarestikin on koeteltu keino.Samoin hänellä on kotihommat joiden tekemisestä ei tarvitse tykätä, mutta ne on tehtävä.
        Mutta; kannattaa ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään. Sinun tyttäresi parhaaksi on, että hänet pysäytetään ja pistetään ruotuun ennen kun on pakkotilanne.

      • oikeesti

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

      • Deja-vu
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        Hei, mulla on itsellä ihan samanlaisia kokemuksia murrosiästäni. Tosin olen itse käynyt sen muutama vuosi sitten läpi, olen 23.
        Mulla on ihan samanlainen fiilis siitä, että pienikin negatiivinen palaute vanhemmilta ja etenkin isältä, loukkasi tosi pahoin ja usein meninkin yksin huoneeseeni itkemään. Johtunee varmaan hankalasta isä-suhteesta, joka on ollut koko ikäni ajan hankala (myös kun olin lapsi). Kehuja en minäkään juuri lapsena ja nuorena kuullut, etenkään isältä.

      • äiti
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        Tiedätkös mitä? -Myös äideillä ja isillä on oikeus tulla kuulluksi. Jos toinen keskustelu kumppani vielä huutaa loukkauksia päin naamaa ei kyseessä ole vakavaksi tarkoitettu kommunikointiyritys. Kenenkään ei tarvitse sietää törkeyksiä. Ei edes vanhempien. Miten käyttäydyt ystäviesi kanssa? Haistatteletko heillekin päin naamaa? Olisiko sinulla edes ystäviä tuolla käytöksellä? Käyttäydy lapsellisesti -sinua kohdellaan kuin lasta. Huuda ja räyhää -sinua ei edes oteta todesta. Kokeile ensikerralla asiallisempaa suhtautumistapaa. Voit yllättyä tuloksista.

      • vaikea murrosikä
        Deja-vu kirjoitti:

        Hei, mulla on itsellä ihan samanlaisia kokemuksia murrosiästäni. Tosin olen itse käynyt sen muutama vuosi sitten läpi, olen 23.
        Mulla on ihan samanlainen fiilis siitä, että pienikin negatiivinen palaute vanhemmilta ja etenkin isältä, loukkasi tosi pahoin ja usein meninkin yksin huoneeseeni itkemään. Johtunee varmaan hankalasta isä-suhteesta, joka on ollut koko ikäni ajan hankala (myös kun olin lapsi). Kehuja en minäkään juuri lapsena ja nuorena kuullut, etenkään isältä.

        Olen 16v. tyttö. Minulla on kuulemma ollut vaikea murrosikä. Olen käynyt aivan samoja kokemuksia mitä noissa muissa viesteissä on ollut. Jos oikein muistan niin pahimmillaan murroikäni oli kun olin 13-14v. Nyt olen kyllä ONNEKSI rauhoittunut ja ymmärrän enemmän asioita eikä kapinointi ole ratkaisu. Murroikä on rankkaa aikaa vanhemmille ja murrosikäiselle. Vanhemmille sitä vain että koittakaa kestää ei se pahin murrosikä kohta kestä kuin vaan 3-4 vuotta.

      • "murkku" myös..
        Deja-vu kirjoitti:

        Hei, mulla on itsellä ihan samanlaisia kokemuksia murrosiästäni. Tosin olen itse käynyt sen muutama vuosi sitten läpi, olen 23.
        Mulla on ihan samanlainen fiilis siitä, että pienikin negatiivinen palaute vanhemmilta ja etenkin isältä, loukkasi tosi pahoin ja usein meninkin yksin huoneeseeni itkemään. Johtunee varmaan hankalasta isä-suhteesta, joka on ollut koko ikäni ajan hankala (myös kun olin lapsi). Kehuja en minäkään juuri lapsena ja nuorena kuullut, etenkään isältä.

        Hei te aikuiset.
        Olettehan te itsekkin ollet "murkkuja"! Miettikää omaa murrosikäänne! Pitäisikö kaikki"murkut" viedä hullujenhuoneelle!?.. Ymmärrän kyllä, että rajat pitää olla ja että vanhemmat asettavat rajoja, koska rakastavat lastaan, mutta liian tiukat rajat ja huolehtimiset ärsyttävät...
        antakaa lastenne välillä mennä, mutta niin, että tiedätte sen itse minne he ovat lähteneet ja kenen kanssa..! Yrittäkää ymmärtää ja puhua lastenne kanssa rauhallisesti. Itse en suostu kuuntelemaan, jos vanhempani huutavat minulle. Samanlaisia "hulluja" te olette olleet!!!

      • "MurKKu"
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        Olen 13w tyttö(kohta 14)ja mua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään toi "murkku" homma..tiedetään, että me ollaan aika hankalia, mutta ihan ku ette ite olis ollu samanlaisia sillo nuorena!!! Ajatelkaa vähä omaa murrosikäänne ja verratkaa sitten meidän.. Aika samanlaista, eikö!?Okei, sit tähän päihde juttuun...--->On niitä, jotka juo, polttaa, käyttää huumeita yms.. Mutta ei todellakaan kaikki!!! Jos ootte hyviä vanhempia, teidän pitäis sen verran tuntee omaa lastas, että tietäsit kuuluuko se tähän "päihde porukkaan" vaiko tähän "kiltteihin teineihin"..Omasta mielestä siinä ei oo mitään pahaa jos on kaverin luona yötä perjantaina tai sit käy jossain bileissä.....Mutta vanhempien pitäis tietty tietää nää kaikki:missä ne bileet on..onko vanhemia kotona ymss..AJATELKAA HYVÄT IHMISET!!!!!!!!

      • Delilah22
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        Kuulostat samalta kuin minä jotain 7-8 vuotta sitten. Mulla oli sama juttu, että vaikeaa murrosikääni ja pahaa mieltäni ei ymmäretty tarpeeksi. Olin ainakin isäni mielestä tahallani hankala ja inhosin muka häntä,vaikka todellisuudessa niin ei ollut.En vain osannut kertoa ongelmistani, kun tuntui että joka asiasta huudettiin tai en osannut tehdä pienintäkään asiaa oikein. Näin meni monta vuotta, vaikka murrosikä helpottikin jossakin vaiheessa. En tänä päivänäkään ole missään loistoväleissä isäni kanssa, vaikka olen jo asunut hyvän aikaa omassa asunnossa. Aitini kanssa taas välit ovat mielestäni loistavat.

        Tsemppiä sulle 14-vuotias tyttö.

      • Risuparta

        Mielestäni sinun tulisi ensimmäisenä lopettaa tytön kanssa huutaminen,keskustele rauhallisesti.Älä missään tapauksessa huuda tai korota ääntäsi,vaan anna lapsesi huutaa yksin. Aseta rajoitukset tavallaan hänen omilla ehdoillaan,eli älä edeltä käsin maalaa piruja seinille,vaan anna hänelle tavallaan omaavastuuta,kotiin tulemisiin ja jos rahaa on sitä vain kohtuullisesti mukaan.Koeta hillitä itsesi vaikka tuntuisi kuinka pahalta,äläkä anna periksi siitä mitä olet alkanut tekemään,ole myöskin oikeudenmukainen, etkä muistele taaksepäin tai syyttele,mitä on jo tapahtunut vaan eläkää päivää kerrallaan. jatkoja??

      • taiska65
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        luin juttusi ,meillä todellakin kuunnellaan ja yrit. keskustella,ja annetaan todellakin olla omassa huoneessa rauhassa mutta sekään ei ole hyvä joskus menee paremmin... halaan ja kerron että pidän ja välitän ja kehun kun tekee jotakin ja en todellakaan ole mäkättävä äiti.tyttöni kaverit samanikäiset kysyy miks huuat äidilles ku se on nasta tyyppi ja jaksaa kuunnella ja ottaa kantaa niin tyttöäni hävettää ja huuto ja kiukku on sen jälkeen rajumpaa..joten kerrohan mitä teen väärin ?????????

      • äiti
        Risuparta kirjoitti:

        Mielestäni sinun tulisi ensimmäisenä lopettaa tytön kanssa huutaminen,keskustele rauhallisesti.Älä missään tapauksessa huuda tai korota ääntäsi,vaan anna lapsesi huutaa yksin. Aseta rajoitukset tavallaan hänen omilla ehdoillaan,eli älä edeltä käsin maalaa piruja seinille,vaan anna hänelle tavallaan omaavastuuta,kotiin tulemisiin ja jos rahaa on sitä vain kohtuullisesti mukaan.Koeta hillitä itsesi vaikka tuntuisi kuinka pahalta,äläkä anna periksi siitä mitä olet alkanut tekemään,ole myöskin oikeudenmukainen, etkä muistele taaksepäin tai syyttele,mitä on jo tapahtunut vaan eläkää päivää kerrallaan. jatkoja??

        Itse huomasin myös tuon, että aivan turhaa huudan lapsilleni, ne kyllä osas sulkee korvansa. Kun tuli erimielisyyksiä, niin laitoinkin heidät miettimään asiaa omaan huoneeseen, mutta niin, että kun hän sieltä tuli jonkun ajan päästä,(sääntö oli, et ei huudeta) niin hän sai selittää miksi teki niin kuin teki ja sitten puhuimme asia. Jotenkin siinä lapsi osas itse huomoida oman tekonsa.
        Niin monesti kyllä kuulee, että isät ei jaksa olla niin kärsivällisiä lastensa kanssa, toki poikkeuksia on niin kuin meissä äideissäkin. Mut juuri tytön ja isän suhde kärsii aina juuri murkkuiässä. Onneks jotkut isät jaksaa panostaa siihen että löytävät tyttönsä kanssa uuden yhteyden, mikäli se on kovin matkan varrella rakoillut. Tsemppiä murkuille ja niin iseille kuin äideillekkin!!!

      • janet
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        ilmesesti sun vanhemmat sitte on paskoja jotka koko ajan mäkättää, mut tämä yh-äiti joka nyt pyytää apua ongelmaansa ei kuulostanut sellaiselta marttyyriä leikkivältä lastaan lyövältä vanhemmalta. Aika paljon se on lapsen ja vanhemman suhtesta kiinni että miten homma toimii. Kato peiliin joskus muutenki ku meikatessa.

      • janet
        oikeesti kirjoitti:

        olen itse "murkku" 14-wee tyttö. Vanhemmat harvoin ajattelee että kun me huudetaan ja räyhötään, taustalla on ongelma josta haluaisi periaatteessa vihjata porukoille, mutta kun ne EI KUUNTELE. ne mäkättää kaikesta mahdollisesta, ja tuntuu etteivät haluakaan nähdä että on paha olo. Ja kyllä, mua on lyöty kun olen mennyt oikein hankalaksi, enkä Enää anna vanhempien halata tms, riistäydyn heti irti.
        ja nolaaminen kavereiden edessä ei auta, päinvastoin jos mun vanhemmat tekisivät sen välit lässähtäisivät lopullisesti paskaksi. ylitiukkojen rajojen asettaminen alkaa ärsyttää, siitä kuultaa läpi luottamuksen puute, (Pitääkö ne mua ihan idioottina? Kuvitteleeko ne että kun mä sanon jääväni yöksi jonnekin että mä oikeasti olen jossain vetämässä kamaa tms, idioottimaista?)
        kaikille vanhemmille KUUNNELKAA oikeasti, katsokaa ilmeitä ja eleitä kun kysytte että "mikä on hätänä?" Mä olen yrittänyt puhua joskus, mutta ne toteavat että "turpa kii, etsä tiedä mistään mitään kun olet noin nuori, jauhat vaan paskaa" olisi ihana jos ne joskus sanoisivat rakastavansa, mutta sitä en oo kuullut niin että muistaisin.
        ja tosi usein kun sanoo että "haluaisin nyt olla rauhassa, tahtoisin olla yksin" niin se ei mene perille. mun pitää huutaa että "painukaa vittuun mun huoneesta" paloauton volyymilla ennenkuin viesti menee perille. Kuka tahansa haluaa olla yksin ja rauhassa välillä, varsinkin nykyään haluaisin. Mutta just sellaisilla hetkillä nämä älynjättiläiset tulevat kimittämään ja mäkättämään kaikesta mahdollisesta. se on tosi kivaa aina kuulla että
        "Mä en kestä tota lasta" "voi ku se muuttais pois himasta" "mitä niin pahaa me ollaan tehty kun tuo on tuollainen" siinä alkaa tuntea olevansa kamala ihminen jota kukaan ei voikaan rakastaa, kun aina kaadetaan vaan paskaa niskaan, eikä kehuta enää mistään. sitten kaikki "pitääkö sun jättää voi aina pöydälle" kin alkaa tuntua hitonmoiselta loukkaukselta.
        en nyt tarkoita että pitäisi antaa tehdä mitä vaan ja ottaa kaikki paskat sanat tyynesti päin naamaa, mutta että te kuuntelisitte meitä,tai no, omia nuorianne, ja sanokaa että rakastatte. sanokaa se. oikeesti.

        voi pientä tyttöraukkaa... "mua on lyöty kun olen mennyt oikeen hankalaksi." Eli kenessä vika? Kato peiliin muutenki ku meikatessa.Ei ne vanhemmat sun kaa huvikseen tappele (tai jos sen tekee, ne ei oo normaaleja.) Sen kyllä sanon, että vanhempien on todella helppoa leikkiä marttyyriä tyyliin "mitä me ollaan tehty ku lapsi on noin vaikee" tai "minä oon ainaki yrittäny olla hyvä äiti/isä mut ei näytä kelpaavan", kokemusta löytyy, itsellä on todellinen marttyyri-äiti.

      • janet
        "murkku" myös.. kirjoitti:

        Hei te aikuiset.
        Olettehan te itsekkin ollet "murkkuja"! Miettikää omaa murrosikäänne! Pitäisikö kaikki"murkut" viedä hullujenhuoneelle!?.. Ymmärrän kyllä, että rajat pitää olla ja että vanhemmat asettavat rajoja, koska rakastavat lastaan, mutta liian tiukat rajat ja huolehtimiset ärsyttävät...
        antakaa lastenne välillä mennä, mutta niin, että tiedätte sen itse minne he ovat lähteneet ja kenen kanssa..! Yrittäkää ymmärtää ja puhua lastenne kanssa rauhallisesti. Itse en suostu kuuntelemaan, jos vanhempani huutavat minulle. Samanlaisia "hulluja" te olette olleet!!!

        paitsi etteivät välttämättä ole olleet samanlaisin hulluja kuin nykyajan kaikkitietävät pikkupaskat jotka hilluvat -25 asteen pakkasella kaupungilla ilman pipoa "kampaus menee lyttyyn" ja toppahousuja "ne on lastenvaatteita" rööki huulessa ja siideripulla kourassa. Tai sitten pikkupillut pillunrallia vetämässä "hienon auton" takapenkillä, säälittävää oikeen. Sillon ku sun vanhemmat on ollu teinejä niin teinielämä on todellakin ollut hieman erilaista. Eikö?

      • sarira

        Kyllä se siitä helpottaa.Murkkuikä yleensä alkaa just 13 vuotiaana ja 15 v sen pitäis olla ohi mennyt, tietenkin kovin yksilölöllistä.Tämän sitten kuulin eilen nuorisopsykiatrilta.

      • Murkun äiti
        janet kirjoitti:

        paitsi etteivät välttämättä ole olleet samanlaisin hulluja kuin nykyajan kaikkitietävät pikkupaskat jotka hilluvat -25 asteen pakkasella kaupungilla ilman pipoa "kampaus menee lyttyyn" ja toppahousuja "ne on lastenvaatteita" rööki huulessa ja siideripulla kourassa. Tai sitten pikkupillut pillunrallia vetämässä "hienon auton" takapenkillä, säälittävää oikeen. Sillon ku sun vanhemmat on ollu teinejä niin teinielämä on todellakin ollut hieman erilaista. Eikö?

        Samanlaista oli 60 luvullakin vaikka asuttiin penellä paikkakunnalla. Hilluttiin kylillä vaikka 25 asteen pakkasella, ilman pipoa, leveät housunlahkeet jäässä niin että kopina kävi. Poltettiin tupakkaa ja viikonloppuisin juotiin minttusuklaata tai gini lonkeroa.

        Joskus päästiin lämmittelemään jonkun auton takapenkille.

        Varmaan monen teinin äidit ovat viettäneet samanlaista nuoruutta juuri tuolloin 60-luvulla.

        Mutta eroa oli siinä miten ohikulkijat, poliisi, vanhemmat suhtautivat räikeään häiriökäyttäytymiseen. Nykyään ei kukaan välitä.

        Ei ole itsellänikään ollut helppoa ih-äitinä. Voimat menee työelämässä ja rajojen asettaminen vaatii sellaista jämäkkyyttä, jota meistä äideistä ei aina löydy.

        Pojan kohdalla oli pakko luovuttaa ja ajatella todellakin pojan parasta, lähetin hänet isänsä luokse. Paremmin on mennyt.

      • Tyyytterö
        taiska65 kirjoitti:

        luin juttusi ,meillä todellakin kuunnellaan ja yrit. keskustella,ja annetaan todellakin olla omassa huoneessa rauhassa mutta sekään ei ole hyvä joskus menee paremmin... halaan ja kerron että pidän ja välitän ja kehun kun tekee jotakin ja en todellakaan ole mäkättävä äiti.tyttöni kaverit samanikäiset kysyy miks huuat äidilles ku se on nasta tyyppi ja jaksaa kuunnella ja ottaa kantaa niin tyttöäni hävettää ja huuto ja kiukku on sen jälkeen rajumpaa..joten kerrohan mitä teen väärin ?????????

        Et tee mitään väärin, TOIVON, ETTÄ OMA ÄITINI OLISI SAMANLAINEN ! :)
        Tyttäresi vain osoittaa että välittää sinusta, mutta väärin keinoin, tai siis, murrosikäisten keinoin.
        Jos hän ei pitäisi sinua niin tärkeänä, niin tuskin sinulle räyhäisikään.
        Mietippäs nyt; Menisitkö itse räyhäämään jollekkin, jota tuskin edes tunnet, tai jollekkin, johon et voi luottaa ?

    • Sijaisisä

      olet saanut.
      Selvät rajat ja johdonmulaisuus sekä mitä päätät niin pysyt niiden sanojesi takana.

      Meille on nyt tulossa 13 vuotias tyttö joka hyvin paljon muistuttaa tyttäresi käyttäytymistä.
      Tämä äiti myös yksinhuoltaja ja kääntyi koulupsykologin puoleen ja siitä lähti selvittely. Päätyivät ensisijassa että tukiperheeseen ensin alkuun joka kolmasviikon loppu ja sitten katsotaan mikä on tarve jatkossa.

      Sinun pitää muistaa että itse tarvitset myös lepoa ja omia harrastuksia omassa rauhassa. Se lisää sinun jaksamistasi.

      Älä uhkaile vaan jos mainitset esim. tukiperheestä ja sinne menemisestä, niin ota siitä myös selvää ja se tyttäresi läsnä ollessa. Menette rohkeasti joko koulukuraattorin puheille tai sosiaaliin ja puhutte selvinsanoin rehelliseti miten elämäntilanne teillä tällä hetkellä on.

      Me tukiperheessä emme ole lapselle isä emmekä äiti vaan tuemme lasta sekä äitiä tämänhetken elämän kaaoksessa.
      Meillä itsellämme sijaistyttö 13 vuotias täysin voi sanoa että on maanjäristys välillä mutta hallinnassa. Nyt sitten tähän lisäksi rohkenemme ottaa vielä yhden pyörremyrskyn joka tulee muuttamaan koko meidän elämäntilanteen.

      Toivomme että asiat menevät oikeille raiteille ja elämä alkaa tytölläkin kuin uuden tienhaaran löytäneelle jossa on selvät elämän ohjeet ja säännöt. Usein nämä kaikki on lapsilla tiedossa mutta se kokeilunhalu niiden kestävyydestä se on niin voimakas että oikein kipeää ottaa.

      Ihmettelet varmaan että miksi teemme tällaista auttavaa työtä, no kuten ymmärrät itsekkin että te molemmat tarvitsette apua ja ilman avunsaantia niin mitä tehdä?
      Niin se meidän motiivi on auttaminen.
      Eikä apua tarvitsevilla vanhemmilla tai lapsilla ole helppoa saada edes asiantuntevia tukiperheitä. Joten usein käy niin että yhdet ja samat perheet ovat kuin se viimeinen oljenkorsi hädässä. Nykyään oven takana on jonossa lapsia ja nuoria.

      Toivon sinulle vahvuutta ja jaksamista arjessa.

    • naana5

      Todellakin tarvitset apua.
      Tuon ikäinen lapsi ei saa olla enään yöllä tai illalla myöhään missään muualla kuin kotona.

      Ensiksi tulisi sinun tarkistella rajoja. Nyt lapsesi on aivan selvästi rajaton.
      Selvät säännöt, esim. kotiintuloajat, nimittelykiellot ym.
      Seuraavaksi valvot että ne toteutuvat. Et lähetä viestiä ja pyytele kotiin. Haet hänet ja annat kotiarestia jos homma ei toimi.
      Jos nämäkään ei auta, niin hanki lapsellesi uusi perhe.

    • isälleen

      anna lapsi isälleen vuodeksi, tms. kaipa teilla on yhteishuoltajuus.
      Se ihan oikeesti vois tehdä sille hyvää.
      Jos et ole pystynyt auktoriteettiäsi pitämään, sitä ei varmaan ole ollutkaan koskaan. itselleni on käynyt juuri samalla tavalla, en moralisoi, tiedän kokemuksesta!
      Kovat lait kotiin, kännykkä pois, rahat pois, jos ei ala tulla kunnoiotusta, ilmoita sossuun, että haluat sen sijaiskotiin tmv. hetkeksi.
      Todellakaan ei yhtään auta mamoilu nyt tässä. sinä sekoot, ja se lapsi on JO sekaisin.
      Sanon vielä kerran, että kokemusta on.

    • äippä

      Hei väsynyt äiti!
      Ymmärrän sua paremmin kuin hyvin, mullakin on murrosikäinen tyttö ja meillä on ollut samoja ongelmia. Mun apuni on ollut yksinkertainen, mutta tehokas: usko Jumalaan ja siihen, että Hän kuulee rukoukset ja VOI auttaa! Jos et itse jaksa tai halua rukoilla, niin mä voin rukoilla teidän puolesta, niin katsotaan miten asiat muuttuu! Kiitä sitten VAIN Jumalaa, kun asiat on kunnossa! Ok? :) VOIMIA!!!

    • Julia

      Te aikuiset määräilette liikaa ja ooot ihan turhaan huolissas ..
      antaisit vaan sen penikan olla rauhassa ja tehä mitä sitä huvittaaaaaaaa

    • 78maarit

      Hei. Kirjoitit varmaankin todella huolestuneena asiasta, Ymmärrän sinua. Itselläni ei ole vielä murkkuikäistä lasta, alle kouluikäisiä kylläkin. Heti aluksi minua ihmetyttää se ettet ole hakenut lastasi pois kun kotiintuloaika on ylittynyt.Itse olen sen kannalla että niin kannattaisi alkaa tekemään.Sekin voisi auttaa asiaa ja hieman nolata lastasi kavereiden edessä,terveellä tavalla. Myös kännykkä kannataisi laittaa vähäksi aikaa säilytykseen.Yleensä kun autoriteetin nmenettää niin voi sanoa, että siinä vaiheessa peli on jo jollain tasolla menetetty. Sinun ei pitäsi kysyä lapseltasi vaan olla se, joka tekee säännöt ja määräykset. Minusta tuntuu, että nykyaikaiset vanhemmat pyrkivät olemaan lapselle enempi kavereita kuin vanhempia, Mikä todellisuudessa olisi roolinne.Tasa-arvoisesti kumpaakin olis parempi.Oletko ottanut yhteyttä lapsen koululle ja jutellut mahdollisesti koulukuraattorin kanssa? Entä perheneuvola? Tai mielenterveystoimisto? Sinun olisi syytä myös vaatia lastasi kertomaan aina suunnitelmistaan ja siitä millaisessa kaveriporukassa hän kulkee ja mahdollisesti myös tavata ystäviä.Minulle tuli myös mieleen se että oletko varma ettei tyttösi vain ole alkanut käyttämään huumeita? Tai sortumassa sille tielle? Minä olen itse ollut myös murkku, mutta ehkä helpommasta päästä.Joten voin sanoa, että osa näistä "oireista" on normaalia kasvamista. Mitkä kuuluvat osana siihen sekasortoon mitä aikuiseksi kasvaminen vaatii tässä hormoonimyräkässä.

    • 3 murkkuikäisen äiti

      Hei!

      Tulipa jotenkin kotoinen olo kun luin kirjoituksesi. Itselläni tytär on 15-vuotias ja pojat 14 ja 12-vuotiaat murkkuikäiset. Tytär tuntuu pitävän minua välillä kynnysmattona sekä kotipiikana, jonka arvo lasketaan välillä miinusmerkkisenä. Ei siinä paljoa lohduta ajatus siitä kun räjähdyksiä tulee, että tämä on muutaman vuoden päästä ohi. Seinät on kovilla ovien paukuttelusta, sielu kipeenä haistattelusta ja kai naapureiden kärsivällisyyskin on jo koetuksella. Se on vaikeaa aikaa, halutaan olla isompia kuin ollaankaan aikusen vartalossa mutta lapsen mielellä. Välillä kun tulee oikein tiukka paikka ja tuntuu kummankin keskustelu jo muuttuneen hirviöiden karjumiseksi, olen mennyt vähäksi aikaa toiseen huoneeseen ja saanut itseni rauhoitettua. Sen jälkeen olen palannut takaisin ja yksinkertaisesti tämän pienen meikatun pahasuisen tyttöni napannut kainalooni ja halannut ja sanonut hänelle, että kaikesta huolimatta rakastan ja haluan, että hänellä olisi hyvä olla. Monesti tämä on laukaissut tilanteen siihen, että pieni mutruhuuli väpättää ja vääntäydytään irti ja mennään omaan huoneeseen josta muutaman kymmenen minuutin päästä tulee aivan toisenlainen tytär takaisin.
      Meillä on säännöt sellaiset tällä hetkellä, että kotiintuloajoista ei laisteta. Jos ei saada kiinni ja kotiin ei tulla luvatusti, seuraavat kaksi päivää pysytellään kotona. Muutaman kerran sitä ollaan rikottu, mutta kylmästi, hirveä äiti, olen ottanut avaimet pois ja sanonut, että ovi ei sitten aukea kun alaovet menevät kiinni. Pari kertaa ovat uhmanneet, mutta muutaman tunnin seisominen kylmässä ilmassa on kummasti muistuttanut sääntöjen olemassaolosta. Toinen joka sinun kannattaisi ottaa käyttöön, on selvittää tyttäresi kavereiden vanhempien puhelinnumerot. Yllätävän paljon tämänikäiset harrastavat sitä, että sanotaan menevän sinne yöksi ja vastaavasti kaveri sanoo kotonaan samaa. Silloin pysytte kärryillä kun on rinki vanhempia joista joku aina saa lapsensa puhelimen päähän. Silloin on helppo lähteä hakemaan myös sieltä omilta teiltä pois oma murkkunsa. Myös siinä varmaankin tulee keskusteltua toisten äitien kanssa yllätys, yllätys, samoista ongelmista. Murkkuikä on raastavaa lapselle, se on kasvamista aikuisuuteen ja irtautumista meistä vanhemmista, mutta se on raastavaa myös meille äideille ja myös isille, jotka myllerryksen keskellä joutuvat miettimään missä on tehnyt väärin kun lapsestani on tullut kotiterroristi. Ja teille murkut, jotka nyt satutte meidän kalkkiksien juttuja lukemaan, muistakaa kuitenkin, että aina syli on avoin ja sinne voi tulla vaikka kuinka hävettää oma rähinöinti. Monesti pieni hipaisu mennessä ja hiljaa lausuttu sana, sä oot kuitenkin paras äiti, peittää alleen monta kiukuspäissään sanottua haistattelua. Sinulle jaksamista ja kirjoita vaikka tänne palstoille kun oikein jurppii, tämä on yksi tie mistä saa itselleen lisää voimia ja pahan olonsa purettua. Toivotan sinulle hyvää kevään jatkoa ja voimia murkkusi kanssa!!

      • vanha äippi

        Minä olen juuri täyttäneen 15 veen tytön yh-äiti. Olen jo sosiaalikeskuksessa yhteydessä. Tytär käy nyt kerran viikossa siellä. Mikään ei auttanut, kaikki keinot yritetty.
        Pahin oli se vaihe, jolloin tytär pahoinpiteli minua kun yritin sulkea netin yhteyden tai ottanut kännyn pois, tietenkin ensin ilmoitin nyt lopetetaan yhtetydenotto. Jne... Olen täysin henkisesti musertunut. En nyt jaksa paljoakaan. Olen liian vanha, liki 50 vuotias. Vaihdevuodet ja murkkuikä, voi kamalaa!

      • ei vielä paljonkaan
        vanha äippi kirjoitti:

        Minä olen juuri täyttäneen 15 veen tytön yh-äiti. Olen jo sosiaalikeskuksessa yhteydessä. Tytär käy nyt kerran viikossa siellä. Mikään ei auttanut, kaikki keinot yritetty.
        Pahin oli se vaihe, jolloin tytär pahoinpiteli minua kun yritin sulkea netin yhteyden tai ottanut kännyn pois, tietenkin ensin ilmoitin nyt lopetetaan yhtetydenotto. Jne... Olen täysin henkisesti musertunut. En nyt jaksa paljoakaan. Olen liian vanha, liki 50 vuotias. Vaihdevuodet ja murkkuikä, voi kamalaa!

        Älä nyt omaa ikääsi kauhistele.Monet haluavat varta vasten äidiksi vasta yli nelikymppisinä,esim 43 v.synnyttäjä on murkun äiti vasta 58-vuotiaana,kuinkahan he jaksavat sitä melkein kuusikymppisinä.Onneksi olin nuorimmankin murkun äiti jo 45 v ja edellisistä murrosikäisistä oli se etu,ettei tilanne tullut uutena yllätyksenä.

    • pikkumurkkuni

      En lähde arvostelemaan kasvatusmetodejasi. Minunkin pikkutytöstäni on tullut äksyilevä tuittupäinen neiti, mutta rajansa silläkin...
      Onko sinulla muita lapsia? Mutta nyt kun lapsesi tulee kotiin, valmista jotain mukavaa purtavaa ja otat hänet keskusteluun topakasti. Sinun on kerrottava lapsellesi määrätietoisesti rajat, missä nyt sitten mennään ja mikäli asia ei toimi, kerrot myöskin seuraamukset ja PYSYT NIISSÄ päämäärissäsi. Tuon ikäinen lapsi ei ole myöhään ulkona eikä myöskään jää yöksi sinne minne huvittaa. TYTTÄRESI KAIPAA RAJOJA!!!
      Kerrot myös rakastavasi lasta vaikeissakin tilanteissa. Ja kerro myös ja perustele, että lapsellasi on myös oikeus mielipiteeseensä, mutta rajansa kaikella. Muista perustella miksi toimit näin.
      Ellei asia rupea korjaantumaan, ota yhteyttä vaikkapa kouluterveydenhuoltoon.

      • pikkuneiti

        Minä itse olen nyt 15 vuotias tyttö, ja minusta nuo rajat ovat älyttömän löysiä.. Siis mun omat vanhemmat ei ole koskaan antanut mun olla edes 12 pidempään illalla pois kotoa. Ja muutenkin, vanhempieni on aina pakko tietää missä olen, kenen kanssa ja koska tulen kotiin, ja he soittavat illalla kerran tai pari että miten menee ja millä tulen kotiin.. Se on mulle älyttömän raskasta, kun kaikki kaverit saa olla paljon pidempään ulkona, enkä tajua miksen ite saa olla, mutta ymmärrän kyllä että ovathan noi huolissaan, nuoret kun tuolla kylillä tekee kaikkea typerää, juovat heti kun vanhemmilta silmä välttää, tekevät pahojaan... Itse en ole edes "uskaltanut" vielä juomista ja muuta alottaa, ihan vanhempieni takia. Ne sanoo luottavansa muhun, että jos meen ulos kavereiden kanssa, niin en juo.. Ja jos ne sais mut juomisestakin kiinni, varmasti olisin monta viikkoa kotona ilman tv:tä, tietokonetta, kännykkää... Ja vanhemmilleni en koskaan uskalla haistatella, kunnioitan sen verran vanhempiani.. On mussakin kapinamieltä, mutta mä en uskalla huutaa vanhemmilleni, enkä sanoo mitään pahaa, koska mä en halua loukata niitä, koska voin saada kotiarestia tai vähintäänkin puhuttelun jos haukun vanhempiani.. ...Liian tiukat rajat? Ehkä, mutta toisaalta tässä iässä alan huomaamaan että ihan hyvä kun mulla on tiukat porukat, ei mua edes kauheesti kiinnosta tuolla ulkona olla.. Ja musta tuntuu että olin 13 vuotiaana ihan lapsi, en todellakaan ollut lähelläkään tätä "äly"määrää mitä nyt on.. Mitäköhän typerää sillon olisin tehnyt, jos olisin saanut olla 10 pidempään ulkona...? En halua edes tietää.. Mutta ei hyvä, ei hyvä. Joku tuossa kirjotti, tv, kotiavaimet, radio, kännykkä ja kaikki pois vaan jos ei kotiin tule, ja mee ihmeessä hakemaan se sieltä kyliltä ... Nuorten täytyy vanhempiaan totella vaikka vanhemmat ei antas iltasin kylille mennä ollenkaan! Ja sen sanon, että muhun ei tehoo äidin huuto ollenkaan, muhun tehoo se kun se laittaa mut istuun keittiön pöydän ääreen, ja se puhuu asioista rauhassa, sillon vasta kuuntelen... Mutta voimia sulle, mä tiedän että me kakarat osataan olla aika hirveitä.:)

      • Lapseton nainen

        Tietenkään 13-vuotiaan oikea paikka ei ole yöllä ulkona. Mutta entä kun hän ei noudata vanhempien sääntöjä? Häkkiinkö sinä omat lapsesi laitat?

      • Äippä18
        pikkuneiti kirjoitti:

        Minä itse olen nyt 15 vuotias tyttö, ja minusta nuo rajat ovat älyttömän löysiä.. Siis mun omat vanhemmat ei ole koskaan antanut mun olla edes 12 pidempään illalla pois kotoa. Ja muutenkin, vanhempieni on aina pakko tietää missä olen, kenen kanssa ja koska tulen kotiin, ja he soittavat illalla kerran tai pari että miten menee ja millä tulen kotiin.. Se on mulle älyttömän raskasta, kun kaikki kaverit saa olla paljon pidempään ulkona, enkä tajua miksen ite saa olla, mutta ymmärrän kyllä että ovathan noi huolissaan, nuoret kun tuolla kylillä tekee kaikkea typerää, juovat heti kun vanhemmilta silmä välttää, tekevät pahojaan... Itse en ole edes "uskaltanut" vielä juomista ja muuta alottaa, ihan vanhempieni takia. Ne sanoo luottavansa muhun, että jos meen ulos kavereiden kanssa, niin en juo.. Ja jos ne sais mut juomisestakin kiinni, varmasti olisin monta viikkoa kotona ilman tv:tä, tietokonetta, kännykkää... Ja vanhemmilleni en koskaan uskalla haistatella, kunnioitan sen verran vanhempiani.. On mussakin kapinamieltä, mutta mä en uskalla huutaa vanhemmilleni, enkä sanoo mitään pahaa, koska mä en halua loukata niitä, koska voin saada kotiarestia tai vähintäänkin puhuttelun jos haukun vanhempiani.. ...Liian tiukat rajat? Ehkä, mutta toisaalta tässä iässä alan huomaamaan että ihan hyvä kun mulla on tiukat porukat, ei mua edes kauheesti kiinnosta tuolla ulkona olla.. Ja musta tuntuu että olin 13 vuotiaana ihan lapsi, en todellakaan ollut lähelläkään tätä "äly"määrää mitä nyt on.. Mitäköhän typerää sillon olisin tehnyt, jos olisin saanut olla 10 pidempään ulkona...? En halua edes tietää.. Mutta ei hyvä, ei hyvä. Joku tuossa kirjotti, tv, kotiavaimet, radio, kännykkä ja kaikki pois vaan jos ei kotiin tule, ja mee ihmeessä hakemaan se sieltä kyliltä ... Nuorten täytyy vanhempiaan totella vaikka vanhemmat ei antas iltasin kylille mennä ollenkaan! Ja sen sanon, että muhun ei tehoo äidin huuto ollenkaan, muhun tehoo se kun se laittaa mut istuun keittiön pöydän ääreen, ja se puhuu asioista rauhassa, sillon vasta kuuntelen... Mutta voimia sulle, mä tiedän että me kakarat osataan olla aika hirveitä.:)

        Innolla odotan tuota murkkuikää vaikka tyttäreni on vasta alle vuoden vanha:) Itsekin olin aika kamala ja en voi muuta lohduttavaa sanoa kun että kyllä se menee ohi ennen kun yläaste loppuu. Sitten tyttäresi ymmärtää minkälainen on ollut ja varmasti pyytää anteeksi, katuu tekojaa ja yrittää hyvittää ne.
        Mun vanhemmat yritti aikoinaan ihan kaikkea, puhelin otettiin pois, mut lukittiin huoneeseeni, monen viikon kotiaresti ym. Mutta mikään ei auta tuohon sairauteen.. Kun liittymäni suljettiin, pyysin 13vuotiaana 19vuotiasta poikaystävääni hankkimaan minulle uuden liittymän. Ja kun mut suljettiin huoneeseeni, viilsin ranteeni auki ja poltin tupakkaa sisällä. Hullu mikä hullu. Ja kun jouduin kotiarestiin, kieltäydyin syömästä ja puhumasta, kaksi vuorokautta tätä kesti kunnes vanhempani päästivät mut menemään. Murkkuikään ei vaan auta mikään muu kun aika.
        Järjestäkää yhdessä mukavia viikonloppu matkoja, raahaat tyttäresi väkisin mummolaan ja sinä saat leputtaa hermoja ja levätä vähän. Tai lähde itse välillä jonnekin ja jätä tyttäresi isänsä hoiviin. Yritä olla välittämättä, muutaman vuoden päästä tilanne on aivan toinen.

    • mamma muu

      no moikka . minun kaverilla on 7 lasta josta nuorin on 15 hän sanoi että "ainut tehtävä murkkujen vanhemmilla on SELVITÄ HENGISSÄ" minä olen selvinnyt yhden murkun hengissäja nyt on toinen menossa. olen aika ajoin vi..n lehmä mutta otan sen kiitoksena että hän uskaltaa olla minulle murkku. kerron hänelle että hänessä on puolet minua joten muuuu vain. koeta jaksaa ja muista että sinä olet äiti ja sinä päätät. terveisin mamma muuu

    • hghfhf

      kotiarestiin moinen kakara. ite oon 17 enkä ole kertaakaan poikennut kotiin tuloajoista ilman lupaa. tietenkin niiden pitää olla järelliset ja mielestäni 13 vuotiaalle 24.00 on ihan hyvä eikä yhtään myöhempään. itse en sen ikäisenä edes käynyt missään...

      • yksi äiti

        Ei todellakaan ole 13-vuotiaan kotiintuloaika klo 24.00. Omat lapseni, joista vanhin on 15-v., tulevat viikolla viimeistään klo 21.00 ja muulloin klo 22.00 kotiin, jollei toisin ole sovittu. 13-vuotias tarvitsee vielä kunnon yöunet koska koulu vie runsaasti voimia. Muutenkin kyllä sitä kerkeää vanhempana olemaan ulkona vaikka kuinka myöhään.

        Tsemppiä sinulle!

      • tio
        yksi äiti kirjoitti:

        Ei todellakaan ole 13-vuotiaan kotiintuloaika klo 24.00. Omat lapseni, joista vanhin on 15-v., tulevat viikolla viimeistään klo 21.00 ja muulloin klo 22.00 kotiin, jollei toisin ole sovittu. 13-vuotias tarvitsee vielä kunnon yöunet koska koulu vie runsaasti voimia. Muutenkin kyllä sitä kerkeää vanhempana olemaan ulkona vaikka kuinka myöhään.

        Tsemppiä sinulle!

        Joo, ei todellakaan 13v. lapsen kuulu olla ulkona 24.00 asti, kotiin tullaan kyllä ennen 22.00, jos antaa lapsen mennä niin kuin sitä huvittaa niin kyllä kohta löytää tekojensa jäljet. Meidän aikuisien on vaikeeta ymmärtää mitä kaikkea ulkona"kaupungilla hillutessa"voi tapahtua, huumeita ja alkoa saa joka puolelta ja kun lapsi on murrosiässä ja kapinoi kaikkea vastaan niin kyllä sitä helposti pillerin jos toisenkin nappaa jos ei ole valvovaa silmää katsomassa ja kotiin tullessaa ovella odottamassa!!

      • jo täysi-ikäinen
        tio kirjoitti:

        Joo, ei todellakaan 13v. lapsen kuulu olla ulkona 24.00 asti, kotiin tullaan kyllä ennen 22.00, jos antaa lapsen mennä niin kuin sitä huvittaa niin kyllä kohta löytää tekojensa jäljet. Meidän aikuisien on vaikeeta ymmärtää mitä kaikkea ulkona"kaupungilla hillutessa"voi tapahtua, huumeita ja alkoa saa joka puolelta ja kun lapsi on murrosiässä ja kapinoi kaikkea vastaan niin kyllä sitä helposti pillerin jos toisenkin nappaa jos ei ole valvovaa silmää katsomassa ja kotiin tullessaa ovella odottamassa!!

        vai että noin vain 13-vuotias pillerin jos toisenkin nappaa? Vanhempi asettaa rajat, mutta koska lapsi (huom. lapsi vielä) on kuitenkin jo 13-vuotias ei häntäkään saisi aliarvioida. Riippuu paljon lapsesta, mutta harva tuon ikäinen todella on niin tyhmä, että sortuu huumeisiin tms päihteisiin, joista niin paljon pelotellaan. Joku luottamus ja kunnioitus vaikeillekin teineille. Juuri tällaisen luottamuksen puutteen takia lapsenne tuntevat olonsa yksinäiseksi jne.
        Itse toivoin murrosikäisenä (ja toivon vieläkin) että vanhempien kanssa pystyisi kunnolla keskustelemaan. Rajat pitäisi asettaa, mutta kaikesta pitäisi pystyä juttelemaan.
        Paremmin kuin hyvin tiedän, miltä tuntuu, kun pitää salailla, kun ei voi vanhemmilleen puhua.. :(
        Keskustelua ja molemminpuolista arvostusta, kiitos.

      • Vai niin taas...
        yksi äiti kirjoitti:

        Ei todellakaan ole 13-vuotiaan kotiintuloaika klo 24.00. Omat lapseni, joista vanhin on 15-v., tulevat viikolla viimeistään klo 21.00 ja muulloin klo 22.00 kotiin, jollei toisin ole sovittu. 13-vuotias tarvitsee vielä kunnon yöunet koska koulu vie runsaasti voimia. Muutenkin kyllä sitä kerkeää vanhempana olemaan ulkona vaikka kuinka myöhään.

        Tsemppiä sinulle!

        Miten voit sanoa että 13-vuotiaan kotiintuloaika ei ole klo 24? Jokainen on yksilö, eikä jokaisen lapsen kuulu/tarvitse noudattaa Sinun erinomaisia sääntöjäsi kuten Sinun erinomainen kakarasi. Joku 13-vuotias voi olla niin fiksu, että voi liikkua kodin ulkopuolella vielä klo 22 jälkeen, toisin ilmeisesti sitten kuin oma lapsesi. Aina näillä palstoilla vaan kehutaan omia kasvatusmetodeja ja haukutaan muita. Oksettavaa!

    • nuoret

      Hei
      Minulla kaksi poikaa 18 v ja 16 v. Aivan ihania hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä. Jo lapsesta asti he ovat saaneet aikaani. Itselle ei sitä juuri jäänyt. Sovittelin menot ym lasten aikatauluihin. Rajat annettu pieninä.

      Tytöt ovat erilaisia, mutta periaatteessa samoin säännöin ja välillä joustaen, mutta ei rajoja periksi antaen. Ole kiinnostunut tyttäresi asioista, koulusta, kavereista. Osoita hänelle kiinnostusta. Myös koulun suhteen, läksyjen suhteen. Lapset vaativat paljon, mutta kun jaksaa heille antaa aikaa, kuunnella, ottaa vastaan, mutta ei kaikkea tarvitse hyväksyä. heiltä saa todella paljon. Omilta pojiltani olen saanut jatkuvasti niin paljon hyvää palautetta, mutta joskus myös huonoa, kuitenkin vähän. Eivät he ole enää lapsia, mutta ei missään tapauksessa aikuisia 13v iässä. Ei vapautta ilman vastuuta. Ymmärrystä, neuvoja, läsnäoloa he tarvitsevat.

      kahden ihanan nuoren äiti

      • molempia

        Minulla on kokemusta molemmista,murkkupojista ja -tytöistä.Oma kokemukseni on se,että äidillä on helpompaa poikien kuin tyttäriensä kanssa.Joku asiantuntijakin on selvittänyt asiaa ja sanonut että murrosiässä äiti-tytär suhde on hankalin.Tietenkin yksilöllisiä eroja on paljon ja jokaisen lapsen temperamentti on ihan ainutlaatuinen.
        Näistä nuorten vastauksista on vaan käynyt niin hyvin ilmi se,että meidän vanhempien pitäisi muistaa se hyvä lapsessa.Siinä murrosiän kriisissä se niin helposti unohtuu,kun tuntuu että maailmanlopun riidan saa aikaiseksi parista väärästä sanasta.Joten nuoret,ei se niin helppoa ole meillä vanhemmillakaan,varsinkin kun on eka murkku kyseessä,ei ole ehditty harjoitella.

    • XYZ

      Hei
      Minulla kaksi poikaa 18 v ja 16 v. Aivan ihania hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä. Jo lapsesta asti he ovat saaneet aikaani. Itselle ei sitä juuri jäänyt. Sovittelin menot ym lasten aikatauluihin. Rajat annettu pieninä.

      Tytöt ovat erilaisia, mutta periaatteessa samoin säännöin ja välillä joustaen, mutta ei rajoja periksi antaen. Ole kiinnostunut tyttäresi asioista, koulusta, kavereista. Osoita hänelle kiinnostusta. Myös koulun suhteen, läksyjen suhteen. Lapset vaativat paljon, mutta kun jaksaa heille antaa aikaa, kuunnella, ottaa vastaan, mutta ei kaikkea tarvitse hyväksyä. heiltä saa todella paljon. Omilta pojiltani olen saanut jatkuvasti niin paljon hyvää palautetta, mutta joskus myös huonoa, kuitenkin vähän. Eivät he ole enää lapsia, mutta ei missään tapauksessa aikuisia 13v iässä. Ei vapautta ilman vastuuta. Ymmärrystä, neuvoja, läsnäoloa he tarvitsevat.

      kahden ihanan nuoren äiti

    • Paha murrosikä

      Itselläni on ollut vaikea murrosikä. Tosin suurimmat hankaluudet alkoivat minulla vasta 16-17 -vuotiaana. Vaikka loppujen lopuksi olen suhteellisen iloinen vanhempieni toimintatavoista, niin mielestäni he olisivat voineet suhtautua hieman kevyemmin ongelmiini, olinhan kuitenkin melkein täysi-ikäinen. Tyttäresi ikäisen kohdalla ehkä pois hakeminen (esim. kaupungilta) on järkevä ratkaisu, mutta en kyllä pitänyt kovin fiksuna sitä, että vanhempani tulivat hakemaan minut pois kaupungilta kun olin 17. Sain kuulla tästä todella paljon nälvimistä ja kettuilua, enkä todellakaan siis ystäviltäni, vaan koko kylä suurin piirtein puhui asiasta (kaupunki, jossa asuin, ei ollut järin suuri). Eli kannattaa miettiä tarkkaan ennen kuin nolaa lapsensa (kaverit kyllä ymmärtävät, mutta kaikki välttämättä eivät). Huolimatta rankasta murrosiästäni, minusta on kasvanut tasapainoinen 22-vuotias avoliitossa elävä opiskelijatyttönen. Tuli kyllä paljon koettua ja kokeiltua (myös täällä parjatut huumeet) enkä kuitenkaan kadu oikeastaan mitään. Nyt olen paljon vahvempi ja viisaampi ihminen. Hankala murrosikä ei todellakaan tarkoita sitä, että nuoresta tulee alkoholisti, narkkari, sosiaalipummi tms. Jotain lohdutuksen sanaa: tänä päivänä nuoret tuntuvat "kasvavan" paljon nopeammin, joten Sinun tyttärelläsi todennäköisesti ongelmat ovat ohi siinä 16-17 -vuotiaana. Sen vielä lisäisin, että nyt tiedän vanhempieni ainoastaan rakastaneen ja välittäneen minusta, vaikka silloin en sitä halunnutkaan uskoa. Voimia Sinulle!

    • Lapseton nainen

      Päällimmäinen vaikutelma, jonka viestistäsi saan, on että yrität vimmatusti hallita tytärtäsi. Yrität pakottaa hänet tottelemaan.

      Tajuan kyllä, että hän on tietyssä mielessä sinun vastuullasi. Viestisi perusteella et kuitenkaan ole antanut riittävästi tilaa sille tosiasialle, että hän on myös yksilö ja hänellä on oma tahto. Nurjetaako hänet haluat?

      Viime kädessä et voi päättää hänen puolestaan, mitä hän ajattelee ja miten käyttäytyy.

      • 5 lapsen lapsellinen

        Kyllä 13-vuotiaan nuoren tekemisiä saa ja pitää vanhemman hallita.Harvempi tuon ikäinen on niin kypsä,että osaa toimia joka tilanteessa oikein.Rajat on rakkautta.Jos tuossa tilanteessa antaa lapselle vapaat kädet,ketä syytät sitten kun alkaa tupakanpolton,jota ei saa koko elämänsä aikana lopetettua,kun hurjassa humalassa antaa jonkun harrastaa kanssaan suojaamatonta seksiä ja joutuu päättämään abortista tai teiniäitiydestä.Sanotko silloin,että voi,voi mitäs olit niin tyhmä,omapa on asiasi...

    • neuvottelija

      Sinulla on varmaan kiire ja yhteistä aikaa ei löydy. Tässä tilanteessa Aikuisesta tulee helposti "nipottaja" ja pilkun viilaaja. Silloin kun välinne ovat hyvät, keskinäinen asioista neuvottelu auttaa? Ja sekin varmasti auttaa ymmärtämään nuoren "unohduksia" , hänellä on kiire, aikuiset vaativat, on tehtäviä , on murrosikä, täytyy olla "sopivasti" ja mikään ei ole "hyvin"... muodista tulee pitää kiinni.. ja kun on vapaa aikaa ja saisi olla rauhassa niin vanhemmat "nipottaa"... kaikessa on pieniä säätöjä...
      ---> Neuvottelut menevät harakoille, kun mennään henkilökohtaisuuksiin... toisaalta neuvotteluissa on otettava kohtuulliset raja-sopimukset joita kumpikin osapuoli voi käytännössä noudattaa...


      Siis kohtuus mukaan.. ei rangaistukset toimi ellei niitä hyväksytä molemmin puolisesti. Ja vastaavasti, mikä olisi onnistumisen mittarina? Miten "palkitaan" tapahtunut muutos? ja minkä tulisi muuttua? suhtautuminen auktoriteetteihin? vai se miten vietetään vapaa-aikaa ja missä ja milloin?

      Ei kummempaa... nämä on vaan "neuvoja"... Suhde tapahtuu teidän välillänne. :)

    • Myös yh äiti

      Tiedän huolesi..Olen myös yh-äiti.Minulla on kolme
      lasta ja olen 4 lapsen lapsen mummo.
      Ja nykyisin asustelen kahdestaan tämän murkkuikäisen kanssa.
      Minun on ollut pakko käyttää myös kovia otteita häntä vastaan...Käsiksi en ole käynyt enkä käy...
      Mutta sanallisesti olen voimia käyttänyt..
      Olen sanonut jos sun ei ole hyvä olla ja asua minun kanssa niin muuta isäsi luokse...
      Tai minullakin on oikeuksia jos minä en sinun kanssa pärjää niin lastenkoti on yksi vaihtoehto jonne voin sinut laittaa...Tämä on raakaa omaa lasta kohtaan,mutta jos ei mikään enää auta...
      Sen jälkeen on kyllä kotiin tulot ja käskyt tehonnut...Nyt meillä menee ihan hyvin..
      Ei hän enää minua hauku ja hän sanoo välillä,että kyllä sinä äiti olet minulle kaikkein rakas...
      Joten täytyy käyttä omia uhkauksia välillä,että jaksaa...Koita sinäkin jaksaa...ota minuun yhteyttä niin keskustellaan lisää....Voimia sinulle....

    • palkitse törkeää käytöstä

      niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

    • 15 vuotias..Kohta

      Nyt alan itekki tajuaan miltä mun äidistä ja muista perheenjäsenistä on tuntunu ku mä olin yhtä pahassa murkkuiässä.Siinä haisteteltiin millon mitäki ja monesti sain äidin niin stressaantuneeks että se alko itkeen.Olin hirveen herkkä yms..Mutta en itteeni lukinnu vessaan.Sen verran mitä voin sua auttaa,niin se todellaki on normaalia! (ellen oo sit poikkeustapaus) :D Se on ohi menevää,mut teeppäs vaikka niin että kirjotat vaikka ylös noita sen "Moonan" tempauksia ja sitte ku se on selvinny tosta vaiheesta niin yhessä saatte sit nauraa niille.Kaikki käänty kyl hyväks!

      • Sarutska

        Lähiaikoina ajattelin, että minkälainen olin murrosiässä ja nyt itse tajuan minkälainen paskapää oikein olin. Myönnän sen, että olin raju äitiäni kohtaan, koettelin hänen hermojaan ja paiskoin ovia ja tavaroita (teen sitä edelleenkin, mutta en puoliakaan niin usein kuin murkkuna). Aina tuli riidan jälkeen hirveän huono omatunto ja sitten olen mennyt pyytämään anteeksi ja sitten taas on alkanut suuri sota.

        "Monalle" voit puhua suoraan mitä mieltä olet hänen käytöksestään. Ei suinkaan sillä tavalla, että "olet paskapää, kusiaivo"-tyyliin vaan selität hänelle "kiltisti" tyyliin "minua suututtaa, stressaa, ottaa pannuun tai ärsyttää sinun käytös, voimmeko yrittää saada jonkinnäköisen sovun alkuun". Voitte yrittää samoja konsteja mitä minulla ja äidilläni oli:

        * "Monan" pitää kertoa minne menee ja milloin tulee kotiin, jos et hyväksy kotiintuloaikaa, niin voit sanoa, esim. tulisitko kotiin hieman aikaisemmin?

        * Laaditte kotityölistan, mitä enemmän kotitöitä "Mona" on tehnyt sitä enemmän lupia hän saa.
        esim. neljä kertaa viikossa siivoaa keittiön ja hän saa lähteä elokuviin perjantai-illalla
        tai sitten jos "monan" huone on sotkuinen niin hänen on siivottava se ennen kun lähtee jonnekin kaverin luo. tehköön sen vaikka joka päivä jos on pakko! kerran viikossa oman huoneen imurointia!

        * äitini teki ollessani 16 näin: pisti välit poikki kokonaan. äitini ei pessyt pyykkiä, ei tehnyt ruokaa minulle eikä mitään. ei yhtikäs mitään. ja jos menin pyytämään äidiltäni ruokaa niin piti tehdä vastapalvelus hänelle. ja minun piti itse opetella pesemään omat pyykit.


        nyt tällä hetkellä minulla ja äidilläni on hyvät välit. Olen kahdeksantoista, pesen itse pyykit ja hoidan omat laskut ja asun kotona.. muutto rakkaani kanssa yhteen on edessä ja olen äitini kanssa oppinut riidoistamme sen, että elämä on liian lyhyt riitelemiseen. äitini antamien rangaistuksien kautta olen aikuistunut ja olen aikuisempi kuin normaalisti tämän ikäinen on. tottakai niitä riitoja on vielä, mutta ne ovat nykyään niin mitättömiä viime vuosien riitoihin verrattuna.

        koita jaksaa. se on vaikeaa aikaa se murkkuikä. jos nuo antamani konstit ei tehoa niin on "mona" todella vaikea tapaus, jopa vaikeampi kuin minä olin aikoinani.

    • olen

      ollut tuossa iässä kohta 4vuotta sitten.Mulla oli aluksi rajat,mutta sitten kun vanhemmat alko tietää missä liikun ja mikä kaveripiiri niin mä sain olla missä halusin ja miten pitkään tahansa,kunhan ilmoitin minne jään yöksi.Ja vanhemmat luotti muhun.Ne kyllä tiesi että mä juon,eikä ne sitä voinu estää,joinkin silloin joka viikonloppu (pe-su) koko ajan ja vieraalla paikkakunnalla kavereiden kanssa, siinä seiska luokka menikin melkein kokonaan noin...Mut sitten tuli yht äkkiä töks...Mua ei enää kiinnostanu juoda ja jäin kotiin viikonloppuisin,hankin vakituisen poikaystävän jonka kanssa vieläkin,ja vieläkin sain mennä miten halusin,mut yks mutta oli vaan kun ei kiinnostanu enää,siitä lähtien mä oon saanu kotona juoda,polttaa...tosin nyt jo asun eripaikkakunnalla avomieheni ja tyttären kanssa,ja vanhemmat asuu 400kilometrin päässä.Voimia sulle!!Kyllä murrosikä menee ohi,viimeistään siinä 25ikävuoden jälkeen.Minulla on tosin 20-vuotias sisko ja tuntuu että sillä on vieläkin murrosikä-vanhempienkin mielestä.

    • Nakke

      Tyttö kuriin...vaikka uhkaat koulukodilla jos ei muu auta. Tehonnut moniin...mutta jos ei usko alat toimia niin lähellä ks.juttua että säikähtää...

      Itse en tollasta p***** ottaisi vastaan keneltäkään. Ikävä kyllä vististäsi näkee että taidat olla hieman hissukka etkä omaa auktoriteettia. Kunnioitus ansaitaan sitä ei saada niinkuin moni uskoo...

      Lopetat myös rahan antamisen joka "tempun"jälkeen ainakin 2 viikoksi...

    • äiti 55

      Hei Monan epätoivoinen äiti!

      Hae itsellesi ammattiapua, jotta selviät rankasta
      arjesta tyttäresi kanssa. Etsi kaikkia mahdollisia yhteiskunnan tukitoimia.
      Seurakunnan perheneuvonnasta tai mielenterveys-
      toimistosta (psykiatriset poliklinikat) saat
      itseäsi tukevaa apua ja selviät eteenpäin.
      Hae apua ammattiauttajilta! Älä häpeä
      avun hakemista, vaan ryhdy toimiin.
      Kun autat itseäsi, pystyt paremmin toimimaan
      tyttäresi kanssa ja saatte varmasti perheterapi-
      aakin, jossa voitte tyttärenne kanssa selvittää
      tilannettanne ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssa.
      Olen itse tarvinnut apua ja siksi haluan
      rohkaista sinua myös avun hakemiseen.

      Tartu puhelimeen! Tee se jo tänään!

      terv. äiti 55

    • kolme murkkua

      perheessäni on kolme lasta nuorin pian 14 ja vanhin 20 kieppeillä. Omista lapsistani yksi ajautui väärään kaveriporukkaan ja käytös alkoi muistuttaa sinun tyttäresi käytöstä.Tänä päivänä suurin vaikeus on pyrkiä pitämään murkku poissa"hulttio porukoista" seura vie mukanaan ja sillä on mielestäni suuri vaikutus nuoreen.
      13 vuotias on lapsi ja tarvitsee rajat ja tukea. Yksin ei tarvitse eikä täydykkään jaksaa.
      Rohkeasti apua hakemaan ota vaikkapa ensitöiksesi koulun terveyden hoitajaan yhteyttä, siellä voitte yhdessä kartoittaa ongelmaa ja miettiä mistä ja minkälaista apua.
      Murkun kanssa on raskasta, mutta onneksi se usein on kapinaa ja oman itsensä etsimistä ja menee ohi.Murkku tarvitsee tukea ja jos omat välinne ovat siinä pisteessä,että ei olikein keskustelu luonnistu tai ei halua kuunnella, ulkopuolinen ihminen tilannetta selvittämään kanssanne on hyvä ratkaisu. Näin me toimimme ja olemme nyt voiton puolella!
      TSEMPPIÄ!

      ps.ollen siinä vaiheessa, kun vanhin muistelee riitojamme ym sanoo se oli hyvä äiti kun teit niin ja näin silloin.
      Vaikka silloin tapeltiin ja raivottiin kuinpa ihnottava ja vaativa jajajaja olen. Nyt on ommaa älliä ja ymmärrystä päässä, olloin tulee kiitostakin :)

      • Hoh hoh

        Onhan se aina niin, että omassa kakarassa ei ole koskaan mitään vikaa, vaan AINOASTAAN kaveripiirissä, mutta onko tullut mieleesi, että myös näillä "hulttiolapsilla" on vanhemmat, jotka ehkä ajattelevat, että SINUN lapsesi on hulttio, joka on houkutellut heidän kiltit lapsukaisensa pahoille teille? Sinulla ei välttämättä ole aavistustakaan mikä on pentusi rooli "hulttioporukoissa", voihan se olla vaikka "johtaja", joka houkuttelee nuorempia tyttöjä mukaan porukkaan. Minusta olisi fiksua nähdä omassa lapsessa myös huonot puolet eikä aina vaan syytellä muita ja muiden lapsia. Kyllä se on ihan omasta itsestä ja päästä kiinni millaisissa porukoissa liikkuu ja mitä siellä tekee.

      • porukasta
        Hoh hoh kirjoitti:

        Onhan se aina niin, että omassa kakarassa ei ole koskaan mitään vikaa, vaan AINOASTAAN kaveripiirissä, mutta onko tullut mieleesi, että myös näillä "hulttiolapsilla" on vanhemmat, jotka ehkä ajattelevat, että SINUN lapsesi on hulttio, joka on houkutellut heidän kiltit lapsukaisensa pahoille teille? Sinulla ei välttämättä ole aavistustakaan mikä on pentusi rooli "hulttioporukoissa", voihan se olla vaikka "johtaja", joka houkuttelee nuorempia tyttöjä mukaan porukkaan. Minusta olisi fiksua nähdä omassa lapsessa myös huonot puolet eikä aina vaan syytellä muita ja muiden lapsia. Kyllä se on ihan omasta itsestä ja päästä kiinni millaisissa porukoissa liikkuu ja mitä siellä tekee.

        Mutta myös totta on se,että toiset nuoret on enemmän "vietävissä" kuin toiset.Toisilla on niin vahva itsetunto,että toisten nuorten houkuttelut ei paljon paina,itse tekee päätöksensä asioissa.Toivottavasti saisimme lapsemme tähän kasvatettua,pääasia olisi että nuori välittäisi omasta itsestään ja ihan oma-aloitteisesti pysyisi erossa huonoista tavoista,tupakasta ,alkoholista ja huumeista.

    • fdg5

      murkkuikä on sitä, että ihminen alkaa itsenäistymään ja jatkuva holhoaaminen aiheuttaa välinpitämättömän asenteen. tässä kohtaa lapsesi kouluttaa sinua kuin koiraa, jotta jättäisit hänet rauhaan.

      vaikkakin tilanne vaikuttaa hankalalta, niin itsenäistymisestähän oli kyse ja jossakin vaiheessa lapsesi ottaa aivan luonnollisesti vastuun tekemisistään. mädäntyvät ruuat alkavat harmittamaan ja muisti palautuu pätkittäin jopa lapsuudessa opetetun tavan mukaiseti sammuttaa valot sähkölaskun vuoksi.

      jokaisella on elämä loppupeleissä omissa käsissään, joten mikäli nyt jatkat holhoaamista siksi, ettet saa haluasi lävitse, niin jonakin päivänä havahdut, että lapsesi on jo aikuinen, eikä holhoaamisesi ole edes laillista. pahimmillaan kutsumasi murkkuikä jatkuu pitkälle aikuisuuteen ja omalla toiminnallasi olet pilanut lapsesi nuoruuden ja pitkälle aikuisuutta.

      helpoiten pääset tilnteesta kun siivoat oravasta suuremmat pois pöydiltä ja sammuttelet valoja perästä ja alat kohtelemaan lastasi tämän kehitystä vastaavalla tavalla.

      sinun voimien loppuminen ei välttämättä aina johdu lapsestasi. sinä voit vain provosoida murheitasi lapseesi. jonkilaisia murheita sinulla luultavammin on, koska olethan yh. sinun tulisikin pohtia jos voisit piristää itseäsi jollakin normaalilla tavalla. käyt lenkillä taikka uimassa, ehkä tansseissa.

    • Murkku, tosin ei tuollainen..

      Eli kun ei tule kotiin sovittuun aikaan, niin otat aina jotain pois, esim. kannykkä on tosi tärkeä, eli se vaikka viikoksi pois. Ja tv:n katselu pois, piilotat vaikka koko toosan, jos ei muu auta!

    • jaksaminen koetuksella

      Hei!
      Ihan tunnen sen tuskan, mikä perheessäsi nyt on. Kerron tässä omasta kokemuksestani. Meillä 15 vuotias murkkutyttö alkoi "oireilemaan" pari vuotta sitten. Huone oli kuin sikolätti, mistään hän ei välittänyt. Mutta toisin kuin sinulla, meidän tyttö ei ollut pois kotoa, makasi vaan sängyssä, surffaili netissä välillä yökaudet, niin ettei aamulla tahtonut saada sitten silmiä auki, nukkui iltapäivisin koulun jälkeen univelkoja pois. Meni kyllä kouluun joka päivä.
      Josain vaiheessa alkoivat hälytyskellot soida ja yritin jutella tytön kanssa. Mutta eipä nämä murkut niin vain äidilleen asioita kerro. Lähdimme yhdessä hakemaan apua psykiatrilta. Sitten tuli jo koulustakin viesti terveydenhoitajalta, että pitää ottaa yhteys psykologiin. Olimme luulleet kaiken temppuilun ym. mahdottomuuden johtuvan vain pahasta murkkuiästä, mutta meidän tytön kohdalla kyse olikin MASENNUKSESTA. Se on kuulemma hyvin yleistä tänä päivänä lasten ja nuorten keskuudessa. Myönnän, että shokki oli tämän asian kuuleminen. Mutta onneksi lähdimme hakemaan apua, emmekä häpeä asiaa. Tyttö saa nyt lääkitystä ja hyvää hoitoa ja on pikkuhiljaa alkanut muuttua. Mutta kyllä tässä välillä on itkuja väännetty ja sydän sykkyrällä ihmetelty, että miksi näin pääsi tapahtumaan, mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa, kun nuorilla on näin vaikeaa. Koulumaailma on TODELLA JULMA, jos olet liian paksu, liian lyhyt, liian hyvä, liian huono, ihan mitä vaan...sitten sinua kiusataan ja joudut kaveriporukan ulkopuolelle. Lisäksi kaikki muutokset omassa kehossa aiheuttavat nuorille päänvaivaa ja huolta ja murhetta.
      Itse saan apua ystäviltäni, joille olen rohkeasti kertonut tytön ongelmista, myös äitini auttaa tarvittaessa.
      Eli haluan tässä vain sanoa, että joskus murkun ongelmat ovatkin ylipääsemättömiä ja pitää lähteä hakemaan apua. Kouluterveydenhoitaja on hyvä alku, samoin koulupsykologi, kunnan/kaupungin sosiaali-ihmiset, lasten- ja nuorten mielenterveysasemat. Jos vähänkään tuntuu, ettet enää jaksa, niinkuin varmaan onkin neuvot vähissä, HAE AJOISSA APUA SEKÄ ITSELLESI ETTÄ TYTÖLLESI! Apua löytyy ja se auttaa!

      Lämpimiä ajatuksia ja voimia teille molemmille!
      yksi murkun äiti

      • Minse

        Joku täällä kirjoitti, että 13- vuotiaalle hyvä kotiintuloaika on keskiyöllä kello 24. MITÄ??
        Itse olen 14- vuotias tytteli, ja kotiintuloaikani on arkisin 19:00, lauantaina ja sunnuntaina saan olla ulkona 19.30- 20.00 asti. Kesällä ajat saattavat joskus hieman joustaa, mutta ikinä en ole ulkona ollut puoli yhdeksän jälkeen.

        Kuullostaa ehkä oudolta, mutta olen aivan tyytyväinen tähän, kesälomalla tulee joskus purnattua, mutta hyväksyn silti asian.
        Tiukat kotiintuloajat eivät johdu käytöksestäni, eheivät. Olen kiltti nuori, en ole ikinä vanhemmille huutanut tai heitä haukkunut. Se ei sovi tyyliini.
        Loppujen lopuksi, en edes halua olla ulkona illalla. Olen äidin pikku kotihiiri, lukutoukka ja hikari. Mutta se sopii minulle.

        Jokainen nuori on erilainen, eikä yhtä neuvoa/käyttäytymintapaa ole olemassa.
        Mutta jokaisella nuorella pitää silti olla selvät rajat olemassa, joista ei luisteta. Vanhempien pitää pystyä pitämään kiinni päätöksistään. Vaikka nuoret pyrkivät kovasti olemaan jo aikuisia, he kaipaavat silti ympärilleen LUOTETTAVAA aikuista.

        Oletko varma, että lapsesi kiukuttelu johtuu murrosiästä? Että se on "ikään kuuluvaa"? Mitä jos lapsellasi on vakava masennus, tai jos häntä vaikka kiusataan koulussa? Jos hänellä on paha olla, ja tätä pahaa oloaan hän purkaa teihin? Itsekin nuorena sanon, että koulu ja muut nuoret ovat todella raadollisia!! Varsinkin jos itsellä ei ole järjin hyvää itsetuntoa tmv.

        Siispä; keskustele nuoresi kanssa, kysele onko kaikki ok, kerro rakastavasi häntä ÄLÄKÄ sorru huutamiseen/nimittelyyn. Laatikaa yhdessä selvät rajat, ja rangaistukset jos niistä luistetaan.
        Jos nämä eivät toimi, hanki apua. Kouluspygologi, kuraattori yms. tietävät varmasti paikkoja jotka voivat auttaa sinua ja nuortasi.

      • tytskä
        Minse kirjoitti:

        Joku täällä kirjoitti, että 13- vuotiaalle hyvä kotiintuloaika on keskiyöllä kello 24. MITÄ??
        Itse olen 14- vuotias tytteli, ja kotiintuloaikani on arkisin 19:00, lauantaina ja sunnuntaina saan olla ulkona 19.30- 20.00 asti. Kesällä ajat saattavat joskus hieman joustaa, mutta ikinä en ole ulkona ollut puoli yhdeksän jälkeen.

        Kuullostaa ehkä oudolta, mutta olen aivan tyytyväinen tähän, kesälomalla tulee joskus purnattua, mutta hyväksyn silti asian.
        Tiukat kotiintuloajat eivät johdu käytöksestäni, eheivät. Olen kiltti nuori, en ole ikinä vanhemmille huutanut tai heitä haukkunut. Se ei sovi tyyliini.
        Loppujen lopuksi, en edes halua olla ulkona illalla. Olen äidin pikku kotihiiri, lukutoukka ja hikari. Mutta se sopii minulle.

        Jokainen nuori on erilainen, eikä yhtä neuvoa/käyttäytymintapaa ole olemassa.
        Mutta jokaisella nuorella pitää silti olla selvät rajat olemassa, joista ei luisteta. Vanhempien pitää pystyä pitämään kiinni päätöksistään. Vaikka nuoret pyrkivät kovasti olemaan jo aikuisia, he kaipaavat silti ympärilleen LUOTETTAVAA aikuista.

        Oletko varma, että lapsesi kiukuttelu johtuu murrosiästä? Että se on "ikään kuuluvaa"? Mitä jos lapsellasi on vakava masennus, tai jos häntä vaikka kiusataan koulussa? Jos hänellä on paha olla, ja tätä pahaa oloaan hän purkaa teihin? Itsekin nuorena sanon, että koulu ja muut nuoret ovat todella raadollisia!! Varsinkin jos itsellä ei ole järjin hyvää itsetuntoa tmv.

        Siispä; keskustele nuoresi kanssa, kysele onko kaikki ok, kerro rakastavasi häntä ÄLÄKÄ sorru huutamiseen/nimittelyyn. Laatikaa yhdessä selvät rajat, ja rangaistukset jos niistä luistetaan.
        Jos nämä eivät toimi, hanki apua. Kouluspygologi, kuraattori yms. tietävät varmasti paikkoja jotka voivat auttaa sinua ja nuortasi.

        Mulla on kans aivan sama juttu! Siis ihan kaikessa (mitä kirjotit) oon samaa mieltä. Aivan mahtavaa etten oo ainut jolla on tiukat mutta järkevät säännöt.
        Ehkä kunnollisuuteni johtuu siitä, että meillä ei ole OLLUT aina kaikki asiat hyvin.. Siis on ollut vaan pakko totella ja käyttäytyä kunnolla.. esim. ei kukaan kysellyt, että pukisitko päällesi..vaan sitä puettiin kun käskettiin.

        ..MÄ OLEN TÄTÄ MIELTÄ:
        Sillon ku oli sotia ihmisten oli PAKKO vaan tehä niinku käskettiin..
        Eihän sitä muuten pysyny hengissä.
        Ihmiset välitti enemmän toisistaan.. Kaikki oli tyytyväisiä siihen mitä saivat (pieneenkin juttuun/asiaan mikä nykyään on meille itsestään selvyys). Tänä päivänä, jos lapset eivät saa joka päivä jotain niin kyllä valitus ja huuto/itku tulee.. silloinhan ei tehdä mitään, ei kuunnella ketään.. jne.

        Lapset pitäis saada ARVOSTAMAAN, että asutaan Suomessa, on oma koti, ei oo sotia, on ruokaa ja vaatteita päästään kouluun. Yritän aina muistuttaa kavereitani siitä, että miten hyvin asiat meillä on jos he rupeavat valittamaan turhasta.

        Äidilleni olen iloinen/kiitollinen siitä että itsestäni ei ole tullut lellikakaraa :) joka saa aina kaiken.

      • jepjep
        Minse kirjoitti:

        Joku täällä kirjoitti, että 13- vuotiaalle hyvä kotiintuloaika on keskiyöllä kello 24. MITÄ??
        Itse olen 14- vuotias tytteli, ja kotiintuloaikani on arkisin 19:00, lauantaina ja sunnuntaina saan olla ulkona 19.30- 20.00 asti. Kesällä ajat saattavat joskus hieman joustaa, mutta ikinä en ole ulkona ollut puoli yhdeksän jälkeen.

        Kuullostaa ehkä oudolta, mutta olen aivan tyytyväinen tähän, kesälomalla tulee joskus purnattua, mutta hyväksyn silti asian.
        Tiukat kotiintuloajat eivät johdu käytöksestäni, eheivät. Olen kiltti nuori, en ole ikinä vanhemmille huutanut tai heitä haukkunut. Se ei sovi tyyliini.
        Loppujen lopuksi, en edes halua olla ulkona illalla. Olen äidin pikku kotihiiri, lukutoukka ja hikari. Mutta se sopii minulle.

        Jokainen nuori on erilainen, eikä yhtä neuvoa/käyttäytymintapaa ole olemassa.
        Mutta jokaisella nuorella pitää silti olla selvät rajat olemassa, joista ei luisteta. Vanhempien pitää pystyä pitämään kiinni päätöksistään. Vaikka nuoret pyrkivät kovasti olemaan jo aikuisia, he kaipaavat silti ympärilleen LUOTETTAVAA aikuista.

        Oletko varma, että lapsesi kiukuttelu johtuu murrosiästä? Että se on "ikään kuuluvaa"? Mitä jos lapsellasi on vakava masennus, tai jos häntä vaikka kiusataan koulussa? Jos hänellä on paha olla, ja tätä pahaa oloaan hän purkaa teihin? Itsekin nuorena sanon, että koulu ja muut nuoret ovat todella raadollisia!! Varsinkin jos itsellä ei ole järjin hyvää itsetuntoa tmv.

        Siispä; keskustele nuoresi kanssa, kysele onko kaikki ok, kerro rakastavasi häntä ÄLÄKÄ sorru huutamiseen/nimittelyyn. Laatikaa yhdessä selvät rajat, ja rangaistukset jos niistä luistetaan.
        Jos nämä eivät toimi, hanki apua. Kouluspygologi, kuraattori yms. tietävät varmasti paikkoja jotka voivat auttaa sinua ja nuortasi.

        En lukenut muita vastauksia joten en tiedä miten on jo neuvottu tms. Mutta itse olin ihan samallainen noin 1½ vuotta sitten. Äitini oli kaikista paskin ihminen aina ja tein aina päinvastoin mitä hän sanoi... Ja ryyppäsin, rällästin, tappelin ja lintsasin. Mutta pian älysin että siinä ei ole mitään järkeä ja nykyään olen todella hyvissä väleissä äitini kanssa, joskus vietän perjantai iltoja hänen ja kummitätini kanssa vain jutellen ja vaikka pelaten jotain... Äitini luottaa nyt minuun ja sen takia saan tulla melkein koska vaan kotiin kunhan hän tietää että olen kunnossa yms. Huomasin näiden omien pahimpien teinivuosien jälkeen että äiti ei koskaan lakannut välittämästä, jaksoi aina soittaa perään vaikka olisin haukkunut huoraksi tai jotain muuta, ja yritti puhua minulle asioista ja tärkeintä kertoi että rakastaa! neuvoisin sinuakin välittämään ja yritä keskustella tyttösi kanssa, kyllä se pian tasaantuu... Ja jos käy liian rankaksi niin mene vaikka johonkin tukiryhmään tjms. toivottavasti autoin edes jossain määrin :D hyvää jatkoa!

    • Yh-äiti myös

      Kyllä se siltä vaikuttaa, että teillä määrää 13v. tyttö etkä sinä äitinä. Olen itse kahden lapsen yh-äiti ja tyttären ollessa 14-15v. käytiin melkein samanlaisia asioita läpi. Poika on nyt 15 v. ja tyttö 23v. ja opiskellut itsensä tradenomiksi ja on mitä parhain tytär.
      Meillä oli alkuun kanssa yritystä lähteä luvattomina aikoina ulos, suun soittoa, mutta sanokoon nyt kuka mitä haluaa, niin äidin (miksei isänkin) kuuluu näyttää lapselle mikä on kaapin paikka.
      Sorry, mutta sun olisi pitänyt näyttää se kaapin paikka jo aikaisemmin, koska tyttäresi on jo nyt noin kovapintainen. Nytkin voit yrittää, mutta se edellyttää vielä kovempia otteita. Älä lyö vaikka hermot menee. Käytä mielluummin otteita, jos tilanne karkaa käsistä. Sido hänet syliisi, mutta tee se vain äärimmäisessä tapauksessa ja ole tilanteen tulleen niin perään antamaton HETI, että tyttäresi melkein pelkää sinua.
      Älä näytä yhtään sovitttelevalta silloin kun tilanne meinaa riistäytyä käsistä. Istu vaikka päälle (toivottavasti olet isompi lastasi) Niin minä tein kun tytär 15 vuotiaana yritti lähteä yökylään ja ovet paukkuen ilman mitään vastauksia. Menin oven eteen ja näytin niin vihaiselta kuin ikinä pystyin. Olinkin ja sanoi että vain kuolleen ruumiini yli. Tytär yritti puskea ohi, jolloin nappasin otteen ja kaadoin hänet nätisti mutta hyvin vaativasti lattialle ja istuin päälle. En sanonut sanaakaan ennen kuin hän lannistui ja lopetti vastaan pyristelyn. Kiukun mölähdykset loppuivat ja hän alkoi nauramaan. Annoin hänen nauraa enkä vieläkään sanonut mitään vaan pidin otteessa hänet.
      Hetken päästä tytär sanoi JOO,JOO. Slloin sanoin niin uhkaavasti kuin osasin että seuraavalla kerralla olen rajumpi ja kerroin vihaisesti että nämä on ohjeet joita on noudatettava. Siitä en tingi. Ole mitä mieltä haluat. Ja tulen seuraamaan että ohjeita noudatetaan vaikka kuinka mutiset.

      Sen jälkeen kaikki alkoi sujumaan paremmin ja yhteisiä hetkiä alkoi olemaan enemmän. Kotiin tuloajat muutamaa mokaa lukuun ottamatta olivat kunnossa. Hän ei ole koskaan haukkunut minua kovin pahasti, muutaman kerran nälvässyt jotain, mutta valmis keskustelemaan hän on aina ollut. Melkein sanonut minulle, että ÄITI, MIKSET SÄ KUUNTELE MUA. Silloin olen huomannut että en ehkä ole itse antanut riittävästi aikaa hänelle.

      Sinulla voi olla toisin päin. Motkotatko ja huomautteletko hänelle joka asiasta? Sitä tein myös minä, koska tavarat olivat huoneessa sekaisin, mutta lopuksi vedin oven kiinni ja annoin hänen olla sotkuissaan. MUUTA TYYLIÄSI, se voi yllättää myös erilaisuutta hakevan tyttäresi.

      Pojan kanssa on välillä raskasta myös ja toisaalta vaikeampaa. Hän ei välitä mistään mitä sanon. Hän toimii juuri kuin haluaa. Mutta hän ei kulje missään pelailee tietokoneella ja korjailee mopoa. Hän on paljon itsekkäämpi kun tyttö ja se tuottaa ongelmia.
      - Tulipas pitkä juttu - mutta koita hakea apua esim. kuraattorilta, jos ei omat "voimat" riitä.

      • jkl

        Menettelysi lapsen kanssa on vastenmielinen. Asiaa ei muuta se, että kerrot suhteenne olleen päälle istumisen jälkeen parempi. Näyttää siltä, ettei sinulla ole minkäänlaista kunnioitusta tytärtäsi kohtaan.

        Lapsi tai ei, oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on hänelläkin.

      • IdaNiina
        jkl kirjoitti:

        Menettelysi lapsen kanssa on vastenmielinen. Asiaa ei muuta se, että kerrot suhteenne olleen päälle istumisen jälkeen parempi. Näyttää siltä, ettei sinulla ole minkäänlaista kunnioitusta tytärtäsi kohtaan.

        Lapsi tai ei, oikeus fyysiseen koskemattomuuteen on hänelläkin.

        Vanhemman pitää pitää huolta lapsestaan. Jos lapsi uhkaa pudota, pitää ottaa kiinni. Ei siinä ole mitään epäkunnioittavaa. Vastenmielisiä ovat ne lukuisat vanhemmat, jotka antavat teiniensä mennä minne sattuu, tehdä mitä mielii milloin sattuu.

      • jkl
        IdaNiina kirjoitti:

        Vanhemman pitää pitää huolta lapsestaan. Jos lapsi uhkaa pudota, pitää ottaa kiinni. Ei siinä ole mitään epäkunnioittavaa. Vastenmielisiä ovat ne lukuisat vanhemmat, jotka antavat teiniensä mennä minne sattuu, tehdä mitä mielii milloin sattuu.

        Nythän ei ollut kyse putoavan lapsen kiinniottamiesesta, vaan siitä, että äiti istuu murrosikäisen tyttären päällä estääkseen tätä lähtemästä ulos. Se on todella epäkunnioittavaa.

        Lapsesta voi pitää huolta kohtelematta häntä alentavasti ja loukkaavasti.

      • vaikka epäkunnioitta
        jkl kirjoitti:

        Nythän ei ollut kyse putoavan lapsen kiinniottamiesesta, vaan siitä, että äiti istuu murrosikäisen tyttären päällä estääkseen tätä lähtemästä ulos. Se on todella epäkunnioittavaa.

        Lapsesta voi pitää huolta kohtelematta häntä alentavasti ja loukkaavasti.

        Onko itselläsi ollut haastavaa murrosikäistä?En ole edellinen,mutta kyllä on vanhemman auktoriteetti välillä kovilla kun äiti-vanhempi yksin yrittää pitää rajoja kun vastassa on iso murkkupoika tai äärimmilleen raivostunut tytär.Ja kokemuksesta sanon,että tyttären kanssa voi olla kuitenkin vaikeampaa.
        Murkkuikäinen poikakin joskus sanoi,kun kielsin lähtemästä"Mitäs teet,jos menen vaan?"No,mitä pieni äiti siinä mahtaisi,jos niin tekisi,henkien kamppailu oli,mutta kuitenkin lopulta pysyi kotona.

    • Kylie

      on hyvä, että lapset uskaltaa kapinoida, onhan kodista irroittautuminen tärkeää.

      Itse olen 20-vuotias tyttö, enkä ole oikein koskaan kunnolla tapellut vanhempieni kanssa. Olen ajatellut, että heillä on omien riitojensa ja masennustensa kanssa ihan tarpeeksi kestettävää, joten minun hätäni olisi heille liikaa.

      Kaikenlaista on tullut kokeiltua salassa, mutta vieläkään en oikein ole äidistäni irtaantunut. Nyt ajattelee, että kotoa karkaamiset ja huutamiset olisivat auttaneet siinä, ettei oikea maailma tuntuisi niin julmalta ja painavalta.

    • 14 vuotias tyttö

      Ikävä tilanne. Vaikka itse olenkin vasta nuori, voin arvata miten ikävä tilanne on. Mutta nuo illat ystävien luona on aika ikäviä, sillä useimmiten ne kavereiden luona olevat "tyttöjen illat" ovat menoa kaveriporukalla juomaan koulukavereiden luo. Tupakan poltto on myös yksi hyvä syy mennä ulos tai pysyä poissa silmistä.. Mutta minusta kuitenkin tuntuu että masennus on aika ilmeinen syy. Jos ranteissa on viiltoja (joka kannattaa tarkastaa) kannattaa hommata ammatti auttajaa. Itse olen viillellyt, mutta pikkusisko sa mut lopettamaan sen. Tässä iässä on tosi hankala sopeutuu mihinkään..

      • Hard Rock Mama

        Meillä kaksi tyttöä, ei pitäisi olla ihan murkkuja vielä, mutta käytös varsinkin toisella on ollut sellaista jo monta vuotta.
        Annan äitinä joskus ehkä liian helposti periksi raivoavalle pikkutytölleni, koska en yksinkertaisesti jaksa kuunnella ja katsoa hänen "täydellisyyttään" joka asiassa. Olen "tyhmä" ja "inhottava" äiti, kun joku asia ei mene tyttäreni mielen mukaan. Hän ei anna koskaan periksi vaan yrittää jopa kiristää, että oon kunnolla, kun ostat sitä tai tätä jne. Yritykseksi kiristykset kyllä jää.
        Kuri meillä on, paljon samoja tapoja, kuin aiemmissa kirjoituksissa, mutta mikään ei aina tunnu auttavan.
        Kokeilinkin meille ihan uutta tyyliä kerran. En kieltänyt mistään asiasta, en sanonut nukkumaanmenoajoista, läksyistä, en kysynyt onko nälkä jne. Olin vain olemassa ja tein kaiken mitä minulta vaadittiin. Hermoille se kävi, mutta tytöt alkoivat roikkumaan minussa kiinni ja halusivat, että olisin samanlainen äiti, kuin ennenkin. Eli komentaisin tarpeen tullen, olisin kiinnostunut, huutaisin ym. He jo itkivät ja repivät hihoistani, kun halusivat kurin takaisin. Nykyään he ovat ihan tyytyväisiä kovaankin sanaharkkaan ja minä pyrin pitämään säännöt kyllä, jotka olen antanut. Samoin mieheni, olemme asioista yhtä mieltä ongelmissa, tarkoitan, ettei toinen sano ei ja toinen kyllä, koska lapset oppivat sellaistakin nopeasti käyttämään hyväkseen.
        Kuitenkin tyttäreni ovat ylpeitä minusta ja isästään. Sanovat aina, että olemme maailman parhaat vanhemmat, joka on ihanaa kuultavaa. Emme ole rikkaita taloudellisesti, erotumme joukosta persoonallisuutemme takia ym. Kauhulla odottelen sitä pahinta murrosikää, mutta uskon, että selviämme siitäkin. Itselläni oli todella rankka lapsuus ja murrosikä ja minulla on hyvä muisti niiltä ajoilta. Tiedän suunnilleen mitä kaikkea meilläkin on vielä edessä.
        Vaikka olen äiti, niin minäkin elän ja minulla on omat menoni, joihin tyttöjenkin on pitänyt tottua. Suon heille myös omia vapauksia riittävästi, koska jokainen ihminen on kuitenkin itsenäinen persoona, jota ei kukaan voi omistaa.
        Rajojen asettaminen, vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistä on lapsenkin opittava ja se oppi tulee vanhempien kautta. Meillä on rajat ja kuri, joka jokaisella lapsella pitääkin olla. Eihän me aikuisetkaan voida tehdä mitä vaan ja millon vaan, vaikka haluaisimmekin joskus olla välittämättä mistään mitään ja elää täysillä.
        Tsemppiä kaikille vanhemmille ja antakaa lastenne kuitenkin olla persoonallisia ihmisiä. Kannattaa myös miettiä, että ei kai vaan alitajuisesti halua lastensa toteuttavan omia toteutumattomia unelmiaan...Heillä on ihan omat juttunsa ja unelmansa, niin sen pitääkin olla.

    • Äidiksi tulossa

      Hei,

      Yritä sitä konstia, mitä äitini ei koskaan vaivautunut, kun hän kaltaisellasi tavalla yritti minua pitää aisoissa murrosiässäni kohta 15 vuotta sitten. Yritä aina kiittää ja kehua tytärtäsi kun hän esimerkiksi epähuomiossa on lähtiessään sammuttanut valot. Joka kerta kun hän tekee jotakin, minkä voisit hyväksyä, esimerkiksi hän ei mukahda vessaan, vaan juoksee ovet paukkuen omaan huoneeseensa, niin välittämästi ja vilpittömästi kiitä häntä vaikka oven läpi, että arvostat sitä, että hän jätti vessan vapaaksi muiden käytettäväksi. Se voi aluksi tuntua turhauttavalta tai vallan siirrolta tyttärellesi, niin voit usko kuinka hyvältä tyttärestäsi tuntuu, kun hän saa hyväksyntääsi. Olet tyttärellesi tällä hetkellä äärettömän tärkeä ihminen.

      Olen työskennellyt hyvin vaikeiden lapsien kanssa, joille ei ole asetettu rajoja ja jotka kaikella tavalla yrittävät saada minut raivostumaan. Positiivinen palaute aina kun jokin mitätön asia onnistui, auttoi näitä lapsia parempaan huomiseen.

    • 6:n lapsen yh-äiti vm.-74

      EI VOI KUIN SANOA OMASTA KOKEMUKSESTA ETTÄ TERVETULOA 2000 LUVULLE..
      RAAKA TOTUUS ON ETTÄ NUORIA TULEE YMMÄRTÄÄ..
      EMME ELÄ ENÄÄ 50/60-LUVULLA JOLLOIN VANHEMPIEN KUNNIOITUS OLI PINNASSA..
      NYT ELÄMME UUTTA AIKAA JA ELÄMÄ ON KÄÄNTYNYT..
      ET VOI VAATIA LAPSILTASI AIVAN MAHDOTTOMUUKSIA..
      ANNA HEILLE TILAA JA AIKAA..

      • Isä sanoo

        Olet ihan hokoteillä. Kyllä vanhempia tulee kunnioittaa. Nuorille täytyy saada rajat, muuten heistä tulee turvattomia. Rajat ja rakkaus.

      • Surullista mutta totta..

        Ei toimi kaikilla!! Kuullu olen monilta ku ovat antaneet tilaa ja aikaa.. koko homma on menny paskaks.. Lapset rupee polttamaan, juomaan viikonloppuisin joskus jopa viikolla.. voi mennä masennukseks kun kukaan ei mukamas välitä (vaikka kyse onkin, että aikuiset eivät vaan osaa osottaa rakkauttaan oikeassa kohassa)..

        Surullista mutta totta, osa LAPSISTA miettii itsemurhaa..(tunnen ihmisiä joista ei vaan osata välittää ja siksi miettivät kuolemaa)..
        Jotkut isistä luulee, että ku poika täyttää 15-16v. ei sitä tarvii lohduttaa ja halata ku onhan se jo iso mies, kyllä se pärjää.. Ei pojat viitti tulla sanomaan että "isi hei, mä oikeestikkin rakastan sua vaikka välillä oonkin kauhee" Se on isien (ja äitien) hommaa mennä sanomaan se! vaikka vaikeeta oliskin.

        Lapset oikeestikkin tarvii RAJAT RAKKAUTTA.
        Kyllä ne ymmärtää aikuisina miksi niin tehtiin.
        Jossain vaiheessa sitä miettii, että miks en sanonu siitä ja tästä.. Ja miks en pitäny tarkempia rajoja/sääntöjä.

        Koko teksti on 100% totta! Oon (vasta) 14-vuotias, jutellu ihmisten kanssa ja kuunnellu niitten murheita.. Se on oikeestikkin Todella kauheeta kuunnella toisen juttuja ku on vasta 16-v. ja haluais kuolla.. Mitä siin pitäis tehä??
        Minkälainen on tulevaisuus ku lapset ei osaa rakastaa tulevia lapsiaan..

    • 2TYTTÄREN YH-ISKÄ

      kotiintuloajat,ym. ovat jo aikoihin elettyä elämää!
      toki meistä jokainen on huolissaan missä lapset ja nuoremme ovat,mutta uskokaa he osaavat itse huolehtia itsestään!
      jos aina teemme kaiken heille valmiiksi,kuinka he itsenäistyvät?
      aseta itsesi nuoren tilaan ja mieti,onko kiva kun isi tai äiti soittaa ja pyytää kotiin kun meno on parhaimmillaan? antakaa heidän elää elämäänsä!
      omista kokemuksista tiedän että kotona istutut illat vanhempien kanssa on tylsempää kuin mikään,siksi en vaadi lapsiltani niin paljoa!
      näyttäkää heille että luotatte!
      on 2000 luku,joten tiedätte hyvin että kaikki se mikä kielletään niin varmasti kokeillaan ja nuoret etsii rajojaan!
      jos asetatte liikaa rajoja niin nuori alkaa oireilemaan sen mukaisesti!
      psykiatrina voin ilmaista että nykymaailmaa ei kannata verrata omaan lapsuuteen!
      aika on muuttunut,niin mekin!

      • vastuullinen aikuinen

        Ensinnäkään 13-vuotias ei osaa huolehtia itsestään ja joukossa tyhmyys tiivistyy, ainakin suurempien kaupunkiemme keskustoissa.

        Psykiatriakin piirissä on monenlaista viitekehystä, mutta harve nuorisopsykiatri tuskin uskoo täysin vapaaseen kasvatukseen.

        Täysin vapaa kasvatus on sama asia kuin välinpitämättömyys. Vanhempi haluaa päästä liian helpolla, eikä jaksa olla aikuinen ja kantaa vastuuta.

        13-vuotias kaipaa alitujuisesti ainakin rajoja ja testaa vanhempien välittämistä, mutta ei sitä itse ymmärrä tai halua tunnustaa.

        Toinen asia on millä tavoin onnistuneesti vanhemmat asettavat rajat lapsilleen, siihenkään ei ole yleispätevää vastausta. Nuorikin kun on yksilö.

        Olet valinnut helpoimman tien.

      • vastuullinen isä

        Kirjoitustyylisi muistuttaa huomattavasti enemmän teinin tapaa kirjoittaa, kuin vakavasti otettavan lääketieteellisen koulutuksen saaneen psykiatrin kirjoitusta :-))

      • nainen

        Sinä et ainakaan tunnu olevan huolissasi missä lapsesi ovat. Onhan se sinulle helpompaa kun et välitä ja olet mukamas nykyaikainen. Puolustus välinpitämättömyydelle. Ei kaikki nuoret osaa huolehtia itsestään. Niinkuin ei kaikki aikuisekaan kun lukee näitä kirjoituksia.

      • nainen

        Taidat olla joku teini. En siis usko että olet isä varmaan joku 15 vuotias.

      • hippotus

        Aivan järkyttävää tekstiä.Täytyy vaan toivoo et sun lapset kasvaa täyspäisiksi ihmisiksi tolla metodilla.Ja vielä HUH!

      • Tuntematon joutilas
        hippotus kirjoitti:

        Aivan järkyttävää tekstiä.Täytyy vaan toivoo et sun lapset kasvaa täyspäisiksi ihmisiksi tolla metodilla.Ja vielä HUH!

        Itse jos nuorena käyttäydyin tuolla tavalla, oli selkäsauna varma. Nykylaki tosin varmaankin kieltää sellaisen rangaistuksen mutta minullepa tehosi. Turha on höpöttää mistään mielenterveyshäiriöistä muitten. Jos ei lastaan rangaista osaa, voi vaan itseään siitä syyttää.

      • näinkö siis?

        Ihanteesiko on ne ryyppäävät nuoret mitkä tuolla kylillä ja kaupungilla kulkevat?Heillähän juuri ei niitä rajoja ole ja saavat mennä ja tulla kuinka huvittaa.Ja hyvin pyyhkii?

    • 3 murkun äiti

      Pahimpina aikoina otin kynää ja paperia ja kirjoitin lähes sanasta sanaan mitä lapseni minulle lateli....

      Luki ja sanoi että en varmasti sano tuollaisia asioita!!!! Keskusteluyhteys aukesi....tilanne rauhoittui joksikin aikaa.....kunnes uusia tuli

    • yksin

      Tiedän tuon kovan tuskan ja avuttomuuden mitä se pitää sisällään.Kävin sitä läpi kolme vuotta tyttäreii kanssa .Paras neuvo on olla kovana pitää rajoista kiinni ja taistella oman lapsensa parhaaksi kuitenkin niin kauan kuin siihen on oikeus.Minulle se antoi myöhemmin kiitosta tyttäreltäni vaikka jouduin toimimaan kaikkein kovimmin ottein ja hommaamaan hänet lastenkotiin.Nyt meillä hyvät ja lämpöisen rakkas äiti ja lapsi suhde arvoineen.Toivon sinulle voimia ja taistelun voima oikeuksien ja rakkauden puolesta omaa lastaan kohtaan.Tiedän vain omakohtaisesti että se kannatti eikä jäännyt omalle tunnolle mitään.Suuri rakkaus omaa lastaan kohtaan niin suuri ettei kannata luovuttaa.

      • Hard Rock Mama

        Oliskohan sinullakaan ollut ihan puhtaat jauhot pussissa, kun yksinhuoltajana hommasit lapsesi "vankilaan"....
        Oma elämäsi varmasti helpottui ja sait juosta niinkuin lystäsit, koska murkku ei ollut rajoittavana tekijänä elämässäsi........
        Nyt sinun mielestä teillä on hyvät välit, mutta mitähän tyttäresi todellisuudessa ajattelee. Ei varmastikaan viitsisi edes kertoa sitä sinulle. Helpompaa kaiken järjen mukaan on olla olevinaan sellaisen äidin kanssa "hyvissä väleissä".

    • Hard Rock Mama

      Lipsahti tuo kirjoitukseni väärään paikkaan, alkuperäiseen piti kommentoida.. =)

    • 17 v.tytteli

      Kun olin 13, olin ihan kauhea, myös sitä ennen. Se johtui varmaan siitä suurimmaksi osaksi kun äitini otti uuden miehen. Haukuin äitiäni vaikka miksi, en tullut kotiin silloin kun piti, en totellut varmaan missään..Sitten rupesin käymään kaupungilla, ja aina kun äitini soitti ja sanoi että ala tulla kotia tai laitan oven takalukkoon, etkä pääse sisään koko yönä,en silti halunnut yksinkertaisesti mennä kotiin vielä, ja tietenkin siitä tuli aina kauhea riita. Sitten kun sitä jatkui tarpeeksi kauan, rupesin yhtäkkiä potemaan huonoa omaatuntoa kaikista riidoista, jotka tulivat vain siitä että äitini halusi että menen kotiin, ja halusinkin sitten sen jälkeen aina mennä kotiin silloin kun äiti soitti, ja jos en ihan vielä olisi halunnut lähteä kotiin, yritin ainakin ilman riitaa hoitaa senkin asian. Olihan meillä kyllä muistakin asioista riitaa.. Sitten vaan rupesin tajuamaan, kuinka tyhmä olin ollut kun en voinut totella niin yksinkertaisessa asiassa. Ja pointtihan tässä oli se, että eiköhän se sinunkin lapsesi vielä tajua, että ei aina tarvitse joka asiassa vängätä vastaan, voi niitä asioita sovussakin tehdä ja sopia ym.. :)Silloin kun minä olin sellainen, se alko rassaamaan itseäänkin..etteköhän te vielä yhteisymmärrykseen pääse :D

    • toivoa on

      13 v murkun äiti!
      Ymmärrän hyvin hätäsi ja jaksamuksesi määrän. Olemme muutama vuosi sitten olleet itse samassa pisteessä. Kotona oli sellainen vihan ilmapiiri että jo ovella se tuli vastaan. Tyttömme teki aivan samanlaisia kepposia. Olimme kuitenkin päättäneet pitää tytöstä kiinni rakkaudella ja rajoilla. Mikään ei tuntunut auttavan. Välillä jouduimme turvautumaan jopa poliisin apuun.
      Nyt tyttömme on yhdeksäntoista ja kuusitoista vuotiaana pahin vaihe oli ohi. Hän oli aivan ymmällä että emme kuitenkaan häntä hyljänneet vaikka hän omien sanojensa mukaan oli täysi piru. Meillä on nykyään aivan fantastiset välit ja tyttö on päässyt oikeille raiteille.
      Sinä tarvitset apua. Hae sitä perheneuvolasta, seurakunnasta, psykologilta, lääkäriltä, ystäviltä. Ei ole häpeä pyytää apua, kun ei enää jaksa. Parempaa huomista sinulle toivotellen!

      • omg

        siis tästäki pitää tejä joku aihe!

    • 15-vuotias tyttö

      Haluaisin vain sanoa, ettei niitä teinejä kannata liikaa paapoa.. Ei puberteetti oo niinkuin mikään "sairaus" jolle ei voi mitään ja jonka tahtoon on vain alistuttava; kyllä murrosikäinenkin voi päättää käyttäytyä hyvin, jos niin vain päättää. Kun monet mun ikäluokkaa tuntuu ajattelevan, et "koska oon teini, mul on ihan biologian oppikirjankin mukaan oikeus olla hankala". Teini-ikä on monille tekosyy kiukutella ja olla epäkohtelais vanhemmille. Välillä tuntuu, että se kapina ja mahdollisimman huono käytös on nuorille eräänlainen itseisarvo, josta täytyy pitää kiinni, muuten on outo ja poikkeaa liikaa massasta.
      Itse en tosin osaa puhua tästä aiheesta millään kokemuksen äänellä, koska itse kuulun niihin "nössöihin nuoriin" jotka ei oikeastaan kapinoi, mutta tunnen kyllä koulusta monia esimerkkitapauksia, ja olen vähän tarkkaillut heitä. Oon sitä mieltä, että monille heistä tekisi vain hyvää, jos jompikumpi vanhempi pistäisi heille selkeät rajat ja tekisi kaupungilla hillumisesta loput. Niin, ei lasta tietty voi häkkiin laittaa, se on laitontakin, mut kyllä mun mielest vanhemman oikeus on sanoa, että "tänä iltana et mene minnekään". Voi olla hyväksi myös yrittää järkipuhetta, esim. selittää että miksi vanhemmat laittaa sääntöjä: siitä yksinkertaisesta syystä, että lapsista välitetään. Kyllä mä ainakin "sulaisin", jos mulle sanottais, että rakastan sinua, siksi yritän asettaa sinulle rajoja.
      Ja yksi asia on ehdoton: jos esim. uhkaa jättää kotiarestiin jos nuori jää tupakanpoltosta kiinni, pitää OIKEASTI jättää nuori arestiin mikäli hän jää tupakasta kiinni... Jos aina vain uhkaa rangaistuksella, mutta ei koskaan toteuta uhkaustaan, tietenkään nuori ei enää ota uhkauksia vakavasti. OOn huomannu tämän saman asian koulussa: opettaja sanoo vaikka, että se joka vielä häiriköi, saa jälki-istunnon. Kuitenkin vaikka oppilas häiriköi, jälki-istuntoa ei tule, tästä seuraa se, että sama oppials häiriköi aina ja joka tunnilla. Hyvästi työrauha..
      Eli jämäkkyyttä, vanhemmat!

      • Minäkin olen äiti

        Itselläni ei ollut murrosikää (siis vaikeuksia), koska perheessämme oli muuta vaikeuttta , äiti vakavasti sairas ja minusta tuli suoraan lapsesta aikuinen.Siitä ei ole ollut jatkossa haittaa. Siksi kai ajattelen , että nuori käyttäytyy juuri niin kuin annetaan käyttäytyä. Aikaisessa vauheessa puututtava asioihin ja kiellot on toteutettava. Omat lapset (3peräkkäin) ovat tienneet jo etukäteen , mitä me sallimme. Lämpimät välit on säilytettävä ja 13 vuotiaan menemiset täytyisi olla tarkkaan tiedossa, samoin aikataulut.Meidän lapsilla oli kaveria ja hauskaa murrosiässä , mutta tiesivät tasan tarkkaan, että menot ja edut loppuu, jos lipsuu.Sanoimme myös, että me aikuiset emme koskaan häivy täältä, niin että ette tiedä ,missä olemme ja koska tulemme, että niin kauan kuin perheenä asumme yhdessä , täytyy tietää missä kukin on.Keskustelua...keskustelua, tuskin hän 13 vuotias niin kova naama on, kuin esittää.Meille ei ole huudeltu herjoja päin näköä, emmekä me heille. Nuoremme ovat perheet perustaneet ja olemme kysyneet joskus, millaista oli nuorena ja ei ole moitittu. Lapset itse ovat arvostelleet joitain lepsuja vanhempia meille. Olimme ihan tavallinen perhe, jossa omat ajatukset elämästä sai muodostua.

      • Nino

        Mun vanhemmat ei ole koskaan ymmärtäneet mua. Oon murrosiässä, mutta en tosiaankaan laita sitä kiukkujeni syyksi. Mun vanhempani laittavat sen murrosiän piikkiin. Toki asia voi vaikuttaa kiukutteluuni, mutta kiukutteluni oikeasti johtuu siitä, että jos purkaan äidilleni tai isälleni jotain, he tuntuvat etsivän minusta heti ensimmäisenä vian jolla olisin saattanut itse aiheuttaa itselleni ongelmia. He siis eivät ymmärrä että mullakin on paha olla. En halua huutaa niille, koska kuitenkin ne on mulle rakkaita ihmisiä. Mutta musta vaan tuntuu että olen pelkkä murkku niiden silmissä, jonka tuskailua on turhaa ottaa tosissaan.. :(

    • Joaiai

      No ei kyllä pitäis. Siis tottakai jokainen saa olla minkälainen haluaa pissis, huora, gootti, snobi tai IHAN MIKÄ VAIN. Murrosikä on nyt selvästi puheessa jokapaikassa, esim siitä on tullut elokuvia ym. kun nythän nykyajat ovat muuttuneet selvästi.
      Ihan sama mulle, puhukoon joku sillä daa, tai Q kielellä mutta kunhan ei tule mua sillä ärsyttämään... Ja sitte huomasin netis, et tosta pissiksistä on sellainen sivustokin, jossa KEHOTETAAn varastamaan, käyttämään tiukkoja farkkuja, stringit korviin ja tiukkoja toppeja.
      (Meidön koulussakin on sellaisia joista paidoista näkee rintsikat läpi, ja stringit näkyy... Ihan sairasta. mitä ne niilläkin yrittää) Ja kaikenlisäksi kehotetaan JUOMAAN ja POLTTAMAAN tupakkaa!"!"" Eikö tolle sivustolle pitäisi tehdä jotain, jossa kehotetaan tekermään laitonta. Mua kyllä ärsyttää pissikset, mutta jos ne sellasii oksettavii lehmii haluu olla, olkoon. Mutta ne ei todellakaan tiedä, että niistä nauretaan ja puhutaa PAAAAAALJON seläntakana. (Vinkiksi annoin teille, pissaliisaseni! :*)

    • ent yh äiti, nyt murkun äiti

      hei yh äiti!
      minusta olet jo oikealla tiellä kun olet lähteny kirjoittamaan tänne. eli tarkoitan sitä, että on tärkeää että puhut tunteistasi, puhut ja taas puhut. itse nimittäin kokenut juuri tuota samaa mitä kirjoitit ja luulen että en olisi jaksanut jos en olisi jakanut huoliani muiden kanssa. aluksi en nimittäin osannut niin tehdä. sulkeiuduin itseeni ja murehdin asioita yksikseni. se ei kuitenkaan johda mihinkään. kriisi puhelimiin soitin muutaman kerran mutta siellä tosiaan vastaus oli usein että se nyt KUULUU asiaan..jne. välillä oli kuitenkin sielläkin ystävällinen ääni. sosiaalitoimen puoleen en kääntyisi ennenkuin olen aivan varma että lapsi jotenkin vahingoittaa käytöksellään itseään. sosiaalitoimella toisaalta on sellaisia parin viikon pysähdys jaksoja, jolloin koitetaan laittaa rajat nuorille. mutta tärkeintä olisi että tosiaan kokoat ympärillesi niin laajan tukiverkon kuin mahdollista. ja pyri pitämään puhevälit lapseesi. ja muista huomata pienetkin positiiviset asiat lapsesi käytöksessä vaikka se olisi kuinka vaikeata. voimia sinulle toden teolla! voi minulla tuo on vielä niin tuoreessa muistissa, tuskin vieläkään täysin ohi. äläkä menetä itsetuntoasi. olet varmasti hyvä äiti!

    • tyttö, 15v

      Lähes varmasti nuoresi tekee ulkona samaa kuin kaikki muutkin 14v---> nuoret / lapset, eli juo. Tämä selittää sen, että nuori valehtelee akun loppumisesta, sillä pelkää jäävänsä kiinni. Samoin nuori ei uskalla tulla kotiin illalla kännissä. Siksi menee kaverien luo yöksi. Hän ajattelee, että on parempi mennä esim. vieraan ihmisen luoksi yöksi, kuin kännissä kotiin. Tämän takia myös kotiintuloajat venyvät. Myös vessaan lukittautuminen ja sinne sammuminen johtuu tästä?

      Jos nyt arvelin tilanteen viestistä oikein pelkää reaktiotasi juomiseen.

      Ystäväni, silloin 13v ei uskaltanut tulla kännissä kotiin. Päätti jäädä kerrostalon pyöräkellariin nukkumaan. Äiti löysi tytön sieltä yöllä, koska tytön kaverit olivat aiheuttaneet melua. Äiti toi lapsille tyynyjä ja makuupusseja.
      Äiti ei järjestänyt raivokohtausta, vaan sanoi tytölle, että "muista että kotiin voi tulla ihan missä kunnossa tahansa" Tästä lähtien tyttö tuli aina kännissä kotiin, eikä enää nukkunut mieluummin ojassa tai tuntemattomien luona. Jos tyttäresi jo juo, ei seuraa enää voi muuttaa mitenkään. Tähän ei myöskään auta se, että kiellät juomisen kokonaan. Hän ei tutustuttuaan tälläiseen illanviettoon enää suosu viettämään koti-iltoja. Sano tyttärellesi, että voi tulla kotiin missä kunnossa tahansa, ja yritä saada tilanne sellaiseksi, että tiedät milloin hän menee juomaan, kysymällä sitä illalla vaikka pilailevasti että onkos paljon siideriä mukana hehheh.. niinkuin ystäväni isä tekee. Hän tietää aina kun ystäväni on juomassa.
      Muista myös että nuoret osaavat kyllä pitää itsestään ulkona huolen, ja jos ovat niin kännissä etteivät osaa, heillä on kyllä aina kaveri mukana.

      Olen siis itse 15v. Ja toivoisin vanhempieni saavan tiedon juomisestani, mutta en tiedä miten kertoisin sen heille.

      hyvä kotiintuloaika viikonloppuisin on mielestäni klo. 23.30-24.00. Arkisin kotiintuloaikaa ei tarvita.

      Jos vanhempani löisivät minua, tai uhkaisivat sillä lähtisin heti ystävieni luokse asumaan, enkä kertoisi siitä vanhemmilleni. Katkaisisin välit kokonaan.

      • jo täysi-ikäinen

        Niin. No ideahan on se, että vanhemmat eivät halua lastensa juovan. Onko mielestäsi hyvä että ikäisesi ja itseäsi nuoremmat lapset juovat? Sen he haluavat välttää ja syystä... Hauskaa voi pitää juomattakin ja tuo ei tee kehitykselles hyvää.

        Vaikka onhan tuo itsekin kokeiltu.. Mutta en onneksi ikinä siitä jokaviikonloppuista traditiota tehnyt.

    • Sossu

      Otat järeät aseet käyttöön, otat yhteyttä paikkakuntasi sosiaalityöntekijöihin, jotta keskustelet heidän kanssaan tuosta ongelmastasi. Tämä usein auttaa pysähdyttää tuon uhmakkaan tyttösi. Kun tytölle kerrotaan että jos ei tyyli muutu on pahimmassa tapauksessa huostaanotto edessä ja sijoitus valvottuun laitokseen kovinkin uhmaaja tuossa tilanteessa pehmenee aivan varmasti. Onhan tuon jatkuminen kuitenkin muulle perheelle raskasta kestää, sekä koko tytön tulevaisuus vaakalaudalla jos koulunkäynti jää hataraksi. Jatko opintojen vaarantuminen on hyvin vakava asia tuossa tilanteessa.

    • Nuori naisen alku

      Murrosikä on tavallaan alku itsenäistymisen halulle, pikku hiljaa halutaan irrottautua äidin hoivasta ja alkaa hoitaa asioita itse. Itse itsenäistyminen tapahtuu kyllä paljon myöhemmin ainakin useimmissa tapauksissa. Itse olen jo nuo kaikki myllerrykset käynyt läpi, olen 18-vuotias, ja nyt kun olen 13-15-vuotiaiden lähellä, tunnen itseni vanhaksi!?! Murkkuiän aikana nimenomaan aina luuli että vanhemmat eivät luota, välitä ja uskovat aina pahinta.. (kuten tuolla joku aikaisemmin kirjoittikin, vanhemmat luulee että vedetään kamaa yms.) Oikeasti vanhemmat välittävät ja ovat huolissaan, vaikka sitä ei silloin huomaakkaan, kaikki tuntuu vaan ärsyttävältä! Nuoret, koittakaa ajatella jos oma lapsesi käyttäytyisi sinua kohtaan samallalailla; tulet töistä kotiin,kukaan ei ole siivonnut, tiskit pöydillä, lattia täynnä hiekkaa, roskapussi täysi jne. ja oma lapsi kiukuttelee heti kun pääset ovesta sisään.. ei se herkkua ole! Ja vanhemmat, älkää antako lapsen määrätä, sillä jos sen mahdollisuuden annatte murkkuikäiselle, he myös käyttävät sitä hyväkseen, ja myöhemmin sitä on enää vaikea korjata! En usko väitteeseen että lasten ja vanhempien tulisi olla ns. kavereita, vanhempien kuuluu olla turva ja tien näyttäjä, ei kaveri. Älkää vanhemmat pelätkö sanoa LUJASTI lapsille jos he eivät voi viedä vaikka roskapussia vaikka ovat menossa ulos! Muistan hyvin miten ärsyttäviä vanhemmat osasivat siihen aikaan olla, mutta kaikkea sitä "ärsyttävää holhoomista" minä tarvitsin! Ja sen lisäksi sopivan tiukkaa otetta; ikinä en vanhempiani nimitellyt tai paiskonut ovia, sillä tiesin että siitä syntyy vielä pahempi tilanne. Kaikkea vanhempani eivät tietenkään voinut tietää, mutta ei vanhempien kuulukkaan ihan kaikkea tietää.. kannattaa pikku hiljaa antaa enemmän ja enemmän lisätä vastuuta, on myös hyväksyttävä se, että pienokaisenne alkaa aikuistumaan, eikä ole enää pieni kullanmussukkanne..
      Että tämmöstä.. kiva jos joku jakso edes lukea loppuun.. Muistakaa vanhemmat että nuoret eivät tarkoita aina sitä mitä sanovat, kyllä he tarvitsevat teitä vielä, sanoivat mitä sanoivat!
      Ja vielä, se kun näki äidin itkevän minun oikutteluni takia, tepsi joka ikinen kerta, niin huonoksi ei mikään saanut minua tuntemaan kuin se, että omalla äidillä oli minun takia niin paha olo... Eli jos teitä itkettää, tehkää se avoimesti ja antakaa lapsenne nähdä että olet surullinen..

      • turha enää nyyhkiä

        Jo aivan alusta asti, siitä asti kun lapsi syntyi, on oltava säännöt häntä varten.
        Sama pätee uhmaiässä kuin murkkuiässäkin.
        Säännöt!
        Jos niitä ei ole ollut aiemminkaan, ei niitä voi laittaa nytkään.
        Sitä saa mitä tilaa, hyvät vanhemmat!

    • Nykyisin jo mies

      Jälkeenpäin olen vaan ilonen,että kuri oli tiukka.

      Homma oli sellanen,että jäin ulos jos haisin tupakalle. Ovi oli yksinkertaisesti lukossa sen jälkeen...ei ollut kiva olla pihalla odottelemassa josko ovi armollisesti aukeisi kun olin tullut edellisenä päivänä tupakalle haisevana kotiin. EN TUPAKOI VIELÄKÄÄN:)

      Ilmakivääriä en saanut. Ihan hyvä. Olisin kuitenkin ampunut sillä pikkulintuja. Eihän siitä muuhun ole. OLI HYVÄ,ETTÄ AIKUINEN TAJUSI MITÄ KAKARA=MURROSIKÄINEN EI pysty tajuamaan.

      Samaa rataa meni muukin meininki.

      Jos kinusin luokkaretkelle laivalle niin viesti oli,että sitten kun täytät 18 voit mennä. Et ennen. Sitten en enää halunnutkaan.

      SE OLI IHAN oikein koska nyt tiedän mitä kaikkee siellä on. Oli hyvä,että suojeltiin.

      Miksi 12-13-vuotiaita pyörii kaupungin keskustoissa ja kauppakeskuksissa _KESKENÄÄN_ päiväkausia!

      Eräs saksalainen turisti ihmetteli minulle,että missä noitten lasten vanhemmat on.

      En kehdannut sanoa,että täällä eletään kuin pellossa. Lapset määrää saako äippä edes tulla ko. kauppakeskukseen kun hän on siellä.

      Miettikää vähän!

    • teininä häiriökäyttäytymise...

      mutta yksi asia, joka ei ainakaan minun silmääni osunut on se, että 13-vuotias on lapsi, eikä todellakaan minkään mittakaavan mukaan vastuussa käyttäytymisestään, noin kärjistäen. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa vasta 15-vuotiaana, samoin suurin osa oikeuksista.

      Aikuisetkin naiset "saavat" käyttäytyä sanalla sanoen vittumaisesti PMS-oireineen, ovulaatiokipuineen, kuukautiskipuineen jne. Miksi teiniä, jonka hormonit heittävät oravanpyörää ei voi ymmärtää lainkaan?

      Tulihan kärjistettyä, en tietenkään tarkoita, että mikä tahansa käytös on hyväksyttävää. Halusin vain antaa hiukan ajattelemisen aihetta toiseenkin suuntaan.

      Teinin käyttäytymismallit eivät noudata samaa kehystä kuin lapsen tai aikuisen, vaan teini on hukassa näiden kahden maailman välillä. Toinen on lapsellinen ja hävettävä, toinen on tylsä ja kiukkuinen, jälleen kärjistettynä. Tähän kun lisätään heittelevät hormonit ja oma epävarmuus, on mielestäni täysin ymmärrettävää, että teini voi olla myös hankala. Yleisesti voisin väittää, että mitä turvattomammaksi ja epävarmemmaksi teini tuntee itsensä, sitä suurempi hyökkäys tulee vanhempia vastaan.

      Toinen asia, jota en löytänyt viesteistä on se, että mielestäni lapsen pitäisi ymmärtää, miksi joku sääntö on olemassa. Kun kasvatamme pikkulasta, hänelle sanotaan "ei saa roikkua parvekkeen kaiteelta, koska siitä voi pudota alas ja loukata itsensä vakavasti" vai sanotaanko? Moniko kasvattaa lapsensa tyyliin "heti alas sieltä, koska minä sanon" ?

      Vanhemman ensisijainen ja tärkein tehtävä on kasvattaa lapsestaan vastuuntuntoinen, itsenäinen ja tasapainoinen aikuinen. Ei tahdoton robotti, joka toimii käskijän mielen mukaan. Tässä kotiläksyä kaikille riittävästi.

      ps. Jos teini ei siivoa huonettaan, helpoin tapa aikaansaada muutos äänijänteitä käyttämättä on ostaa muutama silakka ja piilottaa ne mahdollisimman utopistiseen paikkaan teinin huoneessa. Haju tarttuu myös vaatteisiin varsin kamalana, luulisi huoneen siivouksen alkavan tuntua kiehtovalta vaihtoehdolta viimeistään siinä vaiheessa, kun kaverit alkavat huomautella ominaistuoksusta.

    • proo

      Kova kuri kunniaan ilman muuta.

      Eli vanhempi määrää säännöt ja teinix tottelee.
      Näin se on. Piste.

      Toki kokonaisuus on rakkautta ja rajoja.
      Hyvästä teosta palkinto, pahasta rangaistus.
      Turhat lupaukset ja uhkaukset pois.

      Jos nuori on vastuullinen niin silloin annetaan enemmän vapauksia, jos humputtelija niin kuria kiristetään. Ja aina joka välissä kasvatetaan, rakastetaan ja ohjataan.

      Huonoja käytöstapoja ei hyväksytä missään nimessä.
      Käytöstavat tulee toki ensin opettaa perusteelisesti. Kotitöitä tehdään sovitusti viikkorahaa vastaan.

      Myös opettaja voi olla luokassaan tilanteen Herra, jos asenne on kohdillaan ja filosofia selvillä. Pulinat pois ja oppimaan (välillä hauskaa pitäen).

      Ennen kaikkea pallon on vanhemmilla. Ja vastuu.

      Johtajan ottein homma hoituu, kasvatus on taitolaji.

    • 15vee

      Niin, suosittelisin että vuokraat/ostat/lainaat joltain videon "Kolmetoista". Se kertoo kahdesta 13 vuotiaasta tytöstä ja käsittelee juuri kaikkia murrosiän vaikeuksia. Kattokaa tyttäresi kanssa se yhdessä, luulisi sen saavan hänet ajattelemaan. Itselläni ainakin video pyöri päässä monta päivää ja se todellakin sai ajattelemaan. Pärjäile!

    • äiti minäkin

      Ihan kuin olisin itse tuon kirjoituksesi kirjoittanut. Olen uskovainen, en voi kuin rukoilla hänen puolestaan ja "levätä Herrassa". Yritän puhua silloin järkeä, kun kuuntelee. Sitäkin ihmekyllä joskus tapahtuu. Pohjimmiltaan hänkin haluaisi olla "kunnollinen" , on sanonut sen, mutta mahdottoman huono keskittymiskyky. Aina menossa ja yökylässä tyttöystävällä. Nyt huomannut jääneensä koukkuun tupakasta ja yrittää irrottautua. Eiköhän heistä ihmisiä tule, kun rauhoittuvat. Yritä kestää, meitä on monta kaltaistamme äitiä. Emme voi kuin toivoa parasta. Virheitä tekevät kaikki, älä sinäkään itseäsi syytä. Voimme vain rukoilla ja toivoa parasta

    • --anskuliini--

      Hei huolestunut äiti
      Luin juuri kaikki sinulle tulleet viestit ja olet varmasti saanut niistä paljon neuvoja, mutta toivoisin että lukisit tämänkin viestin.Olen itse kohta 16 vuotias tyttö ja elän äitini kanssa kaksin.Eli olen periaatteessa tyttäresi asemassa.Valaisen sinulle nyt vähän tätä teini-tytön elämää tähän maailman aikaan.
      -Aloitetaan siitä että aina teinien on tullut olla samanlaisia kun toisetkin samanikäiset.Teiniys on raskasta aikaa sillä itsetunto on nollassa ja sitä yritetään paikata sillä että oltaisiin mahdollisimman samanlaisia kun muut.Äiti alkaa näyttää liian vanhalta ja rupsahtanelle(joka ei useissa tapauksissa ole totta) esikuvaksi joten täytyy etsiä uusi esikuva.Se ketä kunnioitetaan ja pidetään ns."kovana jätkänä/mimminä".Yleensä koulun kovimmat jätkät ja mimmit on niitä jotka uskaltaa mennä polttaan tupakkaa nurkan taakse ja kellä on kovimmat ryyppäys-jutut.
      Ratkaisu: tee itsellesi ensin selväksi että minä olen hyvä esikuva.Jos poltat et voi ajatella että lapsesi ei saisi polttaa.Jos lopetat kerro se hänelle että olet nyt lopettanu polttamisen vain sen vuoksi että sinä saisit paremman esikuvan minusta.Nauti omasta elämästäsi, shoppaile vain itsellesi(tässä vaiheessa on turha edes yrittää ostaa mitään sellaista mikä neidille kelpaisi), ÄLÄ yritä ostaa tyttäresi suosiota.
      -Seuraavaksi hyvä vihje siihen kotiin tulo juttuun.Tämä on kova homma toteuttaa ja se vaatii uskomattomasti kanttia, mutta kun sen kerran teet tyttö tulee sen jälkeen aina ajoissa kotiin.(Ainakin minä sain tuntea tämän nahoissani)
      Kerro tyttärellesi että aiot mennä illalla ulos ja että toivoisit että hän menisi jonkun ystävänsä luokse yöksi eikä ilmestyisi kovin aikaisin aamulla takaisin, sillä jos mamilla on käyny hyvä tuuri niin aamulla voi löytyä kämpästä joku muukin ku äiti.Kysele kuitenkin huolehtivaisena että kenen luo hän menee jne... pyydä vielä soittamaan JOS hän kerkeää.Kun tyttäresi lähtee onnellisena pois, tee kodistanne sen näköinen että sinulla on ollut hauskaa( tyhjiä viinipulloja pöydälle tai muuta vastaavaa).Sitten mene jonkun ystäväsi luo yöksi.Ilta ja yö vaatii hermoja mutta pidä pintasi.Aamulla mene vaikka shoppailemaan tai tee muuta mukavaa ystäväsi kanssa.Jos tyttäresi soittaa ÄLÄ vastaa hänelle missään nimessä.Hänen täytyy alkaa tuntea samanlaista hätää kuin sinä tunnet hänen ollessaan teillä tietämättömillä.
      Oma äitini oli poissa koko viikonlopun eikä vastannu puhelimeen.Sanoisin että keino oli erittäin repäisevä mutta tehokas.
      -Jos haluat kunnioitusta, kunnioita tytärtäsi.Kysy hänen mielipidettä asioihin ja arvosta hänen kantaansa vaikka olisitte erimieltä.
      -Jos haluat jonkun joku kunnioittaa ja tottelee sinua, olisi kannattenut hankkia koira.Se miten paljon hän tottelee sinua on kiinni siitä kuinka paljon sinä olet valmis tekemään konpromisseja.Tee kaikki päätökset sellaisiksi että tyttäresi tuntee osallistuneensa niihin.(Omia sääntöjään on helpompi totella kun jonkun toisen).
      -Jos valojen sulkeminen tai telkkarin kiinni laittaminen ei onnistu, ota lamput irti ja vedä töpseli pois seinästä.Jos ei sammuta ei myös avaa.
      -Ehkä olennaisin "virheesi" on siinä että keskityt liikaa hänen elämäänsä.Muista että sinulla on myös oma sellainen.Lapsena tyttäresi elämä koostui sinusta.sinä olit se joka oli hänelle elämän antanut ja joka piti hänet ruuassa eli kiinni elämässä.Silloin lapsesi oli osa sinun elämääsi.Sinulla oli silloin paljon muutakin kuin pelkkä lapsi vaikka hän paljon aikaa veikin.Nyt tyttäresi on siinä iässä,että hänelle alkaa muodostua oma elämä,ja sinä olet "vain" osa sitä.

    • kolme lasta

      Ota puhutteluun. Hyvä ohje, jos olet jo kokeillut kaikkea, kuten sanot.
      Meillä neiti yritti muutama vuosi sitten sooloilla. Mutta jos sanottiin että et mene, niin ei mennyt. Kyllä jossainvaiheessa haistatteli ym. sitten sanoin, että olen sun äitis, ja mun hommiini kuuluu laittaa rajat ja vielä valvoa niitä. Jos ei toimi,tulee kuvioon viranomainen, poliisi, sos.toimi tms joka ne rajat laittaa. ja jossain muualla kuin omassa kodissa.Jossain neiti hyvä kulkee raja, jonka yli et mene. Latelin siis madon luvut.... se auttoi. Selitin ja selitin satoja kertoja. Nykyään meillä ei haistatella. Muutenkin ollaan hyvissä väleissä, vaikka nokka ruttuun välillä meneekin.
      Jaksamista, ota yhteys viranomaisiin jos et jaksa. Ne on sitä varten. Ei ole häpeä, vaikka ei pärjää oman lapsensa kanssa.Esim. kouluterv.hoitaja, koulupsykologi tms..terv.keskus lääkäri....mikä tahansa...vyyhti lähtee purkautumaan. ja muista , et ole huono äiti vaikka niin teetkin. Päinvastoin!

    • 15-vuotias tytteli

      olen itse ollut joskus 13-vuotias,niinkuin me kaikki joskus..
      minun murrosikäni on lopuillaan,minusta,ja minulla se oli helppo,vanhempien kohdalla,mutta ei minulle...
      koko ajan vitutti,joskus vitutti niin että viiltelin,vanhempani eivät ihmetelleet,totesi vain että murros ikää,siitä ajasta sain ikusiet arvet...
      minua oli ystävät riepoitelleet ja pojat hakaneet tai käyttäneet hyväkseen..
      ehkä omalla tyttärelläsi on omassa elämässään jokin huonosti ja kostaa sinulle koska olet mukamas "huono äiti joka ei välitä tyttärestään"..
      itse tein niin välillä,mutta liian tiukan kurin takia,ja paljastumisen vaaran takia en sitä tehnyt..

      sinun pitäisi vain uskaltaa otta atyttäresi puhutteluun,lukita vaikka kotiin,tuli minkälaista riita atai haukkumista,se voisi selvittää asian,kerran kunnon,isokin riita,voi olla äidin ja tyttären välien helpotus...
      minulla se auttoi,kun jäin kiinni tupakasta,kolme ppäivää riitaa,mutta loppui haavojen paljastuksiin ja terapia käyntiin..
      en tarkoita että tyttäresi tarvitsisi välttämättä terapiaa,mutta yritä saada jokin yhteys tyttäreesi niin luulisin asioiden selvinneen?

      toivottavasti edes jotenkin auttoi..
      voimia sinulle...

    • Nimetön

      En ole itse kuin 10w, mutta ajattelin että voisin lohdutaa..Älä välitä että tyttö on sellainen kuin on ja niin edeleen sinun pitää määrätä ja näytää kuka täällä määrää niin eiköhän käytös muutu! Kai...Mutta tsemppiä!

    • Minä Murkkuikäinen.

      Anteeks että kirjotan täällä näin vaan, mutta tahdon vaan kertoo että murrosikäisen elämäkään ei ole helppoa. Olen itse 13 vuotias poika ja olen itse murrosiän pahimmassa murrosiässä...
      Tiedän olevani tosi hankala omia vanhepiani kohtaan... mutta se kuuluu siihen. se on niin hirveää aikaa.. voisin verrata murrosikää vaikeean synntykseen esim, kun synntys kestää enintään päivän pari murros ikä kestää paljon kauemmin. se kipu mikä on synnytyksessä on murrosiässä pitempää kidutusta.
      tyttöjen murrosikä on varmaan vielä pahempi.
      Pidä tyttöäsi silmällä mutta mitä enemmän tytölle antaa määräyksiä sitä enemmän hän koettelee rajojaan... ole ystävällinen ja yritä hillitä hermosi. kyllä se siitä.
      voimia ja jaksamista.
      T: JoNi Vaasasta.

      ps. uskon että tyttösi koettelee vain rajojaan.mitä enemmän hänelle antaa määräyksiä sitä enemmän hän tahtoo koetella miten paljon sinä venyt hermojesi kanssa.

      Voimia jaksaa. :)
      Ota elämästä kaikki ilo irti.

    • Kolmen murkku pojan äiti

      Tiedän kyllä miltä sinusta tuntuu, vaikka tiedän myös ettei tämä tieto sinua auta. Voin vain lohduttaa sinua sillä, että pojat ovat aivan samanlaisia, jos ovat ollakseen. Minulla on neljä lasta: kaksi on kuuliaista ja sopuisaa, kaksi samanlaista kuin sinun Mona. Kaikki he ovat saaneet saman verran rakkautta, rajoja ja huomiota, silti he ovat yksilöitä. Kyllä minä olen monesti myös ajatellut, että mistä saisin voimia, sillä kaksi veljestä ovat kyllä "repineet" vanhemmuudesta irti kaiken minkä vain voivat. Sellaisella hetkillä, kun uupumus meinaa ottaa ylivallan yritän ajatella kuinka moni asia on kuitenkin hyvin. He ovat terveitä, ei ole onneksi huume, tai päide ongelmaa. Yritän aina ajatella jos nyt on vaikeaa, mutta jos saan heidät itsenäisiksi oman arvonsa tunteviksi, omillaan toimeen tukeviksi olen kuitenkin jossain onnistunut, vaikka nyt saisinkin kuulla kunniani. Yksi lapsistani on jo aikuinen. Hän oli nuorena hyvin sanavalmis ja impulssiivinen, mutta tänään hän tekee arvostettua työtä näiden avujen turvin.Hän pärjää hyvin elämässä ja saan siitä voimaa aina kun muistelen hänen murkkuaikaansa. Vaikeuksien päässä voi siis kuitenkin olla valoa näkyvissä, vaikka päivä olisi tänään pilvessä.

    • lähipiirissä samaa...

      Luinmpa tuossa kaikki viestit ja tulin siihen tulokseen että otappa kaikista eniten onkeesi ÄITI 55:den ohjeesta.. eli psykiatri,perhe neuvontaa jne. näin saat/saatte selville mikä saattaa olla syynä suhteessanne.. ja fifty-fifty kuria ja vapautta... eli tietyt rajat joista et lepsu,ja tyttö rikkoo rajoja pitä pahemmin sitä pahempi rangaistus esim. kotiaresti..tiettyyn rajaan annat itsenäistä päätäntä valtaa asioissaan ja olet lähellä tukena johon tukea ....ei heti tyrkyttää neuvoja....

    • 17-v.

      murkkuikähän on aikaa, jolloin aletaan jonkinmoinen itsenäistymisprosessi, vanhemmista eriytyminen. aletaan etsiä tavallaan omaa itseä, ja kai tuollainen "kapinointivaihe"(niin klisee kuin se onkin) on monella, mutta tuo kuulostaa liian rankalta.

      itse olen äidilleni jossain määrin samanlainen. äitini jäkättää minulle taukoamatta ja haukkuu minut lyttyyn jos unohdan siivota jälkeni tai jätän vaatteita lojumaan. jos en itse siivoa jälkiäni, äitini tekee sen. jos jätän pöydän pyyhkimättä, olen laiska idiootti, josta ei ikinä tule mitään jos ei osaa edes pöytää pyyhkiä.
      mielestäni olisi parempi, ettei hän siivoisi minun sotkujani: silloin tajuaisin ehkä itse, miten inhottavaa on, kun joka paikka on ihan sotkussa. olen asunut viikkoja yksin, ja silloin siivous luonnistui hyvin kun ei ollut äitiä jäkättämässä ja siivoamassa.
      jos tyttäresi oma huone hukkuu p***aan, niin onko sillä sinulle väliä...? ethän sinä siellä kai asu. vain siinä määrin se haittaa sinua, jos tyttäresi hajottaisi paikkoja tms. pysyviä vaurioita tulisi.

      ja sitten...kun sinulla on noita määräyksiä esim. kotiintuloajoista, niin selitä miksi olisi hyvä, jos tyttäresi tottelisi. miksi ne säännöt siis ovat olemassa. ei ketään huvita totella vain siksi, että joku käskee. tarkista siis, että onko jokaiselle säännölle järkiperusteet. mutta älä vain pidä tytärtäsi tyhmänä, hän varmaankin tajuaa oman parhaansa, mutta ei ehkä välitä siitä. kysy häneltä miksi hän ei tottele, ellet ole jo kysynyt... ilmaise selkeästi se, että haluat hänen parastaan ja teet säännöt vain siksi että välität.

      nämä huonot puoletkin kuuluvat ainakin jossain määrin lasten kasvattamiseen, ja se pitäisi jokaisen ottaa huomioon jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään...

      tyttäresi vaikuttaa hiukan hemmotellulta, tai mistäs minä tietäisin. mutta ainakaan hän ei ilmeisesti tajua, että kaikkea ei voi saada, koska hän suuttuu jos et johonkin suostu. selitä hänelle vaikka että pettymyksiä on totuttava sietämään, se on nimittäin hyödyllinen taito elämässä...

      itse olen menettänyt kunnioitukseni äitiäni kohtaan siinä, kun hän on lyönyt minua. tiedä sitten mikä tämän sinun tyttäressäsi on aiheuttanut, voi olla osittain ainakin sitä "kapinointia".
      kaikesta äitini jäkätyksestä on myös käynyt hyvin ilmi se, että olen hänelle vain haitta, joka sotkee hänen siistin kotinsa. se syö äiti-lapsi-suhdetta aikamoisesti. toivottavasti sinä et tee tätä virhettä :)

      onnea tyttäresi kanssa, kyllä se murkkuikä joskus ohi menee.
      siperia opettaa, eli siis tyttäresi oppii myös koulussa ja kavereilta käyttäytymistä. tässä vaiheessa ihminen viisastuu pikavauhtia. olen sen itse huomannut, että kehitystä tapahtuu paljon jo lyhyessäkin ajassa...

    • 17-v.

      murkkuikähän on aikaa, jolloin aletaan jonkinmoinen itsenäistymisprosessi, vanhemmista eriytyminen. aletaan etsiä tavallaan omaa itseä, ja kai tuollainen "kapinointivaihe"(niin klisee kuin se onkin) on monella, mutta tuo kuulostaa liian rankalta.

      itse olen äidilleni jossain määrin samanlainen. äitini jäkättää minulle taukoamatta ja haukkuu minut lyttyyn jos unohdan siivota jälkeni tai jätän vaatteita lojumaan. jos en itse siivoa jälkiäni, äitini tekee sen. jos jätän pöydän pyyhkimättä, olen laiska idiootti, josta ei ikinä tule mitään jos ei osaa edes pöytää pyyhkiä.
      mielestäni olisi parempi, ettei hän siivoisi minun sotkujani: silloin tajuaisin ehkä itse, miten inhottavaa on, kun joka paikka on ihan sotkussa. olen asunut viikkoja yksin, ja silloin siivous luonnistui hyvin kun ei ollut äitiä jäkättämässä ja siivoamassa.
      jos tyttäresi oma huone hukkuu p***aan, niin onko sillä sinulle väliä...? ethän sinä siellä kai asu. vain siinä määrin se haittaa sinua, jos tyttäresi hajottaisi paikkoja tms. pysyviä vaurioita tulisi.

      ja sitten...kun sinulla on noita määräyksiä esim. kotiintuloajoista, niin selitä miksi olisi hyvä, jos tyttäresi tottelisi. miksi ne säännöt siis ovat olemassa. ei ketään huvita totella vain siksi, että joku käskee. tarkista siis, että onko jokaiselle säännölle järkiperusteet. mutta älä vain pidä tytärtäsi tyhmänä, hän varmaankin tajuaa oman parhaansa, mutta ei ehkä välitä siitä. kysy häneltä miksi hän ei tottele, ellet ole jo kysynyt... ilmaise selkeästi se, että haluat hänen parastaan ja teet säännöt vain siksi että välität.

      nämä huonot puoletkin kuuluvat ainakin jossain määrin lasten kasvattamiseen, ja se pitäisi jokaisen ottaa huomioon jo ennen kuin lapsia alkaa tekemään...

      tyttäresi vaikuttaa hiukan hemmotellulta, tai mistäs minä tietäisin. mutta ainakaan hän ei ilmeisesti tajua, että kaikkea ei voi saada, koska hän suuttuu jos et johonkin suostu. selitä hänelle vaikka että pettymyksiä on totuttava sietämään, se on nimittäin hyödyllinen taito elämässä...

      itse olen menettänyt kunnioitukseni äitiäni kohtaan siinä, kun hän on lyönyt minua. tiedä sitten mikä tämän sinun tyttäressäsi on aiheuttanut, voi olla osittain ainakin sitä "kapinointia".
      kaikesta äitini jäkätyksestä on myös käynyt hyvin ilmi se, että olen hänelle vain haitta, joka sotkee hänen siistin kotinsa. se syö äiti-lapsi-suhdetta aikamoisesti. toivottavasti sinä et tee tätä virhettä :)

      onnea tyttäresi kanssa, kyllä se murkkuikä joskus ohi menee.
      siperia opettaa, eli siis tyttäresi oppii myös koulussa ja kavereilta käyttäytymistä. tässä vaiheessa ihminen viisastuu pikavauhtia. olen sen itse huomannut, että kehitystä tapahtuu paljon jo lyhyessäkin ajassa...

    • mary-kristian

      Hyvä "Monan" yh-äiti on hyvä et huolestut asiasta,koska onhan tyttäresi pieni vielä liikkumaan öisin yksin ! En tunne enkä tiedä lapsesi ja sinun elämää,mutta pyyteettömästi voisin auttaa sinua ja tytärtäsi jos haluat,esim.tutustumalla ystävinä.Minulla pieni koululaispoika,mutta kaikenikäiset lapset taistelee saadakseen huomiota,onneksi tyttäresi vielä kapinoi ettei ole aivan "hiljaa".Mutta molempien onni on yhteinen onni,tarjoan kylänkäynti paikkaa sinulle ja tyttärellesi.Olen yh-äiti myös.

    • äipykkä

      Meillä tapahtui vähän samat jutut ja tilanne vaan paheni:(
      Koulupsykologilla käytiin puhumassa, niin kuin tyttökin, mutta aika hyödyttömäksi jäi.
      Systeemi oli tähän tyyliin. jos käyt edes siinä kokeessa, saat koulusta kolme päivää vapaata.
      En rajunnut tollasta yhtään, siinähän oikein isokätisesti annettiin valta tytölle.
      Menin lastensuojeluun kysymään, jos heiltä löytyisi vähän järeämpää asetta.Sain luvan ottaa tytöltä avaimet pois, jos kotona ei homma toimi, niin ulos vaan. Tämähän oli aika riskaabelia, kun ei tiennyt lähteekö tyttö kokonaan, vai tuleeko takaisin.Tuilihan se. Kiltisti soitti viikonloppuisin sovittuna aikana, että ovi avataan, koska oli sanottu että sen kellonajan jälkeen menee puhelin kiinni.
      Avaimet annettiin takaisin, että osoitamme taas luottamusta. Eipä kauaakaan kun sama taht jatkui.
      Lopulta tytön ympärilla oli vahva verkosto, me vanhemmat (ei oikea isä) koulupsykologi, sosiaalityöntekijä, tyttöryhmän vetäjät ja oma siskoni, jonka kanssa oli salainen sopimus:
      Jos heitetään tyttö pihalle, saa sieltä yöpaikan, mutta joutuu kyllä sitä kysymään.
      Tällainen tyttöprojeksi lastensuojelun kautta oli hyvä juttu. Samanikäiset tytöt tapaavat toisiaan, harrastavat kivoja juttuja ja lopulta lähtivät Italian reissulle yhdessä, johon omalla työllään hankkivat rahat.
      Kamalasti vaati voimia tämä juttu, varsinkin kun olin raskaana ja oli kolme muuta pientä hoidettavaa.Mietin usein, että tällainen tämä esikoiseni kait nyt sitten on, kun mikään ei muutu, tällaiseksi hänet sitten kasvatin;(
      Juuri kun uskoin, että tämä touhu ei ikinä tule loppumaan alkoi joskus tyttö kysymään, että tehtäiskö jotain yhdessä, niin kuin äiti ja tytär?
      Sitten alkoi ihan omatoiminen tekeminen joissakin asioissa. Jatkuva raivoaminen kääntyi laskuun.
      Tajusin pahimpana aikana, että ei murrosikää ole tehty vain lasta varten, se on tehty myös vanhempia ajatellen! Kuka meistä äideistä haluaa luopua siitä pienestä suloisesta lettipäästä?
      Entäpä se raivotar joka suoltaa suustaan kamaluuksia ja tekee elämästä yhtä helvettiä? Pikkuhiljaa sitä huomasi jo toivovansa että tenava muuttaa kotoa.Kamala sanoa näin, mutta näin se on, murrosikä valmistaa meidätkin laskemaan irti.
      Tyttöni on nyt 18v ja hän muutti vuoden alusta kotoa.Näemme joka viikko, hänen kanssaan on ilo olla ja huomata, että hänestä kasvoi sittenkin aivan ihana nuori nainen:D
      Suuri virhe jonka tein murrosiän alussa, oli että yritin luottaa liikaa, halusin tytön tuntevan, että luotan häneen, enkä usko hänen hölmöilevän.
      Siitäpä seurasi se, että en muka välitä. Liokoja kiristäessä ja sääntöjä jakaessa olinkin kamala ämmä, joka ei usko mihinkään ja vaan kyttään. Tässä se kaikkein suurin vaikeus piilikin, teki miten vaan, se oli aina väärin.
      Näistä mainitsemistani paikoista saa apua ja ehtotuksia.Pidä ohjat käsissä kuitenkin, itse en tykännyt yhtään kun tunsin joissakin näissä yhteiskokouksissa, että varpailleni astutaan.
      Esim. lääkäri ja lapseni sopi selkäni takana, että tyttö alkaa syömään mielialalääkkeitä..kukaan ei kysynyt meiltä ja mitä jos hänelle olisi tullut siitä kamalat olot?
      Kuka siitä olisi vastannut, kun en olisi tiennyt mistä on kyse? Noottia tästä kyllä annoin.
      Noin kuukauden kuluttua tyttö huomasi, että lääke ei vaikuta mihinkään ja lopetti. (tämä kuului sarjaan, kaverit syövät lääkkeitä, niin minäkin)
      Jaksamisia paljon, sitä tarvitaan, apua saa, kunhan vaan rohkaistuu hakemaan sitä. Mitä nopeammin sen parempi, ennen kuin tulee uusia juttuja.Kirjoitellakkin saa: [email protected]

    • -87

      Herää todellisuuteen. Tyttäresi on aivan normaali murkku. Itse olin vielä pahempi tuossa iässä ja nyt 13-vuotias veljeni on myös todella vaikea. Vanhemmilta menee hermot välillä, mutta minkäs teet. Kyllä se tyttö siitä rauhoittuu iän myötä. Katso vaan ettei sekaannu viinaan ja huumeisiin niin kaikki on ok. Kyllä se siitä..Tsemppiä

    • myös äiti

      ota rauhallisemmin.Ne nimitykset- anna olla, ei se satu.Älä välitä niistä.Kaikki tuttuja asioita ja elossa olen. Älä käske, ei kannata. Huoneen siivous- anna olla tai kerä vähäisen tieltä. Ainoa asia- ne kotiintulojutut.Yritä katsoa- ketkä ovat kavereita- siitä riippuu- mitä ja missä ollaan.Kokeile puhua- turvallisuudesta ja missä on- että puhuisi- mihin lähtee ja missä on. Ei muuta-älä vaan kommentoi.Yritä puhua järkevää juttu- turvasta, vaarat jms.Ja rauhoita itseäsi- ei auta että hermoilet- olin samassa liemessä vuosia- ei se niin nopeasti ohi mene- jos menee ollenkaan=tän päivän nuoret haluaa olla tärkeän törkeitä vanhemmille- ja eritt. äideille-naisvihaako? No- rauhoita itseäsi. ITSE löysin- oman keinon-hyräilen kotona ja koiran kanssa lenkillä NIITÄ LAULUJA, mitä lauloin kun olin nuori ja onnellinen- tulee mieleen ne ajat- ja ajatuxissa olen siellä- MIELIALA paranee...Toinen asia- kun haluat tytölle sanoa vastaan- laula-hyräile silloinkin- vaikka väärin ja nuotin vierestä.Tyttäreni muista vieläkin sen- että lauloin nuotin vierestä- mutta- oma mieli oli rauhallinen. Ota kirjastosta murrosikään liittyviä kirjoja- lue niitä. Kiroile mietteissä- ei ääneen. Ja -KIRJOITA PÄIVÄKIRJAA - SE RAUHOITTAA- SANO KAIKKI NE SANAT PÄIVÄKIRJAAN, mitä haluat sanoa.Myöhemmin lue- ja mieti- mikä on oikein-mikä ei. ITSE kirjoitin ja se auttoi-nn. terapiaa sekin Ulkopuolista apua- en usko siihen. Oma apu- paras apu.

      • W.K.H

        Hmm... Itsellä ei ikinä ole ollut suurempia ongelmia vanhempieni kanssa, he kyllä aina ymmärsivät katsantokantani. Toisaalta, minä myös olen aina yrittänyt ajatella, ennen kuin toimin ja avaan suutani. Sillä kun he kuitenkin maksoivat ruokani ja kaiken muun. Kotiintuloajat esimerkiksi, 16 vuotiaana sain olla niin kauan kuin halusin ulkona - he luottivat arviointikykyyni. Ja se, jos mikä toi itselle hyvän tunteen. Enkä myöskään ikinä pettänyt luottamusta, tulin kotiin aina, ainakin ennen aamukolmea.

        Nyt olen jo 19 vuotta, kapinointia ei ole tarvinnut harrastaa kotona - säästin sitä kouluun!
        Tosin nyt asun jo omassa kämpässä ja opiskelen opettajaksi. Murkkuiän problematiikan takia pyrinkin aikanaan sitten opettamaan vain lukiolaisille. Kun jotkut nuoret eivät yksinkertaisesti halua ajatella, huomasin sen jo aikanaan kavereistani.

    • Pikku-Iida

      Jos kerta on niin ylivoimaista kestää sitä sinun kakaraasi, passita se lastenkotiin.

      Painu perheneuvolaan. Pitäshän se tajuta aikuisella, kun minäkin sen älyän.
      Turha alkaa sössöttämään, että "et sinä pentu tajua näistä asioista mitään, olisitpa minun sijassani, sanoisit aivan toisin!"

      Sinun "Monallasi" ei kai ole kovin tiukat rajat, kun asiat on noin pitkälle menneet.

      Ei, "Mona" ei ole poikkeus, itsekin toisinaan samanlainen kun olen. Mutta homoksi en äitiäni sano, tiedän näet, että nainen ei voi olla homo.

      Sulla pitäs antaa "Monan" itse tulla juttelemaan sulle, eikä mennä väkisellä kyselemään "mikä sulla on? juteltasi nyt!" koska se jos mikä on ärsyttävää, varsinki jos oikein ottaa päähän. Josopa olet ollut liian tungetteleva.
      Tai yksinkertaisesti lellinyt pilalle, ettei hän enää välitä rajoista.

      Liika tuppautuminen ärsyttää, mutta liian vähä myös.

      Ja käypäs sivuilla

      http://pissismi.does.it/ passaisko joku juttu tuolta tyttäreesi? Luepas joka kohta, vastaus voi löytyä äkkiä.

      Joo tiedän, sekava viesti ja keskellä yötä, lasten nukkumaanmenoaika. Mutta olipa pakko äkkiä vastata ennen hamppipesua ja iltapisua.

      • ronja // lapanen

        Pikku-Iida,
        pakko puuttua.
        ai että nainen ei voi olla homo ?
        hah.
        jospa ottaisit selvää asioista ennen kuin rupeat kuuluttamaan niitä ympäriinsä ?

      • Peppi

        Itsellä ei ole vielä murkkuikäisiä lapsia, mutta ei kovin kaukana. Kerran eräs perheen isä kertoi heidän murkkuikäisestä lapsesta. Se huusi ja tiuski mitä nyt ikinä päähän sattui sillä hetkellä tulemaan. Se antoi tämän murkun purkaa kiukkua ja sitten kun se oli ollut jonkin aikaa omissa oloissa huoneessaan se meni juttelemaan hänen kanssaan. Eihän se ensin olisi halunnut alkaa mitenkään juttelemaan mutta tämä isä oli taitava tässä lajissaan. Se kyseli ensin ihan tavallista mikä ei alkuunkaan liittynyt tähän kiukkuun. Sitten se johdatteli keskustelua vähitellen siihen yksityiskohtaisemmiksi ja sai tämän purkamaan pahaa oloa.

        Luulen, että nykyajan nuori elää sellaisessa maailmassa, missä kuvitellaan että kaikki osaa kaiken, tietää ja tajuaa kaiken. Voi olla niin arkaluontoisia asioita, että on vaikea kenellekään lähteä puhumaan. Äiti - tyttö välit toivoisi jäävän sille tasolle, että on aina helppo puhua kaikesta. En tiedä onko se mahdollista, mutta kyllähän jokainen äiti voi siihen vaikuttaa omalla olemisella. Tietysti kotiintuloajat on yksi kriteeri lapselle, että välitetään ja halutaan tietää missä hän aikaansa viettää. Eihän ne itestäkään tuntuneet järkeviltä silloin nuorena, kun oli kokoajan johonkin menossa tai jostain tulossa.

        Meidän vanhempien täytyy joskus asettua sen lapsen asemaan ja miettiä miltä hän tämän elämän näkee. Se auttaa varmasti meitä ymmärtämään vaikeissakin asioissa. Lasten ja vanhempien välinen kunnioittaminen on tänä kiireisenä aikana varmasti monelta hämärtynyt...niin meiltä vanhemmiltakin. Muistin virkistäytymistä meille kaikille...ystävällisyys ja anteeksi pyytäminen/antaminen on väsyneenä ja stressaantuneena monesti tosi vaikeaa.

        Meidän tulee vaan kestää nämä ajat. Ne kasvattaa sekä vanhempia että lasta. Ei muuta kuin jaksamista teidän jokaisen murkkuikäisen vanhemman elämään. Kyllä neki kiukkupussit kasvaa joskus isoks...minäki olen kasvanut :)

    • entinen vaikea murkku

      Tytöillä murkku ikä on monesti paljon voimakkaampi kuin pojilla.
      Itse vaikean murkkuiän kokeneena neuvoisin neuvottelemaan yhteiset pelisäännöt, siten että molemmat sanovat oman mielipiteensä ja sitten tehdään kompromissi.
      Kun säännöt on sovittu, niistä pidetään kiinni, jos niitä rikotaan sovitaan yhdessä ja etukäteen rangaistus, esim, viikkorahan menetys, uusien vaatteiden ostamis lakko ym. mikä nyt tuon ikäisille tytöille on tärkeää.
      Opi myös luottamaan tyttöösi, mutta säännöt ja rajat on ehdottomasti oltava, hän kyllä ymmärtää sen kun yhdessä sovitte pelisäännöt, alussa voi olla vaikeeta saada Mona ymmärtämään, että tarkoitat vain hänen parastaan, mutta pieni uhkailukaan ei ole kielettyä, sinä elätät hänet ja myös määräät säännöt, tosin hänkin saa sanoa mielipiteensä ja sinun on otettava ne huomioon, mutta 13- vuotias on liian nuori olemaan ulkona yömyöhään, poikkeuksena voi olla disco yms. Voit snoa että jos sun luona ei ole hyvä olla, niin ainahan on sijaisvanhempia, ja tämä on raakaa uhkailua, mutta sulla on oikeus siihen, koska nuori tyttö menee helposti hakoteille jos saa likaa vapautta, samoin huoneen siivous kuuluu hänen töihinsä ja siitä hän varmaan saa viikkorahaa yms, jos ei siivota, no many.
      Yritä jaksaa ja rakastaa, kyllä se jossain vaiheessa helpottaa...

      • ee toimi

        Ei tuo toimi jos kakara on oikeen itsepäinen.. Minua yritettiin kiristää ja saada aisoihin just noilla keinoilla, mutta tälle tytölle ei kompromissit kelvannu. Mitä enemmän rajoja niin sitä pahempi tappelu.. Niin ainakin meillä

    • Mila

      Hei väsynyt äiti!

      SInä jos joku olet tosiaan avun tarpeessa. Mutta niin on myös tyttäresi.

      Tuossa iässä äidin ja isän sanaa ei haluta kuunnella - varmasti tiedätkin.

      Mutta tekstiäsi lukiessani minulla heräsi epäilykset hänen kaveripiiriinsä. Jospa heillä on osuutta Monan käytökseen?
      Ystävät voivat olla joskus niin tärkeitä meille murkuille, että mennään miten sattuu oman jengin takia. Ja on siis erityisen noloa, jos ei uskalla vastustaa äitiä ja äidin sanaa.

      13 vuotias alkaa olla pitkälti siinä iässä, että hän haluaa kokeilla omia siipiään, vanhempien hermojenkin kiristyksillä. Joillakin omien siipien kokeilu on niin kiehtova viettelemys, että vanhempien ja kaveriporukoiden pyynnöt ja käskyt menevät ristiin. Ja murkkuhan ottaa ensimmäisenä kaiken haasteena vanhemmiltaan.

      Minusta sinun kannattaisi puhua Monan kanssa siitä miten et enää jaksa hänen käytöstään. Toivo parasta, odota pahinta; jos hänen kanssaan puhuminen ei luonnistu, kerää kaikki voimasi ja ilmaise mielipiteesi ankarasti, ei meille murkuille mene muuten kaaliin. Muistuta häntä myös siitä, että vanhempien kunnioituksen unohtaminen ei "kasvata yhtään isommaksi", sillä kunnioitus muita ihmisiä kohtaan ei pidä koskaan unohtaa.

      Jos saatte yhtään ongelmia ratkaistua, sopikaa reilut säännöt menemisille ja tulemisille.

      Minä huomasin muutama vuosi sitten, että en kuuna päivänä, varmasti vielä aikuisenakaan, selviäisi ilman omaa äitiäni. Nyt olen 16, teen kaikkeni jotta äidilläni olisi hyvä olla, kunnioitan häntä koko sydämestäni. Ja meillä on hyvä luottamus, enkä valehtele hänelle vakavissa asioissa (paitsi tietenkin jos satuin hävittämään sen 5 € pihalle tjtn..)

      Voimia sinulle!

      SUOMEN NUORISO, olkaa äidin ja isin tyttöjä ja poikia, sillä me tarvitsemme vanhempiamme vielä pitkään, he ovat meille maailman tärkeimmät ihmiset. Missä olisimmekaan ilman heitä?

    • "entinen nuori ja nark...

      Lukemani perusteella sain kuvan, että olet yksin tämän nuoren kanssa?
      Mitä kuvailit, koin että oli pintaraapaisua. Lapsihan 13-vuotias vielä on. Mutta murkkuikäisenäkin nuori kyllä ymmärtää ja kuuntelee.
      En ole jäävi ketään neuvomaan, enkä tahdo huolestuttaa. Mutta jos olisin sinä, niin puhuisin nopeasti jollekin. kelle tahansa, PAITSI sosiaaliviranomisille.
      Vessaan nukahtelu tms. ei todellakaan ole mitään normaalia "murrkuikää" enään.

      Jos ei ole, kenelle puhua, niin omasta kokemuksesta voin antaa netistä kaksi paikkaa, josta voit kysyä luottamuksella neuvoa ja kertoa asioista ihan mitä vain, siis kaikki, tuntuu, et tässä raapaisit vain pintaa.

      http://www.irtihuumeista.fi/fi/apua
      Oli kyse sitten päihteistä tai muuten jostain muusta nuorten ongelmasta niin molempia voit kysyä noilta sivuilta ja siellä on erilaisia tapoja, mikä parhaiten sinulle sopii.

      Toinen joka nopeasti tuli mieleeni, on Riku Rinne, joka on erikoistunut nuorisotyöhön. Olet uskossa tai vaikka askossa, niin voit kysyä siletä, koska hän on nähnyt erilaisia nuoria ja tietää nuorten maailmasta paljon. Nähnyt nuoria ja tekee myös nuorisotyötä.
      Mikä johtuu oireilemisesta murkkuiän vuoksi, mikä jostain muusta. Ja hänellä itsellä on myös lapsia.
      http://www.rikurinne.com/index.php?sid=1

    • Anni

      Tyttäresi kuulosti siltä kuin monet ikäiseni ovat. Olen hieman vanhempi kuin tyttäresi nyt, mutta osaan siltinkin varmasti sanoa jotakin.Nykynuoriso on vaikeaa, sillä he luulevat tekevänsä kaikkea mahtavaa menemällä porukassa mukana, mutta totuus on se, että se mitä he oikeasti haluavat olla, sitä he eivät voi näyttää, koska on vaikeaa olla erilainen.Känkkäränkkäily äitiä kohtaan on kerrassaan tavallista ja kukaan ei pidä kotiintuloajoista ja kaikki taitavat siinä iässä vihata äitiään.Itse en ole mennyt ikänä mihinkään mukaan mistä en ole pitänyt ja ystävikseni en kutsu kaikkia. Olen kyllä käynyt monia raivokkaita taisteluita vanhempiani kohtaan, niistäkin ollaan selvitty.Tyttäresi kuitenkin kuulostaa hyvin vetäytyneeltä; paha olo jonkin asian suhteen?..Olisi hyvä saada puhua hänen kanssaan ja hän itsekkin sitä ehkä haluaisi, mutta ei osaa.Ensi kerralla, kun hän lukkiutuu vessaan niin puhu oven ulkopuolelta.Vaikka ei ole katsekontaktia, hän varmasti kuulee.Ammattiapu saattaa olla tarpeen, mutta sekin voi olla ahdistavaa.Yritä vielä puhua ja näytä, että välität. Voimia! ps.Halittelu ei saisi loppua koskaan!

    • enkä

      voi muuta sanoa kuin että kyllä pojat ovat helppoja..........voimia sulle.

    • kiitoksia jälleen kaikille

      Olen saanut todella paljon vastauksia viestiini. Ja olen erittäin iloinen siitä. Ja myös siitä, että itse "murkutkin" ovat kirjoitelleet.
      Itsetuntoni on noussut, enkä koe enää olevani huono äiti.
      Kyllä meillä on aina rajat olleet kotona. Mutta viime aikoina / kuukausina kaikki on tuntunut menevän päin honkia.
      Voin sanoa niille, jotka epäilevät, että Mona nukkuu humalaansa vessassa, ettei se pidä paikkaansa. Sain hänet kertomaan, mikä on syynä siihen. WC on ainoa lukollinen paikka meillä, ja siellä en pääse juttelemaan hänen kanssaan.
      Puhun paljon hänelle, hän kuulee, muttei kuuntele. Päätin nyt ottaa tavaksi, että kysyn häneltä mitä sanoin, joten hänen on silloin pakko kuunnella.
      Laitoin hänet pitkästä aikaa kotiarestiin viikonlopuksi. Kertyi niin paljon asioita, joihin sen perustin, ja jonka myös kerron hänelle.
      Aresti oli kova paikka. Se oli testi myös, että kuinka hän tottelee minua, ja testi meni hyvin.
      Olihan vkl kiukuttelua ja tuntui todella pitkältä. Mutta sain tuon vkl:n aikana puhuttua hänelle paljon, positiivista ja rakentavaa palautetta.
      Sanoin hänelle, että jos hän myöhästyy yhtään kotiintuloajasta, niin se on välittömästi yksi päivä kotiarestia viikonloppuna. Ja ainakin vielä nyt muutaman päivän on tullut tarkalleen milloin on pitänytkin kotiin.
      Täällä on ollut todella ihania ihmisiä kirjoittamassa. Ette tiedä, kuinka hyvän työn olette tehneet minulle, ja Monalle.
      Itseluottamukseni olette saaneet paranemaan, kun nyt tiedän, että vika ei ole -ainakaan täysin- minussa, vaan tuossa murrosvaiheessa nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä.
      Tänään Mona soitti ja kysyi, saako olla puoli tuntia myöhempään sovitusta kotiintuloajasta (joka on viikolla 21.00) Hänellä oli hyvä syy siihen,ja lupasin. Sain häneltä isot kiitokset, mitä ei ole tapahtunut varmaan muutamaan vuoteen.
      Pienellä joustolla sain hänelle ja itselle hyvän mielen.
      Paljon halirutistuksia teille kaikille, että olette olleet auttamassa minua/meitä.
      Tiedän, että tämä on vasta alkua, ja voi viikon päästä taas olla yhtä vaikeaa, kun unohtuu, millaista oli olla arestissa. Mutta sitten tulen taas tänne ja luen näitä kirjoituksia.
      Ja oli siellä yksi meiliosoitekkin, johon voisin kirjoittaa. Kiitos siitä.
      Luulen, että nämä kirjoitukset ovat olleet apuna monelle muullekkin, eikä vain minun pienelle perheelleni.

      • Faija

        Kyllä joskus oli niin pata kireellä oman murkun kanssa, takavuosina. Lupain jo luovuttaa meinasi koko perhe hajota. Kerran kun mittani oli oikein täysi pimahdin ja huusin että nyt riittää seuraavasta kerrasta putoo hampaita. Sen jälken hiljalleen käytös muuttuikin parempaan ja vanhempiakin saattoi taas kuunnella.
        OLen vahvasti sitä nieltä että ns nyky kasvatus on ihan perseestä. Ajoissa annettu koivuniemen herra ja homma toimii. Niin meillä ainakin on ollut kotona ja eikä jäänyt traumoja tai estoja, päin vastoin hyvällä vanhempia olen aina muistanut.
        Faija.

      • äiti
        Faija kirjoitti:

        Kyllä joskus oli niin pata kireellä oman murkun kanssa, takavuosina. Lupain jo luovuttaa meinasi koko perhe hajota. Kerran kun mittani oli oikein täysi pimahdin ja huusin että nyt riittää seuraavasta kerrasta putoo hampaita. Sen jälken hiljalleen käytös muuttuikin parempaan ja vanhempiakin saattoi taas kuunnella.
        OLen vahvasti sitä nieltä että ns nyky kasvatus on ihan perseestä. Ajoissa annettu koivuniemen herra ja homma toimii. Niin meillä ainakin on ollut kotona ja eikä jäänyt traumoja tai estoja, päin vastoin hyvällä vanhempia olen aina muistanut.
        Faija.

        Tyttöni on jo 21v, mutta vielä muistan kuin eilisen päivän juuri ton 13-v iän. Siis se oli kyllä jotain kauheeta. Just kotiintulo ajat, huoneen siivous, ym.
        Olen kai luonteeltani vahva ja pidin loppuun asti kii juuri kotiin tulo ajoista ja kaikesta niistä mitä oltiin sovittu jo ennen murkkuikää. Mikäli kotiintulo ajoista lipsuttiin, se ties kotiarestia ja meillä se kyllä tepsi. Mutta, monesti olen miettinyt, että ellei ne rajat olisi ollut jo ennen murkkuikää, niin ei niitä siinä vaiheessa olis kyllä enään saanut toimimaan.
        Nyt kyllä tyttöni muistaakin kiittää noista ajoista ja kaksi hänen sen aikainen ystävä onkin narkkaria. Mut onneksi myös opiskelioita tai jo ammatissa olevia.
        Olen samaa mieltä exMurkun faijan kanssa, et jos kasvattaa tän päivän kritereillä niin sijaishuoltajuus paikkojen kysyntä kasvaa tässä maassa huimasti. En mä kuitenkaan väkivaltaa hyväksy, mut säännöt pienestä pitäen. Kyllä se lasten kunnioitus meitä vanhempia kohtaan lähtee juuri siitä miten heitä kasvatamme.
        Voimia vaan sinulle yh-äiti, haje apua ammatti-ihmisiltä, et varmaan enään itse selviä murkun kanssa. Tämänpäivän nuoret on fiksua sakkia, kunhan pääsevät kunnialla murkkuiän ohi. Tytöt ilmeisesti koettelee kaikista eniten tossa iässä, sillä toinen lapseni on poika 19 v, eikä hänellä ollut minkaan laista murkkuikää...tässä odottelen, et milloin se tulee ;))))

      • äiti myös

        Oli ihana lukea, ettäolet löytänyt täältä apua ja voimia itselles. Hyvä myöskin se, että olet saanut itsekunnioituksen nousemaan, sillä ei kukaan toinen voi olla moonalle niin hyvä äiti kuin mitä sä olet. Ajattele vaikeina hetkinä juuri niitä mistä olette jo ainakin kerran selvinneet. Toki meidän pitää keskustelun kautta oppia myös joustamaankin lapselle, niin kuin olit tehnyt siinä kotiin tulo ajassa. Juuri tuo kasvattaa myös lasta puhumaan asioista, kun huomaa, että häntä kuunnellaan ja juuri puhumalla saa aikaan jotain hyvääkin.
        Kyllä sä selviät, ole vaan tiukka, mut myös jousta siinä missä on mahdollista.
        Kyllä säkin vielä saat tytöltäs kiitoksen näistä vaikeista ajoista, sitten kun hän pääsee tään vaiheen ohi. Monesti varmaan vielä törmäätte, mut joka kerta myös kasvattaa tyttöä elämään, kuten se kasvattaa meitäkin vanhempia.

      • mary-kristian
        äiti myös kirjoitti:

        Oli ihana lukea, ettäolet löytänyt täältä apua ja voimia itselles. Hyvä myöskin se, että olet saanut itsekunnioituksen nousemaan, sillä ei kukaan toinen voi olla moonalle niin hyvä äiti kuin mitä sä olet. Ajattele vaikeina hetkinä juuri niitä mistä olette jo ainakin kerran selvinneet. Toki meidän pitää keskustelun kautta oppia myös joustamaankin lapselle, niin kuin olit tehnyt siinä kotiin tulo ajassa. Juuri tuo kasvattaa myös lasta puhumaan asioista, kun huomaa, että häntä kuunnellaan ja juuri puhumalla saa aikaan jotain hyvääkin.
        Kyllä sä selviät, ole vaan tiukka, mut myös jousta siinä missä on mahdollista.
        Kyllä säkin vielä saat tytöltäs kiitoksen näistä vaikeista ajoista, sitten kun hän pääsee tään vaiheen ohi. Monesti varmaan vielä törmäätte, mut joka kerta myös kasvattaa tyttöä elämään, kuten se kasvattaa meitäkin vanhempia.

        Kiva kun jotain kommentoit,itse olin 13v 80-luvulla ja asuin maalla,siihen aikaan se oli joskus seurantalon tanssit tai yläasteen discot jonne luvan kanssa lähettiin ja tultiin joskus liiankin myöhään ja äiti sit ovella haisteli ettei vaan tupakkaa ja alkoholia.Täällä Helsingissä tietysti on nykyaikaan enemmän menopaikkoja,edessä se mullakin on pojan murrosikä,nyt vielä kiltisti pyhäkoulua käy.Tässä "monan"yh-äidille sähköposti osoite,jos haluat tutustua: [email protected]

    • itse 13v

      Se on täysin kasvatuksesta kiinni. Jos olisit kasvattanut lapsesi tottelemaan, niin ei tätäkään ongelmaa olisi. Itse olen 13V ja huoneeni on aina siisti, autan kotitöissä, yms.Joten jos haluatte että lapsenne ei ole kovin paha murkkuiässään niin kotikasvatusta kiitos!!!!!

    • Yh minäkin

      Hae tosiaan jostain apua. Olen painiskellut likkani kanssa jo monta vuotta. Itse en tajunnut apua hakea, juttelin tyttären isän kanssa ja pidettiin yhteisiä "perheneuvotteluja" tytön käytöksen vuoksi.
      Pari viikkoa aina meni hyvin kunnes kiukuttelut ym alkoivat.
      Nyt tytär on 19 ja huone on kuin likolätin jäljiltä, minä en ole siihen koskenut enää aikoihin. Kotitöitä tytär ei suostu tekemään kuin pakon edessä.
      Nyt vain odotan että hän saa koulunsa päätökseen ja sen jälkeen saa lähteä omaan huusholliinsa jonka kuulema pitää siistinä jne... nyt varmaan luulee asuvansa hotellissa.
      Kodin ulkopuolella tytär on kumminkin hyväkäytöksinen ja vastuuntuntoinen. Olen siitä saanut kiitosta mutta kodin seinien sisäpuolella aivan toista.
      Nyt vaan odotan puolivuotta ja sitten annan lähtöpassit ja tytär tietää sen itsekin.
      Voimia kuitenkin sinulle jatkamiseen, hanki tosiaan apua ettei käy niinkuin minulle että "helvetti" jatkuu ja jatkuu.

    • Bluewomen

      Ota yhteys sosiaalivirastoon, sun on tehtävä tosta loppu..itse koin saman ja se meni niin pitkälle että viina oli iso kuvio siinä näytelmässä,,,rohkeasti vaan apua pyytää..

    • cooler

      Lapset tuossa iässä kokeilevat rajojaan, ja se on aikamoinen kynnys vanhemille.Ja ymmärrystä siinä kyllä vaaditaan kasapäin, molemmilta osapuolilta. Ei siinä oikein auta hermostuminenkaan, itseään sillä vain rasittaa. Nyt pitäisi vain koittaa löytää se yhteinen kultainen keskitie jolla kuljetta,joka helpottaisi molempien elämää. Uskon että tämän kurittoman kuoren alla asuu hyvin herkkä ihminen,ihminen joka näkee maailmaa hiukan eri silmin kuin vanhemmat. No rajojen vetämistä pitää nyt vain jatkaa keinoja monia kokeillen, ja toivoa ettei oma pää halkee sitä ennen. Tuo aika ei yleensä kauaa kestä, ja varmaan onkin nyt juuri pahimmillaan. Vanhempien ei pidä itseään syyttää, koska vaikka kui hyvin kasvatettu lapsi on, niin murrosiässä tulee se uhma joko hyvin voimakkaana tai sitten lievempänä. Siis sinulla on terve hyvin vahva nuori ihminen, hänen sisällään saattaa olla tuskaa jota hän ei pysty näyttämään, koska aikuiselle kun puhuu nii on varmaan nuoresta kuin puulle puhuisi. Nuori tuossa iässä käy läpi monia asioja mielessään, jotka ovat yhtä tunteiden sekamelskaa pään sisällä. Tuo on aikaa kun nuoren pitäisi alkaa ajattelemaan kuin aikuinen, mutta lapsuudesta aikuisuuten siirtyminen on hyvin kivuliasta. Ei saisi enää ajatella kuin lapsi, ja siitä huolimatta pidetään lapsena...Sinulle nyt vain voimia paljon, ja tyttärellesi myös....

    • saz79

      Apua saa ja kannattaa hakea vaikka psykolokilta, joita on melkein kaikissa terveyskeskuksissa ja mielenterveystoimistoissa.. Se ei ole kallonkutistamista vaan asian pointti on siinä, että otetaan asia ja käsitellään ja lähestytään sitä ulkopuolisen kanssa ja etsitään sopivat keinot.. Psyko osaa myös neuvoa muita keinoja ja se jo pelkästään auttaa kun tilanteessa ei ole enää "yksin".. Psykolla on myös täysi vaitiolovelvollisuus kaikista asioista..
      Se että ihmisiä pidetään hulluina kun "rätvitään" asioita muka niiden kanssa joille se ei kuulu yms, mutta omasta kokemuksesta se auttaa..
      Tosin monille vanhemmille pitäisi pitää silmien aukaisu kursseja kasvatuksesta kun pennut terrorisoi ostoskeskusta ja juoksuttavat vartijoita mm. palohälytyksillä, eivätkä poistu edes heidän käskystään.. Kotiväki tietää mutta mutta ei halua uskoa.. Ei meidän tyttö on se yleinen vastaus..
      Poliisilta saa myös puhuttelu apua ja virka-apua jos ei muuten niin he hakevat tytön ulkoa ja tuovat sisään esim. jos tytöllä ole mukana kirjallista lupaa olla ulkona.. sekin on kokeiltu..
      Yksin kertaisesti rahat pois ja lukko jääkaapin oveen, ei uusia vaatteita tai muuta jos ei ole kunnolla eli järeät aseet käyttöön..

      Kaikkea hyvää ja jaksamista, jossei omat voimat riitä niin apua kyllä saa.. Lapsi on lapsi kunnes täyttää 18. Piti siitä tahi ei.

    • ...toinen äiti...

      Minun lapseni ovat tuon käyneet lävitse. Tyttäreni muutti 16-vuotiaana pois kotoa. Minä sanoin Hänelle neiti on hyvä ja kokeilee, ei se
      niin herkkua ole, yksin asuminen. Minun toimintatapani oli aika radikaali... mutta toivon Sinulle jaksamista ja ymmärtämistä! Jos omat voimasi ei riitä ota yhteyttä johonkin ammattiauttajaan. Älä jää tämän kanssa yksin!
      Sittä tyttäresi on "vasta" lapsi, ja tietyt rajat
      täytyy olla! Jos Hän haukkuu Sinua, anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... "ei haukku hallaa tee"... Se menee ohi "aikanaan"!

      T: toinen äiti

    • äiskä 30v

      Olen itsekkin 12v tytön ja 9v,5v poikien yh äiti. olen pitänyt aina lapseni ns. kovassa kurissa. kun olen rangaistuksella uhannut, olen sen myös antanut. minunkaan murkkutyttö ei tänä päivänä minua kuuntele, mutta minä sanon asiat silti vaikka sitten oven läpi, kyllä se kuulee, ja pidän sanomisistani kiinni. kännykän takavarikointi tehoaa, samoin viikkorahojen jäädytys. me käydään myös yhdessä kerran kuussa elokuvissa jos huone on ollut siistinä sen kuun. mutta hän jää todellakin kotiin jos ei ole ollut.hän ei ole ikinä uskaltanut mua haukkua, sen verran kumminkin "pelkää". sekin voisi auttaa jos koittaisit hetken olla niinkuin huone ei yhtään ärsyttäisi, tai valot. kotiintuloaikojen täytyisi kyllä pitää. minä olen itse ratkaissut pahimpana aikana sekaisen huonen, tai oikeestaan likaisten vaatteiden jättämisen lojumaan, sillä et en pessyt enää lainkaan hänen vaatteitaan. hän pesi pari kuukautta itse vaatteensa ja nyt ei enää ole vaatteista ongelmaa. äiskä 30v

    • janet

      olen samaa mieltä "äiti minäkin" kanssa. Jos lapsi on vaikea sinulle, sinun on näytettävä hänelle rajat vaikka väkisin. Hän on vielä lapsi, ja sinulla on vastuu hänestä. Ota siis puhelin ja avain pois, äläkä siivoa hänen jälkiään. Jos likaiset vaatteet lojuu ympäriissä, älä kerää niitä, kyllä hän ne pyykkikoriin tuo jos haluaa ne pestävän. Ja kun ruuat homehtuvat lautasille lojuttuaan tarpeeksi kauan tiskiopöydällä, niin kyllä hän alkaa itsekin tiskaamaan kun huomaa ettet sinä hänen jälkiään siivoa. Jos ei valojen sammuttaminen onnistu niin "korvaa" kulutettu sähkö ottamalla tv:n antennijohto irti tai piilottamalla koko tv kaapin perälle (tai stereot). Ole itsekin vaikea, kyllä lapsi sinua jossain vaiheessa alkaa kunnioittamaan. Murkulle on turha tarjota viiden tähden palvelua. Ja jos vain pystyt, niin älä huomioi häntä jos hän huutaa ja oikuttelee, voit huomauttaa asiallisella äänensävyllä että sinun kanssasi on turha yrittää keskustella jos aikoo vain huutaa. Ehkä Mona tajuaa että osaa puhua myös normaalisti ja kauniiseen sävyyn.

    • Yh-iskä -68

      En tietenkään kuvittele, että näkemykseni olisivat yleispäteviä, mutta itse olen murrosikäisen kanssa huomannut sen, että pitää antaa itselleen oikeus suuttua kunnolla silloin kun lapsen käytös menee täysin asiattomaksi.

      Huutamista ja nimenomaan raivostumista voidaan pitää "asiantuntijoiden" piireissä vääränä kasvatusmetodina, mutta varmaa on ettei kukaan jaksa kuunnella oman kakaransa haistattelua ellei siihen anna itselleen lupaa reagoida. Toisaalta miten murrosikäinen voi mitenkään oppia sopivuuden rajoja jos ainoa vastaus v*ttuiluun on: "No äläs nyt..."

      Pähkinänkuoressa toteaisin, että huonosti käyttäytyvä lapsi pitää uskaltaa ottaa "tasaselle" ja itselleen pitää antaa oikeus menettää malttinsa silloin kun se on perusteltua.

      • aikuisen velvollisuus

        Se on totta, kun antaa joskus pauhata ovet auki, raivonsa ulos, siinä nuori usein havahtuu, saa seinän vastaan. Minä käytän sitä kun sietokyky täyttyy. Nuori useimmiten sanoo jälkeen päin, että taittiin tapella, mutta kun minä...eli selittelee tekojaan kuin anteeksipyyntönä. Ollaan sylikkäin ja itketäänkin joskus yhdessä.
        On toki ihmisiä joille ei riita luonnista, mutta lasten kauheuksia ei tarvitse niin kunnioittaa, ettei ääntä uskalla käyttää.

        -se hirmuakka:)

      • äiti61

        Meillä otetaan edelleen aina silloin tällöin kovemmin yhteen eli molemmat saattavat huutaa tukka putkella toisilleen. Ja samalla kuitenkin molemmat meistä sekä minä, että tytär tiedämme, että hetki pauhataan ja sen jälkeen puhutaan ja lopuksi vielä sovitaan. Joskus todella tulee tilanteita jolloin täytyy oikein räväyttää, jotta se menee jakeluun.
        Huvittaa oikein kun naapuri kerran sanoin että ei sitä ääntä saa korottaa, jottei toiset ympärillä kuule :) (tarkoitti tällä toisia naapureita). Meillä on kyllä joskus omassa pihassakin otettu yhteen eikä yhtään olla välitetty kuuleeko joku. Ja ai että se helpottaa ;).

    • väsynyt äiti

      Kyllä tämä tuntuu välillä olevan yhtä perhehelvettiä. Meillä on 14 ja 15 v tytöt ja tää murkkuilu kestänyt kohta kolme vuotta! Jo pienenä pidin tytöille rajat, tehtiin paljon yhteisiä juttuja, retkeiltiin, askarreltiin, pelattiin yms mihin ne mun iloiset ja kiltit lapseni on kadonneet?

      Olen yrittänyt pitää rajoista kiinni ja että sovitut asiat hoidetaan. Mä olen tyhmä, pelle, idiootti, mummo jne Toistaiseksi kotiintuloajoista on suht hyvin pidetty kiinni. Huonetta ei koskaan "ehditä" siivoamaan, eikä omia jälkiä korjaamaan, kouluun ei ehdi vanhempi ajoissa koskaan, en mä jaksa herätä, ei kiinnosta, mitä sä aina valitat. Mä olenkin kysynyt moneen kertaan, että mitenhän me näistä asioista keskusteltais, kun ei saa muuta vastausta, kuin et sä ymmärrä, mä haluun elää, ei mua kiinnosta koulu tai huoneen siivous.

      Toinen on jäämässä luokalleen, molemmilla numerot laskee minkä ehtii. On ollut nettikieltoa, kotiarestia, ei anneta rahaa yms silti asenne kakaroilla sama. Mulle on haistateltu ja huudettu, pari kertaa olen tempassut tukasta ja sit huudetaan, hakkaaja mä ilmoitan susta lastensuojeluviranomasille. Sanoin, että siitä vaan! Sekö oikeuttaa sut sitten täällä huorittelemaan ja haistattelemaan? Nyt ollaan menossa nuorten kriisipisteeseen toisen kanssa. Aiemmin olen käynyt toisen kanssa nuorten asemalla, ilman tuloksia.

      Kyllä mä odotan sitä päivää, kun tää menee ohi tai ainakin vanhempi muuttaa kotoa pois! Meillä kun on pienempiä sisaruksia ja varsinkin vanhin terrorisoi koko perhettä. Pojan kanssa ei onneksi ole vs ongelmia.

      • Helweette

        Tulihan se syykin ongelmiin sivulauseessa: " ... odotan, että muuttaa pois kotoa ... ". Tosi rakastava ja välittävä lausahdus, omasta lapsesta. Viha ei ole rakkauden vastakohta vaan välinpitämättömyys. Oletko sinä välinpitämätön ? Kuulostat ainakin.

    • itsesi....

      ... et taida olla kypsä lapsen kasvattajaksi.
      Kiva että huomasit sen nyt jo. Huostaanotto olisi pitänytr tehdä jo kauan aikaa sitten. Ei ihme että olet YH. Ihmissuhdetaitosikin ovat aika samaa tasoa kuin tyttäresi...

      Sinuahan ei tietenkään saa arvostella, kun olet äiti... olisitkohan vaan astunut liian suuriin saappaisiin lasta hankkiessasi. Olisit vaan jäänyt sinkuksi suoraan ja lähiöpubin ruusuksi...
      Kaiken maailman ihmiset sitä lapsia hankkiikin...

      • mammamia

        Just, just...Olisit jättäny vastaamatta, On varmaan hauskaa yrittää loukata muita ihmisiä. Tai sitten olet vaan huomionkipeä murkku...

      • Yh-iskä -68

        Sinäkin se pyörit vapaalla jalalla. Suomessa on mielisairaanhoitoon tarkoitettuja määrärahoja selvästi vähennetty liikaa.

      • nurkan taakse

        Kun tuollaisia idioottimaisuuksia suustasi päästelet. Mikä helvetti sinä olet arvostelemaan kenenkään kykyä tai yksinhuoltajuutta.

        Suurimmat perhehelvetit vallitsevat yleensä ns. siistien kulissien takana.

        Jos joku ei ole kypsä vanhemmaksi on ihminen joka on noin asenteellinen ja kyvytön empatiaan.

        t. vastuullinen perheellinen isä

      • Ei ikinä enään.

        Ei kaikkien yksinhuoltajien lapsia voi huostaanottaa .
        Yh on elämänvaihe elämässä.
        Se ei ole välttämättä lopullista.
        Kovinta on olla yh murrosikäisen kanssa.
        Jokaiselle murrosikäisen vanhemmalle pitäisi antaa mitalli ,siitä että jaksaa päivästä toiseen katella kusipää pentuja j,oiden aivoissa ei ole minkäänlaista toimintaa.
        Itse olin hyvin nuori alle 40 v kun poikani oli murrosiässä.Ajattelin tuolloin että olen varmasti mielisairaalassa ennen kuin murrosikä on ohi.
        Murrosikäinen on lapsi.Hänestä pitää huolehtia.
        Hänen kanssaan on edelleen vaikeata.Mutta nyt hän saa elää omaa elämäänsä.Siihen en voi enään puuttua.

    • Anni

      Juu, tuttu tilanne.Itse täytän tänä syksynä 17, luulen että pahin tilanne on jo ohi. Itse kun olin siinä 14 vuotias sain äidin parikin kertaa itkemään vittuilullani ja hankaluudellani. nyt hävettää, miten törkeä olin äitiäni kohtaan. Äiti pisti selvät rajat missä seurassa liikun, tai oikeastaan itse kerroin äidille (ehkä hieman totuutta kaunistellen) seurastani ja vlopun tapahtumista. Mutta olen myös luvannut olla kkoskematta huumeisiin. En minä niitä tarvitse!! Tupakoin(en tiedä onko äiti tietoinen asiasta vaikka onkin valitellut hajusta, sanoin vaan "en minä mutta ne muut!") ja juon, mutta en joka vloppu.
      Kyllä se tyttö vielä kunnioittaa päätöksiäsi kunhan kasvaa hieman. Se nyt on tuota teiniuhoa, muistan hyvin että itsekin ajattelin 99% äidin aivoituksista "voi jessus, ei tuo tiedä mistään mitään! Pitää saada ryypätä ja mennä miten ite lystää, ei tuo vanha kalkkis tajua!!!" mutta ei sitä nuori itse tajua miten tyhmää se on. Jos nuorena oppii siihen että kukaan ei kiellä,ei laita rajoja tekemisille, ei komenna, ei "välitä" eli kieltää kaiken hauskan ja "tarpeellisen", niin ei siitä tule kunnollista aikuistakaan! Pidä pintasi, älä anna tytön nousta niskan päälle. Tappele sanoilla, jos on pakko, mutta älä hyvä ihminen anna sen päästä niskan päälle. tietty liika on liikaa myös vanhempien puolelta, mutta vanhempien tehtävä ON kasvattaa! "aja tyttö nurkkaan" ja kerro miten lapsellista ja typerää hänen käytöksensä on. korosta sanaa lapsellinen. Pistä tyttö miettimään tekojensa seurauksia!!!
      Voimia, kyllä se siitä helpottaa!

    • Tappi

      Olen eronnut kolmen lapsen äiti, jonka tytär nyt 15. Samantapaisia huippuitsekkäitä juttuja minunkin tyttärellä. Kova kuri ja arestit käyttöön heti. Jos ei toimi käänny kuraattorin puoleen ja pyydä aika perheneuvolaan, jossa ulkopuolisen avulla saatte selvitettyä ongelmia. Yksin et nyt todella selviä. Myös tukiperhe voisi olla hyvä. Älä häpeä hakea apua. Se on myös lapsesi parhaaksi.

    • tirsku

      Heippa!
      Kuulosti jotensakin aika tutulta. Itsellä alkaa myös olla voimat vähissä tyttäreni kanssa. Jos haluat vaihtaa ajatuksia kanssani niin mieluummin meilin kautta..

    • kariina

      Tuli mieleeni että olisikohan kyseessä indigo-lapsi. Ko. lapsista on ilmestynyt kirjoja joissa asiaa kuvataan ja annetaan vinkkejä. Mm. että suorat käskyt ja yms eivät tavoita lasta vaan hänen on saatava valita eri vaihtoehdoista. Myöskin kohtelu muutenkin on oltava tasaveroista ja kunnioittavaa. Oliko se 1993 jälkeen kaikki syntyneet lapset ovat indigoja se on evoluution kehitystä.

    • toisen murkun äiti

      hei!ymmärrän hyvin tunteesi ja olo tilasi itselläni on 13 vuotias poika joka on myös ihan mahdoton mitää ei uskota aina väitetään vastaan huudetaan ja haukutaan ja lintsattiin koulusta
      otin yhteyttä perheneuvolaan ja sanoin että en pärjää enkä jaksa enää eivät heti ymmärrätteneet asian vakavuutta mutta kun näki meidät ja puhuimme tilanteesta niin jopa heräsivät oletko yrittänyt mistä hakea apua?ei meidän tilanne vieläkään mikään paras ole mutta vähän rauhoittunut.ei ole helppoa murrosikäisten kanssa mutta ei anneta periksi vaikka välillä tuntuisi helpommalta luovuttaa.yritä jaksaa

    • Ota apua vastaan

      Hei, en ehdi millään lukea kaikkia mielenkiintoisia viestejä, toisaalta joukkoon mahtuu paljon aika rajuakin vetoa laidasta laitaan. Yrittäkää hyvät ihmiset muistaa, että jokainen on oma yksilönsä ja jokaisella on taustansa. Lokerointi on omaa rajoittuneisuutta.

      Oma tyttöni muuttui vuosi sitten muutamassa viikossa täysin oma-aloitteiseksi tekemistensä suhteen. Oli omat kotiintuloajat, vaatteita/tavaraa vaihtui kavereiden kanssa, myöskin hävisi, kuljettiin milloin missäkin, sytkäreitä ym. ilmestyi taskuihin. Kaverit alkoivat vaatetuksineen ja meikkeineen muistuttaa enemmän itseään myyviä lapsia, kuin nuoria. Kesä meni ja koulu alkoi, samoin pinnaaminen. Viikonloppujen vietto pe - su milloin missäkin oli enemmän sääntö kuin poikkeus.

      Lopulta kokoonnuimme koulussa opettajan,opon ja kuraattorin kanssa. Tiinalle tehtiin selväksi, että hän on oppivelvollinen ja jos hän ei tule kouluun on yksi vaihtoehto elämän rauhoittaminen nuorisokodissa ja koulunkäynnin turvaaminen.

      Tämä ei vielä tehonnut. Olin itse jo kokeillut kaiken mahdollisen, valvoin ja odotin kunnes hän tulee kotiin, kerroin olevani huolissani, tein selväksi ettei näin toimita.. puhuin seinille ja samalla yritin jaksaa aamulla töihin ja illalla takaisin.
      Otin avaimen pois, otin kännykän pois, viikkorahoista ei puhuttu pitkiin aikoihin. Synttärit halusin viettää hänen kanssaan ja yllätinkin hänet viemällä parturiin ja syömään.
      Hänellä oli kovat odotukset lahjarahojen suhteen, mutta kielsin sukulaisia antamasta ja kerroin mikä on tilanne. Kerroin saman myös Tiinalle,"kun ei ole luottamusta, on katsottava peiliin ja muutettava toimintaansa".
      Lopulta hän huomasi itsekin, että seinä on vastassa joka suunnalla, koulusta kyseltiin perään, minä en antanut periksi.
      Lopulta hän heräili yöllä, sitten ei enää saanut oikein nukutuksi ollenkaan, jatkona viikonlopun valvomiselle.
      Kanssakäymisestä tuli kaupankäyntiä, jos teen sitä saan vastapalvelukseksi tytön ajoissa kotiin.. ehkä yhdeksi illaksi, pidemmälle hän tuskin ymmärsi ajatellakaan.

      Annoin periksi, en olisi jaksanut enää päivääkään enempää. Olin ehdottomasti sitä mieltä, ettei oma lapseni kuulu nuorisokotiin. Mutta niin hänet lopulta haettiin omasta pyynnöstäni ja olen sitä mieltä, että se oli hänellekin suuri helpotus.

      Nyt 4 kk huostaanoton jälkeen hän on ollut viikon kotona, pysyvästi. Tuon 4 kk aikana hän pikku hiljaa muuttui takaisin omaksi itsekseen. Tähän vaikuttivat säännöllinen elämä, normaali päivärytmi, suojattu ympäristö, eli hän ei päässyt nuorisokodista kuin kouluun ja harrastamaan ja kotilomille, joita loppua kohden tihennettiin ja pidennettiin. Myös kännykkä oli kotona, eli hän oli tavallaan eristyksissä niistä kavereista, joiden kanssa elämä oli luisumassa vain huonompaan suuntaan.

      Nyt hän on käynyt koulua normaalisti ja haluaa parantaa numeroitaan, oppi, että jokainen osallistuu kotitöihin siivoamalla ja kokkaamalla vuorollaan.

      Nyt jälkeenpäin hän ei itsekään osaa sanoa, miksi esim. istui ilta toisensa jälkeen jossain kuppilassa tuntikausia, tai vietti hurjia viikonloppuja.
      Toki olemme nyt sopineet, miten toimitaan tästä eteenpäin. Mutta ainakin hän tietää, että koti on se paikka, missä hän haluaa olla ja että edestään löytää sen, mitä taakseen jättää.

      Helppoa ei ole ollut, eikä tule olemaan. Tiedän, että edessä on vielä monta vääntöä, mutta nyt on yksi kokemus taas takana, josta hän on varmasti saanut hyviä eväitä eteenpäin.

      Jos haluat kirjoitella, vastaan kyllä mielelläni, kunhan vain ehdin.
      Ennen kaikkea toivon sinulle paljon voimia!

      Annika

      • kolmen murrosikäisen pojan ...

        Kirjoituksesi oli täyttä asiaa. Tunnistin sieltä monta asiaa, jotka ovat omassa perheessäni menneet kohdalleen. Yksi lapsistani on todella repinyt irti vanhemmuudesta kaiken mitä sitä vain on revittävissä. Tällä hetkellä on meneillään seesteisempi kausi. En tiedä kauanko tätä rauhaa ja toimivuutta kestää.
        Itse yritän käyttää tilanetta hyväkseni keräämällä voimia uusiin koitoksiin...sillä tiedän niitä tulee vielä.Minulla oli myös jossain vaiheessa "eväät" niin loppu, että mietin jo huostaanottoa. Sanoin pojalleni, jollen minä osaa kasvattaa häntä riittävän hyvin, niin minä kuitenkin rakastan häntä niin paljon, että etsin hänelle paikan vaikka sijaiskodista, jossa hän kykenee elämään normaalia elämää, normaalien sääntöjen mukaisesti.
        Tämän jälkeen hänen asenteensa muuttui. Koulukin on alkanut jo maittaa ja kotiintuloajat toimivat melkoisen hyvin.
        Surullisinta tämän vaikean kasvatusprosessin aikana on mielestäni ollut se kuika helposti vanhemmat syyllistetään, jos lapsi ei osaa käyttäytyä koulussa ja toimii omavaltaisesti. Tiedän paljon vanhempia, jotka ovat ottaneet mm minuun yhteyttä kunnallisena luottamushenkilönä tämän syyllistämisen johdosta. On ollut monta vanhempain iltaa, jossa koulun rehtori muistaa aina aloittaa: Tälläistä se on, kun vanhemmat eivät kasvata lapsiaan...jne. Toki pääastuu lasten kasvatuksessa on vanhemmilla, mutta se on "työsarka", jota tämän päivän yhteiskunnassa toteutetaan yhteistyössä päiväkodin, koulun jne henkilökunnan kanssa.
        Toki ennen muinoin lapset olivat erilaisia. Heitä ei jouduttu riiputtamaan alle vuoden ikäisenä päivähoitoon, jossa he viettävät valveillaolo ajasta yli puolet. On päivänselvää, että tämänpäivän lapsi on huomattavasti alttiimpi ulkoisille vaikutteille. Se minkälaiset hoitajat, minkälainen ryhmä, kuinka suuri luokkakoko, kaverit ym, ym.. ovat osana vaikuttamassa siihen että vanhemmuuden rooli ja haasteet ovat muuttuneet vuosien varrella.
        Joku tietenkin sanoo heti, mitä viet lapsen hoitoon. Valitettavasti se on vain monille perheille nyky yhteiskunnassa ainot keino selvitä elämästä, käydä työssä.
        Yleinen käsitys onkin jos lapsi on ongelmainen, niin kyllä siinä perheessä täytyy olla jotain vikaa. Ovat varmaan juoppoja tai jotain. Jos eivät harrasta mitään se on jo merkki, että eivät anna lapsilleen virikkeitä, laiskojakin varmaan ovat. Jos taasen ovat aktiivisia, yhteisiä asioita hoitavia, harrastustoimintaa vetäviä, niin huonoja ovat, ei niillä varmaan ole aikaa omille lapsilleen, jne...
        On aina helppo osotella toisia, mutta silloin kun nuori voi huonosti tulisi jokaisen hänen kanssaan yhteistä aikaa viettävän yhdessä miettiä ja ennen kaikkea kyetä tunnustamaan omat vailivaisuutensa. Vain näin me voimme saada tilanteen pysähtymään ja siitä voi jokainen alkaa korjata omaa ajatusmailmaansa,myös nuori itse.
        Mielestäni sinä olit toiminut juuri näin. Pysäyttänyt tilanteen ja viheltänyt ns. pelin poikki. Katkaissut siteet entiseen, että tilalle on päässyt syntymään uutta, oikeat arvot. Uskon ettei sinun tarvitse koskaan katua kasvatusvalintaasi. Lapsesi, jos kuka tietää, että olet valmis rakkaudesta tekemään mitä hyvänsä hänen vuoksensa!!

      • äiti61
        kolmen murrosikäisen pojan ... kirjoitti:

        Kirjoituksesi oli täyttä asiaa. Tunnistin sieltä monta asiaa, jotka ovat omassa perheessäni menneet kohdalleen. Yksi lapsistani on todella repinyt irti vanhemmuudesta kaiken mitä sitä vain on revittävissä. Tällä hetkellä on meneillään seesteisempi kausi. En tiedä kauanko tätä rauhaa ja toimivuutta kestää.
        Itse yritän käyttää tilanetta hyväkseni keräämällä voimia uusiin koitoksiin...sillä tiedän niitä tulee vielä.Minulla oli myös jossain vaiheessa "eväät" niin loppu, että mietin jo huostaanottoa. Sanoin pojalleni, jollen minä osaa kasvattaa häntä riittävän hyvin, niin minä kuitenkin rakastan häntä niin paljon, että etsin hänelle paikan vaikka sijaiskodista, jossa hän kykenee elämään normaalia elämää, normaalien sääntöjen mukaisesti.
        Tämän jälkeen hänen asenteensa muuttui. Koulukin on alkanut jo maittaa ja kotiintuloajat toimivat melkoisen hyvin.
        Surullisinta tämän vaikean kasvatusprosessin aikana on mielestäni ollut se kuika helposti vanhemmat syyllistetään, jos lapsi ei osaa käyttäytyä koulussa ja toimii omavaltaisesti. Tiedän paljon vanhempia, jotka ovat ottaneet mm minuun yhteyttä kunnallisena luottamushenkilönä tämän syyllistämisen johdosta. On ollut monta vanhempain iltaa, jossa koulun rehtori muistaa aina aloittaa: Tälläistä se on, kun vanhemmat eivät kasvata lapsiaan...jne. Toki pääastuu lasten kasvatuksessa on vanhemmilla, mutta se on "työsarka", jota tämän päivän yhteiskunnassa toteutetaan yhteistyössä päiväkodin, koulun jne henkilökunnan kanssa.
        Toki ennen muinoin lapset olivat erilaisia. Heitä ei jouduttu riiputtamaan alle vuoden ikäisenä päivähoitoon, jossa he viettävät valveillaolo ajasta yli puolet. On päivänselvää, että tämänpäivän lapsi on huomattavasti alttiimpi ulkoisille vaikutteille. Se minkälaiset hoitajat, minkälainen ryhmä, kuinka suuri luokkakoko, kaverit ym, ym.. ovat osana vaikuttamassa siihen että vanhemmuuden rooli ja haasteet ovat muuttuneet vuosien varrella.
        Joku tietenkin sanoo heti, mitä viet lapsen hoitoon. Valitettavasti se on vain monille perheille nyky yhteiskunnassa ainot keino selvitä elämästä, käydä työssä.
        Yleinen käsitys onkin jos lapsi on ongelmainen, niin kyllä siinä perheessä täytyy olla jotain vikaa. Ovat varmaan juoppoja tai jotain. Jos eivät harrasta mitään se on jo merkki, että eivät anna lapsilleen virikkeitä, laiskojakin varmaan ovat. Jos taasen ovat aktiivisia, yhteisiä asioita hoitavia, harrastustoimintaa vetäviä, niin huonoja ovat, ei niillä varmaan ole aikaa omille lapsilleen, jne...
        On aina helppo osotella toisia, mutta silloin kun nuori voi huonosti tulisi jokaisen hänen kanssaan yhteistä aikaa viettävän yhdessä miettiä ja ennen kaikkea kyetä tunnustamaan omat vailivaisuutensa. Vain näin me voimme saada tilanteen pysähtymään ja siitä voi jokainen alkaa korjata omaa ajatusmailmaansa,myös nuori itse.
        Mielestäni sinä olit toiminut juuri näin. Pysäyttänyt tilanteen ja viheltänyt ns. pelin poikki. Katkaissut siteet entiseen, että tilalle on päässyt syntymään uutta, oikeat arvot. Uskon ettei sinun tarvitse koskaan katua kasvatusvalintaasi. Lapsesi, jos kuka tietää, että olet valmis rakkaudesta tekemään mitä hyvänsä hänen vuoksensa!!

        tämä sinun ja myös se edellinen. Juuri näin ajattelen itsekin näistä asioista. Ja pointti sinun kirjoituksessasi, joka ns. kolahti oli se, että sanoit nuorelle, että välität hänestä niin paljon, että olet jopa valmis miettimään sijaiskotia mikäli muut keinot eivät auta.
        Täytyisi aina jaksaa hokea ja jankuttaa nuorelle, että rakastaa ja välittää yli kaiken ja siksi kaikki nämä säännöt ja rajoitukset. Mutta hieman mietityttää se, että tuleeko teille mieleen sellainen ajatus, että nuori saattaa lopullisesti romahtaa ja ajatella, että koska minut lähetetään sijaiskotiin niin vanhemmatkin hylkäväät. Jotenkin tulee ihan kylmänväreet kun ajattelee mikä hätä siinä tilanteessa voi nuorelle tulla. Eihän sekään aina auta, että lähettää nuoren pois, vai olenko väärässä. Onkohan siitä kellään mitään tietoa. Miten monessa tapauksessa se etäisyys auttaa?

    • sarira

      Meillä oli ihan just samanlaista ennen joulua,koulupinnausta, nimittelyä, kauheaa sotaa joka asiasta. Vein tytön lääkäriin, saatiin lähete
      nuorisopsykiatriselle poliklinikalle.Nyt tyttö aivan toisenlainen. Voimia ja jaksamista.!

    • jonsu

      moikka..
      mie tiedän ton tilanteen. itelläki on ongelma oman nuoren kans. saan aina vaa syytöksiä ja haukkuja mut en välitä niistä... oon vaa tiukkana tytölleni, että tää homma ei nyt oo oikeen. monestikki tapellaan juulian kans kotiintulo ajoista ja siitä et missä ollaan illat, yöt ja viikonloput.. Ja nyt oon iha tosissaan alkanu miettii sellasta ratkasuu et jos laittas juulian nuorisokotiin rauhottumaan..
      Ajatus nuorisokodista on kyllä kauhea ja tulee mieleen et mitähä muut sanoo mut pakko on joskus vaa uhrata ku omat voimat alkaa olemaan iha lopuillaan..
      juulian opettajilta oon kysyny et millanen oppilas juulia on. vastaus on aina et kokeet menee huonosti ja ei usko sääntöjä..
      mutta nyt oon ihan tosissaan juulian suhteen ja haluan sille hyvän pohjan elämälle joten aion hommata sen sinne nuorisokotiin..
      tää ratkasu ei ollu helppo mut oli vaa pakko tehä näin..

    • käytöshäiriö

      Tuollainen lapsi ei ole terve. Olen aivan varma, että hänellä on mielenterveyden häiriö, tässä tapauksessa käytöshäiriö. Tarvitaan siis terapiaa. En tunne yhtään nuorta, joka olisi parantunut ilman, että vanhemmat olisivat laittaneet ns. pakkohoitoon. Lapsi voi luulla, että hän saa käyttäytyä noin, kun on murrosikä, mutta ei murrosikään kuulu noin pahoja oireita.

      Erityisesti, kun hän on tyttö, niin muut tytöt käyttäytyvät hänen iässään normaalisti. Onkohan hänellä jotenkin huono kaveripiiri, joka ruokkii tätä käytöshäiriötä. Ota yhteys kavereiden vanhempiin ja kerro heille ongelmista. Jos saisitte vanhempien kanssa muodostettua yhteiset pelisäännöt, esim. kotiintuloajat, tupakanpoltto-ja kännäämiskielto ja käytöstavat, voisi auttaa.

      Psykiatrisella osastolla kiinnitetään paljon huomiota hyvään käytökseen, siisteyteen ja vuorokausirytmiin. Jos laitat lapsen sinne vähäksi aikaa, niin pakosta hän hahmottaa hieman, että hän ei käyttäydy normaalisti.

      Suomessa nuoret käyttäytyvät huomattavasti aggressiivisemmin kuin lapset muissa länsimaissa. Jos lapsesi ei muutu, voi esim. työpaikan saanti tai siellä pysyminen olla mahdotonta. Maailma globalisoituu, joten käytöstavattomia pidetään kansainvälisissä yrityksissä Suomessakin aivan moukkina. Työelämään ei ole niin pitkä aika. Tuolla käytöksellä opettajat antavat lapsellesi numeroa huonommat arvosanat koulussa, koska käytös on osa numeroa ja se on hyvä niin. Miten hän pääsee jatkamaan opiskeluaan yläasteen jälkeen tai töihin huonoilla arvosanoilla?

      • sarira

        Ei se mikään käytöshäiriö ole.Normaalia nuoren käyttäytymistä ja kasvua aikuisuuteen.Mutta kannattaa kyllä ottaa yhteyttä viisaampin tahoihin.

      • psykiatri
        sarira kirjoitti:

        Ei se mikään käytöshäiriö ole.Normaalia nuoren käyttäytymistä ja kasvua aikuisuuteen.Mutta kannattaa kyllä ottaa yhteyttä viisaampin tahoihin.

        Murrosiän ei kuulu olla noin rankka ja tyyniä kausia pitää olla välissä. Ei saa olla koko ajan päällä. Tytöillä murrosikä on poikia huomattavasti helpompi. Kuvaus muistuttaa montaa tulevaa rikollista.

        Ehdottomasti psykiatrin puheille. Psykologit ovat aika heikkoja näissäkin asioissa.

      • Psykologi
        psykiatri kirjoitti:

        Murrosiän ei kuulu olla noin rankka ja tyyniä kausia pitää olla välissä. Ei saa olla koko ajan päällä. Tytöillä murrosikä on poikia huomattavasti helpompi. Kuvaus muistuttaa montaa tulevaa rikollista.

        Ehdottomasti psykiatrin puheille. Psykologit ovat aika heikkoja näissäkin asioissa.

        Nimimerkille "Psykiatri" voisin sanoa että kyllä psykologi on vähintään yhtä pätevä ellei pätevämpi kuin psykiatri koska psykiatri on perehtynyt enemmän sairauden lääkinnälliseen hoitoon ja psykologi terapeuttiseen hoitoon. Tässä tapauksessa nuorten psykoterapeutti olisi se oikea hoitomuoto eli pari kolme kertaa viikossa vuoden ajan vähintään keskusteluterapiaa.

      • kokemusta
        Psykologi kirjoitti:

        Nimimerkille "Psykiatri" voisin sanoa että kyllä psykologi on vähintään yhtä pätevä ellei pätevämpi kuin psykiatri koska psykiatri on perehtynyt enemmän sairauden lääkinnälliseen hoitoon ja psykologi terapeuttiseen hoitoon. Tässä tapauksessa nuorten psykoterapeutti olisi se oikea hoitomuoto eli pari kolme kertaa viikossa vuoden ajan vähintään keskusteluterapiaa.

        Psykologiaa hakeutuvat opiskelemaan ne kaikkiein omituisimmat ihmiset ja yleensä heillä on sekä heikko yleissivistys että tunneäly ja empatia puuttuu. He luulevat että kaikki asiat voidaan hoitaa hölön hölön keskustelulla. Normaalijärkinen ei saa keskusteluista mitään. Ainoastaan se, että on terapiassa ja itse haluaa parantua ja huomaa, että on sairas, on avain parantumiseen.

        Aivan sama mitä psykologi horisee. Tekee kyllä kaikkensa parantuakseen, että pääsee pois sellaisen hämyn luota. Se siis tapahtuu ilman ammatillista psykologin apua. Kuka on tavannut normaalin tasapainoisen psykologin? Ei sellaista olekaan. Tämä Sauri oli mitä mainioin esimerkki ammattikunnasta. Sosiaaliset taidot nolla.

    • käytöshäiriö/ADHD lapsella

      Tuollainen lapsi ei ole terve. Olen aivan varma, että hänellä on mielenterveyden häiriö, tässä tapauksessa käytöshäiriö. Tarvitaan siis terapiaa. En tunne yhtään nuorta, joka olisi parantunut ilman, että vanhemmat olisivat laittaneet ns. pakkohoitoon. Lapsi voi luulla, että hän saa käyttäytyä noin, kun on murrosikä, mutta ei murrosikään kuulu noin pahoja oireita.

      Erityisesti, kun hän on tyttö, niin muut tytöt käyttäytyvät hänen iässään normaalisti. Onkohan hänellä jotenkin huono kaveripiiri, joka ruokkii tätä käytöshäiriötä. Ota yhteys kavereiden vanhempiin ja kerro heille ongelmista. Jos saisitte vanhempien kanssa muodostettua yhteiset pelisäännöt, esim. kotiintuloajat, tupakanpoltto-ja kännäämiskielto ja käytöstavat, voisi auttaa.

      Psykiatrisella osastolla kiinnitetään paljon huomiota hyvään käytökseen, siisteyteen ja vuorokausirytmiin. Jos laitat lapsen sinne vähäksi aikaa, niin pakosta hän hahmottaa hieman, että hän ei käyttäydy normaalisti.

      Suomessa nuoret käyttäytyvät huomattavasti aggressiivisemmin kuin lapset muissa länsimaissa. Jos lapsesi ei muutu, voi esim. työpaikan saanti tai siellä pysyminen olla mahdotonta. Maailma globalisoituu, joten käytöstavattomia pidetään kansainvälisissä yrityksissä Suomessakin aivan moukkina. Työelämään ei ole niin pitkä aika. Tuolla käytöksellä opettajat antavat lapsellesi numeroa huonommat arvosanat koulussa, koska käytös on osa numeroa ja se on hyvä niin. Miten hän pääsee jatkamaan opiskeluaan yläasteen jälkeen tai töihin huonoilla arvosanoilla?

      • äiti61

        Olen eri mieltä kanssasi.
        Aika jyrkästi sanottu ettei lapsi olisi terve. Mielestäni nämä temput, mitä ensimmäinen kirjoittaja kuvaa ovat murrosikäisen ihmisen kiukuttelua. Nuoret käyvät läpi murrosiän jokainen erilailla eikä tämä ole läheskään sieltä pahimmasta päästä vielä. Olen itse aikoinani kokenut paljon hurjempia juttuja tyttärieni kautta (mutta niitä en käy tässä selvittelemään). Ja kyllä omani ovat olleet aivan terveitä, ns. normaalia murrosikää eläviä nuoria. Ja tällä hetkellä mitä fiksuimpia nuoria aikuisia :). Tällä palstalla on tullut jo edellä niin paljon hyviä erilaisia vaihtoehtoja, joita kannattaa kokeilla, mutta että leimataan sairaaksi, niin se ei mielestäni ole aiheellista (ei tämän kuvauksen perusteella).
        Ensimmäiselle yh-äidille toivon voimia ja tsemppiä. Toivottavasti näistä lukuisista edellä olevista kirjoituksista löytyy jokaisesta jotain, joka auttaa jaksamaan.

      • =vaikea murrosikä
        äiti61 kirjoitti:

        Olen eri mieltä kanssasi.
        Aika jyrkästi sanottu ettei lapsi olisi terve. Mielestäni nämä temput, mitä ensimmäinen kirjoittaja kuvaa ovat murrosikäisen ihmisen kiukuttelua. Nuoret käyvät läpi murrosiän jokainen erilailla eikä tämä ole läheskään sieltä pahimmasta päästä vielä. Olen itse aikoinani kokenut paljon hurjempia juttuja tyttärieni kautta (mutta niitä en käy tässä selvittelemään). Ja kyllä omani ovat olleet aivan terveitä, ns. normaalia murrosikää eläviä nuoria. Ja tällä hetkellä mitä fiksuimpia nuoria aikuisia :). Tällä palstalla on tullut jo edellä niin paljon hyviä erilaisia vaihtoehtoja, joita kannattaa kokeilla, mutta että leimataan sairaaksi, niin se ei mielestäni ole aiheellista (ei tämän kuvauksen perusteella).
        Ensimmäiselle yh-äidille toivon voimia ja tsemppiä. Toivottavasti näistä lukuisista edellä olevista kirjoituksista löytyy jokaisesta jotain, joka auttaa jaksamaan.

        Niinhän se menee. Ja kasvatuksella saadaan sairaita nuoria. Mutta jos vanhemmatkin ovat sairaita, niin mitä sitten enää voikaan tehdä.

      • äiti61
        =vaikea murrosikä kirjoitti:

        Niinhän se menee. Ja kasvatuksella saadaan sairaita nuoria. Mutta jos vanhemmatkin ovat sairaita, niin mitä sitten enää voikaan tehdä.

        Mitä tarkoitat "vapaa kasvatus = vaikea murrosikä." Selitä tarkemmin.

    • käytöstä

      On tutkittu ja todettu, että murrosikäisestä lapsesta näkee, mitä kotona oikeasti ajatellaan asioista.

      Röyhkeiden vanhempien lapset ovat murrosiässä pahimpia. Kaikkien tuntemieni hyvien, oikeudenmukaisten ja huomaavaisten vanhempien lapset ovat murrosiässäkin aivan normaaleita.

      Miten itse käyttäydyt muita ihmisiä kohtaan? Lapsi on vetänyt mallinsa jommasta kummasta vanhemmasta. Se on 100 % varma. Lapsi, jolla on hyvä itsetunto ei mene tyhmiin itseään vahingoittaviin juttuihin mukaan, vaikka kaverit vähän painostaisivatkin. Koulussakin kiusaamiseen ja painostamiseen pystytään puuttumaan ja opettajat ovat kuitenkin kilttien ja ahkerien oppilaiden puolella, joten jos kaverit vähän kiusaa, niin mitä siitä. Niin heikko ei pidä olla, että pitää kavereiden takia vittuilla.

      • Yh-iskä -68

        >Kaikkien tuntemieni hyvien,
        >oikeudenmukaisten ja
        >huomaavaisten vanhempien lapset
        >ovat murrosiässäkin aivan normaaleita.
        AHHAHHAHAHHAAAHHAAA!!! Hanki pari omaa lasta ja ymmärrät miksi kommenttisi on niin huvittava.

      • äiti61

        Nyt kirjoitat kyllä ihan puuta heinää. Vanhemmilla on tietty rooli asiassa, mikä onkin jo tullut aiemmissa kirjoituksissa esiin, mutta tuo sinun juttu on kyllä aika paksua. Kannattais vähän miettiä ennenkuin kirjoittaa.

      • ennen kuin on besser-wisser
        äiti61 kirjoitti:

        Nyt kirjoitat kyllä ihan puuta heinää. Vanhemmilla on tietty rooli asiassa, mikä onkin jo tullut aiemmissa kirjoituksissa esiin, mutta tuo sinun juttu on kyllä aika paksua. Kannattais vähän miettiä ennenkuin kirjoittaa.

        Ja sinullahan on alan koulutusta tai opiskelua? Kun et ole omia lapsiakaan saanut kasvatettua hyvin, niin aika jäävi olet sanomaan mitään kasvatuksesta.

        Kuten aikaisemminkin on täällä kirjoitettu, niin jopa murrosikäinen lapsi pystyy hallitsemaan käytöksensä. Taisi olla teille aivan uusi asia, kun itse murkkuna potkitte mummoja kartsalla ja haistattelitte vanhemmille.

      • äiti61
        ennen kuin on besser-wisser kirjoitti:

        Ja sinullahan on alan koulutusta tai opiskelua? Kun et ole omia lapsiakaan saanut kasvatettua hyvin, niin aika jäävi olet sanomaan mitään kasvatuksesta.

        Kuten aikaisemminkin on täällä kirjoitettu, niin jopa murrosikäinen lapsi pystyy hallitsemaan käytöksensä. Taisi olla teille aivan uusi asia, kun itse murkkuna potkitte mummoja kartsalla ja haistattelitte vanhemmille.

        ei kannata edes vaivautua vastaamaan.

      • kuitenkin
        äiti61 kirjoitti:

        ei kannata edes vaivautua vastaamaan.

        Yleissivistyksesi kaipaa melkoista parannusta. Olisit käynyt koulusi ennen lastentekoa. Lapsesi ovat onnettomia reppanoita, kun äiti ei ole rakastanut.

        Rajat tarkoittavat samaa kuin rakkaus kasvatusasioissa.

    • .......

      pistä kuria sille kakaralle! itelleni ainakin toimi aika hyvin "murrosiässä" isän tiukka kuri ja kyllä loppui minunkin hölmöilyt siihen!

    • nyt vaikka

      parikin viikkoa ilman taskurahaa ja kännykkää niin kyllä käytös pikkuhiljaa alkaa muuttua olkoon sitten kuinka paha murrosiän vaihe menossa.

    • Nimetön

      Tiedän tunteen, itselläni kolme tyttöä, vanhin täyttää tänä vuonna 14, seuraava 12 ja nuorin 8. kahden vanhimman kanssa on tosiaan tahtojen taisteluja, murkkuikä on ja kova. järki meinaa mennä välillä, odotan neljättä lasta, josta tytöt kyllä onnellisia. tiukkana olen ollut kotiintuloajoista, ja jos ei oo kunnolla, olen jättänyt kotiarestiin. pakko olla kovana, muuten ei pärjää ja mopo karkaa käsisstä

    • tukiäiti

      Hei
      Kuulostaa vitsille, mutta Rajat ja mikäli niitä ei noudateta, niin jonkun mukavan asian menettäminen...Yksin tämä ei ole helppoa. Oletko valmis ottamaan apua vastaan? Kaupunkien sosiaalitoimilla on olemassa ns. tukiperheitä. Sinulla on varmasti yksinhuoltajana mahdollista saada kaupngilta sellainen eikä se maksa sinulle. Kysele sosiaalitoimesta/lastensuojeluyksiköstä.
      Tsemppiä!

      • mihin?

        Haluan korjata hieman tuota kirjoitustasi, ihan tiedoksi aiheen aloittaneelle ja muillekin.

        Olen päivätyössä oleva yh-äiti. Lasten isä maksaa elatusmaksua, samaa summaa, joka on sovittu v.92, perustuen silloisiin tuloihin. Eli saan lapsista sekä elatusmaksun, että lapsilisän.

        Olen näin ymmärtänyt, että kun lapsi huostaanotetaan, käydään asia todella tarkkaan läpi, tapaamisilla, palavereissa jne. pitkän kaavan mukaan, ensisijaisesti lapsen etua kunnioittaen.

        Kun huostaanotto tapahtuu, lapselle se ei ole RANGAISTUS, vaan rauhoittumismahdollisuus. Hänen annetaan eri ympäristössä katsoa tilannettaan kaikessa rauhassa. Kuuntelevia, fiksuja, asiantuntevia ihmisiä ympärillään ja OMA RAUHA.

        Mihin hänet sijoitetaan on iästä kiinni, nuorisokotiin alkaen 10 - 11 vuotiaasta.
        Näin mennään 2 viikkoa - 1 kk. N. 2 viikon välein on palaveri, jossa tilanne kartoitetaan eri osapuolten näkökulmasta, LAPSI kertoo oman kantansa.
        Jos huostaanottoa päätetään jatkaa, tulevat eteen KUSTANNUKSET.

        Omalle kohdalle päätös oli lapsilisän menetys, elatusmaksun menetys sekä tulojen mukainen lisäkorvaus sosiaalihuollolle huostaanoton kulujen kattamiseksi. Sama kaava toistuu niin kauan kuin huostaanottoa jatketaan.

        Tilanteen mukaan lapsi kotiutuu tuon 1 - max. 3 kk jälkeen. Jos huostaanotto jossain vaiheessa uusiutuu, katsotaan sijoituspaikka jälleen tilanteen mukaan. Tarkoitus ei ole, että lasta kiikutetaan kodin ja nuorisokodin välillä, kun on tarkoitus saada parannusta aikaan. Silloin voidaan ajatella sijaisperhettä. Jälleen tilanteen mukaan.
        Tiedän, että vaikeissa tapauksissa lapsi voidaan sijoittaa pidemmällekin, kuin kotikaupunkiinsa, mikä kyseisessä tapauksessa ei ollut ollenkaan pahaksi.

        Itse koin asian niin, että molempien, sekä lapsen, että huoltajan tilasta/jaksamisesta pidettiin huolta. Painotettiin, ettei saa jäädä yksin ongelmien kanssa.

        Rohkeasti pyytämään apua! Siihen on oikeus --> maksetut verot ja velvollisuuskin --> terveesti ajatteleva nuori.

      • Augustiina
        mihin? kirjoitti:

        Haluan korjata hieman tuota kirjoitustasi, ihan tiedoksi aiheen aloittaneelle ja muillekin.

        Olen päivätyössä oleva yh-äiti. Lasten isä maksaa elatusmaksua, samaa summaa, joka on sovittu v.92, perustuen silloisiin tuloihin. Eli saan lapsista sekä elatusmaksun, että lapsilisän.

        Olen näin ymmärtänyt, että kun lapsi huostaanotetaan, käydään asia todella tarkkaan läpi, tapaamisilla, palavereissa jne. pitkän kaavan mukaan, ensisijaisesti lapsen etua kunnioittaen.

        Kun huostaanotto tapahtuu, lapselle se ei ole RANGAISTUS, vaan rauhoittumismahdollisuus. Hänen annetaan eri ympäristössä katsoa tilannettaan kaikessa rauhassa. Kuuntelevia, fiksuja, asiantuntevia ihmisiä ympärillään ja OMA RAUHA.

        Mihin hänet sijoitetaan on iästä kiinni, nuorisokotiin alkaen 10 - 11 vuotiaasta.
        Näin mennään 2 viikkoa - 1 kk. N. 2 viikon välein on palaveri, jossa tilanne kartoitetaan eri osapuolten näkökulmasta, LAPSI kertoo oman kantansa.
        Jos huostaanottoa päätetään jatkaa, tulevat eteen KUSTANNUKSET.

        Omalle kohdalle päätös oli lapsilisän menetys, elatusmaksun menetys sekä tulojen mukainen lisäkorvaus sosiaalihuollolle huostaanoton kulujen kattamiseksi. Sama kaava toistuu niin kauan kuin huostaanottoa jatketaan.

        Tilanteen mukaan lapsi kotiutuu tuon 1 - max. 3 kk jälkeen. Jos huostaanotto jossain vaiheessa uusiutuu, katsotaan sijoituspaikka jälleen tilanteen mukaan. Tarkoitus ei ole, että lasta kiikutetaan kodin ja nuorisokodin välillä, kun on tarkoitus saada parannusta aikaan. Silloin voidaan ajatella sijaisperhettä. Jälleen tilanteen mukaan.
        Tiedän, että vaikeissa tapauksissa lapsi voidaan sijoittaa pidemmällekin, kuin kotikaupunkiinsa, mikä kyseisessä tapauksessa ei ollut ollenkaan pahaksi.

        Itse koin asian niin, että molempien, sekä lapsen, että huoltajan tilasta/jaksamisesta pidettiin huolta. Painotettiin, ettei saa jäädä yksin ongelmien kanssa.

        Rohkeasti pyytämään apua! Siihen on oikeus --> maksetut verot ja velvollisuuskin --> terveesti ajatteleva nuori.

        Omalla lapsellani ollut jo vuosia sama "tilapäinen" sijaisperhe.Vain 2 viikon loppua kuukaudessa on siellä.Omaan jaksamiseeni se ei auta vaan päinvastoin.-kun kotona olemme kahdestaan niin kaikesta murkun oireilusta huolimatta on hänellä kotona parempi olla ja saa äidille kertoa huolensa mitä ei sijaisperheen äidille viitsi.Samoin ei saa myöskään huomiota ja hyvänä pitämistä(halia ja pusuja) hoidossa.sijaisperheessä on n.8 lasta joista 6 hoidokkia ja oma rauha ja puhumattakaan hoitajan kanssa kahden keskinen kommunikointi on liikaa vaadittu.Mitään infoa ei tule kotiin miten on viikonloput mennyt ja tukea en äitinä sieltä saa.Kun kotiin tulee sieltä niin monen päivän patoutuneet huolensa purkaa moninkertaisesti.Se on totta,että menettää yh.äitinä sos.etuudet jos lapsi on vakituisessa paikassa,-mutta sijaishoitaja saa palkkaa jo muutamasta n.6-8 päivästä arviolta 800-1000 euroa ja kaiketi myös lapsilisätkin.usein sijaisperheet vain ottavat lapsia rahastaakseen eikä vain rakkaudesta vieraisiin lapsiin joilla on ongelmia.

      • elsa
        mihin? kirjoitti:

        Haluan korjata hieman tuota kirjoitustasi, ihan tiedoksi aiheen aloittaneelle ja muillekin.

        Olen päivätyössä oleva yh-äiti. Lasten isä maksaa elatusmaksua, samaa summaa, joka on sovittu v.92, perustuen silloisiin tuloihin. Eli saan lapsista sekä elatusmaksun, että lapsilisän.

        Olen näin ymmärtänyt, että kun lapsi huostaanotetaan, käydään asia todella tarkkaan läpi, tapaamisilla, palavereissa jne. pitkän kaavan mukaan, ensisijaisesti lapsen etua kunnioittaen.

        Kun huostaanotto tapahtuu, lapselle se ei ole RANGAISTUS, vaan rauhoittumismahdollisuus. Hänen annetaan eri ympäristössä katsoa tilannettaan kaikessa rauhassa. Kuuntelevia, fiksuja, asiantuntevia ihmisiä ympärillään ja OMA RAUHA.

        Mihin hänet sijoitetaan on iästä kiinni, nuorisokotiin alkaen 10 - 11 vuotiaasta.
        Näin mennään 2 viikkoa - 1 kk. N. 2 viikon välein on palaveri, jossa tilanne kartoitetaan eri osapuolten näkökulmasta, LAPSI kertoo oman kantansa.
        Jos huostaanottoa päätetään jatkaa, tulevat eteen KUSTANNUKSET.

        Omalle kohdalle päätös oli lapsilisän menetys, elatusmaksun menetys sekä tulojen mukainen lisäkorvaus sosiaalihuollolle huostaanoton kulujen kattamiseksi. Sama kaava toistuu niin kauan kuin huostaanottoa jatketaan.

        Tilanteen mukaan lapsi kotiutuu tuon 1 - max. 3 kk jälkeen. Jos huostaanotto jossain vaiheessa uusiutuu, katsotaan sijoituspaikka jälleen tilanteen mukaan. Tarkoitus ei ole, että lasta kiikutetaan kodin ja nuorisokodin välillä, kun on tarkoitus saada parannusta aikaan. Silloin voidaan ajatella sijaisperhettä. Jälleen tilanteen mukaan.
        Tiedän, että vaikeissa tapauksissa lapsi voidaan sijoittaa pidemmällekin, kuin kotikaupunkiinsa, mikä kyseisessä tapauksessa ei ollut ollenkaan pahaksi.

        Itse koin asian niin, että molempien, sekä lapsen, että huoltajan tilasta/jaksamisesta pidettiin huolta. Painotettiin, ettei saa jäädä yksin ongelmien kanssa.

        Rohkeasti pyytämään apua! Siihen on oikeus --> maksetut verot ja velvollisuuskin --> terveesti ajatteleva nuori.

        Se on kyllä niin että kun huostaanotto tapahtuu niin sieltä ei kyllä yleensä pääse pois ennen kun 18 vuotiaana. Katotaan sitten puolen vuoden päästä. Sitten kun on puolvuotta kulunu pidetään palaveri jossa taas päätetään, että sitten puolenvuodenpäästä pääset pois. Tätä rataa jatkuu täysi-ikäiseksi asti.

    • mama

      Hei, äiti!

      Apua saat (kuten joku jo kirjoittikin) kuntasi sosiaalitoimesta. Ota yhteyttä ja käyt ensin itse keskustelemassa tilanteestanne ja sen jälkeen virkailija(t) tulee joko teille kotiin tai menette sos.virastolle kriisiipalaveriin. Tämä sinun täytyy kertoa tyttärellesi etukäteen, että olet kääntynyt sosiaaliviraston puoleen ja että pidätte heidän kanssaan palaverin.

      Murrosikä on vaikea aika nuorelle. Kuvaava nimi kertoo aukipurettuna sen, että nuori alkaa sisällään kapinoida sekä vanhempien, kodin, koulun ja koko yhteiskunnan sääntöjä vastaan. 13 vuotiaan aivot eivät ole vielä kehittyneet täysin, vaan mm. etuosan syy-seuraussuhteesta huolehtiva aivojen osa on täydessä kasvuvauhdissa. Nuori ei siis kykene eikä osaa hahmottaa asioita oikein. Väärinymmärrykset ja jopa kanssaihmisien sanomiset hän tulkitsee itselleen vihamielisiksi hyökkäyksiksi. Ja raivoaa.

      Murrosikä on nuorelle joskus hyvinkin pelottava ja ajatukset myllertävät kaiken suhteen. Tukea ja rakkautta tulisi jaksaa antaa edelleen. Rajat on laitettava vielä tiukemmiksi, kuin mitä ne nuorempana olivat.

      Ruoasta: voit rauhallisesti laittaa ruoan jääkaappiin ja todeta: "milloin olen tarjonnut ei-syötävää ruokaa. Ole hyvä ja poistu keittiöstä huoneeseesi, käyttäydyt sopimattomasti."

      Kotiintuloaika 13 vuotiaalle: klo 22 on liian myöhään. Vaikka ei pystyisikään nukkumaan, aivot tarvitsevat lepoa asioiden jäsentämiseen, jotta voisi oppia. Meillä tulee hiljaisuus vieläkin klo 22, koska useimmat koulupäivät alkavat jo klo 8. Tämän sain valitettavasti läpi vasta, kun toinen pojistani pari kertaa joutui hakatuksi luuhattuaan epämääräisen porukan kanssa yökaudet!

      Tottelevaisuus eli tottelemattomuus johtuu juuri tuosta lapsuudesta murtautumisesta, nuorelle omat säännöt ovat ainoat oikeat. Mutta niin kauan, kuin meillä nuoret (ja lapsetkin) pitävät jalkojaan ruokapöytäni alla ja syövät minun ostamaa ruokaa, pukeutuvat minun hankkimiin vaatteisiin jne. Minä päätän, mikä heidän suhteen on parasta ja jos koulu asiat sujuvat sivistyneesti alkaa leffalippuja, laskettelumatkoja, lomamatkoja jne luksusta löytyä taloudellisen tilanteen mukaan.

      Vessan oven muuten saa ulkopuolelta auki mm. tasapäisellä ruuvarilla ja jopa ruokaveitsellä!

      Lohdutuksena totean: kaikki kuvaamasi on koettu ja vielä pahempaa!

      Hyväksy itsesi ja sekin, ettei meistä kukaan ole täydellinen.

      t. kahden murrosikäisen pojan äiti

      • kaikkia saa..

        auki, siis vessanovia ruuvimeisselillä ym. Mm mulla on sellainen vc:n ovi joka laitetaan kahvaa kääntämällä lukkoon, eli siinä ei ole lukkopesää ollenkaan.

    • minä vain

      mnä ymmärrän sinua todella hyvin vaikka itselläni ei vielä olekkaan lapsia!minulla on sisko joka on ihan samanlainen mutta kun äidin voimat ei riitä ymmärtämään häntä niin minä olen ollut neuvomassa minua hän kuuntelee.siskoista on apua jos niitä on en nyt kehu itseäni. paras on kun vain on hiljaa ja ei puhu mitään antaa mennä niin kuin menee vaikka se tuntuu pahalta! äidilläni on hermot aivan loppu hän käy juttelemassa välillä ihan ammattiauttajan kanssa. mitä jos mona menisi välillä mummolaan niin hermosi lepäisivät sieltä sitten kouluun

    • fills

      Hei,

      En lukenut kaikkia viestejä kun niitä näyttää olevan järkyttyvästi, mutta osan ja olen samaa mieltä että se onneksi menee ohi =)
      Mä olen kanssa ollut pahin mahdollinen yksinhuoltaja äitiäni kohtaan silloin teininä.. Poltin tupakkaa,ryyppäsin, kiroilin, sanoin äitille pahoja asioita..Kun kirjoitit tyttärestäsi ja hänen käyttäytymisestään sinua kohtaan,muistin heti oman juttuni.. Seurustelin vääränlaisten ihmisten kanssa...
      Kun pääsin yläasteelta olin jo kuin toinen ihminen.. kaveripiirikin oli vaihtunut osaksi, mulla oli silloin paras kaveri Ellu jonka kanssa yhdessä tehtiin kaikki nää jutut siinä huonommassa
      seurassa.. Ellu oli alottanut tupakoinnin jo 12 vuotiaana mä vasta 13 vuotiaana kun alettiin enemmän olemaan yhdessä...
      Ellun kanssa oon vielläkin hyvä ystävä mutta se muu porukka on jo hävinnyt kokonaan kuvioista,Ellu ei halua edes muistella niitä aikoja.Sillä muulla porukalla ei mene nykyään niin hirveen hyvin,oon onnellinen et tuli se järki peliin jossain vaiheessa..Niiden muiden vanhemmat sallivat sen touhun,luulivat varmaan olevansa tosi cooleja kun heille sai mennä ryyppäämään ja tupakoida ymv.Silloin se meistä siltä tuntukin et omat vanhemmat on huonoja kun eivät anna tehdä sitä ja tätä..Muistan myös että kun täytin 14, sanoin äitille et sen tarvii ostaa mulle joko tupakkaa tai kaljaa synttärilahjaksi, äiti sanoi ettei ikinä osta mulle tupakkaa, mutta pari kaljaa voi ostaa ja ne juodaan sitten kotona ja kaupungille ei mennä,kaverit voivat tulla meille, ilta kun koitti äiti päästi mut kuitenkin kupungille ja kaikki kehui mun äitiä miten cool se oli, mä en pitänyt mitenkään erikoisena ja ihmettelin niitä kavereita et miten niin, mutta kun semmonen ihminen jota arvostat sanoo simmotti sun äidistä tulee hetkellisesti olo et joo niimpä onkin kunnes iskee taas se murkkuus.. Luulen/tiedän että oon siinä suhteessa ollut onnellinen että äiti on aina välittänyt, jaksanut olla siinä sitten kun oon tarvinnut,ja silloinkin kun en oo halunut ja aina yrittänyt pitää sitä kuria yllä vaikka usein huonolla menestyksellä..Mutta aina ollut siinä.Muistan et tulin raskaaksi 16 kesäsenä (olin jo rauhottunut tosi paljon)ja tein aportin poikaystäväni painostuksella (hyvä asia ehkä niin nuorelle) enkä uskaltanut vielläkään kertoa äitille jotain semmosta juttua, aattelin et se repii pelihousunsa ja räjähtää kokonaan mulle et mitä v...a oot menny tekemään ym. Asia tuli ilmi kun lasku tuli kotio, äiti oli löytänyt sen ennen mua.. Ja ihmetellyt et miksi sieltä tulee semmoinen lasku..äiti tivas päättäväisesti ja lopulta kerroin, se ei huutanutkaan otti vaan syliin ja halas niin et aloin itkemään...Siitä asti oon pystynyt kertomaan äitille vaikeimpiakin juttuja ja nykyään ollaan vähän niin kuin parhaat ystävät..
      En tiedä mitä sun pitäis tehdä, halaa se on aikas voimakas ele ja sano että rakastat vaikka mikä ois.. Hanki ittelles kaveri jolle voit purata pahimmat paineet tyttärestäs ja käy lenkillä..En osaa muuta sanoa, kärsivällisyyttä ja rakkautta ne teinit tarvitsevat kun eivät älyä etteivät ole viellä niin vanhoja ja vahvoja että pärjäisivat ilman äitiä tai isää =)Ja sitä vanhempien turvallisuutta.

    • nappikauppias

      sieltä saa oikeat tropit!

      • nappikauppias

        Psykoosilääkkeet molemmille. ja tietty KELAkorvaus

    • Augustiina

      -Tyttöni kohta 14-v ja olen hänet saanut 4-kymppisenä ja olen koko ajan ollut yksinhuoltaja.Olen myös kokenut 3 jo aikuisen lapseni murkkuajat,mutta nuorimmalla on kaikista pahimmat oireilut.Poikani olivat helpoimmat.Kun on tietoinen siitä,että käytös on kauheaa vain n.pari vuotta ja lapsi on kapinointi iässä ja pahaan kielenkäyttöön ja äidin solvaamiseen kai turtuu ja oppii sulkemaan korvansa ja jos mahdollista niin antaa huutaa pahan olonsa pois.Jos meillä on myös kaikki mahdolliset temppuilut kuin luetuissani kirjeissä,niin kyllä voin sanoa samaa,että hermot ovat usein koetuksella,mutta niistä lapsen hyvistä positiivisista piirteistä saa voimaa jaksaa päivästä toiseen.Puhumisesta ei tule mitään jos molemmat huutaa kilpaa ja jos rankaisee ottamalla kännyn ja netin käytön pois niin silloin kapinointi vain pahenee.Olen saanut apua sijaisperheen muodossa,mutta en suosittele sinua ottamaan sossun kautta,koska olet koko ajan itsekin heidän holhouksen alaisena ja jos teet jonkun kasvatusvirheen niin voit menettää lapsesi jos uskallat esim.tunnustaa,että on kommunikointi vaikeuksia lapsesi kanssa.Omalla lapsellani on diagnisoitu ns.käytöshäiriö/synnynnäinen ja olen usein pyytänyt hänelle lääkitystä mikä auttaisi siihen,että ei olis kotona huutamista ja jatkuvaa temppuilua ja tottelemattomuutta.Muuten hän on kiltti ja ihana lapsi,-ei polta eikä ole ulkona yli klo.21.Me valitettavasti yh.äidit olemme lastemme "roskakorina" ja usein koulussa tapahtuneet esim.kiusaamiset vaikuttavat lapseen ja hän purkaa pahaa oloaan kotona.Koulupsykologit ei kerkiä murkun asioihin puuttua.Vaatii vain pitkää pinnaa ja me äiditkin olemme joskus käytökseltämme vaikeita emmekä osaa ymmärtää pientä aikuista jolla on hormonit alkaneet hyrräämään(kuukautiset) ja se vaikuttaa myös psyykkeeseen lapsella kuten vaihdevuodet itseni ikäisellä samaan aikaan.Rajoja on vaikea vetää aina jos lapsi ei huudoltaan niitä kuuntele.Vastaan mielelläni sinulle ongelmiisi,jos kokemukseni ja keinot sua suinkin auttaisi samassa tilanteessamme.Hyvä ohje:"Kärsi ja unhoita" ja huomenna voi kaikki olla paremmin!

    • Frida

      Mulla samoten, onneksi pääsee töihin levähtämään henkisesti! Auta armias jos joutuu tiskaan tai jotain niin heti oon huono äiti ja haukkuu koko tiskauksen ajan jos tiskaa siis ollenkaan. Aina tulee kränää jostaki pienestäki ja joskus oon tosi tosi raivoissani, tuntuu etti mikään riitä, luulinkin todella olevani yksin tässä tilanteessa. Verenpaine nousee tuon tuostakin ja yhteenottoja ollut aivan pilvin pimein, voi ko tietäsittä, hmyh...niin ja tuosta vessaan juoksemisesta, silloin se vasta haukkuuki vessasta käsin lukkojen takaa niin että talo raikuu, monesti hävettää naapureitten silmissä niin ettei ulos viitti mennä. Hohhoijakkaa, toivottavasti toi ikä menee äkkiä ohi tai mulla loppuu hermot ennen sitä!!!!

    • murkku

      heippa sinä yh-äiskä! tuo käytös on ihan normaalia. minäkin olin joskus 13-vuotias ja muistan olleeni samanlainen, jopa pahempi tapaus.

      Viikonloppuisin lähdettiin ryyppäämään, puhelimet kiinni ja baanalle kaveriporukan kanssa. Äiti juoksi pitkin kyliä mua etsimässä, mutta ei mistään koskaan löytänyt.

      Kotia kun tulin, niin tulin milloin huvitti.
      Ikinä en huonettani siivonnut, siksikin, koska äiti komensi.
      Äidin ruoka ei todellakaan kelvannut, vaan varastin aina yhteisistä loma-säästöistä rahaa ja menin grillille tai sitten söin kavereitten luona.
      Ne haukkumanimet, millä äitiä kutsuin, olivat todella törkeitä.
      Monta kertaa otettiin yhteen, monesti myös fyysisesti. Minä kun olin äitiä päätä pidempi, niin hyvin useasti hän sai kyytiä, kun raivostuin.

      Nyt olen 17 ja häpeän suuresti käyttäytymistäni äitiä kohtaan. Tekisin mitä vain, että voisin joskus tehdä kaiken tekemättömäksi.

      Kuitenkin, äiti on oppinut minusta paljon. Minulla on juuri 13 ikäinen sisko joka on myös pahassa iässä. Äiti on saanut hänet kuriin monellakin tapaa. Jos sisko ei tottele, niin äiti ottaa häneltä puhelimen pois, jättää kotiarestiin (voi olla että tämä ei toimi kaikissa tapauksissa, mutta kannattaa olla vain kireä), ottaa television pois, ei anna käydä tietokoneella, radiokin lähtee ja playstation. Meillä tämä ainakin toimii. Sisko oppii tietämään, että mitä menettää kun alkaa hankalaksi.

      Toivottavasti tuosta oli jotain apua!
      Hyvää jatkoa.. :)

    • kansainvälisesti huonoa

      Joka sukupolvi näyttää käytös Suomessa huonontuvan, mutta ulkomailla lapset oppivat pienestä pitäen käyttäytymään hyvin, mikä auttaa heitä vaikeinakin aikoina, jolloin itsestä tuntuu pahalta.

      Suomessa, kun itsestä tuntuu pahalta on joku oikeus, että sen saa heti näyttää miten vain. Huonosti käyttäytyvät murkut käyttäytyvät juuri niin kuin vanhempansakin. Heitäkään ei kukaan "kasvattanut".

      Lapsilla pitää olla selkeät säännöt ja vanhempi ei ole koskaan kaveri lapselle. Kaverivanhemmuus kostautuu aina. Pitäisi ennen lasten hankkimista ajatella minkälainen itse on ja minkälaisen mallin antaa omalla käytöksellään.

      Jos aikuisillakin on tapana haukkua ja vittuilla esim. töissä ja sitten kertoa kotona lasten kuulleen näistä asioista, niin onhan se ihme, jos ei tartu. Hyvässä kodissa jokaisesta ongelmamurkusta saataisiin kelvollinen ihminen. Mutta minkäs tekee, jos vanhempia ei kiinnosta kasvattaa. Ennen lasten tekoa pitää ymmärtää, että käyttäytyy kotonakin kuin kasvattajan pitää käyttäytyä. Kun uskottavuus menee, niin se menee ja sitten onkin vaikea enää kasvattaa.

      Vanhemman pitää siis näyttää oikeanlaista oikeudenmukaista esimerkkiä lapsille. Lepsut vanhemmat aiheuttavat tällaiset ongelmamurkut.

      • kun tietää

        että löytyi vihdoin se kaiken tietävä totuuden siemen.

    • ollut minäkin

      Olen minäkin joskus ollut nuori. Ja tarina, jonka kerroit kuulosti harvinaisen tutulta! Mulla itselläni sillon 15-kesäisenä oli kotiintuloajat ym. rajoituksia, joita monella muulla kaverillani ei ollut. Ja tottakai, kun porukalla yhdessä esim. viikonloppuna liikkeelle lähdettiin, en minäkään halunnut lähteä kotiin aiemmin, kun muut saivat vielä jatkaa iltaa?! kotona en koskaan haistatellut, meillä aina pystyi puhumaan, ja yleensä esim. juuri viikonlopun jälkeen selitin äidille, missä oltiin ja mitä tapahtui. En tietenkään aivan yksityiskohtasesti mutta kuitenkin. Meillä oli myös samanlaista puhelinhässäkkää, valehtelin että akku loppui ym. en vastannut tai jos vastasin sanoin tulevani aivan kohta, enkä tietenkään mennyt kuin vasta aamulla. Omasta mielestäni ne reissut on opettanu mulle paljon, siihen aikaan oli todella tärkeää olla kavereiden kanssa, ja saada niiltä tietynlainen arvostus, kun uskalsi uhmata porukoita vastaan. Kuitenkin, kaikista niistä reissuista huolimatta, olen reipas, terve ja oman elämääni hallitseva nuori äiti ja vanhempien kanssa välit ovan hyvät. Asun omassa asunnossa, käyn koulua ja elän normaalia elämää vieläkin samojen kavereiden kanssa, kuin mitä liikuttiin porukalla jo silloinkin. Näin halusin viestittää sinulle paljon voimia, ja kertoa että kaikki tämä kiukuttelu ja uhmaus kuuluu suurimman osan nuoren elämään ja on vain ohimenevää. Uskon että rakkaasta lapsestasi kasvaa vielä ihan reipas nuori.

    • Murrosiän juuri ja juuri oh...

      huh, tuota lukiessa tuli ihan paha olo... muutamasta kohdasta tunnistin itseni, ja kyllä syyllisyys kolkuttelee... Olemmeko me teinit oikeasti noin hirveitä? huh... Näin itse juniorina voisin sanoa, että se on vyötä persauksille jne... ei mullakaan pahimpina vuosina kotiarestit sun muut auttanu... Kovat otteet tossa pitää ottaa käyttöön, jos ei nyt kuitenkaa ihan selkäsaunan puolelle haluu mennä... Mulla autto kans ton ajan yli isoveljen kanssa hengailu ja muutenkin sisarusten... Pitäis sille sun likalle tehdä selväks että aina ei voi vaan tehä niin ku haluu.. Itse oon kans käyny jutustelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, kuulostaa pahemmalta ku mitä on... siellä loppu omaan napaan tuijottelu ja muu löysäily... Voimia sulle sen riiviön kanssa... Minäpäs tästä lähdenkin pyytäämään anteeksi äidiltäni kaikkia näitä murkkuvuosiani...

    • artsi41

      Moi, tee niinkuin minäkin ja ota lastasi niskasta kiinni. Tarkoitin siis "niskasta kiinni" ja tee samalla selväksi kuka on pomo perheessä ja aseta rajat kaikille muille asiolle kuin koululle. Meillä 13v. oppi äkkiä kuka on määrääjä, mitä tehdään ja milloin, tein poliisin kanssa sopimuksen, että aina, kun tämän näköinen lapsi näkyy kotiintuloajan jälkeen ulkona he ottavat lapsen puhutteluun ja tarvittaessa vievät laitokselle sekä puhuttelun jälkeen kotiovelle. Kaksi kertaa näin tehtiin, nyt maistuu siivoukset valojen sammuttamiset ja muut sosiaalisessa kanssakäymisessä vaadittavat asiat. Lapsi näet häpeää sitä, että kaverit näkee ja naapurit, että poliisiauto tuo lapsen kotia.

    • heartti

      todellakin lapsi vielä!

      (en lukenut edellisiä)

      Minulla 12v. tytär en anna hänen astua varpalleni ja ei saisi nimitellä minua äitinä!

      Jos ei kiinnosta vastuu koulusta vaan kavereista muodostuu tärkeimpiä..ei muuta kuin kotiin ja juttelette.

      Tyttöni kokeillut röökiä..aikaa on..oli iso yllätys..onneksi itse kertoi.

      Juttele lapsesi kanssa ja kuuntele itse en anna tosiaankaan lapseni tehdä mitä vain mistä tietoinen!

      Lapset osaavat jo hyödyntää sanana minulla murros-ikä ... älä mene lankaan.

      Tsemppia sinulle ja paljon..ei kannata tyytyä siihen mikä tuntuu helpommalta vaan hiukan "taistella" 13v. on nuori vielä!

      Ps. tyttäresi luulee nyt olevasi sinun yläpuolella..älä anna olla näin..

      Muista kuunnella! mut älä anna haukkua, rajansa kaikella..

      Onnea matkaan tässä omia mielipiteitäni...kukaan ei täydellinen äiti/isi mutta asioihin voi vaikuttaa, aina, kun viitsii ..sen itse oppinut...

    • seiko

      Moro!
      Tuttu juttu. Maidänkin pimulla oli samanlaisia oireita. Tottelemattomuutta, kotiintuloajat ei pitäneet, karkureissuja(ensin lyhyet pätkät 1-2 vkoa). Sitten oli melkein puoli vuotta hukassa. Voi sunkin tyttäresi karata eikä kerro minne menee... Toivon kuitenkin ettei karkaisi. Ei siihen ole oikein selitystä miksi? Kai murrosikä teettää kaikenlaista. Jos mitat on ison tytön, mutta aivot pienen tytön, niin soppa on valmis. Murkku ei tiedä miten käyttäytyä, ollakko niinkuin aikuiset vai olla kuin teinit. Siinäpä pulmaa kerrakseen. Tuntuu kokemuksesta, että poikien kanssa pärjää murkku iässä paremmin kuin tyttöjen. Mutta en yleistä, voi olla toisinkin.
      Toivon, että haet ammattiapua, niin me ainakin teimme ja se on välittämistä. Rajat pitää saada murrosikäiselle ajoissa, muuten on myöhäistä. Kaikki kasvaa kieroon, jos asiaan ei puututa. Ei alaikäiset voi tehdä mitä haluaa ja käyttäytyä vanhempiaan kohtaan miten haluaa.
      Isänä olen ihmetellyt ammatti-ihmisten suhtautumista siään näissä asioissa. Ensin kaikki pannaan suurinpiirtein isän piikkiin vaikka olisi kuinka "kunnollinen" tahansa. Myöhemmin ei pyydellä anteeksi vaikka olisi paikallaan aikuisten käytöksen takia. Kovia on koettu, mutta mikä ei tapa se kasvattaa(kovettaa).
      Jaksamisia ja voimia toivon sulle.

    • fifi

      Oolen siis itsekin nuori,kohta 16 mutta tuo vaihe on menny jo ohi.tiedän mistä puhun.koitan nyt auttaa siuta jotenkin..eli sun tyttös tottelemattomuus on sitä kovistelua ja halua olla aikuinen vaikka ikää on vasta 13..ala asteelta jo päässyt,siirtynyt ylä asteelle.siellä me nuoret muututaan! tyttäres ymmärtää sen myöhemmin että haluat huolehtia ja valvoa hänen menemisiään mutta 13 vuotiaana alkaa vasta pahin vaiheesi..ikä kasvattaa,tulee kyllä hänenkin kohdalleen..) nimillä joita mona sua kutsuu..vaikka kuinka harmittas.älä ota ittees.anna mennä toisest korvast vaan ulos rohkeesti.Ja mitä noihin kotiin tulo juttuihin..uhkaile etuuksien poistamalla..kuten viikkoraha,kännykkä..voi olla et mona ei välitä mutta ootas kun sitä alkaa harmittaa kun mistään ei saa rahaa eikä kellee voi soittaa..joittenkin kohdalla auttaa.13 vuotiailla pitäs kyl kotiintulo ajat olla..ei sitä tiedä minkälaisia hulluja tuol kaupungilla liikkuu..mitäs jos yrittäisit puhua monan kanssa ihan rauhallisesti..et heti ala huutamaan tai tekemään kieltoja.kerrot miltä sinusta tuntuu tuo temppuilu,miks oot noin määräilevä..kerrot ajatukses ja mitä pelkäät..? saattaa auttaakin..
      ja jos ehdottaisit vielä sopivia kotiin tulo aikoja vk.n loppusin että arkisin..
      toivottavasti autoin edes vähäsen..kokemusta omaava nuorukainen*:) koita pärjätä!

    • Nasu

      Muita vastauksia vain selailin.. kone tökkii joten vastaan kirjoittamaasi viestiin. Tuo aika on kamalaa. Minä olin milloin huora, milloin mikäkin.. lapseni mielestä. Tyttäreni on nyt aikuinen ja asuu omillaan. Opiskelee yliopistossa ja nykyään fiksu nuori nainen. Palatakseni menneeseen..en saanut rajoja tyttärelleni, olin liian kaveri, jota hän käytti törkeästi hyväkseen.

      Olisi pitänyt olla tiukka, antaa selvät rajat. Yritin korvata isän ja äidin mallin. Isän jätettyä meidät, en meinannut selvitä henkisesti ja tyttö oli 5v.

      Luulin tehneeni oikein hyvittäessä kaikkea, mistä jäimme paitsi. Tein karhun palveluksen itselleni.

      Itkin usein itseni uneen ja yritin selvitä. Muille hän näytti, kuinka hän on hieno tyttö ja minulle oli kamala.

      Hän haukkui, ei arvostanut minua. Olin paska ja oksettava ämmä.

      Olen nyt onnellinen että se aika on ohitse. Meillä ei ole hyviä välejä, käy silloin tällöin mutta en pysty unohtamaan niitä kamalia aikoja.

    • minullakin on tytär

      Moi

      lun sun viestin ja tässä olisi apua minä tein samoin ja tee sinäkin. Kun tyttäresi tulee kotii älä välitä sitä.. anna sen jättää kaikki tavarat minne se haluaa ja älä siivoaa ota kaikki lautasen ja haarukat mistä se ei löytäis niitä ja jätä vain yks lautanen yks haarukka ja yk veitsi.. ja anna sen siivota omat jälkeensä elä viikon sinäkin sotkussa tiedän se autaa minuakin se autto mun tytär on nyt 16 ja se autto mua todella paljon

    • teini itsekin

      kaikki muutkin yh-äidit joutuu kestämään ton saman.. oon ite 14, täytän 15, ja äitini on joutunu kestämään mua.. mut mul se murkkuikä on menny nyt jo vähän ohi, siin jossai 13 iäs se oli varmaan sit pahimmillaan.. nykyään tullaan äiskän kans iha jees toimeen =) joten jaksamisia!

    • Nimetön

      Tämä on nyt satoa siitä niin sanotusta vapaasta kasvatuksesta,kun lapsi saa traumoja tukkapöllystä ym.kuri keinoista.Olen itse kasvattanut kaksi tytärtä aikuisiksi,tasapainoisiksi ihmisiksi.Näin ei varmaan olisi ollut jos olisin antanut periksi murkun tahdolle.Kun ei sana mennyt perille niin selkään tuli ja kunnolla.Nykyään ei edes opettajilla ole työvälineitä kasvattaa kun ei saa kurittaa.Pelko on paras kasvattaja.

    • haehtaeheah

      tekstistä kuuli että sinä annat tyttösi jäädä yöksi. minun tätini teki lapsellensa ilkeät, jossain oli bileet ja täti soitti ja sanoi että "nyt kotiin tai mä haen sut!". no poika oli tietenkin toista mieltä ja vittuili puhelimeen. täti päättikin sitten lähteä paikanpäälle ja soitti pihalta että "mä oon nyt pihas ja odotan niin pitkään että tulet pois", tätini istui tunnin talon ulkopuolella. lopulta poika tuli ulos nyrpeänä.

      sinä annat vain periksi tytöllesi. hän huomaa että olet liian heikko pitämään hänet kurissa ja siksi hän joustaa sinun puheistasi. voisit ehkä olla vähän raaempi tytöllesi.

    • tbr

      aseta selkeät rajat, joita ei ylitetä ja jos hän sen tekee seuraa rangaistus.(otat vaikka puhelimen pois tietyksi ajaksi, jos kerta ei kuitenkaan vasta siihen kun soitat). niin ja tietenkin kuunteleminen on tärkeätä.. eli jos hän ei halua vapaaehtoisesti puhua niin pakotat erillaislla kysymyksillä ja kertomalla asioita..pikku hijaa hän saattaa avautua.. mut ei pliis sellaista koulu, läksyt, koulu, ruoka, kuolu, läksyt juttuu..se saa hermostumaan.
      kuullostaa oikeesti kunnon kauhukakaralta ( ei pahalla). olen itsekkin ollut aika kamala ja mut saatiin aika kunnolliseksi rajoilla. ole tiukka äiti älä lässyn lässyn bestis. turhaa on pelätä lastansa ja usko pois mitä ennemmän kiellät ja käsket sitä enemmän hän tulee sinua tulevaisuudessa arvostamaan, kun alkaa ymmärtämään asioita. niin ja kait tiedät mitä siellä ulkona tapahtuu ei ole kovin turvallinen paikka ja yötä saattaa olla miehen luona mikä ei ole yhtään hyvä juttu. et kotiin yökisi vaikka pakolla (soita poliiseille ja pyydä heidät tuomaan hänet kotiin, jos muu ei auta) ja yks hyvä keino on mennä hakemaan..se saa pelästymään ja tottelevaisemmaksi. hyvät jatkot sinulle toivottavasti pärjäät :D

    • tshhh

      Itse murkkuikäisenä havahduin haistattelemasta kun näin äitini itkevän käytöstäni. En omassa pahassa olossa rypiessäni ollut tajunut että myös äitiin sattuu...ihan oikeesti.

      Neuvo ns. vastapuolelta on:
      -näytä tunteesi ja haavoittuvuutesi avoimesti
      -sulje puhelin, poista kaikki etuudet kotiintuloajoista lepsuilemista vastaan
      -palkitse hyvistä teoista, järjestä jotain yhteistä kivaa tekemistä, spa tai matka

      Rajat saat vedettyä helpoiten vain kun hankit takaisin/ rakennat auktoriteettisi tai kiristämällä ja uhkailemalla.

    • samanlainen olin

      Kyl toi varmasti on vaikeaa. Itse olin samanlainen tosin silloin ei ollut puhelinta millä olisin edes vastannut mitään. Kannattaa vaan pitää tytöstä kiinni ja kovaa (pitää puhuttelu). Otat puhelimen pois tms joka hänelle on niin sanottu elin ehto. Toimi mun kaverille kun oltiin teinejä.Ja se että äiti-tytär suhde perustuisi rehellisyydelle ja luottamukselle. Kummankin pitää tehdä töitä toimivuuden eteen. Uskon mitä joudut kestämään mut kestää se teinikin..

    • .......

      Intissä kehotellaan aina aamuja. Hajoilemaan aamuihin

      Että hajoo sä vaan aamuihis sen murkkus kanssa!

      HAHHAH!!!

      • Täh ?

        Mitähän tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna ? Jutun juuri, sisältö puuttuu ? Kantsiiko kirjoitella, jos ei ole sanomaa ?

    • xfghjxfgjfgxh

      Miten on :) Jokos aloittaja on isoäiti?

      • Lankakerä

        Johan toi likka on jo täysi-ikäinen, ihan oikein huomasit!

        Ja me kaikki ollaan niin myötätuntoisia, kirjoitellaan ja murehditaan, kun Moonan mude on nyt niin surkeessa tilanteessa.

        Vosisihan hän nyt edes lohduttaa meitä ja kirjoittaa ratkaisunsa. Tuskin Moonalle kuitenkaan mitään pahaa sattui silloin v. 2005.

        Mutta on kai niin moonia yhä edelleen, sillä "vapaa kasvatus" eli täysi välinpitämättömyys on yhä vallalla.

    • Tsemppiä teille!

      ...tyttärellesi, että nyt hänen on aika päättää, haluaako tulla huostaanotetuksi, mikä saattaa olla seuraava vaihe hänen elämässään.
      Kuten palstaltakin huomataan, lastensuojeluilmoituksen seurauksista ei voi olla varma. On sekä hyviä että huonoja kokemuksia kerrottu.
      Kaikkein parastahan olisi, jos selviäisi ilman sitä.

      Pane tyttäresi sen asian eteen, että lastensuojeluilmoitus koskee hänen elämäänsä. Jos ilmoitus tehdään, tyttären elämään tullaan puuttumaan. Älä uhkaile, vaan esitä asia rauhallisin sanankääntein. Osoita, että haluat yhteistyötä.
      Pane hänet miettimään tätä. Valitkoon, koska teet hänelle selväksi, että nykykäytännön on muututtava.

      Kun tunnet olevasi nurkkaan ajettu, sinulla on oikeus ja velvollisuus saada tyttäresi käsittämään, että hänen pitää oppia elämään omaa elämäänsä oikein. Pelkällä uhmalla siitä ei tule mitään.
      Jos hän ei salli sinun auttaa, on apu sitten haettava yhteiskunnalta.

    • lapsi.on.peili

      Pahoitan mielesi, mutta sanon silti. Lapsesi vastaa nyt siihen kohteluun, jota hän on taholtasi saanut kuluneet 13 vuotta. Olet varmasti "kasvattanut" häntä, "antanut rakkautta" ja "asettanut rajoja", vai kuinka? Ei tässä yhteydessä siitä sen enempää, mutta vihjeeksi: miltä itsestäsi tuntuisi ja miten siihen ajan myötä reagoisit, kun rakas miesystäväsi ottaisi tehtäväkseen kasvattaa sinusta oikeanlaisen ihmisen, osoittaisi sinulle yhdessä hetkessä konseptiin kuuluvia rakkaudentunnustuksia ja toisessa hetkessä seisoisi järkähtämättä asettamiensa rajojen eli laatimiensa sääntöjen takana periaatteella "minä määrään ja sinä tottelet"?

      Tyttäresi taistelee nyt viimeiseen hengenvetoon integriteettinsä eli eräänlaisen itsemääräämisoikeutensa puolesta. Tilanne on hyvin vaikea teille kummallekin eikä sen ratkaiseminen ole helppoa. Tyttäresi ei ole oppinut kantamaan vastuuta (itsestään), mutta vastuuta ei opita selityksistä ja saarnoista, vaan oman kokemuksen kautta, minkä vuoksi sinulla ei ihan aidon oikeasti olisi kuin yksi työkalu käytettävissä: päästää irti.

      Ihmisen yksi suurimmista tarpeista on tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Olet voittanut jo puolet "taistelusta", kun syvän itsetutkistelun kautta hyväksyt lapsesi sellaisena kuin hän on ja lakkaat yrittämästä muuttaa hänet toisenlaiseksi. Kiinnostu hänestä ihmisenä ja itsenäisenä henkilönä, kuuntele ja hyväksy se tosiasia, että hän on erilainen kuin sinä tai kasvatusideaalisi. Lakkaa saarnaamasta oikeasta ja väärästä, ja siirry sen sijaan (taas vakavan itsetutkistelun kautta) ilmaisemaan itseäsi henkilökohtaisesti. Se tarkoittaa sitä, että entisen "sun pitää tulla kotiin kello 22" sanotkin "minä haluan, että tulet kotiin kello 22". Vaihda sinä-lauseet minä-lauseiksi.

      Muistatko vielä oman nuoruutesi tuntemukset ja ajatukset? Harva enää muistaa. Nuoren "todellinen" maailma on kovin erilainen kuin vanhemmista näyttää eivätkä he yleensä pääse kuin ovelle kurkistamaan - jos sitäkään. En tarkoita ensi sijassa nuoren tekemisiä, vaan hänen sisäistä ajatusmaailmaansa, ihmissuhteita, yms. Kun lapsesi on viikonloppuiltaa viettämässä ja soitat hänelle, että kotiintuloaika on ohi ja nyt pitäisi kiireesti tulla kotiin, niin nuoren näkökulmasta et ole hänestä vähääkään kiinnostunut. Et kysynyt mitä kuuluu ja kuinka hän voi... et jutellut mukavia ja ystävällisesti ilmaissut huoltasi... Jos kuulisit mitä hän ystävilleen sinusta puhuu varmasti järkyttyisit syvästi, mutta myös yllättyisit siitä kuinka hän "ymmärtää väärin" sanomisesi ja tekemisesi.

      Vaikka tyttäresi kapinoi sinua vastaan ja loukkaa sinua sanoillaan, niin todellisuudessa hän ei mitään kaipaa sen kipeämmin kuin hyvää suhdetta sinuun. Hän sytyttää siltoja, mutta sisimmässään toivoo, että tulet ne nopeasti sammuttamaan ja kysyt häneltä: miksi teet noin? Hänellä on sydämellään niiiiiiiin paljon kerrottavaa, mutta hän ei usko, että voi sitä sinulle kertoa, tai että sinua edes kiinnostaisi. Ota toki haaste vastaan; vaikka nyt väsyttää, niin lopputulos on sen arvoinen. Siivoamiset ja valojen sammuttamiset tai siis niiden puute ovat vain lieveilmiö, pelkkiä oireita, jotka poistuvat kun todellinen ongelma saadaan hoidettua. Ongelma on sinun ja tyttäresi välinen suhde - eikä tyttäresi ja hänen käytöksensä.

      • Ongelmat säilyvät

        Tuon neuvon voimme osoittaa suoraan Monalle, koska hän on jo aikuinen ihminen ja varmasti itserakas, riitaisa ja huonosti elämään sopeutunut.
        Kun hänelle aikanaan syntyy lapsia, on kierre valmis, jollei hän usko, että elämänlaadun parantaminen alkaa itsestä.

        Täällä kaivetaan vanhoja juttuja esiin ja vatkataan niitä yhä uudelleen. On ehkä hyväksikin, koska jos alkuperäinen kirjoittaja tutustuu uudelleen vuosia sitten valittamistaan ongelmista, niin voi todeta, oliko saanut mitään apua palstalaisten ohjeista.

        Olisi mielenkiintoista saada vastauksia.

    • karkki666

      Unohda ainakin avunpyyntö sosiaaliviranomaisilta ensimmäisenä!

      • paha noita

        Minullakin on 14-v teinityttö,joka koetteli rajojaan menneenä talvena,mutta empä antanut periksi. Tuli ensin tupakan kokeilu,joka ei onneksi jatkunut. Totesin rauhallisesti,että olet nyt maistanut,joten tiedät,mitä se on.... Ei ollut kuulemma edes hyvää. Sitten tuli alkoholi kokeilut,en alkuun saanut varmuutta asiaan,mutta vahvat epäilyt oli,kunnes tyttö tuli selvästi humaltuneena kotiin ja oksensi. Repun olin tutkinut jo useamman viikon aikana ja vihdoin sieltä se todiste löytyi, kirkas viinapullo. Tiukan puhuttelun pidin ja annoin pari viikkoa kotiarestia. Seuraavaksi lapsen kaverit piti pienet bileet alkuillasta meidän kotona,kun olin töissä. Kaverit oli häipynyt,ennen kotiin tuloani. Mutta löysin pulloja ja tupakka-askin roskia...Kyselin tiukasti tytöltäni,että mikäs perkeleen meiniki täällä on ollut,josta tyttö tietysti närkästyi ja lähti ovet paukkuen ulos,mutta rauhottuneena tuli vajaan tunnin päästä kotiin ja puhuttiin rauhallisesti asiasta.Kielsin toistaiseksi kavereiden kyläilyt kotonamme... Tilanne rauhottui pitkäksi aikaa,kunnes minulle soittivat sosiaaliviranomaiset ja kertoivat,että minusta on tehty lastensuojeluilmoitus,joten mars tänne sossuun selvittelemään asioita!!!! Ja siitähän helvetti räjähti valloilleen jota en unohda koskaan. Kävi selväksi,että tyttö oli puhunut nuorisotyöntekijälle,että äiti suuttui,kun pidettiin vähän bileitä kotona ja jäätiin kiinni,josta nuorisotyöntekijä veti omat johtopäätökset ja teki ilmoituksen sossutädeille,että siellä on hullu ja väkivaltainen äiti,joka heitti lapsensa pihalle... Ehdotettiin jopa,että lapsi laitettaisiin vähäksi aikaan sijoituskotiin,kun teillä on niin vaikeaa kotona. Sanoin sossutädille,että vain minun kuolleen ruumiini yli!!! Tuli sellainen tunne,että omaa lasta ei saa komentaa kova äänisesti. Pitää puhua nätisti,että "voi Pirkko kulta,ethän polta tupakkaa ja muistahan kultaseni,ettet juo viinaa." Minä kun erehdyin huutamaan,että "perkele nyt pitää loppua tää hölmöily" minusta tulikin se paha noita,joka sai leiman otsaan loppuiäksi. MUISTAKAA HYVÄT VANHEMMAT,EI SAA HUUTAA TAI SOSSUTÄTI TULEE JA SYYLLISTÄÄ TEIDÄT HUONOIKSI JA OSAAMATTOMIKSI VANHEMMIKSI JA VIE LAPSEN POIS!!! Ja vielä ihmetellään,miksi nykyajan lapset eivät tottele,jollei joskus saa korottaa ääntään. Jos jotain positiivista tästä seurasi,niin tyttö säikähti tätä sossuasiaa niin paljon että sen jälkeen ei ole ollut pienintäkään ongelmaa,mutta minä äitinä kärsin todella paljon tästä sosiaaliviranomaisten mielivaltaisesta toiminnasta!!!

    • MagnusVonLagerbom

      Kannattaisi hetken miettiä ennen kuin eroaa. Tuo ihmetytti että lapsi soitti puolen yön aikaan ja liki paria tuntia aiemmin olit laittanut viestin että tulisi kotiin. Tuon ikäisen lapsen kotiintuloaika ei saa olla klo 23.00. Kotiarestia nyt ensin ehdotan, kotintuloaikojen saamiseksi.

      • lahtiblondiss

        Olen itse nyt täysi ikäinen, mutta olen joutunut olemaan 14 vuotiaasta asti sossujen kanssa yhteydessä, kierretty on suljettuja,vastaanottoja ja laitoksia. Tietenkin äidillä, joka myös yh kunnes isäpuoli astui maisemiin, oli vaikeaa aikaa kanssani koska en totellut sääntöjä, enkä noudattanut mitään mikä vähänkin kuullosti epämukavalta. Se varsinainen ''murkkuikä'' alkoi lievästi. Sitten tuli ryyppäämiset ja RIIDAT. En halunnut asua äidillä, ja muutin 15 kesäsenä isälle. Siellä elämä tuntu olevan paljon paremmin ku riitasessa kodissa äidillä. Isä ei koskaa huutanu, ja tunsin pääseväni rauhallisee ja vastuullisee kotii. Kesällä meno alko taas vauhdikkaana, ja isä ei ollu aikasemmin kasvattanu mua, ku vaan sen verran mitä jokatoinen viikonloppu kävin siellä ennenku muutin isälle kokonaa. Sen takia se ei osannu käsitellä mua, ja anto tehä mitä vaan. Sit pomppas sossut kehii. Jouduin suljetulle, (katkolle), se autto sen verran että juominen ja tupakointi loppu kokonaa. Mut masennus jäi riivaamaa ja on ollu tähän päivään asti noitten laitosten yms. takia. Aina ne vanhat kaivertaa. Ne on kumminki ollu isoja asioita. Yhä useammat nuorethan alottaa päihteet jo nuorena, ku kaveriki alottaa. Sitte siitä ei kerrota vanhemmille, vaan vanhemmat saa huomata sen ite. Sitte ku ne huomaa sen, nuori on vähä häpeissää siitä, ja kun siitä sanoo vähänkin, tulee haukkumista. Ei kannata mennä heti suoraa asiaa. Mut uhata kannattaa. Ehkä laitokset voi parantaa nuorten päihderiippuvutta, mutta ei ne henkisesti ainakaan edesauta mitään. Helppohan se on sanoa kun ei oo ite semmosta kokenu. Minä oon, ja parit kaverit mitä tolla aikavälillä niissä laitoksissa on tutustunu. En omalle lapselle tekis sitä. Ei siitä tuu ku sanomista sitte ku lapsi on täysikänen. Fyysinen voi olla ok, mutta entäs se henkinen? yhtä tärkeä, ellei vielä tärkeämpi. En suosittele viranomaisia. Ne on tehny hyvää, mutta ei läheskään kaikki. Ite pitäisin omalle lapselle hyvää kuria. Jos ne on enneki kuriin saatu ni mikäs sitä nytkää estää.

    • eujds

      Lämmin suositus: EI yhteyttä sosiaalitoimistoon!! Jos haluat että sosiaaliakat hiillostaa teitä siihen asti kun tyttäresi täyttää 18, siinä tapauksessa ota yhteyttä sossuun.. Tytär lähtee huostaan alta aikayksikön jos erehdyt sinne valittamaan. Sen jälkeen kun pääsee pois, (menee kauemmin kuin kaksi viikkoa) kaiken maailman strategiapalavereja viikon välein ym. paskaa. Tv. nimim. kokemusta on 17 v.

    • mutta silti

      halusin tähän kirjoittaa sillä luettuani noita kommentteja aloittajalle tuli aivan "sekopäinen" olo!! Kuinka niin monet olivatkin voineet kirjoittaa vastaukseksi jotain siihen suuntaan että "Monaa" pitää ymmärtää ja antaa vain olla rauhassa ja tehdä omia juttujaan!Että kaikki on äidin syytä että tämä yrittää hallita lastaan!! No tietysti, herran jestas!! Onhan 13 vuotias vielä TÄYSIN LAPSI joka tarvitsee rajat- tiukat rajat!!- ja säännöt joita on noudatettava poikkeuksetta!! Tuollainen kamala käytös ei tulisi meillä kuuloonkaan ei silloin kun lapseni olivat tuon 13 eikä nyt kun ovat 16 ja 17!

    • .....

      Niin makaa kuin petaa pitää paikkansa. Turha aina syyttää murkkuikää tai uhmaikää. Ne on vaan ajanjakso elämässä eikä sen enempää. Vaiketa tapaukset on aina seurausta jostakin puutteesta.

    • Golfnainen

      Apua saa perheneuvolasta ensi hätään. Soita sinne. Jo se, että puhut siitä, voi saada tytön pelkäämään, mitä siitä seuraa. Itse olen 16-vuotiaan pojan ja 14-vuotiaan tytön yh, joten tiedän, mistä puhut. Hermo menee noihin mainitsemiisi asioihin joka päivä. Tiukkana on vain pakko olla. Hankin jopa alkometrin, kun poika oli 13. Tunnen olevani jonkinasteinen kotipoliisi. En siedä nimittelyä ja sen ilmaisen. Olen itse ihan hiljaa, jos pahoitan mieleni. Silloin ymmärtävät pyytää anteeksi. Poika on nöyrempi siinä mutta häntä on poliisit tuoneet humalassa kotiin jne. Nyt hänellä on pahin murros takana. Tytöillä on pahempi kieli. Rangaistuksena olen jäädyttänyt viikkorahat ja laittanut arestiin. Muita keinoja ei oikein ole kuin ottaa pois niistä hyödykkeistä, jotka on heille tärkeitä. Rahalla on valitettavasti tässä kohtaa taivaallinen voima. Tytöt on kovia shoppailemaa, joten älä anna rahaa, jos ei käyttäydy. Viime viikolla hain tyttöjä harjoituksista ja oma tyttöni oli ilkeä minulle autossa. Pudotin kyydistä pois ja hän käveli 2 km. Oli nöyrempi kotiin tullessaan. Huutaminen ei tunnu yleensä auttavan, hiljaisuus enemmän, koska se poikkeaa äidin normaalista jäkätyksestä. Minä laitan usein lastenhuoneiden ovet kiinni, kun en jaksa katsella sitä kaaosta. Yksi psykologi sanoi kerran, että se kaaos johtuu siitä, että nuoren päässäkin on murrosiässä kaaos eikä sen takia pitäisi välittää heidän huoneiden tilasta. Sen jälkeen olen yrittänyt olla välittämättä. Vanhin lapseni on 26 v. Samanlainen kaaos oli silloinkin mutta nyt elää ihan normaalia aikuisen elämää. Tuo vaihe on vain kestettävä. Kunnioitusta on silti oltava, jos aikoo asua samassa huushollissa. Joten älä luovuta. Kun antaa rajat ja rakkautta, nuoren on turvallista kasvaa.
      Jaksamista sinulle, minulle ja kaikille yh-äideille. Meillä on rankempaa, koska täytyy jaksaa yksin kasvattaa.

    • gytrhtrh

      kakara johonki laitokseen vuodeksi tai kahdeksi.. oppii tavoille, ja jos ei niin uudestaan vaan, vaikka lopputeinivuosiksi

    • premiata

      siitä että tytölle on kehittynyt murrosikä, joka lapsen kehitysvaiheisiin kuuluu. Pahempaa olisi, jos murrosikäisen käytöstä ei olisi. Harmittaahan se kun huone on sekaisin heti kun lapsi koulusta palaa ja juuri aamulla sen oli siistinyt kuntoon.

      En odota lapsen siivoavan, mutta olen lopen kyllästynyt vaatteiden vaihtoon kolmesti päivässä nykynuorten tyyliin.

      Meillä valot sammutetaan ja tv. Ruuat unohtuvat pöydälle. Likapyykkiä saa kerätä lattialta. Lakanoiden vetoon saan apua, roskapussin viemiseen en. Koiran ulkoilutus tytöltä sujuu.

      Meillä loppui kännykkään vastaamattomuus varsin helposti, sillä soitin samantien lapsen isälle ja pistin sinne menemään. Se tepsi....enää ei akku lopu tms. Kotiinkin tullaan kiltisti.

      Minua ei nimitellä, tai sitten menee viikkorahat. Rahaa ei ole pakko antaa, riittävä huolenpito ja ymmärrys kyllä. Bussilippuja ja kännykkää ei sanktio siis koske.

      • Jere : )

        Itse olen sellainen tapaus, että näin jälkeenpäin toivon että olisin joutunut huostaanotetuksi. Meinasin monta kertaa joutua, mutta sitten en joutunutkaan. Jäin kiinni niin ryyppäämisestä poliiseille ja olin putkassa selviytymisasemalla, kuin pienten tulipalojen tekemisestä, pahoinpitelyistä, pienistä varkauksista. Noita paitsi tulipalojen tekemistä jatkoin koko teini-iän läpi tähän pävään saakka. Oli myös erittäin paljon asioita, mistä eivät poliisit tai vanhempani tienneet, kuten kannabiksen polttaminen, tenoxeiden ja muiden erittäin vahvojen lääkkeiden säännöllinen käyttäminen ja tappelut. Kun täytin 18 vuotta, olin 3 kuukauden sisällä kiven sisässä.. Koulutuskin jäi minulta kesken, lintsasin koulusta lähes koko ajan, en tehnyt läksyjä koskaan, auoin päätäni opettajille. Pääsin peruskoulun jälkeen kuitenkin ammattikouluun, mutta erotettiin sieltä lintsaamisen takia myös ja asenteen.. sen jälkeen en ole kouluja käynyt ja vaikeaa on ollut. Minulla ei ole tällä hetkellä vakituista työpaikkaa, teen hommia raksalla epäsäännöllisesti, kun niitä tulee. Ja muitakin hanttihommia. Vankila oli myös sen verran kova paikka, että jätti ikuiset muistot mieleeni. En alkanut käyttämään siellä kovia aineita, treenasin vain koko ajan. Enkä nykyään käytä enää muuta kuin alkoholia ja tupakkaa. Ja ryyppään noin kerran kuussa tyttöystäväni kanssa, eli mitään alkoholi ongelmaa ei ole. Järkeä tullut päähän vasta vanhemmalla iällä. Olen nyt siis 25-vuotias.

      • Elämä on koulu
        Jere : ) kirjoitti:

        Itse olen sellainen tapaus, että näin jälkeenpäin toivon että olisin joutunut huostaanotetuksi. Meinasin monta kertaa joutua, mutta sitten en joutunutkaan. Jäin kiinni niin ryyppäämisestä poliiseille ja olin putkassa selviytymisasemalla, kuin pienten tulipalojen tekemisestä, pahoinpitelyistä, pienistä varkauksista. Noita paitsi tulipalojen tekemistä jatkoin koko teini-iän läpi tähän pävään saakka. Oli myös erittäin paljon asioita, mistä eivät poliisit tai vanhempani tienneet, kuten kannabiksen polttaminen, tenoxeiden ja muiden erittäin vahvojen lääkkeiden säännöllinen käyttäminen ja tappelut. Kun täytin 18 vuotta, olin 3 kuukauden sisällä kiven sisässä.. Koulutuskin jäi minulta kesken, lintsasin koulusta lähes koko ajan, en tehnyt läksyjä koskaan, auoin päätäni opettajille. Pääsin peruskoulun jälkeen kuitenkin ammattikouluun, mutta erotettiin sieltä lintsaamisen takia myös ja asenteen.. sen jälkeen en ole kouluja käynyt ja vaikeaa on ollut. Minulla ei ole tällä hetkellä vakituista työpaikkaa, teen hommia raksalla epäsäännöllisesti, kun niitä tulee. Ja muitakin hanttihommia. Vankila oli myös sen verran kova paikka, että jätti ikuiset muistot mieleeni. En alkanut käyttämään siellä kovia aineita, treenasin vain koko ajan. Enkä nykyään käytä enää muuta kuin alkoholia ja tupakkaa. Ja ryyppään noin kerran kuussa tyttöystäväni kanssa, eli mitään alkoholi ongelmaa ei ole. Järkeä tullut päähän vasta vanhemmalla iällä. Olen nyt siis 25-vuotias.

        No oletpa tooosi wanha :). Hienoa, että olet selvinnyt, selvittänyt itsesi ajattelevien ihmisten joukkoon.

        Mutta jatka ajatusta, älä jämähdä. Sinä olet nuori, sinulla on vaikka miten paljon mahdollisuuksia jäljellä. Sinä voit opiskella, mieti mitä kaikista mieluiten tekisit, mikä on haaveesi, ja lähde pienin askelin sitä kohti. Siihen asti tee työtä kuin työtä, joka hommassa taidot, asenteet, näkemys, kokemus ... kasvavat, mikään ei ole turhaa, kaikesta saa jotain 'evästä' itselleen. Sama koskee harrastuksia. Pääasia on, että teet intomielellä, intohimoisesti sitä, minkä koet omaksesi. No okay, joskus on pakko tehrä muutakin, mikä ei niin paljon miellytä ja ehkä ne ovatkin juuri sitä, mikä eniten kasvattaa.

        Sitten, palatakseni aloittajan probleemaan, oletko koskaan miettinyt, miksi elämäsi lähti nuorena 'alamäkeen'. Siitä tiedosta, syystä, kokemuksesta, voisi olla nyt hyötyä murkun äidille. Koitko jääväsi vaille rakkautta, hyväksyntää, aikuisen ohjausta = vierellä olemista, mukana kulkemista sinun elämässäsi. Vai onko siihen joku muu syy, että ote lipsahtaa ?

      • 10weepikkusisko
        Elämä on koulu kirjoitti:

        No oletpa tooosi wanha :). Hienoa, että olet selvinnyt, selvittänyt itsesi ajattelevien ihmisten joukkoon.

        Mutta jatka ajatusta, älä jämähdä. Sinä olet nuori, sinulla on vaikka miten paljon mahdollisuuksia jäljellä. Sinä voit opiskella, mieti mitä kaikista mieluiten tekisit, mikä on haaveesi, ja lähde pienin askelin sitä kohti. Siihen asti tee työtä kuin työtä, joka hommassa taidot, asenteet, näkemys, kokemus ... kasvavat, mikään ei ole turhaa, kaikesta saa jotain 'evästä' itselleen. Sama koskee harrastuksia. Pääasia on, että teet intomielellä, intohimoisesti sitä, minkä koet omaksesi. No okay, joskus on pakko tehrä muutakin, mikä ei niin paljon miellytä ja ehkä ne ovatkin juuri sitä, mikä eniten kasvattaa.

        Sitten, palatakseni aloittajan probleemaan, oletko koskaan miettinyt, miksi elämäsi lähti nuorena 'alamäkeen'. Siitä tiedosta, syystä, kokemuksesta, voisi olla nyt hyötyä murkun äidille. Koitko jääväsi vaille rakkautta, hyväksyntää, aikuisen ohjausta = vierellä olemista, mukana kulkemista sinun elämässäsi. Vai onko siihen joku muu syy, että ote lipsahtaa ?

        Oon 10,mut oon silti saanu kuunnella ku mun 13 wee isosisko räyhää meidän äitille.Kyllähän mäki sen kaa räyhään melkee joka päivä mutta se on lähinna vain siitä että huone on sotkune.Riitoja mulla on mun isosiskon kaa ja ollaan tapeltuki oikeen kunnolla mutta ina isosiskoni kertoo huolet vain minulle.Minusta pitäisi vain ottaa rauhallisesti,kyllä aika parantaa.Mutta palataanpa siihen meidän tappeluun isosiskoni kanssa.Eli välillä otamme kunnolla yhteen,ollaan oltu molemmat sairaalassa kun isosiskoni oli juonut viinaa ja kaljaa,niin ensin katkaisi jalkansa ja sitten "tönäisi" minut mukamas vahingossa kirja hyllyä päin.

    • Erilainen mutsi

      Tosi surullista. Mutta nyt viimeistään joudut miettimään omaa osaasi kasvattajana. Nyt on edessä se, mikä on jäänyt tähän asti väliin. Lapsi oppii iiihan pienestä alkaen ja kaikki, mitä ympärillä tapahtuu, imeytyy 'verkkokalvolle', tajuntaan. Lahjakas lapsi myös ymmärtää asioita enemmän kuin keskiverto aikuinen tajuaakaan.

      Sä olet varmaankin selvittänyt lapsellesi, MIKSI on kotiintuloajat ym. säännöt ja vaatimukset. Tietääkö, ymmärtääkö murkkusi, että sinä huolehdit hänestä sen takia, että RAKASTAT ja VÄLITÄT hänestä ja siitä, miten hänelle elämässä käy. Tietääkö hän varmasti, että RAJAT OVAT RAKKAUTTA eikä sitä varten, että sinä haluat olla ilkeä ja kurja mutsi.

      Kaikki asiat eivät ole selviä edes aikuisille, miten sitten lapselle / murkulle, jonka tie on vasta aluillaan. Jospa sinä olet kaikkea mainitsemaasi sen takia, että et ole tehnyt selväksi, näyttänyt konkreettisesti, miten tärkeä ja rakas vaikeaa vaihettaan elävä murkkusi sinulle on.

    • Sama edessä

      Miten menee nyt, 5 vuotta myöhemmin?
      Anna meille nyt neuvoja siitä, miten asiat sait luistamaan.

      Kai neuvot ovat muille tarpeen.

    • Myös yh

      Olen uhkaillut minun 13v tytärtäni,että jos eipuhelimeen vastata silloin kun soitan, niin huolestun niin paljon,että soitan poliisit etsimään. On tehonnut ainakin tähän asti.
      Kaikkea kanssa meidän tytär yrittää ja kaikki kotihommat jättää tekemättä, mutta kotiin olen tuolla uhkailulla vielä saanut hänet yöksi tulemaan.
      Älä soita vielä viranomaisille, he vie lapsesi ja kerro myös se lapsellesi,että jos ja kun et kauaa enää jaksa tollaista,niin soitat sosiaalitoimistoon ja ne kyllä järjestää sinulle paikan missä sitten on pakko totella. Meillä on kiristys ja uhkailu tehonnut,vaikka ei sellaistakaan varmaan saisi tehdä,mutta eihän niitä muuten kukaan saa kuriin. Yritä vielä jaksaa ja tsemppiä sinulle!!

      • Halasin ja hellin

        Oletko muistanut näyttää, miksi asetat ehtoja ja sanot sanasia, joita nuori ei halua kuunnella, kestää eikä ymmärtää ? Otatko syliin vielä, vaikka onkin jo isompi ? Halaatko ? Näytätkö OIKEASTI että rakastat ja välität ? Kiellot, estot, uhkailut ... ovat aikuisen kiertotie esittää asia, jos muuta ei osaa.

        Ei nuori voi vielä ymmärtää, miksi hänen elämistään koetetaan rajoittaa. Ymmärrys tulee vasta vuosien myötä, jos tulee, ja siitä sinä olet vastuussa. Rakkautta ei voi osoittaa negatiivisin elein, niistä ei huomaa, että rakastetaan ja välitetään. Siksi vastustus on niin suurta.

    • minä myös äiti

      sinua ottaamaan apua vaikka kouluterkkarin tai kuraattorin kautta näin aluksi tai soittamaan paikkakuntasi perheneuvolaan. Vaikka ottaisitki sosiaali puoleen yhteyttä ei sinun lastasi viedä pois. Pitää olla todella paha tilanne ennen kuin lapsi otetaan huostaan.Itse otin yhteyttä ja olen saanut pitää lapseni, ei häntä olla minnekkään viety ja eikä viedäkkään. Sieltä saat apua kasvatukseen ja varmaan olisi ihan hyvä jos kävisitte tyttären kanssa terpeutin luona juttelemassa asioista yhdessä ja erikseen. Se auttaa tilanteeseen. Nuo oireet ovat tyypillistä murkkuikäistä, mutta tiedän tunteen, koska minulla on kokemusta samakaltaisesta. Minulla saman ikäinen tytär ja on jäänyt valehtelusta yms. monet kerrat kiinni. Vaikka tuntuisikin ettei aina jaksa ja omat voimavarat ovat ehtyneet niin sinun on vaan puserrettava itsestäsi jaksamista ja tiedän, että tuntuu pahalle taistella omaa lastaan vastaan, mutta hän on vielä lapsi murrosikäinen joka kuvittelee olevansa jo aikuinen ja tietävänsä kaikesta kaiken ja olevansa aina oikeessa. Kotiin tuloajat ja jos ei tottele siitä seuraa rangaistusta esim. känny pois muutamaksi päiväksi , ei olla kavereiden kanssa muutamaan päivään tms. ja pidä pääsi näissä rangaistuksissa, älä lipsu. Samoin myös valehteluissa ja jos kaverille ollaan menossa yöksi siitä ilmoitetaan ajoissa, ei puolen yön aikoihin ja ole kavereiden vanhempiin yhteydessä, että varmasti on menossa kyseiseen paikkaan ja että sopiiko varmasti yökyläily heille. Muista myös kehua ja kannustaa lastasi, kun hän on toiminut oikein ja kerro hänelle , että rakastat häntä ja ettet tee ilkeyttäsi hänelle rajoituksia ja rangaistuksia vaan hänen parhaakseen. Meillä näillä eväillä olemme pärjänneet ja tilanne on alkanut rauhoittua ja elämä alkaa näyttämään valoisammalta. Toivon sinulle paljon voimia ja jaksamisia!

    • hehehee69

      Kandeeki erota ja ottaa tilalle eka kaljupäinen mopoileva mies, joka vastaan suhahtaa.Otan osaa :)

    • kokemusta on

      Tuollaisen käytösksen takan on aina joku syy. Syy ei aina ole joku kotona oleva vanhempi, vaan voi olle koulussa, nuoresi voi olla liian herkkä, tai kapinoi jotain vastaan käyttäytymällä huonosti. Mutta tuollaista käytöstä ei tarvi sietää. Jotain rajaa sentään. Minulla on neljä lasta, kaikki jo aikuisia. Kahden vanhimman kohdalla oli aivan kamalaa. Varsinkin tyttären. Karkaili koulusta ja kotoa. Mutta koskaan lapseni eivät ole haukkuneet, huoritelleet tai homotelleet minua, äitiään. Tyttäreni kohdalla otin lopull jo yhteyttä sosiaalitoimeen ja ei kyllä yritettykään viedä lasta mihinkään. Sovittiin sääntöjä yms. Sosiaalitädit todella yrittivät auttaa omien rajojensa puitteissa. Mutta tyttäreni viis veisasi niistä. Lopulla sain hänet väliaikaisesti paikkaan, missä koulunkäynti alkoi sujumaan ja elämää raiteilleen. Nyt lapseni ovat ammatissa ja kelpo kansalaisia, mutta olin kyllä niin väsynyt lapsiini välillä, että sehän on vain helpotus, jos joku välillä kantaa vastuuta. Kaikki pitää kuitenki lopulla tehdä lapsen, nuoren parhaaksi. Hommaa lapsesi johonkin perhekotiin, ei sinun lastasi sinne ryövätä. Ammattilaiset osaavat toimia vaikeitten lasten kanssa. Aina ei rajat ja rakkaus riitä. Eikä lapsi katoa mihinkään. Se on aina sinun lapsei, vaikka joku muukin siitä välillä ottaa vastuuta. Nyt heti vain nettiin ja googleta perhekoti tai väliporras, sieltä löytyy aluksi mitä paikkoja voi olla ja kehen voisi ottaa yhteyttä. Selvitä se lapsellesi että aiot tehdä näin vaikka vaikeaa se on kun haluat itse huolehtia lapsestasi, mutta kun ei mikään passaa, niin jos yritämme sitten näin. Tee selväksi että otat vastuun ja asetat rajat, älä huuda vaan kerro maltillisesti, että voimavarasi ei riitä ja sinulla on oikeus odottaa nuoreltä kohteliasta käytöstä. Jos ei passaa niin sitten paikkaan missä rajat löytyy.

    • Anonyymi

      olen itse 14v poika ja huudan äidilleni tupakoinnista ja alkoholista mutta ei kiinnosta joten ei minuakaan kiinnosta.

      Jos otat sossuihin yhteyttä. kokeneena en suosittele 14vuotiaana koska sitten vasta rupesin vihaamaan äitiäni ja jopa rupesin väkivaltaiseksi :)

    • Anonyymi

      Pojalle 15v toimi piiska ihan riittävän hyvin, ja olen palkannut tehtävään naapurin 12 v tytön joka toimii jopa pojan lapsenvahtina. Pylly kun on kipeä, ei ilkeyttä sileä.
      Raamattu sanoo joka ei lastaan pieksä, ei rakasta lastaan

    • Anonyymi

      Voi rakas ihminen tiedän justiin tuon tunteen mulla on pojan kans ongelmia nytkin on tällä hetkellä puhelimessa ja ei ole apua en saa koskea sen puhelimeen en katsoa sen reppua ja on mulle tosi ilkeä ei halua munkans jutella vidn tuat huoneeseen lapselleni kun ei halua syödä ruoka pöydässä ja teki jopa taas sen ettei mua kuunnellut viikonlopun perjantaina ja jäi yöksi ja kelpaa tupakka alkoholi ja nuuska ja eikä oikein tottele on kans niin pahamieli meillä oli ennen niin läheiset välit tuntuu niin kauhialta ja nyt on ruvennut koulusta tulee joka päivä jotakin negatiivista kesällä teki sitä että karkasi kokoajan kotoa enkä saanut autoon kun kylällä kerran näin että nyt kotia mun poika on ollut ja on vieläkin aika mahdoton oli jopa laitoksessa kuukauden ja olen miettinyt että pitäisikö laittaa uudestaan

    • Anonyymi

      Ota yhteyttä lastensuojeluun ja pyydä apua vaikka se on raskasta mutta mulla oli pakko tehdä niin ja vielä kun oon yksin huoltaja ja on pojalla onneksi hyvät isovanhin ja sen isä mutta ei kuuntele niitäkään oikein kunnolla rakas Jeesukseni auta meitä vanhempia ja myös vanhempia

    • Anonyymi

      Meillä tyttö käyttäytyi samalla tavalla . Annoimme : kotiaresti , otimme kännykän pois . Tyttö oli yhden viikonlopun mumminsa luona ja käytös oli samallaista. Kotona tyttö kertoi iltapalalla että mummi oli :
      T: mummi rakastaa mua kun uskalsi antaa piiskaa …
      M: mitä ????
      I: nyt meni äiti liian pitkälle.
      T : olin ansainnut että mummi vetää pepun paljaaksi ja antaa tulla 6 läimäystä kädellä mummi läppäsi . Ekan kerran sain huonosta käytöksestä rangaistuksen joka auttoi.
      I: laki kieltää kurituksen.
      M: kauhee mitä tyttö kulta puhut. Tuo voi aiheuttaa et menetetään sut ….
      T : se auttoi kun rangaistus tuntui , vähän hävetti mut ei kestänyt viikkoja . Haluan muuttaa mummille .
      I ja m: et muuta .
      Tästä jo 6 kk ka tyttö on kun eri ihminen .
      Voimia aloittajalle .

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      21
      6548

    2. Jouluinen bonus VB:ltä 250 ilmaiskierrosta 0x kierrätys min 20e talletuksella

      No nyt pätkähti! Ainutlaatuinen tarjous VB:ltä. 250 ilmaiskierrosta peliin Blue Fortune, 0x kierrätys ja minimitalletus
      Kasinopelit
      0
      4687

    3. Minä häviän tämän taistelun

      Ikä tekee tehtävänsä. En enää miellytä silmääsi.
      Ikävä
      60
      3677

    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      228
      2937

    5. Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi

      En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon
      Ikävä
      34
      2712

    6. Onko muita oman polkunsa kulkijoita

      Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella
      Iisalmi
      45
      2496

    7. Sydän karrella

      Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme
      Ihastuminen
      25
      2335

    8. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      73
      1767

    9. Miksi halusit

      Tällaisen suhteen?
      Ikävä
      40
      1753

    10. Jos jokin ihme

      Tapahtuisi huomenna niin mikä se olisi sinun elämässäsi?
      Ikävä
      24
      1618
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt