elämän peli - tarina palstan legendoista ja muista

AIDS kulki aamusella polulla kohti nuortenpalstaa. Linnut huusivat yllä kaiken, valo siivilöityi oksista. Koko luomakunta hehkui, kuin ajan aamussa. Kasteen helmeily, jalopuinen ovi, kohta hän avaisi sen, ja kuulisi tutut, kotoisat äänet.
"Saatanan tunari!"

Aamu oli lähtenyt tavallisesti käyntiin. Kaikki olivat heränneet viimeistään seitsemältä, kun jokutyyppi19 oli päättänyt huutaa "Unyuuta aamiaiseksi!!!!" kunnes animehomo- oli tätä ruokaa suostunut valmistamaan. Alun epäilyjen jälkeen suurin osa jopa suostui syömään, kun ateria osoittautui tavalliseksi riisikakuksi.
"Olet hyvä tyyppi, vaikka animea katsotkin," oli yuggiskin nyökännyt hyväksyvästi. Kuolonuhrejakaan ei tullut.
Ruokailun jälkeen kaikki olivat nopeasti jakautuneet ympäri rakennusta. Terv. Mirka ja Pirkko-pappi hakkasivat olkiukkoja. Lukiolaislikkoja yritti piilotella viiksiään. "För helvete- öö... tarkoitan siis... saatanan svedupelle!" hän huudahti, kun MewMinto tanssi ohi pahaenteisen läheltä. Oldie puuhasteli tavallisia aikuistenjuttuja. SciurusVulgaris ja henriikka.hopo olivat vallanneet TV:n elokuvamaratoniaan (sisältää laittoman paljon limsaa) varten, mikä suuresti harmitti wrestler02:ta, joka olisi halunnut katsoa painia. Sopuun kuitenkin päästiin, sillä kaksikko ei jostain syystä näyttänyt välittävän, mitä TV:stä katsoivat. Niinpä näköradioon vaihdettiin urheilukanava, ja kaikki elivät onnellisina tässä "kyselkää multa" -pyyntöjen ja HB:n musiikin muodostamassa kodikkaassa melussa. Ainakin hetken.

"Saatanan tunari!" Yuggis huusi.
"Menit sitten työntämään mahtisormuksen penikseesi," WhiteDemon järkytteli epätoivoa äänessään.
"Oikeastaan peniksensä mahtisormukseen," jokutyyppi19 huomautti, kuin välittämättä uhkaavasta maailmanlopusta.
AIDS päätti jälleen jättää tämän mongoloidilauman taakseen, ennen kuin kukaan ehti huomata hänen melkein-paluutaan.

(jatkuu, mikäli laiskuus pysyy poissa)

16

393

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaunista.

    • Hemmetin 5/5.

    • tyranbanksit
    • 3Euro70

      Näköjään taannoinen Suomi24-elämäni ja sivupersoonahäiriötä enteilevän useat nimimerkit eivät riittäneet saattamaan minua legendojen joukkoon.

      • Ehtona taitaa olla rekisteröity niminerkki.


      • 3Euro70
        AIDS_ kirjoitti:

        Ehtona taitaa olla rekisteröity niminerkki.

        Viime vuonna niitä oli useampikin.


      • Pyrin käyttämään tuossa nykyisiä käyttäjiä, minkä vuoksi entiset nimimerkit eivät välttämättä päädy tarinaan. Lisäksi se on vielä kesken.


      • 3Euro70
        jokutyyppi19 kirjoitti:

        Pyrin käyttämään tuossa nykyisiä käyttäjiä, minkä vuoksi entiset nimimerkit eivät välttämättä päädy tarinaan. Lisäksi se on vielä kesken.

        Lieneeköhän kukaan lukuisista AIDS-nimimerkkiväännöksistä aito ja alkuperäinen AIDS...


    • tyranbanksit
    • tyranbanksit33

      Paljonksko jokutyyppi 19 sai lukiossa ainekirjoituksesta jos siis kirjootit äikän yo-kogeessa tahi ylipäätää lävistit lukion?

    • Läheisessä kylässä tunnelma ei ollut ihan yhtä hilpeä.
      "Sinut, käyttäjä ghktkfd, on määrätty hirtettäväksi seuraavista rikoksista: spämmi, trollaaminen, kristinuskon kyseenalaistaminen..."
      "Ha! Arvasin, että sekin on rikos! Te ihmisyydestänne luopuneet- Uaah!"
      jklrdjhk:n hirttoköysi katkesi jälleen kerran. Kun valvojabotti aukaisi hirttolavan pohjaluukun, oli hän jo juossut avustajansa luo. Botti kirjasi teloituksen onnistuneen erinomaisesti, ja söi ohimennen SHINKANSENin "moi" -viestin sääntöjen vastaisena.

      "Saatanan tunari!..."
      "Menit sitten työntämään mahtisormuksen penikseesi..."
      "Oikeastaan peniksensä mahtisormukseen...."
      "...sinä vitun idiootti..."
      "...vaikka hauskahan sinä vain yritit olla..."
      "....tahi kenties mahtipeniksen sormukseen...."
      "...sait minulta yhden perkeleen tehtävän:..."
      "...mutta tämä on oikeasti vakavaa. Neuronin joukot ovat lisääntyneet vuorilla."
      "....mahtipeniksen mahtisormukseen tahi toisinpäin, ja ei, W.D., kutsuin niitä neuronin joukoiksi vain läpällä, koska vuoret."
      "...pidä se tallessa, ja, vittu, salassa. Ei 'pidä se jumalauta peniksessä'!"
      "Älä ole noin ilkeä :(," jokutyyppi19 pyysi.
      "Ja miksihän en? Ei yhteiskunnalla ole varaa maksaa jokaisen pureman saaneen hoitoa," Yuggis vastasi.
      Trialogi päättyi hiljaisuuteen, kun kolmikko tajusi näkymättömän trollin hiippailleen tiehensä arvokalu kalussaan.

      Aavikolla vallitsee kuolemanhiljaisuus sanan monissa eri merkityksissä. Toki se on eri asia, kuin täysi hiljaisuus, mutta hiljaisuuden lajien määritteleminen veisi kohtuuttomasti aikaa. Tämä kyseinen hiljaisuus aavikoituneella Miss mix -palstalla sattui koostumaan tuulen äänistä, kojoottitherianien ulvonnasta, sekä kahden vaeltajan äänistä.
      "Tiedätkö, olen miettinyt... sinusta ei tule koskaan muutamaa bitcoinia arvokkaampaa," Netti_saapas sanoi liioitellun hitaasti.
      jgfykgdt katsoi hämmentyneenä toveriaan, joka ratsasti hänen edellään.
      "Minähän trollaan minkä ehdin! Kukaan ei enää jaksa, lukea viestejäni," hän väitti vastaan.
      "Silti. Juttusi ovat melkein asiaa, ja pyörivät vain uskonnon ympärillä. Minun on aika etsiä parempi kumppani," kuului vastaus, ja saapas lähti laukkaamaan, jättäen kiroilevan hkhfrhcv:n aavikolle.

      (jatkunee ehkä)

    • Ja äkkiä he kaikki heräsivät. Oli tiistai, kunnes joku vilkaisi kalenteria, jolloin olikin keskiviikko. Päitä särki, eikä asiaa auttanut, että joku särki päitä ihan konkreettisesti.
      3Euro70 katseli hymyillen uhriaan, tai sitä, mitä tästä oli jäljellä. Jo 210 euroa uhria kohden olisi pitänyt hänet hengissä, mutta nyt oli tiedossa isot rahat. Uhri nimittäin oli yrittänyt lahjoa hänet arvokkaan aarteen sijainnilla.
      Viereisellä lattialla yuggis_ heräili, katsellen hämmentyneenä vierellään lojuvaa julistetta ("Emojien käyttö ja käyttäjät ovat perseestä."). Sitten hän vilkaisi ruumista, jonka aivot oli peltoutettu palkkatappajan toimesta.
      "Se oli oikein!" hän tokaisi, ja joi lisää.
      Joku kyseli huolestuneena, tuleeko tästä darra.

      (kenties jatkuu, mutta alan jo laiskistua)

      • Noita oli suuren dynastian (2013-2015) aikaan paljonkin. Kurpizza kirjoitti yleensä parhaat, ja epäilen linkkaamasi tarinan kirjoittajaksi hänen tuplatunnustaan, vaikka hän yleensä parempia kirjoittikin.
        Yritän tässä elvyttää tätä (ja kenties piakkoin muutamaa muutakin) jaloa perinnettä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 133
      1632
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1036
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      707
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      237
      565
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      474
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe