Eläkkeellä oleva nettihurjastelija Veikko O Olavi Koski vertaili siikojen hintoja ilman sen suurempaa kiirettä kauppahallin väljässä hälinässä. Liikkeellä oli monenmoista ihmistä. Kauppahalliin valikoitui asiakkaat pääsääntöisesti siten, että siellä aina käyneet kävivät siellä aina, ja ne, jotka eivät olleet siellä käyneet aina, näyttivät parhaimpansa mukaan siltä. VOOK osoitti sormellaan savusiikaa, joka näytti hänen mielestään hyvältä. Hän pyysi kauppiasta kääntämään kalan toisinpäin. Kauppias teki näin. Lopulta kala tuli valituksi ja hankituksi. Olavi sujautti paperikääreeseen kadotetun kalan ostoskassiinsa, joka oli hänen vaimonsa. Oli mukava kantaa sitä mukana, sillä oli kuin vaimo olisi yhä läsnä.
Väkijoukosta erottui hämmentävällä tavalla edukseen kypsään ikään ehtinyt eliittirouva, joka ei tuntunut erityisen innostuneelta tai kiinnostuneelta. Hän näytti lähes toimettomalta seistessään aloillaan ja kuljetellessaan katsettaan vähän kuin kaikkialla. VOOK päätteli naisen olen kotoisin Kruununhaasta, sillä juuri tuollaisia naiset siellä olivat: varakkaita ja toimettomia, hiljaisia ja omaan todellisuuteensa uponneita. Kruununhaka oli hiljaisinta seutua Helsingissä. Kun sinne meni, kaikki pysähtyi. Aikakin.
Olavin mielestä nainen oli kuitenkin herkällä tavalla suunnattoman kaunis. Ikä ja ilo olivat viiltäneet silmäkulmiin viillot, mutta jättäneet muun koskemattomaksi. Nuoruus hohti kasvojen ja vartalon alla kuin se olisi ollut valoa tai muisto jostain miellyttävästä. Menneisyys näkyi silkinohuella iholla. Se oli sileä kuin lapsen poski tai kissan turkki. Mutta silti rouva ei tuntunut pääsevän todellisuuden tasolle ostoksissaan, sillä hän katseli ihmisiä. Hän tarkkaili ihmisiä kuin petoeläin viidakossa katselee lätäkölle peloissaan saapuneita sorkkia. Jonkinlainen käsittämätn hiljaisuus vallitsi naisen ympärillä, aivan kuin tämä olisi sulkenut ääniltä jänteet ja painanut lähteen päälle etusormensa. Ja kaikki tämä ilman väkivaltaa.
VOOK ajatteli, että rouvan täytyi olla jonkinlainen elämäntavan harjoittaja, jonkinlainen älyllinen pasifisti kynnet esillä. Hän viestitti ympäristöönsä vain yhtä asiaa, ja se oli se että kasvutakuu oli saavuttanut sen äärimmäiset mittasuhteensa hengen puutarhassa. Ja samalla kun VOOK näin pohti, hän huomasi rouvan ottavan askeleen kohti pientä lasta. Sitten tämä vajosi lapsen puoleen tämän tasolle ja hymyili. VOOK kuuli rouvan pehmeän äänen kehuvan tytön mekkoa. Hän vilpittömästi nautti lapsen läsnäolosta, ja samassa VOOK tajusi naisen olevan lapseton, yksinäinen ja vailla merkitystä. Hän oli kaikkien sinkkujen äiti. Kaiken rakkauden ja välittämisen äiti. Neitsyt Maria.
Omituinen valo säteili kuin aura hahmon ympärillä, ja VOOkin siikakin paperikääreessään heräsi eloon.
(naurua)
Shiva Hakaniemen kauppahallissa
19
216
Vastaukset
- Teknodonna
Aivan ihastuttava henkilökuva. Itsekin jopa liikutuin.
Mutta koska olemme Suomi24:n ytimessä, jossa miehet ovat enemmän kiinnostuneita kalojen työntelystä toistensa anuksiin, niin henkilökuvamme kauneus ja herkkyys siitä hieman kärsii.
Tämä on tietyllä tapaa sekä traagista että valitettavaa.
(hirn)- Teknodonna
Mielestäni ei kuitenkaan kannata vaipua mihinkään mutaan merenpohjassa, sillä ulkona on aivan käsittämättömän kaunis päivä. Ajatella, että vaikka päivä on käytännöllisesti ja teoreettisesti katsoen ikuinen, niin se aina on kuin uusi.
Päivä oli ikuinen liekki, jolla on rajansa.
(hihitystä) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Mielestäni ei kuitenkaan kannata vaipua mihinkään mutaan merenpohjassa, sillä ulkona on aivan käsittämättömän kaunis päivä. Ajatella, että vaikka päivä on käytännöllisesti ja teoreettisesti katsoen ikuinen, niin se aina on kuin uusi.
Päivä oli ikuinen liekki, jolla on rajansa.
(hihitystä)Päästyään kotiinsa Näkinkujalla, Veikko O Olavi Koski laittoi kalan jääkaappiin ja meni työhuoneeseen setvimään kolmea laskuaan. Hän oli hyvin huolellinen mies. Kaikki vaimon tavarat olivat yhä koskemattomina paikoillaan, eikä hän ollut edes ajatellut niistä luopumista. Huolellisesti VOOK syötti summat sarakkeisiin ja hyväksyi maksutapahtumat. Sitten Veikko O Olavi Koski siirtyi keskustelupalstalle, jossa miehet esittivät naisia ja naiset miehiä ja lapset itellektuelleja ja idiootit idiootteja.
Veikko O Olavi Koskella oli koko iltapäivän hauskaa, mutta kuitenkin ajtuksissa kummitteli Kruununhaan kuningatar kaikessa ylevyydessään ja tavoittamattomuudessaan. Nainen kuin unelma, Veikko O Olavi Koski ajatteli, samalla kun kirjoitti salaa hänelle rakkauskirjettä levittäen sitä koko maailman käyttöön. VOOK oli skipannut ihastumisasteen ja siirtynyt suoraan rakkausteemaan. Hän seisoi vaimonsa haudalla ja kurotti ylhäiseen valoon.
(hihitystä) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Päästyään kotiinsa Näkinkujalla, Veikko O Olavi Koski laittoi kalan jääkaappiin ja meni työhuoneeseen setvimään kolmea laskuaan. Hän oli hyvin huolellinen mies. Kaikki vaimon tavarat olivat yhä koskemattomina paikoillaan, eikä hän ollut edes ajatellut niistä luopumista. Huolellisesti VOOK syötti summat sarakkeisiin ja hyväksyi maksutapahtumat. Sitten Veikko O Olavi Koski siirtyi keskustelupalstalle, jossa miehet esittivät naisia ja naiset miehiä ja lapset itellektuelleja ja idiootit idiootteja.
Veikko O Olavi Koskella oli koko iltapäivän hauskaa, mutta kuitenkin ajtuksissa kummitteli Kruununhaan kuningatar kaikessa ylevyydessään ja tavoittamattomuudessaan. Nainen kuin unelma, Veikko O Olavi Koski ajatteli, samalla kun kirjoitti salaa hänelle rakkauskirjettä levittäen sitä koko maailman käyttöön. VOOK oli skipannut ihastumisasteen ja siirtynyt suoraan rakkausteemaan. Hän seisoi vaimonsa haudalla ja kurotti ylhäiseen valoon.
(hihitystä)Ihmisen yritys tavoitella jonkun sielunnäkymää, oli tavoitteista jaloin. Ainoat välineet tähän olivat visuaaliset välähdykset ja mieleenpainumat, ääni- tunnetilamaailmat. Veikko O Olavi Koskella oli erittäin vähän materiaalia hänet havahduttaneesta naisesta, mutta hän käytti sen kaiken taiten. Hän oppi tätä kaikkea tehdessään. Hän ei tehnyt niin, että olisi valinnut tieksi kauppahallissa marhaamisen ja odottelun lisämateriaalin hankkimisen vuoksi, vaan oman mielensä näkymät, jotka eivät olleet todellisia tai tavoitteellisia. Hän liukui kokemukseen naisen surusta ja ilosta, elämästä ilman omaa halua. Hän ei juossut vaatimaan itseltään mitään, vaan liukui sisään pakotta.
Sitten hän päätti kirjoittaa siitä nettiin. Samalla kun Veikko O Olavi Koski näin teki, niin häne ei tiennyt kahta asiaa. Toinen seikoista oli se että siika jääkaapissa paleli, ja toisekseen sitä että nainen oli saapunut hiljaiseen kotiinsa aamukävelyltä ilman ostoksia. Tämä asetti käsilaukkunsa eteisen tuolille ja katsoi peiliin.
Oli todella hiljaista.
(naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Ihmisen yritys tavoitella jonkun sielunnäkymää, oli tavoitteista jaloin. Ainoat välineet tähän olivat visuaaliset välähdykset ja mieleenpainumat, ääni- tunnetilamaailmat. Veikko O Olavi Koskella oli erittäin vähän materiaalia hänet havahduttaneesta naisesta, mutta hän käytti sen kaiken taiten. Hän oppi tätä kaikkea tehdessään. Hän ei tehnyt niin, että olisi valinnut tieksi kauppahallissa marhaamisen ja odottelun lisämateriaalin hankkimisen vuoksi, vaan oman mielensä näkymät, jotka eivät olleet todellisia tai tavoitteellisia. Hän liukui kokemukseen naisen surusta ja ilosta, elämästä ilman omaa halua. Hän ei juossut vaatimaan itseltään mitään, vaan liukui sisään pakotta.
Sitten hän päätti kirjoittaa siitä nettiin. Samalla kun Veikko O Olavi Koski näin teki, niin häne ei tiennyt kahta asiaa. Toinen seikoista oli se että siika jääkaapissa paleli, ja toisekseen sitä että nainen oli saapunut hiljaiseen kotiinsa aamukävelyltä ilman ostoksia. Tämä asetti käsilaukkunsa eteisen tuolille ja katsoi peiliin.
Oli todella hiljaista.
(naurua)Hiljaisuus on outo tila. Hiljaisuus huutaa, vaatii ja härnää, kiehnää ja tömistelee jalkojaan. Hiljaisuus on itsensä antimateriaa.
Kammottavinta on hiljaisuus, Olavi O Koski mietti, sillä hän koki naisen pohjattoman yksinäisyyden, joka oli jo kauan aikaa sitten musertanut hänet tiiviiksi pisteeksi, josta ei tullut ulos mitään, mutta imuroi ympäristöstään itseensä kaiken mahdollisen ulottuen aina rajattomuuksiin asti kädellään.
Nainen katseli peiliin kunnes katosi.
(taidepaussi. mun pitää lähteä töihin)
(hihitystä)
- Teknodonna
Keittiössä Veikko O Olavi Koski avasi jäkaapin ja otti kalakääreen punniten sitä kaksi käsin. Tämä oli tapa, jollainen on lähes kaikilla ihmisolennoilla. Punnitus on summittainen, ja sen tarkoitus on määritellä kädessä olevan saaliin ravintoarvo suhteessa nälkään. VOOK asetti käärön leikkuulaudalle ja avasi sen. Esiin paljastui savusiika, jonka silmät liikkuivat. Tämä oli VOOKin mielestä täysin normaalia. Se, että siika puhui, oli taas hieman vähemmän kuin normaalia. Siika jaaritteli niitä ja näitä ja kyseli Veikko O Olavi Kosken kuulumisia. Eihän tässä tämän kummempia, VOOK vastasi ja kaiveli jääkaapista esiin perunoita. Ateriasta tulis varsin yksinkertainen, ja sen reunalle aseteltaisiin kermaviiliin silputtua tilliä. Kala pulisi laudalla kuin henkensä hädässä. Kaloille tuntui olevan järkytys se että ne nostettiin pois vedestä ja savustettiin. VOOKin mielestä sellainen oli täysin normaali käytäntö, eikä siitä sopinut valittaa.
Kala kertoi Kruununhaasta kotoisin olevasta naisesta, joka oli jutellut sen kanssa kauppahallin tiskillä. Kalasta ei ollut erityisen mukavaa se että tämä joutui makaamaa kasassa muiden raatojen kanssa. Se oli kalan arvoa loukkaavaa. Ihmisen tehokkuus ja järjestelykyky, tapa pakata asioita tiiviisti yhteen oli suhteettoman luonnotonta. Kalalla pitäisi olla tilaa, jotta se näkisi mitä tapahtui, ja että se saisi happea. Ei sellaisessa ollut mitään järkeä, että kaikki makasi toistensa päällä kuin parvessa ilman vettä, ja että kaloja ronkittiin joidenkin halujen ja tottumusten perusteella. Taloudelliset syyt saattoivat myös rajoittaa hankintoja, ehkä jopa eettisetkin sellaiset. Ihmisiä oli niin monenlaisia. Mutta kalan mielestä Kruununhaasta kalatiskille kävellyt nainen ymmärsi tätä, koska hänellä oli aikaa haastella. Hän ei vain tullut ja syönyt kalaa, vaan pysähtyi sen äärelle ja tunsi sen läsnäolon ja kunnitoitti sitä yksilönä, ei minään kulinaristisena esseenä.
Veikko O Olavi Koski hämmästeli sitä, että kyse saattoi olla samasta naisesta, jonka hän itse oli huomannut väljässä väkijoukossa. Joissakin ihmisissä oli tuota outoa hohdetta, jollaista oli vaikea kuvailla. Lisäksi oli sanottava, että kalakaan ei muistanut mitä naisella oli ollut päällä. Kukaan ei koskaan muistanut. Hohde oli niin voimakasta, että se tuntui kadottavan vaatteet ja imaisevan ihmisen - ja kalan - itseensä jonkinlaiseen kehään, jossa kaikki täydellistyi ja saavutti korkeimman olemisen tason, katharsiksen. Luoja tietää mitä olisi tapahtunut, jos VOOK oli joutunut koskettamaan naista. Ehkä hän olisi kadonnut valonvälähdykseen. Kenties. Kuka tietää? VOOK ajatteli ja tutkiskeli kalaa, haisteli sen tuoksuja ja tarkkaili silmien liikettä. Niissä oli kieltämättä katsetta. Luoja varjelkoon minua totuudelta, VOOK tuumasi ja pilkkoi kalan varovasti erottaen tämän omista ruodoistaan. Se kävi yllättävän helposti.
Sitruunaa, VOOK sanoi ääneen. Tähän tarvitaan sitruunaa.
(naurua)- Teknodonna
Olematon nainen asunnossaan kulki salin halki ja avasi työhuoneensa oven. Hän istahti alas ja oli hetken aloillaan pöytäkoneen äärellä. Jos hän olisi tiennyt, minkälainen olotila naisella on synnyttämisen jälkeen, niin tuolitilaa oli voitu verrata siihen. Tila oli tyhjä. Huone ja asunto oli yhtä tyhjä kuin sisäinen tila talossa oli, ja jollainen hän itse oli: tyhjä.
Hän oli kuin perattu kala, joka haisi kylmälle leppäsavulle. Pää oltiin irrotettu muusta ruumiista ja asetettu sivummalle valmiiksi biojätteisiin. Ruodot kolisteltiin talouspaperipalaselle, jossa oli kukkakuvioita. Irtopäässä silmät liikkuivat yhä. Ne eivät oikein tuntuneet käsittävän, että katse oli sammumassa. Vieläkin ne todensivat tapahtuvaa ja suu kävi alati ja vauhdilla. Eihän asia saanut loppua. Asioilla ei ollut loppua.
Nainen avasi koneensa ja jatkoi romaaniaan. Se oli yksinäinen romaani.
(reps) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Olematon nainen asunnossaan kulki salin halki ja avasi työhuoneensa oven. Hän istahti alas ja oli hetken aloillaan pöytäkoneen äärellä. Jos hän olisi tiennyt, minkälainen olotila naisella on synnyttämisen jälkeen, niin tuolitilaa oli voitu verrata siihen. Tila oli tyhjä. Huone ja asunto oli yhtä tyhjä kuin sisäinen tila talossa oli, ja jollainen hän itse oli: tyhjä.
Hän oli kuin perattu kala, joka haisi kylmälle leppäsavulle. Pää oltiin irrotettu muusta ruumiista ja asetettu sivummalle valmiiksi biojätteisiin. Ruodot kolisteltiin talouspaperipalaselle, jossa oli kukkakuvioita. Irtopäässä silmät liikkuivat yhä. Ne eivät oikein tuntuneet käsittävän, että katse oli sammumassa. Vieläkin ne todensivat tapahtuvaa ja suu kävi alati ja vauhdilla. Eihän asia saanut loppua. Asioilla ei ollut loppua.
Nainen avasi koneensa ja jatkoi romaaniaan. Se oli yksinäinen romaani.
(reps)Täten kirjoitetaan
Romaanin alku oli onnahtava ja lakimiesmäinen. Lisäksi se oli aivan väärässä paikassa. Se olisi voinut olla osa jostain lauseesta, joka lausuttaisiin ääneen tuomioistuimessa osana dialogia. Sinne se sopi, mutta ei alkuun. Mikä tarina voisia alkaa näin: "Täten kirjoitetaan".
Just juu, kirjailija tuumasi ja deletoi kaiken pois. Hän palasi pisteeseen, jossa ei ollut mitään. Kirjoittamisessa oli oltava jokin tunne alla, muuten ei jälkeä syntyisi, hän tuumasi ja etsi tunteita itsestään. Ei tunteen tunnetta missään. Kirottua, esseisti manasi. Hän ei ollut vihainen, ei rakastunut. Hän ei kaivannut mitään eikä tuntenut edes palelevansa. Minkäänlaista sisäistä nälkää hänellä ei ollut. Ei ollut mitään, mistä ammentaa. Laatikko oli tyhjä ja käsi hamusi sitä, mitä ei ollut. Sitä saattoi jopa tunnustella, sillä sitä oli niin paljon. Tyhjää. Tyhjää oli kaikkialla ja se tuntui vain lisääntyvän. Äkkiä kirjailijatar tuntui tuskastuvan, ahdistuvan ja saavan jonkinlaisen minihepulin. Kaikki tuntui olevan pielessä. Hän tunsi olevansa likainen ja arvoton nainen. Kuin pölykapseli tienpientareella talven jäljiltä, pölyinen ja unohdettu, hyödytön ja pariton. Hieno merkki, mutta ei kontekstia, johon kuulua. Hän huomasi itsevänsä. Itku oli valumista. Räkä ei valunut, vaan ilmeettömät silmät. Ne noruivat. Ne olivat kuin pienet kevätpurot talven pitkää tuskaa ikkunalaudalla. Haihtuvaa. Kirjailijar ei viitsinyt kuivata poskipäitään, sillä hän oli dramaattinen ihminen. Hän oli kärsijä, kurja, arvoton ja poikkeuksellisen yksin.
(naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Täten kirjoitetaan
Romaanin alku oli onnahtava ja lakimiesmäinen. Lisäksi se oli aivan väärässä paikassa. Se olisi voinut olla osa jostain lauseesta, joka lausuttaisiin ääneen tuomioistuimessa osana dialogia. Sinne se sopi, mutta ei alkuun. Mikä tarina voisia alkaa näin: "Täten kirjoitetaan".
Just juu, kirjailija tuumasi ja deletoi kaiken pois. Hän palasi pisteeseen, jossa ei ollut mitään. Kirjoittamisessa oli oltava jokin tunne alla, muuten ei jälkeä syntyisi, hän tuumasi ja etsi tunteita itsestään. Ei tunteen tunnetta missään. Kirottua, esseisti manasi. Hän ei ollut vihainen, ei rakastunut. Hän ei kaivannut mitään eikä tuntenut edes palelevansa. Minkäänlaista sisäistä nälkää hänellä ei ollut. Ei ollut mitään, mistä ammentaa. Laatikko oli tyhjä ja käsi hamusi sitä, mitä ei ollut. Sitä saattoi jopa tunnustella, sillä sitä oli niin paljon. Tyhjää. Tyhjää oli kaikkialla ja se tuntui vain lisääntyvän. Äkkiä kirjailijatar tuntui tuskastuvan, ahdistuvan ja saavan jonkinlaisen minihepulin. Kaikki tuntui olevan pielessä. Hän tunsi olevansa likainen ja arvoton nainen. Kuin pölykapseli tienpientareella talven jäljiltä, pölyinen ja unohdettu, hyödytön ja pariton. Hieno merkki, mutta ei kontekstia, johon kuulua. Hän huomasi itsevänsä. Itku oli valumista. Räkä ei valunut, vaan ilmeettömät silmät. Ne noruivat. Ne olivat kuin pienet kevätpurot talven pitkää tuskaa ikkunalaudalla. Haihtuvaa. Kirjailijar ei viitsinyt kuivata poskipäitään, sillä hän oli dramaattinen ihminen. Hän oli kärsijä, kurja, arvoton ja poikkeuksellisen yksin.
(naurua)Multipanomies Joe Bob huomasi kirjailijan kyynelehtimisen. Naiset, hän ajatteli ja vilkaisi kelloaan. Hän otti päättäväisen askeleen kohti kirjailijantuolia. Siellä Joe Bob nosti kevyen naisen kuin höyhenen käsivarsilleen ja ihmetteli silmien muljahtelua tämän päässä. Pää saattaisi olla irtoamassa. Oli laskettava nainen varovasti vuoteelleen, ettei suurempaa vahinkoa sattuisi. Silmät jatkoivat pyörimistä kuopissaan. Siitä tuli mieleen flipperi tai jokin nopea pallopeli, vaikka pingis. Oikeastaan hän näytti aika huvittavalta. Varmuuden vuoksi Joe Bob riisui itsensä alastomaksi, jos kirjailijatar saisi päähänsä harrastaa keskipäiväseksiä.
Tällä aikaa kirjailijatar oli joutunut sähkömyrskyyn pienellä purjelentokoneellaan. Taivas oli syvänsininen ja musta, ja siellä oli täysi helvetti valloillaan. Kuitenkaan se ei ulottunut koneen ytimeen, eli kirjailijattaren nuppineulan kokoiseen pisteeseen, jossa asusti tietoisuus. Kaikki muu oli hajoamassa palasiksi. Kone tempoili myrskytuulissa ja poukkoili kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Mentiin milloin ylös ja milloin alas, syöksyttiin sivulle ja tempauduttiin oikealle. Heikkohermoisempi olisi oksentanut, mutta kirjailijattaremme viilasi kabiinissa kynsiään ja odotti, että kaikki olisi ohi. Hän nimittäin tiesi, että kaikki olisi kohta ohi. Oli vain odotettava, eikä revittävä sauvaa reisien välissä. Ohjaaminen oli hyödytöntä ja turhaa. Elämä kuljetti itseään itsessään läpi sähkömyrskyhelvetin, joka oli sen tila hetkellisessä kadotuksessa ja sen toivottomuudessa.
Havahduttuaan, hän näki ensimmäiseksi Joe Bobin tyydyttävän itseään vuoteella. Joe Bob oli hyvin visuaalinen sankarihahmo. Nainen tunsi häntä kohtaan vain äidillisiä tunteita, kuten toivottomuutta ja epärealististen odotusten täyttämää ahdistuksen tapaista kauhua. Joe Bob toisinaan ilmaantui hänen reisiensä väliin tyydyttämään häntä, mutta tämä ei ollut koskaan siinä vielä onnistunut. Täysin.
(naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Multipanomies Joe Bob huomasi kirjailijan kyynelehtimisen. Naiset, hän ajatteli ja vilkaisi kelloaan. Hän otti päättäväisen askeleen kohti kirjailijantuolia. Siellä Joe Bob nosti kevyen naisen kuin höyhenen käsivarsilleen ja ihmetteli silmien muljahtelua tämän päässä. Pää saattaisi olla irtoamassa. Oli laskettava nainen varovasti vuoteelleen, ettei suurempaa vahinkoa sattuisi. Silmät jatkoivat pyörimistä kuopissaan. Siitä tuli mieleen flipperi tai jokin nopea pallopeli, vaikka pingis. Oikeastaan hän näytti aika huvittavalta. Varmuuden vuoksi Joe Bob riisui itsensä alastomaksi, jos kirjailijatar saisi päähänsä harrastaa keskipäiväseksiä.
Tällä aikaa kirjailijatar oli joutunut sähkömyrskyyn pienellä purjelentokoneellaan. Taivas oli syvänsininen ja musta, ja siellä oli täysi helvetti valloillaan. Kuitenkaan se ei ulottunut koneen ytimeen, eli kirjailijattaren nuppineulan kokoiseen pisteeseen, jossa asusti tietoisuus. Kaikki muu oli hajoamassa palasiksi. Kone tempoili myrskytuulissa ja poukkoili kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Mentiin milloin ylös ja milloin alas, syöksyttiin sivulle ja tempauduttiin oikealle. Heikkohermoisempi olisi oksentanut, mutta kirjailijattaremme viilasi kabiinissa kynsiään ja odotti, että kaikki olisi ohi. Hän nimittäin tiesi, että kaikki olisi kohta ohi. Oli vain odotettava, eikä revittävä sauvaa reisien välissä. Ohjaaminen oli hyödytöntä ja turhaa. Elämä kuljetti itseään itsessään läpi sähkömyrskyhelvetin, joka oli sen tila hetkellisessä kadotuksessa ja sen toivottomuudessa.
Havahduttuaan, hän näki ensimmäiseksi Joe Bobin tyydyttävän itseään vuoteella. Joe Bob oli hyvin visuaalinen sankarihahmo. Nainen tunsi häntä kohtaan vain äidillisiä tunteita, kuten toivottomuutta ja epärealististen odotusten täyttämää ahdistuksen tapaista kauhua. Joe Bob toisinaan ilmaantui hänen reisiensä väliin tyydyttämään häntä, mutta tämä ei ollut koskaan siinä vielä onnistunut. Täysin.
(naurua)- Rakkaus,
savusiika sanoi viimeisiksi sanoikseen. Veikko O Olavi Koski katsahti sammuvaan elämään talouspaperilla ja vaipui hetken unohdukseen. Se oli kuin pieni hiljainen tauko maailman hälinässä jonkin poismenon kunniaksi. Ei VOOK:lla ollut mitään erityistä suhdetta kalanpäähän. Se nyt vain sattui olemaan kalanpää, jolla ei sinänsä ollut mitään arvoa. Saattoihan siitä vielä keittää soppaa, mutta ei yhdestä kalasta nyt mitään kummoista saa aikaiseksi. Laihaksi jäisi ja sitten soppaa pitäisi jatkaa jollakin kalakuutiolla ja mausteilla, kunnes koko kala katoaisi alta pois ja unohtuisi teolliseen jälkimakuun kielellä.
Annos oli valmis. Nyt se tarvitsi vain kantaa pöytään ja syödä. Asetelma oli hieno ja lyyrinen, jopa taiteellinen, Veikko O Olavi Koski tuumasi ja kompastui räsymattoon.
(hihitystä)
- veikko-olavi
Hieno nimi tuolla miehellä. Se ei kaipaa edes sitruunaa.
- Teknodonna
Eikö olekin? Keksin sen ihan itse. Tai oikeastaan en keksi mitään, mulle vain asiat "tapahtuvat".
Mikä laitettaisiin naisen nimeksi? Eihän sitä nyt ilman vaatteita voi kuljeskella ympäriinsä.
(naurua) - veikko-olavi
Teknodonna kirjoitti:
Eikö olekin? Keksin sen ihan itse. Tai oikeastaan en keksi mitään, mulle vain asiat "tapahtuvat".
Mikä laitettaisiin naisen nimeksi? Eihän sitä nyt ilman vaatteita voi kuljeskella ympäriinsä.
(naurua)Oi, kysytsä multa tuota, apua. Olen tottunut olemaan vain sun kyydissä, kun sä ajat :) En keksi mitään, tämä tuli niin äkkiä.
- Teknodonna
veikko-olavi kirjoitti:
Oi, kysytsä multa tuota, apua. Olen tottunut olemaan vain sun kyydissä, kun sä ajat :) En keksi mitään, tämä tuli niin äkkiä.
Nimissä on se huono puoli että niillä on historia. Ei kirjailijattarella saa olla sellaista. Hän ei saa tulla mistään eikä saa kuulua mihinkään. Hänen on ilmestyttävä planeetalle kuin enkelinä taivaasta. Hänellä ei saa olla sidosryhmiö.
Hän on sanansaattaja, viestintuoja tai oraakkeli universumin syvyydestä, kaikkialta.
(hirn) - veikko-olavi
Teknodonna kirjoitti:
Nimissä on se huono puoli että niillä on historia. Ei kirjailijattarella saa olla sellaista. Hän ei saa tulla mistään eikä saa kuulua mihinkään. Hänen on ilmestyttävä planeetalle kuin enkelinä taivaasta. Hänellä ei saa olla sidosryhmiö.
Hän on sanansaattaja, viestintuoja tai oraakkeli universumin syvyydestä, kaikkialta.
(hirn)Ehkä kirjailijatar on kai antanut historiansa henkilöhahmoilleen eikä sitä ole enää yhtään jäljellä.
veikko-olavi kirjoitti:
Ehkä kirjailijatar on kai antanut historiansa henkilöhahmoilleen eikä sitä ole enää yhtään jäljellä.
Lukiessani Teknodonnan juttuja mulle tulee joskus mieleen että olen nähnyt hänet unessani, mutta se on mahdotonta.
- veikko-olavi
A.Palstamäki kirjoitti:
Lukiessani Teknodonnan juttuja mulle tulee joskus mieleen että olen nähnyt hänet unessani, mutta se on mahdotonta.
Miksei se olisi mahdollista? Ei ole näkynyt palstan nettihurjastelijoita vielä unissa, mut olisivat tervetulleita. Jos sä tulet niin keksitään varmasti muutakin ajanvietettä kuin ätmeistä jutteleminen. Mennään vaikka soutelemaan tai Lintsille.
Olen varmaan aika väsynyt, koska luin aluksi Veikon vertailevan Kauppahallissa silikonien hintoja. Tämä ajatus ei herättänyt itsessäni edes suurempaa kummastusta, koska juntin mielestä on varsin luonnollista että ison kirkon kauppahallissa myydään kaikenlaista erikoista - myös silikoneja.
Jostain syystä minut valtasi omituinen tarve käydä kalakaupassa.- veikko-olavi
Vasta äskettäin tajusin että tähänsekaappi- nimmarissa on kaappi. Olen koko ajan luullut että siinä on haalariasuinen mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 692217
Jotain puuttuu
Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu1012043- 771652
Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en411480- 781466
- 101367
- 311344
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?521238Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.621190Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?281169