Pitäisikö kääntyä korkean tahon puoleen?

Huolestunut_123

Olen Porin seudun steinerkoulun oppilas ja olen huolissani opiskeluympäristöstäni. Luokka jossa minä ja luokkalaiseni opiskelemme, sijaitsee koulun ylimmässä kerroksessa vanhassa kuvisluokassa.
Hengitysilma on huono ja ikkunoita pitää välillä avata jopa kesken oppituntien. Luokassa ei siis ole kunnon ilmanvaihtoa.
Katossa on äänieristevillaa, keltaista väriltään eli lasivillaa varmaankin. Levyissä on reikiä joista villa näkyy selkeästi ja on sitä sieltä vähän joskus lattiallekin päätynyt.
Koko yläkerrassa on kummallinen haju. Ei siitä oppilaat huomauta, sillä kaikille se on ihan päivänselvä asia. Luultavasti niin vanhassa rakennuksessa on myös homevaurioita.
Olemme sanoneet monesti eri opettajille ja taisimme itse rehtorillekin joskus mainita asiasta. Asia on aina kuitattu olankohautuksella. Näin paljon meistä opiskelijoista välitetään.
Jotkut rakennusteipit oli alkuvuodesta laitettu kattoon äänieristelevyjen rakoja peittämään, mutta ne tulivat sieltä alas hyvin äkkiä. Tämä kertonee siitä, että koulun henkilökuntakin on tietoinen ongelmasta, mutta ei tee asian eteen mitään.
Mitä pitäisi tehdä? Minne pitäisi laittaa asia menemään jotta saisimme terveellisen opiskeluympäristön? Vähän tälläinen surettaa että nuoria oppilaita altistetaan ties mille ja ihan tietoisesti.

1

97

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laita opetuslautakunnalle tai johonkin sellaiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 140
      1800
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      258
      1210
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      173
      879
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      261
      651
    5. 33
      601
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      571
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      220
      557
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      189
      541
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      482
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      466
    Aihe